Hellouuuu!

Viimepäivien sateet ovat saaneet maailman ihanan vihreäksi. Kun luvattu lämpöaalto saapuu, taitaa luonto räjähtää aika nopeasti kukkaan. Tähän aikaan vuodesta onkin ihan parasta seurailla oman pihan heräämistä. Kuinka paljon tapahtuukaan ihan vain yhdessä päivässä!

Tänään ollaan oltu super ahkeria ihan aamusta lähtien. Pikkumies on parhaillaan tutustumassa eskariin, ja me aikuiset olemme antaneet äänemme eurovaaleissa. Olikin muuten ensimmäinen kerta kun käyn ennäkköäänestämässä. Taidan olla vähän vaalikonservatiivi, mutta jospa juon silti ne vaalikahvit virallisena äänestyspäivänä! 🙂

Päästä varpaisiin bikeria tänään. Pitää nauttia näistä viileistä keleistä ja käyttää vielä paksumpia tamineita kun voi. Kohta saa bootsit nakata kaapinperille, ja nahkatakkikin voi olla liikaa.

Olen opetellut käyttämään hiuksissa tuollaista muoviklipsiä. Idea lähti oikeastaan siitä, kun yritin pidempään viihtyä hiukset auki, mutta tukka tuppasi tielle jatkuvasti. Näppärä sujauttaa tuo klipsi vaikka laukkuun, ja sutaista hiuksiin tarpeen tullen. Jospa se myös kuluttaisi hiuksia tavallista ponnaria vähemmän.

Oli miten oli, kivaa keskiviikkoa teille!

Pojat tilasivat perunamuusia ja lihapullia, joten niitä seuraavaksi taikomaan! 🙂

Luin joskus aikoja sitten jostain, että bloggaaminen on so last season, ja vloggaaminen olisi sitä vastoin hirrrveän trendikästä. No, tässä muutenkaan millään aallon harjalla ratsasteta, mutta onpa tästä kirjoittamisesta myös se etu, että teidän ei tarvitse yrittää kuunnella mörinääni. Mulla on nimittäin pahoja ääniongelmia!

Nopeasti voisi ajatella, että käheä kurkku, ja Koivuniemen viskibasso, johtuisivat flunssasta, mutta mitä vielä! Olen terve kuin pukki, ääni vain on kadonnut teille tietämättömille. Mulla on ollut tälläinen ääniongelma jo vuosia. Kun ilta venyy pitkäksi, ja kulutan aikaani seurassa (luonnollisesti puhun enemmän muille kuin itselleni, eikä ongelma tule esiin, jos valvon vain itseni seurassa), mun ääni vain alkaa pikku hiljaa painua mailleen. Ikään kuin se ei jaksaisi yhtään ylitöitä.
Lauantai-ilta oli ihan normaali, tuli valvottua pikkuisen myöhempään, katselimme miehen kanssa telkkaria ja juttelimme normaalisti siinä samalla. Ääneni alkoi väsyä, enkä pitänyt sitä sen ihmeellisempänä. Mutta nyt eletään jo tiistaita, eikä ääni ole palannut. Mennyt vain huonommaksi!
Joskus aikoinaan lääkäriäkin asialla vaivasin, ja sain epämääräisen vastauksen väsyneistä äänihuulista, käskyn olla hiljaa ja varsinkin kuiskimatta. Helpommin sanottu kuin tehty, täällä kun on välillä muutenkin työlästä saada äänensä kuulumaan, eikä viestit aina mene perille edes yhdellä sanomisella. No, täytyy nyt koittaa tietoisesti lepuuttaa kielenkantojaan, ja jättää turhat pölinät ja pulinat tuonnemmaksi!

Kuvina joitakin instapoimintoja. Tajusin juuri, että olen ollut viime aikoina vähän laiska instailija, ja pitääkin koittaa skarpata asian suhteen!

Tänään olisi vuorossa kevään ensimmäinen kevätjuhla. Hui, sanon minä! Olen aina sellainen vetistelijä näiden kanssa, mutta tämä kevät ottaa koville oikein urakalla. Onneksi tässä on kuitenkin pitkä kesä vielä ennen eskaria, ja toisenlaisen arjen astumista kuvaan!

Mukavaa tiistaita!

Olen mukana Indiedaysin ja Kodin ykkösen Elämäni Koti -yhteistyössä. En tiedä oletteko sivustoon aikaisemmin jo tutustuneet, mutta nyt kannattaa klikkailla tuonne sivuille, mikäli et ole niin jo tehnyt. Kyseessähän on siis varsinainen ideapankki kaikille sisustuksesta ja somistamisesta kiinnostuneille. Mukana sivustolla on suomalaisia sisustusbloggaajia, ja tarkoitus on siis jakaa inspiraatiota ihan kaikille.

