Kynttilät, sateenropina ja vasta paistettu raparperipiirakka. Ei lainkaan hullumpi maanantai! Kaikesta sateisuudestaan huolimatta tämäkin päivä on ollut kesäinen. Ulkona tuoksuu kesäinen sadepäivä, ja minä olen poltellut sisällä kynttilöitä. Joskus tylsyyskin voi tehdä hyvää, ja meillä se laittoi molemmat lapset nukkumaan päiväunia. Ihan pyytämättä ja yllättäen löysin molemmat tuhisemasta sängyistään. Tätä ihmettä ei meillä juuri tapahdu, joten kaikki kiitos ja kunnia kesäsateelle!
Koko elisen illan ja tämän päivän olen vilkuillut ikkunasta eilisen päivän työmaatamme. Niin paljon siistimmän näköistä ja miten suuri vaikutus juuri tuolla yhdellä penkillä olikaan pihan ulkonäköön! Tänään kun ajoimme lasten kanssa pihaan kauppareissun päätteeksi, sammutin auton ja tuijotin hetken eteeni jokseenkin kai poissaolevan oloisesti. Esikoinen kysäisikin heti, että mikä hätänä, ja jouduin vähän hämilläni selittämään, että ihailen tässä vain hetken eilisen aikaansaannoksia. Mutta kai se on ihan ok, vähän hupsaantua näistäkin jutuista!
Lasten nukkuessa päiväuniaan, tänään olikin hyvää aikaa suunnitella seuraavaa puutarhaprojektia ja laatia jonkinlainen piirustus ideasta myös miehelle, joka on lupautunut lapion varteen. Pari vuotta kuivana olleen vesiaiheen täyttö on nimittäin seuraavana listallamme. Täyttömaata altaaseen jo kaivurinkauhalla kipattiinkin, mutta se viimeinen idea on antanut odottaa itseään! Eilen sekin avautui kirkkaana silmieni eteen – sängyssä, juuri ennen nukahtamista. Pari kesää tuokin keskeneräisyys on hiertänyt hermoani, mutta josko siitäkin hiertämisestä nyt päästäisiin!
Pyöreän piirakan sijaan välillä suorakaiteen muotoista. Raparperipiirakka valmistui lemppariohjeellani, jonka löydätte täältä. Yksi ja sama piirakkapohja käy niin raparperille, mustikalle, omenalle, kuin puolukallekin. Niin ja tietysti monelle muulle höysteelle! Älyttömän helppo ohje, jolla onnistuu kuka tahansa, ja onpa tämä myös mökkeilijän ystävä, sillä tiskattavaa ei piirakan teosta juuri synny, eikä vatkaimia tarvita.
Raparperin happo jättää muuten usein pyöreän piirakan keskuksen taikinamaiseksi, mutta näin suorakaiteen muotoon tehtynä raparperipiirakat saa paistettua kullanruskeiksi kauttaaltaan.
Kiitos niiden päiväunien, pikkuväki ei taida ihan juuri olla yöpuulle valmiina. Seuraavaksi otetaankin pari erää afrikantähteä. Huomenna saadaan pitkään odotetut vieraat, kun serkkutyttö saapuu lomailemaan, ja aikoopa siskonikin jäädä yhdeksi yöksi tänne meille. Mukavaa saada seuraa paitsi lapsille, myös itselleen!
“I eat cake because it’s somebody’s birthday somewhere”
Tänään ei tosin tarvinnut etsiä syitä kakun leipomiselle (tai sen syömiselle) kovinkaan kaukaa, sillä juhlistimme tänään mieheni eilistä merkkipäivää. Pavlova on sopivan helppo ja mutkaton kasata arki-iltanakin, kun marenkipohja on valmiina. Marenkipohjakin on ehdottomasti yksi vaivattomimmista tavoista tehdä näyttävä jälkiruoka ja tarjottava. Varsinkin kun sen loihtii vain kahdesta raaka-aineesta, valkuaisista ja sokerista.
Vatkatessani aamulla marenkia, en osannut lainkaan aavistaa, että kakkukahveille olisi illalla myös toinenkin syy. Sain nimittäin tänään itse uutisia, jotka lämmittivät mieltä ja nostivat hymyn huulilleni. Tai no, taisin myös hihkaista silkasta riemusta ja pomppia pari kertaa kohti kattoakin. :)Hyviä uutisia ei ole koskaan liikaa, ja joskus ne sattuvat vielä tulemaan juuri oikeaan aikaan!
Helppo Pavlova
Pohja:
5 munanvalkuaista
2,5dl hienoa sokeria (esim. Siro, erikoishieno sokeri)
Kerros-pavlovan voit koota kahdesta erillisestä pohjasta. Pohjien paksuutta ja kokoa on helppo säätää kun muistaa, että sokeria tulee marenkiin puolet (dl) valkuaisten määrästä (kpl).
Erottele valkuaiset ja vispaa ne kovaksi vaahdoksi. Lisää vähitellen sokeri, ja jatka vatkaamista, kunnes marenki on kovaa ja pysyy kulhossa, vaikka kääntäisit sen ylösalaisin.
Levitä marenki leivinpaperin päälle uunipellille (huomioi tarjoiluastian koko) ja muotoile kakkupohjan reunat keskustaa korkeammiksi. Näin saat koristellessa kerman ja marjat kauniisti kakun keskelle.
Paista 110°C n. 2 tuntia. Anna pohjan jäähtyä ja kovettua rauhassa uunipellillä ja siirrä se varovasti lastoja avuksi käyttäen tarjoiluastiaan.
Päälle:
4-5 dl kermaa vaahdotettuna
marjoja, kuten mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa tai karhunvatukoita
Halutessasi voit lisätä kakkuun syötäviä kukkia, limesiivuja tai jotakin muuta syötävää vihreää
Myös tomusokeri näyttää kauniilta marjojen päällä.
Hyvistä uutisista huolimatta tämän päivän agenda on kuitenkin ollut suuremmilta osiltaan lepääminen, sillä kuten jo eilen aavistin, kuume iski nyt myös pikkupotilaan hoitajaan. Samassa taudissa ovat myöskin vanhempani, ja makaapa tuolla olohuoneen sohvalla nyt yksi uusikin (mies)flunssaa poteva. Pitänee kuitenkin sanoa, että nyt ei sairastaminen harmita lainkaan niin paljon, kun katselee ikkunasta räntäkuuroja. Voisi jopa ketuttaa, jos mittari lähentelisi kahtakymmentä ja kevät olisi parhaimmillaan.
