Tuossa kun lapseni kanssa keskustelin uuden huonekalun tuoksusta, tulin miettineeksi, miten vähän meillä on tähän kotiin ostettu uusia huonekaluja. Oikeastaan lähes kaikki on vanhasta kodista ja suuri osa tietenkin myös vanhoja huonekaluja. Sänkyä, bambupöytää, työpöytää ja joitakin tuoleja lukuunottamatta ollaan menty vanhoilla. Ja niistä mä tykkäänkin. Joskus mietin, että uudenaikaiset liukuovikaapit kai nielisivät enemmän tavaraa sisuksiinsa, mutta kyllä nuo vanhat kaapit on huomattavasti kauniimpia. Ja samoin toki tykkään meidän kirjakaapeista, vaikka ne ei mitään antiikkia olekaan. Mutta ajattomat omalla tavallaan. Ja onhan ne toki aikanaan ollut meidän häälahja itsellemme, joten kiva ihan siinäkin mielessä, että kestävät aikaa.

Mun pääsiäsineule, tai tipuneule, valmistui viimein. Kerran jo nakkasin sen seinään, kun onnistuin epähuomiossa neulomaan helman aika pitkäksi, mutta kierteelle. Itse asiassa kahdesti! Mutta sitten kaivoin sisuni ja neuleen esiin, ja lopulta siitä tuli tosi ihana! Mä ehdin vuosia ajatella, että neulominen ei vain yksinkertaisesti ole mun juttu. Äitini on superkäsityöihminen, joka pitää villasukissa ties millaisen määrän ihmisiä ja neuloo lähinnä vain palmikko-, pitsi- tai kirjoneulesukkia, virkaa parisängyn peitteitä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Äiti on myös pitänyt kohta puolen sukua islantilaisneuleissa ja neuloo välillä parisataa pipoa ja junasukkia sairaalaan. Ihan vain välityönä. Samoin siskoni innostui käsitöistä ja islantilaisneuleita ja kirjoneulesukkia tulee melkoisella vauhdilla. Molempien tuotoksia olette nähneet paljon täällä blogissa, joten voitte ehkä uskoa, mistä puhun. No, joka tapauksessa mä ajattelin aina, että musta ei yksinkertaisesti ole tuohon. Mutta en tiedä, onko se tämä korona-aika vai mikä, mutta loppuvuodesta sain päähäni, että neulon villapaidan. Ja neuloin. Sellaisen tasona tehdyn ainaoikein neuleen, joka oli niin tylsän värinen, että tein sen lopulta ihan kiukulla loppuun ja päätin, että panostan sen jälkeen väreihin. Ja tämä on toiminut. Onneksi mulla on tosin kaksi ihanaa opettajaa. Ja tuntuuhan se nyt aikuisenakin aika hyvälle, kun oma äiti sanoo olevansa minusta ylpeä. Tosin olen kyllä todennut, että äiti saa yhä pitää meidän perheen villasukissa.
Mutta tämä siis sinulle, joka ajattelit, ettei käsityöt ole sua varten tai että et osaisi. Jos minä pystyn, niin voisin vaikka vannoa, että kaikki joilla on kaksi toimivaa kättä pystyvät! Tärkeää on muistaa vain, ettei tarvitse olla yhtä hyvä kuin joku muu. Ei mulla ole mitään saumaa kilpailla äitini tai siskoni kanssa, mutta sen mä olen myös hyväksynyt. Olen ehkä sitten jossakin muussa jutussa parempi.

Täällä on muuten lumet kadonneet ja katujen harjaus on jo hyvässä vauhdissa. Jälleen kerran mulla jäi istuttamatta iso kasa kukkasipuleita syksyllä ja ajattelin, että ne olisi kiva kaivaa maahan vaikka viikonloppuna. Kevättä kohti mennään, ja se tuntuu jotenkin todella ihanalta!

 

Lumisen kaunista Lucian päivää. Tuli todellakin valoa talven pimeyteen, ja tänään paistoi jopa niin kirkkaasti, että jäin pohtimaan joulusiivouksen uusimista. Joskin tuosta otsikosta en niinkään ole varma, sillä vanki sana kalskahtaa vähän negatiiviselta. Mutta noin Lucian päivänä lauletaan ja kerrankin tuo lumen määrä on ihan oikeasti kohdillaan!

