Huolimatta varsin viileästä keväästä perinteinen nimpparikimppu syntyi tänäkin vuonna omasta pihasta. Ihan ei vielä jaksaneet lemmikit aukaista nuppujaan, mutta onneksi on tulppaanit, narsissit ja kiurunkannukset. Suurin osa kevätsipuleista on yhä aukeamatta, joten värikästä kukkailoa on tiedossa vaikka kuinka.

Vaikka joka syksy olen äärettömän laiska iskemään sipuleita maahan, ja niiden istutus jää usein seuraavalle keväälle (tai tammikuulle kuten tänä vuonna), päätin jälleen kerran, että ensi keväänä haluan saada vieläkin enemmän sipulikukkia. Vaikka tulppaaneja ja narsisseja jo puskee joka puolelta puutarhaa, ei niitä kai voi koskaan olla liikaa. Lisäksi mulla on tämä cutting garden -idea. Eli leikkokukkapuutarhaa ajatellen haluan, että maljakkoon on mahdollisimman paljon erilaisia vaihtoehtoja.
Samainen cutting garden -idea toimii innoituksena myös daalioiden suhteen. Vaikka vietän mielelläni aikaa kukkivassa puutarhassa, siitä pitää riittää myös maljakkoon.

Olen ostanut nuo kolme puristekristallimaljakkoa kirppikseltä ihan tätä nimenomaista tarkoitusta ajatellen: Jotta saan oman pihan kukkia maljakkoon. Myös vanhat kannut toimivat kauniisti maljakkoina.

Nykyään on saatavilla erilaisia kehikkoja ja kukkatukia maljakkoon (jopa Aalto-vaasiin!), mutta tuo omani on mummun vanha Riihimäen Lasin kukkatuki (näitä on muuten aika hyvin myynnissä nettikirppiksillä nyt kun selaisin) ja hurmaa kivalla vintagelookillaan. Siihen kun laittaa ensin muutaman kukan tukevasti, loput pystyy asettelemaan jo helpommin. Näin välttyy siltä ikävältä ongelmalta, kun sitomaton kimppu valahtaa maljakon reunoille. Oman pihan kukista ja luonnonkista saa myös näyttäviä asetelmia ruukkuihin ihan vaikka vain kanaverkkoa hyödyntämällä.

Pienen cutting gardenin voi perustaa myös parvekkeelle. Daaliat menestyvät oikein hyvin myös ruukuissa.

Kun viime syksynä puutarha näytti taas kuolevan pystyyn, tuntui oman pihan kimppujen aika äärettömän kaukaiselta ajatukselta. Vaan tässä sitä taas ollaan! Kenties kaupan leikkokukien äärellä seuraavan kerran vasta syksyllä. Toivon todella!

Jaoin eilen instan stooreissa kuvan sämpylöistä, joita tein lohisopan jatkoksi. Kerroin myös, että paras sämpylä on rapea kuoreltaan ja sisältä täynnä isoja kuplia. Moni muukin oli samaa mieltä, ja sämpyläohjetta kysyttiin paljon. Joten sämpyläresepti tulee täältä!

Olen vähän sellainen näppituntumaleipuri, mutta näiden kanssa suosittelen, että ihan oikeasti mittaat ainekset huolella. Ei ole iso homma kuitenkaan, eikä ole silti gramman päälle. Tuossa ohjeessa käsken peittämään taikinan kannella ja tosiaan suosittelen myös kohottamaan taikinan kannen, lautasen tai vaikka tarjottimen alla perinteisen liinan sijaan. Tällöin taikinaan ei muodostu ikävää kuorta kohotessa. Nämä onkin muuten ihan älyttömän helppoja tehdä kun ei tarvitse varsinaisesti leipoa ja pyörittää. Meillä lapset on aina halunneet pyöritellä sämpylät, mutta tykkäävät näistä niin paljon, että saan ihan rauhassa tehdä. Kivaa välillä sekin. Tätä reseptiä vähän muuttamalla saa tehtyä muuten ihan kivat ciabattat!

