Lupailin erilaisia postauksia Pietarin matkalta, ja tässäpä nyt yhdenlainen “lievepostaus”, eli kootut matka-asut. Näitä ei oikein huvittanut laittaa blogiin viime viikolla, kun Suomea helli helle, mutta nyt ollaan vähän lähempänä tuolloista Pietarin puolipilvistä ja tuulista säätä. Säätiedothan olivat ennen matkaamme aika ristiriitaisia, ja vielä torstaiaamuna taidettiin lauantaille lupailla helteitä. Niinpä matkalaukkuun piti pakata aika laajalla kirjolla vaatteita, joista saa taiottua helposti toimivia kokonaisuuksia.

Näissä ensimmäisissä kuvissa ollaan Helsingin rautatieasemalla. Puolet päivän junamatkustamisesta jo onnellisesti takanapäin, viisumit on noudettu ja matkasuunnitelmat hiottu viereisessä ravintolassa kuntoon. Tuntuu hirvittävän kivalta lähteä toisen bloggaajan kanssa matkaan, koska silloinhan on ihan normaalia kuvata esimerkiksi vaatteita, eikä pelkkiä nähtävyyksiä. 🙂

Lauantaina sää oli Pietarissa oikeasti aika kylmä, ja välillä jopa kaduin, että jätin takkini hotelliin. Toisaalta, Talvipalatsissa olisin paahtunut se päälläni, ja onhan pitkän takin kantaminen muutenkin vähän hankalaa. Kävellessä pysyi kuitenkin helposti lämpimänä ja suuret rakennukset suojasivat tuulelta.
Tässä kohtaa kamerat ovat jo niin täynnä kuvia, että näissä näkyy väkisinkin ota vaan nopeasti joku kuva -fiilikseni. Eli pääsimme perus turistiposeeraamisen kimppuun. Johon tosin tuo tuulen lättänäksi tuivertama kampaukseni sopiikin oikein hyvin.
Noille väljille housuillekin on nykyään vaikka mitä hienoja nimiä, mutta minä kiskaisen aina näiden omieni kohdalla jalkaan salihousut. Muistanette ne 90-luvun väljät kammotukset? Kenkävalinta osui reissuun kyllä ihan kohdilleen, sillä nuo Niken lenkkarit varustettuna Schollin geelipohjallisilla olivat kuin unelmat kävellä. Vaikka lauantai-iltana väitinkin, että joka paikkaa särkee, kuin olisi lekalla hakattu, jouduin kuitenkin toteamaan, että jalkapohjissa ei tunnu oikeastaan mitenkään erikoiselta. Ei siis päästä mihinkään siitä, että kaupunkilomalla hyvät kengät ovat kaiken A ja O!

Etukäteen jo sovittiin, että Lauantai-iltana laitetaan parempaa niskaan, ja lähdetään parempaan ravintolaan. No, kuten aikaisemmin kirjoitin, ei se sitten ihan niin mennytkään. Mutta korkkarit oli matkalaukussa sananmukaisesti raahattu perille, joten pakkohan niitä oli käyttää. Tosin vaati vähän jääkylmää vettä ja puolitoista tuntia jalkojen heiluttelua kohti kattoa, että tuhkimo sai kenkänsä jalkaan. No, pääsi niillä juuri hissillä sinne hotellin alakertaan, jossa illallistimme ja hautasimme kaikki aiemmat suunnitelmamme hyvien perustelujen alle. Alemmassa kuvassa yritettiin vissiin jotain naisellista polvenkoukistusta, josta ei sitten lopulta tullut yhtään mitään. 🙂

Lopuksi sunnuntain asu, kotiinlähtöä odotellessa. Iltapäivää kohti Pietarin sää vaihtui koko ajan kesäisemmäksi, ja Helsinkikin otti vastaan aurinkoisena.

Niin tosissaan, ei ehkä sitten jaksettu edes me bloggaajat olla niiden asukuvien kanssa niin tosissaan, mutta ainakin näiden kuvien avulla muistan sen, miten hauskaa meillä Mintun kanssa reissussa oli.

Ja hei, jos mielitte lähteä kaupunkilomalle Pietariin, niin käykäähän osallistumassa tuohon VR Allegro matkalahjakortin arvontaan! Siellä on tosiaan palkintona 240 euron Allegro -lahjakortti, jolla helpottaa jo kummasti niin omaa, kuin kaverinkin matkabudjettia!

Farkut, “salihousut” ja musta jakku: Lindex
Harmaa T-paita, musta toppi ja nahkakorkkarit: H&M
Musta T-paita: Filippa K
Raitajakku: me&i
Huivi: Becksöndergaard
Lenkkarit: Nike
Laukku: Marc Jacobs
Iltalaukku: Saint Laurent
Pitsihame ja trenssi: Ellos
Koru: Pernille Corydon

En jaksa edes muistaa, koska viimeksi olen saanut jättää herätyskellon virittämättä, tai nukkunut yli kuuden tunnin yöunet. Nyt on molemmat ihanuudet takana, ja kylläpä vain tuntuu mahtavalta!

