Meidän joulu päivittyi tosiaan tänä vuonna lukuisin kuvin Instagramin puolelle, kuten Facebookissakin vinkkasin. Tämä siitä syystä, että kuvien lisääminen sinne on nopeaa ja vaivatonta, ja halusin pitää pienen paussin täältä blogin puolelta ja säästää aikaa itse joulunviettoon.

Aatonaatto veti joulumme hiukan uusille uurille, sillä ilta meni K:n lääkärireissuun ja kinkunpaistot ja moni muu valmiiksi aikataulutettu asia pitikin sumplia uusiksi. Lahjat saatiin kuitenkin yöllä pakettiin, kinkku syötiin aattona lämpimänä jne. Aaton vietimme varsin perinteisellä kaavalla. Appiukkoni oli meillä seuranamme, miehet kävivät joulusaunassa, söimme, ja odotimme pukkia. Joulupäivä taasen meni koko porukalla pyjamissa. Laiskoteltiin, nukuttiin päikkäreitä, luettiin, pelattiin jne. Eilen ruokavieraina oli mieheni isovanhemmat, ja tänään onkin jo palattu arkeen.
Joulu oli tänä vuonna musta paitsi ulkona, myös sisällä. En oikein jaksanut innostua suuremmista joulukoristeluista, ja kattauksetkin menivät aika simppelillä linjalla. Toisaalta, kun on koko syksyn syönyt ateriansa muovirasioista, tuntuu aika juhlavalta käyttää kahta lautasta ja pöytähopeita! Joulupäivän PJ-bileitä lukuunottamatta blogin kautta saatu Lumoan -mekko toimi joulun juhla-asuna, ja osoittautui oikein mukavaksi.

Nyt on lomat lomailtu, ja tämä bloggari aikoo pikkuhiljaa tarttua vastaamattomiin kommentteihinne. Niin huono omatunto laiskuudesta ja kaikesta kiireilystä. Lupaan parantaa tapani, pahoittelen ja pyydän anteeksi.
Toivottavasti kuitenkin teillä kaikilla oli oikein mukava joulu, akut on ladattu ja mieli täynnä energisiä ja positiivisia ajatuksia uudelle vuodelle!

Enemmän kuvia ja tunnelmia tosiaan löytyy sieltä instan puolelta.

Leppoisia välipäiviä!

Muutama jouluinen räpsy, ja pieni tarkennus, että ei täällä joulusta stressata, tai joulun vuoksi öitä valvota.
Valitettavasti tässä on vain ennen joulunpyhiä muutama muu juttu hoidettavana, ja öiset valvomisetkin johtuvat (valitettavasti nekin) ihan muusta kuin tontuntyöstä.
Mutta, jälleen ollaan yksi päivä lähempänä joulua, ja tekemistä on koko ajan vähemmän. Huomenna kyläilyjä ja joulusiivousta, oikeastaan mä aloitan sen joulun huomenna, ja sitten saa kaikki muukin jäädä joulun jalkoihin ihan kunnolla!

Tai oikeastaan mä voisin huomisen sijaan aloittaa sen joulun just nyt! Lasi punkkua ja sohva, kirjan kanssa puhtaisiin lakanoihin jne…
Kuvittelen olevani lomalla! Tehkää te samoin!

Puspus, muistakaa olla kilttejä!!!!

Suuren juhlan tuntua, odotuksen tunnelmaa. Niitä leijuu jo ilmassa. Liian monta valvottua yötä takana, pätkivä muisti ja ahdistava, kurkkua puristava tunne, siitä, että jotain oleellista jää koko ajan tekemättä. Yritän hallita kaaosta kirjoittamalla asiat paperille, mutta aina ei muista edes kirjoittaa.

Todella pahoittelen, etten ole tarttunut kommentteihinne, enkä ole niihin vastannut. Vastaan kyllä. Vaikka sitten jouluna, lupaan! Nyt täytyy vain saada muutama muu juttu vielä pois jaloista. Ja toki olen ne kaikki lukenut, kiitos siis jättämistänne sanoista!

Hassua, muta tästä se alkaa; Matka kohti kevättä! Päivä pitenee pikkuhiljaa.
“Tapanina päivä on kukon askelta pitempi, loppiaisena pirtti jo uutta päivää lämpiää.”

Muutamia ostoksia (lähinnä perustarpeita), kuusen kaatoa, lakanapyykkiä ja yleistä kotihommaa. Jouluksi reissuun lähtevien sukulaisten moikkaamista ja Rocky Road -askartelua. Niitä tälle päivälle.

Mukavaa sunnuntaita ja aatonaatonaattoa!