Sormet ja varpaat ristissä nyt toivotaan, että tuo perheemme pikkumies säilyisi terveenä, sillä viikonloppuna on edessä ihka ensimmäinen yönylileiri, jota on luonnollisesti odotettu koko alkuvuosi.
Nyt kuitenkin kaappaan toisen sohvan omaan selkääni ja oikaisen hetkeksi raajani. Vaikka puutarhatyöt joutuvat nyt odottelemaan kevättä ja tekijäänsä, onneksi on Pinterest täynnä upeita puutarhakuvia!
Jokunen päivä siinä menikin, että sain vatsani asettumaan tuon edellisen pullapäivän jäljiltä. Niin, ja ylipäätään sellaisen viikon jäljiltä, jolloin en liiemmin miettinyt syömisteni laatua. Hassu juttu, että vaikka sitä jo hyvin tietää, mistä ruuasta tai ruoka-aineesta tulee minkäkinlainen olo, järjenääntä on kuitenkin vaikea kuunnella mielitekojensa vallassa. Vaikka pahimman sokerikoukun olenkin jo selättänyt, vehnä on mulle yhä se juttu, joka viettelee niin monen herkun muodossa. Siitäkin huolimatta, että housunnappi sujahtaa helpommin kiinni vain yhdenkin vehnättömän päivän jälkeen. No, kun pahin pullan himo oli selätetty kasasin itseni ja oikaisin kurssin taas oikeille raiteille. Ryhtiliikkeen ajoitus oli mitä mainioin senkin kannalta, että pääsin samalla testaamaanProvenan välipalakeksiuututta tämän kaupallisen yhteistyöpostauksen puitteissa. Herkkuhetki ilman vehnää toimii itselläni parhaiten, ja löysinkin jälleen innostuksen vehnättömien välipalojen ja herkkujen ideointiin.
Tämän postauksen ei ole taaskaan tarkoitus ottaa yleistä kantaa gluteenittomuuteen, jokainen saa mielestäni toimia tässä asiassa oman mielensä mukaan, kunhan keliaakikot noudattavat ruokavaliotaan. Itse en heihin lukeudu, enkä myöskään noudata gluteenitonta ruokavaliota muistakaan syistä. Olen kuitenkin se hyvän olon etsijä, joka useimmiten löytää itsensä ja vatsansa onnellisempana valittuaan ruis- tai vehnäleivän sijaan sen kauravaihtoehdon.
Jos nyt ajatellaan sitä tavanomaista arkiruokavaliotani, ei siihen tosin kohdallani se leipä kovin usein kuulukaan. Aamulla kaurapuuro, ja sitten viljatuotteet jäävätkin usein siihen, enkä niitä niin kauheasti edes kaipaa. Välillä tulee kuitenkin niitä päiviä kun kaipaa itselleen jotakin nakertamista tai kahvihetkelleen pientä kruunausta. Näiden hetkien varalta on aina hyvä jos kaapista löytyy jotakin järkevää kahvin kanssa kastettavaksi tai muuten vain välipalaksi. Sama logiikka puree myös reissussa: Kun eväsrasiassa on fiksut hätävarat, ylilyönneiltä on helpompi välttyä.
Provenan Välipalakeksi Kaura & Siirappi on runsaskuituinen ja gluteeniton uutuus. Välipalakeksit toimivat toki ihan sellaisenaankin, mutta yhtä hyvin osana myös muuta välipalaa tai tarjoilua. Itse herkuttelin keksimurujen, maustamattoman jogurtin ja tuoreiden marjojen kanssa. Enemmän jälkiruokamaisen tarjottavan annoksesta saa toki vielä vaihtamalla jogurtin jäätelöön.
Vaikka välipalakeksit ovatkin helposti eväsrasiaan sujahtavaa mallia, niiden puhdasta kauraa kannattaa hyödyntää myös kotioloissa. Arkinenkin välipala ruokkii aistejamme, kun panostamme hiukan annoksen ulkonäköön, katamme kauniisti ja istumme syömään nautiskellen. Itselleni ruokaileminen kaikilla aisteilla on ollut myös ratkaisu pahimpien morkkisten estoon. Kaunis kattaus, kaunis esille pano ja rauhallinen ruokailutahti. Tällöin keho ja mieli ehtivät nauttia ateriasta, ja ruokittua tulee myös ne muut aistitarpeet.
Mutta miltä näyttää sinun välipalahetkesi?
Osallistu Instagram-kilpailuun kuvaamalla oman välipalahetkesi ja jaa se Instagramissa #puhdasvälipala @provenaFI . voit voittaa palkinnoksi 30 €:n lahjakortti oatletstoreen, josta saa mm. Provenan gluteenittomia tuotteita. Kannattaa tutustua!
Pullantuoksuinen keskiviikkotervehdys! Ei muuten ole kovin montaa tuoksua, joka vetäisi tälle vertoja, eikä yksikään tuoksukynttilä tai huonetuoksu saa taiottua sitä fiilistäkään, joka leipomisesta tulee ihan sivutuotteena. Ja niin paljon kuin leipomisesta pidänkin, on yhdessä tekeminen tietenkin se ihan paras juttu! Tein jo aamulla kuuden aikaan taikinan kohoamaan, ja puolilta päivin meillä olikin valmiina perinteiset korvapuustit ja herkulliset vaniljapullat.
Siitä on jo tovi, kun huomasin kaupan leivontatarvikehyllyssä paistonkestävän vaniljakreemijauheen (dr Oetker), ja nappasin sen ostosteni sekaan sillä ajatuksella, että tuollaisiakin voisi joskus kokeilla. Meillä kun tuppaa pullanleipominen pysyä siinä voisilmäpulla-korvapuusti-mustikkapulla -akselilla, joten vaihtelu on ihan tervetulluttakin.
