Vielä menee tovi, ennen kuin saa sisutella ja tehdä loppusilauksia, mutta hyvältä näyttää jo nyt. Suorat seinät ja suora katto. Niin, ja mikä tärkeintä, makkariin vedetään myös sähköt! Ah ihanaa, elämä jatkojohtojen seassa saattaa pian päättyä! 🙂

Olen niin innoissani, etten meinaa nahoissani pysyä. Kyllä siitä vain hyvä tulee!

Ihanaa perjantaita!

Vähän erilaisia kuvakulmia. Matot on rullalla, huonekalut siellä täällä, olkkarin lattia täynnä kuraisia kengänjälkiä, eikä mulla ole vielä hajuakaan missä nukun ensiyönä. Mutta voi että, tästä kaaoksesta tulee aina hirveän voimaannuttava olo! Vähän hassua, mutta niin se vain on.

Sellaisia kuvia kaaoksen keskeltä… Kivaa iltaa!

Joku saattoi ehkä Instagramista eilen huomata, että olin tosiaan jälleen käymässä Helsingissä. Tälläkin kertaa varasin aikaa pienelle Nougat -kierrokselle, ja koska putiikissa oli niin ihana jouluinen fiilis, oli pakko kaivaa myös kamera esiin.

Helsingin-reissulta tarttui toki mukaan kivojakin tuliaisia, mutta iltapäivän höntti olo sai selityksen kotimatkalla, kun tunsin kuumeen nousevan ja luulin pääni räjähtävän. Tylsä tavallinen nuhakuume, jota ei todellakaan olisi tarvittu tähän väliin! No, vuodepotilaaksi ei nyt kuitenkaan voi heittäytyä. Ihan jo siitäkin syystä, että mulla ei ole nyt sänkyä. Makkariremppa räjäytettiin tänään käyntiin, ja koko talo onkin sitten kuin räjähdyksen jäljiltä.

Koska korvieni väliltä tuntuu nyt se mitätönkin toiminta valuneen niistämisen ohessa nenäliinaan, ja koska omakin silmäni kaipaa tämän sekasotkun sijaan jotain kauniimpaa katseltavaa, ajattelin laittaa kunnon kuvakimaran Nougatin jouluisesta tunnelmasta. Lisää joulua on kuulemma saapumassa kaupalle tämän ja huomisen päivän aikana, mutta kyllä tuo keskiviikkoinenkin näky vain sai ainakin oman mieleni hurisemaan iloisen jouluisesti.

Palailen varmaan makkarinkin osalta pian asiaan, mutta nyt fyllaan itseni vällyjen sisään ja hörpin mukillisen kuumaa glögiä.

Ihanaa torstaita teille kaikille!

Kylläpä tekee tosiaan hyvää ripotella hiukan tähtiä ja havuja pitkin kotia. Ei nyt varsinaisesti niin kauhean jouluista, mutta piristää silti, koska meillä tavarat vain sattuvat jämähtämään paikoilleen, eikä kotia tule yleensä sananmukaisesti niinkään koristeltua.

Vaikka marraskuusta tammikuuhun kotia yleensä piristääkin jonkinasteinen juhlakoristelu, on omat ajatukseni tällä hetkellä vähän erilaisessa kodinlaitossa. Tällä viikolla nimittäin aloitetaan kilpajuoksu kalenterin kanssa, ja yritetään saada remontin suhteen valmista. Niin, ja tietty jouluksi. Apuun rientää onneksi ammattilainen, sillä ei tästä muuten tulisi yhtään mitään. Ehkä pari päivää pitää kuitenkin jostain varastaa myös siihen, että ehtisimme yhdessä maalailla ja viimeistellä muita juttuja. Tuntuu, että arjen ja remontin yhteensovittaminen käy koko ajan vain haastavammaksi, kun vapaa-aika täyttyy kunkin harrastuksista ja niissä kulkemisesta.

Tarkoitus on siis tuossa samassa kilpajuoksussa viimeistellä myös olohuone listoineen kaikkineen. Ja odotan sitä kyllä ihan valtavasti! Se olisi nimittäin tässä talossa ensimmäinen joulu kun kuusella ei tarvitse piilotella mitään rumaa ja rujoa nurkkaa!

