Kuten jo maanantaina uhkasin, tämä viikko on pyhitetty hyvinvoinnille ja jaksamiselle, mikä käytännössä tarkoittaa marraskuun pimeyttä ja masentavaa säätä vastaan taistelemista. Aseet ovat yksinkertaiset; Lepo, liikunta ja ravinto, mutta, kuten jo huomautinkin, on monella muullakin asialla merkityksensä jaksamiseen ja paremman olon metsästykseen. Tunnelman lisäksi, olen havainnut saaneeni virtaa viikkoon hyvän ystävän paripäiväisellä vierailulla, ja toteankin sosiaalisuuden yhdeksi ihan ehdottomaksi piristysruiskeeksi!

Nenä kiinni netissä, tai selkä kyyryssä tietokoneen edessä ei sekään ole välttämättä niitä parhaita vaihtoehtoja vetämättömään oloon, joten viikkoon on mahtunut paitsi rauhallisia lukuhetkiä, myös yhden lempparikirjailijani filmatisoinnit, joita löytyy nyt jo pari Yle Areenasta. Maria Lang ja Ola Rapace – varsin onnistunut paketti, enkä voi kuin suositella!

Vähemmän aikaa koneella, enemmän aikaa kaikelle muulle. Niinhän se vain menee. Uskokaa täi älkää, kaiken tämän lisäksi kolmeen päivään on mahtunut myös yhdet tehotirsat ja kohtuullisen pitkiä yöunia! 🙂

Ihan pelkillä vihersmoothieilla ei selviä, vaan tarvitaan myös “kunnon ruokaa”. Kuvituksena siis arkiset otokset päivällispöydästä. Jep, myös kamera on levännyt tällä viikolla!

Ja tuntuuko missään? No tuntuuhan se! Maanantaina lenkille piti raahautua, mutta tänään on virtaa vielä toiseenkin happihyppelyyn! Nyt ollaan vasta keskiviikossa, mutta sunnuntaina olo on varmasti vielä parempi!

Voikaa hyvin, pus!

Instagramin seuraajille laitoinkin kuvia heti tuoreeltaan Bloggers’ Inspiration Day -päivätapahtumasta, jossa osallistuin Hobby Hallin stailaushaasteeseen. Indiedays ja Hobby Hall olivat järjestäneet tapahtumaan “riisutun” makuuhuoneen, jossa bloggaajat pääsivät koettamaan stailaustaitojaan kellon tikittäessä. Aikaa oli nimittäin vain 10 minuuttia!

Minut, Rilla ja Minttu oli kutsuttu aloittamaan haaste, ja tietysti näin rohkaisemaan myös muita ottamaan osaa stailausprojektiin. Samalla me kolme bloggaajaa olemme nyt mukana Hobby Hallin ja Indiedaysin kampiksessa, jossa teillä on mahdollisuus päättää, kuka onnistui tehtävässään parhaiten!

Heti pelipaikalle saavuttuani loin tietysti pikaisen vilkaisun tuotteisiin, joita meillä oli käytettävänämme. Pieni tutkiminen oli sallittuakin, sillä itse pääsin stailaajaksi heti ensimmäisenä, ja päivän mittään stailausta seurasi useampi silmäpari, joka samalla sai tietenkin tutkia Hobby Hallin mallistoa ja valmistautua omaan vuoroonsa. Siitä huolimatta, aika äkkiä oli selvillä, minkä värimaailman valitsin omaan makuuhuoneeseeni. Punavalkoiset sekä luonnonsävyt saivat jäädä hyllyyn, tartuin nopeasti turvaväriini, eli harmaaseen!

Hobby Hallin harmaat pellavalakanat löytyvät meiltä kotoakin, ja niiden sävyyn sekä laatuun olen ollut todella tyytyväinen. Niinpä oli helppoa valita lakanat, joiden ympärille makuuhuone alkoi rakentua. Sivupöydäksi ja sängynpäädyksi valitsin valkoiseksi maalattua rautaa, ilmavia kalusteita. Sellaisena pidän myös Yki Nummen pöytävalaisinta, vaikka tyylillisesti se onkin täysin eri aikakaudelta.

