{ sininen hetki }

25.7.2013

Surffailin tänään inspiraatiota pikkueteiseen ja kuistille, ja joksikin toviksi jumituin näihin varsin sinisiin kuviin.
Sininen on joskus vuosituhannen vaihteessa kuulunut ehdottomasti lemppariväreihini myös sisustuksessa, mutta aikaamyöden sitä näkyy meillä aina vain vähemmän ja vähemmän. Olen kuitenkin aina ihastellut esimerkiksi Tine K:n sinisävyisiä tekstiilejä ja astioita, mutta en ole kuitenkaan saanut niitä istumaan meille. Jotenkin ne vain on, no liian sinisiä tai jotain. Niinpä pikkuhiljaa harmaa on vallannut sijaa enemmän ja enemmän, ottanut tilaa siitä mustan ja valkoisen välistä.

Omaan makuuni näissäkin kuvissa on sinistä ihan liikaa, mutta huomaan löytäväni yksityiskohtia, jotka varmasti toimisivat myös meillä. Paisley- ja chevron-kuviointi, kapea raita ja pienempi, hiukan itämaiseen vivahtava kuviointi. Sävyjä sinisessä on kuten muissakin väreissä, eli kirkuvan ja kirkkaan sijaan omaan kotiin voisi rohkeammin yrittää istuttaa vaikkapa juuri sitä Tinen sävyä denim.
En ole varsinaisesti mikään kausiverhotyyppi, tai verhotyyppi ylipäätään. Meillä ei ole erikseen joulutekstiilejä tai kevätverhoja, joten sinistä pitää varmaan hivuttaa kotiin varovasti. Liika sininen tekee varmasti sellaisen kesäkotifiiliksen, että syksyn tullen kaiken sinertävän piilottaminen tuntuu välttämättömältä.

bla_inredning2 bla_matta_kuddar bla_textilier blatt_skapbla_inredning

Tätä täytyy mutustella! Iskeekö sininen siellä päässä, ja mikäli iskee, iskeekö hyvällä vai pahalla?

Kuvat: Sköna hem


{ saunan ehostusta }

12.7.2013

Kuten heinäkuuta ja terveisiä saunasta -postauksissa kerroinkin, otimme vihdoin oman pihasaunamme käyttöön. Ulkosaunassa on tunnelmaa ja puukiukaan löylyt ovat niin miellyttävät, että jopa minä, ei niin kovin saunaihminen, olisin viihtynyt lauteilla pidempäänkin.
Sauna käsittää meillä itse löylyhuoneen (joka on muuten mukavan tilava), sekä pukeutumistilan ja pienen eteisen, jossa tosin mahtuu lähinnä ovet aukeamaan. Saunan lauteet on edellien asukas uusinut, ja ne ovatkin hyvässä kunnossa, ja tukevan oloiset. Lauteet ja seinät on lisäksi käsitelty tummanruskealla suojalla, joka sekin on ihan ok, mutta itse olemme ajatelleet jossain vaiheessa tehdä käsittelyn vielä uudelleen, ja vaihtaa ruskea sävy hiilenmustaan.

kodin1annopenkki

Mitä saunatilat sitten kaipaavat:
Pukeutumistilan lattiasta pitää irroittaa vanha muovimatto, ja lattia pitää sekä hioa, että maalata. Pienen eteisen lattia kaipaa sekin kohennusta, vaikka kauniilla puulla onkin. Lisäksi eteisen ja pukeutumistilan seinät huutavat vaaleaa maalia, ikkunat verhoja ja seinät jotakin säilytysratkaisua ja naulakkoa. Myös kiukaan takana oleva betoniseinä kaipaa retron värinsä päälle vaikkapa pari kerrosta harmaata. Saunaremontti onkin sellainen varsin pienellä budjetilla hoidettava juttu, lähinnä ehostusta ja pientä fiiliksen korjaamista.

