Viikko sitten perjantaiaamu valkeni kauniin kirkkaana, mutta kylmänä. Ajoin aamulla kotiin ja tyhjensin autosta kamerarepun ja muut työvälineet ja olin varma, etten enää koskaan voisi tarttua kameraani, nauttia kevätauringosta tai perjantaiaamuista. Olin viettänyt viimeisen päivän ja yön isän vierellä. Ja vaikka kuolema ehkä isän kohdalla olikin armollinen, sen lopullisuus tuntui silti ylitsepääsemättömältä. Ajasta ikuisuuteen, mutta ei koskaan takaisin.

Viimeiset kolme viikkoa olivat ehkä elämäni raskaimmat. Ensin puhuttiin kuukausista, lopulta viikoista. Aika kului kuitenkin nopeammin kuin kukaan olisi vielä kuukausi sitten osannut kuvitella. Ja samalla ne viikot olivat myös äärimmäisen tärkeitä. Läsnäoloa ja välittämistä. Hiljaisuutta ja tärkeitä sanoja.

Nousin vielä torstaina aamukahdelta. Tein viimeisiä Instagram-kampanjoita valmiiksi ja lähdin ajamaan töihin. Automatkalla kuitenkin tajusin etten enää jaksaisi. Väsymys ja tieto siitä, että minun pitäisi olla jossakin ihan muualla kävivät turhan raskaiksi. Niinpä ajoin aamupäivällä sairaalaan ja istuin isän vierellä koko päivän ja seuraavan yön. Perjantaiaamuna ehdimme vielä istua yhdessä kokonaisen tunnin – kokonaisena perheenä. Se että olimme siinä vierellä on jotenkin lohdullista.

Viikon aikana tunteet ovat kulkeneet lähes kaikkia ratoja. On surua, kiukkua, väsymystä ja iloakin. Loppuviikosta päätin, että elämän on jatkuttava. Halusin kuitenkin lukea loppuun kirjan, jonka ehdin isän vieressä aloittaa ja neuloa valmiiksi paidan, jonka helman resorista pari kerrosta syntyi isän vierellä. Päätin, että ne on mun surutyötä. Ellen tarttuisi niihin nyt, ne muistuttaisivat aina siitä kaikesta, mikä jäi kesken. Eilen päättelin neuleen ja suljin kirjan. Totesin, että on aika jatkaa elämää. Nyt maanantai ja arki tuntuvat ajatuksena raskailta, mutta samalla lohduttavilta. Elämän on jatkuttava, eikä asia muutu, vaikka kuinka rypisin surussani. Toki surutyö ottaa aikaa villapaitaa ja kirjaa kauemmin, mutta se on kai vain hyväksyttävä osaksi elämää. Mulla on kuitenkin ihana perhe, työ jota rakastan ja elämä joka kannattaa elää.

Kolmen viikon aikana ehti saapua myös kevät. Ja vaikka voisi kuvitella toisin, meillä on puutarhajutut aika hyvällä mallilla. Tästä kiitos meidän miesväelle, joka otti tänä vuonna hoitaakseen kruopsutukset ja haravoinnit, kasvihuoneen lasit ja monet muut työt, joiden luulin jäävän tekemättä. Ehkä näiden räntäsateiden jälkeen puutarhajutuista on kiva ammentaa iloa arkeen. Nauttia keväästä, alati lämpenevistä perjantaiaamuista ja valokuvaamisestakin.

Viimeisen viikon aikana olen myös yrittänyt korvata lapsille ne viikot, jotka olin poissa. Kiitollisena siitä, että poissaoloni oli kuitenkin mahdollista. Olen onnistunut pyrkimyksessäni vaihtelevasti, mutta tänään leivottiin Klaaran kanssa suklaakeksejä. Niiden ohjeen löydät täältä, jos vaikka haluat kokeilla. Sopivat hyvin myös vapun herkkupöytään, joskin katoavat kovin nopeasti. Siksi tehtiinkin kolminkertainen määrä.

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Plantagen & Indieplace

---

Maailmassa on harvoja asioita, jotka tuottavat minulle niin paljon puhdasta iloa kuin puutarha. Kyse ei ole päämäärästä, sadosta tai kukkien määrästä, vaan enemmänkin matkasta. Sellainen tietynlainen yhteys luonnon kanssa (vaikka jotenkin höperöltä kuulostaakin) pitää myös omat jalat maassa ja ajatukset kasvussa ja jatkuvuudessa. Mutta väitän myös, että puhdasta onnea on katkoa kokatessa yrtit omasta sadosta ja sujauttaa suuhun kasvihuoneessa punastunut tomaatti. Mikään tomaatti ei nimittäin maistu yhtä hyvältä kuin se itse kasvatettu. Eikä kyse ole vain mausta, vaan myös tuoksusta. Siitä, että saa jotakin ihan kaikilla aisteilla. Einstein ei sentään tarvitse olla päästäkseen osaksi tästä ilosta. Itse asiassa syötävien kasvien kasvattaminen on helpompaa kuin ehkä osasit edes ajatella. Tänään kasvattamisen iloa kaupallisessa yhteistyössä Plantagenin kanssa.

