Viikonlopun nollaus teki ihan äärettömän hyvää. Teki hyvää vain olla kiireettä yhdessä ja kotona. Ja olipa kyseessä sitten olohuoneen sohva tai keittiön sohva, molemmista sojotti enemmän tai vähemmän karvaiset sääret liki koko viikonlopun. Eritoten nukkuminen kellon ympäri kohensi mielialaa. Sunnuntaisaunan jälkeen oli oikeastaan jo ihan sellainen fiilis, että antaa tulla maanantai, minä olen kyllä valmis. Fiilis vahvistui aamulla kun sähköpostiini kilahti viesti, jossa kerrottiin kamerani korjausvuoron lähestyvän. Asia, johon suurin osa viime viikon ketutuksesta liittyi. Toki lopputulos oli useamman asian summa ja joskus niitä vain tulee yhteen viikkoon ihan liikaa. Mutta hei, maanantait on kuin pieniä uusia vuosia ja taas mennään paremmalla fiiliksellä.
Kaikesta nukkumisesta huolimatta sunnuntaiaamuna peilikuva oli syksyisen harmaa ja kun siinä sitten mietin rippikirkkoon lähtiessä, että jotain pitää keksiä ja äkkiä, muistin taas huulipunan olemassaolon. Ai että mutta tuolla onkin sitten välitön vaikutus! Taidan tehdä punaisista huulista itselleni tavaramerkin syksyn turvaksi. Ehdottomasti muutamaa astetta vitalista pirteämpi vaikutus.
Oranssin punainen huulipuna on ehdoton suosikkini, vaikka se ehkä kuulostaakin huulipunana vähän shokkiväriltä. Tämä kombo on kuitenkin äärimmäisen ihana ja pysyy myös huulilla todella pitkään. Eli Sensain The Lipstick sävyssä Himawari Orange ja Sensain rajauskynä sävyssä Cheerful Orange. Indeksoivat toivottavasti perempia aikoja. 🙂
Se taisi olla viime viikon torstai kun mietin, että kaikesta ikävyydestään huolimatta tuo viimekeväinen kotiin linnoittautuminen oli toisaalta aika ihanaakin. Kun kalenterit tyhjenivät ja illat muuttuivat tyhjäksi vapaa-ajaksi, ainakin meillä elettiin elämää, johon tuskin enää koskaan voidaan palata. Perheenä vietimme yhdessä enemmän aikaa kuin muistan koskaan olleen mahdollista. Pelattiin korttia, katsottiin telkkaria, leivottiin, ulkoiltiin, tehtiin pizzaa, painittiin ja naurettiin. Koska ajalla on yleisesti tapana kullata muistoja, en nyt mene tässä niihin pettymyksen ja pelon tunteisiin joita ihan varmasti kuului keväällä elämään. Välillä kaipaankin takaisin tuonne. Siihen että oltaisiin koko perhe yhdessä, vietettäisiin vapaa-aikaa yhdessä ja oltaisiin ihan vain tekemättä mitään ihmeellistä. Toisaalta olen myös haistanut, etten suinkaan ole ainoa, joka muistelee välillä viime kevättä ihan hyvälläkin. Tiedän heitäkin, joita aika herätteli sen verran, että elämään tehtiin pysyviä muutoksia. Enemmän perheaikaa, vähemmän autossa istuttuja tunteja ja tyhjempiä kalenterin sivuja – pysyvästi. Arvostan!
Nyt vapaa viikonloppu tuntuu juhlalta. Varsinkin kun mennyt viikko ei missään nimessä ole ollut niitä parhaimpia, tai aikaa, jota ihan heti kaipailisin takaisin. Puuh, ei todellakaan. Sen sijaan ajatus piiitkistä yöunista, ulkoilusta, yhdessä syödyistä aterioista ja olemisen keveydestä vetää puoleensa. Ja sohva. Kenties popparit tai saavillinen jäätelöä myös. Se että ei oikeastaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Paitsi olla ja vaikka istua riipputuolissa kehräävä kissa sylissä lämmittelemässä. Tai ehkä sytyttää pieni tuli kamiinaan. Puutkin ovat olleet siellä valmiina viime syksystä saakka. Ei tarvinnut viime talvena kauheasti lämmitellä.