Tämän mun osuuden myötä, multa kysyttiin, onko mielessäni joitakin juhlia, jotka olen ajatellut kotonani järjestää, tai haaveilenko sellaisista. No, onhan meillä ollut mielessä ne “rästibileet”.
Rästibileet pitävät sisällään kaikki pitämättä jääneet tuparit, niin ikään pitämättä jääneet kolmekymppiset (sekä minun, että mieheni), pitämättä jääneet häät ja kaiken muunkin mahdollisen, mitä ei vaan ole tullut juhlittua. (Voi kauhea, sainpas meidät kuulostamaan tylsiltä!) Ajatuksena on viettää aikaa rennosti ystävien kanssa, puutarhajuhlatunnelmissa, kera hyvän ruuan ja juoman.

Tehtäväkseni sain poimia Kodin ykkösen valikoimista tuotteita, joilla itse taikoisin suunnittelemieni juhlien tunnelman kasaan. Alla siis joitakin omia poimintojani kodin ykkösen valikoimista ja lähinnä juuri näitä juhlia ajatellen!

Koska tarkoitus on todellakin juhlia kesäaikaan, puutarhan puolelle onkin ollut suunnitelmissa erilaisten istumapaikkojen lisääminen. Suuren pöydän tekemistä itse, olemme mittineet jo pitkään, malliltaan Shabbby Chic mäntypöytä on hyvin paljon sitä, mitä olemme ajatelleet. Yksinkertaiset ja edulliset Anno korituolit olisivat pinnottavuutensa vuoksi helppo säilyttää, ja ne saisivat ulkona varmasti kauniin sävyn itseensä. Meillä on aikoinaan ollutkin hyvin samankaltaisia tuoleja puutarhassa.

Nyt mennään osastolle öky ja kylpy. En tiedä onko musta tullut vanha vai mitä, mutta ollaan aina välillä miehen kanssa heitelty ilmoille ajatusta kylpytynyristä. Olemme tosin tulleet siihen tulokseen, että ehkä moisen paikka olisi siinä kohtaa, kun lapset ovat jo jonkin verran omatoimisempia, ja sitä aikaa kylpemiseen ihan oikeasti jäisi. Mutta kun nyt pyydettiin miettimään asioita, jotka tekisivät juhlastamme vielä enemmän juhlan, listaan Kirami Kylpytynnyrin ihan kunkuksi! Ystävät hyvät, tynnyriä ei kuitenkaan meidän pihasta taida löytyä, joten allasbileet voidaan unohtaa!
Tunnelmaa puutarhaan ja pimeneviin kesäiltoihin loisin mielelläni suurilla mustilla Liege -lyhdyillä. Näissä on tosi kaunis malli, ja kelpuuttaisin samaisia lyhtyjä talviaikaan ihan sisällekin!
Mutta, koska kynttilä ei paljoa lämmitä, pitäisi iltaa istuvien ystävien harteille heittää myös jotakin lämmikettä. Erilaisilla huovilla ja peitoilla voisi verhota itsensä kesäyöhön, ja Anno Huili -torkkupeite on kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin klassisen oloinen valinta.

Astia ja tarjoilupuolelle valitsisin muutaman yksinkertaisen jutun. Olen jo pitkään miettinyt hankkivani yksinkertaisia Arabian 24h -lautasia. Meillä on oikeastaan ihan pula kunnon ruokalautasista, ja kun miettii isompaa väkimäärää, tavallinen valkoinen lautanen olisi helppo yhdistää jo olemassa oleviin astioihin. Lasipuolelta silmäni osuivat Royal Leerdam viinilasisettiin. Näyttivät olevan melko paksua lasia, joten ei sitten ainakaan juhliessa tarvisi varoa ohuita ja kalliita lasisarjoja. Nämä olisivat puutarhajuhliin kuin tehdyt!
Koska tarjoilut taasen ovat mielessäni helppoina sormisyötävinä ja tapastyylisinä pikkupaloina, salaatteina ja grilliherkkuina, suuret Emile & Henry Lasagnevuuat olisivat loistava tapa laittaa ruokaa tarjolle. Yksinkertaiseen valkoiseen astiaan kasaa niin näyttävän saalaatin, kuin pinon grillipihvejä. Muutama vuoka pitäisi ainakin olla pöytää kiertämässä!
Jonkinmoinen nesteytys on oltava jokaisissa juhlissa, ja tässä kohtaa astiapuolen ehdottomaksi ykköseksi nousi kuusi litrainen lasikanisteri! En voi olla miettimättä, miten upea tuo olisi, jos siihen tekisi itse vaikka sangriaa,hedelmälohkoineen kaikkineen. Hurjan kaunis varmasti!