Tahdon sanoa heti tässä alussa, että valittavana on ainakin kaksi erilaista linjaa. Omasta innostasi riippuen voit kasvattaa taimet itse, tai hankkia valmiita taimia. Vaikka paprikat ja chilit on pitänyt kylvää jo alkuvuodesta, ei edelleenkään ole liian myöhäistä ryhtyä chilitarhuriksi, sillä voit ostaa myös valmiin taimen ja kasvattaa sitä. Samoin on yrttien ja tomaattien kanssa. Jos siemenestä saakka eteneminen ahdistaa jo ajatuksenakin, kokeile valmiita taimia ja ehkä ensi keväänä tai seuraavana uskallat jo kokeilla taimikasvatusta. Plantagenin valikoimista löydät välineet ja tarpeet molempiin tapoihin ja tässä postauksessa esittelen joitakin omia suosikkejani ja hyväksi havaittuja tapoja.

Turvebriketit, taimiruukut ja etiketit:

Olen kokeillut monenlaista kylvämistä ja koulimista, mutta ehdottomasti parhaaksi (ja varmaankin myös helpoimmaksi) tavaksi olen todennut turvebriketit. Tiukkaan puristetut napit turpoavat vedessä ja siemenellekin on ikään kuin valmis kolo paakun keskellä. Turvepaakku on helppo kastella (ja vaikea ylikastella, koska voit aina valuttaa alustalta ylimääräisen veden) ja siisti istuttaa isompaan astiaan kun se aika koittaa.
Se isompi ruukku on minulla yleensä muoviruukku, sillä olen todennut ne turveruukkuja paremmiksi. Turveruukku haihduttaa, joten sen lämpimänä ja kosteana pitäminen on vaivalloisempaa kuin muoviruukussa olevan mullan. Tämä on tietenkin ihan makuasia, mutta kannattaa muistaa myös, että muoviruukku ei ole kertakäyttöinen, vaan sen voi harjata kesällä puhtaaksi ja pinota taas odottamaan seuraava kesää.
Suosin myös Plantagenin valkoisia muovisia taimimerkkejä. Ne eivät ala maatumaan samoin kuin vaikka puiset jäätelötikut, ja tämä vähentää aina erilaisten vaivojenkin määrää pienillä taimilla. Valkoiset tikut ovat myös hurjan kestäviä, ja ne ovat edelleen kiinni myös daalioitteni juurakoissa. Käytä merkitsemiseen esimerkiksi samaa vedenpitävää tussia, jolla merkkaat lasten vaatteet. Mikäli haluat ensi keväänä tikkuun uuden nimen, poista vanha kynsilakanpoistoaineella.

Plantagenista löydät valtavan valikoiman erilaisia siemeniä oman brändin pusseissa, sekä
Weibulls ja Nelson Garden -merkiltä. Tutki siis rauhassa lajikkeiden eroja ja päätä itse, mikä sopii parhaiten omaan makuusi. Aina voit toki kysyä vinkkejä myös henkilökunnalta.

Kun innostut kasvattamaan syötäviä kasveja, nappaa mukaan myös ainakin yhtä lajia syötäviä kukkia! Kun kasvatat kukat itse, tiedät varmasti, että niiden lannoitukseen tai torjuntaan ei ole käytetty terveydelle haitallisia kemikaaleja! Itse tykkään krasseista ja orvokeista, joilla kesäiset salaatit ja kakut saa kaunistettua!

Oletko hieronut käsiisi tomaatinlehtien tuoksua? Entä tuoreiden yrttien? Vaikka siemenestä kasvattaminen ei innostakaan, kokeile parvekkeella tai terassilla omaa yrttiviljelmää ja omaa kirsikkatomaattia ja samalla teet palveluksen luonnolle! Tiesithän nimittäin, että yrteistäkin esimerkiksi timjami, rosmariini ja salvia ovat myös mehiläisten mieleen. Samoin moni yrtti toimii luontaisena hyttyskarkotteena. Plantagenista löytyy myös erilaisia pieniä kasvihuoneita, jotka sopivat vaikka parvekkeelle. Yhtälailla yrttejä voi kasvattaa myös kasvimaalla salaatin ja ruohosipulin kaverina.

Kevään tuleminen on tuntunut tänä vuonna kovin kankealta, mutta eipä siihen enää kauaa mene, kun ulos pääsee kuokkimaan ja lapioimaan ihan kunnolla. Olemme pitkään suunnitelleet hyötypuutarhan perustamista tuonne meidän piharakennuksen taakse, alueelle joka tällä hetkellä on pelkkää joutomaata. Nyt tuon pihan osan raivaus on tehty ja vaikka mitään kummoistakaan hyötypuutarhaa sinne ei tähän hätään pystytäkään perustamaan, on tiedossa ainakin uudet kasvimaat kesäkurpitsoille ja sipulille. Kenties sitten tulevina vuosina vielä jollekin muullekin. Sitä odotellessa aion kokeilla pienimuotoista perunoiden kasvatusta kasvihuoneessa. Tuo Plantagenin perunaruukku on mielestäni myös loistava lahjaidea. Laita siemenperunat valmiiksi multaan ja ilahduta vaikka äitiä toukokuussa. Parhaassa tapauksessa saat kutsun uusille perunoille!