Hassun tilanteesta tekee se, että saunan ulkonäkö ei ole koskaan oikeastaan merkinnyt mulle mitään. Tai edes se, että onko talossa sauna vai ei. En siis ole koskaan aikaisemmin miettinyt, miten saunasta voisi saada viihtyisämmän!

kodin1mattoanno

Poimin tähän joitakin inspiskuvia Kodin Ykköseltä. Anno-sarjan puuvillaiset raitamatot esimerkiksi sopisivat loistavasti pukeutumistilan pitkään ja kapeaan lattiaan, ja kevyt matto on myös helppo pudistella puhtaaksi. Kauniita saunatekstiilejäkin löytyy Anno -tuotesarjassa, mutta pidän myös tuosta leveämpiraitaisesta Ratian versiosta.

kodin1saunatekstiilit

Pukeutumistilan penkkinä toimii seinänmittainen puulaatikko, joka puolestaan kaipaa pehmeitä tyynyjä osakseen. Kaunis kokonaisuus syntyy, kun tekstiilit pyyhkeistä ja matoista istuintyynyihin toistavat samaa värimaailmaa. Tunnelma on helppo viimeistellä kauniilla, mutta toimivilla saunatarvikkeilla.

kodin1pyyhkeet kodin1sauna

Saunan lopullinen tunnelma tehdäänkin sitten jo ihan jollakin muulla; Yhdessäolo ja rentoutuminen ovat tietenkin ne tärkeimmät jutut.

Mahtavaa perjantaita!

Ps. Koitan napata jotain “ennen” kuvia!


{ pinterest – koukuttava harrastus }

28.6.2013

Joko te käytätte Pinterestiä? Itse olen käyttänyt jo jonkin aikaa, vuoden-pari, en niin tarkkaan muista, koska aloitin. Pinnailen kausiluontoisesti; välillä enemmän – välillä vähemmän. Kuitenkin nyt kesällä, Pinterestistä on taas tullut todella koukuttava harrastus, ja iPhoneni akku joutuu välillä kovalle koetukselle, kun innostun kiinnittämään inspiskuvia tauluilleni puhelin appsin avulla. Edellinen aktiivikausi oli Klaaran synnyttyä, sillä Pinterest oli loistava tapa kuluttaa aikaa kun vauva tuhisi rinnalla tunti tolkulla.

Mutta jos siis ette vielä ole Pinterestin käyttäjiä, suosittelen liittymään pinnareiden joukkoon välittömästi. Tämä on ihan loistava tapa koota itselleen nykyaikaista leikekirjaa eri teemoilla, kuten sisustus tai muoti. Inspiraatioita löytyy vaikka kuinka. Ja, hauskaahan tästäkin tekee se, kun huomaa samanaikaisesti olevansa linjoilla teidän blogin kautta tutuiksi tulleiden kanssa.

PINTEREST

Minut löytää Pinterestistä tämän linkin kautta. Samaan osoitteeseen vie myös blogin oikean laidan Pinterest-pallukka.

Pinnaillaan yhdessä!


{ the great gatsbyn hengessä }

23.5.2013

Tämän vuoden ehdoton pakko päästä katsomaan -leffa on tietysti The Great Gatsby -kultahattu. Jotenkin tuo 1920-luku kaikessa iloisuudessaan ja vallattomuudessaan on aina kiehtonut minua. Polkkatukka, otsapannat ja sulkakoristeet. Vyötärölinjan laskeminen ja poisjääminen, korsetin vaihtaminen rintaliiveihin, älyttömän pitkät savukeholkit, mary jane- ja t-remmi-avokkaat. Paljetit ja pitkät helmet, helmeilevät juomat, naisten aseman muuttuminen -ja ennen kaikkea iloinen jazz!
Tässä kotikoneella fiilistellessä törmäsin ihan mahtavaan vaatemerkkiin, joka myy todella ajan henkeen sopivia mekkoja: Frock & Frill on ainakin mulle ihan uusi tuttavuus, ja ajattelin vinkata teillekin, koska melkein voisin arvata tämän leffavillityksen kestävän vielä seuraavalle pikkujoulukaudellekin!

ff1

ff2 ff3 ff4 ff5ff6

Siis just niin ihania, että tekisi mieli järkätä teemabileet vaikka heti!