Erilaisten taljojen ja harmaiden mattojen lisäksi, tekstiilihyllyssä nimeäni huusi kauniit sametit, metallikuidut, sekä strassi- ja paljettimaiset tähtikoristeet. Näistä tuli heti jotenkin joulunjuhlava tunnelma, vaikka perinteiset punaiset jäivätkin hyllyyn. Metallinhohtoa löytyi myös Iittalan tarjouluvadista ja tuiketta erilaisista tuikkukipoista.

Kahvikuppien skippaaminen, ja korvaaminen yhdellä viinilasilla, herätti tietenkin vihjailut yhden hengen viiniaamupalasta, mutta kielsin moiset puheet heti ja jyrkästi. 🙂 Mä nimittäin en ollut stailatessani miettinyt tätä makuuhuonetta lainkaan huoneena, josta heräisin. Kuvittelin sen enemmänkin tilana, jonne itse pakenisin mielelläni raskaan päivän jälkeen. Ja vaikka ihan vain yksin, viinilasi seurassani!

Ja sitten valmis lopputulos. 10 minuuttia on lopulta ihan hyvä aika, enkä missään nimessä olisi halunnutkaan enempää. Siinä kun on aina riskinsä, että ei osaa lopettaa! 🙂

Mutta sitten kampanja, johon pääsette mukaan:

Nimittäin kampanjasivulla on kuvia valmiista stailauksista, ja teillä arvoisa yleisö, on valta päättää, mikä niistä on paras!

Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan jouluinen palkinto: Koodin flanelliruutupussilakanasetti + flanellialuslakana kahdelle, sekä kaksi Iittalan Taika-mukia. Palkinnon arvo on 117,70 euroa, eli ihan mukava summa, ja palkinnon voi kääriä joko oman kuusen alle, tai riittäähän siitä myös jaettavaksi!
Eli, kipinkapin osallistumaan. Kisa löytyy täältä.

Kivaa iltaa!

Jatketaan aiheella väsymys vs pirteys!
Tällä kertaa kurkkuun kaadettavan tehojuoman merkeissä.

Erilaiset smoothiet alkavat olla jo aika arkipäiväisiä, mutta täytyy myöntää, että itse en ihan joka päivä jaksa blenderiä käynnistää, vaikka se ehkä paikallaan olisikin. Tänään kuitenkin surauttelin kunnon vitamiinipommin ja päätin, että niin kauan kuin sää jatkaa pimeän suhjuisena, pidän tämän tavan ruokavaliossani.

Aika yksinkertaiset raaka-aineet, eli löytyy tälläisen pikkukylänkin kaupasta. Pinaatti pakasteena, koska tuoretta ei ollut trajolla.

Gojit ja kurpitsansiemenet käyvät oikein hyvin myös smoothien koristeeksi, mutta itse käytin marjat blenderissä.

Ei se olo nyt tietty ihan heti tälläisenkään tehijuoman jälkeen huippuunsa nouse, mutta kaipa sillä pidemmän päälle on paljonkin merkitystä.

Energistä tätä päivää!

Maanantaimoodista jo tänään aikaisemmin kirjoittelinkin (kiitos vastauksistanne, palailen niihin myöhemmin, ja nyt mulla on listaa sekä apteekkiin, että superfood-hyllylle :)), mutta ihan pakko vielä tuohon jaksamiseen ja pimeän kauden ylipääsemiseen tarttua vähän toisellakin tavalla. Nimittäin tunnelmalla ja kynttilätunnelmallakin on aika iso merkitys syksyn siedettävyyteen!