Ennen kaikkea muista, että puutarhanhoito ja kasvien kasvatus on hauskaa! Kukaan ei kuole nälkään, vaikka hyvästä yrityksestä huolimatta jokin menisikin vikaan. Itselläni on tapana ajatella niin, että näistä ympärilläni olevista ihmisistä ja eläimistä mun täytyy pitää huolta. Kasveista huolehtiminen on sitten sitä ylimääräisä extraa, ja ehkä juuri siitä syystä se onkin niin hauskaa ja rentouttavaa. 😀

Uskomattoman viisas isosiskoni muistutti minua tuossa viikolla siitä, että niin hassua kuin se onkin, kaiken tämän keskellä elämä jatkuu. Otin viisaudesta itselleni pienen mantran ja nämä pari päivää olen pienin ottein yrittänyt tarrata kiinni siitä tavallisen elämän syrjästä. Yritin toki jo aiemmin sitä konemaista suorittamista, mutta pakko myöntää, että kovin pitkään tuo itselleni varsin luontainen tapa ei jaksa toimia.

140 silmukan luominen on tuntunut viime viikkoina täysin ylitsepääsemättömän suurelta ponnistukselta, enkä oikeasti uskonut pääni pysyvän kasassa edes laskiessa sataan asti. Mutta niin vain sain pinkin langan puikoille, joskin laskuvirheen mahdollisuus on edelleen olemassa. Ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn jalkauduin myös katselemaan puutarhaa ja sain todistaa omin silmin sen, mitä niin moni hehkuttaa: Kevät on tullut ja sipulikukat kurottavat kohti valoa ja lämpöä. Hetken harmittelin, miten haravointi taitaa nyt jäädä tekemättä, mutta neuvoteltuani esikoiseni kanssa, pääsimme sopuun urakkapalkasta. Jossain kohtaa nappaan itselleni aikaa ihan vain olla ja kykkiä tuolla ulkona. Se kun on sitä parasta terapiaa liki jokaiseen murheeseen.

Se on hassu juttu, miten sitä jotenkin ajattelee itsensä tosi vahvaksi ja kestäväksi. Luulee, että suorittamalla selviää – kunhan tekee ja pysyy vauhdissa niin kyllä se siitä. Mutta eihän se ihan niin yksinkertaista ole. Kukaan ei ole kone, eikä ihmistä kai sellaiseksi tarkoitettukaan. Eilen yritin kuroa kiinni rästiin jääneitä töitä. Illalla noudatin taas siskoni jakamaa viisautta: “Keep calm and watch Poirot”. Kukaan ei nurissut vaikka levittäydyin sohvalle pocornikulhoni kanssa ja pyöritin Yle Areenaa kolme tuntia. Itse asiassa sain katsoa viimeisen tunnin pari tuhisijaa vierelläni.

Ostin kukkakaupasta itselleni värikkäimmät mahdolliset neilikat, ja mies istutti tänään maahan syksyllä kuistille jääneet tulppaanin ja narsissin sipulit. Kyllä se tästä. Tänään ainakin tuntui taas hetkellisesti siltä.

 

Aurinkoista uutta viikkoa myös sinulle!

Kaupallinen yhteistyö Substral & Indieplace

---

Ei ole kukkakimpun voittanutta. Ainakaan tässä kohtaa vuotta, kun kevät vielä keikkuu kainosti edes ja taakse, ja antaa yhä odottaa todellista puhkeamistaan. Viikonloppukimppu on meille kaikille tuttu käsite, mutta onko se kimppu oikeasti vain viikonlopun ilo, vai voiko kukkakimpun saada pysymään kauniina jopa kaksi viikonloppua? Tänään vinkkejä leikkokukkien ylläpitoon kaupallisessa yhteistyössä Substralin kanssa.

Joskus kukkakaupasta saa jonkin leikkokukkaravinteen ostosten mukana, mutta samalla annetaan yleensä myös ohje puhtaan veden vaihtamiseen. Toisin sanoen, jos neuvoa veden vaihtamiseksi noudattaa, pieni ravinnepakkaus on mennyttä jo seuraavana päivänä. Vaikka puhdas vesi ja tuoreet imupinnat ovatkin varsin tärkeä tekijä kukkien säilymistä ajatellen, pitää muistaa, että esimerkiksi erilaisissa asetelmissa tämä voi joskus osoittautua hyvinkin hankalaksi. Lisäksi tarvitaan oikeasti myös hiukan enemmän apua, mikäli mielii kukkien säilyvän muutamaa päivää pidempään. Parhaassa tapauksessa ja hyvällä tuotteella veden vaihtamista ei välttämättä tarvita ollenkaan, joskin kannattaa pysyä tarkkana, että jokainen kukkavarsi saa vettä juodakseen.

