marraskuun taklaus

11.11.2020

Kaupallinen yhteistyö Marli & Indieplace


Vaikka vastustuskyky on aiheena melko jokasyksyinen, tänä vuonna se on sattuneesta syystä puhuttanut vieläkin enemmän. Jossain määrin koen tämänkin onneksi onnettomuuden sisällä: Alamme kiinnittämään yhä enemmän huomiota asioihin, joita olemme ehkä pitäneet toisarvoisina tai vähäpätöisinä. Tänään enemmän vastustuskyvystä kaupallisessa yhteistyössä Marlin kanssa.

Kerroinkin tuossa alkusyksystä, miten meillä on tänä vuonna yritetty oikein supermaksimoida vastustuskykyjutut ja välttää ne ihan pienimmätkin flunssat, jotka helposti sotkevat nyt tavallista arkea ja elämää. Jokainen taklattu pöpö ja läpi talven energisenä pysyvä olotila ovat nyt kultaakin kalliimpaa arjen luksusta. Ja vaikka äitinä ehkä eniten korostan lapsille sitä terveellistä ruokavaliota (ja tietty käsienpesua ja turvavälejä), meillä lapset ovat myös sen verran isoja, että aihetta pystytään jo lähestymään hiukan kokonaisvaltaisemminkin. Nimittäin eihän terveys ole vain sitä mitä suuhumme laitamme. Terveys ja sen osaset, kuten vastustuskykykin ovat kokonaisuuksia joihin vaikuttaa oikeastaan lähes jokainen valintamme ja tapamme.

Yksi erittäin tärkeä osa on tietenkin lepo ja uni. Nämä ovat sellainen juttu, joita lasten kanssa käsitellään melko paljonkin. Varsinkin vanhemman kohdalla pitää välillä vääntää rautalangasta, että vähäisen nukkumisen seuraus ei ole ainoastaan vaikea ylös nouseminen seuraavana päivänä, vaan unenpuutteella on yhteys ihan koko hyvinvointiimme ja jaksamiseemme. Myös siis siihen miten kehomme pystyy suojautumaan pöpöiltä ja taudeilta.

Lepo sinänsä ei tarkoita ainoastaan päivätirsoja, vaan enemmänkin palautumista. Pitäisi muistaa paitsi se palauttava liikunta, myös se palauttava tekeminen, joka nollaa stressitason. Vaikka lepo ja rentoutuminen ovatkin käsitteinä tuttuja ja asioina kovin tavallisia, tuntuvat ne silti olevan nykymaailmassa enemmänkin luksusta kuin arkipäivää. Itse nautin hiljaisuudesta ja omasta rauhasta ja koen, että se onkin yksi hyvinvointini peruspilareista. Kun saan rentoutua ja keskittyä omaan olooni, kuulen melkein korvissa kuinka verenpaine ja stressitasot laskevat. Iltahämärässä kun kuljen viluisena saunalle ja istun pimeässä illassa löylyjen välillä, koen kuitenkin melko usein sellaista onnentunnetta, mitä muuten en pysty saavuttamaan. Rauha ja hiljaisuus ovat mulle se vastapaino, jota arjessakin tarvitsen.

Boostaa vastustuskykyä!

Huolehdi levosta ja unesta. Nuku kunnon yöunia, sillä levännyt keho jaksaa kohdata vastustajiaan paremmin. Muista myös rentoutua. Kuuntele musiikkia, lue kirjaa, soita, laula, maalaa, neulo, liiku luonnossa ja tapaa ystäviä. Mielekäs tekeminen ja sosiaalinen elämä luovat hyvää oloa ja kun me voimme hyvin, jaksamme myös pitää itsestämme parempaa huolta.

Syö terveellisesti, monipuolisesti ja tasaisin väliajoin. Mahduta lautaselle kasviksia, nappaa välipalaksi hedelmiä ja marjoja. Vastustuskykyä on varsinkin tähän aikaan vuodesta syytä boostata myös lisävitamiineilla.
Marli Vital -tuoteperheen uusi tulokas on Perinteisten puolukan ja karpalon sekä trendikkään rosmariinin liitto. Makuyhdistelmä on puhdas ja raikas, miltei juhlava. Mehujuomaan on lisätty C&E-vitamiineja, jotka suojaavat soluja hapettumisstressiltä. C-vitamiini vahvistaa vastustuskykyä ja rosmariini sisältää luontaisesti antioksidantteja.
C-vitamiinia kannattaakin muistaa nauttia tasaisin väliajoin, sillä kehomme ei pysty varastoimaan sitä! Yksi lasillinen Marli Vital Puolukka-Karpalo-Rosmariini + E&C-vitamiini  -mehua sisältää 60% päivän C&E-vitamiinien tarpeesta.

Meillä on muuten myös Marli Shotit kovassa käytössä. Se on jotenkin niin ihanaa, kun lapset kaivavat meidän pienet shottilasit ihan oma-aloitteisesti iltapalapöytään ja kaatavat jokaiselle oman tehojuoman. Jos siis happamat maut eivät ihan ensimmäisellä kerralla maistu lapsille, niin meillä ainakin on todistettu, että niihin tottuu todella nopeasti.

