Toukokuu ei pettänyt tänäkään vuonna. Kesä tuli ja kaikki muuttui muutamassa viikossa niin totaalisen kauniiksi. Ehdottomasti paras osa vuodesta! Eilen kun vietiin lapset aamulla koululle (päätöstilaisuus järjestettiin luokissa) ihasteltiin kevätkirmaukselle päässeitä lehmiä. Pyörälenkillä kesätuuli ja aurinko hyväilivät poskia ja tuntui, että koko elämä hymyilee. Kaikesta poikkeuksellisesta ja kurjasta huolimatta.

Koulut on tältä keväältä taputeltu, itkut tihrustettu ja äitinä on taas saanut elää niin niitä ylpeyden hetkiä, kuin tietty sitä vuosien pakenemisesta johtuvaa tunnemylläkkää. Erikoinen kevät, jonka kesäkuun saapuminen myös monin tavoin päättää. Tai ainakin palataan lähemmäs sitä vanhaa normaalia.

Eilen illalla juotiin pullo kuohuvaa kasvarissa ja nautittiin ihan ensimmäisestä kesäillasta ulkosalla. Harmi vain, että oltiin niin väsyneitä, ettei valoisasta illasta jaksanut kovin myöhään nauttia. Ehkä joku toinen kerta. Puutarhassa ja kasvihuoneessa jokainen päivä on vähän vihreämpi ja vähän värikkäämpi.  Vertailukohtana alla toukokuun 31. päivä vuonna 2019. Jos kevät onkin vähän jäljessä, niin muussa ollaan mukavasti jo edellä! 🙂

 

Pahoittelut taas tuhannesta kuvasta, mutta hei, ei voi mitään!

Kevät on tänä vuonna vähän jäljessä, ja kuolanpionin kukinnasta toukokuussa ei ehkä ole enää toivoa. Myös syreeni ja marjaomena antavat odottaa, mutta onneksi on kaikkea muuta. Ja seuraavan viikon sisällä luonto ja puutarha todennäköisesti räjähtävät loistoonsa!

Tuntuu ihan hassulta, että tuo uusi kukkapenkki tehtiin oikeasti vuosi sitten. Miten ihanaa, että tänä vuonna saa oikeastaan vain kruopsuttaa valmista. Tai saisi, jos olisi sen tyylinen ihminen. Tuntuu, että minä haalin itselleni jatkuvasti vain lisää tekemistä. Mutta toisaalta, jos tuosta tekemisestä nauttii, niin mikäs siinä.

Kasvihuone on täynnä esikasvatettuja daalioita, joten tänään iskin kylmästi kasan mukuloita suoraan maahan. Siitäkin huolimatta, että pidän oikeasti sitä kesäkuun kymmenettä varminpana ajankohtana. Lycka till! Ja vedettiin kyllä juuri harso niiden päälle. Lavakaulukset kaivoin eilen ympäri ja putsasin ruohosipulit ja muut talvehtineet. Oreganoa, timjamia, persiljaa ja laventelia. Tilaa olisi paljon muullekin, mutta kasvarista on tosin tulossa vielä lisää timjamia ja tilliä.

Tämänhetkinen lempparikampaukseni on tuo etuhiusten kiinnittäminen. Puoliponnarille tai sitten kivalla rusetilla. Tilasin tämän ison rusetin Gipsy Parrotilta, koska ajattelin, että se mätsää ihanasti mun punaruskeaan kesämekkoon. Mutta piristää se aika ihanasti myös farkkulookkia.

Mutta nyt on taas multaa hiuksissa ja kynsien alla sen verran, että suihkuun mars! Ihanaa iltaa ja kauniita unia! 💚

 

Ööö, kuinka monta kuvaa postaukseen saa laittaa? Mutta siis sitä tulin vain kysymään, että josko joku voisi ensi talvena muistuttaa mua siitä, että vähempikin riittää. Voi aloittaa jo tammi-helmikuussa kun kerron laittavani chilit itämään, ja uudestaan sitten kun on tomaatin aika. Sitten tasaiseen tahtiin jatkaa muistuttelua pitkin kevättä aina juhannukseen saakka.