 

Maljakkolevä on meille kaikille aika tuttu juttu. Eli se limainen vesi, joka maljakosta usein löytyy, ja se ikävä likakrantu maljakon kyljissä, joka ei tahdo irrota edes tiskatessa. Varsinkin neilikat tai nuo nyt tosi suositut ranunculukset muuttavat veden nopeasti sameaksi ja likaisen oloiseksi. On selvää, että moisissa olosuhteissa kukat eivät kovinkaan kauaa jaksa sinnitellä. Onneksi tähänkin ongelmaan on ratkaisu!

Substralin uusi leikkokukkaravinne on kätevässä pumppupullossa, josta annostelet muutamalla painalluksella ravinteet kimpullesi (kolme painallusta per 0,5 litraa vettä) ja varmistat, että kukat kestävät maljakossa vielä seuraavallekin viikonlopulle. Substralin leikkokukkaravinne pidentää kimppusi kukintaa ja tuoreena pysymistä (jopa +60 %). Tuote antaa kukille niiden tarvitsemia, nopeasti saatavilla olevia ravinteita, ja se liukenee helposti veteen. Substralin leikkokukkaravinne on myös hajuton ja väritön.

Vinkkit virkeälle kukkakimpulle:

🌸 Käytä puhdasta maljakkoa
🌸  Leikkaa leikkokukille uusi imupinta terävällä veitsellä (leikkaa vinottain, jotta imupinnasta tulee mahdollisimman pitkä).
🌸  Lisää maljakkoon oikean lämpöinen vesi: Puuvartiset kukat (esim. ruusut) nauttivat lämpimästä vedestä ja pehmeävartiset kasvit viihtyvät viileässä vedessä.
🌸 Lisää maljakkoon oikea määrä Substral leikkokukkaravinnetta
🌸  Mikäli vesi pääsee loppumaan, huuhtele maljakko, leikkaa uudet imupinnat ja lisää puhdas vesi (muista lämpötila).
Lisää uusi annos ravinnetta!
🌸  Jos mahdollista, nosta kukat viileään esimerkiksi yöksi tai siksi aikaa, kun et ole nauttimassa kimpustasi!

 

Itse odottelen jo innolla kesää ja oman pihan leikkokukkia. Näillä ohjeilla myös ne pysyvät virkeänä ja ilahduttavat pidempään.

Kukikasta kevätviikkoa!

 

Tämä postaus piti tehdä jo viime viikonloppuna. Nyt syreenit on nupuillaan, mutta tulppaanikimppua meiltä ei löydy. Sellainen unohtui pääsiäiseksi ostaa. Samoin moni muu juttu, ja ruokakin vaihtui nopeaan ja helposti lämmitettävään.

Olen vuosia yrittänyt erotella sen oikean Emilian ja tämän blogi-Emilian. Siitäkin huolimatta, että saan välillä niskaani sitä sun tätä, en ole jaksanut oikaista tai selittää. Olen ajatellut, että kun itse tiedän ja läheiseni minut tuntevat, se riittää. Ja riittää varmasti jatkossakin. Kaikkien elämän kuoppien kohdalla on ollut tavallaan kivakin, että mulla on tämä vähän murheettomampi paikka, johon elämän jokainen kolhu ei jätä jälkeään.

Tulee kuitenkin niitäkin aikoja, kun elämä nujertaa polvilleen, ja on vaikea erotella itsestään kahta Emiliaa. Kun on oikeastaan vaikea nähdä edes yhtä selvästi. Kun on itse hukassa itsensä kanssa ja täysin voimattomana elämän voimien edessä. Silloin se suojaava suojamuuri saattaa kääntyä itseään vastaan. Niin kai on käynyt nytkin. On liian vaikeaa olla se kepeä ja iloinen Emilia, kun oma olo on oikeasti jotakin ihan muuta.

Ajattelin selittää, että viimeiset pari kolme viikkoa ovat olleet tosi rankkoja, mutta en oikeastaan tiedä onko kyse kolmesta viikosta, muutamasta kuukaudesta vain puolestatoista vuodesta. Nyt kun alan oikein miettimään, tähän aikaan on mahtunut ihan liian paljon sairautta ja kuolemaa. Enemmän kuin olisi pitänyt, vaikka mikäpä minä olen sitä määrittämään. Ja kun vuoden vaihtuessa saimme huokaista yhdestä helpotuksesta ja ajattelin, että kyllä se taas tästä, tie nousikin uudelleen pystyyn. Se tasaisen tylsä arki jota niin kovasti odotin, vaihtuikin johonkin ihan muuhun.
Ja kun luulin, että pahinta on pahimman pelkääminen, opin jälleen uutta: Pahinta ei ole pelko, vaan tieto. Niin kauan kuin on toivoa, elämä kyllä kantaa. Sen jälkeen kaikki onkin paljon vaikeampaa.

Opastin esikoistani tänään sairaalan hississä sanomaan sen, minkä hän haluaa sanoa ja näyttämään sen, miltä hänestä tuntuu. Ja jos alkaa itkettämään, niin itke. Sekin on sallittua, koska me ollaan ihan vain ihmisiä. Ja sitten tajusin, että voisin myös itse noudattaa omaa neuvoani.