Täällä ollaan, ja nopeasti ajattelin huikata moit teillekin!
Kiire, kiire, kiire. Tänään olin lasten kanssa viimeisillä jouluostoksilla: Virhe. Hirveä ruuhka ja tungos, ei mun juttu. Tulis jo se joulu, ja saisi vain olla. Eiks niin!?
Ja hei, vuoden pimein päivä. Tai siis lyhin. Alkaa kieltämättä tää synkkyys käydä jo luonnon päälle. Siis mun. Ulkona sitävastoin on saunan rapunpielessä orvokit täydessä kukassa. Ihan sekaisin koko maa.

Mutta, ei mulla oikeestaan muuta asiaa ollutkaan. Odotan joulua, sitä että saa syödä ja olla vaan. Ja, sen jälkeen vaihtuukin jo vuosi, luvataan taas kaikkea ihan pöhköä ja kuritetaan itseämme. Tai sitten ei. Niin, ja odotan lunta. Valoisia talvipäiviä, ja pitenevää päivää ylipäätään. Mutta kaikki ne on ihan kohta tulossa, eli eipä tässä oikeestaan muuta enää tarvitse tehdäkään kuin odottaa. Ja paketoida lahjat. Ja tehdä muutama muu juttu, joka on vähän jäänyt viimetippaan.
Eli mä palaan taas kiireeseeni. Se on moi!

Mulla oli vakaa aikomus käyttää tämä päivä siivoamiseen. Mutta tiedättekö mitä!? Ei huvita sitten yhtään!
Oikeastaan tulin siihen tulokseen, että meillä on ihan perus siistiä nytkin, ja se mikä ei ole, siivotaan sitten aatonaattona tai ainakin hiukan lähempänä joulua. Ei ole mitään järkeä jynssätä pintoja nyt, ja itkeä maanantaina, kun koko työ on ollut turhaa. Eli se siitä joulusiivouksesta. Koitan järjestellä paikkoja jouluun asti, ja siivota normaalit siivoukset. Se saa riittää!

Lastenhuoneessa tein tänään pientä raivausta, laitoin puhtaita pyykkejä kaappeihin jne. Oli pakko hakea kamera yläkertaan, kun ihana auringonvalo valaisi huonetta. Pari kuvaa myös meidän assarista, joka laitettiin pinnasänkyyn siksi aikaa kun etsittiin palapelinpaloja maton alta.

Näihin kuviin ei nyt lastenhuoneen joulua varsinaisesti mahtunut, mutta instan puolelle lisäsin pari räpsyä huoneesta myös, ja siellä näkyy paremmin ne jouluiset jutut.

Flunssaa vähän koko porukalla (Niilo kuumeili viime yönä), mutta otetaan rennosti, niin eiköhän se tästä!
Mukavaa päivänjatkoa teillekin!

Noniin. Niin siinä vain kävi, että kuume nousi, ja nostan käteni nöyrästi ylös.
Takkiin tuli; Flunssa vastaan minä: 6-0. Koko viikon olo on ollut kuin junan alle jääneellä. Lihaksia särkee, mikään paikka ei palaudu, vaikka olen koittanut syödä ja juoda ja venytellä – ja levätäkin ehkä. Ruoka on tökkinyt, syöminen on tuskaa jne. Liian pitkään kai rimpuilin vain vastaan, enkä halunnut uskoa, että tauti olisi tullakseen. Eilen kaaduin sänkyyn ilta kahdeksan jälkeen, mutta lähdin urheana vielä aamulla jalkatreeniä tekemään. Sen jälkeen tiesin: Nyt pitää pysähtyä ja huilata!

Selailin eilen vanhoja valokuvia. Sellaisia omaan käyttöön napsittuja kuvia, joiden ei ole koskaan ollut tarkoitus päätyä blogiin. Tirauttelin kyyneleitä tuijotellessa kuvia synnäriltä, ja muista itselleni tärkeistä hetkistä. Katselin myös kuvia viime joululta, ja pysähdyin miettimään, miten paljon elämä on muuttunut, ja miten moni asia on muuttunut.
Ajattelin jakaa teillekin muutaman, melko hiomattoman, kuvan viime joululta. Nämä on tälläisiä omaan käyttöön räpsittyjä tilannekuvia kuusen koristelusta. Ihan vain jo kuvatut henkilöt ja kotikin on kokeneet melkoisen muutoksen. Mutta, joskus on hauska palata ajassa taaksepäin, ja tehdään se nyt!

Kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen. On ollut mukava lukea, että samankaltaiseen ratkaisuun on päätynyt moni muukin. Selvyyden vuoksi vielä, että meidän jouluiset automatkat ovat hyvinkin lyhyitä, mutta se kai kompensoituu sitten sillä, että vierailla pitäisi monessa paikassa, ja aina on huono mieli siitä, että jonkun seurassa ollaan enemmän kuin toisten.
Toivottavasti kaikki tekin, jotka kerroitte joulunne vielä jatkuvan reissaamisen merkeissä, löydätte tavan rauhoittua joulun aikaan, ja ajan olla vain rennosti.

Tällä hetkellä en lupaa, että jaksaisin vastata jokaiseen kommenttiin erikseen. Olen luvannut tälle päivälle piparitalkoot, ja se lupaus on pidettävä. Nyt pari särkylääkettä nassuun ja taikinaa kaulimaan. Pysykää terveinä!!!!

Joku jonkun postauksen yhteydessä kysyikin, voisinko kertoa perheemme juhlatraditioista ja perinteistä. Vastasin tuolloin, ettei meille ole ehkä vielä muodostunut perinteitä, ja syvälle juurtuneita tapoja. Olemme nuori perhe, joka tavallaan vuosi vuodelta, luo omaa tapaansa juhlia ja viettää juhlapyhiä.
Kuten oli puhetta, viime joulu meni todellisella alisuorittamisella. Raskauden loppuvaihe ja syksyn muutto söivät energiaani, ja joulu meni omalla painollaan nauttien muiden laittamasta ruuasta. Mutta viime vuonna teimme myös päätöksen tämänvuotista joulua ajatellen; Vietämme joulun kotona.
Käytännössä tämä tarkoittaa nyt sitä, että aaton puuroreissu vanhemmilleni jätetään ohjelmasta, samoin kuin ruokailureissut parilta seuraavaltakin päivältä. Teemme kaiken ruuan itse, ja olemme ilmoittaneet, että pöytäämme mahtuu ruokailijoita.
Sinänsä tämä päätös ei tuota työtä sen enempää kuin edellisinä vuosina, koko joulun menun kun olemme aikaisemminkin laittaneet itse. Tällä kertaa tuosta vaivasta tulee ehkä nautittua enemmän, ja ruokaa menee hukkaan vähemmän. Onhan täysin järjetöntä puhista keittiössä marraskuusta lähtien, jos aikoo ehtiä syödä omatekoista jouluruokaa vain aattoiltana!

Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen joulu tuntuu nyt stressittömältä. Huoli siitä, että sukulaisten pöytiin istutaan tasapuolisesti, ja joulu menee lasten ja lahjojen pakkaamisessa autoon, on poissa. Tunnen helpotusta! Uskon, että tämä päätös oli kannattava, joskaan ei välttämättä joka taholta ymmärretty. Mutta, kuten sanoin, olemme nuori perhe, ja nyt on meidän aikamme luoda omia jouluperinteitä, ja etsiä omaa ja oikealta tuntuvaa tapaa viettää yksi vuoden suurimmista juhlapyhistä.

Ensimmäistä kertaa joulu on myös vapaata töistä. Tähän saakka mieheni on ollut jokaisena jouluna töissä. Ensimmäistä kertaa aiomme myös ehtiä yhdessä perheen kesken joulukirkkoon ja hautausmaalle. Ja tiedättekö mitä! Odotan joulua enemmän kuin koskaan! Odotan sitä, että on lupa vain olla. Olla kotona, ottaa rennosti. Nauttia siitä, että kaapit tursuavat valmista ruokaa, sitä ruokaa, jota on vaivalla tehty, ja johon on kulutettu paljon rahaa. Aikaa nauttia suklaasta ja kirjasta. Olla läsnä lapsille ja levähtää hetki myös itse.

Puhtaat lakanat, kevyt siivous ja viimeistellyt yksityiskohdat kynttilöineen ja kukkasineen tuovat joulun kotiin. Joulukuusi, hiljalleen lisääntyvät koristeet ja joulupukin odotus, ne ovat tärkeitä lapsille. Pipareita voidaan leipoa jouluna lisää, tai yhtälailla vaikka limppuja. Kaikki se aika, joka on ennen käytetty autossa istumiseen, tai lähdön tekemiseen, on nyt aikaa omalle perheelle.

Avasin yhden joulupaketin jo hiukan etuajassa, mutta onneksi tein niin. Rennon joulun aion nimittäin viettää uudessa Lumoan -mekossani. Trikoomekko kaipaa seurakseen vain paksut sukkahousut ja lämpimät villasukat. Juhlavampaa kuin verkkarit tai pyjama, mutta mukavuudesta ei tarvitse tinkiä. Siinäpä se tämän joulun idea kiteytettynä onkin; Mukava juhla, sellaisen aiomme viettää!