Mutta käykäähän kurkkimassa tuo Elämäni koti -sivusto! Sieltä löytää tosi kivoja kuvia ja kuvakollaaseja joista varmasti saa inspistä niin kotiin, mökille, kuin puutarhaankin. Esimerkiksi tästä löytyy kivoja ideoita muuten vain puutarhan piristykseksi, mikäli sen isompaa juhlasumaa ei ole jäänyt rästiin! 🙂

Elektroniikka on luonnollisesti olennainen osa bloggaamista, ja niinpä minäkin, kaikkea teknistä pelkäävä, olen pikkuhiljaa tullut sinuiksi erilaisten laitteiden kanssa. Omat työkaluni ovat valitettavasti jo päässeet hiukan vanhentumaan, ja siksi Indiedaysin ja ASUSin blogiyhteistyö tuli kannaltani hyvään saumaan.

Viime kuussa järjestetyssä Blogger’s inspiration Day -tapahtumassa osallistuin workshoppiin, jossa pääsin testaamaan uutta ASUS Transformer Book T100 miniläppäriä, joka nimensä mukaan muuntautuu tarvittaessa läppäristä tabletiksi. Vielä workshopissa uusi käyttis tuntui tuottavan mulle hankaluuksia, mutta kampanjan myötä sain laitteen käyttööni, ja me ollaankin ASUSin kanssa kasvettu päivä päivältä hyväksi pariksi. Sain tehtäväksi kirjoittaa hiukan siitä, miten laitetta on tullut itse käytettyä, ja miten olen hyötynyt tästä ns. kahden laitteen liitosta. Alla siis pikkuisen juttua omasta tietokonekäyttäytymisestäni!

Teen postaukset kotona pöytäkoneella, joka jaksaa pyörittää RAW-tiedostoja, ja jonka suurelta näytöltä on mukava katsella blogin luonnostilaa. (Olen aiemminkin kirjoittanut tästä tarvittavasta “laitteistosta”, sen postauksen löydät täältä.) Mulla on myös vanha läppäri, mutta käytän sitä lähinnä “keittiökoneena”, eli sillä surffataan keittiössä, julkaisen kommentteja, luen meilejä, selaan reseptejä leipoessani jne. Läppäri on kuitenkin jo sen verran vanha ja tehoton (akkukaan ei kestä enää mitään), ettei sen mukana raahaamista kannata enää juurikaan edes ajatella. Koska mulla ei aikaisemmin ole ollut omaa tablettia, ja puhelimen kosketusnäytön kanssa olen täysin avuton, pelastaa uusi kone niin reissupäivät kuin sohvasurffailutkin.

Monesti olen harmitellut tienpäällä olessani, kirjoitusvirheitä, joita löydän blogitekstistäni. Kyllä, löytyyhän niitä valtavasti! Pelkän puhelimen kanssa mun on kuitenkin ollut lähes mahdoton korjailla tekstiä, ja niinpä virheet ovat jääneet elämään. Saan myös jokaisesta jätetystä kommentista itselleni meiliin viestin, ja näiden postien poistamine, sekä kommenttienne julkaiseminen pelkän puhelimen avulla, on työlästä sekin.

Pieni läppäri on nyt pelastanut mut jo useammassa reissussa. Kunnon näppäimet, joille sormi istuu, ovat se juttu, joka on mulle ehdottomasti tärkeä! Kaikki isommatkaan näppäimistöt eivät aina osoittaudu hyviksi, sormi liukuu vahingossa viereiselle kirjaimelle jne. En mitenkään tulisi toimeen pelkän tabletin kanssa, mutta nyt mun käsilaukussa kulkee mukana sekä tabletti, että helposti näppäiltävä tietokone!
Ja tiedättekö mitä? Ihan huippua tässä on se, että sitä ei edes huomaa kantavansa tuollaista työvälinemäärää, sillä koko kombo painaa vain vaivaisen kilon verran! Mun tietokone ei siis vie laukussa juuri sen enempää tilaa kuin, kalenterikaan. Ja, tästähän kiittää äiti, joka raahaa muutenkin jatkuvasti tavaraa ympäriinsä olkapäät koetuksella!