Vaniljapullat osoittautuivat älyttömän helpoiksi ja erittäin herkullisiksi. Kaulittiin näihin taikina levyksi samaan tapaan kuin nutturapulliinkin, mutta väliin ei laitettukaan kanelia, vaan voin ja sokerin seuraksi ripoteltiin vielä vaniljasokeria. Kaksinkerroin käännetystä taikinalevystä leikkasin 3-4 sentin levyisiä suikaleita, joista kieputeltiin jonkinnäköiset pesät. Vielä kohotus, ja sitten vain valmis vaniljakreemi pullan sisään, voitelu munalla ja ripaus sokeria pintaan. Helppoa siis kuin heinän teko, ja valmiit pullat maistuvat syntisen hyviltä!
Pelattiin kuitenkin varmanpäälle ja tehtiin myös perinteiset korvapuustit kaiken varalta. Tämä pienempikin apulaiseni kieputtaa jo nätit pullat, voitelee ne munalla ja koristelee sokerilla. Väistämättä tulee kai joskus sekin vaihe, kun apuani ei enää näihin juttuihin kaivata. Siihen saakka aion kuitenkin pitää pullantuoksuisesta äitiroolistani tiukasti kiinni.
Näiden herkkujen kanssa kelpaa odotella isoveljeä koulusta kotiin. Mutta nyt keittiötä siivoamaan. Siihen hommaan ei muuten ole apulaisten suhteen lainkaan tunkua.
Aurinkoista toista pääsiäispäivää! Ihan sunnuntaifiiliksellä mennään, vaikka maanantai onkin. Meillä on tosin Klaaran kanssa lomaviikko vielä edessä, joten ihan totaalinen arkeen paluu saa pyhienkin jälkeen vielä odottaa.
Eilinen vietettiin lasten kanssa vanhempieni luona, ja herkuteltiin äidin ja isän pääsiäispöydässä. Jokavuotinen mämmiannoskin tuli nautittua, ja kaavittiin lopulta äidin kanssa koko tokkonen tyhjäksi kun muille ei tuntunut kelpaavan. Oikein kiva päivä, ja teki pääsiäiseen vähän enemmän juhlapyhien tuntuakin.
Tänään onkin vedetty ruuan suhteen sitten rennon ja helpon kautta. Kananpoika nimittäin paistuu uunissa kasvisten kera melko vähällä vaivalla, ja siinä ruokaa odotellessa ehtii vaikka ihan vain nautiskella olemisen sietämättömästä keveydestä!
Kananpoikaa kasvispedillä
2h/180°C
Kokonainen broileri
öljyä
yrttisilppua
suolaa
Lisäksi kasviksia ja juureksia, esim: Peruna, punajuuri, keltasipuli, punasipuli, valkosipuli, parsa, lehtikaali…
Lisäksi makkaraa, esim: Lammas bratwurst
Mausta broileri joko edellisenä päivänä, tai ennen uuniin laittamista. Ota liha huoneenlämpöön ja kuumenna uuni 20o asteeseen. Laita broileri uuniin öljytyssä uunivuoassa ja laske lämpö 15 minuutin jälkeen 180 asteeseen.
Pese, kuori ja pilko perunat ja punajuuret. Kuori myös sipulit ja leikkaa ne lohkoiksi. Valkosipulinkynnet voit käyttää kokonaisina.
Kun broileri on paistunut tunnin, lisää vuokaan punajuurilohkot ja sipulit. Pyöritä perunat öljy/suola/yrttiseoksessa ja lisää ne uunivuokaan punajuurten päälle, jotta punainen väri ei värjää kaikkia perunoita. Jos käytät makkaraa, pilko myös se sopiviksi paloiksi ja lisää kasvisten sekaan.
Mikäli käytät parsaa, lehtikaalia tai tomaattia, voit lisätä ne puoli tuntia perunoiden jälkeen, sillä ne kypsyvät juureksia nopeammin. Pirskottele päälle vielä oliiviöljyä ja sormisuolaa, ja paista viimeiset 30min (tai kunnes kasvikset saavat sopivasti väriä).
Itselläni meni viime yö pöhkiessä sen taudin kanssa, jota ei ehkä ruokakuvien yhteydessä kannata mainita. Niin, että kun mies aamulla palasi kotiin, täällä oli kyllä vaimo taas aikaisin ylhäällä, mutta tänään vähän vähemmän pirteässä olotilassa. Onneksi nämä menevät nopeasti ohi, ja vaikka yöllä mietin, etten enää ikinä syö yhtään mitään, niin iltapäivään mennessä ruokahaluni oli palannut entistä ehompana.
Nyt kun koko päivä on otettu levon kannalta, ja vatsakin on vielä täynnä, taidan lähteä ulos haukkaamaan vähän raitista ilmaa.
Leppoisaa pääsiäisen loppua ja intoa uuteen tynkäviikkoon!
Huomenta ihanat! Tämä viikko alkaa nyt jonkin verran makeissa merkeissä, mutta onkos tuo jäätelökakku nyt välttämättä paha asia. Viime viikolla tosiaan saatiin Hannele tänne meille kahvittelemaan, ja kuten jo kerroinkin, kyseessä tosiaan oli yhteistyön kautta sovitut kahvitreffit. Olen nimittäin mukana Nespresson kampanjassa, jossa tapaamme kollegojamme Vain elämää -hengessä. Tässä postauksessa nyt hieman tunnelmaa ja ajatuksia tuosta tapaamisesta, ja tietenkin ihan mahtava jäätelökakkuresepti, joka kannattaa napata talteen!
Lähtötilanteena jo ajatus siitä, että kahvipöytäämme istuu ruokabloggaaja (vieläpä alansa pro) sai sydämeni jättämään pari lyöntiä välistä. Kyllähän te tiedätte, mulle reseptit ja leipominen on sitä “pikkuisen tota ja tujaus tästä“. Ja, itse kun tekee, saa lähinnä sitä mitä tulee. Niinpä ajattelin vetää tarjoiluiden suhteen ihan varman päälle ja mennä linjalla helppo. Koska teemaksi oli valittu Vain elämää, ajattelin mukailla alkuperäisen formaatin henkeä ja varastaa Hannelelta reseptin udelleen sovitettavaksi. Koska Kokit ja Potit -blogissa Brownie-jäätelökakku todettiin juurikin helpoksi, päätin lähteä soveltamaan kyseisestä herkusta hiukan kahvisempaa vaihtoehtoa Nespresson tyyliin sopivaksi. Jäätelökakun reseptin löydät tästä postauksesta.
