Huomenta, kaikki karvaiset kaverini! Ja huomenta myös kaikille vähemmän karvaisille yksilöille! 🙂 Tänään mennään kuitenkin nämä karvaiset kaverit edellä, nimittäin yhteistyössä Best Friendin Insect Shield -tuoteperheen kanssa pureudutaan karvakamujen hyönteissuojaan! Meillä ulkoillaan monen mittapuulla mökkiolosuhteissa ympäri vuoden, ja varsinkin kesällä heinikossa viilettäessä punkit käyvät jatkuvasti mielessä. Markkinoilta löytyy nyt onneksi myös katseenkestäviä suojia punkkeja, hyttysiä ja kirppuja vastaan, ja niiden pariin sukelletaan tässä postauksessa vähän myöhemmin. Sitä ennen kuitenkin hiukan yleistä juttua Almasta.

Siitä on hyvin tarkalleen seitsemän vuotta, kun saimme Alman perheemme vahvistukseksi. Coton de tulear oli meille rotuna tuttu vain sen perusteella, mitä olimme lukeneet, mutta valintana pumpuli osoittautui nopeasti vielä paremmaksi kuin olimme koskaan osanneet kuvitella. Alma ei kisko hihnassa, ei hauku tai ärhentele. Paitsi joka toinen viikko käyvälle roskakuskille se haukkuu ikkunan takaa, ja aloittaa jo heti kuullessaan roska-auton peruutusäänen.  Juttu joka tuntuu oikeasti kummalliselta, kun tuohon naapurin pihaan kuitenkin kaartaa traktoria ja rekkaa ihan päivittäin. Mutta ehkä ero on tosiaan siinä, että ne menevät naapuriin, eivätkä tule meille. Fiksu koira! 🙂

Meille oli myös alun alkaen selvää, että Almalla ei tulisi olemaan pitkää turkkia, vaan se pidettäisiin lyhyenä ja helppohoitoisena. Ammattilainen avaa turkista takut, pesee, trimmaa turkin ja hoitaa sekä korvat, että kynnet. Kurakeleillä koiraa on toki pakko pestä enemmän, mutta hyvällä säällä pelkkä tassujen pyyhkiminen kyllä riittää. Koiravalintaamme kuului tietenkin se sama ihmettely, kuin aikanaan valkoisiin sohviin tai lattiaan. Saimme aika monta kertaa vastata tutuille, ettei valkoinen väri suinkaan likaannu muita värejä herkemmin. Siinä tosin saattaa näkyä lika jonkin verran paremmin.

Tässä jokin aika sitten kyselin koiranhoitopaikkaa ja yritin tietenkin listata kaikki yltiöpositiiviset asiat lemmikistämme. Mukaan jouduin kuitenkin laittamaan, ettei Almasta valitettavasti saa juoksukaveria. Se ei nimittäin ole lainkaan innokas hihnassa juoksija, mutta nauttii kyllä sitäkin enemmän, kun saa kulkea verkkaiseen tahtiin metsäautoteillä, pienillä poluilla ja pellonlaidassa. Täytyy sanoa, että koira on opettanut myös itseäni nauttimaan ulkoilusta vähemmällä huhkimisella. Joskus on ihan paikallaan vain katsella ja nuuhkia ilmaa.

Vaikka kuiva kesäsää tuokin helpotusta koiran turkinhoitoon, on kesäkelit kuitenkin sitä hyttysten, punkkien ja kirppujen aikaa. Pellonpientareella kulkeva koira onkin mitä mainioin tartuntapinta esimerkiksi juuri niille pelottaville punkeille. Insect Shield on kuitenkin kehittänyt loistavat ja pehmeät apulaiset koiraperheen avuksi. Nimittäin hyönteiskarkote on yhdistetty tekstiileihin!  Insect Shield -tuotteissa aktiivinen ainesosa, patentoitu permetriini, on sidottu kankaan kuituihin siten, että se säilyttää tehokkuutensa myös pesun jälkeen. Tuotteet suojaavat hyttysiä, punkkeja ja kirppuja vastaan. Permetriini ei kuitenkaan imeydy elimistöön, kuten jotkut hyönteismyrkyt, ja siksi se on turvallinen käyttää myös perheessä, jossa on kissoja ja lapsia. Kyseessä ei siis ole vain koirille tarkoitettu hyönteissuoja, vaan teknologia jota käytetään niin vaatteissa kuin esimerkiksi retkeilytarvikkeissa.