En suostu ajattelemaan, että tämä pääsiäinen olisi jotenkin huonompi. Ei toki sitä mitä oli ajateltu, mutta näin se elämä menee. Nyt käperryn hetkeksi sohvan nurkkaan ja annan itselleni luvan olla pieni ja voimaton. Ehkä myös nauran vähän, hassuttelen ja iloitsenkin. Sillä elämä ei ole vain yhtä ja samaa tunnetta ja mielentilaa, vaan kokonainen skaala täynnä värejä ja erilaisia sävyjä.

Tuossa kun lapseni kanssa keskustelin uuden huonekalun tuoksusta, tulin miettineeksi, miten vähän meillä on tähän kotiin ostettu uusia huonekaluja. Oikeastaan lähes kaikki on vanhasta kodista ja suuri osa tietenkin myös vanhoja huonekaluja. Sänkyä, bambupöytää, työpöytää ja joitakin tuoleja lukuunottamatta ollaan menty vanhoilla. Ja niistä mä tykkäänkin. Joskus mietin, että uudenaikaiset liukuovikaapit kai nielisivät enemmän tavaraa sisuksiinsa, mutta kyllä nuo vanhat kaapit on huomattavasti kauniimpia. Ja samoin toki tykkään meidän kirjakaapeista, vaikka ne ei mitään antiikkia olekaan. Mutta ajattomat omalla tavallaan. Ja onhan ne toki aikanaan ollut meidän häälahja itsellemme, joten kiva ihan siinäkin mielessä, että kestävät aikaa. 😀

Mun pääsiäsineule, tai tipuneule, valmistui viimein. Kerran jo nakkasin sen seinään, kun onnistuin epähuomiossa neulomaan helman aika pitkäksi, mutta kierteelle. Itse asiassa kahdesti! Mutta sitten kaivoin sisuni ja neuleen esiin, ja lopulta siitä tuli tosi ihana! Mä ehdin vuosia ajatella, että neulominen ei vain yksinkertaisesti ole mun juttu. Äitini on superkäsityöihminen, joka pitää villasukissa ties millaisen määrän ihmisiä ja neuloo lähinnä vain palmikko-, pitsi- tai kirjoneulesukkia, virkaa parisängyn peitteitä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Äiti on myös pitänyt kohta puolen sukua islantilaisneuleissa ja neuloo välillä parisataa pipoa ja junasukkia sairaalaan. Ihan vain välityönä. Samoin siskoni innostui käsitöistä ja islantilaisneuleita ja kirjoneulesukkia tulee melkoisella vauhdilla. Molempien tuotoksia olette nähneet paljon täällä blogissa, joten voitte ehkä uskoa, mistä puhun. No, joka tapauksessa mä ajattelin aina, että musta ei yksinkertaisesti ole tuohon. Mutta en tiedä, onko se tämä korona-aika vai mikä, mutta loppuvuodesta sain päähäni, että neulon villapaidan. Ja neuloin. Sellaisen tasona tehdyn ainaoikein neuleen, joka oli niin tylsän värinen, että tein sen lopulta ihan kiukulla loppuun ja päätin, että panostan sen jälkeen väreihin. Ja tämä on toiminut. Onneksi mulla on tosin kaksi ihanaa opettajaa. Ja tuntuuhan se nyt aikuisenakin aika hyvälle, kun oma äiti sanoo olevansa minusta ylpeä. 😀 Tosin olen kyllä todennut, että äiti saa yhä pitää meidän perheen villasukissa.
Mutta tämä siis sinulle, joka ajattelit, ettei käsityöt ole sua varten tai että et osaisi. Jos minä pystyn, niin voisin vaikka vannoa, että kaikki joilla on kaksi toimivaa kättä pystyvät! Tärkeää on muistaa vain, ettei tarvitse olla yhtä hyvä kuin joku muu. Ei mulla ole mitään saumaa kilpailla äitini tai siskoni kanssa, mutta sen mä olen myös hyväksynyt. Olen ehkä sitten jossakin muussa jutussa parempi.

Täällä on muuten lumet kadonneet ja katujen harjaus on jo hyvässä vauhdissa. Jälleen kerran mulla jäi istuttamatta iso kasa kukkasipuleita syksyllä ja ajattelin, että ne olisi kiva kaivaa maahan vaikka viikonloppuna. Kevättä kohti mennään, ja se tuntuu jotenkin todella ihanalta!

 

Huh, mikä viikonloppu! Tosiaan viikko sitten lauantaina meidän siivouspäivä kääntyi siihen, että mieheni ilmoitti haluavansa uudet sohvat ja niinpä me laitettiin vanhat sohvat myyntiin ja tilattiin uudet, joita oltiin toki suunniteltu jo pidemmän aikaa. Tai no, minä olin suunnitellut Ikean Stocksund -sohvia jo useamman vuoden, ja viime aikoina lähinnä odottelin, josko vaaleat päälliset tulisivat taas myyntiin. Sohvan kokoinen asia oli kuitenkin sellainen juttu, josta väännettiin useampaan otteeseen, ja lopulta tilanne oli vähintäänkin “patissa”. Ehkä tuo huomasi väsymykseni valkoisten päällisten pesemiseen tai jotain, mutta ajankohta oli otollinen ja puolisoni sai tahtonsa läpi. Eli tilattiin Soderhamnit, jotka taitaa olla nykyään yhtä suositut kuin nuo Ektorpit olivat aikoinaan.  Tosin asetin ehdoksi taas valkoiset päälliset ja kompromissi syntyi näillä ehdoilla.