Huomaan muuten, että ajatus syksystä alkaa viehättää. Kalenterista on karsiutunut viime aikoina viikonloppuriento jos toinenkin, mutta kuten keväällä opin, kotona olemisestakin voi ihan oikeasti nauttia.
Sanojen merkitystä verrataan usein tekojen tai kuvien merkityksellisyyteen ja näissä kamppailuissa sanat jäävät monesti toiselle sijalle. Nykyaikaisessa tietoyhteiskunnassa kuvatulva on kuitenkin kaikkien käsillä ja pääsemme seuraamaan paitsi lähellämme olevien ihmisten tekoja ja tekemisiä, myös koko maailman tekemistä. Voisiko jopa ajatella, että sanojen merkitys on jatkuvasti vahvistumassa ja niiden asema kasvamassa myös arkisissa hetkissä. Varsinkin niide henkilökohtaisesti sanottujen, kirjoitettujen ja kerrottujen. Vastaanottajalleen henkilökohtaisesti osoitettujen. Sanat eivät ole pelkkää helinää, vaan tuottavat parhaassa tapauksessa paljon hyvää monella eri tavalla. Tunteella ja ajatuksella kirjoitettu postikortti on yksi loistava tapa välittää tervehdys, positiivinen viesti tai ihan vain se ajatus, että etäisyydestä huolimatta olemme toistemme lähellä ja läsnä, sekä kiinnostuneita siitä mitä läheisillemme kuuluu.
Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Postin kanssa.
Tässä kohtaa vuotta kun koulut ja arki on saatu kunnolla käyntiin, lukutaito on ajankohtainen juttu monessakin perheessä. Mutta tiesitkö, että huomenna 8.9. vietetään kansainvälistä lukutaitopäivää. Lukutaitoa pidetään meillä Suomessa melko arkisena taitona ja siitä syystä lukutaitoa ei huomatakaan aina nostaa ansaitsemaansa asemaan, mikäli perhepiirissä ei juhlisteta lukemaan oppimista tai riemuita juuri opitusta kirjoitustaidosta. Lukutaito on kuitenkin edellytys tasa-arvolle, yksilön ja yhteiskunna kehitykselle, oppimiselle, rauhalle ja demokratialle. Lukutaidolla on myös osansa terveyden ja hyvinvoinnin toteutumiseen. Postin syyskuun uutuusikimerkeissä on tyylikäs neljän merkin sarja, jota kuvittaa Ilkka Kärkkäisen graafiset hahmot. Postimerkit juhlistavat lukutaitoa ja ovat varsin ajankohtainen aihe näin syyskuussa. Muistathan kuitenkin, että kotimaan ikimerkki on voimassa aina hintamuutoksista huolimatta, ja nyt hankitun postimerkin avuin voit yhtä hyvin ilahduttaa läheistäsi tulevaisuudessakin!
Mikäli lähipiiristäsi löytyy Tatua ja Patua fanittavia lapsia tai lapsenmielisiä, syyskuun uutusmerkeistä löytyy myös veikeä kokonaisuus postimerkkejä, jotka eivät ihan pysyneet sovitussa muodossaan. Hauskat merkit ovat päätyneet kuuden ikimerkin vihkoon vähän sikin sokin, eli kovin Tatu-Patumaisella tavalla. Näitä tarramerkkejä liimailee mielellään myös pikkuväki, mutta energisen iloiset merkit piristäisivät loistavasti myös vähän virallisempaa kirjettä.
Kosketa kortilla, ilahduta tunteella.