Ihanaa uutta viikkoa!

Muistan vielä hyvin ajan, jolloin sana valokuvaaja toi ensimmäisenä mieleeni kameran kanssa heiluvan miehen. Harrastajavalokuvaaja oli niinikään mies, taskuliiviin pukeutunut ja kenties keski-iän ylittänyt luontoharrastaja. Elettiin aikaa, jolloin kuvaaminen oli miesten juttu, ja ehkä juuri tästä samaisesta syystä, myös koolla oli merkitystä: Mitä isompi kalusto ja kameralaukut, sen ammattitaitoisemmasta tyypistä oli todennäköisesti kyse.
Vaan ajat ovat muuttuneet ja Olympus on hyvä esimerkki siitä, että nykyinen teknologia voidaan pakata pieneenkin pakettiin. Ja mikä parasta, kuvatessa voi pitää ihan reilusti kiinni naisellisuudestaan! Yhteistyössä Indiedaysin ja Olympuksen kanssa kuvasimme kevään blogigaalaa edeltävänä perjantaina muotikuvia kera Olympus PEN Accessory World -tuotteiden.

Nämä ihanat asusteet on nimenomaan tehty Olympuksen PEN -kameroille, mutta vaikka itse kuvaankin hiukan isommalla OM-D -kameralla, ne pari tuotetta, jotka itselläni sarjasta on, soveltuvat kyllä isommallekin laitteelle. Esimerkiksi tuo seuraavissa kuvassa näkyvä Leather Collection -valikoiman nahkainen kameralaukku nielee oman kamerani lisäksi myös kolme objektiiviä, mikä on aika hyvin, kun puhutaan kuitenkin pikkulaukusta. Laukku on ollut itselläni käytössä niin, että kameran lisäksi olen kuljettanut siinä kännykkää ja maksukortteja, joten nahkalaukku on samalla toiminut kuin mikä tahansa käsilaukku. Toinen oma (ja ihan päivittäisessä käytössä oleva) suosikkini on Style Collection –valikoiman Necklace Strap Be my Rockstar -olkahihna. Myös se näkyy nyt noissa kahdessa alemmassa kuvassa, ja onhan hihna jossain postauksessakin vilahtanut. Toisin kuin joku luuli, kyse on tosiaan kameran olkahihnasta, eikä uudesta laukusta. 🙂

Olkahihnoja vaihtelemalla onkin tosi helppo asustaa kamera sopimaan asuun. Ei siinä nyt niin kauheasti tietysti hienostella tarvitsisi, kun kotona kuvailee pyjamanhousuissa, mutta kyllä juhliin on hauskempi ottaa mukaan kamera kauniilla hihnalla. Accessory World -kameralaukut ovat myös huomattavasti tavallista laukkua turvallisempi vaihtoehto kameralle, sillä ne on suunniteltu nimenomaan suojaamaan kameraa. Oma Leather Bag -laukkuni pitää sisällään myös pehmeitä irrotettavia väliseiniä, joilla kameran ja objektiivit voi turvallisesti erotella laukun sisälle, ja jokainen osa pysyy varmasti turvassa, eivätkä ne myöskään kolhi toisiaan.

Kuvauksissa kameran takana hääri loistava Lars Johnson. Harvemmin mitään ehdottelen vieraille miehille, mutta Larsilta kysyin kyllä heti, josko hän voisi muuttaa meille ja korvata kuvillaan esimerkiksi peilin! Taitava tyyppi, ei voi muuta sanoa!

Ihanaa sunnuntaita!

Bloggaaminen on vuosien varrella tarjonnut mitä ihmeellisempiä ja ihanampia kokemuksia, eikä Indiedaysin ja Nissenin yhteistyökampanja ole tässä sarjassa minkäänlainen poikkeus. Kampanjan myötä pääsin nimittäin päivän ajaksi leikkimään silmälasimallia. Nissenin trendikkäät silmälasit yhdistettynä asuihin, joita ei ehkä ihan heti tulisi itse valittua. Varsin piristävää ja ihanaa roolileikkiä!

Kuvaustiimimme koostui pääasiassa bloggaajista. Ammattikuvaajaa lukuun ottamatta niin mallintyöt, meikki ja kampaukset, stailaus ja behind the scenes -kuvaus hoidettiin kaikki bloggaajavoimin. Toki mukana oli myös Nissenin osaavaa henkilökuntaa avustamassa oikeanlaisen kehyksen valinnassa.

