Hampaat ovat puhuttaneet tässä blogissa viimeisen viikon aikana paljon. Niitä on myös näkynyt täällä huomattavasti totuttua enemmän. Kiitos positiivisesta palautteesta hammashymyjä kohtaan. Purukaluston esittely ei nimittäin ole koskaan ollut itselleni luontevaa, ja olen lähes koko elämäni häpeillyt hampaitani ja yrittänyt puristaa huulet visusti yhteen.
Pidempään blogiani seuranneet tietävätkin tästä issuestani hampaitani kohtaan. Toisille hymyni on ollut vain luonnoton, väkinäinen tai muuten vain feikatun oloinen.

Koska koen hampaat, ja hampaiden ulkonäön, itselleni tärkeäksi, lähdin ilomielin mukaan Indiedaysin  Swiss Clinicin Teeth Whitening -kampanjaan. Kyseessä on siis hampaiden kotivalkaisuun tarkoitettu tuote. Kuten varmaan ainakin osa teistä muistaa, en ole täysin noviisi kotivalkaisujen kanssa, niitä on tullut jokunen kerta kokeiltua, joten suurimmat pelot ja skenaariot on hyllytetty jo aikoja sitten.

Swiss Whitening on itselleni uusi tuotemerkki, mutta käyttö osoittautui helpoksi ja aika vaivattomaksi. Pakkauksen mukana tuli kolme hammasmuottia, ruisku, joka sisälsi valkaisevan aineen, sekä hygieninen kotelo muottien säilytystä varten.

Käytön aloitus oli mutkatonta:
Muotti kastetaan nopeasti kuumaan veteen ja laitetaan sen jälkeen hampaille. Luonnollinen pureminen ja hetken odotus. Näin sain muotin, joka on juuri omien hampaideni mukaan muotoiltu.
Itse valkaisukin on yksinkertaista:
Laitat vain ruiskusta valkaisuainetta muottiin (tai muotteihin, riippuen käytätkö myös alahampaissa), ja mielummin tietysti siihen etuosaan, sekä asetat muotin vastapestyille hampaille.

Ennen ja jälkeen.

Käytin tuotetta 10 päivää vain ylähampaisiin, ja ruiskuun jäi mukavasti tavaraa, ns. ylläpitoa varten. Edellisestä hampaidenvalkaisustani on jo aika pitkä aika, ja hampaissani oli havaittavissa aika kellertävä vivahde (kiitos kahvin, colan ja punaviinin. :)). Valitettavasti kuvausolosuhteet eivät ole stabiilit, eli kuvien vertailussa pitää ottaa huomioon valon sävy ja määrä. Muutoksen huomaa, ja vissiin muut huomaavat vielä paremmin kuin mitä minä itse. Jälki on kuitenkin luonnollinen, eli mitään tekohammasefektiä aine ei aiheuta. Tuotteella on myös 100% tyytyväisyystakuu, mikä varmasti rohkaisee muitakin kokeilemaan.

Tämän blogiyhteistyön kautta mulla on teille mukava alennus Swiss Whitening -valkaisupakettiin. Tuotteen normaali hinta on 149 euroa, mutta sitä myydään nyt alennuksella 59 €.  Koodilla white10 saat tuotteesta kuitenkin vielä 10 euron lisäalennuksen, kun klikkaat ostoksille TÄMÄN linkin kautta. Tarjous on voimassa helmikuun loppuun, ja tuotteen toimitus on ilmainen! Nyt on siis mahdollista saada valkoiset hampaat alle viidelläkympillä!

Mitä muuta kokemusta voin käytöstä kertoa?
Missään nimessä valkaisu ei satu. Se ei itse asiassa edes vihlo! Jos ainetta joutuu huulille, tunne on lähinnä sama kuin voimakkaassa huulirasvassa. Käyttö on helppoa, muotti suussa n. 30 minuuttia (pidin välillä hiukan pidempään, kun en huomannut katsoa kelloa). Ainoa vaikeus mulla oli ajoittaa käyttö aikaan, jolloin ei tavinnut syödä, tai puhua esim. jotain kohtalaisen tärkeää puhelua. 🙂 Vaikka muotin kanssa voi puhua, lisähaastetta antoi 5-vuotiaan kyselyripuli, jonka aikana äidin pitäis vastailla kaikenlaiseen tähtitieteistä maailman syntyyn (vitsit mut toi lapsen tiedonjano on välillä kyltymätöntä!).