10 tuumainen näyttö (jossa on myös kamera) toimii tablettina oikein hyvin. Eniten sitä onkin tullut käytettyä erilaisten yhteisöpalveluiden selailuun. Pinterest, Instagram ja Facebook, niitä tulee nyt tabletin avulla selailtua uudella tavalla, ja kyllä, oikein mukavasti sohvannurkasta! Onpa tältä näytöltä kiva selailla myös blogeja. Jos ei itse tarvitse istua ratin takana, menee matkatkin nyt huomattavasti mukavammin. Tabletti on myös ollut kovasti meidän poikien käytössä, ja olenpa ladannut siihen myös pari peliä yhteisiä automatkoja helpottamaan, vaikka niin joskus vannoin, etten hyväksy kikattavaa kakkiaista enempää!

Mitä tulee laitteen käyttöönottoon, tässä kohtaa selviää melkeinpä virtakytkimen painamisella. En mä ainakaan tullut edes katsoneeksi mitään erillistä käyttöohjetta! Koneessa on valmiiksi Windows 8.1, sekä Microsoft Office Home&Student 2013 -ohjelmisto. Ehkä paras juttu on kuitenkin akun kesto, sillä tuohon ASUSin 11 tuntiin ei ainakaan mun puhelin kykene millään!

Varmasti tulisi vielä opittua paljon muutakin tästä koneesta, ja perehdyttyä Windowsin maailmaan syvällisemmin. Tässä kuitenkin tälläinen kuukauden mittaisen ystävyyden tulos. 🙂

Kaksi laitetta yhden hinnalla, pitää tämän koneen kanssa hyvin kutinsa. Hinta on nimittäin vain hiukan yli 400 euroa! Tästä linkistä löytyy noita ostopaikkojen hintavertailuja paremmin, jos jotakuta jäi kiinnostamaan.

ASUS löytyy myös Facebookista! Kannattaa tykkäillä, näyttävät järjestävän välillä ihan kivoja skabojakin tuolla facen puolella! 🙂

Muistan pari vuotta sitten, kun katselin äitienpäivänä ravintolassa viereisen pöydän vastasyntynyttä vauvaa. Mietin, että onpas ollut ihana äitienpäivälahja, tuollaisen ottaisin itsekin mielelläni. Samaan aikaan olin kuitenkin jotenkin hyväksynyt sen tosiasian, ettei meille enää tulisi toista lasta. Olin lakannut haaveilemasta ja antanut asian olla. Saanut kai itsekin asian suhteen jonkinlaisen rauhan.
Olin hirmuisen väsynyt tuohon aikaan, naama kukki ja kotona mikään vaate ei oikein istunut päälle. Olo oli vain turvonnut ja vetämätön. Taisi pinnakin olla kireällä, ja mieli apeana. Nyt myöhemmin mietin, että kumpa olisin tiennyt, mistä tuo kaikki silloin johtui. Siinähän sitä olisi ollut äitienpäivälahjaa kerrakseen!

Niin se elämä kuljettaa omia polkujaan, todettiin joskus Flora mainoksessakin. Siihen on kai luotettava.

Yhteen sanaan mahtuu paljon. Äitiys; Toivoa, haaveita, rakkautta, pettymystä, oppimista, kasvamista, vastuuta, uskomista, luottamista, unelmia, lämpöä, läheisyyttä, kaipausta….

Ensimmäisä sydämenlyöntejä ja höyhenen kevyitä potkuja vatsasta. Pieniä sormia omasi ympärillä, valtavaa riippuvuutta, läheisyyttä ja vastuuntuntoa. Ensiaskeleita, sanoja, halauksia ja pusuja…

Joskus on kai oppittava päästämään myös irti. Annettava tilaa, ja uskoa lasten omiin siipiin.
En voi odottaa lasteni tekevän minusta ylpeitä tai elävän unelmiani. Toivon heidän elävän omia unelmiaan, ja tekevän sitä, mistä he tulevat onnelliseksi. Enemmän kuin mitään, toivon lasteni tulevan itse itsestään ylpeiksi. Lasteni tehtävä ei ole valita minulle miniöitä tai vävypoikia, tehdä minulle lastenlapsia. Heidän tulee löytää lähelleen ihmisiä, joiden kanssa heidän on hyvä olla, rakastaa ja tulla rakastetuksi. Toivon heidän myös saavan nauttia vanhemmuudesta, mikäli he joskus sitä itse haluavat.

Niin, sitähän se äitiys on. Olla äiti nyt, ja olla äiti aina.

Ihanaa äitienpäivää!

Heissulivei!