Itselläni on hauska (tai no, se niin hauska ole, mutta kuitenkin) muisto tuoksukynttilöistä. Nimittäin joulukuussa 2008 kun olin juuri palannut esikoisen kanssa sairaalasta kotiin, ja byby blues iski vasten kasvoja oikein kunnolla, soitti ystävä ovikelloa tuodakseen tekemäni PartyLite -tilauksen. Mieheni mennessä avaamaan ovea, minä istuin makuuhuoneessa vauva sylissäni ja itkin minkä pystyin. Niin no, tietenkin annoin ohjeet, joissa piti valehdella, että olin juuri saanut vauvan rauhoittumaan, eikä missään tapauksessa saa kertoa, että itken. Jälkeenpäin taisin ymmärtää itsekin, että ystäväni, tuolloin jo kahden lapsen äiti, varmaankin tajusi tilanteen oikein hyvin.

No, sellainen se baby blues on, mutta niillä itse knttilöillä olikin sitten paljon suurempi merkitys. Elettiin joulukuuta, ja tilauksessani oli erilaisia jouluntuoksuisia tuikkuja, joiden voimalla elin ensimmäiset vauvaviikot. Joka ikinen aamu sytytin yhden joululta tuoksuvan tuikun, ja pidin lähes ikuista tulta yllä. Ja tuolloin ne tuikut, ja se kynttilän tuoma tunnelma, olivat hirvittävän tärkeitä. Ne pitivät jollakin tapaa elämänsyrjässä kiinni, toivat päivääni rytmiä ja sitä jotain, mikä puuttui elämästä koliikkivauvan kanssa. Paljon ei ole noilta viikoilta mieleen jäänyt, ja hassulta jopa tuntuu, että muistan ne kynttilät varmaan paljon paremmin kuin monet vauvaan liittyvät asiat.

Tuolloin kuitenkin mulle jäi jokin kynttiläfiksaatio, ja joka ikinen syksy, ja sen pimeimmät päivät, yritän polttaa kynttilöitä, minkä pystyn. Kynttilänvalo ja sen tuoma tunnelma kompensoivat muuten niin lohdutonta ja pimeää vuodenaikaa. Ja, vaikka toki sillä liikunnalla, ravinnolla ja unella on osuutensa jaksamisen kanssa, niin väitän, että oikeanlaisen tunnelman luominen ja pimeyden “hyväksikäyttäminen” ovat tärkeitä siinä, missä nuo edellämainitutkin. Meillä, itse asiassa, poltetaan kynttilöitä niinkin paljon, että muistan hyvin appiukkoni joskus tokaisseen, että “tapa se on lämmittää tuokin”. Tästä onkin jäänyt elämään vitsi, ja aina kun tarkoitukseni on sytytellä kynttilöitä, kerron ryhtyväni lämmityspuuhiin.

Pidän kovasti noista Tine K:n tuoksukynttilöistä, niissä on jotenkin niin luonnollinen ja lämmittävä tuoksu. Mutta, jostain voisi kyllä koittaa hommata niitä PartyLite tuikkujakin, ihan vaikka vain verestämään vanhoja muistoja, jotka aika on onneksi jo ehtinyt kullata.

Tunnelmallista (kynttilöiden valaisemaa) iltaa!

No nyt on kyllä ihan todellinen maanantaifiilis. Lattea latten perään, ja silti moottori yskii, eikä tahdo käynnistyä, kuten pitäisi.
Lapset vetelivät molemmat 14 tunnin yöunet, ja väkisinkin pohdin, että oma kahdeksantuntinen olisi ollut syytä venyttää edes pari tuntia pidemmäksi. No, asialle ei nyt enä mahda mitään, mutta lupaan ja vannon (lähinnä itselleni), että tänään kellahdan pahnoile viimeistään puoli kymmeneltä!