Valkoisesta hammasrivistä huolimatta olen yhä opetteluvaiheessa hampaitteni esittelyn kanssa. Pahoittelut siis ikävistä irvistyskuvista. Korvien väliin iskostunut rautojen piilottelu asuu päässäni tiukasti, mutta ehkä se tästä pikkuhiljaa saadaan sulatettua pois.

Mikäli hampaidenvalkaisu kiinnostaa klikkaa ostoksille TÄSTÄ!

Muuten toivottelen reipasta sunnuntaita teille kaikille!

Oli ihan pakko kiittää teitä vielä tuosta eilisen postauksen vastaanotosta!
Ihanan positiivisia ja rohkaisevia kommentteja jätitte, ne merkitsee mulle tosi paljon! Kuten varmasti voitte kuvitella, se vaati (varsinkin kuvien julkaisemin) itseltäni aika paljon rohkeutta. 🙂

Mulla on ollut tänään siivouspäivä. Siis sellainen oikea siivouspäivä! Olen tyhjentänyt huoneet lattiasta kattoon ja kuurannut kaiken mahdollisen. Urheilusta käy kuulkaa tämäkin! Itse asiassa, en edes muista, koska olisin viimeksi pessyt yläkerrassa lattiat. Joskus syksyllä! Huh, meillä on kyllä ollut tosi ****aista! Jotenkin vaan toi pimeys ei yhtään innostanut siivoamiselle, joulut ja muut juhlittiin hämärässä. Nyt viime aikoina on ollut vain niin kiire, etten ole muka ehtinyt siivota. No, niin ja näin, ilmoitin jo muutama päivä sitten kanssa-asukeille, että lauantaina mä käännän koko talon. Onneksi yöllä tuli lunta, ja pojat pääsivät lumitöihin! 😉

Siivouspäivän palkan ostin jo eilen. En nimittäin voinut jättää marketin tiskiin kahta nippua oransseja ranunculuksia, koska ajattelin, että tiukassa kumilenkkipaketissa niiden varret olisivat lauantaina jo ihan mössöä. Pari nippua tulppaaneja sekaan, ja siitähän tuli oikein kaunis kimppu!

Nyt vielä ruokaostoksille ja illalla on kuulemma sohvatreffit Netflixin kera. Sopii mulle!
Niin, ja toivomanne Netflix -postaus on muuten “jo” työnalla!

Ihanaa lauantain jatkoa teille!!!

Instan puolella aamulla hehkutinkin vuosipäivän kunniaksi saamaani suurta kukkapuskaa. Tarkemmin sanottuna tänään tulee seitsemän vuotta siitä, kun mentiin mieheni kanssa kihloihin. Nämä tälläiset vuosipäivät ovat oikeastaan mukava lisä arjen keskelle. Jokin syy katkaista lapsiperheen arkea ja ottaa sitä kuuluisaa parisuhdeaikaa – aikaa aikuisten kesken. No, tänään mennään siis jälleen hoitamaan parisuhdetta ja nauttimaan ihan vain toisistamme. Niin, ja leffasta. Tylsiä ja vanhoja kun ollaan.

Anyway, ihan kiva välillä vaihtaa kotiverkkarit pois jalasta, ja unohtaa pyykkirumba hetkeksi. Sujautin juhlan kunniaksi vihki- ja kihlasormuksenkin sormeeni, ei ole tullut muutamaan vuoteen pidettyä! Ai miksi?! No, kun en ole ollut koruihminen. Mutta musta on taitanut kasvaa sellainen pikkuhiljaa. Esim. näitä Pernille Corydonin korviksia ja kaulakorua (blogin kautta saadut) käytän nykyään jatkuvasti. Korviksia en itse asiassa ole tainnut ottaa korvistani pariin kuukauteen!

En tiedä, onko eteinenkään näyttäytynyt tästä kulmasta, mutta tosiaan katto ja lattia kaipaavat yhä maalia, monta muutakin juttua on vaiheessa. Nyt kuitenkin kevätaurinko antaa tähänkin projektiin taas uutta puhtia, eli eiköhän nekin siitä!

Jees, mutta nyt mä valmistaudun treffeille! Hauskaa iltaa teillekin!

Joudun jälleen pahoittelemaan pientä blogihiljaisuuttani. Vaikka synttärikekkerit juhlittiin vähin valmisteluin, tuntuu, että tämän juhlasuman jälkeen toipumiseen menee sitten sitäkin enemmän aikaa. Olen oikeastaan nauttinut arjesta pari päivää oikein kunnolla!