Se on hassu juttu, että vaikka noin muuten selviän aika kiitettävästi työasioissa uusien ihmisten tapaamisesta, jännitin näitä kahvitreffejä aivan hirveästi. Jälkeenpäin olen analysoinut, että jännitys johtui juurikin siitä, että joku ennestään täysin vieras ihminen oli tulossa kotiimme, ja tulisi näkemään minut melko rehellisessä ympäristössä. Ja tiedän kyllä, että tämä kuulostaa ihan älyttömältä bloggaajalta, joka kuvaa kotiaan vieraille ihmiselle liki päivittäin. Ihmisen mieli on kuitenkin niin hassu juttu, että minkäs näille mahtaa. Onneksi sain aika nopeasti todeta jännityksen turhaksi ja taisin hiukan myös rentoutua.
En ole koskaan pitänyt itseäni kovinkaan trendikkäänä bloggaajana (joskaan en taida mahtua tuohon leiriin muillakaan osa-alueilla), mutta toki erilaisia trendejä tulee seurattua ja varsinkin blogien kautta niitä tulee eteen jatkuvasti. Aika usein koen erilaiset trendit melko urbaaneina ilmiöinä, mistä ehkä johtuu juuri se, että tunnen jääväni jo ihan luonnostaan niiden ulkopuolelle. Vaikka Hannele asuukin Suomen viidenneksi suurimmassa kaupungissa, ja saapui tänne huomattavasti urbaanimmista olosuhteista, meitä yhdisti kuitenkin mukavasti se tapa jolla ajattelimme monistakin kaupunkilaistrendeistä. Oli oikeasti todella mukavaa jutella sellaisen bloggaajan kanssa, joka ymmärtää oikein hyvin, ettei raakakakkukuppilat ja vegaanikahvilat ole meidän jokaisen ulottuvilla, vaan se paras ja lähin kahvipaikka on monesti se oma koti. Välillä kun tuntuu, että bloggaajien keskuudessa hulppeat palvelut ovat arkipäivää, kun taas itselle jää vaihtoehdoksi juoda joko sitä parempaa kahvia kotona tai sitten suodatinkahvia huoltoasemalla. Kahvipöytäkeskusteluihimme päätyi myös ruuantuotanto ja lähiruoka, aiheet siis sinkoilivat aina tomaatinviljelystä ylämaankarjaan.
(Lapsityövoimalla otettu yhteiskuva)
Toki me bloggaamisestakin puhuimme. Blogimmehan ovat hyvin erilaiset, toisella puhtaasti ruokaa ja toisella sitten sitä sillisalaattia. Ja juuri tästä syystä oli kiva peilata niitä ajatuksia myös yksityisyydestä. Ruokabloggaajilta kun harvemmin kysellään kovin henkilökohtaisia, kun taas meille enemmän lifestyle blogia kirjoittaville se yksityisyyden raja on (ainakin lukijoiden mielestä) häilyvämpi. Me molemmat olemme kuitenkin törmänneet siihen, että blogi luo lukijoille tietynlaisia harhaluuloja elämästämme. Eli yhtä lailla kuin meilläkin on sekaista ja sotkuista, ja rouva kulkee rönttöverkkareissa, myös ruokabloggaaja tilaa välillä pitsaa kotiovelleen. Totesimme kuitenkin, että hetkittäin saatamme mennä itsekin lankaan ja ihailla esimerkiksi ulkolaisista blogeista toisten elämänmenoa. Onneksi kuitenkin meillä on tieto myös siitä kolikon toisesta puolesta ja pystymme järkeilemään sen blogisisällön ja todellisen elämän eron.
Mutta hei, sitten jäätelökakkuun! Täysin ongelmitta kun ei kakun valmistus sujunut (helppoudesta huolimattakaan), ja lopulta täydellinen brownie syntyi itse Hannelen avustuksella. Meillä nimittäin on täysin erilaiset uunit, ja meidän uunissa kakun valmistukseen tarvitaan korkeampi lämpötila ja kaksinkertainen paistoaika alkuperäiseen reseptiin verrattuna. Niinpä tässä omassa reseptiversiossani tuo paistoaika on melko laaja käsite, ja brownien kypsyys kannattaa mieluummin tarkastaa itse leivonnaisesta, ei niinkään kellosta.
Kahvinen brownie-jäätelökakku
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
100 g tummaa suklaata (70-80%)
1 dl vehnäjauhoja
ripaus vaniljasokeria
2 rkl ristrettoksi keitettyä kahvia (esim. Nespresso Dharkan)
+
litran paketti vaniljajäätelöä
koristeeksi marjoja, tomusokeria sekä suklaa- ja marenkimuruja
Ota voi pehmenemään ja kuumenna uuni 185 asteeseen. Sulata suklaa vesihauteessa ja keitä ristretto. Sekoita pehmennyt voi ja sokeri keskenään. Sekoita joukkoon myös kananmuna. Lisää taikinaan lopuksi suklaasula, kahvi sekä jauhot, ja sekoita se tasaiseksi.
Levitä taikina noin 18×25 cm kokoiseen vuokaan ja paista 6-14 minuuttia tai kunnes brownie on sopivan kypsä. Älä kuitenkaan paista liikaa, sillä kakku saa jäädä pehmeäksi. Leikkaa jäähtynyt brownie kolmeen osaan..
Leikkaa jäätelö kolmeksi “siivuksi” ja kokoa kakku siten, että sekä alin, että ylin kerros ovat brownieta, ja välissä on kaksi kerrosta jäätelöä. (Jäätelöstä jää siis yksi kolmannes käyttämättä.)
Tarjoa kakku välittömästi, tai laita se pakastimeen. Mikäli pakastat kakun, ota se pehmenemään n. 15 minuuttia ennen tarjoilua. Koristele jäätelökakku mieleiseksesi.
