Kukkamekkojen ja farkkushortsien jälkeen on aika palata taas arkeen ja kohentaa omaa olemustaan. Kesävaatteet vaihdetaan niihin arjen luottovaatteisiin, hyvässä lykyssä klassikoihin, jotka kestävät aikaa ja toimivat vuodesta toiseen. Mustat ja valkoiset vaatteet ovat hyvä pohja toimivalle vaatekaapille, mutta kesän päivettämällä iholla pelkästään mustavalkoinenkin asu näyttää jo hyvältä! Mutta miten pitää ne vaatekaapin perusvärit kauniina pitkän päivän ajan, saati saada vaatteet kestämään myös aikaa? Tähän kinkkiseen dilemmaan poraudutaan tänään mustavalkoisella teemalla kaupallisessa yhteistyössä NIVEAn kanssa.
Vaatehuollon perusteita on pestä mustat ja valkoiset vaatteet erikseen, ja lajitella pyykki muutenkin värin mukaan. Pesuohjeetkaan eivät ole vaatteissa huvin vuoksi, vaan auttavat vaatteen hoidossa ja sen elinkaaren pidentämisessä. Värillisille vaatteille käytetään pesuainetta, joka säilyttää värit, ja valkoiset vaatteet taasen tarvitsevat valkaisevan pesuaineen, jotta eivät muuttuisi ajan saatossa harmaiksi. Vaatteet pestään nurinpäin käännettyinä ja kuivataan pesuohjeen sallimin konstein. Turhaa pesemistä vältetään vaatteiden tuulettamisella ja irtokarvat ja -roskat poistetaan teippirullan avulla… No, perusjuttuja, joita pyykkiä pestessä ei edes liiemmin tule ajatelleeksi.
Mutta, jotta lempivaate kestäisi aikaa ja palvelisi useamman vuoden, vaatehuolto kannattaa aloittaa jo ihan vaatteen käytöstä. Mustien ja valkoisten vaatteiden kohdalla tämä asia korostuu entisestään, koska molemmat värit näyttävät kaunistelematta myös sen, mitä iholtamme vaatteeseen siirrämme. Vaatteeseen suihkittu parfyymi tai paksu kerros huonosti imeytyvää kosteusvoidetta voivat pilata lempivaatteen, mutta kovimmille joutuu yleensä paitojen ja puseroiden kainalot. Ja harmittaahan se, kun ylleen kiskaisee puhtaan mustan puseron, ja hetkenpäästä löytää kyljistään harmaat dödöraidat. Mutta vielä enemmän harmittaa, kun kaunis valkoinen klassikkopaita kellastuu kainaloistaan ja muuttuu käyttökelvottomaksi.
Välillä mietin, pitäisikö jopa vähän hävetä, kun kyselette jonkin vaatteeni ostopaikkaa, ja joudun kertomaan, että kyseinen vaatekappale on jo useita vuosia vanha. Vaatehuoneessani on nimittäin jopa kymmenen vuotta vanhoja perusvaatteita, joita käytän edelleen ihan aktiivisesti. Toisaalta koen kuitenkin ihan ylpeyttäkin siitä, että vaatteillani on pitkä elinkaari ja ne palvelevat yhden kauden sijaan useamman vuoden. Tässä iässä kun ei enää edes tarvitse olla niin kauhean supertrendikäs, vaatteissa arvostaakin enemmän ajattomuutta ja kestävyyttä.
Olen viime vuosina hurahtanut yhä enemmän pellavaan ja sen ajattomaan klassisuuteen, mutta samanaikaiseen rentouteen. Pellava kestää hyvin pesua, mutta imukykyisenä materiaalina se imee itseensä myös epäpuhtauksia. Keltaiset tai hapertuvaksi muuttuvat kainalot ovatkin juuri valkoisten paitojen vitsaus, ja vaikka usein yritänkin käyttää aluspaitaa ihoni ja lempivaatteeni välissä, aina se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Tällöin huomio kannattaa siirtää jo siihen käytönaikaiseen vaatehuoltoon, eli pukea vaate puhtaalle iholle ja sujauttaa kainaloon erityisesti vaatteiden kestoa ajatellen suunniteltua deodoranttia. NIVEA Invisible for Black & White –deodorantti on suunniteltu juurikin säilyttämään vaatteet kauniina ja pitkään, unohtamatta kuitenkaan deodorantin perustehtävää.
Monelle tuttu NIVEA Black & White -sarja on täydentynyt tänä vuonna tuolla vihreä korkkisella uutuudella. Raikkaan sitruksinen deodorantti jatkaa mustien ja valkoisten vaatteiden pelastamista, säilyttäen kuitenkin sen raikkaan tunteen kainaloissa myös niissä kiperissä tilanteissa. Läpinäkyvä koostumus imeytyy nopeasti iholle, eikä se jätä jäämiä vaatteisiin. Valkoiset paidat pysyvät siis pidempään valkoisina ja mustat urheiluvaatteet tai juhlamekot säilyvät kauemmin mustina.
Täyden tehon tästäkin deodorantista saa kuitenkin vain oikeaoppisella käytöllä: Deodorantti laitetaan aina puhtaalle iholle ja sen annetaan kuivua rauhassa ennen vaatteiden pukemista!
NIVEA Invisible For Black & White -sarjasta löytyy uusimman, sitruksisen tuoksuisen Freshin lisäksi myös luonnollinen Clear-variantti. (Roll-on n. 2,50€ ja Spray n. 3,25€). Clear-vaihtoehto on saatavilla myös stick-muodossa. Black & White -tuotteet on saatavilla myös NIVEA MEN -sarjasta. Fresh-variantti miehille on luvassa syyskuussa.
Jos teillä on jotain kivoja ja hyväksi havaittuja niksejä vaatehuoltoon ja vaatteiden keston pidentämiseen, niin raapustakaa niitä ihmeessä tuonne kommenttiboksiin. Itselleni ei edellä mainittujen lisäksi tule enää mieleen kuin esiliinan käyttö. Tykkään nimittäin hääräillä keittiöjuttuja essuun kietoutuneena, ja olen huomannut sen vähentävän omalla kohdallani hurjasti ylimääräisen pyykin syntyä. 🙂
Mutta hei, klikkailkaapa seuraamaan seuraamaan @niveasuomi -Instagram-tiliä! Siellä on nimittäin elokuun ajan jossa
NIVEA Invisible For Black & White Fresh –tuotteita!