Kuvauspäivän aikana laseja tuli soviteltua valtavasti, ja ne itselleni parhaiten istuvat yksilöt löytyvät tämän postauksen kuvista (brändit on mainittu kuvien alla). Jokainen asu sai parikseen erilaisen kehyksen/aurinkolasit, ja kaikkineen päivän aikana tuli nähtyä ihan huikeita kokonaisuuksia eri bloggaajien kantamana. Kaikki lasit ovat tosiaan Nissenin valikoimista ja mukana on myös uutuusbrändi In Style, joka vielä kuvaushetkellä oli hyvin hyshys-asiaa. Merkki tuli kuitenkin myyntiin nyt toukokuun alussa, ja näistä kuvista löytyy pari otetta kyseisestä mallistosta.

Itselleni Nissenin kehysvalikoima ei entuudestaan ollut tuttu, koska myymälää ei löydy ihan läheltä. Positiivinen yllätys kuitenkin oli, että  koko valikoima koostuu trendikkäistä ja edullisista vaihtoehdoista.  Jos jotakin päivän aikana opin, niin ainakin sen, että silmälasien kanssa ei saa olla turhan vakava. Kun itselleen hankkii pari kolme kehysmallia, lookinsa voi todellakin muuttaa päivän fiilikseen sopivaksi!

Mielestäni näistä kuvista paistaa hyvin läpi, kuinka hauska ja rento päivä meillä oli. Ilmeet ylinäyteltiin ja hulluteltiin ihan kunnolla. Koska kuvaukset olivat jo keväällä, Suvilahdessa puhalsi jäätävä viima ja kesähepenissä ulkoilu oli aikamoista extremeä. Hymyn ja irvistyksen raja oli näissä kuvauksissa aika häilyvä. 🙂

Kuvassa Sensaya -kehys. Kuva: Ville Malja

 Farkkumekon kanssa Nissenin uusi In Style-malliston kehys. Kuva: Ville Malja

  Vaaleansininen Fossil-kehys. Kuva: Helmihytti

Kirkkaansininen In Style -kehys. Kuva: Helmihytti

Ruskea Sensaya-kehys. Kuva: Helmihytti

In Style -kehys. Kuva: Helmihytti

Ray-Ban aurinkolasit. Kuva: Helmihyti

In Style -kehys. Kuva: Helmihytti

“Instyle on streethenkinen ja trendikäs kehysbrändi. Kehyksissä käytetään rohkeasti värejä ja leikitellään kauden trendikkäimmillä yksityiskohdilla ja muodoilla. Tänä keväänä Instylen kehyksissä näkyy muun muassa rock-henkisiä niittiyksityiskohtia sekä värikkäitä aisoja yhdistettynä muuten neutraaliin etuosaan.”

Yllä olevissa kahdessa kuvassa In Style kehykset. Kuvat: Ville Malja

Ray-Ban aurinkolasit Kuva: Ville Malja

Fossil-kehys. Kuva: Ville Malja

Varsinaisena kuvaajana päivän aikana toimi Ville Malja, mutta Helmihytti -blogin Helmi toimi taustalla ja räpsi nuo huiput behind the scenes kuvat. Kuvaajat on mainittu kuvien alla, muutama nimeämätön on poiminta omasta kamerasta.

Osaatteko veikata oman suosikkini? Se nimittäin valkeni itsellenikin vasta nyt kuvia katsellessani. Koko kuvauspäivän ajan unohdin riisua lasit nenältäni, ja illalla olin jo vähällä lähteä kotiinkin lainalasit päässä. Sen verran kivasti istuivat ja tuntuivat omilta.

Mutta jes, täällä paistaa nyt aurinko, eikä sääennuste sateita lupaakaan. Ihanaa keskiviikkoa!

“Tällä kertaa kaikki muuttuu…”
“Oon ollut tosi tyhmä ja ymmärrän sen nyt. Mutta lupaan, ettet enää koskaan joudu kärsimään”
“Mä muutun, lupaan!”
“Nyt laitan asiat kuntoon, saatpa nähdä!”

Nämä ja tuhannet muut tyhjät lupaukset olet vuosien varrella kuullut. Jo vuosia olet järjelläsi ne myös tyhjiksi ymmärtänyt, mutta ihmisellä on luontainen taipumus uskoa asioiden paranevan. Luontainen taipumus kuitenkin ajatella toisesta ihmisestä hyvää. Varsinkin kun kyse on läheisestä, rakkaasta ihmisestä.

Entä kun yksikään tuhansista lupauksista ei toteudu? Sanat jäävät helisemään tyhjinä ja onttoina. Tämäkään kerta ei muuttanut mitään, kaikki on kuten ennenkin. Mutta silti tulee uudet lupaukset, tai oikeastaan ne samat, mutta tällä kertaa täynnä uutta toivoa ja uutta uskoa. Ehkä tällä kertaa se toinen ihan oikeasti tarkoittaakin sanomaansa, ja jos et usko, mitä sitten käy? Näet, miten paljon toinen on pahoillaan, pyytelee anteeksi, soimaa itseään… Olisi sydämetöntä olla uskomatta, antamatta uutta mahdollisuutta. Eikö?