Voikaa hyvin ja pysykää terveinä!  ❤️


Rentoilua

08.11.2020

Pitkiä yöunia, hyvää ruokaa, isien onnittelua, herkkuja, ulkoilua, kirjoja ja telkkaria. Niin ja tietenkin valloitetut pyykkivuoret, puhtaat lakanat ja sauna. Mitä tylsempää ja kiireettömämpää, sen parempi.

Aloitettiin eilen tosi hyvä sarja, ruotsalainen Heder. Ajattelin ensin, että se voisi olla jopa liian raskas, mutta yllätyin, miten koukuttava sarja on. Ihan teki tiukkaa illalla lopettaa katsominen. Tai no, tiukkaa ja tiukkaa, onneksi olen iltauninen ja telkkarimaratonit jää katsomatta kun silmäluomet painuvat kiinni. Tai ainakin aina seuraavana aamuna olen kiitollinen, ettei mennytkään myöhään.
Itse asiassa joskus pari viikkoa sitten aloitettiin katsomaan Totuus Harry Quebertin tapauksesta -sarjaa. Olen pitkittänyt katsomista, koska kirja oli niin hyvä, etten oikein edes halunnut pilata luomaani mielikuvaa jonkun muun näkemyksellä. Mutta sarja oli tosi hyvä, ja vaikka olisin valinnut pääosan näyttelijän ihan toisin, jouduin jopa myöntämään, että näin oli parempi. Koukuttava sarja tämäkin. Mutta sitten vain kävi niinkin ikävästi, että se poistui Cmorelta. Että miten ärsyttävää! Enkä onnistunut löytämään sarjaa muistakaan suoratoistopalveluista. 

Sunnuntai-illalle olisi vielä hiukan kirjallisia töitä, puhtaiden lakanoiden petaamista, alkuviikon ruokien valmistamista ja kenties pätkä Hederiä. Sitten kunnon unet ja virkeänä ja pirteänä uuteen viikkoon.

Ihanaa isänpäivän iltaa! ❤️

 


Lomat lomailtu

26.10.2020

Jahas, lomat on lomailtu ja arki saa jatkua. Syysloman jälkeen olen perinteisesti antanut itselleni luvan  ajatella talvea ja joulua, mutta kuten parina viime vuonnakin, joulufiilis ei oikein ota syttyäkseen. Yritin jopa kaupan lehtihyllyllä kääntää ajatukseni joululehtien avulla, mutta ei. Niin oli ihanat Lantilivit ja muut numerot, mutta ei ne vain vielä iskeneet. Eikä onneksi tarvitsekaan. Mutta jos jouluinspistä kaipaat, niin uusi Happy Homes – Merry Christmas -kirja olisi jo ennakkotilattavissa. Kannessa on muuten tutun näköinen kuvakin!

Lomaviikkoon mahtui paljon hyvää. Ennen kaikkea paljon sitä yhdessä-aikaa. Tehtiin niitä juttuja joita suunniteltiin ja sitten niitä, joita ei suunniteltu. Leivottiin pullaa, laitettiin hyvää ruokaa, käytiin syömässä, leffassa, treeneissä, mummulassa, pelissä ja ihan vain ulkona. Juhlittiin ystävien kanssa halloween etukäteen ja kilisteltiin kaikelle, mikä on viime aikoina jäänyt kilistelemättä. Oli silti kivaa ihan vain ollakin – tekemättä mitään ihmeellistä. Lomailun jälkeen lapset menivät taas ihan mielellään kouluun, joten ehkäpä siinä on yhdenlainen mittari loman ja levon onnistumisesta. Itselleni taasen teki kai ihan hyvää pitää hiukan taukoa blogista. Luulen, että vähempi postaaminen on enemmän se mun juttu.

Itse siivosin viikon aikana pihaa ja kasvihuonetta talvikuntoon, istutin callunat ja puhdistin lyhdyt. Sisällä kävin läpi lasten pieneksi jääneitä vaatteita, lajittelin, listasin ja täydensin. Ja kun taas siinä samalla selvitin ja puhdistin omia ajatuksiani, sain kaappeihin ja laatikoihin lisää tilaa. Toivottavasti myös arjesta ihan pikkuisen toimivampaa.

Talviaika ja pimeät illat vaativat taas hetken sulattelemista. Onneksi kyse on kuitenkin vain parista pimeästä kuukaudesta, jotka ennen pitkään herättävät myös sen joulufiiliksen tai joulunkaipuun. Kunnes pimeä taas vaihtuu piteneviin päiviin ja lisääntyvään valoon. Niin se vain menee, että aikansa kutakin.


Syysloma

19.10.2020

Vaikka itselläni ei varsinaisesti lomaa olekaan, tämä viikko pyhitetään nauttimiselle, yhteiselle ajalle, ulkoilulle ja sille kuuluisalle ihan vain olemiselle. Jonkinlainen päiväpatikka, leffaillat ja sen lokakuun pullalupauksen lunastaminen on ainakin ohjelmoitu tälle viikolle. Aikataulut ja isompi kiire hellittävät edes joiltakin päiviltä ja sehän mahdollistaa monta sellaista asiaa, jotka arjessa jää väkisinkin tekemättä ja kokematta.  Niin paljon ikävää kuin tuo viime kevät toikin mukanaan, olen taas syksyn tullen kaivannut yhä enemmän ja enemmän sitä yhteistä aikaa ja läsnäoloa, jota kevät antoi. Kaikesta huolimatta koen, että se oli elämäni parasta aikaa ja hitsasi perhettä yhteen tavalla jota ei muissa olosuhteissa olisi ollut mahdollista saavuttaa.