Hello ihanaiset! Toivottavasti kesälauantainne on ollut lämmin ja leppoisa!
Täällä on nautittu lauantaista melkein eilisen tavoin painostavassa kelissä. Tuntuu, että vaikka talon joka puolelta ikkunat ovatkin auki, ilma ei siltikään vaihdu sisällä. Tässä kohtaa vuotta meillä yleensä joku jo luovuttaa, ja siirtyy alakertaan nukkumaan, mutta toistaiseksi nyt ollaan vielä makuuhuoneissa pärjätty. Ajattelen vähän niin, että kyllä se kylmäkin sieltä ehtii tulla, joten otetaan nyt ensin pieni yliannostus lämmöstä, eikös niin! 🙂
Meillä on Alman kanssa oikeastaan sama kävelyreitti ympäri vuoden, ja jotenkin on ihan mielettömän ihanaa seurata samojen maisemien muuttumista kuukausi kuukaudelta ja viikko viikolta. Ei siis vain kesä – kevät – syksy – talvi, vaan ihan jo sitä kesän aikana tapahtuvaa maiseman muutosta. Kesällä kaikki muuttuu niin paljon vihreän sävyjen mukaan ja tietenkin kukkivien luonnonkasvienkin vuorotellessa loistollaan. Ja vaikka alkukesä onkin kaunista aikaa sen luonnon heräämisen ja uuden kasvamisen vuoksi, niin onhan tässä heinäkuun lopun rehevyydessä ihan oma loistonsa. Kohta ihastellaan sitten jo kypsyvien viljapeltojen sävyjä, ja tykkään muuten siitäkin ajasta ihan mielettömästi! Ylipäätään tykkään katsella ympärilleni ja nauttia koko paketista.
Ihan kauhistuttaa, että ensi viikkoa on täällä oikeasti viimeinen kokonainen lomaviikko ennen koulujen alkamista! Aika on kulunut niin luvattoman nopeasti, ja tuntuu, kuin suvivirsi olisi veisattu vasta pari viikkoa sitten! Ehkä jonkinlainen arkea helpottava vuorokausirytmin ryhtiliike pitää ottaa tuossa tulevan viikon aikana, ettei nyt ihan shokkireaktiota tulisi. 😀
Mutta nyt jos koskaan tuosta vehreydestä pitää ihan oikeasti nauttia. Niin ja kesäilloista ja tästä autuaasta rytmittömyydestä. Oma suunnitelmani on istua ilta-auringossa viinilasi kädessä ja tuijotella kesäiltaan. Kyllä sinne sohvan nurkkaan ehtii sitten käpertyä taas syksyllä!
Hejjj, ihanat! Olen tuossa jo useamman päivän miettinyt, että pitäisi kuvata teille noita maantienpientareita, kun ne loistavat keltaisen, punaisen, violetin ja sinisen eri sävyissä. Aina kotiin ajellessa katselen sitä värien vierustamaa tietä, ja mietin, että tästä kaikesta kauniista ne kaupunkilaiset jäävät paitsi. No hitsi, tänään se niittokone sitten ajeli tienpientareet sileäksi, enkä saanut teille sitä väri-iloa tänäkään vuonna kuvatuksi. Tuo tienvierustoiden niittäminen kertoo muuten joka vuosi uhkaavasti koulujen alkamisesta. Veikkaan nimittäin, että niitto tehdään juurikin siksi, että maantie olisi koululaisille turvallisempi. Tai no, jotta kaupunki saisi ainakin vedota siihen, että tie ei ole liian vaarallinen. Mutta se kyläpolitiikasta, ei mennä siihen sen enempää… 😀
Onneksi niitto koskee vain tuota isoa maantietä, ja nämä pienemmät soratiet saavat vielä olla rauhassa. Puna-apilaa rypsipellon edessä, aika idyllistä, eikö?
Ja hei, nyt punaisessa paholaisessakin on kori! Selailin nettikauppoja ja yritin etsiä mahdollisimman suurta koria. Pelkäsin jo, josko tämä olisi liiankin suuri, mutta hyvinhän se tuohon sopii. Ja sisäänsä se nielee vaikka mitä. Sen käsilaukun ja viinipullonkin. 🙂
Arvatkaapa vain, pääsinkö tänäänkään sinne kirjastoon asti? No en tietenkään. Tosin puolustuksena se, että kirjasto meni jo kolmelta kiinni. Onneksi hyllystä löytyy vielä jotakin luettavaa tälle illalle. Ensi kerralla sitten taas parempaa onnea. 🙂
Täällä venytellään napanuoraa ja pakataan esikoisen tavaroita huomenna alkavalle neljän päivän leirille. Poika kyllä selviää, reipas kun on, mutta itseäni tässä lähinnä säälin. Vaikka eipä kai tuota voi peräkammarissa ikuisesti säilöä, joten hyvä se on venytellä nuoraa jo tässäkin kohtaa!
Täällä on tänään juurikin sopivan puolipilvinen keli kaikenlaiseen puuhasteluun. Ei liian kuuma, mutta kuitenkin kesäistä. Koska päätin jo alkukesästä rikkoa tänä vuonna kaikki edelliset mekonkäytön ennätykseni, kampesin helmat päälleni tänäänkin. Maximekko on juuri sopiva silloin kun lämpötilat eivät ole ihan helteissä asti, tai tuuli tuntuu viileältä iholta. Ja olenpa niin viluinen, että ruokakaupassakin tuntuu mukavammalta kulkea jalat jossain määrin verhottuna. Tämän pellavaisen niinmun’design -mekon sain Virpiltä bloginäkyvyyttä vastaan, ja ilohan täysin Suomessa suunniteltua ja valmistettua vaatetta onkin käyttää. Mekko on muuten niin hengittävä ja kevyt, että se ei ahdista kuumemmallakaan säällä, ja fiilistäkin on helppo muuttaa yksinkertaisen mekon kanssa vain asusteita vaihtamalla. Tänään tuntui kuitenkin tältä: Farkku, mokka ja varvassandaalit. Antavat juuri sopivasti arkisempaa rentoutta.
mekko|niinmun’design (saatu)
farkkutakki|H&M
laukku|DAY Birger et Mikkelsen
Niin ja nyt muuten se miehen loma sitten viimein starttasi, ja minä käytin tilaisuutta heti hyväkseni nautiskellen jo aamupäivällä ihan vain omasta seurastani. Sillä välin kun lapset tekivät isänsä kanssa pihatöitä, minä makoilin kirjani kanssa sängyssä, ja suihkuunkin sain kammettua itseni vasta iltapäivällä. Mutta hei, joskus tekee hyvää ihan vain ollakin, ja sitten jaksaa taas paremmalla teholla. Seuraavat kolme viikkoa ajattelinkin ottaa sitä kuuluisaa minäaikaa hieman jokaisesta päivästä. Lähteä lenkille kun siltä tuntuu, ja taistella salilla tätä kesäistä lihaskatoa vastaan. Niin ja tietenkin lukea!