Joka kerta tajuat menneesi lankaan. Alat pitämään itseäsi typeränä ja tyhmänä. Helppona narrattavana, joka uskoo kaiken. Mietit mikä sinussa on vikana. Löydät läjän syitä itsestäsi, et selvästikään ole muutoksen arvoinen. Kenties pyydät liikaa, vaadit toiselta mahdottomia? Ehkä olet ansainnut pettymyksesi omalla käytökselläsi? Kun asiaa tarpeeksi kääntelee, vika todella on sinussa itsessäsi.

Mutta samaan tapaan kuin järjen ääni varoitteli tyhjistä lupauksista, se kuiskii välillä korvaasi, ettei vika ole sinussa. Että olet tyhjiä lupauksia arvokkaampi, ansainnut jotakin parempaa. Ymmärrät, että uskominen suureen muutokseen vaatii pieniä tekoja – jonkinlaisen todisteen edistymisestä. Ja, kun mitään ei tapahdu, asiat avautuvat eteesi uudessa valossa.

“Aina pitää yrittää loppuun asti, ei saa luovuttaa.”
“Lopussa kiitos seisoo, ja sitkeys kyllä palkitaan.”

Näin meille opetetaan jo lapsena, mutta kenen loppua pitää odottaa? Kenen sitkeydestä oikeastaan on edes kyse? Kuinka monta kertaa ihmisen pitää pettyä, syyttää itseään ja antaa anteeksi? Kenen paha olo ja syyllisyys on etusijalla?

Niin kaunis kuin ajatus muutoksesta voikin olla, se menettää lopulta hohtonsa, ja ymmärrät, että kaiken sen ajan ja energian, jonka olet haaskannut haaveisiisi, olisit voinut käyttää elämiseen: Toteuttaa muita unelmia, sekä suojella itseäsi tyhjiltä lupauksilta ja turhilta pettymyksiltä.

Koska jossain kohtaa totuus valkenee sinulle. Tajuat asioiden muuttumattomuuden ja huomaat, että se tekee paljon kipeämpää kuin petetyt lupaukset. Ja se sattuu eniten juuri siitä syystä, että ymmärrät itse satuttaneesi itseäsi kaikkein eniten. Kun lopulta anelet anteeksiantoa itseltäsi, ymmärrät, että se loppu tarkoitti juuri tätä.

Se, että päästää irti, ei automaattisesti tarkoita luovuttamista. Joskus asioiden todellinen tila pitää vain hyväksyä ja jatkaa elämää eteenpäin. Eikä loppukaan koskaan ole pelkästään loppu. Samaan aikaan se on aina jonkin uuden alkua, ja joskus uusi voi olla parempaa, kuin vanha. Se mahdollisuus kannattaa ainakin katsoa!

Tänään piti päästää ulos nämä ajatukset. Ulkoilutin myös pellavamekkoa, jolla juuri ja juuri aamulla tarkeni nahkatakin ja ison huivin kanssa. Hurrr, kun oli kylmä!

Toivorikasta torstaita!

Tallenna

Vaikka tämän ihanan lämpöaallon aikana on tullut vietettyä paljon aikaa pihahommissa ja mitä ihmeellisemmissä vaatevalinnoissa, ne kaikki “fiksummat hetket” on tullut vedettyä uudessa suosikissani Niinmun -pellavamekossa.

Muistanette, kun esittelin Support your local -paitani, jonka tilasin Virpin My Country Home -putiikista. No, tuolloin Virpi kysyi, josko haluaisin testata hänen omaa Niinmun -pellavamallistoaan, ja koska en (hävettävää kyllä) omista yhtään kunnollista pellavamekkoa, vastasin tietysti myöntävästi.

Kuten hyvin tiedättte, on vaatteita ja sitten vaatteita. Niitä toisia tulee hankittua hetken mielijohteesta, ja vaikka vaatekaappi pullisteleekin, sieltä ei tunnu ikinä löytyvän mitään päällepantavaa. Ja sitten on vaatteita, jotka sopivat melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja nyt musta tuntuu, että pellavamekko on juuri tätä jälkimmäsitä sorttia.
Tässä mekossa kivaa on väljä leikkaus, vilpoinen materiaali, ja se, että olo ei kesämekosta huolimatta ole alaston. Huomaan nimittäin iän tuoneen jonkinlaista “verhoutumisen tarvetta”. Joka paikkaan ei vain halua mennä olkapäät paljaina. Alastoman olon välttämisen lisäksi, kesämekko hihoilla kiinnostaa myös siitä syystä, että se suojaa auringon haitallisilta säteiltä. Tämäkin ajatusmaailma kuvastaa varmasti jonkinlaista iän tuomaa viisautta.