Best Friendin Insect Shield -tuoteperheeseen kuuluu auton takapenkinsuoja, S/L-kokoiset viltit, koiran peti ja huivi. Tuotteet toimivat niin, että kun koira menee esimerkiksi petiinsä makaamaan, permetriinillä käsitelty kangas aiheuttaa punkkien tippumisen turkista. Kätevää eikö vain!? Kesällä koiralle on helppo heittää viltti alustaksi, ja nurmikolla loikoilukin on huomattavasti turvallisempaa. Best Friend Insect Shield -tuotteita myydään esimerkiksi Citymarketeissa, joten saatavuuskaan ei jää pelkästään eläintarvikeliikkeiden varaan.

Vaikka Alman turkki lyhyt onkin, on Coton de tulearilla kuitenkin sen verran muhkea tuo karvapeite, että sen tarkistamisessa punkeista vierähtää helposti tovi jos toinenkin. Ja ehkä juuri näistä ulkoilumaastoistammekin johtuen, innostuin itse aika paljon tuosta huivista, joka suojaa koiraa jo itse ulkoilun aikana. Vaikka kesäheinä ei vielä tuulessa huojukaan, ollaan koekäytetty huivia ja tehty sitä tutuksi. Koska Alma ei ole tottunut käyttämään pantaa kummempia asusteita katsoi se hiukan anovasti kun ensimmäisen kerran sidoin huivin sen kaulaan. Ulkona koko huivi kuitenkin unohtui, eikä se häirinnyt koiraa millään muotoa.
55cm x 55cm -koko sopii isommankin koiran kaulaan, ja puuvilla/polyesteri -kangas (50%/50%) on helppo pestä koneessa 30 asteessa.

Lukijakilpailu:

Mutta mitenkäs teillä? Onko koiralle jo kesäksi suunniteltu hyönteiskarkotusta, vai onko tilanne vielä auki? Mikäli koet, että punkkeja ja muita ikäviä kavereita karkottava huivi sekä viltti tulisivat hyötykäyttöön teilläkin, osallistu arvontaan ja jätä vastauksesi tähän postaukseen 3. 5. 2017 mennessä. Kilpailun säännöt löydät täältä.

Suosittelen myöskin katsomaan tämän Insect Shield -videon. Siitä löytyy paljon faktaa ja nippelitietoa kyseisestä menetelmästä ja sen käytöstä.

Kivaa keskiviikkoa!

Tallenna

Tallenna

Save

Save

Save

Save

Save

Hei ihanat! Jos otsikkoon on uskominen, sain tänään kosolti lisävuosia elämääni, sillä nyt on naurettu, hihitetty ja kikatettu oikein kunnolla. Ihana Maria nimittäin huristeli tänne meille tänään iltapäiväkaffeille, ja maailmaa tuli taas parannettua vähän sieltä sun täältä.

Maria on ihminen, jonka kanssa on tullut viime vuosina jaettua aika paljon ajatuksia, ja yhdessä on tullut tehtyä ja nähtyä kaikenlaista. En silti pysty muistamaan, että nauramiselta olisi koskaan vältytty, vaikka ollaan toki vakaviinkin paikkoihin yhdessä ajauduttu. Meitä molempia kuitenkin yhdistää sellainen rento huumori ja itselleen nauramisen taito, jolla selviää aika pitkälle, vaikka kaikki ei aina menisikään kuin Strömsössä. Olen myös hurjan onnellinen ja kiitollinen, että se lähin kollegani on ihminen, jonka kanssa jakaa ajatukset, ilot ja murheet. Jos joskus tökkii, tai mieli vetää matalaksi, päästään tilanteista nopeasti muutaman viestin (ja kymmenien itkunauru hymiöiden) avulla. Asialle kuin asialle on aina löydetty ratkaisu, jolle voi vähintään hymyillä – yleensä jopa nauraa.

Minä tein loimulohisalaatin ja Maria kiikutti Tampereen tuliaisina rahkapullat. Kolme tuntia hujahti ennätyksellisen nopeasti, ja aika loppui oikeastaan kesken. Onneksi välimatka ei ole sen pidempi, joten voidaan ottaa uusiksi taas kun siltä tuntuu.