Rapeakuoriset sämpylät:

5 dl kädenlämpöistä vettä
1dl maitoa
1/2 pakettia hiivaa (eli 25g)
1rkl juoksevaa hunajaa (tai sokeria)
2-3 tl suolaa
12 – 12 1/2 dl vehnäjauhoja

Mittaa lämmin vesi ja maito. Murenna hiiva taikinakulhoon ja lisää joukkoon hunaja ja suola. Kaada hiivan päälle hieman vesi-maitoseosta ja sekoita puuhaarukalla.  Lisää joukkoon loputkin nesteestä ja sekoita joukkoon jauhot pienissä erissä

Vaivaa taikina löysäksi, juuri ja juuri kulhon reunoista irtoavaksi. Ripottele valmiin taikinan päälle vehnäjauhoja. Peitä taikinakulho kannella, lautasella tai muulla vastaavalla ja anna taikinan kohota 1-1 1/2 tuntia.

Kuumenna uuni 250 asteeseen ja levitä leivinpaperi kahdelle uunipellille.

Laita leivinlaudalle tai leivontapöydälle kunnon kerros vehnäjauhoja ja kumoa taikina varovasti jauhojen päälle. Älä missään nimessä vaivaa tai painele taikinaa, jotta ilmakuplat eivät katoa!

Ripottele vielä jauhoja taikinan päälle ja leikkaa taikina metallilastalla tai muulla terävällä työkalulla viideksi pötköksi. Leikkaa osat vielä pienemmiksi paloiksi (itse jaan kuuteen osaan, josta syntyy 30 pientä sämpylää). Taikinapalat saavat olla ihan eri muotoisia, mutta koeta mahduttaa samalle pelille keskenään saman kokoisia paloja.

Paista sämpylöitä yksi pelti kerrallaan noin 10-15 minuuttia (jos teet isoja sämpylöitä n. 20min) tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Älä peitä valmiita sämpylöitä liinalla, jotta kuoren rapeus ei katoa.

Juttelin aamulla kaupassa yhden äidin kanssa ja puhuttiin siitä, että täällä meillä koko koronaa ei edes huomaa. Olen kuullut isojen markettien tyhjistä parkkialueista, mutta en ole kertaakaan ollut todistamassa sellaista. Kylä on ihan yhtä hiljainen tai ruuhkainen (riippuen näkökulmasta) kuin ennenkin. Ehkä silloin aluksi kaupassa oli vähemmän ihmisiä, mutta tilanne on tasoittunut. On turvavälit ja käsidesit ja muut, mutta muuten elämä rullaa aika entiseen tapaan. Erona lähinnä enää nuo suljetut ravintolat. Ja tietenkin seura- ja yhdistystoiminnan hiljaiselo. Mutta siihenkin kaiketi on tulossa muutosta. Arki palailee raiteilleen. Jos ei samoille vanhoille, niin uusille ja vähän herkemmille.

Erikoinen kevät ja erikoisena se tietenkin jatkuu vielä kesään  ja kenties syksyynkin. Mutta kuten olen ennenkin todennut, näillä mennään ja kultareunuksia pitää vain etsiä erilaisestakin arjesta.

Ps. Muistakaa osallistua tuohon edellisen postauksen arvontaan! 200 euron lahjakortti on kuitenkin aika hyvä palkinto!

Hellurei! Muistatteko kun sanoin taannoin, että mulla olis yksi matonvaihto, jota en ole vain saanut aikaiseksi suorittaa. No nyt sain. Ja heräsikin heti kysymys, että pitäisikö myös tuo a.k.a. iso eteinen värittää samanmoisella! Ne jotka ovat roikkuneet mukana jo pidempään saattavat muistaa mistä punainen matto on peräisin. Kyllä, sama matto oli myös vanhan kodin aulatilassa ja sen kaveri makuuhuoneessa. Useampi vuosi rullalla ei kuitenkaan ollut koitunut mattojen kohtaloksi ja sain loistavan piristyksen tylsän eteisen iloksi.

