Aurinko armas! No onhan tämä nyt ihan mieletöntä, että päivät saa nauttia auringonvalosta ja siristellä silmiään. Samaa energiaa kun ei yksinkertaisesti saa mistään muualta. Tosin tämä “aikaisin nukkumaan” -elämäntapamuutokseni on saanut jo ihan hyvää palautetta siipaltanikin, joka on seurannut esimerkkiäni aina tilaisuuden tullen. Vaikuttaahan se oloon ihan varmasti, kun iltakukkumisten sijaan meneekin nukkumaan jo yhdeksältä tai viimeistään kymmeneltä. Itse olen huomannut muutoksen virkeämmän olon lisäksi myös esimerkiksi ihon kunnossa. Ei ne kauneusunet ihan pelkkää puppua ole! 🙂

Sanotaan, että uuden elämäntavan omaksuminen vie noin kolme kuukautta. Tässä kohtaa voin todeta, että jo yhden kuukauden jälkeen kroppani huutaa nukkumaan yhä aikaisemmin. Toki väsymyksestä, mutta ennen kaikkea tottumuksesta. Toki vieläkin on se kutkuttava olo, että tekisi mieli löhötä joskus sohvalla ja tuijotella telkkaria. Ainakin joinakin iltoina. Toisaalta siihen telkkarittomuuteenkin on jo aika hyvin jo tottunut. Ja jos yhtenä tai kahtena iltana viikossa viettääkin sen tunnin ruudun edessä, se tuntuu jo tavallaan spesiaalilta.

Pidemmät unet -projektini laittoi tietysti käyntiin myös eräänlaisen dominoefektin. Monesti kun siihen iltaan on kasaantunut myös hommia, jotka ovat jääneet päivällä tekemättä. Toisaalta kai sitä luonnostaan on tehokkaampi valveillaoloaikana, kun on levännyt eikä univelkainen.  Mulla on myös ollut tapana välillä tehdä seuraavan päivän ruokaa lasten nukahdettua, mutta nyt esimerkiksi ruokahuollostamme on tullut paremmin suunniteltua, mikä tietysti on jo ihan taloudellistakin.

Mieleeni ei tule yhtään asiaa, josta olisin joutunut nukkumisen vuoksi luopumaan. Vastaavasti ei myöskään mitään oikeaa tekemistä, mikä olisi jäänyt unien vuoksi tekemättä. Yhtenäkään aamuna en ole 9-tuntisiani katunut, päinvastoin! Oikeastaan tämän nukkumisen voi monessakin mielessä yhdistää liikkumiseen; Aikaa löytyy kyllä, jos sitä oikein kovasti tahtoo, eikä kukaan ole tainnut tehtyjä treenejäänkään juuri katua. 🙂

Muistan jostain lukeneeni, että jonkinlaisesta syys-/talviväsymyksestä kärsii suomessa 2-3 kymmenestä. Se on aika paljon, ja kertoo ongelman yleisyydestä. (Tiedättehän sen tunteen, kun syksyn pimeiden tullen tekisi vain mieli käpertyä päikkäreille ja syödä suklaata kaksinkäsin? No minä ainakin tiedän!) Koska harvalla on kuitenkin kai mahdollisuus (mulla ei ainakaan) muuttaa syksyn tullen päiväntasaajalle, pitää ne ehkäisykeinot löytää vähän yksinkertaisemmalla tavalla. Olenkin ottanut itselleni äärettömän kunnianhimoisen tavoitteen saada tämä aurinkoisten päivien energia riittämään myös sinne ihan oikeille syksyn pimeille. Ei siis vain selviämään syksyn yli, vaan pysymään virkeänä ja energisenä läpi pimeän vuodenajan. Nukkumisen lisäksi aseina toki myös liikunta ja ravinto.

Tänään energiat sai virtaamaan myös vihersmoothie joita olen taas innostunut tekemään. Tosin oikaisen itse valmiilla smoothiejauheella, ja maustan sitä mieleni mukaan aina vähän erilaiseksi. Tänään kyytin pääsi pinaatti, banaani ja tyrni.

Iloista ja energistä keskiviikkoa!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Elämään mahtuu kasapäin niin hyviä, kuin huonojakin aamuja. Edellä mainitut ovat yleensä niitä, joiden jälkeen koko päivästäkin tuppaa tulemaan parempi, kun taas jälkimmäisiä halutaan välttää juuri siitä syystä, että huono aloitus päivälle tuo usein mukanaan vastoinkäymisiä ja kireää pinnaa pitkin päivää. Indiedaysin ja Nespresson yhteistyön myötä kirjoitan teille nyt hiukan sitä, mikä on oma näkemykseni hyvistä ja huonoista aamuista, sekä annan omat niksini päivän parempaan aloitukseen. Enemmän Nespressosta ja suhteestani kahviin, voit lukea Rakkaudesta hyvään kahviin-postauksesta.

Huono aamu on omalla kohdallani pahimmassa tapauksessa sitä, että maitopurkki kaatuu lattialle, kiire kiristää pinnaa, ja lapsille tulee tiuskittua ihan tahtomattaan. Meillä kaikilla on hetkemme, niin hyvät kuin huonot, ja joskus aamuisin (valitettavasti) näytän itsestäni ne vähiten mairittelevat ominaisuudet. Takuuvarmasti huonoon päivänaloitukseen vaikuttaa omalla kohdallani kolme asiaa: Kiire, stressi ja väsymys.

Uskon itse siihen, että hyvää aamua pitää alkaa valmistelemaan jo illalla. Kun kodin siistii illalla viimeiseksi, ei aamulla tarvitse heti herättyään katsella tiskejä, tai lattialla ja pöydillä lojuvia romuja. Jo illalla on hyvä myös katsoa huomisen vaatteet valmiiksi, sekä pakata reput ja laukut. Tällä pienellä ennakoinnilla säästää aamun kiireessä niin aikaa, kuin hermojaankin. Lisäksi tulevaan aamuun voi varautua kunnon unilla, eli yksinkertaisesti menemällä nukkumaan ajoissa. Positiivista ajatteluakaan ei kannata unohtaa. Jos jo illalla manaa, että hitto soikoon, kun huominenkin on sitä ja tätä, mitä todennäköisemmin se tuleva päivä ei erityisen miellyttävä sitten olekaan. Manailun sijaan kannattaa siis tietoisesti suunnata ajatuksensa positiiviselle radalle: “Huomenna on taas yksi uusi päivä, josta voin olla kiitollinen” tai “Huomisesta tulee haastava, mutta minähän selviän siitä”.