Taisimme unohtaa koputtaa puuta, kun tuossa yhtenä iltana laskimme, miten vähällä sairastamisella olemme selvinneet kuluneesta syksystä. Ikinä ei kuitenkaan saisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta josko tämä olisi sitten samalla myös se vuoden viimeinen! Tämä päivä on nimittäin mennyt potilasta hoivaten, ja kaunis aurinkoinen lumimaisema piti jättää ikkunan taakse.

Hyasintteja ja kynttilöitä. Niihin ei kai voi oikein olla törmäämättä tässä kohtaa vuotta.  Tuo pieni penkki, jonka kyhäsin olohuoneen nurkkaan nollabudjetilla sopii loistavasti jouluisten juttujen alustaksi. Sohvalla istuessa siihen voi myös kurottaa vaikka viinilasinsa. Pukkijalat löytyivät vintiltä, ja vanha lankun pätkä ulkovarastosta. Ajan patinoimaa puuta, joka sopii loistavaksi sohvapöydän seuraan! Jonkun toisen mielestä kyseessä voi toki olla puu, jolla tuskin on jäljellä edes lämpöarvoa. Mutta hei, onneksi omassa kodissaan saa jokainen valita mistä tykkää ja mistä ei. Toisen romu on toisen aarre, ja hyvä näin, sillä pidän pienestä sivupenkistäni valtavasti!

Tämän talvisen keskiviikon ehdottomasti paras piristysruiske on se, että pääsen illalla kampaajalle! En edes muista koska olisin viimeksi ollut moisessa hemmottelussa, ja kun syksyinen sävyttävän hoitoaineen kokeilukin meni päin puuta, olen ollut enemmän ja vähemmän hiuskriisissä jo pidemmän aikaa. Tänään kuitenkin laitetaan frisyyri joulukuntoon, ja josko se samalla piristäisi muutenkin vähän väsähtänyttä habitustani. Suunnitelmat on selvät, mutta pidetään ne vielä omana tietona.

Tiedättekö, tajusin vasta juuri, että vaikka meillä oli viime vuonna lahjat paketissa jo joulukuun alussa, ja kuusi koristeltuna kuun puolivälissä, kaikki muut jouluvalmistelut olikin sitten tekemättä tässä kohtaa joulukuuta. Mukaan lukien jopa lasten piparkakkutehtailut. Joten ei hätää, ollaan siis ihan aikataulussa vielä ja vieläpä kohtalaisen mukavasti!

Rauhallista ja rentouttavaa Lucian päivän iltaa! ♡

 

Tallenna

Hiphei tyypit, ja joulukuun kolmatta!

Täällä on nukuttu tänään pitkään ja herätty kiireettä viikonloppuun. Jälleen kerran salapoliisintaitomme tuli kyseenalaistettua, ja metsään mentiin murhaajan suhteen niin, että rymisi. Mutta ihan loistava ilta, ja olisin voinut katsella toisenkin mysteerin. Jos ette ole koskaan olleet tuollaisilla murhamysteeri-illallisella, niin suosittelen kokeilemaan. Loistava aika viettää aikaa yhdessä vaikka isommallakin porukalla. Täällä Satakunnassa tapahtumia järjestää Murhamestarit -teatteriryhmä, ja eilinen illallinen oli Villilän Kartanossa, joka on muuten jo ihan paikkanakin näkemisen arvoinen.

Mutta sitten otsikkoon, eli tähtinauhaan, jonka askartelin niistä samaisista kimallearkeista, joista kirjoitin jo Joulun tunnelmaa -postauksessa. Koska paperin kullankimallus on vain yksipuolinen, homma piti aloittaa sillä, että liimasin paperit vastakkain erikeeperillä. Askartelukaupoista varmaankin saa vastaavia papereita molemmin puolin kimaltavana, mutta tämä omani on sellaista valokuvapaperia, ja liiman kuivumiseen piti varata vuorokauden verran.