Meillä tosiaan on kaksi eteistä, ja niistä puhutaan pikkueteisenä ja isona eteisenä. Tai nyttemmin ehkä eteisenä ja isona eteisenä. Tämä suurempi on lähinnä läpikulkutila, koska sisäänkäyntiä ei käytetä kuin siivoamisessa. Jopa postinkantajat tietävät, että ovi tullaan avaamaan talon toiselta puolelta. Mutta näin ei ole ollut aina, ja siitä muistutti taas nokipoika, joka jyskytti ison eteisen ikkunaan maanantaiaamuna klo 8.  Se mitä joskus kadehdin uusista taloista on ehdottomasti arkisisäänkäynnit ja pääovet. Vaikka meilläkin ehkä olisi ollut mahdollisuus rajata nuo alueet omiksi tiloikseen ollaan päädytty kuitenkin siihen, että meillä kuljetaan huoneiden läpi ja alakerran pääsee ympäri kulkemalla juurikin molempien eteisten läpi. Pieni eteinen kuljettaa joko olohuoneeseen ja sitä kautta keittiöön tai vastaavasti työhuoneen kautta isoon eteiseen ja siitä keittiöön. Kenkä- ja takkihelvetti on siis aina nökösällä. Kesälle kiitos siitä, että eteisen neliöt tuntuvat aina tuplaantuvan tässä kohtaa vuotta.

Hauska juttu on myös se, että punaisen maton yläpuolella roikkuu sama eteisen valaisin, kuin vanhassakin kodissa. Tuohon se silloin kohta kahdeksan vuotta sitten iskettiin väliaikaisesti, enkä vielä ole saanut aikaiseksi päivittää. Sulaketaulullekin taisi olla jokin piilosuunnitelma, mutta sekin on jäänyt toteuttamatta. Kadehdin siis myös aikaansaavia ihmisiä! Se, minkä tämä mattojuttu nyt aiheutti on kipinä maalata lattioita. Eteisen vanha matto on nimittäin hionut maalipinnan ihan rikki.

Lohikeitto tähän yhteyteen siksi, että se sopii loistavasti kylmään keliin. Lauantain lenkillä tuli puhe lohikeitosta, ja pakkohan sitä oli tehdä. Kunnon kermalla ja voilla maustettua, kuinkas muutenkaan.

Ai niin, näissä kuvissa näkyy myös tuo mun perintötelefooni. Sitä lapsena veivattiin ahkerasti mummulassa. Meidän lapset ei oikein edes jaksa ymmärtää, että kyseessä on puhelin.

Koko maailma on ihan sekaisin. Ihmiset kärsivät ja pelkäävät ja ovat eristyksissä rakkaistaan. Talous on retuperällä ihan valtiota, kuntia ja yksityishenkilöitä myöden. Ihmiset menettävät läheisiään ja elävät ahdingossa. Kaikilla lapsilla ei ole turvallista aikuista, turvallista kotia ja lämmintä ateriaa ja tukea oppimisen kanssa. Mä voisin jatkaa tätä listaa koska se on oikeasti ihan loputon jos aletaan miettiä, mitä kaksi kuukautta on yksilötasolla tuonut mukanaan. Ja se on tuonut sitä ihan minunkin elämääni. Huolta ja murhetta. Ihan tavallista ja sitten taloudellista huolta ja murhetta. Ensimmäiset viikot itkin ja olin lähestulkoon paniikissa. Mutta sitten mä jotenkin ajattelin, että elämä kantaa. Ja onneksi mulla on ihana puoliso joka repii ylös aina silloin kun tuntuu, että alan vajoamaan johonkin lohduttomuuden syövereihin. Mutta jotenkin mä vain lakkasin lukemasta liiaksi uutisia. Lakkasin seuraamasta jokaista käyrää ja tilastoa. Aloitin elämään niillä eväillä, joita mulla oli. Ja tiedättekö, sitten mä huomasin, että ne asiat, jotka olivat kuitenkin mulle kaikkein tärkeimpiä pysyivät siinä. Perhe, ystävät ja omat jutut, jotka tuovat mulle valtavasti iloa. Ja minä joka normaalisti kulutan kolme kirjaa viikossa, en ole saanut kahteen viikkoon yhtään kirjaa päätökseen. Koska kaiken tämän keskellä mä olen ollut (niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin) kuin tutkimusmatkalla itseni kanssa. Olen oivaltanut ihan valtavasti itsestäni ja elämästäni. Muutama viikko sitten tuntui rehellisesti jopa pelottavalta viettää niin paljon aikaa oman puolisonsa kanssa. Mutta mä olen tykännyt siitä. Nauttinut. Nauttinut niin valtavan monesta asiasta, että välillä oikein hävettää. Koska tiedän, että on valtavasti myös niitä juttuja, jotka on ihan pyllystä. Niitä, joita tuossa aluksi luettelin.