Meillä on lasten kanssa ollut tänään todellinen mummulapäivä, kun ajelimme ensin vanhemmilleni, ja sieltä porukalla isovanhemmilleni.  Masut on täytetty kakulla, mummun kakolla, pullalla ja lusikkaleivillä. Ei paha, ollakseen vasta äitienpäivän aatto! 🙂

Mulla on ollut sellanen everlasting bhd jo ties kuinka pitkään, mutta tänään repäisin kunnolla ja vietin päivän hiukset auki. Enpäs muista koska olisin tehnyt samaa viimeksi! Ei ehkä käytännöllisin (tukka jää autossa selän taakse ja turvavyön alle, roikkuu lautasella ja joku repii jatkuvasti), mutta olipahan vähän erilainen olo kuitenkin. Muuten en sitten hirveän juhlavasti päivää ajatellen laittautunutkaan. Kun tukka roikkuu auki, pitää sentään vaatteiden olla perusmukavia!

Mutta siis, näissä merkeissä meni meni meidän lauantai. Nyt odotellaan iskää kotiin, ja valmistaudutaan lauantai-illan viettoon. Pienen hetken ajan ehdin miettiä, että olisin voinut karata illalla katsomaan Yves Saint Laurent -leffaa, mutta pöh, eihän sitä edes esitetä tässä lähimmässä Finnkinossa!

Anyway, mä googlaan nyt seuraavaksi Suomen euroviisubiisin jostain (mennyt koko juttu ihan ohi), ja jännitän sitten illalla kuinka käy!

Mukavaa lauantai-iltaa teillekin!

Ja, leivontaviikon muut herkut.

Käsittämätön leipomisen himo vaivannut koko viikon. Tai herkkujen himo, johtuukohan se sittenkin siitä?! Jos suklaakakussa mentiinkin vähän metsään, niin peruspulla ja mustikkapiirakka maistuvat aina. Koska en ole mestarileipoja tai kakkutaikuri, luotan simppeleihin juttuihin. Fanitan hiljaisuutta, ja pidän taikinoista, joiden tekemiseen ei tarvita koneita tai laitteita.

Älyttömän helppo piirakkapohja taipuu mustikan lisäksi vaikka omenalle ja raparperille. Kuvat variaatioista löydät tästä postauksesta. Loistava herkku tehdä esimerkiksi mökillä, tai jääkaappiin kesäisten kahvivieraiden varalle. Maistuu lämpimänä, mutta parhaalle vuorokauden levättyään. Seuraksi esimerkiksi vaniliajäätelöä.

Helppo marja-/hedelmäpiirakka

1,5dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1dl piimää
1,5dl voisulaa/juoksevaa margariinia

 Pinnalle marjoja, raparperia, hedelmiä ym. Sokeria maun mukaan.

***

 Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää rasva ja piimä. Sekoita.
Levitä voideltuun ja jauhotettuun/korppujauhotettuun vuokaan. Lisää marjat, tai omenalohkot päälle. Ripottele päälle sokerit ja kanelit ym.

Paista 175 asteessa n. 20-25 minuuttia.

Tänään leivottiin vielä pullaa, mutta viikonloppuna taidan jättäytyä muiden herkkujen varaan. Huomenna olisi tarkoitus tervehtiä vanhempiani ja isovanhempiani, ja sunnuntaina juhlitaan äitejä sitten isommalla porukalla.
Nutturapullien ohjeen löydät täältä.

Koti on jälleen kuin pommin jäljiltä. Niin kiva kuin olisikin, että äitienpäivän kunniaksi siivouksen hoitaisi joku muu kuin äiti, en uskalla pidättää asian suhteen hengitystäni. Eli kääräisen hiat ylös, ja aloitan raivauspuuhat. Parin tunnin päästä legomeren keskelle saattaa päästä jo imurin kanssa! 🙂

Mukavaa perjantaita ja leppoisaa viikonloppuun virittäytymistä!

Edellisten kirjoitusteni jälkeen, mikään ei oikein tunnu kyllin tähdelliseltä blogipostausta ajatellen. Rakensin kenties itse itselleni rimakauhun, joka on vain pakko selättää.
Tavallinen päivä, tavalliset vaatteet, tavalliset ajatukset. Tavallisillakin jutuilla on merkityksensä, siinä kai se blogien idea onkin.

Tämä torstai on tähän mennessä pitänyt sisällään siivousta, askartelua, leivontaa ja ihan perus arkiaskareita. Päivä siinä missä muutkin. Suunnitelmissa lisää askartelua (äitienpäiväkortit ja yksi nimpparikortti), herkuttelua, lisää arkiaskareita, muskareita ja ruuanlaittoa. Joo, ei aina ole suuria ajatuksia tai isoja juttuja kerrottavana.