Jäin oikein pohtimaan, miksei vaatekaappini sisältöön aiemmin ole kuulunut vastaavanlaista vaatetta. Toki suurin syy viime vuosina on ollut se, että valmismekot ovat yleensä itselleni liian lyhyitä, ja säädyllistä mekkoa on lähes mahdoton löytää (tämä mekko valmistettiin toivomaani pituuteen).
Mutta, myönnän, että vielä muutama vuosi sitten karsastin “telttaan” pukeutumista. Kyllä, minä oikeasti nuorempana ajattelin, että kenenkään itsetunto ei voi parantua siitä, että vartalonsa piilottaa liian väljään vaatteeseen. Muistan myös hyvin aikoinani (varmaankin iltapäivälehdestä) lukemani varoitukset tunika + legginsit -muodista. Ihminen kuulemma lihoaa huomaamattaan kun pukeutuu liian mukavasti, eikä kiristävät vaatteet muistuta linjojen vartioinnista. Miettikää nyt oikeasti, mitä soopaa meille naisille syötetään – siitäkin huolimatta, että varsinaiset kureliivit poltettiin jo melkein sata vuotta sitten!

Niinpä koen nykyään väljän mekon (tai muun vaatteen) enemmänkin tapana korostaa vaikkapa sääriä (tai muuta kehonkohtaa, jota kukin haluaa korostaa), kuin peittäää sen enempää mitään muotoja tai muodottomuutta!

Niinmun -tekstiilit ovat täysin kotimaista suunnittelutyötä, mutta mikä parasta, koko mallisto myös tehdään ihan alusta loppuun Suomessa. Ja, vaikka tuotanto onkin kasvamassa, pääpointti koko Niinmun -tuotemerkissä on kotimaisuus ja siitä Virpi haluaa pitää myös kiinni. Ihailtavaa, sanon minä!

Musta tässä on myös tosi ihanaa se, että aviopari lyö osaamisensa yhteen ja Virpin valikoimista löytyy myös kotimaista puusepänosaamista. Loistavaa!

mekko⎮niinmun /saatu
laukku⎮Marc by Marc Jacobs
sandaalit⎮Sophie Snoor
koru⎮Pernille Corydon /saatu

Maanantaiaamu, vappua edeltävä viikko ja maa valkoisena rännästä. Nyt tosin tulee niin silkkaa vettä, että valkoisuus on kadonnut, mutta ei nyt silti paras mahdollinen asetelma uuden viikon aloitukseen.

Blogipäivä ja lauantai-illan juhlallisuudet ovat takana ja arki kaikessa kauneudessaan (ja kauheudessaan) edessä. Lauantaipäivä kului Kattilahallilla alyttömän nopeasti ja ensimmäistä kertaa ikinä olin paikalla ihan alusta loppuun. Ihan ensimmäistä kertaa itselleni ei myöskään tullut päivätilaisuuden jälkeen pakottavaa tarvetta linnoittautua hotellihuoneeseen ja nauttia hiljaisuudesta. Tilalla oli iso merkitys, ja nyt kun tilaisuudessa oli tilaa liikkua, ja mahdollisuus istua myös rauhassa alas ja ihan vain jutella, aika kuluikin kuin siivillä. Marian ja Mintun kanssa havahduimme tosiaan siihen, että kello lähenteli neljää, ja mikäli Maria mieli ehtiä junaansa (ja me kaksi muuta vielä iltatilaisuuteen) oli aloiltaan noustava ja nopeasti.

Iltajuhla juhlittiin samassa paikassa, eli Kattilahallilla. Jälleen tehtiin ennätys, me nimittäin viihdyimme mieheni kanssa näissäkin bileissä ihan ensimmäistä kertaan loppuun asti. Sama juttu, tilalla oli taas valtava merkitys. Ennen juhla on ollut itselleni jo lähtökohtaisesti sitä, että maalais-/kotihiiri heitetään täpötäyteen Helsinkiläiseen yökerhoon, joten voinette kuvitella, että en ole ollut ihan omimmillani. Nyt iltatilaisuudesta jäi tosi kiva fiilis!

Luojan kiitos, pilkkuun asti juhliminen tarkoitti näissä bileissä sitä, että hotellille lähdettiin jo puolilta öin. Täysin absurdi ajatus, että jaksaisin vielä juhlia aamuyölle.