Syksyn ottaessa vauhtia näin syyskuussa ja arjen painaessa niskaan, kaikenlainen ilo ja yllätys on enemmän kuin tervetullutta arkisen harmaaseen elämään. Lähettämällä postikortin voit parhaassa tapauksessa pelastaa päivän ja tuottaa iloa vaikka koko viikolle. Rustaa siis muutama henkilökohtainen sana ystävälle, sukulaiselle tai kummitädille ja sujauta postimerkillä varustettu kortti postin kuljetettavaksi. Välittämällä henkilökohtaisen tervehdyksen olet osana tuottamassa arjen miellekyyttä ja hyvän mielen kierrettä. Ja mikäli lähipiiristä löytyy niitä lukutaitoa opettelevia, postikortti on mitä loistavin tapa innostaa lukemaan. Vastaavasti se itse kirjoitettu ja lähetetty kortti on melkoinen juttu lapselle.
Mikä on ikimerkki?
Kotimaan ikimerkistä voit bongata aina Suomi-neidon kuva. Suomi-neito on maksumerkintä, joka kertoo, että merkki on voimassa ikuisesti kotimaan kirje- ja korttilähetyksissä. Mikäli kirjeesi on painavampi kuin 50 grammaa, mutta kuitenkin enintään 250 grammaa, liimaa kuoreen kaksi merkkiä. Korkeintaan kilon kirje kulkee neljän merkin voimin ja siitä kahteen kiloon asti postisi kulkee kuudella ikimerkillä.
Ikimerkillä kulkevat myös ulkomaille lähetetyt tervehdykset. Ulkomaan ikimerkin tunnistat postimerkistä löytyvästä maapallon kuvasta.
Joulutervehdyksen ikimerkin taasen tunnistat lumihiutaleen kuvasta. Jouluikimerkille on vuosittain voimassa oleva aika, mutta merkki käy taas seuraavana vuonna joulutervehdysten lähettämiseen. Jotta joulukorttisi kulkevat varmasti edullisella joulumerkillä, merkitse kalenteriin päivä 14.12. Se on vuonna 2020 (jouluikimerkillä varustettujen) joulutervehdysten viimeinen postituspäivä.
Olkoonkin että talo näytti aika erilaiselta kun muutettiin tänne, tämä näkymä on viehättänyt ihan ensi hetkestä lähtien. Ja siitäkin huolimatta, että aina välillä mietin olohuoneen ja pianohuoneen välisten seinänpätkien purkamista, tykkään noista kaiken roinan alta löytyneistä lautaseinistäkin ihan älyttömästi. Ja niiden sisään kätkeytyvistä liukuovista, vaikei niitä oikeastaan koskaan käytetäkään. Ja vaikka mulla ei ollut pienintä hajuakaan, että tämä tila tulisi joskus näyttämään tältä, musta tuntuu, että just tältä sen pitikin näyttää. Vähän vinoja seiniä, ei niin kovin suoria kattoja ja asioita jotka kertovat meistä jotka täällä asumme.
Jos jotain kuitenkin muuttaisin, niin vaihtaisin nyt nuo mustat renovat valkoisiin ja ehkä satsaisin uusiin sohviin, vaikka jälkimmäiset nyt ei tässä kuvassa näykään. Voisin myös kuvitella revitteleväni värikkäämmällä matolla, mutta olen kyllä ihan tyytyväinen näihinkin. Niin ja jos tuota kirjakaappia vielä valmistettaisiin, ostaisin varmaankin vielä yhden osan seinän toisella puolella olevan yksinäisen kaapin päälle.
Hassu juttu, miten jotkin päivät tai päivämäärät jäävät mieleen. Tai tapahtumat. Mulla ei esimerkiksi ole hajuakaan mitä tein syyskuun kolmantena vuonna 2019, mutta muistan tasan tarkkaan mitä tein syyskuun kolmantena vuonna 2008. Olin nimittäin ostamassa elämäni ensimmäisiä (ja viimeisiä) lastenvaunuja. Toki muistan päivän siitäkin, että on mieheni veljen syntymäpäivä, ja samalla reissulla käytiin juhlakalun kanssa pizzalla. Lasten vauvavuosilta on kuitenkin monta tärkeääkin päivämäärää hämärän peitossa, mutta tämä on jostakin syystä jäänyt mieleen. Syyskuun kolmas.