 Lomatunnelmat alkoivat oikeastaan jo viikonloppuna. Eilinen pyhitettiin salibandylle ja välissä ehdittiin myös nauttimaan sunnuntain rauhallisuudesta. Lauantaina sain nauttia siskoseurasta ja lapset serkkuseurasta. Tänä vuonna nämäkin hetket ovat muuttuneet entistä merkityksellisemmiksi. Onneksi syksyyn on suunnitelmissa toinenkin tällainen viikonloppu. Pimeää loppuvuotta kohti on aina mukavampi kulkea, kun tunnelin reunoilta tihkuu vähän valoa elämään.

Viimeisen viikon aikana minulla on ollut hirvittävä tarve järjestellä asioita. Huomaan, että tuo on tapa johon turvaudun aina uuden, jollakin lailla erilaisen tai ehkä jännittävänkin elämäntilanteen edessä tai silloin kun elämä kaipaa erityistä järjestystä. Järjestelemisen ja siistimisen tarve on myös yksi osa syksyistä pesänrakennusviettiä. Siinä samalla kun järjestän ja siivoan kaappeja ja laatikoita, koen että myös pääni sisältö asettuu parempaan järjestykseen. Lauantaina heräsin aikaisin ja hyödynsin lasten vielä nukkuessa aamun ensimmäiset tunnit Lightroom katalogien setvimiseen ja tänä aamuna kävin vaatehuoneen kimppuun. Ihana tunne kun saa jotain konkreettista valmista asiat loksahtelevat paikoilleen myös korvien välissä.

En ole moneen viikkoon neulonut riviäkään ja salaa mielessäni haaveilen, että tällä viikolla ehtisin myös avata neulepussini ja saattaamaan tylsän harmaan kotineuleeni päätökseen. Korissa odottelee nuo ihanat punaiset langat ja niistä olisi kiva saada oversize neule mekkojen päälle puettavaksi. Mutta kaikkea ei voi saada eikä ehtiä, oli loma tai ei.

 

Kaunista uutta syysviikkoa! 💛


Dahlia ‘fleurel’ ja kirppisryijy

16.8.2020

Vaikka tykkäänkin värikkäistä daaliakimpuista, ei näissä suurissa valkoisissa ‘fleurel’ -daalioissakaan mitään vikaa ole. Ne toimivat ihanasti ihan yksitellenkin, mutta kun ulkona kypsyy yhtä aikaa monta valkoista kukkaa, pitää maljakkoon tietenkin leikata koko kimpullinen. Aika komea viikonloppukimppu noista syntyikin.

Meidän rauhalliseen viikonloppuun on mahtunut ravintolapäivää ja yksi vähemmän rauhallinen, mutta sitäkin jännittävämpi pelireissu. Isovanhempien treffailua, ystävien näkemistä ja ihan vain yhteistä aikaa. Mahdollisesti viimeisistä helteistä on yritetty nauttia myös, sillä ajatus kylmyydestä on oikeastaan alkanut jo hieman pelottaa. Samoin ajatus pimeydestä. Se, ettei aamulla saakaan energiaa valosta ja päivät lyhenevät.

Netflixistä aloitin Alta Marin eli Aavan Meren kolmannen kauden, jota olen säästänyt juurikin näihin erityisiin kotoiluhetkiin. Lauantai-iltana menikin yli kolme jaksoa, koska kausi on taas ihan yhtä koukuttava kuin kaksi edellistä. Samalla virittelin itseni käsityömoodiin, josko neulominen toisi syksyyn sitä sellaista oikeanlaista rentoa olemista. Hyggeilyä. Onneksi Aavan meren jänniä jaksoja jäi vielä seuraavillekin viikonlopuille, joten pystyn hyvin jatkamaan harrastustani. 🙂

Tuon pikkuryijyn ostin kirppikseltä yhtä aikaa taidegrafiikan kanssa. Hintaa ihanuudella oli kokonaista seitsemän euroa, joten pesulalasku oli tässä se hintavampi osuus. Ryijy on kuitenkin niin ihana, että voisin katsella sitä pidempäänkin. Ihan täydelliset värit! Ajattelin oikeastaan laittaa sen johonkin korituoliin pehmikkeeksi tai sitten sen voisi kursia kokoon noin kaksinkerroin tyynynpäälliseksi. Seinälle en jostain syystä oikein osaa sitä kuvitella.

Vaikka kesä onkin jatkunut yhä, huomaan, että sellainen pesänrakentamisvietti on taas alkanut hiljalleen hiipiä mieleen. Varautuminen siihen, että pimeys sulkee taas ennen pitkää kotiin. Koska haluan asennoitua tulevaan kuitenkin positiivisesti, kaikki lempeät aseet tuleekin ottaa käyttöön. Kukkia, kynttilöitä ja villasukkia. Arjen luksusta.