Pariin päivään on mahtunut paitsi treeniä, myös ihan tavallisia ja tylsiä kotitöitä. Lääkäri ja neuvolareissua, juoksevien asioiden hoitamista jne. Eilen lilluttiin koko perhe päivän verran kylpylässä, nautittiin vain toistemme seurasta – otettiin rennosti. Tänään selvitellaan jälleen pyykkivuoria, tehdään arkiruokaa ja lämmitetään. Jälkimmäistä onkin saanut tehdä viime aikoina ihan kunnolla. Eilen illalla käperryttiin viluisena peittojen alle, kun talo oli ollut koko päivän ilman kipinävahtia.

Eli, ihan tavallista elämää, juuri sitä parasta mahdollista!
Koitan vastailla kommentteihinen myös, välittömästi kun saan hetken rauhan, ja ajatus mahtuu kulkemaan vapaasti. Tänään raivailen leluja ja irtorojua paikoilleen, ainakin yritän päästä vaatehuoneen kimppuun ja illalla rojahdan pahnoille niin aikaisin, kuin suinkin vain mahdollista. Päivääni piristää yhä Klaaran synttärikimppu. Hyviä puolia kylmässä ja vetoisessa vanhassa talossa on tämä kasvien ja kukkien säilyvyys! 🙂

Aurinkoisin ajatuksin!

Mutta ihan aluksi kiitän teitä kommenteistanne! Yleensä luen kaikki kommentit samalla kuin julkaisen ne, mutta tiedättekö, eilen en voinut! Mulla oli näytösmeikit naamassa, ja kun luin yhden kommentin puhelimestani, mulla alkoi kyyneleet valua. Loput oli vain pakko laittaa ulos, ja lukea vasta illalla kotona. Te ootte niin ihania! Elätte mukana ilot ja surut – elätte mun kanssa näitä elämän pieniä hetkiä. Olette tuntevia ja lämminsydämisiä, olette ystäviä! Kiitos teille!

Mutta vähemmän liikuttaviin aiheisiin, eli eiliseen muotinäytökseen! Olin tosiaan Tampereella me&i:n kymmenvuotisjuhlassa esittelemässä kevään 2014 naisten mallistoa yhdessä Elisan, Johannan ja Mintun kanssa. Ihana päivä, ihania naisia ja paljon naurua! Huippu porukka tuolla meandilla. Meistä pidettiin hyvää huolta ja saimme tutustua niin yrityksen perustajiin kuin suomessa toimivaan henkilöstöön. Juhlassa oli mukana myyjiä, ja oli ilo seurata, miten porukalla on tosiaan ihan mahtava me-henki. Aloin oikein miettiä, että itse en ole tainnut koskaan olla mukana missään noin isossa ja tiiviissä porukassa. Mielettömiä naisia koko porukka!

Itse näytöksestä mulla ei vielä ole kuvia, ja vaatteetkin julkistetaan virallisesti vasta tulevalla viikolla, joten nämä on tälläisiä behind the scenes -kuvia. Paljon naurua ja paljon hulluttelua!

Nopeaa vaatteiden vaihtoa…

Välipalaa… Ja skumppaa…

Saatiin mahtava vinkki esitellä hampaitamme…

Hulluttelua – ja hampaita….

Kohtalaisen asiallisesti kaikki yhdessä koossa…

Huolenpitoa… ❤

Superhyperextrakiitokset ihanalle Johannalle, joka koukkasi kotimatkallaan niin, että minä säästyin kahdelta paleltumisvaaralta linja-autoasemilla. Alkuperäisistä suunnitelmista huolimatta matkasin nimittäin vielä illalla myöhään kotiin, ja tänään onkin heti aamusta herätty leipomaan juhlaherkkuja huomiseksi. Kakku on täytetty, ja seuraavaksi olisi tiedossa voileipäkakkujen rullausta. Jatkan siis hommiani!

Ihanaa lauantaita ystävät!

ps. Enemmän kuvia Instassa!