Huhhuh, koko päivä on mennyt enemmän tai vähemmän istutusjutuissa ja kuten kuvista näkyy, ei olla edes puolivälissä vielä. Puhumattakaan noista pöydillä olevista ruukuista, mulla olisi vielä kolme terassihortensiaa istuttamatta ja parikymmentä daalian mukulaa yhä pussissa. Viime kesänä laitoin noihin isoihin koreihin hortensiat ja ne olikin aika nätit kasvarin ovien molemmin puolin. Nyt laitoin niihinkin daalioita. Josko sitten syksyllä nostaisi ne sisään ja saisi pitkitettyä kukintaa jokusen päivän. Niin ja on mulla myös monta Impectan siemenpussia erilaisia tuoksuherneitä. Ja krassia! Nekin oli tarkoitus laittaa jonnekin. Mutta mihin?

Projekti viidakko on vienyt mennessään, mutta mikäs tässä toisaalta näillä keleillä on puuhatessa. Kun sain kasvarissa ilman kiertämään ja lämmöt hiukan laskemaan nautiskelin lounaanikin auringossa. Sandaalit ja kesämekko. Ja mun rakas kasvihuone. Ihan parasta!

Suloista kesäiltaa! 💛

Ei puutarhatöitä, eikä pyöräilyä, vaan enemmänkin lepoa ja rentoutumista.

Olen nauttinut lämpimästä ja aurinkoisesta loppuviikosta niin täysin, että blogikin on jäänyt vallan päivittämättä. Pyöräilyn lisäksi löysin itseni lapion varresta, vaikka mitään projekteja ei tälle keväälle pitänytkään ottaa. Mutta kun luonne on sellainen, että pitää saada aikaiseksi. Ja toisaalta, tuo toinen tontti on vienyt kaiken huomion kasvihuoneen vuoksi jo pari kesää, joten ehkä on ihan aikakin taas jatkaa tällä toisella puolella. Paljon on vielä tekemättä ja monet neliöt pelastamatta, mutta nyt päästään taas jo hieman pidemmälle. Monta kesää murhetta tuottanut kivikkoinen alue (jossa joskus on kai ollut perennapenkki) on nyt vihdoin raivattu ja tasoitettu. Läjä kiviä kaivettu ylös ja viimeisetkin perennat siirretty pois. Tarkoitus oli istuttaa paikalle pensasmustikkaa, mutta lopulta päädyimme siirtämään myös osan raparperista tähän aurinkoisempaan paikkaan. Kirsikan ja kriikunoiden kaveriksi istutettiin myös pari päärynäpuuta ja kun vielä edettiin yksi kymmenen metriä lähemmäs tontin rajoja, löydettiin myös loistava paikka muutamalle puutarhavadelman taimelle. Ja vaikka olo on ollut iltaisin aika totaalisen väsynyt, niin kyllähän se vain kivalta tuntuu, kun näkee kättensä jäljen. Metri metriltä päästään aina pidemmälle.

Kasvihuone on jo tovin ollut täynnä harsoa ja kieltämättä eläisin jo oikein mielelläni sitä vaihetta, kun daaliat on maassa ja kasvari kepeässä huvimajatunnelmassaan, mutta vielä pari viikkoa pitää jaksaa näin. Ja onhan se aika kiva joka päivä käydä kurkkaamassa tuonne harson alle. Puolet puutarhajutuista onkin aina sitä ihailua ja ihmettelyä. Edistymisen ja kasvun seuraamista ja luonnon ihmeellisyyden ihmettelyä. Sadepäivänäkin voi siis ihan vain käydä kasvarissa ja ihailla.

Perjantaina tuntui kuin kesä olisi vihdoin saapunut. Pihatöitä tehtiin teepaidoissa ja illalla istuttiin ystävän kanssa kasvihuoneessa ja suunniteltiin heidän kasvihuoneprojektia. Miehet grillasivat iltapalaa ja lapset puuhasivat ulkona. Eilen tehtiin pyörälenkki ja ai että, mutta harmitti, etten laittanut aamulla lyhythihaista paitaa ja luottanut shortseihin. Ehdin jo toukokuun puolivälissä pelätä, että koko kesä menee satulassa palelemiseen, mutta kyllä se kesä sieltä sitten kuitenkin saapuu. Ja mikäli säätiedotuksia on uskominen, shortseissa pääsee ajelemaan ensi viikolla useampana päivänä.