Kiire, stressi ja väsymys. Väsymys selätetään menemällä ajoissa nukkumaan, ja loput kaksi sudenkuoppaa käsitellään aamulla. Kiireeseen on nimittäin vain yksi lääke: Varaa aamun kunnolla aikaa! Kun aamuun on laskettu myös niitä ylimääräisiä minuutteja, stressiinkin on mahdollista vaikuttaa.
Meillä herätään aamulla aikaisin. Itse herään tuntia aikaisemmin kuin lapset, koska tiedän, että tarvitsen sen oman hetkeni ennen arjen aloitusta. Kutsun omaa tuntiani kahviseremoniaksi, koska siinä pääosassa on kahvi, ja rauhallinen herääminen uuteen päivään. Tunti kuulostaa pitkältä ajalta, ja ehkä jonkun mielestä myös täysin turhalta, mutta mulle itselleni se on äärettömän arvokas. Kunnon mukillinen kahvia, hiljainen talo ja oma aika. Meistä jokaisella on omat tapansa herätellä kroppa ja pää uuteen päivään, ja siihen kannattaa varata aikaa. Venyttele, käy aamulenkillä, juokse talo parikertaa ympäri tai tee muutama punnerrus. Sytytä kynttilä ja syvähengittele itsesi rauhalliseksi ennen kiireistä päivää. Ja ei, siihen ei tarvita välttämättä tuntia, toisille riittää vartti, toisille vielä vähemmän!

Tähän aikaan vuodesta, kun aamulla ei vielä ole pimeää, tykkään ihailla ihan vain maisemia. Keittiön ikkunasta näkee joelle, ja usva veden päällä on rauhoittavan kaunis. Kynttilöiden polttaminen heti aamulla juontaa juurensa esikoisen vauva-aikoihin. Huonosti nukkuvan ja koliikkia huutavan vauvan kanssa tuli noustua monesti jo neljältä, ja silloin itsensä oli vain pakotettava jaksamaan. Joulun aikaan oli luonnollista polttaa kynttilöitä, mutta lopulta pienistä lepattavista liekeistä muodostui itselleni jonkinlainen elämän jatkumisen symboli. Pakotin itseni tarttumaan uuteen päivään, vaikka mieli oli apea ja väsymys painoi maahan. Nykyisin aamulla sytytetty kynttilä on itselleni myös jonkinlainen voitonmerkki ja muistutus myös raskaista ajoista selviytymisestä.

Meillä aikaiset illat ja aamut pätevät myös lapsiin. Myöhempäänkin voisi nukkua, mutta haluan, että aamulla jää aikaa myös ihan olemiseen. Ja jokainen äiti tietää, että aamulla voi sattua ja tapahtua vaikka mitä. Mutta silloin kun kaikki menee putkeen, aamussa jää aikaa myös leikkiin, ja pidän sitä äärettömän tärkeänä. Myös tulevasta päivästä puhuminen ja lapsen ajatusten kuunteleminen kuuluvat arkiaamuun.

Oma muistilistani parempiin aamuihin kuulostaisi siis jotakuinkin tältä:

• Laita koti illalla vastaanottavaan kuntoon.
• Mene ajoissa nukkumaan ja herää riittävän aikaisin.
• Varaa aamuun aikaa heräämiselle. Rentoudu, liiku, meditoi. Ihan sama, kunhan se on itsellesi miellyttävää.
• Nauti kahvistasi, maistele sen makuja ja kuulostele kuinka heräät uuteen päivään. Syö aamupala rauhassa.
• Nauti myös pakollisista aamurutiineista. Nopeat naamiot ja kuorinnat tekevät hyvää iholle ja saavat ilmeen kirkastumaan. Ne tuovat myös välillä pientä luksusta aamuihin.
• Jos mahdollista, halaa! Halaaminen lisää hyvänolontunnetta ja piristää mieltä.

Joka aamu kaikkia listan kohtia ei voi millään toteuttaa, mutta silloin kannattaa panostaa niihin, jotka ovat mahdollisia. Ja kaikesta huolimatta tulee niitä huonoja aamuja, pinna kiristyy ja syntyy riitoja. Elämää sekin. Yksi asia, jonka koen itse tärkeänä on se, että mikäli lapselle tai muille perheenjäsenille tulee tiuskittua, asia pitää selvittää ennen kuin lähdetään kukin omiin suuntiinsa. Silloin pitää pysähtyä, ottaa lapsi syliinsä, pyytää anteeksi käytöstään ja selittää, miksi purin ärtymystäni tiuskimiseen. Mikään ei nimittäin pilaa aamua  ja alkavaa päivää niin takuuvarmasti kuin huono mieli ja syyllisyyden tunne!

Omaan aamuiseen kahviseremoniaani kuuluu edelleen vahva kahvi. Nespresson uusi Envivo Lungo, on juurikin sitä. Mausteinen ja aromaattinen kahvi herättelee uuteen päivään, ja sopii mitä parhaiten juuri aamukahviksi. Envivo Lungo on vahvuusasteeltaan tasoa 9, ja  sen maussa on mukana tuoksuvaa metsää ja mausteisesta piparkakkua.