Suloista sunnuntai-iltaa ja energistä uuden viikon aloitusta!


sadepäivien parhautta

09.7.2020

Kaupallinen yhteistyöViaplay & Indieplace


Kesäkuun helteet tuli vietettyä poikkeuksellisen vähällä ruudun tuijottamisella, mutta kun aurinko ei vedä jatkuvasti puoleensa, olen huomannut taas hakeutuvani murhamysteerien ja koukuttavan jännityksen pariin. Viime vuosina leffoja on tullut katsottua luvattoman vähän, mutta sarjoja sitten sitäkin enemmän. Tänään ajattelin jakaa joitakin omia suosikkejani Viaplayn tarjonnasta. Jos ei muuta niin sitten niiden sadepäivien varalle, kun tuntuu ettei oikein jaksaisi muuta. Tai sitten niihin hetkiin, kun haluaa muuten vain huilahtaa kaiken kesäelämisen keskellä. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa.

Meillä ei ole tavallista telkkaria, jossa kanavia voisi selata ykkösestä eteenpäin, vaan me katsellaan kaikki suoratoistopalvelun kautta. Tämä on sopinut meille, eikä telkkari pauhaa koskaan “turhaan” taustalla. Se on sellaista täsmäkatsomista, eikä kanavasurffausta – laatu korvaa määrän. Ollaan myös totuttu siihen, että sarjoja katsellaan useampi jakso putkeen, eikä uusia jaksoja odotella viikkoa. Olemme tuon puolisoni kanssa sen verran yhteen hitsautuneita, että meillä on aika lailla samanlainen maku leffojen ja sarjojen suhteen, joten yleensä niitä tulee katsottua yhdessä. Olen laiska etsimään sitä mielekästä katseltavaa, joten nautin myös palvelusta, jossa toinen on valinnut muutaman katseluvaihtoehdon ja saan sitten itse valita niistä. Joskus mies ilmoittaa katselleensa pari jaksoa jotakin hyvää sarjaa ja antaa minulle tehtäväksi tehdä samoin. Voidaan sitten hutkia loppu yhdessä. Viaplaylla toimii myös hienosti tuo “koska katsoit tämän, voisit pitää myös tästä”. Sillä tavalla löytää uutta katseltavaa, jos tuntuu että runsaudenpula iskee. Otan myös vinkkejä vastaan siskoltani jonka kanssa meillä menee yhteen niin kirja- kuin telkkarimakukin.

Kasvihuoneesta on tullut mulle jonkinlainen pyhä alue, ja lapset ovat kai sen jotenkin myös aistineet. Jos ilmoitan lähteväni kasvariin, sitä ei millään tavoin kyseenalaisteta ja olen huomannut että siellä on mahdollista saavuttaa paitsi työrauha, myös ihan oma rauhansa vaikka kirjoille ja sarjoille. Tämä toimii todella hyvin! Jos siis ei jätä jälkeensä popcornin tuoksuista vanaa. Silloin ei yleensä saa olla rauhassa kovinkaan kauan. Viaplaylta leffat ja sarjat voi myös ladata laitteelle, joten jos oma piilopaikka on ihan offline, katsottavaa riittää silti. Puhelimen ruudulta jos haluaa katsoa, suosittelen lataamaan Viaplayn näppärän apin. Itse tykkään kääriytyä viltiin ja kuunnella ja katsella samalla sateenropinaa lasikattoon. Se tuo oman lisänsä tunnelmaan. Jotain sellaista, mitä talvella ei voi saavuttaa.

#ViaplayBinge

Tässä mun top-lista, jos kaipaat hyviä sarjavinkkejä!

X Company – toiseen maailmansotaan sijoittuva sarja, joka koskettaa ja jännittää. Tämä on pitkiin aikoihin paras katsomani sarja!  Tunnelma, lavastus, puvustus ja kaikki! (jos siis valitset vain yhden, valitse tämä!)
Bosch – Perustuu Michael Connellyn kirjoihin. Ei ihan perus poliisisarja, mutta sopivan rauhallinen omaan makuuni. Pääosaa näyttelee Titus Welliver ja tämä on kirjailijan oma valinta.
Blindspot – koukuttava. Menee sinne mäiskinnän puolelle ja on ehdottomasti nopeatempoisempaa kuin vaikka Bosch.
Stella Blómkvist – islantilaista! Jos tykkäät dekkareista, tykkäät tästä. Vähän erilainen kuitenkin.
Wisting – Viaplayn alkuperäissarja Norjasta. Loistava toteutus, joka tekee kunniaa myös kirjoille. Nordic noiria parhaimmillaan! Kovasti odottelen tälle jatkoa.
The Blacklist – koukuttava, vähän erilainen rikossarja
Castle – hyväntuulinen poliisisarja kirjailijasta joka kulkee rikosetsivän kanssa tehdäkseen taustatyötä. Vähän sellaista rakkauttakin ilmassa. Tämä on katsottu jo aikoja sitten, mutta jäänyt mieleen,
White collar – tämä on sellainen herrasmiesvaras -juttu. Sopivan kevyttä ja mukana on paljon huumoria. Kepeää katsottavaa kesäksi. Myös niitä aikoja sitten katsottuja, mutta listapaikkansa ansainneita sarjoja.