Mutta tiedättekö, mikä on ollut ihan parasta näissä viime päivissä? No se, että en ole kuunnellut tai lukenut uutisia sitäkään vähää mitä muuten olen suodattimeni läpi päästänyt. Tämän kevään suurin oivallus on ollut ehdottomasti se, että itseään ei pidä liikaa stressata maailman menolla. Pitää muistaa elää ja nauttia, vaikka ympärillä tapahtuisi kuinka.

Tänään virittäydytään vielä viimeiseen kouluviikkoon. Toisella on edessä alakoulun ensimmäisen kevään päätös ja toisella viimeisen. Erilaisuudessaan jää varmasti mieleen.

Huolimatta varsin viileästä keväästä perinteinen nimpparikimppu syntyi tänäkin vuonna omasta pihasta. Ihan ei vielä jaksaneet lemmikit aukaista nuppujaan, mutta onneksi on tulppaanit, narsissit ja kiurunkannukset. Suurin osa kevätsipuleista on yhä aukeamatta, joten värikästä kukkailoa on tiedossa vaikka kuinka.

Vaikka joka syksy olen äärettömän laiska iskemään sipuleita maahan, ja niiden istutus jää usein seuraavalle keväälle (tai tammikuulle kuten tänä vuonna), päätin jälleen kerran, että ensi keväänä haluan saada vieläkin enemmän sipulikukkia. Vaikka tulppaaneja ja narsisseja jo puskee joka puolelta puutarhaa, ei niitä kai voi koskaan olla liikaa. Lisäksi mulla on tämä cutting garden -idea. Eli leikkokukkapuutarhaa ajatellen haluan, että maljakkoon on mahdollisimman paljon erilaisia vaihtoehtoja.
Samainen cutting garden -idea toimii innoituksena myös daalioiden suhteen. Vaikka vietän mielelläni aikaa kukkivassa puutarhassa, siitä pitää riittää myös maljakkoon.

Olen ostanut nuo kolme puristekristallimaljakkoa kirppikseltä ihan tätä nimenomaista tarkoitusta ajatellen: Jotta saan oman pihan kukkia maljakkoon. Myös vanhat kannut toimivat kauniisti maljakkoina.

Nykyään on saatavilla erilaisia kehikkoja ja kukkatukia maljakkoon (jopa Aalto-vaasiin!), mutta tuo omani on mummun vanha Riihimäen Lasin kukkatuki (näitä on muuten aika hyvin myynnissä nettikirppiksillä nyt kun selaisin) ja hurmaa kivalla vintagelookillaan. Siihen kun laittaa ensin muutaman kukan tukevasti, loput pystyy asettelemaan jo helpommin. Näin välttyy siltä ikävältä ongelmalta, kun sitomaton kimppu valahtaa maljakon reunoille. Oman pihan kukista ja luonnonkista saa myös näyttäviä asetelmia ruukkuihin ihan vaikka vain kanaverkkoa hyödyntämällä.

Pienen cutting gardenin voi perustaa myös parvekkeelle. Daaliat menestyvät oikein hyvin myös ruukuissa.

Kun viime syksynä puutarha näytti taas kuolevan pystyyn, tuntui oman pihan kimppujen aika äärettömän kaukaiselta ajatukselta. Vaan tässä sitä taas ollaan! Kenties kaupan leikkokukien äärellä seuraavan kerran vasta syksyllä. Toivon todella!

Hellurei! Muistatteko kun sanoin taannoin, että mulla olis yksi matonvaihto, jota en ole vain saanut aikaiseksi suorittaa. No nyt sain. Ja heräsikin heti kysymys, että pitäisikö myös tuo a.k.a. iso eteinen värittää samanmoisella! Ne jotka ovat roikkuneet mukana jo pidempään saattavat muistaa mistä punainen matto on peräisin. Kyllä, sama matto oli myös vanhan kodin aulatilassa ja sen kaveri makuuhuoneessa. Useampi vuosi rullalla ei kuitenkaan ollut koitunut mattojen kohtaloksi ja sain loistavan piristyksen tylsän eteisen iloksi.