Tuohon paperin pintaan oli aika vaikea saada tarttumaan minkäänlaista kynää, joten permanenttitussi oli ainoa vaihtoehto, jolla sain tähtimuotin kuvion näkymään kimalluksen joukosta. Pienemmät tähtöset painoin pienellä paperileikkurilla, jota saikin kyllä puristaa ihan voiman kanssa.
Ompelukoneeni ei jostakin syystä suostu selviämään tyhjän välipaikan ompelemisesta, joten päädyin kiinnittämään tähdet toisiinsa ihan perinteisesti käsin neulan ja langan avulla.

Kuten kuvista näkyy, tuo glitteripinta heijastaa valoa ihanasti, ja jokainen tähti tuikkii omalla tavallaan riippuen siitä, missä suhteessa se on valon kanssa. Sopivat siis hyvin joulukuusenkin oksille.

Pitkään aikaan ei ole tullut peristeisesti askarreltua mitään, joten tämä oli siinäkin mielessä mukavaa puuhaa. Jäinkin miettimään, että tässä suhteessa olen vuosien mittaan muuttunut valtavasti. Ennen kun ompelukonekin hurisi ahkerasti, ja nyt koko koje tuntui ihan oudolta käsitellä. Pitäisi ehkä alkaa verestämään vanhoja muistoja sen kanssa.

Mutta nyt pitää aloittaa joululahjojen paketointi. Saan nimittäin vaatehuoneen lahjavuoresta osan pois tänään, kun paketit lähtevät siskon mukana matkaan.

Ihanan leppoisaa viikonloppua!

Tallenna

Tervehdys talikakkutehtaalta! Tein tosiaan eilen noita linnunruokakakkuja, joita ajattelin paitsi ripustella omaan pihaan, antaa myös joulun alla lahjaksi. Sopivia pois kuluvia lahjoja niille ihmisille ja niihin talouksiin, joihin ei oikein muuta osaa antaa. Käyvät siis hyvin esimerkiksi opettajille tai kerhotädeille, koska lahja ikään kuin annetaan eteenpäin pikkulinnuille, eikä se jää nurkkiin pyörimään.

Noitahan voisi valaa ihan minkälaiseen muottiin tai astiaan tahansa, samalla periaatteella kuin kynttilöitäkin (ripustuslenkki upotetaan ja kiristetään sulaan massaan, kuin kynttilän sydän), mutta itse halusin tehdä kakkuja, joiden ympäri saa erilaisin nauhoin ja naruin rusetit.

Omatekoisiin linnunruokiin on yleisesti kaksi ohjeistusta. Toiset luottavat suolaamattomaan sianihraan, mutta itse kallistuin, niin saatavuus- kuin mukavuussyistäkin,  kookosrasvaan. Koska pakkasella muutenkin kova kookosrasva kovettuu kuin kivi, lisäsin sulan rasvan joukkoon ihan tavallista rypsiöljyä.

Periaatteessa näihin kannattaa (juuri niitä pienempiä lintuja ajatellen) käyttää kuorittuja siemeniä ja murskattuja pähkinöitä, mutta itse laitoin mukaan myös siemenseosta, jossa oli kuorellisia auringonkukansiemeniä. Ne antavat vähän väriä kokonaisuuteen ja osa linnuista hyödyntää kyllä nekin.

Linnunruokakakut:

(viisi isoa ja neljä pientä kakkua valmistuivat näistä aineista)

1kg kookosrasvaa
3dl rypsiöljyä
n. 2kg linnunsiemeniä / ruokasekoituksia

Lisäksi tarvitaan suuri kattila ja kauha rasvan sulatukseen ja kakkumassan sekoitukseen, kakkuvuokia tai muita muotteja, ja lopuksi nauhoja ja naruja koristeeksi sekä ripustamiseen.

Sulata kookosrasva kattilassa tosi miedolla lämmöllä. Lisää sulaan rasvaan ruokaöljy ja siemenet. Jos on joskus lapsuudessaan tehnyt niitä riisimurokarkkeja, niin homma on aika lailla vastaavaa. Tässä siemenet saavat kuitenkin jäädä lillumaan rasvaan, eli ihan kauheasti ei kannata laittaa liikaa tavaraa kattilaan, muuten kakut murenevat heti ensimmäisten lintujen nokissa.