Hejsan ihanaiset! Vaikka tämä kotihiiri viettääkin suurimman osan kesäilloistaan kotona kynnenalusiaan puhdistellen, tekee toki välillä ihan hyvää katsoa kohti kesäyötä vähän toisenlaisesta kulmasta. Olkoon siis tämä, kaupallisessa yhteistyössä Black Tower Ice:n kanssa tehty postaus, oodi niille erilaisille kesäilloille!
Silloin joskus nuorempana (tarkoitan aikaa ennen lapsia, nuori olen yhä!), illanvietot alkoivat aina tyttöjen kesken yhteisellä laittautumisella. Tiedättehän, vähän meikkiä ja hiuksia, kippistelyä ja naurua. Myöhemmin tuollekin ajanvietteelle joku keksi ihan terminkin, ja alettiin puhua etkoista. Siinä vaiheessa kun etko -sana kiiri tänne asti, minä kuitenkin elin jo ihan erilaista elämää. Vuodet vierivät, ja viikonloppuillat muuttuivat. Ei ollutkaan enää lauantai-iltoja tyttöjen kesken, ei yhteistä meikkaamista, eikä hiusten kihartamista. Elämään tuli uusi vaihe ja nuo ajat jäivät jonnekin muistojen kultakansiin.
Olin lähestulkoon unohtanut mitä se yhteinen iltaan valmistautuminen voi olla, kunnes pari viikkoa sitten muistot palasivat mieleeni. Poksahdus ja lasien kilinää. Hiusten kihartamista, pinnien lainaamista, rajausten tummuuden arviointia, viime hetken asuarvontaa ja tietenkin iloista naurua. Tuntui hauskalta palata takaisin sinne jonnekin, ja huomata, että taito on yhä tallessa. Oikeastaan harmittamaan jäikin vain se, että niihin “etkoihin” ei saatu varattua enempää aikaa! Nimittäin toisin kuin silloin kymmenen vuotta sitten, kun juhlimaan lähdettiin vasta puolilta öin, alkavat juhlat nykyisin jo aikaisin alkuillasta.
Kun valoisa kesäyö yleensä suljetaan nukkumaan mennessä sinne pimentävän rullakaihtimen taakse, tuntui ihanalta saada nauttia lähes yöttömästä yöstä kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Olipa tuo samainen viikonloppu varmasti se tämän kesän viikonlopuista lämpiminkin, eikä yökään tuntunut viileältä edes paljaisiin sääriin.
Black Tower Ice -kuohuviini nautitaan viinilasista jääpalojen kera ja sen makeahko maku pitää sisällään omenaa, päärynää ja sitrusta. 100%:n luomuviini ihastuttaa myös tuotantomenetelmillään. Jäinen malja sopii erityisesti lämpimien kesäiltojen skoolaukseen – niin tyttöjen kesken, kuin vähän romanttisemmissakin tunnelmissa.
Vaikka juhliin valmistautuminen oli mukavaa sekin, toivon kuitenkin, että tämä kesä antaa vielä lämpimiä kelejä, jolloin kesäillan ihanuudesta saa nauttia myös omassa pihassa. Valoisissa öissä on toki oma taikansa, mutta ei tunnelmaa latista laisinkaan kesäyöhön hentoa valoa luovat lyhdyt. Kesässä ja sen öissä on aina oma taikansa!
Hellurei ja torstaita! Tänään valokuvataan, eli tervetuloa Emilian pieneen kamerakouluun! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Olympus:n kanssa ja sisällöltään se avaa kamerakäsitteitä ja kameran säätöjä, sekä pikkuisen objektiivien eroja. Postauksen kuvien alta löydät aina siihen käytetyn objektiivin, valotuksen säädön, ISO-arvon, sekä f-luvun.
Kuten olen kertonutkin, aloittaessani bloggaamista, käytössäni oli melkoisen kookas Olympus pokkari ja homma kosahti heti alkuun siihen, etten osannut laittaa kuvia tietokoneelle. Vuosien myötä sekin taito on tullut opittua, ja onpa pokkarikin vaihtunut digijärkkäriin. Puhumattakaan siitä, että kuvat eivät enää päädy blogiin suoraan kamerasta, vaan käyvät aina läpi jonkinlaisen säätämisen. Vaikka valokuvaus onkin osa työtäni, siitä on tullut myös äärettömän tärkeä harrastus, johon olen innostanut niin äitini, kuin esikoisemmekin.
Olen jo useamman vuoden kuvannut Olympuksen OM-D E-M10 kameralla, josta sain nyt käyttööni uuden MARK II version. Pidän itse kameran koosta, sillä se on helppo kuljettaa mukana ja kuvanjälki on erinomaista. Niin, ja mainittakoon sekin, että rakastan tuota kameran muotoilua ja ulkonäköä; kuin vanha kamera ulkokuoreltaan, mutta sisältä ihan parasta tätä päivää. Suurena plussana on tullut myös kameran sisäänrakennettu WiFi, joka mahdollistaa kameran kuvien tuomisen puhelimeen vaikka autossa. En oikein ole innostunut noista puhelimien kameroista, joten vaikkapa Instagramiin niitä puhelimella räpsittyjä kuvia tulee laitettua harvemmin. Mieluummin kuva kameralla, siirto puhelimeen ja avot!
Mitä tulee objektiiveihin, kuvaan oikeastaan vallan kiinteän polttovälin objektiiveilla – kuvasin sitten Canonilla tai Olympuksella. Olympukselta käytössäni on ollut 45 mm f/1.8 ja 25mm f/1.8, sekä tietenkin kittiobjektiivi, jota harvemmin käytän. Uusimpana Olympus-objektiiveihini liittyi 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivi.