Meillä tosiaan on kaksi eteistä, ja niistä puhutaan pikkueteisenä ja isona eteisenä. Tai nyttemmin ehkä eteisenä ja isona eteisenä. Tämä suurempi on lähinnä läpikulkutila, koska sisäänkäyntiä ei käytetä kuin siivoamisessa. Jopa postinkantajat tietävät, että ovi tullaan avaamaan talon toiselta puolelta. Mutta näin ei ole ollut aina, ja siitä muistutti taas nokipoika, joka jyskytti ison eteisen ikkunaan maanantaiaamuna klo 8.  Se mitä joskus kadehdin uusista taloista on ehdottomasti arkisisäänkäynnit ja pääovet. Vaikka meilläkin ehkä olisi ollut mahdollisuus rajata nuo alueet omiksi tiloikseen ollaan päädytty kuitenkin siihen, että meillä kuljetaan huoneiden läpi ja alakerran pääsee ympäri kulkemalla juurikin molempien eteisten läpi. Pieni eteinen kuljettaa joko olohuoneeseen ja sitä kautta keittiöön tai vastaavasti työhuoneen kautta isoon eteiseen ja siitä keittiöön. Kenkä- ja takkihelvetti on siis aina nökösällä. Kesälle kiitos siitä, että eteisen neliöt tuntuvat aina tuplaantuvan tässä kohtaa vuotta.

Hauska juttu on myös se, että punaisen maton yläpuolella roikkuu sama eteisen valaisin, kuin vanhassakin kodissa. Tuohon se silloin kohta kahdeksan vuotta sitten iskettiin väliaikaisesti, enkä vielä ole saanut aikaiseksi päivittää. Sulaketaulullekin taisi olla jokin piilosuunnitelma, mutta sekin on jäänyt toteuttamatta. Kadehdin siis myös aikaansaavia ihmisiä! Se, minkä tämä mattojuttu nyt aiheutti on kipinä maalata lattioita. Eteisen vanha matto on nimittäin hionut maalipinnan ihan rikki.

Lohikeitto tähän yhteyteen siksi, että se sopii loistavasti kylmään keliin. Lauantain lenkillä tuli puhe lohikeitosta, ja pakkohan sitä oli tehdä. Kunnon kermalla ja voilla maustettua, kuinkas muutenkaan.

Ai niin, näissä kuvissa näkyy myös tuo mun perintötelefooni. Sitä lapsena veivattiin ahkerasti mummulassa. Meidän lapset ei oikein edes jaksa ymmärtää, että kyseessä on puhelin.

Moikka!

Mä vietin eilen sellaisen oikein kunnon rentolauantain, enkä saanut mitään järkevää aikaiseksi. En tosin edes yrittänyt. Söin ja lepäsin. Tuntuu, että kroppakin vaatii välillä ihan oikeasti huilaamista. Tänään sitten olikin jo sellainen olo, että on ihan pakko tehdä jotain. Sää oli kiva, ja arvoin aamulla aika pitkään puutarhatöiden ja jonkinlaisen kuntoilun välillä, mutta päätin sitten lopulta kuntoilla puutarhassa. Ja hikihän siinä tuli. Mulla on aina tässä kohtaa vuotta sellainen fiilis, että pienempikin piha riittäisi. Mutta joo, en mä siitä ehkä kuitenkaan pois antaisi. Mutta kun olin jo kuljettanut kymmenen kottikärryllistä sembramännyn neulasia ja kastanjoita, päätin, että toinen puu saa kyllä luvan lähteä. Ja kyllä se mänty taitaa tässä kohtaa olla ensimmäisenä lähtemässä. Meillä on niitä kyllä muutenkin, mutta hevoskastanjan vieressä tuo tekee kyllä joka talvi sellaisen maton, että sen kuopsuttaminen käy ihan voimille. No, kesällä olen taas sitä mieltä, että ei viitsi kaataa, ja ensi keväänä on sama mutina. Näin se joka vuosi menee.