Ja siksi musta tuntuu, jotenkin väärältä sanoa, että olen onnellinen. Tulee syyllinen olo. Ikään kuin ei saisi olla onnellinen. Ei nyt, ei tänä keväänä. Mutta mä olen! Valtavan onnelinen. Onnelinen siitä ajasta joka mulla on ollut mahdollisuus viettää oman perheen kesken. Onnelinen koska olen oivaltanut mikä tekee mut oikeasti onnelliseksi. Ja erityisen onnellinen koska olen ehtinyt miettimään niin paljon, ja ehtinyt toteamaan, että mä olen onnellisempi kuin pitkään aikaan!

Mä menen nyt syömään poppareita ja jätskiä noiden muiden kanssa. Joten ihanaa viikonlopun aloitusta sullekin! ❤️

Jos tuossa tulikin viime viikolla oltua tehokas kotitöiden ja siivousten osalta, niin tuo vappuviikonloppu otettiin kyllä koko rahalla takaisin. Toisaalta välillä kuuluukin nauttia, eikä ihan koko ajan suorittaa. Ilo huomata, miten tämäkin taito kehittyy vuosi vuodelta paremmaksi. Tänään maistuikin sitten jo puutarhahommat erityisen hyvältä. Nyt on daaliat laitettu esikasvamaan ja viimeisetkin koulinnat suoritettu.

Fillarikilometrejä kuitenkin tuli viikonloppuna ihan kivasti, joten ei tässä nyt ihan Ellun kanoina olla vain syöty ja makoiltu. Joskin illat ovat venähtäneet normaalia pidemmiksi, kun innostuttiin katsomaan Karppia Yle areenasta. Toukokuun alkaminen oli säiden puolesta vähän pettymys. Odotin tietty heti aurinkoa ja lämpöä, mutta täällä sää parani vasta sunnuntaina iltapäivällä. Ja sitten olikin kaunista, ai että! Tälle viikolle onkin jo suuret suunnitelmat maantieajon suhteen. Tai oikeastaan koko kesälle! Kesäsuunnitelmat sinänsä on tänä vuonna vähän erilaisia, mutta onneksi on asioita, joita voi tehdä vaikka moni juttu onkin peruttu.

Meillä juhlitaan tänään täysi-ikäistä. Nimittäin siitä tuli kuluneeksi 18 vuotta kun tavattiin tuon mun partanaaman kanssa. Silloin tosin oli siloiset posket molemmilla. Mutta joo, puolikas elämästä on kuljettu nyt yhdessä. On ollut ylä- ja alamäet, uhmaikä ja murrosikä. Toivottavasti myös monta kriisiä, vaihdevuodet ja kuumat aallotkin vielä edessä. Ostettiin kaupasta laatikollinen PusPus-lakuja juhlan kunniaksi. Melkein romanttista! 💕

Ai niin, sitä piti sanoa, että nuo ruokakaupasta ostamani pionit olivat siis aika kireän pinkkejä, kunnes auetessaan saivat ehkä maailman kauneimman sävyn. Toinen kolmikko jo menossa.

Tekin taidatte jo tietää, että suhtaudun siivoamiseen aika intohimoisesti ja lähipiirissä aiheesta kuittaillaan vähän väliä. Mutta voi mikä potentiaali on nukkunut puolisossani kaikki nämä vuodet. Koronalle kiitos, tämäkään kynttilä ei jäänyt ainiaaksi savuamaan vakan alle! Ja voidaan jopa unohtaa se kerta, kun hän yritti imuroida kuulokkeet päässä imurilla, jonka johto ei ollut edes seinässä. 😀
No, kaikki alkoi oikeastaan siitä, että piti vähän järjestellä ulkorakennusta. Ihan vaan, jotta fillarit ja ruohonleikkuri on taas paremmin saatavilla. Sitten homma kasvoi ja kasvoi, ja nyt piharakennus on melkolailla eri näköinen, kun sieltä on siivottu meidän, edellisten asukkaiden (ja varmaan parin edeltävänkin) remonttijätteet ja kaikenlainen sekalainen kuona. Jopa hukkalaudanpätkät on pätkitty saunan puulaatikkoon. On kuljetettu elektroniikkajätettä ja metalliromuakin kuorma kaupalla ja tietty lakaistu varmasti kilotolkulla hiirenkakkaa. Into tarttui minuun siinä määrin, että viikonloppuna raivasin jopa vintit.