Suurin puristus tehdään nyt kuitenkin makuuhuoneen kanssa. Se kun on viimeinen huone joka kaipaa jotakin isompaa remonttia, ja jos kaikki menee hyvin, makuuhuoneessa on ensi viikolla tähän aikaan uudet seinät ja uusi katto! Asia, jota olen kovasti joululahjaksi toivonut.

Hehkutellessani eilen joulun saapumista, mainitsin myös kuusesta, joka on ollut pitkään haaveeni. Toki haaveeni on ollut kantaa aitoja puita sisään joulunaikaan, mutta lähitienoilla ei valitettavasti ole tarjolla kuin tavalliset kuuset ja pihdat. Koska karun kauniin setripuun metsästäminen ei ole vielä tähän mennessä tuottanut tulosta, päätin oikaista ja ostaa kestopuun, joka saa luvan lievittää puukuumettani vuodesta toiseen. Kuten eilisen postauksen puu, myös tämä maljakossa oleva oksa ovat molemmat merkiltä Mr Plant. Laadukkaan, ja erittäin aidon näköisiä, vaikkakaan niissä ei sitä aidon kasvin tuoksua olekaan.

Pienin askelin siis kohti joulua, ja suurin harppauksin kohti valmiimpaa kotia!

Ihanaa keskiviikkoa!

Terveiset rautakauppakierrokselta. Tasapainon nimissä pientä blingiä arkeen, ja tällä kertaa silmälasien muodossa.
Muistanette postaukseni Blogger’s Inspiratian Day -päivätapahtumasta, jossa kerroinkin, että paukutimme Marian kanssa paikalle jo hiukan etukäteen. Kyseessä oli Indiedaysin ja Instrumentariumin yhteistyö, jossa pääsimme tutustumaan uuteen Heritage -mallistoon, joka on syntynyt yhteistyössä Swarovskin kanssa.

Kun puhutaan kristalleista ja silmälaseista samassa yhteydessä, hiipii ainakin omaan mieleeni väistämättä kuva vanhempien rouvashenkilöiden silmälasityylistä. Tai vaihtoehtoisesti kuva silmälaseista, jotka edustavat sitä blingbling -tyyliä, joka pahimmillaan on näkynyt aurinkolaseissa vielä muutama vuosi sitten. Myönnän siis, että vielä tilaisuuteen saapuessa epäilin, onko tämä nyt oikeasti mun juttu. Instrun osastolla sain kuitenkin heti todeta, että ennakkoluuloni olivat täysin vääriä, ja malliston kaikki lasit olivat oikeastaan habitukseltaan juuri sitä omaa tyyliäni; Klassisia, ajattomia ja hillityn yksinkertaisia.

Ylin kuva: Valokuvaaja Tim Kiukas

Itse koen silmälasit yhtenä asusteena, ja koruna. Ideaali tilannehan olisi omistaa useammat pokat fiiliksen, asun tai tilanteen mukaan, mutta harvalle se kuitenkaan käytännössä on mahdollista. Silmälasien osto onkin tapahtuma, jossa pyritään usein valitsemaan vaihtoehto, joka miellyttäisi mahdollisimman pitkään, ja istuisi siihen perustyyliisi. Itse tein kuitenkin sen virheen viimeksi laseja hankkiessani, että valitsin liian arkiset pokat. Sellaiset, jotka soveltuvat kyllä tähän päivittäiseen kotityyliini, mutta kuitenkin niin tavalliset, että silmälasit jäävät käyttämättä, kun pukeutuu paremmin lähteäkseen jonnekin. Niinpä tutustuin tähän Heritagen Swarovski -mallistoon sillä silmällä, että saisin joitakin vinkkejä uusien lasien valintaan. Nimittäin oikeastaan vain sovittamalla pystyy tuntemaan sen, mikä omasta mielestä on liian arkinen tai liian juhlava.