Tammikuun 24. oli vuosi sitten torstai. Pakkanen paukkui samaan malliin kuin tänään. Laskettuun aikaan oli pari päivää, mutta henkilökohtaisesti laskin aikani tässä kohtaa tulleen, olin totaalisen valmis synnyttämään. Heräsin aamuyöllä supistuksiin, nousin ylös, ja hoitelin vielä joitakin sähköposteja, maksoin laskuja ja valmistauduin muutenkin synnytykseen.
Poikien herättyä aloimme järjestellä käytännön asioita; Niilolle hoitopaikka, ja miehelleni tuuraaja. Kun kaikki oli kunnossa lähdimme mieheni kanssa kohti sairaala. Meillä matka synnärille on n. 40 kilometriä, eli mistään hirmuisen pitkästä matkasta ei onneksi ole kyse. Oltiinkin jo melkein sairaalalla, kun mies huomasi, että unohti ottaa kameran matkaan. Ainoa asia, joka oli listattu hänen muistettavakseen. Käskin kääntää auton, sillä ilman kameraa en sentään ollut synnyttämään menossa!
Niinpä köröteltiin takaisin kottiin. Kävin nopeasti vessassa ja tajusin, että nyt alkaa olla ehkä jo kiire. Koitin silti pitää yllä huoletonta fiilistä, tiedättehän, panikoiva mies ei ole hyödyllinen tälläisissä tilanteissa. Mieheni kyseli, halusinko vielä kenties saunaan, tai poiketaanko jonnekin kahville. Sanoin, että ajellaan nyt vain rauhassa sinne sairaalaan.
Kun vihdoin oltiin sairaalalla, pyysin jättämään auton pääpysäköintialueelle, sillä halusin vielä rauhassa kävellä, hengittää keuhkot täyteen raikasta pakkasilmaa. Niin tehtiin. Sitä kävelymatkaa unohdan tuskin koskaan. Raikas pakkasilma ja tunne siitä, että jotain suurta tapahtuu hyvin pian. Koko maailma oli hetken aikaa auki, kaikki mahdollista!
Kovin kauaa ei ehdittykään synnärillä ihmetellä, pikku tyttömme tuli maailmaan vauhdilla. Heti saliin päästyämme, kätilö sanoi laittavansa pipon nopeasti lämpenemään. Tässä kohtaa mieskin tajusi, että tänne ei nyt tällä kertaa tultu odottelemaan. Vaikein pala urakassa oli olla ponnistamatta, kun kätilö veti vasta kintaita käteensä. Mutta, niin vain saatiin, sekä hanskat kätilölle, että maailman suloisin tyyttö syliimme.
Siinä sairaalaan saapuessamme olimme kertoneet, että palasimme vielä kameraa hakemaan, ja niinpä meitä hiukan huvittikin, kun kätilö jossain kohtaa totesi, että nyt niitä kuviakin voisi sitten ottaa. Hymyilyttää nuo, esimerkiksi Pinterestissä olevat, kuvausvinkit synnytyssairaalaan. Onhan siinä kohtaa oikeasti hiukan muut jutut mielessä, kuin valokuvien ottaminen. 🙂

Illalla mieheni tuli vielä tuoreen isoveljen kanssa katsomaan vauvaa. Kolmesta tuli sittenkin neljä, vaikka toivosta oltiin miltei ehdittykin luopua.

Tyttö onnellinen

Luoksemme lensit kuin keijukainen,
keskelle talven ja pakkasien.
Tyttöni pieni ja hentoinen,
sinua niin tänne odoteltiin,
lapsi rukousten.

Silmät kuin keijukaisen,
laulu kuin enkeleiden,
vain siivet sinulta puuttuu.
Auringon nauramaan saat,
kukkimaan autiomaat,
tyttö onnellinen.

Silmiisi katson ja koukussa oon,
huoleni jälleen unohtukoon!
Voi kuinka tahtoisin muistaa sen:
Hetkeksi vain sinut syliini sain,
lapsi rukousten.

Silmät kuin keijukaisen,
laulu kuin enkeleiden,
vain siivet sinulta puuttuu.
Auringon nauramaan saat,
kukkimaan autiomaat,
tyttö onnellinen.

Taas ihmetellen huomata saan:
sinä voit nähdä sen salatun maan.
Tahtoisin kanssasi löytää sen,
maan, jossa kesä on loppumaton.
lapsi rukousten.

Silmät kuin keijukaisen,
laulu kuin enkeleiden,
vain siivet sinulta puuttuu.
Auringon nauramaan saat,
kukkimaan autiomaat,
tyttö onnellinen.

Niin monella tapaa on osuvat sanat tuossa laulussa, jonka kummitäti kastejuhlassa lauloi. Vieläkin lähtee kyyneleet valumaan… ❤

Suokaa anteeksi Klaara aiheiset fiilistelyni, Kyllä tässä blogissa vielä muutakin sisältöä tullaan näkemään!
Pikku Koon viimeinen virallinen vauvapäivä. Huomenna mittarissa kokonainen vuosi!
Taapero? Kuulostaa niin isolta…. Äidin vauva se on vielä pitkään!