Testasin päivällä myös “ristomattiratiat”, ja kaikista ennakkofiiliksistä huolimatta tykkäsin näistä. Lasien hankinta on edelleen edessä, joten ehkä tylsän ja klassisen sijaan voisi kokeilla vaihteeksi jotain vähän erilaista. Vai mitä mieltä olette? 🙂

Eilen sitten jätimmekin Helsingin taaksemme jo aamu kahdeksan jälkeen ja suuntasimme kovalla kiireellä kotiinpäin. Lapset mummulasta ja mies omille menoilleen. Itselleni jäi sitten arkinen pyykinpesu, laukkujen purkaminen, kaupassa käynti ja ruuanlaitto. Salibandyharjoitukset ja uuteen viikkoon valmistautuminen. Ja pakko myöntää, että siinä kun eilen palasimme laukkuinemme (ei niin siistiin kuntoon jääneeseen) kotiin, paluu arkeen iski kasvoille kyllä melko voimakkaasti. Niitä hetkiä, kun se avec olisi tervetullut ihan tähän arkiseenkin valssiin.

Mutta hei, oli arki sitten raskasta tai ei, niin kyllä tämä meno mulle vain paljon paremmin sopii. Oma sänky, ja ihan tavallinen kaurapuuron makuinen arkiaamu. Aina on kiva käydä, mutta vielä parempi palata kotiin!

Eli oikein ihanaa ja ihan tavallista maanantaipäivää kaikille!

Hiphei!

Tänään on tosiaan ohjelmassa niin blogipäivää, kuin illan juhlallisuuksia, mutta varsinainen syy siihen, että matkustin Helsinkiin jo eilen, löytyy kuvista. Toki oli tänään kiva nukkua vähän pidempään ja lähteä ainakin melkein levänneenä päivän ohjelmaan, mutta eilen kuvattiin myös yhteen yhteistyökampanjaan, josta varmasti tulee sitten myöhemmin enemmän kuvia teillekin. Ja ehkä vähän parempilaatuisia kuvia myös. 🙂

Mutta nyt vauhdilla valmistautumaan, sillä Maria laittoi jo viestiä, että istuu junassa, ja tulee nappaamaan mut kohta matkaansa.

Huisia viikonloppua kaikille!

Voihan viulu, kun meni postauksen julkaisu myöhäiseksi, mutta julkaisen sen nyt kuitenkin, kun niin olin ajatellut tehdä. Ilta hulahti musiikkiopiston oppilaskonsertissa, joka oli Niilolle ensimmäinen laatuaan ja tietysti ihan älyttömän jännittävä tapaus. Mutta hienosti meni, ja pitää kyllä myöntää, että eipä olisi itsestäni lapsena ollut (eikä kyllä nytkään) noin vain esiintymään muiden edessä. Hatunnosto tässä välissä siis kaikille teille esiintyjille ja musikanteille!

Kuvassa mun viime aikojen lempparimekko. Sellainen sopivasti arkinen, mutta mekko kuitenkin. Tämä on meandin syysmallistosta, eli ei valitettavasti enää saatavilla, mutta jos samaa mekkoa joskus vielä tehdään ihan yksivärisenä, sellainen on pakko hommata. Venyy ja paukkuu, eikä kiristä tai purista. Helmaakin riittää sen verran, että sitä voi jokainen säädellä itselleen sopivaan mittaan. Oikeasti vähän jopa karsastin ensin tätä raitakuosia, mutta mekosta on tullut sellainen monen paikan pelastaja, sillä joka kerta kun ei ole muka mitään päälle pantavaa, päädyn pujottamaan tämän kretongin ylleni.

EDIT: täältä löytyy mekkoa vielä parissa koossa!

Toinen luottojuttu on alkuvuodesta hankkimani Marc Jacobsin New Hillier Hobo. Nimittäin vaikka usein tykkään vaihdella käsilaukkua fiiliksen mukaan, tämä jämähti käyttöön ihan heti. Menee sirosti olalle, kun pitkä hihna lepää laukun ympärillä, ja vapauttaa käsiä mukavasti olan yli heitettynä. Lisäksi laukku on tilava, mikä ainakin itselläni on yksi arkilaukun kriteereistä.

 

Klaarakin jaksoi istua konsertissa yllättävän hyvin, mutta huomasin kyllä jossain kohtaa, että sylikaverini muuttui koko ajan kuumemmaksi, silmät vetisemmiksi. Huomenna täällä siis pidetään ihan perinteistä sairastupaa ja koetetaan saada flunssa kääntämään suuntansa.

Mutta nyt on pakko saada kurnivaan vatsaan jotakin täytettä. Pyjama päälle ja iltapalalle.

Kauniita unia teillekin.

Keskiviikkoa ystävät!

Ehkä pakko jakaa myös täällä tämä paikallisen uutiskynnyksen ylittänyt juttu: Nimittäin meidän  liikennevalot. Kyllä, kaupunkimme on saanut ihka ensimmäiset liikennevalot, ja nekin tosin ihan väliaikaisesti siltatyömaalle, mutta juttu se on sekin! Mulla on tällä viikolla koulukuljetusvuoro (joka kolmas viikko vien omani ja pari naapurin lasta kouluun), ja olihan se aika juttu, kun maanantaiaamuna matkan varrelle olikin ilmestynyt ihan oikeat liikennevalot!