Tuolla tilaisuudessa oli hauska seurata ihmispaljouden toimintaa ja reaktioita silmälasien parissa. Totesin, että naiset todellakin suhtautuvat kehysmuotiin, kuin koruihin tai ylellisiin laukkuihin. Ensin vain katsellaan ja hypistellään, mutta siinä vaiheessa kun siirrytään peilin eteen sovittamaan, leuka nousee kauniin ylväästi pystyyn, ja huulilla karehtii hymy. Omaa kuvaa mittaillaan eri profiileista ja peilikuvalle hymyillään ystävällisesti. Silmälaseilla, ja varsinkin kauniisti istuvilla ja kauniilla sellaisilla, on ihan selvästi itsetuntoamme nostattava vaikutus. Sen pienen ja lyhyen sovitushetken aikana ihminen hyppää ikään kuin uuteen rooliin. Kyse ei siis ole enää pakollisesta pahasta, jolla korjataan näköa, vaan myös ylellisyystuotteesta, jolla fiksataan ulkonäköä.

Heritagen malliston klassisuus yllätti siinäkin mielessä, etten kokenut yksiäkään laseja liian koristeellisiksi, vaan lähinnä ylellisiksi. Kilpikonnakuosin lämpimät sävyt ovat olleet aina mieleeni, ja tästä mallistosta löytyikin kauniita ruskeansävyjä. Mukana oli myös paljon pehmeän pyöreitä malleja, joihin olen tällä hetkellä tykästynyt huomattavasti kulmikkaita enemmän. Etsinnässä on siis jotakin vastaavaa, kuin tuolla mainoksen kuvankauniilla mallilla. Hiukan menneiden aikojen glamouria. Ja kyllä, seuraaviin silmälaseihini aion ehdottomasti valita jotakin naisellista ja ylellistä.

“Heritage brändi tarjoaa ylellistä kehysmuotia naisille ja miehille. Brändi viestii luksusta ja
ajatonta tyylikkyyttä. Heritage-kehysten valmistuksessa käytetään ensiluokkaisia materiaaleja,
jotka takaavat kehysten korkean laadun. Kehysten muotoilu on saanut inspiraationsa menneiden
aikojen klassisesta tyylistä.
Heritagen ja Swarovskin ainutlaatuinen yhteistyö on mahdollistanut vieläkin ylellisemmän
kehysvalikoiman luomisen. Laadukkaat Swarovskin kristallit koristavat
kehyksiä korostaen molempien brändien parhaita ominaisuuksia.”

Yksi loppuvuoden tehtävistäni on siis metsästää juuri ne täydelliset silmälasit. Ne, jotka haluaa pitää päässään niin kotona kuin juhlissakin. Lämpimän ruskeaa, pehmeitä linjoja ja naisellisia yksityiskohtia. Siinä kai mun muistilista optikkoliikkeeseen astuessa. 🙂

Rentouttavaa iltaa! Mulla vuorossa huomisen ruokahuollon valmistelut…

Ajattelin vain tulla tunnustamaan, että nyt se sitten alkoi. Nimittäin jouluun virittäytyminen! Ihanaa on tietty se, että ainakin esikoinen on yhtä innoissaan kuin äti, ja himpun verran pitääkin painaa jarrua, koska poika olisi aivan valmis kuusen koristeluun ja tonttujen esille nostamiseen.

Tänä vuonna toteutin tosin haaveeni joulunodotuspuusta, ja vieläpä kestävästä sellaisesta. Tällä fiilistellään ennen sitä varsinaista aattokuusta ja luodaan sellaista semijouluista tunnelmaa. Ja saahan sitä toki koristellakin!

Mutta palailen aiheeseen myöhemmin, ja joulujuttuja tulee nyt varmasti blogiinkin tasaisesti.

Huisia tiistaita!

Täytyy sanoa, että mukavan viikonlopun jälkeen maanantaikaan ei tunnu hullummalta. Arkinen aherrus on siitä hauska juttu, että pienen irrottelun jälkeen taas arvostaakin ihan tavallisia juttuja. VAikak ohjelmaa oli parille päivälle yllin kyllin, ehdin kuitenkin siivoilla rapunpielet ja istutella loput callunat havujen kanssa ruukkuihin. Nyt kelpaa polttaa kynttilöitä myös ulkona, kun sisäänkäynnit on siivottu.