Ehkä se väsymykseni valkoisiin sohviin oli myös jossain määrin totta, sillä seuraavana päivänä päätin itse, että miehen ehdottama beige olisi sittenkin parempi. No, ei sitä tilausta voinut enää muuttaa, joten nyt meillä on kahdet sohvanpäälliset, joista toiset pitäisi palauttaa takaisin. Ja kyllä mä nyt olen ihan tyytyväinen. Noissa inan tummemmissa kun ei ihan jokainen kissankarva pistä silmään. Ja olen toki tyytyväinen koko kokonaisuuteen. Meillä kun on siinä suhteessa kasvava perhe, että lapset venyvät ja sohvalla on useimmiten enemmän kuin ahdasta. Tästä syystä päätettiin myös vaihtaa erillinen sohvapöytä kunnon rahiin, jolla saa mukavasti lisätilaa löhöilyyn. Nyt kun lapset vielä jaksavat meidän kanssa löhöillä, pitää tietenkin panostaa puitteisiin.

No, uudet sohvat tulivat keskiviikkona ja vanhat jatkoivat matkaansa torstaina. Perjantaina aloitimme heti työpäivän päätteeksi olohuoneen raivauksen ja kokosimme tapetointipöydän valmiiksi. Noutopitsan jälkjeen päätettiin ryhtyä heti hommiin, jotta päästäisiin lauantaina vähemmällä. Lopulta ihan hyvä veto, koska muuten ei olisi viikonloppu riittänyt. Tapetointi nappaa ihmeen paljon aikaa. Ja sitten on kaikki se sähköjen ja listojen irrottaminen ja uudelleen laittaminen, maalaus ym. Kello taisi olla yli kymmenen kun lauantai-iltana saatiin sohvat kasaan. Sunnuntaina jatkettiin vähän kevyemmin ja vieläkin olisi tekemistä, mutta ehkä niitä paikkoja saa kuntoon vähän kerrallaan tällä viikolla. Suurin työ oli kassakaapin siirtämisessä. Se kun siirtyy pari senttiä kerrallaan kolmen ihmisen voimin. Eikä se muuten ole edelleenkään omalla uudella paikallaan, sillä puhti loppui vähän kesken. Saimme sen kuitenkin sen verran liikkumaan, että mahduimme kasaamaan sohvat. Jos omistaisi jotakin kovin arvokasta, tuolla se olisi hyvässä jemmassa. Tai ainakin kaappi itse on hyvässä jemmassa. Sitä kun ei kukaan kanna ääneti mihinkään.

Olohuoneen uusi vihreä ilme näyttää omaan silmääni aika täydelliseltä. Ja jos kohta 13-vuotias teini sanoo, että näyttää kodikkaalta, en mene asiaa kiistämään. Sillä onhan se nyt kodikas. Ja sanonta nälkä kasvaa syödessä piti taas kutinsa. Nyt nimittäin haluan tapetteja yhä enemmän joka huoneeseen. Ja tuo toinen haluaa isomman telkkarin. Joten onpahan kinasteltavaa myös tulevaisuuteen, eikä tarvitse tylsyyteen asti sohvalla löhötä.

Sen verran oltiin kuitenkin sunnuntaina jo voiton puolella, että pastan kanssa korkattiin oikein viinipullo. No, ehkä oltiin se myös ansaittu!

Huhhuh! En se ole ainoastaan minä, joka maaliskuun lapsena herään eloon talvihorroksesta, vaan meillä asuu onneksi toinen kaltaiseni. Lauantain siivouspäivä sai uuden käänteen, kun mies totesi, että haluaa uudet sohvat. No ideasta toteutukseen ja nyt odotellaan uusia sohvia saapuviksi. Samalla kun sitten rymsteerataan, pohdimme, että se iänikuinen tapettipuhekin voisi muuttua teoiksi. Ja niin on ensimmäinen erä tapettia sekin olohuoneessa odottamassa jatkotoimenpiteitä. Listojakin on pitänyt uusia, ja kuulemma laitetaan nyt sitten kerralla nekin kaikki kun aloitetaan. Eikä väljä, kunhan sitten laitetaan. Eilen listakasa nimittäin muutti olohuoneen lattialle. Ja jännitän tässä myös tätä kahdeksan vuoden taukoani tapetoinnissa. Toivottavasti homma yhä sujuu. 🙂

Täällä talvi katosi kolmessa päivässä, joten sukset saa kai pakata odottamaan seuraavaa talvea. Lunta on nimittäin enää pahimmissa varjopaikoissa ja auratuissa kinoksissa. Ehkä on aika nostaa narsissit rappusille ja toivottaa kevät tervetulleeksi. 💛

Olen huomannut, että viimeisen viikon aikana moni on repinyt hiuksiaan talven uuden tulemisen kanssa. Tuntuu, että lumen tulo maaliskuussa koetaan jo hiukan lannistavana. Pakko olla vähän vastarannan kiiski, sillä mulle luminen maaliskuu sopii oikein hyvin. Varsinkin kun sitä lunta ehdittiin odottaa pari vuotta, antaa talven nyt kestää sen kun kestää. Toki huhtikuun lopulla voin olla eri mieltä. Olen syntynyt naistenpäivänä ja äiti aina muistelee, kuinka silloin, maaliskuun 8. lunta oli niin paljon, että pihan lumivallit olivat korkeampia kuin äidin mintunvihreä Morris Mini. Ja kyllä mä omasta lapsuudestani muistan, että syntymäpäivieni aikaan oli aina talvi. Tai ainakin jossain määrin vielä lunta.