No joo, kuten jo kirjoitin, paikallinen uutiskynnys kyllä ylittyi, mutta eihän tuo nyt noin niin kuin yleisesti ole mikään kovinkaan suuri asia. Ja sehän se juuri laittoikin miettimään, että aika erilaista voi olla tavallinen arkikin, riippuen siitä missä kukakin asuu, tai missä olemme kasvaneet.

Ensimmäinen kosketukseni keskustelupalstoihin oli joskus vuosituhannen alussa, kun etsin tietoa eräästä koirarodusta. Ajauduin melko tunnetulle palstalle, missä pohdittiin kyseisen rodun aktiivisuutta ja ulkoiluttamisen tarvetta. Keskustelupalstojen syvin olemus aukesi mulle myös tuolloin (ja valitettavasti tämä mielipide jäi jokseenkin pysyväksi), kun luin noita ihmisten kirjoittamia juttuja – ja mitä kamalampia vastauksia niihin. Mieleen jäi pätkä, jossa joku koiranomistaja kirjoitti, ettei koe kauheasti stressiä koiransa lenkittämisestä, vaan kulkee lemmikkinsä kanssa päivittäin jalan kauppaan ja takaisin, ja se riittää oikein hyvin pienten pissatusten lisäksi.
No tästähän joku sitten sai vettä myllyynsä ja oikein kunnolla: Miten edesvastuutonta edes hankkia koiraa, jos ei viitsi Valintataloa pidemmälle perheenjäsentään viedä. Ja markettien pihat ovat koiralle vaarallisia, samoin mahdolliset häkit, joihin ihmiset tunkevat ties mitä myrkytettyä ja koira kärsii… No, tiedätte sen sävyn, millä näille palstoille kirjoitellaan.
Keskustelu kuivui lopulta kasaan, kun kauppareissulle koiransa mukaan ottava osapuoli kertoi asuvansa 12 kilometrin päässä lähimmästä kaupasta. Hiljaisella kylänraitilla ei oikeastaan ollut koiralle mitään vaara, ja halutessaan karvakuono sai myös odottaa isäntäänsä sisällä.
Niin, aika usein me tuomitaan toistemme tekemisiä, tapoja, ja jopa ulkoista olemusta, melko heppoisin perustein. Vedetään niin johtopäätöksiä, kuin hernettä nenään, vaikka ei oikeastaan tiedetä koko asiasta yhtään mitään. Läski, ruma, outo, hullu, laiska… Tuttuja sanoja kaikille; loukkaavia, lokeroivia ja alentavia. Kun ihmisen ulkokuoren, ja päällepäin näkyvän käytöksen takana, on kuitenkin aina jotain paljon suurempaa.

No, entä miksi me sitten tuomitaan? Miksi me ollaan aina nimittelemässä ja herjaamassa? Miksi jonkun toisen elämää on niin helppo tarkastella ja vielä helpompaa on löytää siitä vikoja? Entä miksi joku jatkuvasti arvostelee sinua? Nälvii, loukkaa ja halventaa?
Onko minussa, sinussa tai meissä jotain niin pahasti vialla, että siitä pitää jatkuvasti muistutella? Tai voivatko ihmiset ihan oikeasti olla niin paljon toistaan huonompia ja vähempiarvoisia, että kaikkeen tuohon on jopa jonkinlainen oikeutus?

No ei tietenkään, eikös vaan!? Määrittämällä liikaa toisia, me määritämme oikeastaan vain itseämme, ja tuomitseminen kertoo aina enemmän tuomitsijasta kuin sen kohteesta. Se kertoo tuomitsijan omasta rajallisuudesta, huonosta itsetunnosta ja tarpeista, eikä loukkauksilla oikeastaan ole mitään tekemistä kenenkään huonommuuden kanssa, vaan niissä on enemmänkin kyse jonkun tarpeesta parantaa omaa huonoa oloaan. Kenties tarve tuhota toisen onnea vain koska oma elämä juuri sillä hetkellä potkii päähän ja tuntuu pahalta. Niin, kun kenelläkään ei saisi mennä paremmin kuin itsellä…

Entä miten ne liikennevalot liittyvät ihmisen tuomitsevaan luonteeseen? Voi kun edes tietäisin! Taisin jopa eksyä aiheesta vähän liiankin kauas. Mutta toisaalta, jonkinlainen viivytyssysteemi voisi olla paikallaan meillä ihmisilläkin. Paitsi ettemme sortuisi rumiin sammakoihin, myös siinä, miten paljon annamme ilkeyden loukata. Voi kun aina pysähtyisimmekin ennen kuin pahoitamme mielemme, ja muistuttaisimme itseämme että olemme hyviä juuri tällaisina. Yleensä kun ilkeys syntyy juuri pahasta olosta ja omasta epäonnistumisen tunteesta, eikä kenenkään virheistä tai huonommuudesta.