Klaara täyttää huomenna kokonaisen vuoden. Viimeisen viikon olen ollut jotenkin tosi herkkis, tirautellut kyyneleitä ja muistellut viime tammikuun paukkuvia pakkasia. Varmaan aika luonnollista, kyllähän nämä lasten syntymäpäivät on myös äideille suuria juttuja.Me juhlitaan synttäreitä sunnuntaina, aika perinteisesti ja pienimuotoisesti. Tarjoilujenkaan suhteen en ole vielä ihan varma, mä yleensä saan ne ideat siinä vaiheessa, kun just ehtii vielä toteuttamaan. Mutta ei stressiä, tässä on nyt sen verran paljon ollut juhlia lähiaikoina (5v. synttärit ja joulu), joten yhdet kahvikekkerit menee kyllä omalla painollaan.

Myös hiukan toisenlaisia synttäreitä juhlitaan tulevana viikonloppuna. Vihjasinkin teille tulevasta mannekiinikeikastani, ja tosiaan huomenna olisi tarkoitus olla esittelemässä me & i:n uutta mallistoa merkin 10v. synttäreillä. Mallisto esitellään nyt siis myyjille, ja se tulee myyntiin ensi viikolla. Ihan sentään potkuhousuihin ei minua ja muutamaa muuta kollegaani (Johanna, Elisa ja Minttu) survota, vaan lähinnä esittelemme me & i:n naisten vaatteita. 🙂

Yläpuolella muutama kuva uudesta mallistosta. Pääkalloteeppari ja harmaa neuletakki, ovat ainakin mun mieleen. Lupaan laittaa teille myös juhlasta jotain juttua.  Ja, jos tää oli joku vedonlyöntisivusto, niin nyt vois miettiä kertoimia vedolle pysynkö pystyssä, vai kaadunko! 🙂

Hellouuuu!
Kuten kuvista voi päätellä, täällä aletaan olla jo ihan iskussa, tosin toipilaaksi luokittelen itseni vielä ainakin huomisen ajan, katsotaan sitten asiaa uudelleen!
Anyway, ajattelin tänään jo näyttää ihan ihmiseltä, ja vetäisin niskaan viime viikolla ostamani uudet releet, jotka instassa jo viikonloppuna vilahtivatkin. Punaiset pöksyt ja farkkupaita, molemmat tosi pirtsakoita!

Mutta, entä otsikko?
Asia on nimittäin niin, että kun joutuu sinnittelemään siellä tylsyyden rajamailla, saa päähänsä mitä hauskempia ideoita. Tällä kertaa hauskuuttelin ottamalla asukuvat laajakuvaobjektiivilla! Menin reilu vuosi sitten maksamaan itseni kipeäksi uudesta objektiivista. Ajatuksena oli lähinnä kuvata laajempaa kuvakulmaa kotona, mutta minä ja obiska – me ei vain tultu toimeen toistemme kanssa. Kotona joka paikka repsottaa, ja laajassa kuvassa näkyy tietty kaikki se. En myöskään ollut ostoksestani ihan varma. Oliko se nyt kuitenkin vähän liian laaja… Oli syy mikä tahansa, obiska jäi vaille käyttöä. Parit kotikuvat kävin sillä napsimassa muualla, mutta nyt objektiivi on ollut varmaan vuoden täysin käyttämättä.

Canon EF 24mm f/2,8 ISO500
Harjoittelu tekee mestareita, ja niinpä päätin kaivaa kapistuksen tänään kaapista ja koittaa, miten lähinnä sisustuskuviin hankkimani objektiivi taipuu ihmisen kuvaamiseen. Kuvauspaikaksi valitsin raput, sillä se on ehkä haastellisin paikka saada ihminen mahtumaan kuvaan useimmiten käyttämälläni 50mm:n “putkella”. Suoraan rappusia vastapäätä on nimittäin seinä, ja tilaa jalustalle on likimain metrin verran.
Alla kuitenkin näytteet kahdella eri objektiivilla kuvattuna. Toki kuvat ovat rajattuja, jouduin suoristamaan niitä jne. Mutta näistä näkee kuitenkin etäisyydet, kuvien terävyyden, ja myös tuon hauskan mittasuhteiden vääristymän (varsinkin ihan eka kuva), kun kuvattava kohde seisoo melkein kiinni kameran linssissä!