Kiinteä polttoväli tarkoittaa siis sitä, että objektiivilla ei voi zoomata. Polttoväli (eli nuo 25mm, 45mm ja 30mm..) kertoo kuinka paljon kuvaan mahtuu jos seisot vaikkapa kahden metrin päässä kohteestasi. Toisin sanoen, jalat ovat kiinteän polttovälin objektiiveille se zoomi. Tämä toimii tietenkin ulkona oikein hyvin, mutta sisällä kuvatessa seinät tulevat usein vastaan, ja siksipä niitä objektiiveja onkin tullut hommattua vähän eri tarkoituksiin. Kiinteän polttovälin objektiivit ovat kuitenkin tehoiltaan huomattavasti parempia ja niissä aukon saa yleensä zoomiobjektiiveja suuremmaksi. On toki älyttömän hyviä suuren aukon zoomiputkiakin, mutta tuo optiikka tuo yleensä myös hintalappuun melkoisen kookkaan numeron. 🙂
30mm F3.5 +0,3 ISO 200
Nykyisin aika monelta löytyy jo järjestelmäkamera, mutta valitettavasti niissä käytetään usein automaattiasetuksia. Tuossa juuri viikonloppuna olimme juhlimassa, ja annoin tämän kyseisen kameran eräälle herrasmiehelle, ja vakuutin, että säädöt ja muut on kunnossa. Hänen pitäisi siis vain kohdistaa kamera naisporukkaamme ja painaa nappia. No, ensimmäiset kuvat onnistuivatkin ihan hyvin, kunnes kuvaajamme oli alkanut miettiä, että hän saisi varmasti vielä parempia kuvia automaattiasetuksella. Ja ne viimeiset kuvat olivatkin sitten ihan toista maata… Noin pähkinänkuoressa voisi sanoa, että järjestelmäkameraan on turha hassata rahojaan, mikäli asetusten säätäminen ei lainkaan kiinnosta.
Mitä tulee itse kuvaamisen opetteluun, pätee tähänkin sama vanha viisaus, kuten niin moneen muuhunkin asiaan: Kukaan ei ole seppä syntyessään! Pyörällä ajon oppii pyöräilemällä, samoin on kuvaamisen kanssa – vain tekemällä oppii! Onneksi nykyaikana ei tarvitse kehittää kuvia, vaan onnistumisensa ja kuvien erot voi katsoa vaikka heti. Tässä postauksessa annan nyt muutaman vinkin aloittelevalle kuvaajalle. Eli jos sinulta löytyy hurjan kallis pokkari (=automaattiasetuksilla toimiva järkkäri), tai olet harkinnut järjestelmäkameran hankkimista, näillä vinkeillä pääset kuvaamisessa alkuun! Nyt siis käytetään Olympuksen kamerassa asetusta A (Canonilla Av), joka mahdollistaa niin ISOn, valotuksen kuin aukonkin säädön. Tämä on huomattavasti täysmanuaalia nopeampi ja varmempi tapa ottaa onnistuneita kuvia. Tässä asetuksessa valotuksen säätö on enemmänkin valotuksen korjausta, sillä kamera ottaa jo aukon koossa huomioon suljinajan.
30mm F3.5 +0,3 ISO 200
Aloitetaan nyt kuitenkin niistä kameran säädöistä! RAW RAW ja RAW! Kuvaan itse aina RAW-kuvia, sillä niissä säätövaraa on huomattavasti tavallista jpg-tiedostoa enemmän. Yli- tai alivalottunut kuva on mahdollista pelastaa vielä RAW-muodosta, mutta jpg-laatuna siihen harvemmin pystyy. RAW on myös raakakuva, eli juuri sitä, mitä kamera kuvaa. Kuvankäsittely tuo kuvaan eloa, ja useimmiten kuvankäsittelyohjelmat jo automaattisesti “parantelevat” raakakuvaa. Tämän jälkeen tulee ISO -arvo, f-luku ja suljinaika/valotusaika. Pyhä kolminaisuus, joka muodostaa valokuvan!
25mm F1.8 -0,7 ISO 250
ISO -arvo: ISO-arvo on oikeastaan sama asia, kuin vanhoissa filmikameroissa filmin herkkyyttä kuvaava ISO-/ASA-luku. Nykyisin ISO-arvoa voi kuitenkin säätää vaikka joka kuvalle erikseen, mutta kyse on kuitenkin samasta “valoherkkyydestä”, eli siitä, kuinka paljon valoa tarvitaan kuvan valottumiseen.
ISO kannattaa aina pitää mahdollisimman alhaisena. Kun valoa on vähäisesti, ISO-arvoa, eli valoherkkyyttä, voi tietenkin nostaa, sillä silloin pienempikin valon määrä riittää kuvaamiseen. Mitä suurempi ISO-arvo kuitenkin on, sitä rakeisempi tulee myös kuvastasi. Talviaikaan sisällä kuvatessa tässä onkin se taistelu rakeisen ja tärähtäneen kuvan välillä: Nostamalla ISO-arvoa, saat kätesi pysymään suljinajan verran vakaana, mutta kuva on todennäköisesti rakeinen. Jos taas pidät kiinni kovin pienestä ISO-arvosta, kuvasi todennäköisesti tärähtävät pilalle. Helpointa on tietenkin kuvata liikkumatonta kohdetta jalustalta, mutta joskus niitä kuvia haluaisi ottaa muissakin tilanteissa. Tällöin useimmiten rakeinen kuva on parempi vaihtoehto, kuin se, ettei kuvaa saisi ollenkaan. Ideaali tilanne olisi kuitenkin se, että valotusaika ja ISO voitaisiin molemmat pitää mahdollisimman pienenä.
Suljinaika/valotusaika: Suljin on se kameran osa, joka aukeaa ja sulkeutuu kuvaa otettaessa. Suljinaika/valotusaika määrää siis sen, kuinka kauan valoa pääsee kameran kennolle. Pimeässä tarvitaan pidempää valotusaikaa ja luonnollisesti valossa lyhyempää. Ideaali tilanne on tietenkin se, että kuva ei ole yli- eikä alivalottunut. Harvoin valotus kuitenkaan osuu aivan täydellisesti nappiin, mutta kuten sanottu, kuvankäsittely pelastaa. Esimerkiksi valkoiset kukat saattavat palaa muuten hyvin valottuneessa kuvassa puhki, joten silloin kuvankäsittelyssä voi esimerkiksi laskea vain valkoisten kohtien valoa. Toisaalta tästä samaisesta seikasta hyötyy mm. kiinteistövälittäjä, sillä vähän likaisempikin valkoinen seinä tai keittiön valkoiset kaapinovet näyttävät kirkkaan valkoisilta. 😉
Tällä asetuksella kuvatessa valotusta “korjataan”, ja tästä johtuen löydät kuvien alta valotuksen tietona +/- -korjauslukeman.