Nyt kun jäätelökakku on tullut testattua ja aivan mielettömän hyväksi todettua, voinen kuvitella, että tästä tulee tulevan kesän hitti meidän kahvipöydässä. Saattaa yksinkertaisuudellaan lyödä jopa vanhan kestosuosikin pavlovan. Kahvina tarjoilin Hannelelle “kahvia Emilian tapaan“, eli vaahdotettua maitoa kera Nespresson tummapaahtoisen Dharkan -kahvin, joka on ehdoton kestosuosikkini. Vaikka kahvi on vahvaa, siinä on ihana samettinen ja kaakaomainen maku, ja samaisesta syystä se sopii mielestäni hyvin myös brownien terästykseen.
Mutta hei, Nespresson Facebook -sivuille ilmestyy nyt kevään aikana muitakin reseptejä, joten käykäähän kurkkimassa sieltä omat herkkunne.
Mikäli pääsiäisen jälkkärisuunnitelmat ovat vielä auki, niin ehdotan kokeilemaan jäätelökakkua. Kylmää, mutta ei jätä kylmäksi. Lupaan!
Hei ihanat! Nyt voisi käyttää ilmaisua ”asiasta perunoihin”, sillä juttu vaihtuu lennossa ruokavalioon ja nimenomaan kasvispainotteiseen sellaiseen. Kun minua pyydettiin kirjoittamaan yhteistyöpostausta WWF:n kanssa, ajattelin ensin, että kyseessä on ehdoton ei. Olenhan (perheineni) ihan tavallinen sekasyöjä. Kun perehdyin WWF:n Lihaoppaaseen paremmin, huomasin kuitenkin positiivisen ilmapiirin asian ympärillä: Meidän kaikkien ei tarvitse välttämättä hankkia vegaanin sulkaa hattuumme, vaan voimme vaikuttaa myös yksittäisillä valinnoilla. Koska aihe on päivänpolttava ja herättää mielipiteitä, ajattelin ensin hiukan pohjustaa omaa suhdettani kasvisruokavalioon.
Noudatin nimittäin itse nuorempana jokusen vuoden lakto-ovovegetaarista ruokavaliota, ja erilaiset kasvisruuat palkokasveineen tuli tuolloin varsin tutuksi. Proteiinipitoisten kasviperäisten raaka-aineiden käyttö on itselleni yhä luontevaa, vaikka siis täysin sekasyöjä olenkin. Koen linssit ja soijan myös varsin helppoina hätävaroina, sillä ne säilyvät ruokakomerossa pitkään. Itselleni on myös täysin luontevaa nauttia ateria ilman lihatuotteita, enkä aina edes ajattele asiaa sen kummemmin. Kun enhän ole enää vegetaristi. En kuulu jonkin tietyn ruokavalion noudattajiin, vaan olen ihan ”tavis”.
Kun teini-iässä päätin ryhtyä kasvissyöjäksi (munia ja maitotuotteita lukuun ottamatta), sain perheeltäni päätökselleni tuen, ja vielä asuessani vanhempieni luona, äitini valmisti minulle linssipyörykät ja muut kasvisherkut. Koska meillä kotona tehtiin muutenkin ruoka alusta loppuun itse, kasvisruoka oli maukasta, enkä koskaan kokenut jääväni mistään paitsi.
Olen monesti huomannut, että puhuminen kasviruokavaliosta nostattaa monilla nopeasti äärimmäisen torjuvia ajatuksia. Kasvisruoka koetaan eräänlaisena ”ituhippeilynä”, vaikka perinteiseen Suomi-ruokavalioon kuuluukin kasvissosekeitot, pinaattikeitto ja -lätyt. Ja hei, jos nyt katsoo perinteistä suomalaista joulupöytää, kasvisruokia kuuluu siihenkin paljon. Puhuttaessa ylipäätään jostakin ruokavaliosta, tulee aika monelle ensimmäisenä mieleen kaikki se, mitä ei enää voi syödä. Korostan kohtuutta monessakin asiassa, ja yritän etsiä sitä elämässäni vähän joka taholta. Miksi siis samaa ei voisi soveltaa myös kasvispainotteiseen ruokavalioon. Onhan se täysin eri asia ilmoittaa perheelleen, että tästä päivästä lähtien olemme kasvissyöjiä, kuin ujuttaa päivällispöytään muutaman kerran viikossa herkullista kasvisruokaa. Mitä enemmän päitä pöydän äärellä ruokailee, sen suurempi vaikutus tälläkin pienellä valinnalla tietysti on, kun asiaa katsoo vähän laajemmassa mittakaavassa.
Mutta miksi sitten kasvisruokaa pitäisi suosia?
Puhumme jatkuvasti esimerkiksi liikenteen aiheuttamista päästöistä. Harva tulee ajatelleeksi, että se sama 20% ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä tulee myös ruuantuotannosta. Ruuantuotanto kuluttaa myös 70 prosenttia globaalista makean veden kulutuksesta ja on ylivoimaisesti suurin maankäytön muoto. Jokainen ymmärtää, että ympäristömme kuormittuu väestön kasvaessa ja ruuantuotannon lisääntyessä. Ihan samoin, kuin ympäristöä on kuormittanut yksityisautoilun lisääntyminen. Koen itse, että kasvisruuan ja kasvisruokailun imago on jopa kärsinyt vahvasta joko/tai –ajattelusta. Esimerkiksi pyöräilemme tai kuljemme junalla, vaikka omassa pihassa onkin auto. Ne linssit jäävät kuitenkin ostamatta, koska ne kuuluvat niille kasvissyöjille.
Ilmastoasiat kysyvät talkoohenkeä, ja niinpä heitänkin pienen haasteen meille kaikille: Mitäpä nimittäin, jos jokainen kohdallamme päättäisimme lisätä kasvisruuan osuutta ruokavaliossamme?! Mielettömän hienoa, jos olet kasvissyöjä tai vegaani, mutta meillä sekasyöjilläkin on paikkamme näissä talkoissa. Entäpä jos perheen viikoittaisista aterioista 1-2 korvaisikin tästä lähtien kasvisruualla? Tai mitenkä olisi kasvisruokaviikko kerran kuussa? Aloittaa voi pienilläkin askelilla, vaikkapa vähentämällä pihvien ja paistien käyttöä, ja suosimalla keittoja ja patoja, joissa lihaa käytetään suhteellisesti vähemmän. Näillä pienilläkin muutoksilla on nimittäin merkityksensä, ja lopputulokseen voimme jokainen vaikuttaa yksi ateria kerrallaan.