Sitten löytyy niitä varmoja suosikkeja, kuten Maria Vern, Dicte ja Bones, joista jälkimmäisen katsomista uudelleen ihan alusta asti ollaan mietitty pitkään. Se tosin olisi vähän pidempi projekti.

Kesken on tällä hetkellä Lumen kätkemä – vaikuttaa lupaavalta ja on ehdottomasti pakko katsoa loppuun. Seuraavaksi vuorossa on ainakin Kuulustelu ja Absentia.

Viaplaylta löytyy myös hurjasti ohjelmia lapsille ja urheilupuolelta esimerkiksi dokkareita, joita meillä isompi katselee mielellään. Olenkin yrittänyt selittää lapsille, miten älyttömän erilaista se oli kun sateisina kesäpäivinä telkkarista näkyi vain testikuva. Mutta eihän nuo ymmärrä. Olettavat varmaan, että kännykästä näkyi sitten paremmin. 😀

Tiesitkö muuten, että Viaplay ja Elisa ovat yhdistäneet voimansa! Viaplay leffat ja sarjat –paketin yhteydessä saa nyt siis sekä Viaplayn että Elisa Viihde Aition. Tupla määrä katsottavaa!

Viaplay Leffat ja Sarjat –katselupaketin heinäkuun uutuuksia:

Elokuvat: Rambo: Last Blood (10.7. alkaen), Terminator: Dark Fate (24.7. alkaen) ja The Angry Birds Movie 2 (17.7. alkaen)

Sarjat: Scrubs kaudet 1-9 (6.7. alkaen), Snowfall kausi 3 (11.7. alkaen), The Handmaid’s Tale kausi 2 (19.7. alkaen), The Good Fight kausi 3 (20.7. alkaen) ja Spotless kausi 1 (26.7. alkaen)

Tekin saatte vinkata omia suosikkejanne minulle. En välttämättä nyt kesällä ehdi kaikkia katsoa, mutta olisi kiva jos jäisi jokin tärppi myös syksyä ajatellen!

Leppoisaa iltaa.


pullaenergiaa

07.7.2020

Laiska ja saamaton. Näitä kahta sanaa olen taivutellut koko kesän päässäni. Tai ainakin joka kerta kun olen sivuuttanut ikkunoiden pesun tai jonkin niistä komeroista, joiden oven avaamiseen sisältyy aina pieni tapaturmariski. Tahmeus on jatkunut aina siitä saakka, kun saatiin iso ulkorakennusten ja ullakoiden raivaus tehtyä. Ei ole oikein osannut tarttua mihinkään, saanut aikaiseksi. Sellainen veltto tunne, joka liittyy varsinkin kaikkiin kotitöihin ja niihin arkisen tylsiin juttuihin. Ja tavallaan se on tosi hieno fiilis. Olla vähän vähemmän tehokas, sillä tavalla kun nykyään on kovasti muotia olla. Mutta niin kivaa kuin se rentoutuminen ja “armollinen eläminen” onkin, niin kyllähän sitä välillä miettii, että olisi kiva olla taas se oma itsensä; tehdä asioita ja saada aikaiseksi.

Ehkä tämä aikaansaamattomuuden kasaantunut maksimaalisuus kuitenkin täytti nämäkin äyräät. Tai sitten se on vai tuo viileä kesäsää. Mutta nyt on taas sellainen tunne, että on kiva tehdä ja kiva tarttua asioihin. Ja ei, en nyt pessyt niitä ikkunoita tai konmarittanut koko taloa, mutta leivoin pullaa. Kahtena päivänä, litran taikina molempina. Siinä samalla tuli täytettyä mummun pakastin, järjesteltyä pari laatikkoa ja hyllyä, pakastettua ensimmäiset mansikat, toimitettua kliput ja klaput kirjanpitäjälle, käytyä puutavaraliikkeessä ja hoidettua alta monta pientä juttua, joita olin hillonut jo koko kevään tuonnemmaksi. Kuten vaikka sain aikaiseksi tilata pojan bassoon neljän euron kumitulpan, jotta lattiat säästyvät enemmiltä naarmuilta. Hurraaa!  Ja sen sijaan, että takki olisi jotenkin tyhjä, mielessä pyörii taas monta juttua, jotka olisi oikeasti KIVA tehdä. Kuten vaikka siivota vaatehuone ja työhuoneen lipastonlaatikot. Ja sitten sitä katsoo kotiakin taas jotenkin sellaisin silmin, että pitäisikö täälläkin tehdä jotain. Piristää vähän paikkoja.

Niin että ei mulla nyt ole jakaa tänäänkään mitään suuria oivalluksia elämästä tai antaa mitään kultaista lankaa loputtomaan zen-olotilan saavuttamiseksi, mutta leipokaa vaikka pullaa. Tai ehkä sen syöminenkin riittää, sillä jostain kai sen energian täytyy kai oikeastikin virrata. Pari päivää kun mutustaa oikein kunnon kotitekoista, niin johan sitä taas jaksaa.