Kauho “velli” kattilasta kakkuvuokiin. Pienemmät voi täyttää kokonaan, isompiin kannattaa tehdä vähän matalammat kakut. Lopuksi jos vuokien pintaan nousee kovasti “tyhjää” rasvaa, siihen voi sekoittaa vielä vähän siemeniä.

Kakut kovettuvat parhaiten viileässä. Jos kakkuvuokia on rajallisesti, nosta kakut jääkaappiin tai kylmälle kuistille, ja jätä kattila huoneenlämpöön. Kakut kovettuvat reilussa tunnissa, mutta kattilan sisältö pysyy sulana, joten voit käyttää samoja vuokia hetken päästä uudelleen. Kakut irtoavat parhaiten, kun kastat kakkuvuokaa pari sekuntia kuumassa vedessä.

Mikäli herkut eivät tule heti käyttöön, ne voi pussittaa ja säilyttää kylmässä. Itse laitoin kakut yöksi pakastimeen, jolloin nauhat oli helpompi laittaa paikalleen siten, ettei kakkujen pinta ala sulaa sormiin. Pakastimessa myöskin säilytän niitä.

Koska tässä ei pelata kuumalla rasvalla (kookosrasva sulaa aika pienessä lämmössä), kakkujen tekoon voi ottaa lapset mukaan. Kakkuvuokien alla kannattaa kuitenkin pitää leivinpaperia, niin ei ole koko keittiönpöytä rasvatahroissa.

Alla olevasta kuvasta näkyy parhaiten nuo erilaiset linnunruokasekoitukset, joita itse käytin. Kolme alinta ovat Lidlin valikoimista ja ylin (auringonkukka/maapähkinä -sekoitus) on Tokmannilta.

Mutta nyt pikkupotilaan seuraksi sohvalle. Kivaa päivää!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

No nyt se alkaa olla valmis. Siis projekti nukkekoti. Tosin talo on yhä tyhjä, joten seuraava vaihe on luonnollisesti hankkia sen sisälle elämää, ja sitä myöden myös leikkiä.

Talo on tosiaan äitini vanha, ja se on aikoinaan teetetty sellaisella kylän nikkarimiehellä silloisen “tee se itse -lehden” ohjeiden mukaan. Äiti muistaa, että säästi lapsena pikku askareista tienaamiaan rahoja, ja lehden nähtyään pyysi nukkekotia. Ihan ei tainnut palkkarahat riittää, mutta nukkekoti kuitenkin valmistui ja pääsi maitokärryn kyydissä äitini leikkeihin.
Tämä samainen pikkutalo toimi myös minun ja siskoni leikeissä, ja koska talo on mittasuhteiltaan perinteistä nukkekotia suurempi, tässä on leikitty monet Barbie-leikit lapsuudessani. Juuri kokonsa vuoksi nukkekoti onkin hieno, sillä se on “helposti leikittävä” ja kalusteiksikin kelpaa vähän perinteisiä nukkekodin tavaroita isommat jutut.

Tuosta katon oikeasta kulmasta puuttuu pieni palanen, mutta se ei suinkaan ole vika, vaan ominaisuus. Muistan nimittäin kun siskoni kanssa tulimme joskus koulusta kotiin, ja vastassa odotti kirje nokipojalta. Nukkekotia säilytettiin pannuhuoneen oven vieressä, ja nokikolari oli vahingossa lohkaissut irti palan kattoa. Ajatella, että sitä jääkin kaikki tuollaiset erikoisuudet mieleen vaikka aikaa on kulunut jo melkein 25 vuotta!

Varsinaisesti rahaa nukkekodin kunnostukseen ei mennyt euroakaan, sillä kaikki maalit ja tapetit löytyivät varastosta. Maalasin talon kauttaaltaan ensin valkoisella tartuntapohjamaalilla, sudin sisäpinnat valkoisella puolihimmeällä kalustemaalilla ja ikkunan puitteet kiiltävällä kalustemaalilla. Ulkoseinät saivat kerroksen Kalklitirin kalkkimaalia (makuuhuoneremontin ylijäämää) ja katto vaaleanmustaa kalustemaalia, jota ostin olohuoneen pöydän uudistukseen. Tapetti on Ikean, ja ylijäämää taannoisesta vaatehuoneen uudistuksesta.