Mutta hei, miltäs kuulostaisi, jos voisit saada itsellesi Nespresson kahvikoneen? Ei ehkä yksinään pelasta aamuja, mutta antaa niihin uuden ulottuvuuden. Nyt siihen olisi mahdollisuus, nimittäin aamupaasauksen perään tarjolla olisi:

Lukijakilpailu

Mikä tekee aamustasi huonon, tai vastaavasti, mikä on hyvän aamun reseptisi? Vastaa kysymykseen joko kommentoimalla tätä postausta, tai Instagramissa julkaisemaani postauksen kuvaa, ja olet mukana arvonnassa. Kisaan osallistuneiden kesken
arvotaan Nespresson Lattissima Touch -kahvikone. Osallistumisaika alkaa nyt, ja päättyy sunnuntaina 4. 9. 2016.

Arvontaonnea kaikille tasapuolisesti!

No johan! Syksyn ensimmäinen flunssa on täällä. Sitä jo viime viikolla pari päivää tasaista arkea elettiinkin, ja nyt pidetäänkin sitten sairastupaa. Äärettömän huonoa tuuria, vai sanoisinko jopa että ennätyksellisen huonoa. No, flunssia tulee ja niitä menee, eikä mistään sen vakavammasta ei ole kyse. Harmi vaan, että se arki sellaisenaan katkesi heti, kun juuri tässä alussa sitä intoakin on ihan eri tavalla. Toisaalta rehtiä, että se arki muistutti koko olemuksestaan heti kättelyssä! 🙂

Vastustuskyky sinänsä on melko yksilöllinen juttu, joka myös vahvistuu tai heikkenee elämäntilanteen mukaan. Ylipäätään terveelliset elämäntavat lujittavat sitä, mutta eihän se toki niin yksioikoista ole, että ihminen joka sairastuu usein flunssaan eläisi automaattisesti epäterveellisesti. Toisaalta joku saattaa saada hyvän vastustuskyvyn vaikkapa työnsä kautta. Esimerkiksi lasten kanssa työskentelevät tuttavani ovat monet aika kovaa rautaa flunssapöpön edessä. Toisaalta vaikkapa stressi saattaa altistaa pöpöille muuten hyvän vastustuskyvyn omaavaa.

Mutta aina on myös poppakonsteja. Joku popsii greippejä päällään seisoen (noin niin kuin kuvainnollisesti), ja joku toinen heittää kitaansa päivittäin kourallisen vitamiineja purkista. On superfoodit, auringonhattu-uute (jonka nimeen muuten vanhempani vannovat (yök en syö!)) ja homeopaattiset rohdot. Joistakin on tutkimustietoa, mutta suuri merkitys on tietenkin plasebovaikutuksella, eli sillä korvienvälissä tapahtuvalla prosessilla. Tiedänpä muuten myös ihmisiä, jotka tahdonvoimallaan selättävät perus kausiflunssaakin isommat ongelmat.

Syksy tuo jossain määrin aina tullessaan myös flunssat ja nuhapöpöt, joten nyt olisi kiva kuulla teidän vinkkinne pöpösotaan. Sauna, viina ja terva, vai kenties joku superhypersmoothie? Eikä tarvitse siis olla mikään tutkimukseen pohjautuva lääkintäkeino. Olisi hauska esimerkiksi kuulla, luottaako joku vielä aktiivisesti sipulimaidon voimaan.

Onneksi eilen keitettiin iso kattilallinen kanakeittoa. Eikös se ole jenkkileffojen mukaan paras lääke flunssapotilaalle! 🙂

Mahtavaa maanantaita!

Tallenna

Huh hellettä! Juuri nyt ei voi ainakaan valittaa Suomen kesästä. Lämpöä on riittänyt ihan yllin kyllin, ja yläkerran maakuuhuoneet ovat muuttuneet melkoisiksi lämpökammioiksi.

Sain edellisiltana jonkin ihmeellisen allergiakohtauksen. Korvat, nenä ja suu pistelivät ja tuntui kuin poskiontelot olisivat olleet täynnä lasivillaa. Eilisen päivän sain jotenkin pidettyä itseni kasassa, kunnes illan uintireissulla oireet taas voimistuivat ja aivastin yhdeksän kertaa peräkkäin. Kaupassa käynnistä ei tahtonut tulla enää mitään. Tänään onkin sitten kokeiltu vähän parempaa allergialääkitystä, vaan tuppaavat väsyttämään oloa aivan älyttömästi! Yleensä allergiani on vain vuotavaa nenää ja silmiä, mutta nyt en käsitä mistä ihmeestä tuo helvetillinen olo tupsahti. Varsinkin kun oireet pahenevat siellä, missä pujoa ja heinää on huomattavasti vähemmän.

Väkisinkin jäin miettimään, mitä keho haluaa viestiä näillä viime aikojen ylireagoinneillaan. Aivan kuin sillä olisi jotakin suurempaa sanottavaa.

Tänään olen koittanut olla mahdollisimman paljon sisätiloissa, mutta illalla olisi lasten urheilukilpailut, joihin haluaisin niin kovasti lähteä mukaan. Taidan ottaa riskin ja kokeilla, mennään sitten vaikka kahdella eri autolla.

Pieni katkennut tammenoksa viehättää vihreydellään. Pala kesää maljakossa – sisällä.

Ihanaa keskiviikkoiltaa!

Onko oikeasti sen parempaa kuin kesäilta ja pihasaunan lämpö. Aika jolloin saat olla ihan yksin!

Saunan lämmössä saa istua hämärässä omine ajatuksinesi ja nauttia rauhasta. Ovelta voi vetää välillä happea, kuunnella lintujen laulua ja sitten taas sulkeutua takaisin hämärän rauhoittavaan syleilyyn. Iltalenkin jälkeen saunan lämpö rauhoittaa ja katkaisee kiireen. Pieni hetki, jonka voi ihan vain olla -täysin omassa maailmassaan ja omassa rauhassaan.

Toki saunominen on nykyisin itselleni ihan ok, perheenkin kesken, mutta tuolloin kaikki löylyttelyn meditatiivisuus kyllä jää vähemmälle. Tajusin juuri, että yksinäisen iltasaunani kaltaiseen rentoutumiseen en pääse koskaan kotona. Vaikka koko perhe olisi jossain muualla ja koti täysin omaa valtakuntaani kaikki tekemätön kotityö vyöryy päälleni vähintäänkin ajatuksen tasolla. “Huilaan tässä hetken, mutta pitäisi kyllä sitä ja tätä… Ai niin, ne pyykit!”