Koska lumet olivat ja menivät, eikä talvesta ole taas tietoakaan, aloin pohtia muutenkin tätä pimeän vuodenajan jaksamista. Toki niillä yöunilla on merkityksensä, mutta niin on monella muullakin jutulla. Liikunta, ulkoilu ja oikea ruokavalio, auttavat nekin aika pitkälle. Niinpä ajattelin pyhittää tämän alkaneen viikon hyvinvoinnilleni ja syynätä yksityiskohdat kuntoon. Tänään kauppalistaan voisi esimerkiksi tuplata vihannesten osuuden, ja raapustaa vihersmoothien raaka-aineet.
Olen vähän sitä mieltä, että parempi tehdä itse niitä pieniä positiivisia muutoksia, kuin pärrätä päivät pitkät, kuinka ottaa päähän ja väsyttää.

Mitenkäs te? Onko niitä käynnistymisvaikeuksia aina välillä, ja miten niistä selviää? Mitkä ovat parhaita lääkkeitä väsymykseen ja vetämättömään oloon?  Nyt hyvät vinkit jakoon, jotta ollaan kaikki pirteämpiä ja virkeämpiä – pimeydestä huolimatta!

Eli, tsemppiä maanantaiaamupäivään ja koko alkaneeseen viikkoon!

Tarkoitus ei ollut jättää blogia retuperälle koko viikonlopuksi, mutta niin vain kävi, ja kylläpä tuli tosiaan lomailtua! Välillä on oikeastaan ihan hyvä sulloutua koko perhe paikkaan, josta ei pääse niin vain poistumaan. Joskus heikompi nettiyhteyskin on oikeastaan ihan paikallaan, ja sen sijaan, että nenät liimautuisivat ruutuihin, ollaankin yhdessä ja kunnolla läsnä!

Viikonloppu teki hyvää paitsi itselleni, myös koko perheelle. Tänään ollaan väsyneitä, mutta iloisia ja onnellisia. Kotiin on aina kiva palata – minilomienkin jälkeen. Ensimmäinen homma kotona oli tietenkin lämmittäminen, sillä talo on päässyt parissa päivässä aika kylmäksi. Suurin osa lumista oli sulanut pois viikonlopun aikana, eikä talvinen maisema ole kuin muisto vain. Lumen suhteen palasimme siis lähtöruutuun.

Lämmitetään, pestään pyykkiä ja mennään ajoissa nukkumaan. Siinäpä tämän isänpäiväillan ohjelma. Huomenna taas uudella innolla ja uusia juttuja kohti.

Leppoisaa sunnuntaita ja onnitteluja isille!

Tulihan sitä! Nimittäin lunta, jota olen jo jonkin aikaa toivonut. Koko illan tuprutti, ja epäilyistä huolimatta se oli maassa vielä aamullakin. Valo suorastaan pisti sisään suljettujen verhojen takaa, niin suuri voima tuolla lumisella maalla tänä aamuna oli.

Huvittavinta tässä jutussa kuitenkin on se, että olemme juuri pakkaamassa autoa ja lähdössä viikonlopuksi reissuun. Tukholmaan, jonne on huomiseksi luvattu yhdeksää plusastetta ja auringonpaistetta. Ei siis lainkaan talvinen viikonloppu edessä.

Maisemat kuin satukirjasta. Tätä sen talven kuuluu olla, ei mustaa tai pimeää.

Niinpä mulla on yksi pieni toive. Ole rakas lumi paikallasi, ja odota meitä. Palaamme pian!

Eli eilisen herkulliset pitsat! Joista tosin on riittänyt vielä tällekin päivälle, eli ei huolta. Itse en edes muista, koska olisin viimeksi pitsaa saati pitsataikinaa tehnyt. Mulla on tähän hommaan innokas kokki, eikä itselleni juuri jää kuin tuo nauttimisen osuus, josta en tietenkään valita yhtään!

1. Mozzarellaa, kinkkua, kananmunaa, ja mustapippuria. Päällä rucolaa sekä balsamicokastiketa.
Käytettiin myös kinkku uunissa, mutta omaan makuuni se ei ihan näin kypsänä mennyt. Myös muna olisi saanut jäädä löysemmäksi.

2. Cheddaria, brie-juustoa, mozzarellaa, mausteista chorizoa, ja jalapenoa. Päällä tuoretta basilikaa.
Perushyvät täytteet, joissa on potkua.