Niin oli kiva ja energisoiva iltapäivä, että ei pienet räntäsateetkaan jaksaneet sen pahemmin haitata. Viime aikoina päivät ovat tuppautuneet kovin täyteen ohjelmaa, mutta tänään aion nauttia kunnollisen vapaaillan kotosalla ja nappaan mma Ramotswen kanssani sohvalle. Kintut kohti kattoa on ihana nauttia joutilaisuudesta!

Rentoa iltaa myös teille!

Save

Heipsunkeipsun ja keskiviikkoa ystäväiset! Kirjoittelinkin jo, että maaliskuun kiireet jatkuvat vielä hetken aikaa huhtikuun puolelle, mutta tuopa aikataulut onneksi paljon kaikkea mukavaakin päiviin. Tänään esimerkiksi saatiin lasten kanssa kahvivieraita ihan Oulusta asti, kun Kokit ja Potit -ruokablogin Hannele piipahti käymään. Vaikka vierailu olikin osa erästä yhteistyökampanjaa (josta kuulette sitten myöhemmin enemmän), jäi kahvitteluosuus kuitenkin hyvin rennoksi, ja mieli keveäksi. Pohjimmiltaan kun on ujo jännittäjä, tekee ihan hyvää heittäytyä välillä juttusille uusien ihmisten kanssa. Lopultahan ne omat sosiaaliset ympyrät on kuitenkin aika pienet, ja pieneksi ne jäävätkin, jos alituiseen linnoittuu kotiinsa ja pitää ovet tiukasti säpissä. Turhaan siis jännitin, hermoilin ja stressasin. Tästä päivästä jää mukavat muistot, ja olenpas taas kerran voittanut niitä pieniä pelkojanikin!

Koska kukkien vihaajat ovat jo varmaankin aikoja sitten lopettaneet blogini selaamisen, uskallan pommittaa teitä kukkakuvilla jälleen kerran. Niin ihana tuo mieheni eilen kotiin kiikuttama kimppu vihreän ja valkoisen sävyineen. Silkkaa iloa saada kukkia keskellä viikkoa ilman mitään sen erityisempää syytä. Tai no, ainahan on syytä kauniille kimpulle, ja nyt täytyy kiittää siippaa vielä äärettömän hyvästä ajoituksesta (tai fiilisteni kaukohaistamisesta). Joskus puska pelastaa päivän ja niin taisi käydä meillä juurikin eilen. 🙂

Keskiviikko jatkuu täällä arkisen tavallisena soppapäivänä, johon pitäisi mahduttaa myös kirjastopiipahdus. Illaksi olen varannut itselleni kainalopaikan, sekä aikaisen nukkumaanmenon. Ehkäpä kierros ristiseiskaa perheen kesken keittiön pöydän ääressä, ja päivälle saadaan täydellinen päätös.

Suloista keskiviikon jatkoa! ♡

Heiputihei!

Jos siellä jossain silmiäsi häikii iltapäivän aurinko, voit olla varma, että kadehdin oltaviasi. Täällä nimittäin vihmoo räntää ikkunaan, ja keli on kaikkea muuta kuin keväinen. Jos tuossa jo pari päivää saikin koiran pysymään suht siistinä lenkillä, niin nyt otetaan taas takaisin.

Täällä on vietetty kotipäivää pienimmän kanssa ja hipsuteltu villasukissa. Ehkä juuri harmaan päivän innostamana, tein kuistillakin tänään pienen kaudenvaihdoksen ja korvasin ruukkujen callunat keväisillä narsisseilla ja hyasinteilla. Itse asiassa, otin keväisemmästä kuistista kuviakin teille, mutta kuvansiirtoni koneelle sai koko läppärin juntturaan, ja kun lopulta sain taas koneeni auki, kuvat eivät olleetkaan siellä, eivätkä tietenkään kamerassakaan. Jokin musta aukko taisi nielaisi ne.

Kun pari viikkoa sitten otin mittariini taas yhden lisävuoden, hemmottelin itseäni uudella kellolla. Itse asiassa, tuota Triwa Rose Falken -kelloa himoitsin jo viime kesänä, ja nyt satuin löytämään sen hyvästä tarjouksesta edullisesti. Koska en juuri osaa käyttää koruja, kello tuntuu luontevalta korulta käyttötarkoituksensa vuoksi, ja tuo jotakin pientä lisää asuun. Tämä yksilö ihastuttaa kevyellä ulkomuodollaan ja vaalealla sävyllään. Onpa se sopivan klassinenkin, joten ihan heti siihen ei luulisi kyllästyvän.