Taidan ottaa ihan tavaksi! Joka viikko oma hengähdyshetki saunan hämyssä ja rauhassa. Alan vihdoin ymmärtämään saunomisen perimmäistä olemusta!

Suloista iltaa!

Kuinka usein mahdoinkaan törmätä viime kevään aikana sananparteen “kesäksi kuntoon”. Hoenta aloitetaan mediassa jo heti joulun jälkeen, mutta hypetys toki kiihtyy toukokuuta kohti mentäessä. Kesäkunnon tavoittelu on jokavuotinen ilmiö, mikä osaltaan kertoo sekin paljon idean toimivuudesta. Miksi ihmeessä joka vuosi pitäisi tähdätä kesäkuntoon? Entä syyskunto, talvikunto tai kevätkunto?

Viime kesänä kirjoitin vastineeni sosiaalisen median #rantakunnossa -haasteelle. Postaukseni Ehkä joskus #rantakunnossa voit lukea täältä. Jotta nyt ei menisi puurot ja vellit sekaisin, muistutan, että näkemykseni rantakunnosta ja kesäkunnosta on edelleen ihan samanlainen. Kyse ei siis ole millään tavalla ulkoisista asioista, vaan pikemminkin jokaisen omasta itsetunnosta ja omasta kehonkuvasta.

En siis juuri ole kesäkuntoa kevään aikana havitellut, mutta ikäväkseni kiireinen pätkä elämässä vei omasta hyvinvoinnista huolehtimisen äärimmäiseen minimiin. Päivät tuntuivat lipuvan ohi, eikä sitä kuuluisaa omaa aikaa tuntunut löytyvän kuin illan viimeisistä tunneista tai aamuvarhaisesta varastetuista hetkistä. Molemmat vaihtoehdot osoittautuivat yöunien kannalta huonoiksi, ja kesäkuun alkaessa olo oli oikeasti tosi vetämätön ja väsynyt. Niinpä tein päätöksen: Kesä olkoon se aika jolloin ottaisin taas ohjat käsiini. Huolehtisin itsestäni, hyvinvoinnistani ja jaksamisestani. Enkä vain itseni vuoksi, vaan koko perheen iloksi. Elämä kun on opettanut senkin, ettei väsyneestä äidistä juuri ole iloa eikä hyötyä.

Kesä ei tuonut kenellekään lisää tunteja vuorokauteen, mutta valoisa osa vuodesta antaa ihmeesti sen tunteen kuin päivä olisi pidentynyt ihan ajallisestikin. Lasten kesäloma rauhoittaa aamut, joka tarkoittaa omalla kohdallani sitä, että nukkua voi hieman pidempään, ja mikä parasta, heräillä välillä luonnollisesti ilman herätyskellon pirinää. Kun aamujen rutiineja ei sanele kiire, ehdin jopa lenkille ennen miehen töihin lähtöä. Kesällä kuntoon tarkoittaa siis kohdallani sitä, että syksyn ja arjen koittaessa voin paremmin ja jaksan taas arkea uudella tavalla.

Tämän viikon missio on kehittää jokaiselle päivälle lihaskuntotreeniä kotona lasten kanssa. Kun kuntosalit lapsiparkkeineen ovat vain kaukainen haave, luovuus ratkaisee. Kotijumppa ei ole välttämättä se innostavin kuntoilumuoto itselleni, mutta aion opetella. Kahvakuulat ulos, rappuhyppelyä lastauslaiturilla ja askelkyykkyjä alapihalla. Siinäpä joitakin kehittämiäni ratkaisuja.

Tähtään siis jonkinlaiseen syyskuntoon. Kun illat alkavat pimentyä ja arki aikaisine aamukiiruhtamisineen astuu kuvioihin, aion olla virkeä ja hyvinvoiva äiti. Kesä kun on lopulta parasta mahdollista aikaa liikkumiselle ja terveelliselle ruokavaliolle.

Energistä uutta viikkoa!

Ihana kamala aurinko! Kevät ja kesä ovat mielestäni vuoden parasta aikaa. Syksyn ja talven yli jaksan aina sillä ajatuksella, että kohta valo lisääntyy ja auringonpaiste nostattaa mielialaa. Mutta niin ihana kuin aurinko onkin, ei sovi unohtaa, että siinä piilee myös vakavat vaaransa. Käsi pystyyn, kuinka moni teistä ottaa kesällä aurinkoa joko itseään grillaten, tai ulkona liikkuen ja puuhaillen? Auringolle on nimittäin aivan sama, poljetteko polkupyörää, vai grillaatteko itseänne tasaisesti baden badenissa loikoillen. Olen mukana Indiedaysin ja La Roche-Posayn kampanjassa ja tarkoitukseni on herätellä ajatuksianne auringon haitoista ja ihosyövän riskistä. Sillä, niin ihana kuin lämmin auringonpaiste iholla onkin, meillä on vain yksi ainokainen iho, ja sen terveyttä kannattaa vaalia myös kesäauringon hurmoksessa.

Ihosyöpä on syöpä siinä missä mikä tahansa muukin syöpä. Kuitenkin 90 prosenttia ihosyövistä voidaan hoitaa, mikäli ne havaitaan ajoissa. Havaitsemisiin ei kuitenkaan ole minkäänlaisia kansallisia vuosiseulontoja, vaan jokaisen tulisi aktivoitua asiassa ihan itse. Samoin kuin meidän naisten tulisi itse seurata ja tutkia rintojamme, luomien tarkkailua ja seuraamista pitäisi tehdä ihan jokaisen! Kotioloissa luomien mahdollista muuttumista voi seurata useamman kerran vuodessa, ja ihotautilääkärille luomiaan kannattaa vilauttaa vuosittain.