Sataa ja tuulee, sisällä ollaan. Villasukat ja mukavat Please Jeansit jalassa. Päivän väripilkkuna BeckSöndergaardin puuvillainen sydänhuivi (saatu).

Siinä se oli. Ehkä tylsin postaukseni ikinä, mutta se oli tehtävä.

Kaunista arkea (ja ihan tavallisia juttuja) teillekin!

Kirjoitin eilisen postauksen hetken mielijohteesta. Jätin tekstin lepäämään, ja ajattelin kai, etten sitä kuitenkaan julkaisisi. Kuivasin tytärtäni suihkun jälkeen keittiön sohvalla, puin pyjaman ja nousin painaakseni julkaise -nappia. Totesin vain ääneen, että painan nyt sitten liipasinta, ja mieheni tiedusteli perään, kuka kuolee.
“Tästä taitaa tulla hidas itsemurha, mutta otan riskin”, oli vastaukseni.

On aina vaikeaa ennustaa reaktiota, jonka blogiteksti herättää. Välillä kirjoitat kevyesti niitä näitä, ja olet hullunmyllyn keskellä. Tai sitten käy, kuten eilen; Luulet heittäytyväsi susilauman keskelle, mutta saat osaksesi samaistumista ja myötätuntoa.

Eilisen tekstini tarkoitus oli tarttua syömishäiriöön sairautena. Yhä edelleen moni ajattelee sen olevan teinityttöjen haihattelua, mutta kukaan ei vapaaehtoisesti itselleen voi sairautta valita. Siitä kärsii yhtälailla aikuiset kuin lapsetkin, tytöt ja pojat, joskin enemmistö sairastuneista on naisia. Siitä ei myöskään pääse eroon “syö nyt vaan ja lopeta tuollaiset ajatukset / ei sun tarvi miettiä kilojasi” -latteuksilla. Sitkeydellä ja taistelutahdolla on jossain kohtaa suuri merkitys, mutta kukaan ei voi taikoa sairautta pois, vaikka kuinka niin toivoisi.

Värisokeana olen monesti huomannut, miten vaikea on selittää jollekulle, ettei näe värejä. Vielä vaikeampaa on selittää syömishäiriötä, sitä, ettei näe itseään. Kuvittele eläväsi peilitalossa. Näet itsesi joka puolella, toisaalla pitkänä, toisaalla hoikkana. Vilkaiset eri suuntaan, ja olet pieni ja pyöreä, alhaalta kapea tai ylhäältä leveä. Kuvittele, että et koskaan tietäisi mikä kuvista on oikea. Et olisi koskaan törmännyt oikeaan peiliin, ja elämäsi perustuisi sille, että arvailet vain mikä peili toistaa todellisuutta. Kuulostaa ehkä sekavalta, mutta sitä kai syömishäiriöisen kehonkuva on.

Omalla esimerkilläni halusin tuoda myös esiin sen harhaluulon, että kaikki syömishäiriöiset olisivat muka langanlaihoja ja nälkiintyneitä. Laihuus ja aliravitsemus on yksi syömishäiriöiden oire, mutta todellisuudessa sairaudessa on kyse paljon muustakin. Sitä ei voi välttämättä nähdä, sitä ei voi todeta vaakalukemasta tai vyötärönympäryksestä. Sairas ihminen voi olla laiha, mutta hän voi olla myös normaalipainoinen tai ylipainoinen. Sairaus voi muuttaa muotoaan, oireilla ja olla ehkä välillä ulkopuolisen silmiin huomaamatonkin. Kyse on kuitenkin pahimmassa tapauksessa kuolemaan johtavasta sairaudesta. Polustusmekanismin romahtaminen, sydänongelmat tai itsemurha, ne eivät todellakaan ole pikkujuttuja.

Vielä 1990-luvun ja 2000-luvun vaihteessa resurssit riittivät lähinnä alitravitsemuksen korjaamiseen, ja erityiset, syömishäiriöiden hoitoon keskittyneet tahot, olivat Suomessa aika vähäisiä. On kohtalaisen helppoa sulkea ihminen sairaalaan ja ravita. Sen jälkeen alkaa kuitenkin täysin toisenlainen taistelu, ja siinä taistelussa sairastunut on erittäin heikoilla vieraassa, ja syvästi vihaamassaan, kehossa.  Nykyään hoidossa kai pyritään ottamaan paremmin huomioon sekä somaattinen, että psyykkinen puoli sairautta, ja syömishäiriöiden hoito lienee olevan pitkäjänteisempää, kun kuntoutumisen osuus hoidosta on parantunut. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että Suomessa hoito on edelleen kovin eriarvoista ja alueellisesti vaihtelevaa.