Kuvat: frockandfrill.com


{ tunnelmia }

21.5.2013

Huh, miten nuo kaikki pihatyöt vievät aikaa! Just nyt tuntuu ehkä ihan pikkuisen epätoivoiseltakin, myönnetään. Ruohonleikkaus on aloitettu varovasti, jokaista kiveä ja juurakkoa, kun ei vieläkään ihan täysin olla saatu kaivettua näkyviin, mutta kaipa se siitä. Ensi keväänä ehkä kaikki on jo hiukan helpompaa.
Mitä enemmän aikaa kuluu ulkona, sitä vähemmän tietysti jää aikaa olla sisällä, ja koti on hyvinkin sen näköinen. Mutta niinhän siinä käy joka kevät; Pihatyöt tehdään silloin kun on niiden aika, ja sisällä saa vuoden mittaan olla ihan kyllästymiseen asti. Elämä on aivan liian lyhyt jokaisen voikukan vihaamiseen, joten yritän olla itselleni armollinen. Heinäkuussa, näyttää pihakin varmasti paremmalta! Sensijaan sisällä tuskin tilanne helpottaa ihan hetkessä, joten pitää ruokkia omaa sisäistä sisustajaansa, ja uppoutua lauantaina napsimieni kuvien tunnelmaa. Sannan showroomilla on esillä Pernille Gorydonin tuotteiden lisäksi BeckSöndergaard, ja tietysti aina niin ihana Tine K. Lupasin tunnelmapaloja, ja tässäpä niitä sitten olisikin. Muutamasta sadasta kuvasta tuli osasta ihan skarppejakin, Klaara kainalossa kun oli kuvaaminenkin hiukan haastavampaa.

sr3! sr4! sr5! sr6! sr7! sr8! sr9!sr1! sr2!

Ehkä ihan pakko sutia tota Kalklitirin kalkkimaaliakin seinään mahdollisimman pian. Livenä ihan törkeän kaunis!

Mutta nyt: nokkonen voikukka nokkonen…. Plaahh!


{ kesähaaveiluja }

22.4.2013

 Ihan pikkuinen katselmus kesään ja puutarhahaaveiluihin. Ollaanhan kohta jo toukokuussa, joten nämä asiat alkavat olla ajankohtaisia.

Kasvimaata ei puutarhassamme vielä ole, joten sellaisen perustaminen on tämän vuoden tehtävälistalla. Suuren maan sijaan, ajattelin tällä kertaa olla kaukaa viisas ja helpottaa kitkemistä jakamalla kasvatusalueet heti pienemmiksi. Kekkilän viljelylaatikko olisi helppo valmis ratkaisu, mutta voi olla, että tässä kohtaa säästetään, ja käytetään varaston jämälautoja.

summer2

Ruukkupuutarhaan päätyvät mitä todennäköisemmin ne jokavuotiset suosikkini: Margetat, laventelit, oliivi, mårbackat jne. Uusia ruukkuja pitää hankkia, ja oikein kivan näköinen yksilö, sekä edullisia kesäkukkia löytyi Ikean sivuilta. Plantagenin oliivipuu odottaakin jo ulkoilukelejä.

summer1

Rikas mies jos oisin…. Kekkilän vihervajan ostaisin! Olen alusta asti pitänyt noiden kasvihuoneiden ulkoasusta. Varsinkin tuo Vihervaja Sato on aina ollut mieleeni. Kasvihuoneessa pitää olla tilaa, ja pieni vajaosa riittäisi kyllä kuokille ja kintaille.

summer3

Jos vihervaja kuuluu osastoon “haaveet, jotka tuskin koskaan toteutuvat”, voisi mukava tuoli tai riippumatto olla vielä ihan toteutettavaakin luokkaa. Bloomingvillen riippumatton ripustaisin mielelläni löhöpaikakseni ja Ikean lepotuolista ajattelin itseasiassa vihjata, kun tulee puhe äitienpäivästä. Hinta on melkoisen kohtalainen, ja harmaaksi käsitelty tuoli istuisi mitä parhaiten suuren puun katveeseen.

4

Mutta kuten muuallakin, luodaan puutarhan viimeinen silaus pienillä yksityiskohdilla. Mukava ja kevyt pitsipeitto on helppo sujauttaa suureen korikassiin, ja mukaan mahtuu vielä vaikka kirja tai radio. Selän taakse suloinen tyyny, jonka raaskii ottaa ulkokäyttöönkin, ja pimeneviä loppukesän iltoja ajatellen kaunis lyhty.
Yrtit nakkaisin mielelläni myös ruukkuihin, jotka toimivat talviajan sisälläkin. Pienet, mutta tukevat ruukut sopivat esimerkiksi basilikalle, joka ei kesäämme täysin ulkosalla siedä.
Pienen ja edullisen korin käyttötarkoitus löytyisi luonnonkukkien kantamisesta tai sadonkorjuusta.

summer5

Että sellaisia. Mutta ensin pitäisi saada haravoinnit suoritettua, hankkia ruohonleikkuri ja hoitaa kaikki muu pakollinen pihatyö ja hankinta. Lopulta voi olla, että lepotuolille ei kovinkaan paljoa käyttöaikaa tänä kesänä jää. Mutta haaveita pitää olla, eikös!? Ja kesiäkin on toki edessä, eli mitäs näistä stressailemaan.