Tuo Ikean tapetti oli aikoinaan älyttömän ihanaa kiinnittää, mutta täytyy sanoa, ettei tavallista tapetointia ja nukkekodin tapetointia voi verrata toisiinsa. Kyllä isoja pintoja vain on helpompi vedellä, kuin näitä pieniä seiniä. Ensimmäinen tapetointikierrokseni päätyi itkuun, ja seuraavaan sain miehenkin avuksi. Pieni määrä liimaa toimi huomattavasti liisteriä paremmin, ja vaikka tapetti nytkin kupruilee, ei se silti näytä niin pahalta kuin ensimmäisellä yrityksellä. Eilen illalla kun lapset jo nukkuivat, me mittailtiin ja leikeltiin keittiössä tapetinpaloja, ja tänään taloon ei sitten tarvinnut tehdäkään muuta kuin katon maalaus.

Ikkunoiden suhteen olin vähän kahden vaiheilla, sillä nuo muovit on tosiaan alkuperäiset, eivätkä tahdo kovin kirkkaiksi muuttua millään. Annoin niiden kuitenkin vielä jäädä, ne kun on vaivalla taloon aikoinaan tehty.

Koska talo on kauttaaltaan aika vaalea ja neutraali, väreillä voi leikitellä sitten muilla tavoin. Mattoja ja verhoja taidan suunnitella seuraavaksi. Kalusteita ja asukkaita katselin Mailegin valikoimista, sillä sieltä nuo pienemmät jutut voisivat toimia talossa hyvin. Mitään miniatyyriä tästä ei ole tarkoitus rakentaa, vaan talo, jossa on helppo ja mukava leikkiä. Mittasuhteet saavat siis mennä vähän sinnepäin.

Nyt kun lastenhuoneessa on tosiaan jo vanha kahdenistuttava pulpetti ja kerrossänky, jotka ovat nekin lapsuudenperujani, tulee väkisinkin aika nostalginen olo. Kenties noille kaikille löytyy käyttöä vielä tulevissakin polvissa.

Mutta nyt sämpylöitä pyörittämään ja sitten urheilukouluun. Tämä torstai alkaa olla jo kohtalaisen taputeltu!

Tallenna

Hiphei, ja ollaankin jo keskiviikossa! Välillä tuntuu, että yhtenä päivänä voi sattua ja tapahtua enemmän kuin usein kokonaisessa viikossa. Mutta onneksi myös nukkekoti projektille on tapahtunut jotakin. Vitsit kun osaisin selittää, miten innoissani tästä olen. Se entinen Emilia, joka istui ompelukoneen edessä, ja rakasti kaikkea pientä näpräämistä, katosi jonnekin vuosien saatossa. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen saanut jonkinlaisen otteen taas siitä puolestani. Tai jos ei otetta, niin ainakin innostusta! Hassu fiilis, mutta löysin osan kadonnutta minääni nukkekodin lattioita hioessani!

Tässä tunteita ja fiiliksiä analysoidessani tajusin, että kolmen vuoden remontin ajan ollaan tehty asioita jotka valmistuvat hitaasti. Kokonaisuuksia, joiden kanssa menee aikaa ajan perään. Ja siinä samalla ei vain ole ollut intoa niille pienille DIY-projekteille, joita ennen rakastin. Niille pikku puhteille, jotka valmistuvat illaksi. Ja, vaikka nukkekoti nyt ei ihan illassa (tai päivässäkään) valmistu, tulee tällaisesta pikku näpräämisestä hirvittävän palkitseva olo. Ajatella, että voit saman päivän aikana maalata koko talon lattiat, katot ja seinät, puhumattakaan talon ulkoseinistä ja ikkunanpuitteista. Johan se on selvääkin, että siinä “remonttifiilis” pysyy katossa!