Tähän aikaan vuodesta jotenkin odottaa innolla kaikkea uutta. Koska viimeisetkin jäät sulavat, mitä maasta alkaa puskea, ja koska vihertää ja missä. Huomaan, että jonkinlainen herääminen tapahtuu myös omassa mielessä. Talvihorros vaihtuu uuteen intoon, ja monet sellaisetkin asiat, jotka talven pimeillä tuntuivat vähäpätöisiltä, kiinnostavat nyt taas eri tavalla. Koska kevät tuo aina itsellekin jonkinlaisen uudistumisentarpeen, olen viime päivinä pinnaillut ahkerasti Pinterestin Hairstyles -kansiooni inspiraatiota perjantain kampaaja-aikaa ajatellen. Viimeisimmistä lisäyksistä saatatte hahmottaa, mitä mielessäni on liikkunut. Nyt vain pitäisi kerätä se lopullinen rohkeus jostain, vaikkakin toisaalta uusi freesimpi hiuslook kutkuttaa jo vahvasti. Josko oikealla värillä saisi pyyhittyä myös tämän talven tuoman harmauden kasvoiltaa. 🙂

Vaikka kuistikuvat katosivatkin tuhkana tuuleen, tuli tästäkin nyt jonkinlainen annos vihreää. Nappaan teille sitä kuistia sitten joskus toisella kertaa.

Nyt pitäisi kuitenkin tehdä se suuri päätös, vetääkö lenkkikamat niskaan ja lähteä uhmaamaan räntäsadetta heti tilaisuuden tullessa, vai sytytelläkö kynttilät ja tehdä olonsa supermukavaksi sisällä lämpimässä.

*Teepaketit saatu blogin kautta /Life

Tallenna

Aurinkoista keskiviikkoa!

Täällä on viime päivinä (kyllä vain, jälleen kerran) harrastettu pientä itsepohdintaa liittyen vähän kaikenlaiseen siivous- ja järjestelyintoiluun. Keväthän on sitä aikaa, kun paitsi siivous, myös kaappien ja laatikoiden läpikäyminen tulee ajankohtaiseksi. Lastenvaatteet myllätään, ja liian pienet laitetaan kiertoon. Tehdään jonkinlainen kaudenvaihdos vähän joka vaatekaapilla, ja suuressa innostuksessa tuo yleensä (puhun nyt itsestäni) johtaa siihen, että keittiönkin komerot tulee puunattua läpi. Tämä on siis jotakin minkä lasken sellaiseksi kausi innostukseksi, sama kierros tehdään yleensä kesän lopulla.

Sitten on kuitenkin se sellainen perussiivous ja järjestely. Meistä jokaisella on oma käsityksensä siisteydestä, toiset ovat pikkutarkkoja ja toiset enemmän suurpiirteisiä. Meillä kaikilla on erilainen luonne, joka määrittelee näitä juttuja, joskus toimintaamme ohjaa myös tottumuskysymys tai opittu tapa. Kuten olen kertonut, elämässäni on ollut aikoja, kun kampasin matonvipsuja parikin kertaa päivässä, mutta lapsiperhe-elämä ja parisuhde siedättivät tässäkin kohtuullisuuteen. Välillä kuitenkin tulee niitä hetkiä, kun erilaisten ihmisten mieltymykset eivät kohtaa, ja voinen käsi sydämellä myöntää, että ainakin omassa parisuhteessani nämä ovat yleensä niitä riitatilanteiden alkuja. Kun toisen “kunnolla” on toisen mielestä vain “sinne päin”.

Harjoittaessani tätä itsepohdintaa, jota kai jonkinlaiseksi keittiöpsykologiaksikin voi kutsua, olen kuitenkin löytänyt itselleni ja omalle käytökselleni jonkinlaisen selityksen. Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että minulla (tai kenties silmilläni?) on äärimmäinen harmonian tarve. Ajatus ei kulje, jos ympärillä on kaaosta, ja tavarat seikkailevat vapaasti siellä täällä. Joskus moinen epäharmonia aiheuttaa jopa päänsärkyä. Se on tunteena varmaan hiukan sama, kuin jos laittaisi musikaalisen ihmisen kuuntelemaan orkesteria, jonka jokainen soitin on epävireessä ja solisti laulaa nuotin vierestä. Saatat tunnistaa hyvän biisin, mutta sen kuunteleminen raasta lähinnä vain hermojasi.