Viikonloppuna päätin myös, että mikäli mieli alkaa kaivata jouluisempia koristeita kotiin, nyt siihen on lupa ja joulu saa hiipiä pikkuhiljaa sisään. Eteisen ikkunaan jo virittelinkin valotähden, ja eilen nautiskelin glögiä jouluntuoksuisen kynttilän luodessa tunnelmaa sateisen koleaan iltaan. Luonnollisesti myös puheenaiheet ovat siirtyneet huomaamatta jouluun; Kinkku ja ruoka, lahjat ja pukki. Kuka viettää joulua missäkin, ja kenen seurassa. Tiedättehän, niitä perusjuttuja, jotka kuuluvat joulun suunnitteluun. No, mutta ennen joulua meillä on toki vielä 7-vuotiaan kekkerit ja tavaksi on muodostunut, että suurin jouluinnostukseni iskee vasta noiden kemujen jälkeen. Sitä odotellessa siis!

Tänään kuvina vähän laajempaa kulmaa. Laajakulmaobjektiiveja tulee älyttömän harvoin käytettyä blogikuviin, mutta kun tänään testailin pitkästä aikaa kaluston toimivuutta, jäin oikein pohtimaan, miksi sitä aina jämähtääkin siihen yhteen ja samaan objektiiviin. Ainakin tällä Canonin 24 millisellä saa vielä luonnollisia kuvia, ja taustaankin kauniin pehmennyksen. Eivätkä ne ainakaan minun silmääni näytä vielä liikaa kiinteistövälittäjän räpsimiltä myyntikuvilta. No, kenties kun tässä saadaan paikkoja kuntoon, innostun kuvailemaan useammin vähän laajempaakin kuvakulmaa.

Mainiota maanantaita ja mukavaa viikonalkua teillekin!

Saako teillä lapset laittaa ruokaa, vai hoidetaanko asia niin, että lapset saavat auttaa pikkuaskareissa, kuten pöydän kattamisessa, kastikkeen sekoittamisessa ja tiskien siivouksessa?

Indiedaysin ja Ikean yhteistyö haastoi bloggaajia päästämään lapset keittiöön ja ruoanlaiton pariin. Näin tehtiin myös meillä, mutta ei suinkaan ensimmäistä kertaa. Samaan aikaan kuitenkin monet vanhemmista jättävät lapset keittiöpuuhien ulkopuolelle tai antavat lapsille vain niitä tylsiä tehtäviä, joiden uskotaan onnistuvan helposti. Pöydän kattaminen tai tiskien korjaaminen, ei kuitenkaan anna lapselle tuntumaa ruoanlaiton hauskuudesta, eikä välttämättä innosta jatkossakaan kokkailemaan.

IKEAn Life At Home Reportin mukaan jopa puolet vanhemmista tuntee, ettei heillä ole tarpeeksi aikaa leikkiä
lastensa kanssa, ja asiasta podetaan tietenkin luonnollista syyllisyyttä. Vastaavasti monella lapsella jää saamatta ne perustiedot ruoka-aineista ja ruoanlaitosta, kun vanhemmat eivät uskalla päästää lapsiaan kokkauspuuhiin. Monille pienten lasten vanhemmille arkinen ruoanlaitto on välillä pakollinen paha, jota vain suoritetaan työpäivän päätteeksi. Mutta mitäpä jos lapset ottaisi mukaan keittiöpuuhiin, ja tekisi arkisesta askareesta koko perheen laatuaikaa?

Olen itse oppinut ruoanlaiton seuraamalla ja vierestä katsomalla. Olen saanut osallistua ja auttaa, enkä edelleenkään osaa seurata reseptejä. En ole koskaan joutunut painimaan sen ongelman kanssa, etten osaisi laittaa ruokaa. Yksi suurin tekijöistä on varmasti se, että minulle ei ole lapsena uskoteltu, että ruoanlaitto olisi vaikeaa tai hankalaa. Päinvastoin; Olen saanut kasvaa siinä ajatuksessa, että vain tekemällä oppii.