Ulkona vihertää jo kivasti, ja ekat oman pihan valkovuokotkin jo nostavat päätään. Vielä en hennonnut poimia, mutta ehkä huomenna. Viikonloppukimppu löytyi kauppareisulla ja pakkohan sellainen oli mukaan ottaa, kun niin huumasi tuoksullaan ja väreillään. Kynttilälyhdyn tilasin Sandrasista. Ihanasta pikkuputiikista, jonka piti taas pääsiäisena aukaista ovensa täällä meillä, mutta joka nyt olosuhteiden vuoksi toimiikin nettikauppana.

Sunnuntain kunniaksi saunan piipusta nousee savu. Meillä on tuo nuorimies viime aikoina vihkiytynyt saunan lämmitykseen ja löylyihin pääsee vaikka joka päivä. Ja mikäs siinä. Esimerkiksi tällaisen päivän jälkeen sauna tuntuukin uskomattoman ihanalle.

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja energiaa uuteen viikkoon! ❤️

 

Ihan periaatteestakin vastustan ikkunoiden pesemistä liian kylmällä säällä. Ei nappaa yhtään, jos pitää vielä palellakin. Niinpä kasvarin ikkunat on ulkopuolelta yhä likaiset, ja minä itse viihdyn lasiseinien sisäpuolella. Mieli lapsellisen malttamattomana. Kun nyt tulisi oikein kunnolla lämpöä ja puskisi vihreää. Täällä mä olisin ihan valmiina.
Mummulan vintiltä löytyi tuollainen tumma pöytä, jossa on vielä kivan kokoiset jatkopalatkin. Siinä se nyt nököttää valmiina ottamaan ylleen daaliat, tomaatit, chilit ja kaikki muutkin kylvökset. Mutta ensin orvokkeja. Niiden ruukuttaminen on listalla seuraavaksi.

Luin jostakin, että tämän korona-asian (ja kotiin eristäytymisen) kanssakin ihmisellä on jonkinlaiset vaiheet asian käsittelemiseksi. En nyt muista niitä sen tarkemmin, mutta itse huomaan viimeisen viikon aikana päässeeni taas johonkin uuteen vaiheeseen. Pääsi ihan itku kun hain koululta Klaaran eskarin lisätehtävänipun. Siellä oli nimittäin myös säkkiin pakattuna vaihtovaatteet ja sisäkengät. Jäi vain tyhjä naulakko. Tai sitten se on vaan se perus itkeminen, mikä aina tulee lukuvuoden päätteeksi. Nyt se vain tuli aikaisemmin kuin olin osannut varautua. Ja kun sitten annoin hanojen aueta, itkin ikävää mun jumppaystävää ja niitä meidän viikoittaisia treffejä kohtaan. Ja oikeastaan vähän kaikkea kohtaan. Niitä ihan tavallisia arkisia juttuja. Että pääsen taas istumaan lapsuudenkotini keinutuoliin ja juomaan äidin kanssa cokista. Mutta ei auta itku markkinoilla. Nyt vaan pitää kaivaa elämästä kaikki positiivinen esiin. Onneksi on kevät ja ollaan terveitä. Ja Isä Brownin uusi kausi alkoi ja ulkona paistaa aurinko.

Mulla on jo toista päivää ihan mieletön päänsärky, eikä ajatus oikein kulje. Vaikka pääkivun saa aamulenkillä hetkeksi kadotettuakin, särky löytää perille taas iltapäiväksi. Ajattelin tänään illalla kokeilla vanhaa kunnon sauvakävelyä (jos onnistun löytämään sauvani). Josko se laittaisi veren kiertämään myös hartiaseudulla. Mutta nyt hetkeksi vaakatasoon, ja silmät kiinni ennen kuin alkaa oikein kunnolla leiskua.

Ihanaa keskiviikkoa!

Olen tänään instan stooreissa vähän hehkuttanut kasvihuoneen siivouspäivää. Ja mikäs siinä. Kun viiden aikaan lopettelin, mittari näytti +25°C. Ihan tuli jopa hiki päivän mittaan. Toisaalta tänään ollut ulkonakin ihan kivan keväinen ilma. Toki eilenkin paistoi, mutta kylmä tuuli puski niin kovaa, että parin tunnin metsässä rämpimisen jälkeen mulla oli silti kylmä.