Joskus (harvoin) oma luonteeni ärsyttää myös itseäni. Se, ettei koskaan osaa vain olla, vaan aina tulee poukittua sinne tänne. Pitää oikoa sitä ja suoristaa tätä. Joskus olisi kiva osata ihan vain ollakin. Tai säästää voimiaan, sillä huomaan, että itselläni tämä oikomisen tarve vain pahenee, jos elämässä on jonkinlainen kriisitilanne. Välillä olen yrittänyt tietoisesti muuttaa käyttäytymistäni. Mennyt sinne mukavuusalueen ulkopuolelle ja antanut vain olla. Että mitä sitten, jos keittiön pöydällä on likainen astia, tai leivänmuru. Kaatuuko maailma, jos sohvatyynyt eivät olekaan järjestyksessä, ja polttopuupino on vasemmasta reunastaan korkeampi kuin oikeasta. Yleensä tämä kokeilu kaatuu siihen katkeraan häpeäntunteeseen, kun joku pöllähtääkin yllättäen kylään, ja näkee, että hei meillä ihan oikeasti eletään, pestään ja kuivataan pyykkiä, ja lapsetkin saavat syödäkseen.

Hassu juttu on sekin, että vaikka oma käytös ja korkealle vedetty rima tavallaan kuluttavat, niistä ei kuitenkaan halua luopua. Koska sittenhän meillä olisi ihan kauhean sekaista ja likaista, enkä pystyisi hengittämään. Tulisin vähintään hulluksi epäjärjestyksessä. Vähän sama juttu, kuin syömishäiriöstä paraneminen: Jos sairaus lähtee, minähän lihon! Rimasta on siis pidettävä kynsin hampain kiinni, tai maailmankaikkeus keikahtaa kumoon.

Tuli ehkä pikkuisen kärjistettyä ja käytettyä myös sarkasmia. Kyllähän meiltä niitä leivänmuruja löytyy – varmasti ihan joka päivä. 😀 Olisi kuitenkin ihana lukea myös teidän tarinoita aiheesta, koska tiedän, että joukossanne on paljon kaltaisiani. Meneekö napit vastakkain, kun puolison luonne on erilainen, tai ärsyttääkö jo oma luonne? Myös kaikki “selviytymistarinat” ja “ihmeparantumiset” saa toki jakaa. 🙂

Kuvaushetkellä keittiön toisessa päässä roikkui pyykkiä kuivumassa ja lattialla lojui kierrätykseen lähteviä vaatesäkkejä. Jälleen kerran muistan, mikä bloggaamiseen aikoinaan innosti: Kuvien avulla sitä harmoniaa on helppo taikoa myös kaaoksen keskelle. 🙂

Ihanaa iltaa. Yritetäänkö ihan vain olla?!

Heissulivei!

Täällä on vietetty perjantaita toipilasmenolla, eli taudit tuntuu olevan nyt voitettuna ja tänään uskaltauduttiin jo kauppaankin. Täytyy sanoa, että tässä kun on nyt viikon ollut kotona joko itse sairastaen tai toista hoitaen, niin kyllä ne seinät jo alkavat vähän kaatua päälle. Vähän ollut noiden kotitöidenkin kanssa nihkeää, kun tavallaan kaikkea tekemistä on kasaantunut, mutta toisaalta ei yhtään hontsita tehdä niitä, kun pelkkä koti jo ahdistaa. Tänään sain kuitenkin heti kaupassa käynnin jälkeen jonkinlaisen inspiksen oikoa paikkoja, joten kai se on tuo mökkihöperyys joka passivoittaa. Itse asiassa, sain jopa kuningasidean ryhtyä ikkunoidenpesuun, mutta se into kyllä lopahti jotenkin yhtä nopeasti kuin tulikin. 🙂

Päivälliseksi bataattivuokaa, jolla pelastetaan myös viikonlopun ruokahuolto. Kaikenlaista ohjelmaa koko viikonlopuksi, joten ruuanlaittoon ei oikein jää aikaa. Meillä mennään arkena useampi päivä samalla menulla, ja välillä tätä käytäntöä pidetään yllä myös viikonloppuisin. Koska arjesta pitää kuitenkin jotenkin eritellä ne spesiaalimmat hetket, mies on luvannut tehdä tänään pitsaa. Illaksi kun on sovittuna videotreffitkin (käytetään tuon vanhan treffiohjelman nimeä puhuttaessa aikuisten sohva-ajasta lasten mentyä nukkumaan. Muistatteko, Marita Taavitsainen…?), niin pitsa sopii kuvioihin paremmin kuin hyvin. 🙂