Aukko eli f-luku: Aukko sitten taasen on kameran objektiivissa se reikä, josta valo pääsee läpi. Aukkoa säätämällä kuvan tunnelma ja syväterävyys muuttuvat. Mitä suuremmaksi aukon säädät, sitä pienemmäksi f-luku muuttuu. Pienin f-luku (eli suurin mahdollinen aukko) onkin se, joka mainitaan aina objektiivin kyljessä, siinä polttovälin perässä. Esimerkkinä tässä postauksessa käyttämäni objektiivit Olympus M.ZUIKO DIGITAL 45 mm f/1.8 -objektiivijaOlympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivi. Ensimmäisessä aukon saa säädettyä niinkin suureksi, kuin 1.8 ja jälkimmäisessä suurin aukko eli pienin f-luku on 3.5 .
Itse kuvaan usein mahdollisimman suurella aukolla, eli säädän kameraan pienimmän f-luvun, jonka objektiivi antaa. Tällöin kuvattava kohde piirtyy kauniisti esiin taustasta. Oikein läheltä kuvattaessa kovin pieni f-luku ei kuitenkaan välttämättä ole paras mahdollinen, sillä aukon suuruus korostuu läheltä kuvattaessa. Samaan tapaan syväterävyys korostuu kun kuvattava kohde on kunnolla taustasta irti.
F-luvulla on kuitenkin suuri merkitys myös suljinaikaan/valotukseen, ja sitä myöden tietenkin myös ISO-arvoon. Nimittäin mitä suurempi aukko (pienempi f-luku), sitä enemmän kameraan pääsee valoa ja sitä pienempi suljinaika kuvaamiseen riittää. Tästä syystä puhutaan yleensä valovoimaisesta objektiivista kun puhutaan suureen aukkoon (eli pieneen f-lukuun) taipuvasta objektiivista.
45mm F1.8 +0,3 ISO 200 Mitä lähempää kuva on otettu, sitä voimakkaampi on aukon luoma syväterävyys.
30mm F3.5 o,0 ISO 200 , toisessa ja viimeisessä kuvassa kuitenkin ISO 320, sillä käteni tärisi kohdistaessa.
Makrokuvaus sitten taasen on pienten yksityiskohtien kuvaamista. Ne voivat toki sisällöltään olla ihan mitä vain, mutta itselleni makro-objektiivi on ehdottomasti se “kukkaobjektiivi”. Makro-objektiiviksi kutsutaan objektiivia, jonka suurennussuhde on vähintään 1:1. Suurennussuhde kertoo mikä on kuvattavan kohteen luonnollisen koon suhde sen kokoon kameran kennolla. Olympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivissa on erittäin korkea 1,25:1 suurennussuhde, eli noin 1,4 cm pitkä kohde täyttää koko kuva-alan. Makro-objektiivissa myös lähin tarkennusetäisyys on tärkeä, sillä tavallisella objektiivilla pääsee harvoin näin lähelle kuvattavaa kohdetta. Tuossa 45millisessä objektiivissa lähin tarkennusetäisyys on 0,5m ja tässä makrossa se on vain 0.095 m. Koska makro-objektiivi on myös inan kaveriaan pidempi, sillä pääsee oikeastaan aivan “iholle”. Lähin tarkennusetäisyys kun mitataan kameran kennolta, ei objektiivin etulasista.
25mm F1.8 -1,7 ISO 200
Kuten tämän postauksen kuvista huomaat, 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivi sopii kuitenkin myös yleiskuvakseen, eli sillä ei missään nimessä tarvitse kuvata vain ja ainoastaan pieniä yksityiskohtia. Ja vaikka tässä objektiivissa f-luvun saakin “vain” siihen 3.5, lähikuvissa se on jo älyttömän paljon!
Kaksi edellistä kuvaa:
Ensimmäisenä Olympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivilla otettu kuva ( 30mm F3.5 o,0 ISO 200) ja toisena täysin samasta paikastaOlympus M.ZUIKO DIGITAL 45 mm f/1.8 -objektiivilla otettu versio ( 45mm F1.8 +0,3 ISO 200).
Kuvapari havainnollistaa objektiivien polttovälin eron, mutta myös tuon aukon eli f-luvun merkityksen. Toisessa kuvassa syväterävyys on huomattavasti selkeämpi ja tausta jää kauniin utuiseksi. Jos kuitenkin tuohon alempaan kuvaan olisi halunnut mahduttaa kaiken sen, mikä näkyy ensimmäisessä kuvassa, olisi kameran pitänyt olla huomattavasti kauempana. Syväterävyys on kuitenkin suurimmillaan silloin kun kuvataan läheltä ja kuvattava kohde on tarpeeksi kaukana taustasta.
Vaikka makro-objektiivi siis soveltuukin oikein hyvin yleiskuvaukseen, pidän kuitenkin itse enemmän tämänkaltaisessa kuvassa 45millisen objektiivin eduista.
25mm F1.8 -0,7 ISO 250
Kuvissa Olympus OM-D E-M10 MARK II -kamera ja Olympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO-objektiivi, sekä Olympus M.ZUIKO DIGITAL 45 mm f/1.8 objektiivi.
30mm F3.5 o,0 ISO 200
Valokuva rakentuu siis nimensä mukaan valosta. Kesä on ihanaa aikaa kuvata, sillä sisälläkin on pilvisenä päivänä useimmiten enemmän valoa, kuin marraskuun päivien valoisimpina tunteina. Silti valo itsessään ei ole onnistuneen kuvan tae. Päinvastoinkin oikeastaan! Kesällä ulkona kuvattaessa valo voi olla liiankin suoraa, ja tästä syystä keskipäivän auringossa ei yleensä napsaista niitä parhaita otoksia. Kirkas valo tuo mukanaan kovat varjot, ja tämä on syy siihenkin, että itse kuvailen mieluummin tuolla meidän alapihalla, kuin porottavalla yläpihalla. Kesälläkin ne parhaat kuvat tulevat varjossa tai vastaavasti aamulla tai illalla, kun valo ei tule suoraan ylhäältä päin. Ilta- ja aamuauringonsäteissä on huomattavasti keskipäivän porotusta kauniimpi tunnelma. Myös vastavaloon kuvaamisessa tärkeää on, mistä kulmasta valo tulee.