Rehellisesti, kuinka usein ajattelette luomianne, saati seuraatte niiden mahdollista muuttumista? Niinpä! Koska luomet harvemmin asettuvat kehossamme vain paikkoihin, jotka pystymme itse näkemään, tarvitaan tähän seulontaan usein kaveri. Puoliso, hyvä ystävä, äiti…

Entä miten luomia tarkkaillaan?
Tähän löydät avuksi helpon ABCDE -ihontarkastusmetodin La Roche-Posayn sivuilta, ja sen toivon nyt teistä jokaisen vievän läpi. Kehon luomien tutkiminen ei vie päivästäsi kuin hetken, vaikka luomia olisi runsaastikin. Silti tällä pienellä toimenpiteellä voi olla suuri merkitys loppuelämäsi kannalta.

Ei unohdeta lapsia!
Tiesitkö, että 50–80 % UV-säteiden aiheuttamista vaurioista tapahtuu lapsuuden ja nuoruuden aikana. Tästä syystä on erittäin tärkeää opettaa lapsille jo pienestä pitäen kuinka suojautua tehokkaasti auringon haitoilta. Myös lapset kannattaa ottaa mukaan luomien seurantaan esimerkiksi leikin avulla. Lasketaan pieniä pisteitä kunkin perheenjäsenen iholta ja otetaan aikaa yhdessäolemiseen.

Luomien tarkkailu on vain yksi tapa seurata ihon muutoksia, mutta kaikki lähtee toki liikkeelle siitä, että suojaudumme auringolta. Alla olevasta listasta löydät tärkeimmät vinkit auringolta suojautumiseen. Näitä noudattamalla varmistat, että ihosi säästyy mahdollisimman hyvin vaarallisilta UV-säteiltä.

Neljä kultaista sääntöä aurinkoon:

-Pysyttele poissa auringosta keskipäivän ja kello 16 välillä

-Pidä pienet lapset ja vauvat pois suorasta auringonpaisteesta

-Suojaudu vaatteilla. Läpinäkymättömiä vaatteita tulee käyttää aina kun mahdollista yhdessä leveälieristen hattujen ja suodattimilla varustettujen aurinkolasien kanssa.

-Lisää aurinkovoidetta joka toinen tunti, vaikka se olisi vedenkestävää. Muista lisätä riittävästi aurinkovoidetta niskaan, korviin ja jalkateriin.

Kuten keväällä kirjoittelin, olen vuosien saatossa aina enenevissä määrin alkanut suosimaan varjossa ja puolivarjossa istuskelua. Hihallinen väljä mekko suojaa kovassakin paahteessa selkää ja olkapäitä, mutta ei tunnu liian kuumalta, kun materiaali on vilpoisa. Lisäsuojaa saa helposti hatuilla ja huiveilla. Meillä myös hiekkalaatikon sijoittaminen suojaisammalle alapihalle oli tietoinen valinta. Näin lasten leikit keskittyvät enemmän puiden varjoon, jossa on helppo myös itse istuskella korituolissa kesästä nauttien. Myös erilaisilla aurinkovarjoilla ja katoksilla voi luoda omaan pihaan tai uimarannalle varjoisan lepopaikan.

Entä se rusketus?
Itse olen aika tyytyväinen, että trendi menee siihen purkkirusketuksen suosimiseen, ja varsinainen bikinigrillaus alkaa olla vähän vähemmän trendikästä. Mutta usein törmää myös siihen harhaluuloon, että aurinkovoidetta käyttämällä jotenkin estäisi ihon ruskettumisen, ja tämähän on ihan väärää tietoa. Nimittäin iho kyllä ruskettuu, vaikka siihen suojavoidetta laittaisikin. Olettaisinkin, että jokainen kesän sävyjä iholleen haluava ottaisi mielellään sellaisen kauniin päivettyneen sävyn, eikä punottavia olkapäitä tai niskaa.

Niinpä mulla olisi ehdotus!
Nyt jokainen teistä ottaa viikon sisällä itselleen kaverin luomien tarkasteluun ja seuraatte yksinkertaista ABCDE -ihontarkastusmetodia. Lisäksi tänä kesänä mennään iho edellä ja muistetaan, että kuten muistakin “nautintoaineista”, myös auringosta kannattaa nauttia vastuullisesti. Eli muistetaan suojata ihoamme vaatteilla, varjoisilla paikoilla ja aurinkovoiteella, jossa on vähintään se suojakerroin 30, mutta mielellään 50+, joka on lapsille ihan ehdoton! Taistellaan siis yhdessä ihosyöpää vastaan!
Miten on, lähdettekö mukaan? 🙂

Apteekkimerkki La Roche Posayn ANTHELIOS -tuotesarjasta löytyy tehokkaita ja herkällekin iholle sopivia aurinkovoiteita koko perheelle.

Blogi palaa normaalille uomalleen, kunhan tästä nyt kunnolla pääsen kotioloihin mukaan. Tartun myös kommentteihin niin pian kuin vain mahdollista! Kaikkea kivaa kerrottavaa on toki myös reissulta tulossa! 🙂

Nautitaan kesästä ja terveestä elämästä!

Erilaisia kauneusihanteita on, ja tulee aina olemaan. Hius- ja meikkitrendit muuttuvat, ja valkoiseksi puuteroidun ihon sijaan moni haluaa tänä päivänä vähintäänkin ”terveesti päivettyneen” hipiän. Mutta, vaikka trendit kulkevat aallonharjalta seuraavalle, yksi asia tuskin tulee muuttumaan; Nimittäin terveet hampaat ja terve suu ovat paitsi iso osa yleistä terveyttämme, myös tavoiteltu ulkonäköseikka.

Muistanette ehkä Hymyile itsesi Madridiin –postaukseni, jossa kehotin osallistumaan huikeaan Instagram -(malli)kisaan. Nyt jatketaan tämän Indiedaysin ja Yotuelin yhteistyökampanjan merkeissä, ja poraudutaan hampaidenhoidon faktapuoleen!