Nyt saunaan. Ihanaa iltaa! ♡


sateinen kesäilta

02.7.2020

Ehdin tanssia jo niin monet sadetanssit, että tämä vesisade ei oikeastaan haittaa mua pätkääkään. Aamulla ja päivällä oli tosi ihana keli ja nyt illalla ja yöllä saa minun puolestani sataa ihan rauhassa. Se on hassu juttu, mutta tuntuu, kuin tuon pitkän kuumuuden jälkeen sade olisi tuonut pienen loman kesänviettoon. Lomaa kesästä, kuulostaa ihan hassulta, mutta on oikeasti ihan tervetullut. Välillä kun on pakko tehdä niitä kotitöitäkin. Saa ikään kuin vetää välillä happea. Lukea kirjoja sisällä potematta huonoa omaatuntoa siitä, että ei ole ulkona nauttimassa. Ja me ehdittiin tehdä niin paljon ihania asioita kesäkuussa, että kotonakin jaksaa taas olla.

Olen tässä kesän aikana suunnannut katsetta enemmän omaan napaan. Siihenkin pieni someloma on ollut oikein hyvä apuri. Tuossa yhtenä päivänä tulin miettineeksi, että jotakuinkin maaliskuusta asti olen jopa jokaisen ruokailuni miettinyt sen mukaan, mitä muut haluavat syödä, ja mihin aikaan. Niinpä pistelin maanantaina kauppaan ja ostin vain asioita, joista minä itse pidän ja laitoin muut syömään samaa. Kukaan ei kuollut nälkään, ei hätää, mutta se teki hyvää. Joskus on ihan hyvä miettiä, että onko se, mitä me haluamme sama asia kuin se, mitä minä haluan.

Toki odotan minäkin seuraavaa lämpöaaltoa ja hellepäiviä. Sitä, että päivät tuntuvat loputtomilta ja iholla tuoksuu aurinko. Sitä, että voi miettiä tekevänsä mitä vain, eikä tarvitse katsella sadetutkaa. Odotan pitkiä pyörälenkkejä, hikisä öitä ja ihan vain kuumuutta. Mutta välillä pitää sataa. Välillä pitää juottaa luontoa ja vetää itsekin henkeä.

Pelastin sateelta taas pari pionin oksaa ja laitoin ne yhteen kauneimmista viinipulloista. Tuo on muuten hyvä roseeviini ja pullo on hauska muisto ratkiriemukkaasta kesäillasta.

Meillä on vielä illan ratoksi vohvelibileet, joten nyt taikinaa tekemään. Suloista iltaa teillekin!


Postikortteja kesälomalta – ilahduta tunteella, kosketa kortilla

30.6.2020

Kaupallinen yhteistyöPosti & Indieplace


Koska viimeksi lähetit kortin? Siis ihan sellaisen fyysisen, kauniilla kuvalla varustetun kartonkipalan, jonka takapuolelle voi kirjoittaa vastaanottajan osoitetietojen lisäksi esimerkiksi kesäiset terveiset. Veikkaan, että aika moni vastaa lähettäneensä kortin viimeksi joulun alla. Minäkin vastaisin, jos olisin lähettänyt joulukortteja tai sisko ei olisi täyttänyt pyöreitä maaliskuussa. Joka tapauksessa myönnän lähettäväni paperisen tervehdyksen luvattoman harvoin.  Tänään enemmän siitä, voiko kortilla koskettaa tai tunteella ilahduttaa. Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Postin kanssa.

Onhan se aika upeaa, että sosiaalinen media mahdollistaa esimerkiksi arkisten kuvien ja sattumusten jakamisen. Isovanhemmatkin on helppo pitää läsnä lastenlasten elämässä, kun kuvia voi ladata yksinkertaisesti ja nopeasti. Some on ehdottomasti tuonut ihmiset lähelle toisiaan ja toistensa arkea. Joskin tietenkin jaamme elämäämme valikoiden, seuraajinamme somessa kun voi olla niitä ei niin läheisiäkin ihmisiä. Mutta onko maailma todelllakin sormenjäljistä peittyneen puhelimen näytön takana? Siellä jossakin bittiavaruudessa, jossa minun ja miljoonien muiden kuvat seilaavat kohti sosiaalisen median palveluja? Jaksan epäillä.

Kyllähän sitä itsekin välillä havahtuu miettimään, miten persoonatonta nykyajan viestiminen on. Ja hassua kyllä, aika usein juuri lapset herättävät minut ajattelemaan tätä seikkaa. Kyllä, juuri he digiaikaan syntyneet, joiden elämässä salamannopea viestiminen on ollut läsnä alusta asti. Nimittäin lähes jokaiseen eskaripäivään startattiin meillä pakkaamalla reppuun kirjeitä ja piirustuksia ystäville, ja melko usein niitä kulki repun mukana myös kotiinpäin. Yhtälailla piirustuksia on lähetty postin mukana ja kuittausta viestin saapumisesta, tai kirjeitse saapuva vastausta odotettu jännityksellä. Miksen siis minäkin jos lapsikin sen osaa!

Joskus ja jouluna, pätee varmasti monen kohdalla fyysisten tervehdysten lähettämiseen. Kortteja lähetellään paljon myös lomamatkoilta, mutta aika harvoin ihan tavallisen arjen keskeltä. Luvattoman harvoin edes merkkipäivinä tai muiden juhlapäivien alla. Itse en ole vuosiin kunnostautunut edes joulukorttien muodossa, koska on muka ollut kiirettä ja kaikkea muutakin. Ja siitä huolimatta mietin, kuinka kivalta se joka kerta tuntuu, kun postin mukana kulkeutuu tervehdys. Se ihan oikea kynällä kirjoitettu kirje tai postikortti. Osa saattaa killua jääkaapinovessa jopa vuosia. Miksen siis voisi voisi laittaa hyvää kiertämään ja ilahduttaa tunteella myös jotakuta toista.