Ohut ja rapea pohja syntyy yksinkertaisesti sekoittamalla vettä, suolaa, hiivaa ja durumvehnäjauhoja. Joukkoon kannattaa laittaa myös hitunen sokeria. Pari desiä vettä riittää kahden pohjan taikinaan. Jauhoja taasen kannattaa käyttää reilusti, ja taikinaa vaivata kunnolla.
Koska meillä ei ole pitsakiveä, kuumennamme uunipellin aina valmiiksi ja vedämme pitsan leivinpapereinneen tulikuumalle pelille. Tässä kohtaa muuten kahdesta käsiparista on hyötyä!

Eilen oli pizzailta, tänään jotain muuta. Muunmuassa alustavaa pakkailua viikonlopun reissuun, mutta siitä lisää myöhemmin.

Kivaa iltaa kaikille!

Tuttavallisemmin makkari. Näyttää jotakuinkin samalta kuin aina ennenkin, ja odottaa kiltisti remontointivuoroaan. Tehtävälistalla on uusi sisäkatto ja seinien mahdollinen uudelleenlevytys. Makuuhuoneen komeroilla, aulaan antavalla sisäikkunalla ja tietenkin ovella on kaikilla kauniit vanhat harmaaksi maalatut puulistat. Listoitus vain on jäänyt aikoinaan huokolevytyksen jalkoihin, ja uponneet seinien syvyyteen. Ensimmäinen ajatus oli tietenkin repiä vain huokolevyt pois, jotta listoitukset nousevat esiin. Toinen ajatus olikin sitten huokolevyjen varsinainen funktio. Ei niitä ole aikoinaan turhaan laitettu, vaan ne eristävät huonetta ja pitävät kylmien vinttivarastojen kylmyyden makuuhuoneen ulkopuolella. No, seinien kohtaloa pitää vielä miettiä. Nykyiset huokoleijonat nauravat niin rumasti saumoistaan, ettei niitä pysty peittämään edes tapetilla.

Ikean rautasänky on myös yhdenlainen kysymysmerkki. Olen pohtinut sen poismyymistä, mutta tässäkään asiassa en ole oikein tullut mihinkään lopputulokseen. Pellavalakat on Hobby Hallin valikoimista, päiväpeite on aikoinaan hankittu Hemtexiltä. Raidalliset koristetyynyt on Tine K:n malistosta, ja lampaantaljat Ikeasta nekin.

Pimennysverhot ovat halpamarkettilöytö, koritavara Tine K:n, H&M:n ja Bloomingvillen. Suuressa korissa heittopeitto ja lukutyyny, niiden lakanat ja tyynyliinat ovat H&M Homen pellavaa.

Vanha rouva kätkee sisäänsä liinavaatteet, ja se onkin tämän huoneen ainoa huonekalu, joka ei ole varmasti lähdössä yhtään minnekään! Toisella puölella yöpöytänä toimii pari suurta laatikkoa, ja Hagedornhagenin korentotaulu odottaa yhä parin vuoden jälkeenkin seinälle pääsyä.

Vaikka makuuhuone on keskeneräinen ja katossakin on julmettu reikä, jonka kautta rakenteita ja mahdollisia vanhoja sisäkattoja on etsitty, pidän kuitenkin huoneesta. Se on talon matakin, ja tämän vuoksi usein myös pimeä. Silti uskon, että siitä vielä joskus tulee juuri se, mitä olen ajatellutkin.

Kirpeä pikkupakkanen tekee ihmeitä, ja tänään käynnistymisvaikeuksia ei ollut läheskään siihen malliin kuin alkuviikosta. Ennen yhdeksää olin jo siivonnut yläkerran, ja kymmeneltä reippailtiin hyvää vauhtia kärrylenkillä. Nyt kun vielä tulisi sitä lunta, niin keli olisi täydellinen!

Energistä torstaita!