Puhuttaessa hampaiden hoidosta, moni ajattelee mielessään, että ”Plaa plaa, tätä on jo kuultu”. Onhan suun terveydestä ja hampaiden hoitamisesta puhuttu meille lapsesta saakka, paasattu ja valistettu. Kun taas puhutaan hampaiden valkaisusta ja valkoisuudesta, moni höristää korviaan: Kukapa ei tahtoisi valkoisia hampaita! Yotuel on kuitenkin lyönyt nämä kaksi asiaa tiukasti yhteen; Ei vain valkoiset hampaat, vaan terveet ja valkoiset hampaat!

Yotuelin kampanja on toteutettu ”Ei mitään salattavaa” –henkisesti, ja tarkoitus onkin kertoa kuluttajalle valkaisevista tuotteista mitään salaamatta tai asioita kaunistelematta.

Yhdessä hammaslääkäreiden kanssa kehitetty Yotuel paitsi valkaisee ja puhdistaa, tekee sen myös hammasta kuluttamatta tai suun terveyttä riskeeraamatta.

Erilaisiin valkaiseviin totuuksiin voit perehtyä paremmin kampanjasivulla. Vai tiesitkö esimerkiksi jo, että hammastahnan hankausarvon pitää päivittäin käytetyssä tuotteessa olla alle 100. Tai että Natriumlauryylisulfaatti eli SLS, paitsi saa hammastahnan vaahtoamaan, myös pesee luontaisen rasvan pois niin hampaan pinnalta kuin limakalvoiltakin, ja provosoi esimerkiksi aftojen syntyä. Täysin tarpeeton ainesosa suun ja hampaiden puhtauden kannalta, mutta yleinen ainesosa perushammastahanaa.

Reikiintymistä vastaan Yotuel taistelee xylitolin,  fluorin ja papaiinientsyymin  avulla. Lisäksi vaahtoamaton tahna hakeutuu hammasväleihin, ja se on helppo jättää suuhun harjauksen päätteeksi. Hampaan kiillettä Yotuel varjelee edellä mainitun hankausarvon avulla ja ihanteellisella ph-arvolla.

Olen itse nyt noin kuukauden ajan pessyt hampaani Yotuelin tahnoilla. Aloitin ensin saamillani Pharma ja Classic tahnoilla, jotka lupaavat puhdistaa hampaan pinnalta tehokkaasti tummentumia. Nyt käytössäni on testipaketissa tulleet Yotuelin All in One –tahnat, joiden valkaisu ylettyy jo pintaa syvemmälle. Muutosta on jo havaittavissa, vaikkakin tiedostan, että nyt ei haeta sitä nopeaa (ja nopeasti ohimenevää) valkaisua, vaan pidemmällä tähtäimellä valkoisempia hampaita. Itseäni tuotteissa viehättääkin juuri se, että hampaita voi valkaista ihan vain tavallisen hampaiden pesun yhteydessä, eikä päivään tarvitse mahduttaa liuskojen tai muottien käyttöä. All in one –tahnoissa kerrotaan, että tahnalla voi pestä hampaita kolmestikin päivässä, mutta itse olen vielä tyytynyt kahteen pesukertaan. Aamuin illoin, kun muutenkin harjaa hampaansa, tämä valkaisuprojekti ei aiheuta sen enempää vaivaa tai ylimääräistä toimintaa.

Myös vaahtoamattomaan tahnaan tottuminen ottaa aikansa, mutta nyt olen jo saanut opeteltua tuon suun huuhtelematta jättämisen, mikä tavistahnan kanssa tuntui lähes mahdottomalta ajatukselta.

Haluaisitko itse päästä testaamaan Yotuelin hammastahnoja?

Mikäli kiinnostuit (tai vastaavasti olet skeptinen ja haluat todeta hyödyt itse), hae mukaan Yotuel-testiryhmään. Täytä hakulomake, ja kenties olet yksi testiryhmän jäsen!

 

Ai niin, se edellisellä kerralla mainitsemani mallikisa; Voittajiksi selvisivät Katri Ajanto-Lumisalo ja Aino Väli-Klemelä. Onnittelut täältäkin!

Huisia keskiviikkoa!

No niin. Vaput on vappuiltu ja toukokuu käynnistetty. Jotenkin aika kesää edeltävä fiilis, sellainen hassu kutina mikä tuli aina lapsenakin, kun koulussa vedettiin viimeisiä viikkoja. Aamuisin saa herätä auringonpaisteeseen, ja ikuisen tulen ylläpitämisen sijaan, välillä voi jopa avata ikkunat ja tuuletella kotia raikkaalla ulkoilmalla. Villasukista tuskin luovun vieläkään edes kesällä, mutta tuntuuhan se aika kivalta, kun puiden polttamisen sijaan kotia lämmittääkin ihan vain aurinko!

Laskeskelin tässä mitä kaikkea sitä onkaan kalenterissa ennen kesäkuuta. Ihan kivoja juttuja. Ennen koulujen päättymistä lapsilla on enää ainoastaan neljä maanantaiaamua, ja itsellenikin osuu ennen lomia vain yksi koulukuljetusviikko. Toisaalta näin keväällä kalenteri täyttyy välillä vähän liikaakin, ja muistettavia juttuja tahtoo olla enemmän, kuin aivokapasiteettini jaksaa käsitellä. Eilen illalla nautiskelin juuri pihatöistä, ja ihmettelin, että onpas ihanaa, kun on aikaa paneutua välillä näihinkin juttuihin. Sitten soi puhelin. Olin tyystin unohtanut, että itse asiassa sillä hetkellä pitikin olla jossain ihan muualla.

Tästä päivästä muodostui jonkinlainen juoksevien asioiden päivä. Paitsi, että olen naputellut sormet kuumina tietokonetta, olen myös ehtinyt käymään passikuvassa, apteekissa, vakuutusyhtiössä ja puhunut puhelimessa niin automaatin, kuin ihan oikeiden ihmistenkin kanssa. Silti takaraivossa koputtelee tunne siitä, että jotain tärkeää on myös unohtunut.