Mutta, jottei kävisi liian raskaaksi tämä päivitys, kevenetään sitä hiukan hömpälllä! Support your local -college on ollut pitkään haavelistallani, mutta tuntuu, että olen aina onnistunut nukkumaan onneni ohi, ja jäljelle on jäänyt vain eioota. Nyt vihdoin onnisti, ja tämä tulee kyllä olemaan kevään luottopusero kaikessa helppoudessaan ja rentoudessaan. Pusero löytyi lopulta täältä ja farkut ovat viime keväältä Lindexin valikoimista

Mutta hei, vielä loppuun yksi pyyntö!

Blogini on ehdolla “Vuoden tyylikkämmäksi blogiksi” Inspiration Blog Awards -kilpailussa, ja toivoisin kovasti saavani äänenne.
(Vuoden tyylikkäin blogi on niin ulkoasultaan kuin sisällöltään laadukas. Kuvat voisivat olla suoraan aikakausilehden sivuilta, ja aiheet ovat aina hyvällä maulla valittuja.)

On toki suuri kunnia olla jo ihan vain ehdolla, mutta toki jokainen antamanne ääni on tärkeä. Äänestykseen pääsette alla olevan kuvakkeen/linkin kautta.

Kiitos. ♡

Tallenna

Tervehdys!

Kiirastorstai on vähän sellainen kiiretorstai, kun pitäisi jotenkin saada niin monta juttua pyhiksi tehtyä. Kauppaankin pitäisi toimertua oikein ajatuksen kanssa, ja kai sitä kotiakin jonkinlaiseen pääsiäiskuosiin pitäisi laittaa. Silti mulla on pääsiäistä kohtaan lempeät tunteet. Joulu on pitkän linjan valmistautumista, suorittamista ja perinteitä, mutta jotenkin pääsiäinen on sellainen enemmän pysähtymisen ja rauhoittumisen juhla – ja paljon pienemmällä vaivalla. Tai niin sen ainakin pitäisi olla. Meillä valitettavasti työjutut sotkevat aina näitä vapaita, joten luovitaan tämäkin juhla vähän soveltaen.

Täällä meillä koettiin eilen ihan kunnon takatalven tuleminen, mutta jostain syystä se ei nyt latistanut keväistä mieltäni ollenkaan. Toki ärsyttää, kun kuivat tiet muuttuivat taas sohjoksi ja lentäväksi kuraksi, mutta muuten kevään tuleminen ei noin henkisesti ottanut yhtään takapakkia. Tosin ehdin jo kuvitella pääsiäisenä viipottavani uudessa trenssissäni, mutta jätetään ne haaveet sitten vaikka vapulle. Hassu juttu, mutta tuo hiusten pätkäisy jotenkin vaikutti myös kevätfiilikseeni. Helppous ja keveys ovat edelleen miellyttäneet, eikä kaduta kyllä lyhempi kuontalo ollenkaan. Pesusta viimeistelyyn hiusten kanssa on nyt vain niin paljon helpompaa. Jotakin hiusjuttuja voisin teille tänne muutenkin rustailla. Lähinnä vinkkejä näihin helppoihin kampauksiin ja tuotteisiin, joilla saa aika näppärästi sähköisetkin hiukset kuriin.

Kevät ja kesä on aina sellaista aikaa, jolloin sisältäni herää pieni hippityttö, joka kietoo ranteeseensa paljon erilaisia koruja. Nämä kolme ovat tosin jo viime syksyltä, mutta ovat olemukseltaan juuri sitä sellaista keväistä semihippiä. Korut sain blogin kautta ja ne ovat merkkiä BESO Helsinki. Suomalaista käsityötä, eli siinäkin mielessä näitä ihan ylpeydellä kantaa ranteessaan. Tuolla BESO Helsingin FB-sivuilla on myyntikorut -kansio, mutta Taru tekee koruja kyllä ihan tilauksesta, eli vaikkei siellä omaa suosikkia olisikaan juuri oikeassa värissä, niin koruja voi tilata myös ihan omien toiveiden pohjalta.

Mutta oli pääsiäisenne sitten vapaata tai työntekoa, toivottelen teille kaikille mukavaa kiirastorstaita. Olkaa varovaisia liikenteessä ja jos syötte suklaata, syökää minunkin puolesta. Se olis nimittäin kohta kolme viikkoa sokeritonta takana. Wohooo!!!! Pakko myöntää, että ihan helppoa ei ole ollut, mutta kun se alun kipu ja särky (kauheat vieroitusoireet) ja himputin kireä pinna oli voitettu, niin sitten onkin sujunut helpommin. Mutta turistaan tästäkin aiheesta vielä enemmän toisella kertaa.

Nyt moit kaikille!

Rannekorut saatu / Beso Helsinki