En tiedä johtuuko muistosta tai ehkä siitä, että ne lastenvaunut oli tarkoitus ostaa syksyllä. “Sitten syksyllä vasta”, vaikka olisin halunnut ostaa ne jo kesällä. Mutta jotenkin mulla alkoi tänään syksy. Aamulla tuuli pyöritti niskaan keltaisia koivunlehtiä ja ilmassa on ihan erilainen koleus. Sade ja harmaus.
Niin, että tervetuloa syksy! Lastenvaunujen sijaan mietin tänään, mistä löydetään kivat, koon 43 talvikengät meidän vauvalle.
Heräsin syyskuuhun jo ennen kellonsoittoa ja vähintäänkin kauhuissani ja hiestä märkänä. Jostain kumman syystä olin unen kautta kulkeutunut jo jouluun, ja keittiössämme oli vanhempani ja isomummu ja siinä me sitten syötiin jouluaattona pepperonipizzaa suoraan laatikosta. Ihan vain koska en ollut saanut aikaiseksi laittaa parempaa särvintä. Painajainen from hell! Siis miettikää! Olen tänään sitten pitkin päivää nauranut enemmän tai vähemmän ääneen tätä unimaailman kauhunhetkeä. Jopa siinä määrin, että mietin josko pizzajoulua pitäisi ihan oikesti kokeilla.
Mutta siis tässä ollaan vielä aika kaukana joulusta. Jos naapuripellolla hääräävää puimuria ei lasketa, syksy, talvesta puhumattakaan, ei ole tänään yhtään sen lähempänä kuin eilenkään. Syyskuu on kuitenkin syksyn paras pätkä, joten kaiken järjen mukaan vielä pitäisi pystyä nukkumaan ihan levollisesti. Nautin oikeastaan hämärtyvistä illoista, kynttilöiden polttamisesta hyggeilystä ja kotoilusta. Siinä määrin kun tätä jälkimmäistä arki-iltoihin mahtuu. Mutta siis tykkään syyskuusta. Olkoon se kuitenkin aurinkoinen ja lempeä.
Elokuun lopun äärimmäisenä takaiskuna tuli se, että syksyn (ja ehkä koko vuoden) odotetuin tapahtuma eli murhamysteeri-illallinen siskon kanssa peruttiin. Salapoliisien perinnepikkujoulut jäävät siis tänä vuonna juhlimatta. Tähän asti olen ottanut vastaan kaikki koronan tuomat muutokset melko tyynesti, mutta nyt tökkäsi. Pahasti.
Mutta hei, jos kaipailet omppureseptejä, kokeile isoisoäidin omenakakkua. Ohjeen kakku mahtuu just sopivasti tuollaiseen foliovuokaan ja näitä on helppo paistaa valmiiksi pakastimeen. Minä kiikutin pari isomummulle vierasvaraksi.
Venetsialaisviikonloppu. Elokuun loppu ja oikeastaan kesänkin loppu. Tai ainakin ensi viikolla pitäisi taas saada sana syyskuu sopimaan suuhun ja ajatuksiin. Toisaalta olen jo viimeisen viikon ajan miettinyt, miten nopeasti päivät lyhenevät. Tuntuu, että jos hiukankin valvoo pidempään, pimeys tulee ihan yllättäen ja todella nopeasti. Kesän jälkeen se tuntuu aina yhtä hassulta, että tarvitaankin oikeasti valoja.