Meillä aterian ”lihaosuutta” ei aina välttämättä korvata jollakin proteiinipitoisella, vaan perinteistä lautasmallia enemmän luotan siihen, että kokonaisuus pysyy balanssissa. Meillä esimerkiksi syödään paljon pähkinöitä ja siemeniä, jotka ovat hyviä proteiininlähteitä vaikkapa välipalana. Niinpä ajattelin jakaa yhden all time favourite kasvisruokareseptini, jossa yhdistyy kaikki suosikkini, tomaatti, oliiviöljy, valkosipuli ja basilika. Uunissa valmistuva ratatouille on paitsi helppo tehdä, myös älyttömän maukas (ja kaunis). Siihen saattaa jopa muodostua pienimuotoinen himo!
Ratatouille uunissa
2−4 valkosipulinkynttä
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa (jos ovat kovin pieniä, käytä kaksi)
1 punasipuli
1 iso paprika (kaksi pientä suippopaprikaa)
2 isohkoa tomaattia
tuoretta timjamia
tuoretta basilikaa
n. 2 desiä vettä
oliiviöljyä
1 tölkki laadukasta tomaattimurskaa/tölkkitomaatteja
suolaa
mustapippuria
Valmista näin:
Pese kasvikset ja leikkaa ne noin puoli senttiä paksuisiksi siivuiksi. Halkaise isoimmat siivut kahtia puolikuun muotoisiksi. Jos tykkäät itkettää munakoisot, anna niiden levätä suolattuna noin puoli tuntia, ja pyyhi sen jälkeen suolat pois munakoison viipaleista.
Kaada tomaattimurska uunivuoan pohjalle, ja rouhi joukkoon mustapippuria ja suolaa (käytin itse Nicolas Vahen valkosipulilla ja timjamilla maustettua suolaa, tavallinenkin käy oikein hyvin). Kuori ja silppua valkosipuli kastikkeen joukkoon, sekoita ja tarkista maku. Muista, että mikäli itketit munakoisot, niiden mukana ruokaan tulee lisää suolaa. hienonna kastikkeeseen vielä tuore basilika ja timjami.
Asettele sipuli-, paprika-, tomaatti-, munakoiso- ja kesäkurpitsaviipaleita vuokaan tiiviisti peräkkäin, pyöreä puoli ylöspäin. Omaani mahtuu kasviksia kolmeen riviin, mutta soikea tai pyöreä vuoka on helpompi tietysti täyttää spiraalinmuotoisesti. Lisää vielä kasvisten päälle oliiviöljyä, rouhi suolaa ja pippuria ja viimeistele yrttisilpulla.
Laita vuoka 170°c uuniin ja kypsennä sitä alatasolla, kunnes kasvikset saavat kauniin paahtopinnan (n. 30min). Kaada vuokaan vettä, ja laske uunin lämpötila 150 asteeseen. Anna kasvisten muhia uunissa vielä ainakin puoli tuntia. Mitä pidempään ruoka hautuu, sitä maukkaampia kesäkurpitsasta ja munakoisosta tulee. Tarjoa ratatouille esimerkiksi riisin, pastan, tai uuniperunan kanssa. Itse tykkään syödä tätä vaalean leivän kanssa, jolloin leivällä saa pyyhittyä lautaselta ne viimeisetkin rippeet maukkaasta kastikkeesta.
Lukijakilpailu:
Kerro kommenttiboksissa, miten kasvisruuan osuutta on teillä lisätty tai minkälaisia muutoksia sinä/perheesi olisitte valmiita kokeilemaan lihankulutuksen vähentämiseksi. Voit vaihtoehtoisesti kertoa, minkälaiset oivallukset ovat kohdallasi johtaneet kasvispainotteisemman ruokavalion suosimiseen. Onko etunenässä maku, terveellisyys vai ympäristöasiat?
Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti WWF:n verkkokauppaan. Jätäthän kommenttisi viimeistään keskiviikkona 5.4.2017 ja olet mukana arvonnassa!
En taida postauksellani tavoittaa ketään joka ei olisi joskus maistanut suklaata? Suurin osa meistä ei ole jättänyt hommaa siihen maistamiseen, vaan suklaata on sujahtanut suupielistä sisään enemmän tai vähemmän suurempia määriä. Maistaminen ja maistelu ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Lindt Excellence -suklaayhteistyöhön myötä istuin ensimmäistä kertaa elämässäni alas ja maistelin suklaata. En kauhonut suuhuni sen enempää ajattelematta, vaan käytin jokaista aistiani ja keskityin nautintoon. Kokemuksena oivaltava ja varsin nautinnollinen – suosittelen lämpimästi!
Koska olen ottanut elämässäni uuden asenteen ja korvannut kieltämisen niillä paremmilla valinnoilla, myös tummasta suklaasta on tullut itselleni jokapäiväinen nautinto. Määrän sijaan olen siis panostanut laatuun, ja tästäkin syystä suklaan maistelun opetteleminen on itselleni juuri nyt sekä tärkeää, että ajankohtaista. Kuinka saada enemmän irti päivittäisestä makunautinnosta, tai kuinka opetella nauttimaan makujen vivahteista ja kokonaisvaltaisesta maistamisesta.
Olen vuosien varrella osallistunut erilaisiin maistelutapahtumiin, mutta jostakin syystä olen aina sivuuttanut ajatuksen siitä, että suklaa kuuluu niihin nautintoaineisiin, joita todellakin voi maistella ja opetella maistelemaan. Sattuipa sopivasti sekin, että olin juuri viikko sitten mindfulness-tunnilla, jossa harjoiteltiin tiedostavaa syömistä -joskin rusinan kanssa, mutta kuitenkin. Koska suklaan maistelu onnistuu hyvien ohjeiden kanssa myös ihan kotioloissa, järjestin itselleni suklaahetken josta pyrin irrottamaan kaiken epäolennaisen ja annoin makujen viedä mukanaan.