Välillä tulen pohtineeksi, mitä elämä oli tasan vuosi sitten, 10 vuotta sitten tai 15 vuotta sitten. Niinhän me moni, katsellaan ja kelataan, että mitä on tapahtunut, mikä on muuttunut ja millaista elämästä on tullut. Äidilläni on tapana koota kalenteriinsa pieniä muistoja kustakin päivästä. Lyhyesti ja ytimekkäästi päiväkirjatyyliin. Olenkin nauranut, että vauvakirjat voi täyttää sitten jälkikäteen, kun mummulla on kaikki ylhäällä. Itse olen huono tämänkaltaisen kirjanpidon kanssa. Esimerkkinä vaikka ne lasten vauvakirjat. Pysähdyn enemmänkin miettimään aikaa noin sinnepäin. Syksyä vuonna 1999 tai 2004.

Viisitoista vuotta sitten, elämä oli sekaisin kuin sillisalaati. Tuosta syksystä mulla on kuitenkin aika tarkkojakin päivämäärämuistoja, kun taas 10 vuotta takaperin elämä soljui jo rauhallisemmin eteenpäin. Päivämäärien ei ollut niin väljä. Ajattelen, että kaikki se mitä mulla on nyt ja tässä, oli tuolloin hyvää vauhtia rakentumassa. Arki oli kahden opiskelijan jakamaa, aika huoletonta ja hyvin erilaista. Mutta suunta oli se, mikä kuljetti tähän. Tosin eihän sitä silloin voinut aavistaa.

Elämä kuljettaa omia polkujaan, eikä kukaan voi kuitenkaan ennustaa, missä mennään ja miten ollaan seuraavan kymmenen vuoden kuluttua. Jotenkin ne polut kuitenkin syntyvät – joskus omista valinnoista, ja välillä myös kohtalo ottaa osaa matkan kulkuun.
Eteenpäin en oikeastaan edes halua katsoa, siis sen enempää kuin tarvitseekaan. Taaksepäin voi katsoa monestakin syystä. Aika ja ikä ovat kuitenkin opettaneet, että on turhaa miettiä, miten huonosti asiat ovat joskus olleet. Turha soimata itseään tai lopulta ketään muutakaan. Sen sijaan, yritän katsoa niitä huonoja aikoja ajatuksella “miten pitkälle olen päässyt”. Ja, vaikka joku siellä nyt saattaakin tokaista, ettei se nyt kovin pitkälle ole pötkinyt, niin joskus jo pelkästään se että on hengissä, tuntuu aikamoiselta matkalta. Saavutukselta, joka ei ole aina ollut itsestäänselvyys.

Ollaan sitten vuodessa 1999 tai 2004, kumpanakaan en osannut aavistaa että elämäni olisi tänään tämänkaltaista. Että olisin muuttanut vielä pienempään naapurikaupunkiini, olisin kahden lapsen äiti, ja lopulta kiitollinen siitä kaikesta mitä olen kokenut. Ei, en olisi uskonut, vaikka joku olisi asiat mulle ennustanutkin! Mutta tässä mä seison ja mietin, että miltä näyttäisin jos musta ottaisi nyt melkein puolet pois. Pistäisi kahtia, ja yrittäisi väittää, että siinä on kokonainen ihminen.

Seisoa omilla jaloillaan,  jalat tukevasti maassa. Kulkea omia polkujaan, uskaltaen katsoa taakseen. Nähdä hyvää tässä ja menneessä, uskoen että jalat kantavat tulevaisuudessakin. Tuntea olevansa kokonainen.
Ehdottomasti matka joka kannatti kulkea – kaikista kivikoistaan huolimatta!

Mä olen tänään nauttinut selkeämmästä säästä. Juoksutossukin kulki mukavasti, auringon välillä pilkahdellessa pilvien lomasta. Nyt keittiössä on vuorossa kokeileva pitsakokki, ja olen luvannut uhrata itseni koemaistajan rooliin. Ei siis lainkaan huono ilta tiedossa! 🙂

Nautitaan!