Pimeys omalla tavallaan ottaa sisäänsä aina syksyisin. Kesällä liikkuminen ja urheileminen on huomattavasti helpompaa. Aikaa antavat kesällä myös pitkät päivät ja valoisat yöt. Syksyn tullen illat lyhenevät ja pyöräilykausi kutistuu luonnollisesti. Päätin kuitenkin heti elokuun alussa, että yritän pitää itseni aktiivisena muilla tavoin ja onneksi olen aika hyvin myös onnistunut siinä. Joskaan aamulenkki ei korvaa useamman tunnin treeniä, mutta on se tyhjää parempi ja käynnistää päivän kivasti. Sellaista liikkumista mikä pitää yllä terveyttä ja jaksamista. Ennen kaikkea hyvää oloa. Koska sitä hyvää oloa jos mitä tarvitaan syksystä ja talvesta selviämiseen. Ja vaikka tälle syksylle en taida saada sopimaan yhtään omaa jumppaa, ajattelin etten anna senkään häiritä. Liikun siten kuin pystyn ja saan arkeen mahtumaan. Siten, että se teettää hyvää mieltä mutta ei stressiä.
Parempaa ruokaa ja enemmän unta ja liikuntaa. Hyvän olon kaava on varsin yksinkertainen ja koen että omalla kohdallani se toimii. Kun peruspalikat on kunnossa, arjessa on myös parempi olla. Syksyn tullen olisi tietenkin helppo unohtaa itsensä ja antaa virran viedä. Mutta kyllä mä ainakin itse voin huomattavasti paremmin kun liikun päivittäin ja syön terveellisesti. Siitä unesta puhumattakaan. Ja vaikka joskus olenkin langennut siihen sudenkuoppaan, että syysväsy muka taittuisi löhöämällä ja suklaata syöden, en onneksi mene enää niin helppoon. Toki löhötäkin pitää ja suklaata syödä, mutta hyvä olo on enemmänkin balanssia levon ja liikkumisen välillä. Sitä että pitää itsestään huolta. Silloin jaksaa myös olla aktiivinen ihan tavallisessa arjessa.
Meillä ei ole viikonlopulle suuria suunnitelmia töiden vuoksi, mutta odotan pääseväni liikkumaan ja hikoilemaan. Toisaalta odotan yhtä paljon että saan poltella kynttilöitä ja hipsiä rauhassa kotona. Neuloa, lukea ja syödä hyvin. Nukkua sunnuntaiaamuna pitkään ja herätä kiireettä. Nauttia kukkakimpuista ja lämpimästä elokuun lopusta. Vetää keuhkot täyteen energiaa ja kesän viimeisiä päiviä. Olla ikään kuin henkisesti valmis kohtaamaan syyskuun. 🍂
Ystävän ehdottomat rapujuhlat kasvihuoneessa oli kieltämättä ideana ihana, mutta käytännön toteutus valitettavasti hankalampi. Eikä syynä ollut suinkaan ukkoskuurot, vaan ihan yksinkertainen tilanpuute. Nimittäin jos kasvariin vielä juhannuksen tienoilla mahtuikin isolla porukalla, on tilanne nyt täysin toisenlainen. Se on täynnä. Täynnä kukkia, vihanneksia, ruukkuja, koreja, istutuslaatikoita ja ennen kaikkea vihreää. Vähän kuin oma viidakko.
Viime kesänä kasvihuoneessa ei ollut suuria tomaatteja, eikä suuria daalioita. Myös chilien määrä oli huomattavasti pienempi, köynnöskasveista puhumattakaan. Nyt pohdin, että ensi kesänä tilanne voisi olla jotakin näiden kahden välistä. Tomaatteja kyllä, daalioita kyllä, köynnöksiä jopa ehkä enemmän, mutta muuten kohtuudella. En nyt koe, että tässäkään kesässä loppu olisi lajia, jota ahneella sanotaan olevan. Mutta ensi keväänä ei tarvitse ehkä kylvää viittätoista tomaatinsiementä ja pitää itsellä niistä yli puolia. Chilien suhteenkin vähempi riittää. Ihan vain huomioiden kulutuksen. Pelargonin pistokkaiden suhteen voisi myös jatkossa olla maltillisempi, ihan vain jos ei nyt aio kauppapuutarhuriksi ryhtyä.