Lapset hidastavat työtä ja sotkevat keittiön.
Tämä on se ajatus, mikä meitä vanhempia usein ajaa siihen itsenäiseen keittiötyöskentelyyn ja pitämään lapset poissa ruoanlaiton tieltä. Mutta kukapa aikuinen ei olisi joskus saanut tahrittua keittiötä tomaattikastikkeella? Jokaisen sähkövatkain on noussut joskus pikkuisen liikaa vatkattavasta taikinasta, ja tuotosta on saanut pestä niin seiniltä kuin katostakin. Me kaikki epäonnistumme joskus, ja vahinkoja sattuu kaikille – jopa mestareille. Arki-illat ovat kiireisiä ja ruokailulle on tietty aika ennen illan harrastuksia ja muita menoja. Useinkaan aikataulu ei kuitenkaan ole rakennettu viiden minuutin varaan, joten mitäpä siitä, vaikka tekemiseen menisi hetki enemmän. Kukaan ei ole mestari syntyessään, eikä oppia voi opettelematta. Kun yhteinen aika arki-iltoina on kortilla, voi ruoanlaitossa lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Keittiössä häärääminen on lasten ja vanhempien yhteistä laatuaikaa, mutta samalla perus arkinen askare tulee kuitenkin suoritettua.

Hommat toimimaan!
Mulle itselleni on tosi tärkeää, että keittiö on tila, jossa koko perhe mahtuu työskentelemään samaan aikaan. Ruokaa mahdutaan tekemään yhdessä, mutta keittiössä voi myös leikkiä, tai vaikka makoilla sohvalla. Vaikka lapset eivät aina haluaisikaan osallistua ruoanlaittoon, he näkevät mistä raaka-aineista ateria tehdään, ja saavat halutessaan maistella ja kysellä. Uskon itse, että ruokaa on myös helpompi arvostaa, kun näkee, että se on oikeasti vaivalla tehty, eikä vain nostettu kaapista lastenohjelmien aikana pöytään.
Lasten kanssa on hyvä käydä läpi perusasiat, kuten vaikka se, että liesi ja siinä olevat kattilat voivat olla polttavan kuumia, ja niitä käsitellessä asiaan pitää keskittyä. Juokseminen ja riehuminen taukoaa meillä hetkeksi kun huudan, että “äiti avaa uuninluukun”. Tällöin lapset osaavat varoa kuumaa uunia, tai sieltä nostettavia astioita.

Jos lapset haluavat osallistua ruoanlaittoon, siihen pitää antaa mahdollisuus. Molemmille lapsille tasapuolisesti, mutta toki lapsen ikä ja taidot pitää huomioida. Meillä esimerkiksi vihannesten pilkkominen ja kuoriminen on esikoisen lempipuuhaa, kun taas pienempi haluaa sekoittaa käsillään tai kauhalla.
Työvälineilläkin on toki osansa, eikä tylsä puukko ole yhtään sen turvallisempi kuin teräväkään. Ruokaa valmistettaessa kannattaa käyttää tarpeeksi suuria ja tukevia astioita, jotta ne pysyvät pystyssä ja pöydällä, vaikka sekoittaminen olisi vähän rajumpaakin. Mausteiden laittaminen ruokaan käy meiltä aikuisilta silmämääräisesti, mutta lapset tykkäävät mitata, joten erilaisten maustemittojen käyttäminen voi myös olla hyödyllistä.
On hyvä, että perusasiat näytetään ja opetetaan, mutta tekotapoja on monia meillä aikuisillakin, ja lapsen omalle tyylille pitää antaa tilaa.
Lapset ansaitsevat myös kiitosta työpanoksestaan. Kehuminen ja kannustaminen pitävät kiinnostusta yllä, ja kokkikaksikko osallistuu mielellään puuhiin myös seuraavalla kerralla.

Lapsilta aikuisille!
Yllä olevat ajatukset olivat siis omiani. IKEA on kuitenkin julkaissut viisi kultaista sääntö lapsilta aikuisille. Näitä ohjeita seuraamalla keittiöstä on mahdollista tehdä kodin hauskin huone:

1. Älä opasta aina tekemään toisin.
2. Älä suutu jos mokaan.
3. Älä hoputa!
4. Miksi ihmeessä ei saisi sotata?
5. Jos väsyy ja kyllästyy, se on ok.

Näin siis meillä syntyi tänään ihan tavallinen lihapullapasta.

Suosittelen katsomaan vielä alla olevan (älyttömän hauskan) IKEAn videon lapsilta vanhemmille. Ainakin itse huomaan, että yhä on varaa parantaa omaa käyttäytymistään keittiössä, ja tehdä ruoanlaitosta entistä mukavampaa myös perheen pienimmille.