Sisällä kuvatessa parhaat kuvat tulevat nekin luonnonvalossa. Sammuta siis lamput, ja pyri kuvaamaan sisustusta talvellakin päivän valoisimpaan aikaan. Joo, tiedän, talvella se tunti tuntuu tooosi lyhyeltä. Lähikuvatessa/makrokuvatessa valoa tarvitaan enemmän. Pienten yksityiskohtien tallentaminen kameraan onnistuu siis huomattavasti paremmin kesällä, joten “kukkaobjektiivi” ei ole täysin tuulesta temmattu nimi. Toki makrolla voi kuvata myös talvella sisätiloissa, mutta silloin luonnonvalo harvoin riittää ja apuun tarvitaankin lisävalot.
Ihmisiä kuvatessa muista aina kohdistaa itseäsi lähimpään silmään, jolloin kuvasta tulee skarppi isommallakin aukolla. Olympuksen kameraan on valittavissa myös kasvojentunnistus, jonka avulla aloittelevakin kuvaaja saa helposti napsaistua kuvan ystävästään tai perheestään, tai vaikka nopeasti liikkuvaisista lapsista.
Kuten kuvaamisen, myös kuvien käsittelyn oppii vain tekemällä ja kokeilemalla. Kuten jo itse kuvissa, myös jälkikäsittelyssä jokaisella on oma tyylinsä. Mikään ei ole kiellettyä, ja oma tyyli löytyy kokeilemalla rohkeasti. Jotkut pitävät kuvien rakeisuudesta, toiset haluavat silottaa kaiken pois. Osa pitää kylläisemmistä väreistä, osa sitten vähän vähemmän kylläisistä. Kuvan tyyli muuttuu myös paljon kuvan taustan avulla. Kesällä tummanvihreä puutarha antaa ihanan taustan, ja mietinkin juuri, että voi kun tuon saman saisi säilymään myös talvella. Parhaillaan valokuvaus onkin juuri sitä, oikeiden fiilisten ja tunnelmien hakemista.
30mm F3.5 +0,3 ISO 200
Mikäli kamerasi kaipaa päivitystä, tai kuvauskärpänen puraisi, Olympuksella on kesän kunniaksi loistavat tarjoukset! Olympuksen omassa verkkokaupassa sekä Verkkokauppa.comissa on heinäkuun puoleen väliin asti voimassa Olympus-tuotteiden erikoisalennus, jonka lisäksi Olympukselta saa ostetuista tuotteista cashback hyvityksen (50/70€) Lisätietoa cashback-diilistä löydät täältä.
15.7. asti voimassa olevan tarjouksen myötä nämä postauksessa esitelemäni tuotteetkin saa nyt kesähinnoin: OM-D E-M10 Mark II R KIT / 499,90€ 45mm f1.8 / 189,90€ 30mm Macro / 199,90€
Kaunista torstain jatkoa! Muistakaahan tallentaa kesän tunnelmat kuviksi!
Tuossa viikonloppuna kesä antoi maistaa parhaintaan, ja auringosta saatiin nauttia oikein kunnolla. Tänään onkin luvassa hiukan juttua aurinkolaseista ja ennen kaikkea siitä, mitä tulisi ottaa huomioon aurinkolaseja hankkiessa. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Specsaversin kanssa, ja se on jatkoa aiemmalle postaukselleni, jossa kerroinkin uusista vahvuuksilla varustetuista aurinkolaseistani.
Aurinkolasien tärkein tehtävähän on tietenkin suojata silmiä kirkkaalta valolta, sekä haitalliselta uv-säteilyltä. Koska aurinkolasejakin on saatavissa erilaisiin tarpeisiin, kannattaa ihan ensimmäisenä miettiä, millaiseen tarkoitukseen laseja itse on hankkimassa. Nimittäin esimerkiksi vedellä liikkumiseen, urheiluun ja autoiluun, on mahdollisuus valita juuri kyseistä aktiviteettiä ajatellen suunnitellut linssit. Aurinkolaseihin on saatavilla linssejä myös erilaisilla tummuusasteilla, mutta erittäin valoherkät silmät saattavat kaivata aurinkolaseja myös pilvisellä säällä, ja silloin ratkaisu saattaa löytyä asteittain UV-valossa tummenevista linsseistä.
Polarisoivista linsseistä puhutaan paljon, ja täytyy myöntää, että vaikka itsekin olen polarisoivasta linssistä kuullut, en ehkä ollut käsittänyt linssin toimintaperiaatetta käytännössä. Specsaversin myymälässä sain kuitenkin kokeilla polarisoivaa linssiä, ja sain havainnollistavan esimerkin siitä, miten näkymä auton tuulilasista voi polarisoivalla linssillä muuttua. Koska itse kaipaan aurinkolaseja perusolemisen lisäksi etenkin autoillessa, päädyinkin hankkimaan polarisoivat linssit myös omiin laseihini.
Valon heijastuessa erilaisilta pinnoilta, se saavuttaa silmän myös vaakasuunnassa, jolloin näkökenttään tulee esimerkiksi tien pinnasta tai vedestä heijastuvaa valoa. Polarisoiva linssi kuitenkin suodattaa nämä heijastukset, jolloin silmä näkee huomattavasti terävämmin. Esimerkiksi juuri autoillessa tämä on hyvin tärkeää, mutta ilman häikäiseviä heijastuksia olen huomannut ihan muutenkin “kesänäköni” parantuneen. Polarisoivat linssit myös estävät häikäisevänä heijastuvan valon läpäisyä huomattavasti muita linssejä paremmin. Varta vasten autoilua ajatellen löytyy myös UltraDrive -erikoisväri, joka suodattaa kaiken UV-valon, mutta myös 95 kaikesta sinisestä valosta. Tämä linssi terävöittää maisemaa entisestään, mutta ei kuitenkaan vääristä näkymää, eli liikennemerkit pysyvät entisellään. 🙂
Vaikka aurinkolaseja valitessa päätyisikin ihan tavallisiin linsseihin, lasien istuvuuden kanssa kannattaa olla tarkkana, ja varsinkin jos linsseissä on vahvuudet, optikon tai optisen myyjän on syytä tarkistaa lasien istuvuus. Tällöin terävän näön alue osuu sinne, minne sen kuuluukin, ja kaksi- tai moniteholinssit toimivat kuten niiden on tarkoitettukin toimivan.