Eilen piti sitten siivota välillä myös sisällä, mutta lopulta meillä oli jo ennen aamu kymmentä kamiinakin nostettu pois paikaltaan ja illalla meillä oli vastamaalattu seinä ja jalkalistat pianohuoneessa. Siinä välissä puhdistui koko talo sekä pihasauna, ja muutama metalliromukuormakin saatiin taas eteenpäin. Koskaan ennen ei ole tullut pyyhittyä tauluista pölyjä näin totaalisesti, mutta nyt sekin on tehty. Enää pitäisi ripustaa ne takaisin seinään, mitata ja sommitella.

En ole viime viikkoina jaksanut kauheasti panostaa ulkonäkööni ja kuljen meikittä päivät pitkät. Eilen lähdin miehen kanssa vielä illalla kylille viemään paperinkeräyskuormaa ja muovijätteitä. Mulla oli sellaiset joskus aikanaan mustana ostetut puuvillalegginsit. Tiedättekö sellaiset, jotka ei oikein enää jaksa palautua pepun kohdalta ja näyttää kuin niihin olisi ihan kaavoitettukin joku kakkavara. Ja jalassa villasukat ja niiden päällä Tokmannin pinkit muovisläbärit. Ja vähän eri pinkki (ja vähän liian pieni) collegehuppari, jossa oli yhtä paljon valkoista maalia kuin mustaa nokeakin. Tukka sojotti jonnekin suuntaan ja pyöräillessä palaneet poskipäät ja nenä loimusivat tulipunaisina. Ja sitten mä vaan nousin autosta laittamaan ne muovit sinne säiliöön ja mies vetikin auton oven kiinni ja lähti ajamaan. Arvatkaapa vaan, mietinkö siinä kaupan parkiksella sekunnin, että voi helvetti. No, hauska pila. Olin vissiin niin nätin näköinen, ettei ukkokulta voinut olla tarttumatta tilaisuuteen. Sai kyllä kuulla kunniansa kun peruutti noutamaan mut kyytiin.

Tänään vedin taas vaihteeksi ihan farkut jalkaan, koska piti käydä kaupassa. Lapsille totesin, että jos haluavat äidin olevan paremmalla tuulella, niin ei nyt sitten ihan heti sotkettaisi taas paikkoja. Ikkunat on edelleen pesemättä, mutta siirryn niihin vasta kun nuo lähipellot on kylvetty. Seuraavaksi on puutarhajuttujen vuoro.

Vappu on täällä päin kotijuhla joka vuosi, joten sitä juhlitaan ihan perinteisin menoin. Lasin kuohuvaa taidan nostaa viimeaikaisten suoritusten kunniaksi. Mutta nyt tiistai-illan viettoon. Omalla kohdallani se on leivontaa! Ihanaa iltaa sullekin! ❤️

Aina välillä yritän muistaa laittaa postauksiin merkinnän, mistä vaatteeni ovat, mutta se tuntuu usein tosi tyhmältä, koska mun vaatteet on yleensä vanhoja ja niiden ostopaikat ei siis siinä mielessä auta ketään hankkimaan samanlaista. Niitä kuitenkin kysellään paljon täällä blogin puolella, instassa ja viesteissä ja välillä yritän ryhdistäytyä asian kanssa. Kuten olette ehkä huomanneet, mun postauksissa toistuu myös tosi paljon samat vaatteet. Ihan kun itsekin tuota instafeediäni katselin, niin eipä sieltä kovinkaan montaa erilaista vaatekappaletta voi bongata. Joskus tuntuu siis siinäkin mielessä vähän turhalta mainita moneen kertaan mistä jokin vanha vaate on aikoinaan hankittu.

Olen pitkään miettinyt sitä vastuuta, mikä mulla itselläni on bloggaajana, tai vaikuttajana, kuten nykyisin pitäisi sanoa. Että haluanko olla antamassa sellaista kuvaa elämisestä, jossa aina päälle vedetään jotain uutta. Levittämässä elämäntapaa, jossa vaatetta käytetään kerta tai kaksi ja sitten se heitetään pois. No en halua. Se on vähän samanlainen kirjoittamaton soppari itseni kanssa kuin se, että pyrin jakamaan ruoka- ja reseptipostauksissa lihattomia ohjeita ja kuvia. Ei siksi, että oltais koko perhe kasvissyöjiä tai etteikö meilläkin ostettaisi vaatteita ketjuliikkeistä. Enemmänkin siksi, että koen vastuullisempana olla levittämässä insparaatiota kasvisruokailun ja esimerkiksi kotimaisen vaateteollisuuden osalta.