Canon EF 24mm f/2,8 ISO640

Canon EF 24mm f/2,8 ISO500
Viimeiset kaksi kuvaa vertailun vuoksi. Nämä siis otettu sillä paljon käyttämälläni Canonin 50mm/1.8 -objektiivilla.Koska kuvasin suurimmalla mahdollisella aukolla (f/1,8), huomaa eron edellisiin varsinkin taustalla näkyvän rappusten kaiteen avulla. Näitä kuvia ei ole rajattu, joten tässä se todellinen, mitä sain tällä polttovälillä kuvaan mahtumaan näissä olosuhteissa. Ymmärtänette, että yli 180 senttisen kohteen mahduttaminen kuvaan on aika usein tosi hankalaa. 🙂 Seinät tuppaavat tulemaan vastaan, vaikkei tässä nyt ihan hellahuoneessa asutakaan.

Canon EF 50mm f/1,8 ISO400

Canon EF 50mm f/1,8 ISO400
Kannattiko leikki? Kyllä vain! Hassujen mittasuhteiden lisäksi löysin myös objektiivin hyvät ominaisuudet. Ahkeralla käytöllä meistä voi kasvaa vaikka bestikset, kuka tietää! Entä kuvan laatu? Kyllä rahalla saa laatua, tässä sen huomasi. Mulla on menossa jo toinen edullinen 50mm objektiivi, ja onhan ero tähän jämerämpään (ja kolme kertaa painavampaan) kapistukseen verrattuna aika iso. Ei paljon tarvinnut terävyyttä kuviin lisäillä!

Kamera : Canon EOS 5D mark II
Objektiivit : Canon EF 24mm f/2,8 ja Canon EF 50mm f/1,8

Pöksyt ja farkkupaita : Mango
Kello : MK
Korvikset : Pernille Corydon (blogin kautta saadut)
Rillit : Lexington (blogin kautta saadut)
Villasukat : äiskän tekemät

Auringonsäteiltä ei voi välttyä, ei vaikka olisi neljän seinän sisällä sairastamassa. Facebookissa jo eilen hiukan avauduinkin valon mukanaan tuomista lieveilmiöistä, kuten likaisista ikkunoista ja pölyisistä pinnoista. Mutta niinhän se on, joulusiivous on useimmiten aika turha, koti kaipaa perusteellista puunausta kun kevättalven aurinko alkaa paljastaa kynttiläkauden nokeentumiset ja jokaisen pölyhiukkasen.

Pölyongelman lisäksi, lisääntynyt valo toi myös muuta ajateltavaa. Tässä seiniä tuijotellessa olen nimittäin äärimmäisen ärsyyntynyt myös kaikesta keskeneräisyydestä. Sitä ja tätä pitäisi tehdä, maalata ja nakutella. Mutta kaikkeen tuohonkin suhtaudun nyt erilaisella energialla. Lähtökohtaisesti olen jo tyytyväinen siihen, että keskeneräisyys pistää silmään! Liian helposti kun vain tottuu siihen, että tää nyt on tälläistä… Toki ymmärrän, että käsissämme on ikuinen työmaa, valon määrällä ei sinänsä ole sen suurempaa vaikutusta asioiden hoitumiseen.

Mitä tulee seinien tuijottelemiseen, olen todellakin yhä sairaana. Edessä on lääkärireissu, sillä korvia särkee niin, ettei pää tahdo kääntyä. Ja se pää. No se on tietysti ihan hajoamispisteessä! Olemisen sietämätön keveys kun ei vain sovi luonnolleni. Neljän päivän treenitauko jouluna oli tehdä mut hulluksi, nyt on hiukan sama ongelma. Vaan ei auta kuin kärvistellä, eiköhän se sitten lopulta kuitenkin ole kannattavampaa levätä ja parannella itsensä yhdellä kertaa ihan kuntoon.

Mielenterveyteni tähden aloitin tänään kuitenkin pienet kevätsiivoukset, ja Alman kanssa olen ajatellut tehdä pienen happihyppelyn. Tälle viikolle on luvassa jänniä juttuja. Elämään tulee muutos, jonka kanssa pitäisi astella seuraavat puoli vuotta. Ja perjantaina mun pitäis itse astella catwalkilla. Kun en vain kaatuisi – kummassakaan jutussa! 🙂
Lisää molemmista myöhemmin, nyt pitää jatkaa näitä kotihommia!

Aurinkoista uutta viikkoa!
Ja hei, muistakaa kääntää tänään Avalle klo 21!