Varmasti jokainen sairastunut kokee sairautensa eri tavalla. Jonkun on ehkä helppo nimetä laukaisevat tekijät, joku pystyy katsomaan taakseen ja toteamaan, että on parantunut. En voi yleistää, kertoa vain lähinnä omasta näkökulmastani ja toivottavasti avartaa joidenkin katseita. Kiitos, että annoitte siihen mahdollisuuden!

Kuvan suklaakakku odottaa tuhoamista. En ole vielä eläissäni törmänyt mihinkään niin makeaan, ettei sitä voisi syödä. No, nyt törmäsin!

Mitä tulee eilisen kommentteihin, otan ne illalla käsittelyyni, viimeistään kun lapset menevät nukkumaan. En halua ohittaa niitä vastaamatta, mutta kiitän silti näin yleisesti kaikkia postauksen vastaanotosta!

Aurinkoisia ajatuksia!

“Aion kertoa teille palan elämästäni. Asioita, joita olette voineet lukea ja tulkita rivien välistä, tai jättää huomaamatta. Sanoja, jotka ovat auenneet ehkä saman asian kanssa kamppaileville, tai ainakin niille harvoille, jotka oikeasti minut tuntevat.

Aloittaako varhaisista kouluvuosista, ensimmäisistä laihdutuskuureista. Sairaalahoidosta, vai siitä, kuinka peruskoulun käymiseen meni 10 vuotta ja lukion pystyin suorittamaan neljässä ja puolessa. Siitäkin huolimatta, että olin ihan hyvä ja fiksu oppilas. Vai mistä se pitäisi aloittaa? Vaikea päättää, koska tuskin tiedän itsekään, mistä kaikki on saanut alkunsa. En voi kertoa tarinaa, jolla on varsinainen alku – saatika loppu. Voin kuitenkin koittaa koota paloja sieltä täältä.

Syömishäiriö. Ruma sana, luuranko kaapissani, taisteluni ja kohtaloni.

Ehkä eniten koko blogihistoriani aikana minua satuttaneet kommentit tulivat tähän postaukseen. Tuolloin en käyttänyt mitään erillistä toimintoa kommenttien hyväksymiseen (mitä käytän nykyään juurikin siitä syystä, että vanhempaankaan postaukseen tulleet kommentit eivät menisi itseltäni ohi), ja viimeiset kirjoitukset löysinkin joskus paljon paljon postauksen julkaisuajankohtaa myöhemmin. Sanat eivät satuttaneet siksi, että niillä olisi haluttu minua loukata, vaan päinvastoin. Noissa kommenteissa ajateltiin puhtaasti parastani, mutta osuttiin vain kohtaan, jonka olin halunnut piilottaa. Muistan yhä kuinka Itkin, ne kyyneleet jotka valuivat silmistäni, kun luin kommentit. En tiennyt mitä kommenteille tehdä, ja ajattelin, että järkevintä on olla tekemättä mitään.

En koe itse olleeni tuohon aikaan laiha, en edes erityisen hoikka. Paljon on kiinni myös kuvien rumasta käsittelyefektistä. Voisin vedota siihen, että tiedän, mitä on olla oikeasti laiha, mutta jätän senkin tekemättä….”

Näin aloitin erään postauksen kirjoittamisen viime marraskuussa. En kuitenkaan koskaan saanut sitä valmiiksi, en ole saanut niistä yhtäkään. Nimittäin syömishäiriötä koskevista postauksistani. Mulla on aina alussa ajatus, mutta jostain syystä sormet lakkaavat tottelemasta käskyäni. Liikaa tuskaa, liikaa kipua. Aivan liikaa muistoja.

Olen saanut blogiini kymmeniä pahansuopiakin kommentteja. Ihan kaikista aiheista, mutta etenkin liittyen liikuntaan tai syömiseen. Niin, monet näistä kommenteista tulevat ihmisiltä, jotka ovat jo kouluaikana tottuneet huutamaan hammasrautoja kantavalle luokkatoverilleen telaketjuista, haukkumaan akneihosta kärsivää rupikonnaksi ja ylipainoista läskiksi. Aivan kuin ivan kohde ei itse olisi tietoinen “ongelmastaan”, sitä pitää toitottaa ja huutaa. Minulla on syömishäiriö, jonka kanssa yritän elää, ja jota koetan kaikin voimin hallita. Tekeekö se minusta huonomman ihmisen? Ihmisen, jonka elämää on lupa ivata ja parjata?