Oikeanlainen huolto varmistaa aurinkolasien kestävyyden ja pitkän käyttöiän: Linssit on hyvä pyyhkiä mikrokuituliinalla ja pahimmat rasva- ja hikitahrat poistaa linsseille tarkoitetulla puhdistusaineella. Kuten silmälasitkin, myös aurinkolasit on syytä suojata suurilta lämpötilavaihteluilta. Aurinkolasit eivät siis ole grillaajan suojalasit, joten grilliin kurkistaessa, linssit on syytä pitää kuumuudesta tarpeeksi kaukana, kuten silmälasitkin uuniin luukkua avatessa.
Lukijakilpailu:
Millaiseen käyttöön itse tarvitset aurinkolaseja?
Vastaa kysymykseen kommenttiboksissa, ja voit voittaa aurinkolasit.
10.7. mennessä kommentoineiden kesken arvotaan Karl Lagerfeldin aurinkolasit (arvo 129 €).
Kilpailun säännöt löydät täältä.
Omat aurinkolasini ovat Specsaversin omasta mallistosta, ja malli on ihanan klassinen Salcombe Sun RX.
Toivotaan, että aurinkoiset kelit ja kesä palaavat taas kuvioihin!
Perjantaita ystäväiset! Ihan loistava kesäsää – varsinkin kun pysyy tuulelta suojassa. 🙂
Tässä viime vuosina fillarilla kulkeminen on ollut itselleni joko urheilua, tai sitten lasten kanssa pyöräilyä niin, että pienempi jälkikasvusta istuu takanani ja isompi ajelee itse. Sellainen yksin tehty “huviajelu” on jäänyt väistämättä vähemmälle, ja vanha kunnon cruiserini on hautautunut autotallin perukoille. Tämä polkupyörä ei edusta lajinsa ylintä kärkeä, mutta koska polkupyörällä on värikäs historia ja hauska tarina kerrottavanaan, siitä on tullut itselleni kovin tärkeä.
Kahdeksan vuotta sitten, kun muutimme tänne mieheni synnyinkaupunkiin ja teimme muuttoa edelliseen kotiimme, tyhjensi taloaan saman kadun varrella yksi keski-ikäinen pariskunta. Tuon talon mies sitten siellä autotallia raivatessaan kauppasi tätä punaista paholaista minun miehelleni, joka tietysti osti kun halvalla sattui saamaan. Pyörä on kuulemma raskas ajaa, mutta minä voisin tykätä, ja niinhän minä tykkäsinkin! Ja tykkäsi muuten joku muukin. Punainen fillarini on nimittäin yritetty varastaa kolmesti, mutta mainittakoon, että vain kahdesti siinä onnistuttu.
Sinä päivänä kun edellinen koiramme kuoli, olin niin surusta sekaisin, että cruiseri jäi yöksi pihalle lukitsematta. No, aamulla sitä ei tietenkään löytynyt mistään, kunnes mieheni bongasi sen läheisen kerrostalon pihasta. Pyörä saatiin takaisin, ja kaikki oli hyvin. Parin päivän päästä mieheni tuli keskellä yötä kotiin, ja kerrostalossa asunut nuorimies jäi verekseltään kiinni autotallimme ovelta. Pelästyi raukka niin, että ryntäsi pakoon, eikä tiettävästi havitellut fillariani enää toista kolmatta kertaa. Seuraavana kesänä kuitenkin appiukkoni soitti ja kysyi, onko punainen polkupyöräni yhä tallessa. Nopea vilkaisu pihaan ja totesimme, että pyörä on kadonnut. Jälleen kerran, ja vielä keskellä kirkasta päivää! Onneksi appiukkoni oli bongannut cruiserini läheisen bussipysäkin pusikosta, jonne lainaaja sen oli hätäpäissään viskaissut. Pyörä takakonttiin, ja jälleen se oli turvallisesti kotona.
Noina kesinä kun asuimme vanhassa kodissamme pyöräilimme paljon, ja minä opettelin tuntemaan kotikaupunkiani. Koska esikoisen istuin oli kiinnitettynä paremman polkupyöräni taakse, fillaroimme usein iltaisin niin, että mieheni kuskasi esikoista ja minä sotkotin cruiserilla perässä. Kun Alma sitten liittyi kokoonpanoomme, koira otettiin mukaan pyöräretkille, ja siitä syystä punainen cruiserini sai myös korin. Ensin rottinkisen, jonka pentu istuessaan kalvoi äkkiä rumaksi ja sitten lopulta metallisen, joka pehmustettiin mukavaksi matkustajalle. Alma nautti ajeluista ja halusi aina mukaan. Lopulta koira kuitenkin kasvoi sen verran isoksi, että tavallinen pyöränkori jäi auttamatta liian pieneksi.
Klaaran synnyttyä hankimme polkupyörääni (siihen “parempaan”) peräkärryn, ja lopulta lasten kanssa pyöräily onkin ollut sitä, että toinen ajaa itse ja toinen istuu takanani siinä samaisessa istuimessa jossa veljensäkin aikoinaan matkusti. Cruiseri ei ole pariin kesään tainnut saada paistatella auringossa, kunnes tänään kannoin sen ulos tallista, ja punainen paholaiseni sai taas ilmaa renkaisiinsa.
Meillä majoittuu tänä viikonloppuna mieheni vieraita, ja illalla talomme valtaa isompi miesjoukko. Vastavuoroisesti minä pakenen ystäväni luokse perjantai-iltaa istumaan ja juonia punomaan. Mukaan lähtee myös viinipullo, jonka avaamista on jo tovi yritetty, mutta korkki on pysynyt visusti kiinni. Josko siitä tänään saisimme kaadettua molemmille lasilliset. Siihen ainakin tähdätään!
Mitä cruiseriin tulee, ajattelin antaa sille taas uuden elämän ja ulkoiluttaa sitä ahkerammin. Rottinkinen kori nyt ainakin pitää hankkia. Sellainen, kukkakimpun ja viinipullon mentävä ainakin. Ruskeat renkaat, kädensijat ja satulakin voisivat piristää fillaria, mutta katsotaan nyt!
Joku saattaisi sanoa pyörääni huono-onniseksi, mutta väitän, että tällä pyörällä on ollut onnea huomattavasti enemmän kuin monella kanssasisarellaan. Ja kuten homma menee niin monen muunkin asian kanssa, tässäkin tapauksessa ne tunnesiteet syntyvät muistoista.