Mutta lumitilannettakin tärkeämpää maaliskuussa on mielestäni tuo valon lisääntyminen. Käyn aurinkoenergialla ja vasta nyt tuntuu, että marras-joulukuun aiheuttama talvihorros alkaa pikkuhiljaa hellittää. Kroppa saa uusia kierroksia ja energiatasot palautuvat vähitellen normaalimpaan suuntaan. Jos en pitäisi talvilajeista, eläminen Muumitalossa voisi olla mun juttu. Pitkät unet läpi pimeimmän vuodenajan kuulostaa houkuttelevalta, mutta tämän talven pelastus on ehdottomasti ollut hiihtäminen. Tosin lähtihän se Muumipeikkokin välillä ulkoilemaan. No anyway, niin kauan kuin talviunimahdollisuus on poissuljettu, otan talven mieluummin lumella kuin ilman. Ja vaikka maaliskuun loppuun asti. Optimaalisin yhtälö olisi tietenkin se, että pyöräilykausi voisi startata heti hiihtokauden perään, mutta ehkä tässä joudutaan vielä tovi odottelemaan, että hiekoitussorat väistyvät tieltä.

Viikonlopun to do -listalla on siivoamista. Ei mitenkään kovin houkutteleva ajatus kun aamulla kahdeksan aikaan tätä pohdin, mutta ajattelin että siivoan sitä henkistä talviväsymystä samalla kun plankkaan kotia kuntoon. Ja hei, ei aikaakaan, kun ollaan taas jo pihapuuhissa. Silloin ei kiinnosta sisällä siivoaminen sitäkään vähää!

Superia viikonloppua myös sulle!

 

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Substral & Indieplace

---

Moikka! Joko multasormet kaipaavat tekemistä? Omani ovat vaatineet sitä jo tovin, ja into lisääntyy sitä myöden kun lumet sulavat ja talvi taittuu. Helmi-maaliskuun tärkeimpiä hommia on tietenkin uuden kylväminen, mutta yhtä lailla vanhoista kasveista huolehtiminen. Nyt on nimittäin se aika vuodesta kun kannattaa viimeistään alkaa elvyttämään niin niitä talvehtineita pelargoneja kuin pikkuisen nuupahtaneita viherkasvejakin. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Substralin kanssa.

Olen itse ollut todella laiska mullanvaihtaja ja osa yli 10 vuotta vanhoista Mårbackoista onkin selvästi kärsinyt mullan ja juuriston maatumisesta. Kova turvepaakku kun ei anna kasville oikein minkäänlaisia edellytyksiä jatkaa elämäänsä, joten nyt oli korkea aika pelastaa kasvit. Valitsin näihin kuviin nyt ne vähemmän lepotilassa olevat kasvit, mutta rehellisyyden nimissä, osa pelargoneista on enemmän ruskeita kuin vihreitä. Mutta tätä ei suinkaan kannata liiaksi pelästyä. Omat kasvini joudun talvettamaan keittiön ikkunalla ja siinä ne myös joka kevät virkoavat ja lähtevät uuteen kasvuun. Tänä vuonna taas entistä ehompana, kun juuret saivat ympärilleen uuden mullan.

Nyt kun viherkasvit ovat taas supersuosittuja, muistutankin että yhtäläisesti myös sisäkasvit kaipaavat juurilleen uutta ja kuohkeaa multaa, joten aihe ei kosketa vain kotipuutarhureita. Kannattaa myös huomioida, että mikäli huonekasvien juuret ovat vallanneet ruukun, se kannattaa samalla vaihtaa suurempaan. Samalla myös esimerkiksi peikonlehden ilmajuuria saa upotettua multaan.

Kaupasta löytyy jos jonkinlaista multapussia, mutta on hyvä huomioida, ettei multa sellaisenaan riitä ravitsemaan kasveja kovinkaan pitkään. Itse asiassa kyse on ihan parista kolmesta viikosta! Lisäksi tarvitaankin siis ravinteita, eli lannoitusta. Niin puutarhassa kuin ruukkukasveillakin tärkeimmät ravinteet ovat typpi (N), fosfori (P) ja kalium (K). Näiden lisäksi kasvit tarvitsevat myös erilaisia hivenravinteita aivan kuten me ihmisetkin.  On siis syytä huomioida myös  kasvin kalsiumin, magnesiumin, rikin, boorin, kuparin, raudan, molybdeenin ja sinkin saanti. Kuulostaa kemialta, mutta onneksi kasvien lannoittaminen on tehty niin helpoksi, että jokainen onnistuu varmasti!