Kasvihuoneen ahtaudesta huolimatta pidän viidakostani. Kaikesta vihreydestä ja vehreydestä sekä tietenkin kasvusta ja sen jokapäiväisestä ihailusta. Siitä, että voin mennä vain istumaan keskelle vihreää ja ihailla. Nollata pään ja huokaista huolten ja murheiden yli.
Tykkään siitä, että olen saanut itse tehdä, hoitaa ja hoivata. Itse kasvattaa ja ihmetellä. Ja ehkä tuo on just se seikka, jota kaipaan syksyllä ja talvella. Tai kunnes tammikuun lopulla työnnän ensimmäiset siemenet multaan, aloitan alusta ja kasvatan taas ihan liikaa taimia – vain koska tunnen siihen pakottavaa tarvetta.
Ulkona pauhasi välillä ukkonen ja vettä tuli kuin siitä kuuluisasta peräsimestä, mutta oikeastaan oli aika ihanaa viettää iltaa sisällä ja polttaa kynttilöitä. Ei se syksyn tuleminen ehkä olekaan niin paha juttu, kun muistaa välillä juhlia ja olla sosiaalinen.
Klaaran kanssa pelastettiin jo päivällä sateen kourista kolme maljakollista daalioita. Koti oli siis aika helppo laittaa juhlavampaan kuntoon, eikä varsinaisia rapukoristeita tarvita. Meidän uusi pöytä on vielä edellistä reilut kymmenen senttiä leveämpi ja nyt tuli testattua hyvin tuokin ominaisuus. Kaikista kulhoista, laseista ja lautasista huolimatta pöytään olisi enemmänkin syöjiä.
Neljän aikuisen ja neljän lapsen voimin tuhosimme 80 rapua ja siinä kohtaa kun pienemmille lapsille annettiin lupa poistua pöydästä, keko oli vielä lähes koskematon. Viimeisten kahdeksan kohdalla tehtiin tasajako ja jokainen uhrautui vielä kahteen. Vatsa täysinäisenä ja peukalot hellinä oli kiva ihan vain köllötellä sohvalla, divaanilla ja nojatuoleissa. Parin viinilasillisen ja tuhdin olon myötä väsy tuli arkisen aikaisin, ja untenmailla oltiin jo ennen puolta yötä. Mutta tällainen juhliminen sopii mulle just hyvin! Ja ensi vuonna on taas meidän vuoro olla vieraita. Rapunälkä on onneksi hetkeksi selätetty!
Sunnuntai-illan ohjelmassa ainakin joku Agatha Christie -pätkä ja mukava asento sohvalla. Huomenna sitten taas virkeänä arkeen.
Petivaatteiden tuuletus ja pakastimen sulatus. Siinä kaksi asiaa, joista olisin mielelläni ottanut talvella ilon irti pakkaskelien myötä. Vaan ei tullut talvea ja pakastin on yhä sulattamatta. Mutta petivaatteita ei sentään sovi olla tuulettamatta ympäri vuoden, vaikka kunnon raikas pakkaskeli niille oikein hyvin sopiikin. Miksi ja kuinka usein peitot ja tyynyt kannattaa nostaa ulos. Siitä tänään kaupallisessa yhteistyössä Varaxin kanssa.
