vaaleanpunainen maanantai

11.2.2019

Maanantaita muruset!

Vietin koko viikonlopun enemmän tai vähemmän flunssaa potiessa. Peiton alla väristessä meni myös perjantai-ilta ja kymmenennen hääpäivän juhlistaminen jäi melko laimeaksi. Mutta ei kai se niin päivän päälle ole. Juhlistetaan sitten kun siltä tuntuu. :) Ja jos oikeasti pääsin tämän flunssan suhteen nyt näin vähällä (kopkop), niin olen oikeastaan vain tyytyväinen. Ja hei, kiitos, tuosta keskustelusta edellisen postauksen kommenteissa! Ne ilostuttivat viikonloppuani ja tuntui ihanalle lukea muidenkin ajatuksia aiheesta. Että en sitten olekaan ehkä ihan niin pöhkö. :)
Ihan tyytyväinen en pysty kuitenkaan olemaan näihin vallitseviin sääolosuhteisiin. Niin paljon kuin keväästä tykkäänkin, se ei tule vielä helmikuussa ja siksi on ihan totaalisen pyllystä, että lumet sulavat tässä kohtaa vuotta! Kunnon talvi ja sitten vasta kevät ja sulavat lumet, kun ne ihan oikeasti tulevat jäädäkseen. Viikon päästä on lasten talviloma ja mä olin ihan oikeasti ajatellut, että me hiihdetään koko viikko. Mutta ei purnata, kun ei se kuitenkaan mitään auta. Maanantaisin kannattaa katsoa asioita aina vähän vaaleanpunaisten lasien läpi, eikä kuluttaa uuden viikon energioita turhaan. :)

Kirjoitin pakkaslumesta ja pastellisävyistä jo jokin aika sitten, ja vaikka ne valkoiset pakkaslumet nyt menivätkin, niin ei ne pastellisävyt siltikään huonolta tunnu. Päinvastoin! Kun ulkona on mustaa, märkää ja likaista, hennot vaaleat sävyt tuntuvat oikeastaan vielä paremmilta. Jotenkin jopa puhtailta ja freeseiltä. Olen muuten nykyisin aika hulluna noihin lämpimiin roosan sävyihin, kuten olette ehkä huomanneetkin. Jotenkin se nyt vaan toimii. Vaatteissa ja sisustuksessa. Mutta ei kai se niin vaarallista ole, vaikka keskellä talvea haluaakin vähän söpöstellä! :D

Maanantailistaan ei ole oikeastaan mitään ihmeellistä laitettavaa. Josko flunssa olisi jo tässä ja pääsisin liikkumaan. Se kai on mielessä ja toiveissa päällimmäisenä. Olo ja ajatus on tahmeat, jos kroppaa ei pääse liikuttamaan. Tasaista ja helppoa arkea, sitäkin toivoisin tälle viikolle. Hercule Poirot ja Isä Brown pieninä pakohetkinä arjen keskellä. Ei mitään suuria haaveita, traktorikuumekin meni jo.

 

Ihanaa maanantai-iltaa! ♡

farkut ja kashmir-neule H&M (parin vuoden takaa molemmat)


Aina tip ja top?

07.2.2019

Heippa!

Silloin joskus blogien alkuaikoina multakin kyseltiin usein, että onko meidän koti aina siisti ja tiptop. No eihän se ole. Ja uskon, että tekin sen tiedätte. Blogi on blogia ja sillä hyvä. Mutta pysähdyin miettimään tässä muuten tätä meidän kodin siisteyttä ja tiedättekö, eksyin oikein kunnolla mieleni syövereihin. Meillä on nimittäin aina huomattavasti siistimpää silloin kun mieheni ei ole kotona. Tämä on karu fakta, joka on oikeastaan vuosi kaudet jo aiheuttanut mulle jonkinlaista henkistä närästystä. Mutta nyt kun oikein harjoitin keittiöpsykologiaa, päätin antaa puolisolleni ainakin osittaisen synninpäästön. Nimittäin vähintään yhtä suuri syy siihen ajoittaiseen kaaokseen olen ihan minä itse. Se kun on sellainen hassu juttu, että lasten kanssa keskenään olessa olen jotenkin tosi tarkka. Enkä mä tarkoita tarkka sillä tavalla, että lapset ei saa muuta kuin istua kädet ristissä, vaan että mulla on sellainen tarve pitää langat käsissäni. Ja tarve pysyä kaikissa aikatauluissa ja ennakkosuunnitelmissa. Eikä siihen muuten kuulu infernaalinen lumentuloa tai mikään muukaan yllättävä tai suunnittelematon. Mutta siisti koti sitten sitäkin enemmän. Koska mun mielessä ehkä se menee just niin, että kun koti on siisti, niin korvienvälikin on sitten jotenkin selkeä. Eikä tämä millään tavalla haittaa mua. Eikä kai lapsiakaan. He saavat kokata, leipoa ja askarrella kuten muutenkin, mutta olen tosi jämpti siitä, että paikat myös siivotaan. Ja vaikka se siivoaminenkin jää usein lopulta mulle (kuten eilen kun lapset halusivat tehdä lämpimiä voileipiä iltapalaksi), tunsin suurta iloa, kun sain illalla viimeiseksi raivata keittiön nätiksi. Sellaiseksi, että mun on kiva taas aamulla herätä ja viettää omaa kahvihetkeäni. Tuntea heti aamulla, että olen tilanteen herra. Kaikki langat käsissäni.

Ja luonnollisesti asian kääntöpuoli on sitten se, että muutun aika tavalla suurpiirteiseksi huithapeliksi kun vetovastuu ei ole yksin minulla. Ei ole niin tarkkaa, vaikka keittiöön jäisi illalla likaisia tiskejä tai ruokapöytä näyttäisi siltä kuin olisi lastattu Amerikan matkaa varten. Tai harmittaahan se epäsiisteys aina ja varsinkin aamuisin, mutta ei niin paljoa, että tekisin asialle jotakin jo edellisenä iltana. Eli nautin tänään vielä siististä kodista ja huomenna tähän aikaan se voikin sitten olla jo jotain ihan muuta!

Ainoa, mikä ei oikein sovi tähän päättelemääni kuvioon on se, että juurikin puolisoni mielestä olen vähän turhankin tarkka kontrollistani. :D

 

No, mutta nyt kieli pois poskelta ja ihanaa torstai-iltaa. Mä lahjoin lapset, jotta pääsen livahtamaan hetkeksi jumpalle. ♡