No, tämän pitkän alustuksen jälkeen suonette minulle oikeuden esitellä kevätgarderobini uusimman ihanuuden, KAINOn Mielitietty-neuletakin. KAINO on kotimainen neulevaatteiden valmistaja ja vaatteet tehdään siis täällä Satakunnassa, ihan tuossa meidän naapurikunassa. Vaikka Kaino nykyisin tunnetaan erityisesti naistenvaatteista, niin kyllä meille ne ensimmäiset Kainon neuleet tuli lastenvaatteiden muodossa kun Niilo oli pieni. Kymmenessä vuodessa pieni Köyliöläinen yritys on ponnistanut tunnetuksi, vaikka varsin satakuntalaiseen tapaan moni uskalsikin epäillä liikeidean toimivuutta. Ja onhan se nyt aika hurjaa perustaa neuletehdas ja valmistaa vaatteet alusta alkaen itse. Suomessa! Mulla on ollut ilo päästä seuraamaan neuleiden valmistumista ja kyllähän siinä ihan oikeasti se käsintehty konkretisoituu kun näkee, miten neule valmistuu ja kuinka se leikataan, ommellaan ja viimeistellään ihan siinä silmiesi edessä. Huolellisesti, jokainen työvaihe kerrallaan.

Mulla on ystäväni kanssa sellainen kuumalinjatyyppinen ratkaisu, jolla usein toimimme toistemme makutuomareina. Ollaan kai molemmat jo siinä iässä, että ollaan tajuttu sen puolisolta kysymisen olevan yhtä tyhjän kanssa. Kaveri on rehellisempi makutuomari ja uskaltaa sanoa ei, jos siltä näyttää. No tämä Mielitietty-takki oli sellainen joka pyöri meidän whatsapp-keskusteluissa heti ensimmäisista kuvista lähtien ja tykättiin mlemmat todella paljon. Hassu juttu sinänsä, koska meillä ei todellakaan ole ihan samanlainen maku, vaan pukeudutaan aika eri tyylisesti. Siinä missä minä olen hillittyjen ja varmojen värien käyttäjä, ystäväni on tyyliltään rohkea. Tämän vaatteen kohdalla natsasi molemmilla, sillä värejä on tarjolla molempien makuun.
Vaikka nettikauppa on päivän juttu, rohkeuteni ei riittänyt neuletakin tilaamiseen, vaan laitoin Kainon tehtaanmyymälään viestiä, josko voisin tulla sovittamaan neuletta. Tämä onnistui, vaikkakin ovi on nykytilanteen vuoksi muuten suljettuna. Private shopping on kuitenkin mahdollista, ja niinpä minä hurautin naapuriin sovittamaan neuletakkia ja otin samalla videopuhelun ystävälle, joka ruudun kautta tutki, onko vaate sopiva myös hänen tarpeeseensa. Kotimatkalla kiikutin vielä neuleeni ystävälle sovitukseen ja kun oli todettu, että sama M-koko sopii molemmille, ystävänikin uskalsi laittaa Mielitiettynsä tilaukseen.

Eli ihanan uuden neuleeni lisäksi halusin tässä nyt hehkuttaa teille kotimaista työtä ja osaamista, ja vieläpä melko paikallista sellaista. Moni vastuullinen pieni yritys on laittanut ovensa kiinni koronatilanteen vuoksi, mutta moni ovi on kuitenkin valmis aukeamaan vastuullisen asiakkaan pyynnöstä. Private shopping ei tarkoita sitä, että asiakkaalla on ostopakko, vaan se on tarkoittettu juurikin palvelemaan asiakasta ja kaikkia asiakkaan tarpeita. Nimittäin itseäni mietitytti juurikin tässä neuleessa nuo vajaamittaiset hihat ja se, kuinka vajaamittaiset ne minulle olisivat. Mikäli vaate ei jostain syystä olisi vastannut minun mittojani, se oltaisiin voitu myös räätälöidä minulle sopivaksi. Yhtälailla Kainon myymälään voi kiikuttaa myös vanhan Kainoneuleen huoltoon tai korjaukseen.