Me laitoimme eilen Klaaran kanssa korttipajan pystyyn. Napattiin kaupasta nippu niitä kauniita kortteja, joita tulee aina silloin tällöin ihailtua, mutta hyvin harvoin ostettua. Rustattiin kortteihin kesäkuulumiset ja tärkeimmät terveiset, sujautettiin kirjekuoreen piirustukset, liimattiin postimerkkejä ja kipaistiin oranssilla laatikolla. Ja kyllähän siitä aika ihana tunne tuli. Vähän kuin olisi pieniä lahjoja lähettänyt.

Lompakostani löytyy oikeastaan aina postimerkkejä. Mutta koska niiden tervehdysten lähettäminen on jäänyt hyvin satunnaiseksi, olen kerran jos toisenkin lampsinut Postin palvelupisteelle nolostuneena ja kysynyt, vielä postimerkkini kelpaa vähän nuhruisena ja vähintään pari vuotta vanhana. Ja joka kerta vastaus on ollut kyllä. Ikimerkki kelpaa nimensä mukaisesti ikuisesti, eikä se vanhene lompakon tai käsilaukun pohjalla. 50 grammaan asti ikimerkki kiikuttaa kortit ja kirjeet perille ja paksummankin kuoren saa postitettua useamman ikimerkin avulla. Teisitkö muuten, että kirjeen enimmäispaino on kaksi kiloa? Se on aika paljon!

Mistä tunnistat ikimerkin:

Kotimaan ikimerkin kulmasta löytyy aina Suomi-neidon kuva. Se on maksumerkintä, joka kertoo, että merkki on voimassa ikuisesti kotimaan kirje- ja korttilähetyksissä. Mikäli kirjeesi painaa enemmän kuin 50 grammaa, mutta kuitenkin enintään 250 grammaa, liimaa kuoreen kaksi merkkiä. Korkeintaan kilon kirje taas vaatii neljä merkkiä ja siitä kahteen kiloon asti postisi kulkee kuudella ikimerkillä.

Ikimerkit kuljettavat myös ulkomaille lähetetyt tervehdykset. Ulkomaan ikimerkin tunnistat postimerkin kulmasta löytyvästä maapallon kuvasta.

Joulutervehdyksen ikimerkin tunnistat lumihiutaleen kuvasta. Tälle merkille on vuosittain voimassaoleva aika, joskin merkki käy taas seuraavana vuonna joulutervehdysten lähettämiseen. Jotta olisin kerrankin ajoissa, merkitsin kalenteriini päivän 14.12. Se on vuonna 2020 (joulu-ikimerkillä varustettujen) joulutervehdysten viimeinen postituspäivä.

Pitääkö tervehdyksen olla itse askarreltu? Mielestäni ei. Postikortti on postikortti ja joka ainoa kerta se on arvokkaampi kuin sähköinen tervehdys. Monesti jopa mietin korttihyllyllä, että onpas ihana kortti, mitäs sillä voisi tehdä. No mitäpä postikortilla voisi paremmin tehdä, kuin ilahduttaa jotakuta. Eikä siihen tarvita välttämättä joulua, pääsiäistä, ystävänpäivää tai synttäreitä. Kauniin kortin taakse kun voi vaikka rustata vain ajatuksen siitä, että kortti toi mieleen sen vastaanottajan. Kun mukana kulkee muutama postimerkki, tervehdyksen voi helposti lähettää vaikka ihan tavallisen kauppareissun yhteydessä, ja postimerkkejä myydään myös lähes jokaisen kaupan kassalla. Ja voisin jopa vannoa, että se ihan tavallisen arjen keskeltä lähetty tervehdys ilahduttaa vähintään yhtä paljon kuin juhlapäiviin liittyvät terveiset ja onnittelut. Toki arvostan suuresti itse tehtyjä kortteja. Joka joulu sellaiset kulkevat meillekin ja joka ainoa vuosi tunnen pienen piston sydämessäni. Mutta silti ajattelen, että ajatus on tärkein. Oli kortti sitten itse askarreltu tai valmiina kaupasta ostettu, sen lähettämiseen on käytetty enemmän aikaa ja vaivaa, kuin sähköisen viestin lähettämiseen.

Itse olen luopunut Facebookin käytöstä lähes kokonaan. Instagramissakin kuvia tulee jaettua yhä vähemmän tai ainakin pienemmälle joukolle. Enkä usko, että olen lainkaan ainoa, joka on pohtinut someajan persoonattomuutta. Sitä, että vaikka ajatuksensa jakaisi kaikille, se ei oikeastaan ole osoitettu kenellekään. Digiajan keskellä teinkin päätöksen, että meiltä lähtee tästä lähtien silloin tällöin tervehdys jollekulle. Olkoon se sitten kortti tai kirje, sisällöltään sanallinen tai kuvallinen. Jonkinlainen henkilökohtainen viesti ja merkki siitä, että vastaanottaja on mielessä silloinkin, kun arjessa ei tapahdu mitään sen kummallisempaa raportoitavaa. Sävyltään tervehdys voi olla hauska, tsemppaava tai syvemmän ajatuksen sisältävä. Tärkeää on vain se, että postin mukana kulkee ajatus siitä, että halusin juuri nyt lähettää tämän viestin juuri sinulle.