Haaveissa olisi, että pikkuinen leikkitalo valmistuisi sunnuntaihin mennessä. Silloin nimittäin juhlitaan kolmevuotiasta, ja olisi kiva jos talon voisi antaa vähän kuin synttärilahjana Klaaran leikkeihin. No, nähtäväksi jää, mitä tuleman pitää!

Ja hei, kiitos osallistumisesta Elovena -kisaan! Mahtava määrä kommentteja!
Onnekkain oli tällä kertaa Annika, kommentilla:
Voi Elovena pelastaa minun jokapäiväiset aamuni. Rakastan kaurapuuroa ja ainoa oikea kaurapuuro tulee Elovenan kaurahiutaleista Silloin tällöin nappaan kaupasta mukaan myös välipalaksi Elovenan välipalajuoman, näistä suosikkini on se aurinkoinen. Aion kyllä testata myös nämä patukat ihan ehdottomasti. Niin ja siis mukana arvonnassa

Onnea Annikalle (laitan meiliä asap), ja ihanaa aurinkoista pakkaspäivää kaikille!

Hei ihanat!

Toivottavasti teilläkin joulufiilis jo alkaa kolkutella ovella. Mulle itselleni nimittäin se fiilis tuli tänään. Melkein kaikki ruokajutut on nyt tehtynä, ja kauppareissun jälkeen tarjoiluasiat alkaa olla kunnossa. Eilen pidin oikein kunnon siivouspäivän, ja toki puhdas ja siisti koti (ilman työkaluja ja maalipurkkeja) tuo sitä juhlan tuntua.

Kuten huomaatte, olohuoneen pöydänjalat vaihtoivat myös väriään. Eilen sudin myös keittiön ruokapöytään uuden maalikerroksen, koska siihen on täysin mahdotonta löytää valmista pöytäliinaa. Siisti ja puhdas pöydänkansi saa siis kelvata.

Tämä aatonaatto on meille sellainen social call day, eli kierretään joulutervehdysten ja lahjojen kanssa, ja treffataan kavereita. Aatto rauhoitutaan sitten ihan vain kotona sukulaisten ja perheen  kesken.

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet omalla tavallaan raskaita, mutta tänään aion vaipua siihen rauhoittavaan joulufiilikseen ja nauttia tulevista pyhistä. Eli, toivottelen teille kaikille rauhallista joulufiilistä ja leppoisaa aatonaattoa.

Eilisistä bileistä on selvitty, ja elämä palaa taas omalle rauhalliselle uomalleen, ja desipelit tasolle, joka sopii mulle paremmin. Jälleen kerran nostan hattua kaikille niille opettajille, päiväkodin työntekijöille, lastenhoitajille, koulunkäyntiavustajille, kerho-ohjaajille, valmentajille ja muille lasten parissa tai lasten joukossa työskenteleville.
Olihan siinä eilen menoa ja melskettä, mutta kaikki meni hyvin ja lapsilla oli hauskaa. Ajatus siitä, että joulu on kuitenkin rauhoittumisen juhla, tuntuu nyt enemmän kuin mukavalta!

Arkeen palaaminen tarkoittaa jouluvalmistelujen ohessa myös sitä remonttiin palaamista ja tänään pitääkin taas viritellä koneistonsa oikealle moodille, jotta maalaaminen ja muu pikkupuuhastelu taas maistuisivat.

Maalattavista kohteista ei tosiaankaan ole pulaa, mutta jo jonkin aikaa olen miettinyt olohuoneen pöydänjalkojen ja puisen lampunjalan maalaamista hiukan tummemmaksi. Tai oikeastaan jopa mustiksi. Okkkarin pöytähän tuli meille tämän värisenä asiaa sen enempää miettimättä, kun Klaaran ristiäisten edelle havahduin, ettei meillä ole edes pöytää kastemaljalle. Halusin juuri tämän tarjotinpöydän, mutta aika oli kortilla, ja kun otin yhteyttä Nougatin Sannaan, olivat nämä harmaat jalat ainoat, mitä sillä hetkellä oli tarjolla. Sen enempää miettimättä tilasin pöydän ajatuksella, että jalat voi aina maalata. Kohta kolme vuotta ne ovat kuitenkin miellyttäneet mua ihan juuri tuollaisena, vaaleanharmaana, mutta vähitellen olen alkanut haikailemaan jotakin raamikkuutta myös olkkarin väritykseen.  Luulen, että pitäisi löytää jonkinlainen “almost black” -sävy. Sellainen tosi tumma ja syvä harmaa, joka äkkiä katsottuna menee jopa mustasta.