Maistelupakettiini kuului paitsi ohjeet, myös kuusi eri makua Lindt Excellence -suklaita. Ohje neuvoi lajittelemaan huoneenlämmössä säilytetyt suklaat (kylmässä säilytetyn suklaan kaikki maut eivät pääse esille) vahvuutensa mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aloitetaan aina vaaleammasta päästä. Mikäli liikkeelle lähtee valkosuklaasta, siirrytään maitosuklaan ja tumman maitosuklaan kautta suuremman kaakaoprosentin omaaviin suklaisiin. Omassa tapauksessani liikkeelle lähdettiin tummista makusuklaista ja päädyttiin 85% kaakaota sisältävään suklaaseen. Yllä olevassa kuvassa suklaani vasemmalta alkaen siinä järjestyksessä, jossa maistelu ohjeen mukaan suositeltiin tehtäväksi.
Sitten itse maisteluun, jossa keskityin suklaan ulkonäköön, tuntumaan, ääneen, tuoksuun ja makuun. Jokainen suklaapala tarjosikin töitä kaikille viidelle aistille.
Ulkonäöltään suklaan tulisi olla tasainen ja pinnan himmeän hohtava. Suklaan “harmaantuminen” voi johtua kahdestakin eri asiasta. Nimittäin pitkään liian kylmässä säilytetty, tai erilaisille lämpötilavaihteluille altistunut suklaa, harmaantuu pinnastaan. Tämä ei kuitenkaan vaikuta hirveästi suklaan makuun. Toinen syy suklaan harmaantumiseen on yksinkertainen vanheneminen, joka nostaa rasvan suklaan pintaan ja muutta makua härskiintyneeksi. Luonnollisesti omat suklaani olivat kauniin tasavärisiä, ja vierekkäin aseteltujen suklaapalon sävyerot hienosti havaittavissa. Ohut suklaalevy korostaa suklaan tasaisuutta ja näyttää omaan silmääni ylelliseltä.
Sormituntuman suklaaseen tulisi olla silkkisen pehmeä, ja sitähän se oli. Aika nopeasti suklaan pintaan kuitenkin piirtyy sormenjäljet ja pinnan tuntee pehmenevän sormissaan, vaikkei se varsinaisesti tässä kohtaa sula tai tahraa käsiä. Asia, jonka huomasin ensimmäistä kertaa ja opin, että pinnan pehmeneminen johtuu korkeasta kaakaovoipitoisuudesta.
Karkkipaperin rapina on monelle tuttu ääni, mutta oletteko koskaan keskittyneet kuuntelemaan kuinka suklaalevy napsahtaa katki?! Ohut suklaalevy miltei soi, kun sen katkaisee. Suklaan terävä napsahdus onkin merkki kiinteästä ja tasaisen laadukkaasta rakenteesta, joka on temperoitu onnistuneesti.
Entä tuoksu? Tässä kohtaa nenäni havaitsi jo eroja. Tummimmat suklaat tuoksuivat nenääni erilaisilta, vaikka en osannutkaan erottaa aromeja tai vivahteita. Luokittelin kuitenkin päässäni, että siinä missä suklaa tummeni, tummeni myöskin tuoksu. Näin jälkeenpäin mietittynä tuli myös mieleeni, että suklaan tuoksuun keskittyminen antoi miltei itse syömistä vastaavaa mielihyvää. Joten, vaikka et täydellisestä maistelukierroksesta välittäisikään, kokeile seuraavalla kerralla kun nautit suklaata nuuhkia sen tuoksua. Keskity hetki nenälläsi ja huomaat itsekin!
Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä: Maku!
Suklaan maut tulevat parhaiten esiin, kun antaa suklaapalan ensin sulaa kielelleen ja levittää sen jälkeen suklaata suun kaikille makuhermoille. Näin suu aistii kaikki tuntemansa maut.
Sain Lindt Excellence – maistelupakettini mukana makuprofiilin kaikille pakkauksen suklaille, mutta halusin lähteä liikkeelle ilman ennakkoluuloja. Niinpä maistelin ensimmäisen kierroksen täysin omiin aisteihini luottaen ja kirjasin ylös tekemiäni makuhavaintoja. Koska minulta selkeästi puuttuu jokin ammattitermistö, tuli listauksestani huomattavasti täydellistä makuprofiilia lyhyempi ja vähäsanaisempi, mutta toisaalta, aika usein olin kuitenkin oikeilla jäljillä.
Makusuklaiden osalta erilaisten vivahteiden listaaminen tuntui helpommalta. Suola antoi kitkerän ensivaikutelman, minttu teki suklaan mausta samettisemman ja paahdettu hasselpähkinä toi suklaaseen nougat vivahteita. Kahden viimeisen suklaan kohdalla paperissani luki “paljon makuja”, ja kun toisella kierroksella yritin tavoittaa näitä hennon kukkaisia ja hedelmäisiä makuja, taisin päästä hiukan jyvälle. Excellance 85%:n lakritsan ja tupakan maamaiset aromit, yrttisyys ja punaiset marjat olivat vielä sellaisia, joita en osannut nimetä ja yksilöidä. Silti pidän itse juuri eniten tuosta voimakkaasta suklaasta, jossa maistan kuitenkin kymmeniä erilaisia vivahteita.
Omaan suuhuni suklaat tuolta tummemmasta päästä tuntuvat sopivimmilta. Makusuklaista Excellence Caramel pitää pintansa ykkössijallaan, se on nimittäin levy, joka etsiytyy kauppakoriini aina kun mieleni tekee jotakin erityistä suklaata. Pidän siitä juurikin niiden pienten merisuolakiteiden vuoksi, jotka korostavat karamellin makeutta. Sellainen cappuccinon varma kaveri, joka tosin ei säästy meillä pitkään, kiitos mieheni.
Itse pidän näistä tummista Lindt Excellence -suklaista, ja mielestäni mitä tummempi suklaa, sitä enemmän se laatu vaikuttaa makuun. Tumma suklaa maistuu aluksi suussa kuivalta ja karvaalta, mutta hyvässä suklaassa maku pyöristyy ja lopputulos on pehmeä. Näin ei valitettavasti käy aina, ja silloin suklaa maistuu lähinnä karvaalle. Sanoisinkin, että jos ei yleensä ole tumman suklaan ystävä, kannattaa maistella erilaisia kaakaopitoisuuksia ja etsiä se itselleen parhaiten sopiva makuvaihtoehto. Omaan suuhuni suklaa maistuu kahvin tavoin aina sitä paremmalta, mitä tummemmasta laadusta on kyse.