Yhtälailla ilahdun tervehdyksistä itsekin. Itse asiassa pidän kalenterini välissä niitä tärkeimpiä viestejä. Korttia ystävältä ja lasten kirjoittamia “äiti on paras” viestejä. Ja onhan ne aika ihania muistutuksia arjen keskellä ja kalenterin sivuja selatessa.

Tajusin eilen kuitenkin yhden aika tärkeän seikan. Nimittäin sen, että puhelimeni ei automaattisesti näytä kaikkien yhteystietojen ohessa osoitteita. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite kyllä näkyvät, mutta postiosoitetta ei ihan kaikille. Eikä minulla, nykyajan someihmisellä tietenkään ole mitään osoitekirjaa. Niinpä fyysisten viestien lähettäminen pitääkin aloittaa yhteystietojen tarkistamisella. Aika monen osoitteen tietenkin muistan ja tiedän, mutta jokunen piti kaivaa esiin aikaisemmista whatsapp-viesteistä. Jokunen jäi silti edelleen selvittämättä. Hyvät vinkit osoitetietojen keräämiseen ja kasaamiseen otetaankin siis ilolla vastaan!

Kuinka usein lähetät fyysiset terveiset läheisille tai kuinka usein edes ajattelet, että tekisit niin? Entä miltä tuntuu löytää käsin rustattu tervehdys postilaatikosta tai eteisen lattialta? Ainakaan omalla kohdallani nuo kaksi asiaa, eivät kulje rinnakkain. Postikortti on pieni juttu, mutta sillä on sitäkin suurempi merkitys.

Tärkeintä on kuitenkin mielestäni muistaa se, ettei fyysinen tervehdys tai sähköinen viesti sulje toisiaan pois. Maailmaan mahtuu tapoja ja tervehdyksiä. Välillä pitäisi kuitenkin miettiä sitä henkilökohtaista viestiä, joka ei ole kaikkien nähtävillä, vaan ilahduttaa juurikin sitä tiettyä ihmistä elämässäsi. Läheisyyttä voi ylläpitää etäältäkin, mutta läheisistään ei pitäisi etääntyä.  ♡


Lomalla

25.6.2020

Musta on tuntunut nyt viimeiset pari viikkoa, että olen ollut lomalla. Ihan huit hait vaan elellyt kesäelämää ja nauttinut kaikesta upeasta. Nyt piti hetken antaa aivojen lähettää sormille käskyä, kun aloin tekemään blogia. Ehkä loma on tosiaan tehnyt tehtävänsä. Vaikka olen koittanut välttää kaikkea ylevää ajatustoimintaa ja antaa mielen lentää kesäisen keveällä taajuudella, tulin miettineeksi, että blogia on tullut kirjoitettua 12 vuotta ja viimeiset niistä melko kovallakin tahdilla. Ilman varsinaista lomaa tai tietoista pidempää taukoa. Nämä kesänollaukset ovat arvokkaita. Niitä hetkiä kun ei tarvitse miettiä, että mitä ihmeen mielenkiintoista sitä tuiki tavallisesta elämästään kirjoittaisi. Tai no, sen ihmeellisen suhteen olen luopunut jo aikoja sitten. Mutta sekin on kivaa, kun antaa somen olla muutaman päivän ja keskittyy ihan vain elämiseen.

Mutta tässä siis hikisenä trampalla hyppimisen jälkeen ja ennen saunaan hiipimistä ajattelin laittaa teille taas muutaman kesäkuvan. Puutarha huutaa vettä, ja koska pelkään kaivonpohjan kohta tulevan vastaan, nurmikon kastelusta ei ole ollut puhettakaan. Tuossa yhdessä pionikuvassa näkyy selkeästi millainen meidän yläpihan nurmi on. Kuollut, kuivunut, kaput. Alapihaa reunustavat puut onneksi suojaavat paahteelta niin meitä ihmisiä kuin nurmeakin. Mutta hei, viime kesänä tuohon uuteen maahan siirtämäni pioni kukkii! Olin varautunut ainakin vuoden taukoon, mutta siinä se nyt porskuttaa valkoisine kukkineen!

Pyörä on pysynyt visusti tallissa muutaman päivän. Toivottavasti ensi viikolla ei olisi enää ihan näin kuuma. Se 25 riittäisi oikein hyvin. Nyt on lähinnä sellainen ikävän tahmea olo ihan päästä varpaisiin. Aivot eivät toimi ja kroppa huutaa uimista ja viilennystä. Useimmiten tuota jälkimmäistä jätskin muodossa. 😀

Mutta nyt sinne saunaan. Josko sen jälkeen taas sietäisi kuumuutta paremmin. Ihanaa iltaa ja ihania kesäpäiviä! Nauttikaa, nauttikaa ja nauttikaa. 🌿