Itse koen syömishäiriön jonkinlaisena henkisenä syöpänä. Toisaalta, niin kamalalta kuin se kuulostaakin, ehkä diabetes olisi parempi vertauskuva. Ai miksi? Siksi, että olen kyyninen ja koen välillä, etten parane syömishäiriöstä koskaan. Tiedän, että sairaudesta on mahdollista parantua, mutta miksi se on niin vaikeaa juuri minulle? Sairauden kanssa voin toki elää, ja voin hallita sitä. Pahaa oloa voi lääkitä, mutta minä en kai koskaan voi täysin päästä irti. Kyse on hallinnasta. Varmaan kuin alkoholismissa ja siitä toipumisessa. Jokainen päivä on päivä kuilun reunalla. Elämä on veitsenterällä hamaan loppuun. Kumpi hallitsee, sinä vai sairaus?

Ja aivan kuin diabeetikkokin, minäkin luotan terveydentilani ammattilaisen käsiin. Kyllä, otan neuvoja vastaan minua hoitavalta terveydenhuollon ammattilaiselta, joka näkee koko sairaskertomukseni mustana valkoisella. Ei kenenkään tarvitse kertoa minulle, että ajatteluni on sairasta. Sairauttani on hoidettu yli puolet elämästäni, ja kertokoot se jotakin taudin vakavuudesta.

Älä laihduta -päivän on tarkoitus muistuttaa meitä kaikkia oman kehomme hyväksymisestä. Sen tarkoitus on muistuttaa, että kauneusihanteet ja ulkopuoliset ärsykkeet eivät saisi vaikuttaa omaan kehonkuvaamme. Päivän tarkoitus on edistää terveyttä, ja tervettä ajattelutapaa, mutta päivän tarkoitus on myös muistaa syömishäiriöön sairastuneita. On helppo arvostella toisen käyttäytymistä, helppo haukkua pinnalliseksi ihmistä, jolla ei ole vastaavanlaista kehonkuvaa itsestään kuin sinulla. Jos kehonkuvasi on terve, ja olet sinut itsesi kanssa, ole onnellinen! Anna myös meille sairastuneille mahdollisuus yrittää elää elämäämme niin hyvin kuin suinkin pystymme. Ja muista, että sairaus ei ole tahtotila. On helppoa syöttää ihminen normaaliin painoonsa, mutta sairaus ei parane sillä. Ruoka ja insuliini toimivat jokseenkin melko samalla tavalla.

Enemmän teemapäivästä voitte lukea esimerkiksi Syömishäiriöliitto SYLI ry:n nettisivuilta. SYLI ry on loistava tapa perehtyä sairauteen, joka tuntuu yhä olevan suuri mysteeri niin monelle. Syömishäiriöliitto SYLI on vasta kymmenvuotias, ja itseäni ajatellen on sääli, ettei sen palvelut olleet samaan tapaan tarjolla, kun olin nuori ja hämilläni sairauteni edessä. Netti ja some tuovat mukanaan paljon pahaa, mutta helpottavat myös suuresti avunsaantia.
Itse käännyin SYLI:n puoleen parikymppisenä, oikeastaan siinä vaiheessa, kun aloin haaveilla perheestä. Koin noloksi ja pelottavaksi sen, ettei minulla, 23-vuotiaalla normaalipainoisella nuorella naisella, ollut edelleenkään kuukautisia. Koin myös olevani asiani kanssa aika yksin, enkä tiennyt kenen puoleen kääntyä. Tuntui, että terapia ei tuolloin riittänyt kohdallani. Sain liiton kautta paitsi tärkeää henkistä tukea tilanteeseeni, myös käytännön ohjeita ja neuvoja. Minulle itselleni oli tärkeää, että sain kääntyä sellaisen aikuisen puoleen, joka jollakin tapaa pystyisi ymmärtämään tilanteeni. Suosittelen SYLI ry:n toimintaa jokaiselle, joka joutuu pohdiskelemaan asioita syömishäiriöiden tiimoilta. Sairastit sitten itse, tai olet syömishäiriöön sairastuneen läheinen tai omainen.

Olen tänään leiponut suklaakakkua. Sellaista 12 yhteisen vuoden juhlistamiseen sopivaa. Ja kyllä, minun ja kakun välissä on aina se jokin. Mutta suurimman osan ajasta se jokin on kuitenkin nykyään nöyränä minun edessäni, eikä toisinpäin.

Tervettä suhtautumista ruokaan, syömiseen ja kehonkuvaan. Tervettä suhtautumista myös meihin, jotka emme kuulu onnekkaan enemmistön joukkoon!

Älä laihduta -päivän lupauskortin voit ladata SYLI ry:n sivuilta.