Nyt kun ajat ovat mitä ovat, kotimaisen työn suosiminen on tärkeämpää kuin koskaan. Kun ostetaan Suomessa tuotettua, tuetaan myös kotimaista työtä ja pidetään rattaat pyörimässä.

Niin ja on Kainolla toki hienosti toimiva nettikauppa. Mutta jos ajelet näillä hoodeilla, niin kyllä sinne myymäläänkin uskaltaa pistäytyä!

Mun pitäis lähtee kohta fillarilenkille makutuomarini kanssa, mutta saas kattoo, pysytäänkö pystyssä, vai tuleeko meistä tuulenviemää. 😀

Vaikka pääsiäinen ei nyt mennytkään ihan suunnitelmien mukaan, niin sää on onneksi ainakin hellinyt. Olen nauttinut puutarhahommista ja ulkona olemisesta. Klaaran kanssa on istutettu orvokkeja ja ihan vaan nautittu kasvarin lämmöstä. Mummun vanha vihreä kakkujalka ansaitsi jonkin pääsiäisleivonnaisen, ja päädyin monen vuoden tauon jälkeen leipomaan britakakun. Tai puolikkaan britakakun, koska ollaan ihan vaan nelistään. Ollaan myös syöty hulluna suklaata ja nukuttu kymmenen tunnin yöunia. Katseltu Isä Brownia ja levätty oikein kunnolla.

Hurahdin muuten ihan täysin taas siihen sauvakävelyyn, ja kilometrejä on kertynyt jo ihan mukavasti. Maastossa sivakointi on ollut yksi tapa purkaa tilanteen aiheuttamaa pahaa mieltä. Sain onneksi myös miekkosen innostumaan, joten ei tarvitse sivakoida ihan yksin. Lonkatkin kiittävät, kun juoksun vaihtaa välillä vähän armollisempaan tyyliin.

Pääsiäiselle ei nyt ole mitään ihmeellisempiä suunnitelmia tästä eteenpäinkään. Jos sää sallii, tehdään pihatöitä ja lenkkeillään. Käydään ehkä suunnistamassa. Syödään parsaa ja paahdettuja punajuuria (voisin ehkä elää niillä) ja pelataan korttia. Nukutaan, luetaan, levätään, ollaan ja rakastetaan. Eipä se sen kummenpaa kai tarvitse ollakaan.

Seuraavaksi taidan kaatua sohvalle katsomaan eilisen Porotin. Muutaman suklaamunan kanssa tietenkin. Onhan sentään pääsiäinen.

Ihanaa pääsiäisen jatkoa! 💛 Voikaa hyvin.

Mun ja Klaaran takit saatu / Didrikson

Ihan periaatteestakin vastustan ikkunoiden pesemistä liian kylmällä säällä. Ei nappaa yhtään, jos pitää vielä palellakin. Niinpä kasvarin ikkunat on ulkopuolelta yhä likaiset, ja minä itse viihdyn lasiseinien sisäpuolella. Mieli lapsellisen malttamattomana. Kun nyt tulisi oikein kunnolla lämpöä ja puskisi vihreää. Täällä mä olisin ihan valmiina.
Mummulan vintiltä löytyi tuollainen tumma pöytä, jossa on vielä kivan kokoiset jatkopalatkin. Siinä se nyt nököttää valmiina ottamaan ylleen daaliat, tomaatit, chilit ja kaikki muutkin kylvökset. Mutta ensin orvokkeja. Niiden ruukuttaminen on listalla seuraavaksi.