Olen tässä jopa kuvankäsittelyllä vähän kokeillut, miltä lopputulos näyttäisi, sillä pelkään sitä kierrettä, että kohta pitäisi uusia kaikki matoista lähtien. Joitakin tyynyjä voi toki toki aina päivittää, ja värejä muuttaa pienillä yksityiskohdilla, mutta koko huoneen uudistus on nyt poissa laskuista.

Että näinkin suurten kysymysten parissa taas. Onneksi tälläkään projektilla ei ole kiire. Ehtiihän sitä sitten ensi vuonnakin!

Tiistaita!

Perjantai perjantai! Ja täällä myöskin syyslomaviikko edessä!

Kirjoittelin eilen lastenhuoneen sisustuksesta, ja samalla mainitsin, kuinka keksin selättää verho-ongelman pesukonevärjäämällä parin valkoisia puuvillaverhoja. No, lupasin palata asiaan tuloksien kanssa ja tässä sitä nyt tulisi.

Tähän nyt pienenä alustuksena sen verran, että olen mielestäni tottunut pesukonevärjääjä (koneessa on pyörinyt suuret päiväpeitteet, verhokankaat ja vaatteet), enkä muuten ole koskaan onnistunut epäonnistumaan kyseisessä lajissa. Paitsi nyt! Olen aina aikaisemmin käyttänyt Dylon -merkkisiä tekstiilivärejä, mutta paikallinen “tavaratalo” on vaihtanut kyseisen valikoiman uuteen merkkiin, joten sen enempää ajattelematta tartuin näihin mulle uusiin Nitor -väreihin.

Värjäystapa oli pikkuisen erilainen (väri nestemäistä), mutta ohjeet olivat mielestäni selkeät ja noudatin niitä. Kahta verhoa kohden ostin kaksi väripakettia, ja lisäksi tarvittiin kiinnityssuola. Koska ohje oli kastella kangas ensin, päätin pestä kolme vuotta kaapissa viruneet verhot 60 asteessa. Hetkeäkään en siis epäile, etteikö kangas olisi ollut puhdasta! Oikeastaan mun ei käynyt mielessäkään, etteikö värjäys onnistuisi. Lähinnä jännitin lopullista väriä.

No, sävy oli jo märkänä lupaava, ja kun verhot kuivuivat, hyppelin innosta, sillä tuo sävy on just ihana, rusehtavaan taittava, eli lämmin, harmaa. Mutta, siinä vaiheessa kun tajusin, ettei laikukkuus johtunutkaan kosteasta kankaasta, oli pakko myöntää, että pieleen meni ja kunnolla!

Lopputulos viittaa vähän siihen, että väriaine on päässyt kankaan sekaan epätasaisesti ja jämähtänyt heti paikalleen, jättäen ikävät laikut pitkin verhoa. Värin sävystä täysi kymppi, lopputuloksessa jäädään ilman pisteitä! Ääneeni asiaa harmitellessa, mieheni muistutti, ettei vahinko nyt niin kovin suuri ole, kun projekti vaati alle kahden kympin väriaineet, mutta en mä sitä rahaa harmitellutkaan. Jos väri olisi ollut liian tumma tai muuten kamala, laikukkuus ei olisi harmittanut varmaan niin paljon. Mutta kun se väri olisi ollut ihan täydellinen ilman laikkuja, harmittaa, että pääsin niin lähelle, kuitenkaan onnistumatta projektissa.

Eli pieleen meni ja kunnolla. No, syyslomaviikolle ainakin jotain ohjelmaa, kun  metsästetään lastenhuoneeseen uusia verhoja! Ne mustavalkoiset lähtevät nimittäin joka tapauksessa!

Kivaa perjantaita!