Kuistilla alkaa olla jo hiukan keväisempi fiilis, nimittäin tuolla viileässä mulla on jemmassa joitakin sipulikasveja, joiden elämää yritän pitkittää. Nuo hyasintit on kylläkin jo ennen joulua hankittu, ja nekin aukesivat nyt vihdoin maaliskuun kunniaksi. Samoin kuin joulun aikaan, myös keväällä tuolta viileästä on kiva ottaa sisälle pientä piristystä vähän kerrallaan. Lämpimässä kun nuo kasvit menevät niin nopeasti ja ilo jää muutamaan päivään.

Myös vanha oliivipuun raato on innostunut kasvamaan uutta. Tänään katkoin uusia kasvustoja rankalla kädellä. Toisaalta sääli, koska noissa lehdissä on niin ihanan energisen vihreä väri!

Varsin tavallinen viikonlopun aloitus siis täällä. Mutta näin on hyvä, lopulta sitä ei ihminen niin kauheasti muuta tarvitsekaan.

Ihanaa viikonlopun aloitusta myös teille! ♡

Tallenna

Kirjoitin teille torstaina, kuinka vein pojat katsomaan penkkareita, omani ihan ensimmäistä kertaa. Tämä tapahtuma laukaisi ajatusketjun, jota olenkin nyt pyöritellyt päässäni jo pari päivää. Tajusin nimittäin aika vahvasti, että jotkin asiat elämässä ovat todellakin niitä once in a lifetime -juttuja.

“Mihin sä olit, äiti, pukeutunut penkkareissa?” Siitä se lähti. Kun selitin, että en ollut pukeutunut miksikään, vaan jätin penkkarit välistä. Ja niin muuten jätin ne vanhojen tanssitkin. Tuntuivat tuohon aikaan kovin turhilta, mutta nyt vuosien kuluttua ehkä jopa harmittaa, että nuo kokemukset ovat jääneet saamatta. Samaan sarjaan lasken sen, että muiden muistellessa millaista oli rippileirillä, totean, etten itse käynyt kyseistä leiriä. Suoritin nimittäin rippikouluni iltapäiväopintoina. Olen mennyt naimisiin, mutta minulla ei ole koskaan ollut häitä. Olen asunut lukuisissa asunnoissa, mutta en ole koskaan järjestänyt tupareita… Voisin jatkaa listaa loputtomiin, luetella kaikki ne pienet jutut, jotka olen elämässä sivuuttanut, mutta asian ydin kävi varmaankin jo selväksi; Tilaisuudet menivät, niitä ei saa enää koskaan takaisin.

Toisaalta, siinä kohtaa kun toiset heittelivät kuorma-auton kyydistä karamelleja, elämääni oli mahtunut luultavasti enemmän kuin monelle vielä tänäkään päivänä. Mutta kuinka verrata toisten rippileirikokemuksia siihen, että itse asui sairaalassa? Tai miten verrata toisten iloa lukuloman alkamisesta siihen, että itse oli tyytyväinen pelkästään jo siitä, että oli säilynyt hengissä? Tunsi itsensä selviytyjäksi ja suri sitä, että kaikille ei käynyt yhtä hyvin. Joidenkin elämä päättyi aivan liian aikaisin, ei tullut penkkareita, ei tupareita eikä häitä.

Haikailenko enemmänkin “normaalin” nuoruuden perään, vai harmittaako minua puhtaasti noiden tapahtumien väliin jättäminen? Toivonko, että omat lapseni osallistuisivat ikävuosilleen tyypillisiin tapahtumiin vain koska ne ovat mahdollisia ainoastaan kerran elämässä, vai rukoilenko enemmänkin sitä, että lapsilleni nuo olisivat itsestäänselvyyksiä; nuoruus aikaa, jolloin elämä on hauskaa ja kaikki (niin hyvässä kuin pahassa) vielä edessäpäin. Taidatte arvata, mitkä ovat hartaimmat toiveeni.