Luin jostakin, että tämän korona-asian (ja kotiin eristäytymisen) kanssakin ihmisellä on jonkinlaiset vaiheet asian käsittelemiseksi. En nyt muista niitä sen tarkemmin, mutta itse huomaan viimeisen viikon aikana päässeeni taas johonkin uuteen vaiheeseen. Pääsi ihan itku kun hain koululta Klaaran eskarin lisätehtävänipun. Siellä oli nimittäin myös säkkiin pakattuna vaihtovaatteet ja sisäkengät. Jäi vain tyhjä naulakko. Tai sitten se on vaan se perus itkeminen, mikä aina tulee lukuvuoden päätteeksi. Nyt se vain tuli aikaisemmin kuin olin osannut varautua. Ja kun sitten annoin hanojen aueta, itkin ikävää mun jumppaystävää ja niitä meidän viikoittaisia treffejä kohtaan. Ja oikeastaan vähän kaikkea kohtaan. Niitä ihan tavallisia arkisia juttuja. Että pääsen taas istumaan lapsuudenkotini keinutuoliin ja juomaan äidin kanssa cokista. Mutta ei auta itku markkinoilla. Nyt vaan pitää kaivaa elämästä kaikki positiivinen esiin. Onneksi on kevät ja ollaan terveitä. Ja Isä Brownin uusi kausi alkoi ja ulkona paistaa aurinko.

Mulla on jo toista päivää ihan mieletön päänsärky, eikä ajatus oikein kulje. Vaikka pääkivun saa aamulenkillä hetkeksi kadotettuakin, särky löytää perille taas iltapäiväksi. Ajattelin tänään illalla kokeilla vanhaa kunnon sauvakävelyä (jos onnistun löytämään sauvani). Josko se laittaisi veren kiertämään myös hartiaseudulla. Mutta nyt hetkeksi vaakatasoon, ja silmät kiinni ennen kuin alkaa oikein kunnolla leiskua.

Ihanaa keskiviikkoa!

Pitää heti alkuun tunnustaa pari asiaa. Ykkösenä se, että hitto, mutta on nämä kotikouluviikot aika raskaita. Ei sillä, että se opettaminen vaatisi niinkään minulta kauheasti, tuo vitosluokkalainen on motivoitunut ja hoitaa hommansa melko itsenäisesti. Mutta sitten kaikki se muu. Ruokaa, tiskiä, ruokaa, tiskiä… Ja kämppä on hyrskyn myrskyn kun neljä henkeä kulkee ja jättää tavaraa sinne tänne. Jopa villakoiria syntyy enemmän kuin yleensä. Niin, että jos tässä säästettiin se, että illat on vapaita harrastuksista, en kyllä sitten iltaisin oikein mitään jaksakaan. Olen varmaan katsonut parin viime viikon aikana telkkaria enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Olla möllöttänyt vaan ja miettinyt, että mitä kaikkea pitäisi tehdä. Mutta suotakoot se minulle ja kaikille muillekin. Rima saa nyt olla vähän matalammalla. Ravintoloitsijoille terveisiä, että ne joilla palkka juoksee vielä loppukesästä ulkoistavat aivan varmasti ruokahuoltonsa kun siihen annetaan lupa!

Toisena tunnustuksena se, että meillä ei ollut viime vuonna lainkaan pääsiäisruohoa. Ja äidin neulomat pääsiäismunatkin olivat menneet hukkaan parin vuoden aikana. Kissojen ja koirien kanssa niitä etsin, ja lopulta löytyivät. Kaapin ylähyllyltä, paperikassiin siististi pakattuna. Niin, että kun tässä nyt jää kinkerit jos toisetkin viettämättä, niin ajattelin, että juhlitaan nyt sitten ainakin pääsiäistä oikein kunnolla. Ohrat on ikkunalla kasvamassa ja tiput odottamassa esille pääsyä. Keramiikkamunatkin on äidin tekemiä. Harmi vain, että tänä vuonna äidin laittamat pääsiäisruoat jäävät saamatta.Vaikka ei nyt ehkä ole mitään kauhean harrasta tai innostunutta pääsiäismieltä, niin ajattelin seuraavan viikon kaivaa sitä esiin vähän vaikka väkisin. Jotain iloa arkeen tarvitaan.

Postipoikakin kiikutti mulle viikonlopuksi vähän toivonkipinää. Kiitos WSOY ja Maaret Kallio ihanasta Voimana Toivo -kirjasta. Myös uudet NikkoTakko -korvikset symbolisoivat mulle parempien aikojen palaamista. Tuolla laatikossa on nimittäin jotain kesämekon ja punattujen huulien kaveriksi. Sekin aika tulee vielä! ❤️

Mutta nyt ihanaa viikonloppua! Mulla on jossain lapsille suklaamunia, mutta jälleen niin hyvin piilotettuna, että pitää vissiin vähän penkoa.