Substralin kasviravinteet muistan ihan lapsuudestani asti. Äidilläni oli nimittäin tapana aina viitata mainokseen “rakkautta ja substraalia” ja sama metodihan toimii edelleen. Substralin kasviravinteita löytyi myös ensimmäisestä omasta kodistani ja löytyy edelleen. Tuotteisiin on toki tullut muutoksia vuosien varrella, mutta tänään esittelyssä niistä kolme ajankohtaisinta.

Lannoitekävyt:

Osmocote käpy ravitsee huone ja parvekekasveja jopa 6 kk:den ajan. Lannoitekävyt on helppo painaa multaan tai sitten ne voidaan lisätä multaan esimerkiksi mullanvaihdon yhteydessä. Hartsikuorinen käpy säännöstelee ravinteiden luovutusta kasville niiden tarpeiden mukaan. Kastelun ja lämmön vaikutuksesta ravinteita vapautuu kävystä kasvin käyttöön tasaisesti, ilman että juuret vaurioituvat liiallisesta lannoittamisesta. Nämä ovat todella hyvä lannoite esimerkiksi juuri noille pelargoneille. Äärimmäisen helppoa, jos koet lannoittamisen hankalana, etkä millään jaksa muistella, koska ja miten lannoitit kasveja viimeksi! Lannoitekäpy on myös äärimmäisen näppärä tuote kesäkukille kunhan pääsemme siihen asti vuotta. Tänä vuonna helpotan omaa kesääni käpyjen avulla!

Ravinnepuikko viherkasveille:

Näitä olen käyttänyt aina! Helppokäyttöiset puikot ravitsevat viherkasveja kahden kuukauden ajan ja olen käyttänyt niitä jotakuinkin kevättalvesta aina syksyyn asti. Puikon voi työntää multaan kokonaan (se maatuu) tai sitten tuikata purkkiin siten, että puikot muistuttavat olemassaolostaan hieman näkyvissä. (Näkyville jätetty puikko muistuttaa lannoitustarpeesta kastelun lomassa!)

Käyttövalmis kasviravinne:

Se minkälaisen tuotteen kukin valitsee, riippuu pitkälti totutuista tavoista. Mikäli suosit mieluummin nestemäistä ravinnetta, hyvä vaihtoehto on Substralin uusi käyttövalmis kasviravinne. Tätä ei tarvitse annostella valmiiksi kastelukannuun, vaan voit kaataa ravinnetta suoraan ruukkuun. Ravinne imeytyy parhaiten kosteaan multaan, joten jos multa on kuivaa, kannattaa ensin kastella kasvi. Nestemäinen seos imeytyy tasaisesti kosteuden mukana ja antaa kasveille kaikki tarvittavat rakennusaineet. Nestemäinen kasviravinne sopii myös syötäville kasveille!

Tee viimeistään nyt maaliskuussa:

Vaihda kasveille uusi multa: Vanha kovettunut multa surkastuttaa kasvien juuriston, eikä kasvilla ole mahdollisuuksia kasvaa. Vaihda mullat viimeistään nyt maaliskuussa, jotta kasvi ehtii toipua toimenpiteestä!
Huomioi istuttaessa ruukun salaojitus, ja mahdollisesti suuremman ruukun tarve, jotta kaikki juuret mahtuvat ruukkuun.
Aloita kasvien lannoittaminen: Talvella kasvit ovat lepotilassa, mutta heti keväällä ne hyötyvät ravinteista ja lannoittamisesta.
Lisää kastelua kevään edetessä: Varmin tapa tappaa huonekasvit tai talvehtivat ruukkukasvit on ylikastella niitä lepokaudella. Lepotilassa harva kasvi haihduttaa kovinkaan paljoa, mutta kevään, valon ja lämmön lisääntyessä kasveille tulee myös jano. Huomioi kuitenkin kastelussa myös lehdistön määrä. Jos pelargonit ovat vielä enimmäkseen runkoa ilman lehtiä, ei kasvi myöskään haihduta samaan tapaan kuin tuuheimmillaan. Maltti on kastelussa paras valtti!
Älä luovuta: Suurin osa minunkin pelargonioistani näyttää vielä tässä kohtaa vuottaa siltä, että niiden paras paikka olisi biojäteastia. Ei kannata kuitenkaan lannistua, vaan muistaa, että luonto ja kasvit toimivat omalla tavallaan ja nyt ollaan vasta kasvukauden starttiviivalla!
Lisää kasveja: Mullanvaihdon yhteydessä on hyvä napsia kasveja myös juurtumaan. Leikkaamalla pelargoneista pistokkaita, voit helposti lisätä kasvien määrää.
Malta lukea ohjeet: Mielin määrin ei kasvejakaan kannata lannoittaa! Lue siis aina ensin annosteluohjeet. Substralin pakkauksissa ohjeet ovat helposti ymmärrettävissä ja niitä noudattamalla vältät ylilannoittamisen!

Vaikka mårbackat ei just nyt näytäkkään tältä, tätä kohti ollaan kuitenkin menossa!

Eikö vain olekin ihanaa! Kevät on jo tulossa!