Ihastelin juuri eilen kaverin moniväristä kuulakärkikynää, jolla kuulemma värikoodaa kalenterin näppärästi, ja tajusin, että elämäni kaipaa yhtä kipeästi jonkinlaista organisointia, kuin kotini tehokasta KonMari -raivausta. Paitsi että kaikki tuntuu aina olevan hukassa, myös muisti tekee tepposia tasaisin väliajoin. Sen sijaan, että omistaisin eri värisiä kyniä (saati käyttäisin niitä), tyydyn usein riemuitsemaan siitä, että käden ulottuvilta ylipäätään sattuu löytymään kynä juuri silloin kun sitä kipeästi tarvitaan. Ja kyllä, ihmettelen tätä elämän sekamelskaa siitäkin syystä, että olin ennen lapsi joka liimasi koulupöytäänsä kaiken sinitarralla, jotta tavarat pitäisivät millimetrin tarkan järjestyksensä!

Sanotaan, että kiire on organisoinnin puutetta ja myönnän väitteen täysin mahdolliseksi. Itse ainakin voin rehellisesti kohottaa räpyläni ilmaan ja tunnustaa, että jonkinlainen organisoinnin puute on suurin syy stressiin ja ikuiseen (muka)kiireeseen. Mutta olen tuskin ainoa. Viimeistään paljon puhuttu metatyö kiristää monen hermoja, ja tuntuu, että elämä koostuu vain pienestä silpusta jonka muistaminen ja yhteensovittaminen ajavat ihmisen ikuiseen stressitilaan.

Metatyöstä puhutaan juurikin äitiyden yhteydessä. Kuvataan sitä jatkuvaa ajatuksenvirtaa, joka käsittelee kauppalistaa, kuravaatteita, kaverisynttäreitä ja kaikkea mahdollista niihin liittyvää. Uskallan jopa väittää, että nykyisen kaaosminäni ja sinitarralla järjestyksen takaavan pikkutytön välillä, lasten saaminen on ollut suurin vaikuttava tekijä käyttäytymiseeni ja stressiherkkyyteeni. Kyllä, niinkin ihana asia kuin äitiys onkin, se sekoittaa pakan monella naisella.

Mutta miten kaiken kaoottisuuden keskelle voisi luoda järjestystä?
Meillä on jo hetken ollut tarkoituksena tehdä jääkaapin oveen kalenterisysteemi, jossa on merkittynä jokaisen perheenjäsenen aikataulut yhdelle viikolle. Tämän illan työksi otan kalenterin/lukujärjestyksen pohjan laatimisen, ja ehkä seuraavan kerran kun itse unohdan sovitut menoni, joku muu pystyy muistuttamaan minua niistä.
Tästä aloitetaan. Myös kaikki vinkit ja vaarit otetaan tietenkin ilolla vastaan!

Ps. Muistan joskus vannoneeni, että unelmat ja hienohelmat eivät mahdu kanssani saman katon alle. Vaan niin se ihminen näköjään muuttuu tässäkin suhteessa. Tämä pieni unelma (Asparagus Setaceus) löytyi vappuaattona paikallisesta kukkakaupasta, ja ihastutti ulkonäöllään heti. Tine K:n ruukku on täältä.

“Minulla on unelma!”

Siihen on hyvä lopettaa ja siitä on hyvä aloittaa myös uusi organisoidumpi toukokuu!

Tasan kuukausi taaksepäin kirjoittelin teille sokerinhuuruisesta elämästäni Kyytiä vatsamakkaroille -postauksessa. Tässä kohtaa on ehkä ihan hyvä palata aiheeseen ja käydä läpi kuukauden oivallukset ja kokemukset.

“mä voisin tappaa suklaalevystä!!!”

Millään tavalla asiaa kaunistelematta, voin heti alkuun todeta, että ensimmäinen viikko oli yhtä helvettiä! Kun hedelmiä ja marjoja lukuunottamatta, jätin kaiken sokerisen ruokavaliostani, sain vaivanpalkkaa aivan jäätävän päänsäryn, joka oikeasti vaivasi jopa yöllä. Heti parin päivän päästä päässäni jyskytti siihen malliin, että pelkäsin jonkun ison suonen olevan katkeamassa – tai vähintään paikallisen paalutusfirman saaneen vihiä korvieni välisestä (tyhjästä)tontista. Neljännen päivän kohdalla särky levisi koko kroppaan, ja jaloissa oli hirveä, kasvukipua vastaava, tunne. Muutaman päivän jaksoin tsempata itseäni, ja toistaa päässäni, että tämä on oikeasti nyt tosi hyvä juttu, kun keho “puhdistuu” ja vieroittuu sokerista. Viikon jälkeen pinnani oli kuitenkin niin kireällä, että poltin totaalisesti hihani eteisessä, jossa sillä hetkellä oli (lasten vanttuista auton avaimiin) KAIKKI hukassa. Kun siinä tuskissani sitten lopulta karjaisin “mä voisin tappaa suklaalevystä!!!“, totesi mieheni, että tunnelma kieltämättä on, kuin tässä oltaisiin nyt viemässä joltakulta henkeä.

No, hassua tässä oli, että tuo kaikki oikeastaan meni ohi melko nopeasti. Kieltäytyminen herkuista ja sokerista oli taas yhtä helppoa kuin parina ensimmäisenä päivänä, mutta oheistuotteena ei enää ollut särkyä tai pinnan kireyttä. Sokerin sijaan aloin kaipaamaan vain sitä zero colaa.

“Katsotaanko leffa ja tehdään poppareita?”

Yht’äkkiä tajusin, että colasta luopuminen vei mun elämästä ihan ne tavalliset nautinnot. Miksi hitossa tehdä poppareita, kun ne ei maistu miltään ilman colaa? Kun se Amerikanvesi vain täydensi niin monta asiaa, ja kuului niin moneen paikkaan. Eli seuraava viikko meni sitten kärvistellessä sen cola-himon kanssa, kunnes kiirastorstain aattona annoin itselleni luvan: Naps, ja niin aukesi korkki!
Mutta mitä vielä: Ei se ollutkaan niin hyvää, kuin olin muistanut!