Jos en nähnyt itseäni tanssimassa tai kuorma-auton lavalla, niin enpä nähnyt myöskään tulevaisuuttani. En ainakaan sellaisena, jona se lopulta itsenikin yllätti. Kahden lapsen äitinä, onnellisesti punaisessa tuvassaan tulppaanikimpustaan nauttien. Että lopulta elämästäni tuli hyvinkin tavallista – niin omasta mielestäni, kuin varmasti muidenkin silmissä. Että vuosien saatossa saavutin sen normaalin elämän, jonka perään niin monet vuodet itkin.

Meitä ihmisiä erottaa paitsi nykyinen elämämme, myös se jo eletty muistoineen. Jokainen tarina on erilainen, toiset lyhyempiä kuin toiset, mutta jokainen arvokas omalla tavallaan – ainutlaatuinen. Ja oikeastaan jokainen voi itse määrittää, missä kohtaa päättyy esipuhe ja varsinainen tarina alkaa. Juonikäänteet ovat sallittuja ja lopun kuuluukin olla arvoitus.

Ja nyt kun oikein mietin, en edelleenkään näe itseäni sinne vanhojen tansseihin tai penkkareihin. Niin, että lopulta niitä ei kannata niin kauheasti harmitella. Ja vaikka elämässä on tapahtunut paljon sellaistakin, mitä ei olisi koskaan saanut tapahtua, en silti vaihtaisi päivääkään pois. Sillä se mitä olen nyt, on juuri kaiken menneen ansiota. Elämä on yhä edessäpäin, ja jokainen päivä ainutlaatuinen – vain kerran elettävissä.

Ihanaa viikonloppua. Nautitaan ja ollaan läsnä, sillä nämä päivät eivät enää koskaan palaa takaisin! ♡

Tallenna

Hepskukkuu!

Se olisi sitten hiihtoloma. Otettiin Klaaran kanssa jo varaslähtö, eli aloitettiin loma vähän etuajassa. Tai no, mulla on huomenna vielä työmenoja, mutta noin henkisesti olen asettanut itseni jo lomavaihteelle. Viikon mittainen talviloma tulee ihan tarpeeseen ja rikkoo mukavasti sitä arkista oravanpyörää ja kellon mukaan menemistä.

Kirjastossa käyntikin mahtui tähän päivään ihan varkain, kun poika halusi päästä iltapäivällä katsomaan penkkareita. Tajusin, että lapseni ei ole koskaan tätäkään suomalaisperinnettä nähnyt, ja niinpä napattiin naapurista kaveri kyytiin ja ajeltiin kylille. Sillä välin kun minä valitsin lukemista itselleni, iltasatuja ja Viisikoitta, pojat olivat keränneet itselleen pipolliset karamelleja. Ei lainkaan turha reissu siis! 🙂

Pitsan lisäksi tämä päivä sai muutenkin perjantaimaista fiilistä, sillä täällä vallitsee nyt alla näkyvä tunnelma. Ei mitään paukkupakkasia tekstiileiden tuulettamiseen, mutta kyllähän ne ulkona kuitenkin raikastuvat. Puhtaat sohvanpäälliset ja puhtoisen valkoinen lattia. Kieltämättä täällä näyttikin jo siltä, etten viikkoon ollut tehnyt kuin ne ihan pakolliset ja välttämättömät toimenpiteet. Tänään on mukava rentoutua siistissä kodissa, poltella kynttilöitä ja nauttia työnsä tuloksesta. Jos oikein heittäydyn villiksi, saatan kaataa itselleni pitkästä aikaa lasin viiniä!

Nyt kuitenkin se loppurutistus ja tavarat paikoilleen. Loppu ilta menee sitten ihan vain nautiskelussa!

Muksaa torstaita!

Tallenna

Yksikään ihminen ei ole saari,
täydellinen itsestään; jokainen on palanen mannermaata,
kokonaisuuden osa…

Nuo sanat ovat pyörineet viime päivinä päässäni. Ei yksin, mutta yhdessä. Että meillä ihmisillä ei ole vain lupa tarvita toista,  vaan että meidän myös kuuluu tarvita toisiamme. Että kenenkään ei voi olettaa jaksavan yksin, mutta jokaiselta voi odottaa jonkun rinnalla seisomista.