Luin juuri jostakin, että hygge sana koetaan jo äärimmäisen ärsyttäväksi. Samassa jutussa haukuttiin kaikki ne bloggaajat, jotka kuvaavat blogiaan elämänmakuiseksi. Liikutaan siis varsin heikoilla jäillä, mutta mennään nyt kuitenkin valitulla linjalla! Tilasin nimittäin tuossa jokin aika sitten pari keitto-/leivontakirjaa, ja hetken mielijohteesta tilaukseeni päätyi myös Hygge – Hyvän elämän kirja (Meik Wiking). Kirjaa on kuvattu hauskaksi ja rennoksi, joten ajattelin, että se oikein hyvää luettavaa kesän sadepäivinä. Toisaalta syksyä ajatellen, toisaalta ajattelin, että voisin kirjan opeilla ottaa ilon irti juurikin niistä sadepäivistä. Lisätään nyt vielä sekin, että Baltimoren sukuhaaran tragedian jälkeen on taas himputin vaikea keskittyä uusiin tarinoihin.
Mutta siis tuo Hygge -kirja ei ollut lainkaan huono hankinta ja siihen tulee varmasti palattua vielä moneen otteeseen. Opuksessa keskitytään oikeastaan elämän kaikkiin osa-alueisiin. Mukana on pukeutumista, sisustamista ja asumista, sekä leivontaa ja ruuanlaittoa. Kaikkea yhdistää tietenkin se hygge ote elämiseen. Ja vaikka monessa kohdassa sainkin hieman taputella päätäni oikeilla raiteilla olemisesta, huomasin myös, että täysin hyggeen elämäntapaan itsellänikin on vielä kosolti matkaa.
Kirjan takakansi valottaa sisältöä ja sen laatua näin:
Tanska mainitaan usein maailman onnellisimpana maana. Onnellisuuden selittää yksi asia: hygge.
“Hyggeä on selitetty läheisyyden luomisen taiteeksi, sielun viihtyisyydeksi, rauhoittavista asioista nauttimiseksi ja kaikeksi näiden väliltä. Oma suosikkini on kupillinen kaakaota kynttilänvalossa…”
“Jokainen tietää, mitä hygge on, kun sen kokee. Kyse on hyggestä, kun on käpertynyt rakkaansa kainaloon sohvalla tai syö fiilisruokaa parhaiden ystäviensä seurassa. Sitä on myös raikas aamu, jolloin ikkunasta tulviva valo on täydellistä.
Meik Wiking on paras mahdollinen opas kertomaan kaikille hyggeilyn saloista. Meik on kööpenhamilaisen Happiness Research Instituten johtaja, ja hän on tutkinut vuosikausia tanskalaista elämäntapaa. Tämä Meikin kaunis, innoittava kirja avaa tien hyggeilyn maailmaan. Aiheina ovat muun muassa oikean valaistuksen valitseminen, päivälliskutsujen suunnittelu, hygge-hätäpakkauksen luominen ja jopa pukeutuminen.”
(Meik Wiking – Hygge)
Viime päivät täällä on käperrytty aika tiukasti kotiin. Huomaan, että sateinen ja pilvinen sää ovat vaikuttaneet moodiini, vaikkakaan eivät pelkästään negatiivisessa mielessä. Vaatehuone on tullut siivottua, samoin muutama kaappi ja lipasto. Kaikki kuitenkin rennolla otteella sen enempää suorittamatta. Kun aikaa joutuu olosuhteiden pakostakin viettämään sisällä, paikkojen järjestely tuntuu luontevalta. Ja ainahan voi välillä istua alas ja nostaa jalat pöydälle! Tänään on kuitenkin tuntunut taas mukavalle paistatella auringossa, vaikkakin se vaatii villatakkiin käpertymistä.
Pahoittelut kaikille, etten ole olut kovin aktiivinen kommenttiboksin puolella. Lupaan korjata asian pikimmiten!
Maanantaita muruset! Toivottavasti juhannuksesta on toivuttu ja uusi viikko polkaistu mukavasti käyntiin.
Täällä synkän musta taivas rakoilee välillä auringolle, ja välillä sataa ja paistaa yhtä aikaa. Ulkona on kuitenkin rehevän vihreää, eikä se tuosta ainakaan vähene, kun seuraava lämpöaalto osuu kohdalla. Itse asiassa nytkin voisi kuvitella olevansa jossakin tropiikissa, jos vain ei paleltaisi niin kovasti. Villasukissa värjöttely jatkuu siis toistaiseksi. Olin jopa aamulla niin viluinen, että lähdin lenkille miltei talvitamineissa ja kotiin pitikin hölkötellä takki vyötärölle sidottuna. No, tuli ainakin hiki!
Juhannuksen luottovaate on ollut punainen alelöytöneule, joka poikkeaa mukavasti vaatekaappini värilinjasta. Väri on (varsinkin kuvissa) sellainen fiesta red, sävy, jonka nimen olen muuten oppinut mieheltäni (harvoin näin päin!). En ollut koskaan kuullutkaan fiesta redistä, kunnes joskus, mieheni teettäessä instrumenttia itselleen, seurasin sivusta sitä täydellisen punaisen valintaa. Fiesta red painui mieleeni ihan siitäkin syystä, etten ollut koskaan tajunnut, mikä sävyihminen mieheni sisällä asuukaan. 😀
Näin sateen jälkeen puutarha on kuin miljoonilla timanteilla koristeltu. Suurien lehtien päälle jääneet vesipisarat ovat luonnon omaa taidetta parhaimmillaan, ja huomaan, että liian harvoin tulee ihasteltua asioita tässä valossa. Sitä odottaa aurinkoa ja lämpimiä säitä, kuin kaikki olisi kauneimmillaan juuri silloin. Vaikka toki juuri puutarha aurinkoisessa säässä kukoistaakin, löytyy sitä kauneutta näistäkin hetkistä. Täytyy vain malttaa katselle ympärilleen!
Kesäkuun viimeisen viikon maanantaihin on jo ehtinyt mahtua kaikenlaista. Supikoiran levittämien roskien siivoamista, puhelun päiväkodista (vei väkisinkin ajatukset syksyyn ja uudenlaisen arjen aloitukseen) ja pyykkikoneen pyöritystä. Iltapäivällä olisi tarkoitus jatkaa kesähuoneen kimpussa. Siinä puuhassa pitäisikin nyt kiriä oikein kunnolla. Sitä ennen kuitenkin muutama erä Afrikan tähteä lasten kanssa ja jos taivaankappaleet vain asettuvat suotuisasti, myös pienet päiväunet ovat listalla.