Mekko blogin kautta saatu ⎜Lumoan

Kiitos, Suvi ❤

Tämä viikonloppu on todellakin mennyt enemmän tai vähemmän joulukiireissä. Vaikka mukaan on mahtunut kivaa ja rentoakin tekemistä, tuntuu pieni paine kasautuvan hartioille. No, toisaalta se kuuluu jouluun, ja tuo oman lisänsä fiilikseen. Itkupotku stressiä en aio ottaa mistään, joulu tulee joka vuosi, vaikkei sitä vimpan päälle laittaisikaan.

Lähinnä nyt on keskitytty pakollisiin hankintoihin, ruokajuttujen suunnitteluun ja valmisteluun. Viimeisiä lahjo ja on tullut hankittua, ja paketointikin on ainakin käynyt jo mielessä. Iltapuhteiksi ajattelin leipoa vielä joululimput, jotta olisi yksi artikkeli vähemmän to do -listalla.

Tälläisen harmaan ja (vesi)sateisen päivän päätteeksi ajattelin laittaa teille muutaman kuvan (jälleen) kuistilta, jossa valo jotenkin sentään riittää kuvaamiseen.  Viileä tila toimii tällä hetkellä paitsi ruokavarastona, myös kylmäsäilytyspaikkana hyasinteilleni. Viileästä on hyvä napata aina uusia kasveja sisälle tunnelmaa tuomaan, ja tästä satsista riittää nyt varmasti jouluun asti.

Nyt mukavaa kolmatta adventtia; Kynttilät palamaan ja sormet taikinaan.

Jos hyvää joululimpun ohjetta olette vailla, täältä löydätte omani. Näköjään niitä on ennenkin tässä kohtaa joulukuuta tullut pyöritettyä!

Tunnelmallista adventti-iltaa kaikille!

Surullista. Eipä tässä voi oikein muuta sanoa. Paitsi olla onnellinen, että talo on ehjä ja ihmiset kunnossa…

Alkukesästä niin kauniina vihertävä ja suriseva vaahtera, on sekin nyt pitkin maata. Ja niin on paljon muutakin. Harmi harmi…

Perjantai 13. päivä. Aika osuva, sanoisin….

Rilliralli on tosiaankin saatu päätökseen, ja nyt on mammalla paitsi terävä näkö, myös uudet pirtsakat kakkulat nenällä!

Rilliralli -arvonnassa saitte kertoa mielipiteenne silmälasivalintaani, ja osallistuitte 150 euron Instrumentariumin lahjakorttiarvontaan. Huikeat yli 450 vinkkiä annoittekin, ja kohtuu tasaisesti mielipiteenne jakautuivat kaikkien viiden vaihtoehdon kesken!

Ei missään tapauksessa punaista! Mutta, niin siinä vain kävi, että punainen Lexington vei voiton!
Oikeastaan kukaan lähipiiristäni ei puoltanut valintaani, mies liputti vahvasti Pradan sinisten pokien puolesta. Nämä tuntuivat kuitenkin omaan päähän uskomattoman mukavilta, pokat eivät “häiritse”, ja mikä tärkeintä, ne istuvat päähän myös niinä päivinä, kun ollaan verkkareissa aamusta iltaan, ja hampaatkin unohtuvat pestä. Punainen sävy on niin läpikuultava, että iho antaa sille rusehtavan vivahteen. Punainen ei tässä tapauksessa ole kova tai silmään pistävä.
Kotiäiti valitsee helppoa ja mukavaa, mutta toki, jos sisälläni olisi bisnesnainen, siskon ehdottamat Ralph Laureninkin pokat olisivat olleet vahvoilla. Mutta, jokainen tyylillään, ja tämä tuntui nyt siltä omimmalta valinnalta.

Kaikki vaihtoehdot voit kurkata Rilliralli -postauksesta.

Entä kuka onnekas voittaa lahjakortin!?

Päivi, kommentillaan:
“Siniset Pradat näyttävät niin raikkailta sinulla! Mie ottasin ne.  Hienoja pokia oot löytänyt. Mulla on sama homma edessä.”
Oli tällä kertaa onnettaren suosiossa. Voittaja saa näillä minuuteilla minulta sähköpostia ja pääsee valitsemaan laseja vielä vaikka ennen joulua!

Sellaista tällä kertaa! Flunssa taisi pelästyä uhoani, ei se ainakaan enää siitä vahvistumaan ryhtynyt. Nyt haudutellaan riisipuurot iltapalaksi, ja sytytellään taas ne kynttilät!

Ihanaa iltaa kaikille!