Lukijakilpailu:
Mutta hei, tuolla Lindt Excellence -sivulla on ohjeita suklaan maistamiseen, ja löytyypä sieltä vielä erillinen ohjeistus suklaan ja kahvin, sekä suklaan ja viinin maistamiseen.
Mikäli haluaisit suorittaa suklaanmaistelun tällä samaisella 12 suklaalevyn (2 levyä jokaista kuutta eri makua) maistelupaketilla, kerro kommenttiboksissa, kenelle tai kenen kanssa haluaisit maisteluhetken järjestää. Onko suunnitteilla polttareita, baby shower -juhlia, tyttöjeniltaa, parisuhdeaikaa, työporukan irtiotto, tai jokin muu spesiaalitilanne, jonne maisteluhetki sopisi. On myös ihan ok, järjestää laatuaikaa vain itselleen. Tämä on nimittäin melkeinpä meditatiivista puuhaa!
Jätä kommenttisi viimeistään keskiviikkona 22.3.2017 ja olet mukana maisteluboxin arvonnassa! Kilpailun säännöt löydät täältä.
Helmikuu on oikeasti aikamoinen herkkukuukausi, tai ainakin syitä herkutteluun on monia, kukin sitten kohdallaan päättää, miten paljon Runebergin päivä tai laskiainen siihen omaan käyttäytymiseen vaikuttaa. Itse en kuulu niinkään Runebergin tortun uskollisiin ystäviin, enkä myöskään ole koskaan ymmärtänyt laskiaispullan ympärillä käytävää hillo vai mantelimassa -keskustelua. Jälkimmäiseen syy löytyy siitä yksinkertaisuudesta, että syön pullani mielummin ilman kumpaakaan höystettä ja niin syövät meillä muuten lapsetkin. Tästä syystä meillä on kehitetty laskiaispullasta ihan oma versionsa ystävänpäiväpulla. Kermavaahtoa pullaan ja sillä hyvä. Pullan hatun kun vielä leikkaa pienellä piparkakkumuotilla sydämeksi, leivoksen ulkonäkökin sopii varsin hyvin helmikuun sydänteemaan. Toki kerman alle voi halutessaan piilottaa ihan mitä tahansa, mutta leivos maistuu myös näin!
Koska ystävänpäivä osuu tiistaille, päätin, että tänään otetaan pieni varaslähtö ja nautitaan ystävänpäiväpullat sunnuntai-iltapäivän kunniaksi. Varsin makoisa jälkkäri viikon päätteeksi.
Nuhainen vielä, mutta suuremmilta osin flunssa on nyt kuitenkin taputeltu. Josko sitä huomenna uskaltautuisi jopa työntämään nenänsä raikkaaseen talvi-ilmaan. Pää ainakin huutaa jo jonkinlaista raitisilmahoitoa!
Heti alkuun söpöilyvaroitus, sillä tämä postaus on täynnä pastellisävyjä. Mutta eihän niiltä juuri voinut välttyä, kun eilen juhlittiin kohta 4-vuotiasta.
Varsinainen synttäripäivä on vasta huomenna tiistaina, mutta bileet vietettiin tosiaan jo eilen. Oikein mukavat juhlat ja hyvin perinteiset siinä mielessä kun meillä on lasten syntymäpäiviä totuttu viettämään. Kummien lisäksi paikalla oli vanhempani, miehen isovanhemmat ja toinen veli puolisoineen, sekä Klaaran hoitaja, joka lainasi tutun sukulaistyttönsä mukaan, ja näin saatiin lapsivieraskin joukkoon. Siskoni perheineen kun ei nyt tällä kertaa päässyt osallistumaan.
Viime viikolla kirjoittelinkin, että juhlien suhteen mennään nyt helpomman kautta, ja oikeastaan voileipäkakkuja ja munavoita lukuun ottamatta kaikki muu oli valmista tai puolivalmista. My little pony -kakku tilattiin paikalliselta kakkutaiturilta, ja muuten luotettiin kaupan pakastealtaaseen. Oikeastaan oli aika huojentavaa huomata, että vähemmälläkin selviää, eikä se juhlien tunnelma ole välttämättä kiinni siitä, kuinka montaa sorttia olen edellisen päivän ja yön aikana pöytään taikonut. Melko varmasti kakkuasiat tullaan jatkossakin hoitamaan samaan tapaan.
Löysin pinterestistä paljon erilaisia ponikakkuja, mutta koska itse en oikein välitä kokonaan sokerimassalla kuorrutetuista kakuista, tilasini perinteisen kermakakun My little pony -koristeilla. Meillä synttärikakut on aina tummaan pohjaan tehtyjä, ja niin oli tämä tilauskakkukin. Sisällä perinteiset marjat ja kuohkea vaaleanpunainen mousse. Täyden kympin kakku, niin maultaan kuin ulkonäöltäänkin.
Tine K:n Deli -astiat taipuvat monenlaiseen kattaukseen, ja toimivat hyvin myös vaaleanpunaisissa juhlissa. Meillä käytössä on niin lautaset, kuin tarjoiluastiatkin. Kahvimukeina Hobstar -lasit, suuremmat lautasliinat ovat Ikeasta, ja pienemmät kahviliinat Tine K:n perinteistä paperlotus -kuviota vaaleanpunaisessa sävyssä. Kennopaperipallot löytyivät viime kesänä Tokmannilta, ja vaaleanpunaiset salmiakkikuvioidut paperimukit ovat ranskalaisen My little Dayn valikoimista.
Niin iloisia, kun nämä lasten syntymäpäiväjuhlat ovatkin, tuovat ne tietenkin aina mukanaan myös jonkinlaista haikeutta. Meidän perheen vauva on huomenna jo 4-vuotias, ei siis oikeasti mikään vauva enää. Tomera, reipas ja omatoiminen tyttö, joka on neljän vuoden aikana opettanut meille vanhemmille niin kovin paljon, ja saanut äitinsä, ensin sietämään, ja lopulta myös pitämään vaaleanpunaisesta väristä. Tällä viikolla seilataan siis väkisinkin siellä jossain haikeuden ja ilon rajamailla, ja tiristellään tippa jos toinenkin silmäkulmasta.
Joka tapauksessa toivottelen ihanaa uutta viikkoa teille kaikille! ♡