Innostamalla ja rohkaisemalla kannustetaan lapset mukaan. Ilman harjoitusta ja epäonnistumista ei kartu kenenkään taidot. Annetaan siis lapsille tilaa keittiössä! Vielä jonakin päivänä me aikuiset saamme istua valmiiseen pöytään!

Mutta kertokaa ihmeessä ajatuksenne asiasta. Pelottaako kokkaavat lapset ja keittiön vaarallisuus, tai ehkä mahdollinen sotku ja siivouksen tarve. Onko ok, että myös lapset saavat olla mukana ruoanlaitossa?

Superia iltaa! Nyt on kyllä vuorossa jo iltapala. 🙂

Tämä viikonloppu on ollut sateisen harmaa niin monella tavalla. Huonoilta uutisilta on tuskin voinut välttyä, ja maailman tilanne huolestuttaa meitä kaikkia.

Muistan jokunen vuosi sitten kysyneeni äidiltäni, olenko sydämetön ja kylmä, jos en anna blogissani tilaa kansalliselle murheelle, vaan postaan arkisista ja turhanpäiväisistä asioista. Tuolloin äitini neuvoi, että huonojenkin uutisten keskellä me ihmiset kaipaamme myös muita asioita. Jopa niitä turhanpäiväisiä ja kovin arkisiakin juttuja. Ja niin se kai onkin. On suru sitten henkilökohtaista, kansallista tai kansainvälistä, huonojen uutisten sekaan pitää mahtua myös jotain hyvää. Jotain mikä saa ihmisen luottamaan elämään.

Sen enempää paneutumatta päivänpolttaviin uutisiin, päätinkin kirjoittaa siitä, että meillä on ollut mukava viikonloppu. Yhteistä aikaa, rakkaita ihmisiä, hyvää ruokaa, kodin lämpöä ja turvallisuudentunnetta. Takkatulia, naurua, kynttilänvaloa, leffailtaa, läheisyyttä ja rakkautta. Niistä on meidän viikonloppu tehty. Hyvistä hetkistä ja naurusta.

Kuvina kaikenlaista viikonlopulta kameraan tarttunutta – ilman mitään punaista lankaa.

Nyt paistaa aurinko, ja kotona leijailee sunnuntaifiilis. Se raukea, kiireetön ja lämmin. Nyt ladataan akut uuteen viikkoon.

Suloista sunnuntaita!

Perjantaiterveiset!

Meillä elellään nyt sitä vaihetta, kun lakanapyykkiä täytyy pestä vähän normaalia useammin, joten perjantain kunniaksi tänäänkin on pyykkipäivä, ja eritoten lakanapyykkipäivä. Ajattelin kuitenkin muistutella teitä Washologi -alennuskoodista, joka on siis tänään viimeistä päivää käytettävissänne. Koodin ja ohjeet löydät tästä postauksesta.

Onneksi meidän perjantaihimme mahtuu muutakin kuin pyykkäystä, nimittäin viikonlopuksi on tiedossa laatuaikaa serkkujen kanssa, ja mulle laatuaikaa siskon kanssa. Siskoni tulee lapsineen mummulaan, joten iltapäivällä mekin käännämme lasten kanssa nokan kohti isovanhempia, ja vietämme perjantaita isolla porukalla. Mukava viikonloppu piristääkin kummasti tätä lähimuistiin ehkä harmainta viikkoa.. Nyt on oikeasti pitänyt kyllä tsempata ihan hurjasti, jotta näistä päivistä on selvinnyt täysissä järjissä. Enkä väitä, että olisin välttämättä onnistunutkaan, mutta voi kun niin toivon, että ilma kylmenisi pakkaselle, ja maahan sataisi valkoinen puuterilumi.

Lumisadetta ja pakkasia odotellessa, viikonlopun ohjelmaan kuuluu myös pihan laittoa talvikuntoon. Vielä olisi nimittäin callunat ja havut odottamassa ruukuttamistaan, ja haravoitavaakin alapihan verran. Ja jos harmaus ihan mahdottomasti alkaa tökkiä, kaivan koristevaloja esiin, ja ripustelen kotiin vähän muutakin extrapiristystä. Nyt on vain jaksettava uskoa siihen, että kohta mennään taas kohti valoa!

Mukavaa perjantaita ja rentouttavaa viikonloppua.