Tänään on oikein hyvä päivä olla kiitollinen kaikesta siitä ystävyydestä ja rakkaudesta, jota elämään mahtuu, ja jota ilman ei pärjäisi. Niistä jotka seisovat siinä ihan rinnalla, ja niistä, jotka muistuttavat olevansa aina vain yhden puhelinsoiton päässä. Tänään haluan lähettää myös kiitokset kaikille teille. Tämä blogi on aikoinaan syntynyt suureen yksinäisyyden tunteeseen, mutta tuonut vuosien varrella elämääni paljon enemmän, kuin osasin koskaan edes haaveilla. Kiitos siis teille jokaisesta kauniista sanasta ja kannustavasta viestistä!

Tänään mulla on kevättä rinnassa. Aurinko paistaa ja linnut sirkuttavat, eikä päivä voisi oikeastaan paljon kauniimpi olla. Tuntui ihanalle ummistaa silmät ja kääntää katse kohti aurinkoa. Lämpö nosti suupielet väkisinkin ylöspäin! Helmikuu tai ei, sain lupauksen keväästä, taas uudesta kesästä.

Lumesta ei juuri ole tietoakaan, ja ihmekkös se, kun elohopea kipuaa auringossa yli kymmenen asteen. Aivan loistava keli ulkoilla ja nauttia raikkaasta ilmasta.

Muistanette ehkä, kun kirjoittelin teille syksyllä Turkulaisen  KLO Design -yrityksen pipoista. Sain alunperin harmaan ja viininpunaisen pipon itselleni, mutta poikien into lakkejani kohtaan oli niin suuri, että lopulta meillä kaikilla kolmella oli talven tullen päivittäisessä käytössä harmaa Klo-pipo. Välillä olemme vuorotelleet viininpunaisen päähineen kanssa, mutta juuri muita pipoja ei tänä talvena ole käytetty. Nyt kevätauringon kunniaksi sain pari Klo Design -pipoa uusissa väreissään (ruskea ja vaaleanpunainen), ja niitähän on nyt ihan ilo ulkoiluttaa näillä keleillä. Kävi muuten taas kuten viimeksikin: Pipoille ilmoittautui käyttäjiä heti, nyt jopa Klaara innostui vaaleanpunaisesta väristä. 🙂

Meillä syötiin ystävänpäiväpullat jo ennakkoon, mutta päivän teemaa koitetaan mukailla tänään sitten muilla tavoin. Itse olen aina tykännyt ystävänpäivästä, joskaan en ehkä siitä kaikesta krääsästä ja härpäkkeestä, jota kaupat juhlan kunniaksi tuputtavat. Silti on mielestäni hienoa, että tällekin asialle löytyy paikkansa kalenterista, vaikkei ystävyyttä yhden päivän varaan voikaan jättää. Mutta jos vaikka yhden päivän ajan maailmassa olisi pikkuisen enemmän ystävällisyyttä ja rakkautta – vähemmän yksinäisyyttä. Sekin on jo jotain! Niin, ja onko päivä nyt sitten oikeasti rakastavaisten vai ystävien juhla? Makuasia, sanon minä, mutta parasta tietenkin, jos voi ajatella sen olevan molempia. ♡

Ok, vedän takaisin ja myönnän olleeni väärässä. Ärsyttävää ei ole se puolikipeä olo, vaan kunnon kuume, joka kaataa sängyn pohjalle. Eikä ärsyttävintä ole se tunne, kun tietää, että pitäisi himmata tahtia, vaan se, kun tahti pysähtyy – tahtoi sitä tai ei.

Ja voi että, miten taas kerran olen oppinut itsestäni uutta: Kun pahinta on ettei voi olla tehokas ja suorittaa! Kuinka monta kertaa olenkaan parin päivän aikana ottanut kiinni ajatuksesta “tässä menee nyt aikaa täysin hukkaan”.

Niin, että nyt harmittaa se, että kuume vie voimat, mutta myös se, ettei senkään asian kanssa osaa olla lungisti ja vain parannella itseään rauhassa. Ärsyttää punainen ja kuiva nenä, ja finni joka muistuttaa olemassa olostaan jokaisella niistokerralla. Ärsyttää mätä maku suussa ja nuhjuinen ja vetämätön olo. Ja ärsyttää muuten sekin, että yksi flunssakuume ketuttaa näin paljon! 😀

Mutta hei, aina ei voi olla positiivari! Teille toivottelen kuitenkin huomattavasti parempia perjantaifiiliksiä ja mukavaa viikonlopun aloitusta!

Tallenna