Tässä kohtaa viimeistään tajusin, kuinka riippuvaiseksi olin tullut. Että aikuinen ihminen kiemurtelee illalla tuskissaan sängyssä, kun ei ole saanut päivän karamelliannostaan, tai että mitään kivaa ei muka enää koskaan voi tehdä, kun ei voi juoda zero colaa.. Jep, ei ihan kaikkein tervein asetelma, mutta sitten tajusin, että nyt pitää tehdä päätös; Olenko aina addikti, joka on sortumisen partaalla, vai olenko kenties ihminen, joka pystyy ajattelemaan järjellä kohdatessaan suklaalevyn?

Olen elämässäni totaalikieltäytynyt ehkä enemmän kuin olisi tarvinnut. Valtaosa näistä kieltäytymisistä liittyy ruokaan ja ravintoon. Niinhän se monella alkaa. Karsitaan jokin ruoka-aine, ei syödä iltakuuden jälkeen ja lopulta lautaselle pääsee enää itse kasvatettu persilja, koska kaikki muu on todettu jollakin muotoa “haitalliseksi”. Been there, done that. Eivätkä muuten kuulu elämäni aurinkoisimpiin vuosiin.

Mieliteot eivät hallitse minua

Niinpä olin päätökseni tehnyt. Jossain on oltava se kaikkien tavoittelema kultainen keskitie; Totaalikieltäytymisen ja överikäyttäytymisen välimaasto, jossa ihminen itse hallitsee mielitekojaan ja nauttii elämästään. Ja kuten monessa muussakin asiassa, tässäkin tapauksessa nuo kaksi ääripäätä tuntuvat paljon helpommilta, kuin sen keskitien kulkeminen, mutta koska elämän ei ehkä ole tarkoituskaan olla vain ja ainoastaan helppoa, päätin, että opettelen uuden tavan suhtautua syömiseen. Mieliteot eivät hallitse minua, vaan minä hallitsen mielitekojani.

“Ei kiitos, tämä riitti”

Koska olin pääsiäiseen valmistautuessa vielä totaalikieltäytymisen kannalla, en leiponut juhlan kunniaksi mitään. En myöskään ostanut mämmiä, koska sitä ei syö meillä itseni lisäksi kukaan muu. Niinpä päätimme, että hyvin syötyämme, teemme kaikki jälkiruuaksi jäätelöannokset. Otin omani (mittapuullani mitättömän pienen) jäätelöannoksen ja söin sen. Ja kyllä, se oli taivaallisen hyvää (tai ainakin niin hyvää kuin Aino suklaajätelö voi olla ihmiselle, joka pitää sitä jätskien kunkkuna).
Vaan lyhyestä virsi kaunis, ja niin oli vastassa kulhon pohja. Sinne se humahti ja loppui aivan liian nopeasti. Sitä vastoin jäätelöpönikässä oli tavaraa vielä jäljellä, ja mieheni kysyikin kohteliaasti ottaisinko kenties lisää. Mutta sieltä se tuli: Sen enempää asiaa miettimättä, vastasin “ei kiitos, tämä riitti”.

Maailma ei kaatunut, vaikka jäätelöä söi vain pienen annoksen. Santsista kieltäytyminen ei aiheuttanut kipua tai särkyä, se ei myöskään millään tapaa haitannut yöuniani. Päinvastoin: Kokemus omasta toiminnasta lujitti itsetuntoa ja nostatti uskoa siihen, että ehkä minussa on ainesta nautiskelijaan ja kohtuukäyttäjään. Ja, kun sunnuntaina läksimme lasten kanssa risteilemään, lähdin sillä ajatuksella, etten kiellä itseltäni mitään. Vaan laivan erilaisten jälkkäriherkkujen joukosta, ja siitä brownie palojen vierestä, lautaselleni etsiytyikin annos tuoretta ananasta.

Viimeisen reilun viikon aikana olen juonut zero colaa (en tosin taas kolmeen päivään), ja olen syönyt sekä suklaata, että palan (yhden!) pistaasibostonia. Kaikista noista olen nauttinut, mutta yhdelläkään kauppareissulla ei ole tullut mieleen koukata karkkihyllyn kautta. Eikä sillä, että ihminen muka parissa viikossa voisi hukata himonsa kaikkea hyvää kohtaan. Ei, vaan siksi, että tajusin pärjääväni myös ilman.

Viimeisen kuukauden aikana olen koittanut pitää kiinni myös kaikista noista jutuista, joita aikaisempaan postaukseen listasin. Myönnän, että ateriarytmini on joinakin päivinä ollut vähemmän täsmällinen ja toisina sitten sitäkin skarpinpi, mutta kun katsoo kokonaiskuvaa, en koe olleeni nälkäinen tai päästäneeni verensokeria heittelmään kovinkaan paljon. Hedelmiä on tullut syötyä paljon, jopa banaaneja jotka tökkivät pari vuotta pahasti. Lähtökohtaisesti koko perhe syö samaa ruokaa, mutta toki joitakin poikkeuksia on ollut. Kuukauden sisällä meillä on myös syöty kasvisruokaa enemmän kuin varmaan koko viimeisen vuoden aikana. Tänä aamuna totesin kellon soidessa, että voisin antaa oikean käteni, jos saisin jatkaa nukkumista, eli nukkumaan voisin koittaa yhä kömpiä aikaisemmin. Ennen kymmentä sopii itselleni parhaiten, sen olen oppinut.

Entä ne vatsamakkarat? No varsinaisesti en ole mitannut, mutta housut sujahtavat mukavammin jalkaan ja vaaka näyttää vajaat kolme kiloa vähemmän kuin viimeksi, mutta siihen en ajatellut nyt sen enempää kiinnittää huomiotani. Elämäni parhaimmat vuodet kun ovat niitä, jolloin vaaka on saanut pölyttyä rauhassa rikkinäisen patterinsa kanssa. 🙂

Kuvissa tämänhetkinen aamupala, väilpala tai iltapala suosikkini. Menee tosin joskus myös lounaan korvikkeena. Maustamaton jogurtti hedelmillä ja marjoilla! Mukaan vähän pähkinöitä, ja tällä taittuu niin nälkä kuin makeanhimokin.