Koska huoneilma on nykyisin melko kuivaa, kenenkään sänky tuskin kuhisee pölypunkkeja kuten joskus peloteltiin. Silti joka aamu olisi syytä nostaa peitto pois makuupaikalta ja antaa patjan tuulettua ja kuivua kehon tuottamasta kosteudesta ja lämmöstä. Eli niistä tekijöistä, joista hyötyvät punkit ja bakteerit. Myös makuuhuoneen ikkuna kannattaa avata aamuisin ainakin hetkeksi. Nopea tuuletus on paikallaan myös talvella, mutta kannattaa säätä patterit ja lämmittimet siksi aikaa pois päältä. Pahin virhe on pedata sänky heti ylös noustessa ja jättää kostea lämpö visusti vällyjen väliin. Meillä makuuhuoneet on yläkerrassa ja sängyt usein myös petaamatta koko päivän. Tai sitten ne pedataan vasta aamutoimien lopuksi, kun sänky on saanut ainakin tunnin verran tuulettua. Joka aamu peitot ja tyynyt kannattaa ravistella ja pöyhiä. Paitsi että ne pysyvät kuohkeampana, hyvä hoito myös lisää petivaatteiden kestoa ja käyttöikää.
Lakanoita vaihdetaan joissakin talouksissa viikon välein, toisissa 2-4 viikon välein. Se, mikä on sitten oikea tapa riippuu paljolti myös nukkujista. Ja tietenkin siitäkin, käydäänkö suihkussa illalla juuri ennen nukkumaanmenoa vai aamulla ensimmäiseksi. Joka tapauksessa tyynyliinat suositellaan vaihdettavaksi viikon välein. Harva pesee hiuksiaan päivittäin ja pään kautta haihdutamme lämpöä myös yöllä.
Kunnon talvipakkasilla peitot ja tyynyt on ihana nostaa ulos vaikka koko päiväksi. Myös petivaatteiden “peseminen” puhtaassa lumessa tuo ihanan raikkaan fiiliksen. Mikäli petauspatja ei ole kehon lämmössä muotoutuvaa materiaalia, senkin voi nostaa pakkasilla ulos tuulettumaan. Petivaatteiden tuulettaminen on kuitenkin suotavaa ihan ympäri vuoden. Lakanoiden vaihdon välissä tyynyt ja peitot kannattaa nostaa ulos ja sänky patjoineen imuroida huolella. Tuuletus kannattaa yhdistää myös ihan tavalliseen viikkosiivouspäivään, vaikka lakanoita ei juuri silloin olisi tarkoituskaan vaihtaa. Peitot ja tyynyt voi nimittäin viedä ulos lakanoineen päivineen ja makuuhuoneen siivouskin helpottuu.
Vaikka päivät ovat paahteisia ja yöt kosteita, petivaatteiden tuuletus kannattaa silti. Ilma on yleensä päivän aikana kuivahtanut ja pahin lämpö ja porotus ohi. Niinpä peitot ja tyynyt kannattaa viedä ulos raikkaaseen iltailmaan ja ennen yökosteuden saapumista. Ulkona pöyhityn peiton alle mukava sujahtaa pitkän päivän jälkeen.
Varax on kotimainen yritys joka valmistaa huonekaluja, puutarhakalusteita ja kiinteistökalusteita Suomessa ja suomalaisen työn voimin. Varaxin pyykki- ja tuuletusteline löytyy lukemattomien taloyhtiöiden pihasta, kuten myös monen omakotitalonkin pihasta. Samanlaiselle tuuletustelineelle vietiin petivaatteet myös lapsuudenkodissani ja siinä piiskattiin matot ja tekstiilit. Varax tuuletusteline 144 on klassikko johon mahtuu useampikin peitto ja matto. Kipattava yläosa helpottaa painavien mattojen kanssa toimimista. Tukeva kaluste kestää myös aikaa ja käyttöä. Materiaali on kuumasinkitty teräsputki ja väreinä sinkitty, musta ja harmaa. Meillä on käytössä harmaa, joka sulautuu mielestäni mukavasti puutarhaan.
Perjantai on perinteinen viikkosiivouspäivä monessa kodissa ja niin se on meilläkin. Tosin varmaankin tekeminen venyy myös huomiselle aamupäivälle sillä illalla tulee vieraita ja juhlitaan rapujuhlia.
Rentouttavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti!
Varaxin puutarhakalusteista kirjoittelin ennen juhannusta. Postauksen pääset lukemaan tästä linkistä.