Ruukkuihin pääsi tänään erilaisia narsisseja ja ne kevään ensimmäiset orvokit. Joululta ylijääneet hyasintit päätyivät lopulta maahan ja niiden ympärillä kävikin hetken päästä melkoinen surina, kun naapurin mehiläiset tulivat meille kyläilemään. Ihan mieletön invaasio tuossa miehen puutyömaalla, mutta onneksi ne nyt näyttivät osaavan suunnata kotiinpäin. Eipä tarvitse pelätä pölyttäjien katoamista. Ja onhan niistä iloa muutenkin. Toki ihan hunajan muodossa, mutta tuo ukkokulta keittelee naapurin mehiläisvahasta myös (omasta mielestään ainakin) maailman parasta viiksivahaa.

Kasvihuone alkaa olla ikkunoiden pesua vaille valmiissa kevätkunnossa. Nyt jo syhyää sormet laittamaan daalioita ruukkuihin, mutta antaa niiden nyt vielä hetki lepäillä kellarin suojassa kuitenkin. Koska pääsiäinen koki karusti suunnitelmien muuttumisen, taidan kattaa kasvariin kunnon kevätkaffeet ja leipasta pöytään jotakin juhlavampaa herkkua. Ilo irti siitä, mikä on mahdollista.

Mutta nyt saunaan! Ihanaa maanantai-iltaa ja uutta viikkoa!

Mun oli tarkoitus tänään kuvailla teille hiukan kevätjuttuja kasvarissa, istutella lisää sipulikasveja ruukkuihin ja muutenkin tiedottaa sekä kasvihuoneen, että puutarhan nykyisestä tilasta. Ja jumantsuikka, aurinkoisen aamun jälkeen siellä tulikin lunta. Maa on just niin valkoinen, kuin olisin toivonut sen olevan jouluaattona. Eli ei, tähän me ei nyt lähdetä. En jaksa uskoa, että tekään haluatte valkoista maata maaliskuun viimeisenä, kun luonto puskee jo vihreää. Niinpä päätin realismin sijaan ilostuttaa teitä näiden vanhojen kuvien muodossa ja luoda jonkinlaista toivoa kevään koittamisen suhteen! Positiivisuus, se on nyt viime päivinä ollut kova juttu ja haluan jatkaa samalla linjalla. Kyllä se kuulkaas tästä taas iloksi ja vihreäksi muuttuu!

Olen nyt viime päivinä keskittänyt ajatustoiminnastani kaiken liikenevän kapasiteetin puutarha ja kasvihuonejuttuihin ja selaillut blogista, että miltä mihinkin aikaan keväästä ja kesästä viime vuonna näytti. Se on jotenkin todella lohduttavaa juuri nyt. Ja toisaalta kun takana on nyt se ensimmäinen kasvihuonekesä, uskallan tietenkin myös haastaa itseäni vähän enemmän. Eli chilien lisäksi mulla on kasvamassa jo myös tomaattia. Minkään sortin omavaraisuuteen en silti pyri, vaan ihan ykkösenä kasvihuone saa edelleen olla terassin ja huvimajan risteytys. Keväästä pitkälle syksyyn.

Huomenna alkava huhtikuu tuo mukanaan paitsi lisää kylvöpuuhia, myös taimien koulimista. Huhtikuussa alkaa myös daalioiden esikasvatus ja omasta pihasta saa jo ensi kuussa ensimmäiset kukkakimput maljakkoon. Ei huono!

Yksi juttu, mitä multa kysytään lähes joka vuosi on noiden kevätkukkien jatkohyödyntäminen. Eli kannattaako nähdä vaivaa ja istuttaa ne ulos. No ehdottomasti kannattaa! Viime keväänä kirjoittelin Vihertää jo -postauksessa aiheesta, ja tosiaan osa noistakin silloin maahan kaivamistani sipuleista pilkistelee jo kivasti maasta. Tai siis eivät just nyt pilkistä, kun päällä on muutama sentti räntää, mutta voin vaikka ottaa niistä kuvat, kun tuo lumisotku on selätetty.

Lisää kasvihuonepostauksia ja lisää puutrahapostauksia löydät linkkien takaa. Saa myös esittää toiveita, että minkälaisia postauksia aiheista haluaisit lukea!

https://emiliauusikuu.com