Aurinkoista kevätviikon alkua kaikille!

(Kuvat lainattu valmistajilta. Osa linkeistä vie suoraan ostopaikkoihin.)


{ inspiroituneena ja innoissaan }

06.1.2013

Mulle tuli vuoden pätkä Koti ja Keittiö -lehteä, mutta lopetin tilauksen, kun mitään kauhean kolahtavaa ei koskaan lehteen mielestäni osunut. Vaan eilen oli pakko tarttua irtonumeroon, sillä yksi pitkäaikaisemmista blogirakkauksistani oli lehden sivuilla. Anskus-Kammare, blogi josta inspiroidun aina vain! Tällä kertaa niin paljon, että mä lähen just nyt yläkertaan hiekkapaperin kanssa, ja tulen kohta hakemaan pytyn valkoista maalia seurakseni!

Mieskin inspiroitui sen verran, että lupasi ensi viikolla tarttua toimeen ja itseään niskasta. Niin ja Ikeaan pitää vielä ehtiä ennen vauvan syntymää. Kiirettä pukkaa, mutta mä olen niin innoissani! Kiitos Ansku ja Koti&Keittiö!

Kuvat: Koti Ja Keittiö -lehti


{ kevät jo mielessä }

05.1.2013

Paitsi keväisemmän sisustuksen, myös keväisemmän pukeutumisen osalta. Vaikka juuri pääsin sanomasta, että vaatteita en osaa vielä “sillä silmällä” kaupoissa katsella, niin otetaan kuitenkin pieni ajatusleikki ensi kevään pukeutumisen varalle. Nimittäin, kun vauvamasu tästä aikanaan lähtee, siirryn riemulla taas hiukan erilaiseen vaatetukseen! Ja nyt, kun raskaus on edennyt siihen vaiheeseen, että vauva on virallisestikin täysiaikainen ja valmis syntymään, voin kai myöntää odottavani tuota aikaa jo ihan kunnolla!
Rentoa ja helppoa sen kuitenkin olla pitää. Kokosin Polyvoren avulla kollaasin, johon ujutin muutaman perusjutun kevättä ajatellen. Pitääkö näitä peruselementtejä metsästää kaupasta, vai mahtuuko vanhat vaatteet yhä päälle, se jää nähtäväksi. Uudet tennarit löytyvät hankintalistalta jokatapauksessa.
Rentoa farkkua, huollitellumpaa ja laskeutuvaa teepparia, perus jakkua, mukavia kenkiä ja käytännöllistä laukkua. Niitä kevääksi 2013.
Asusteiksi riittänee ajannäyttäjä, ja jokunen koru. Mielellään jotain hauskaa ja kepeää. Hiuksiin huoleton ponnari ja meikiksi heleän luonnollinen ehostus.
Luulenpa, että tämän äidin kevät-look on juurikin siinä!
Mites teillä? Joko mieli laukkaa seuraavassa sesongissa, vai onko kevät vielä turhan kaukainen juttu jossain hiihtokauden jälkeisessä ajanjaksossa?

Kevättä rinnassa tai ei, tämä hipsii nyt pahnoille ja koittaa nukkua. Päikkärit jäi välistä, ja silmäluomet painaa tonnin. Ensi yöhön olen varustautunut kynsilakanpoistoaineella (kiitos vinkistä Maria) ja uudella sisustuslehdellä. Saas nähdä, kuinka käy…

Mukavaa lauantai iltaa teille!

Kollaasin kuvat Polyvore


{ Tine K Home SS2013 }

05.1.2013

Mahtava tunnelma. Nyt viimeistään tämäkin joulussa roikkuja päästää irti menneestä, ja avaa silmänsä tulevalle keväälle. Tine K:n kevät/kesä 2013 kuvat; voiko noista tälläkään kertaa olla pitämättä! Voi olla, että jopa punainen saa tänä keväänä uuden mahdollisuuden kanssani. Juurikin tuossa helakassa, oranssiin taittavassa sävyssään.

Pakkasin lisää kuvia hieman pienemmässä muodossa tuohon alapuolelle. Klikkailkaa auki, jos on inspiraaton tarvetta! Kuvat: Tine K


Tämä aamuvirkku nousi tänään jo kolmelta! Missä on mun yöunet?!!!


{ mitä miehelle lahjaksi }

16.12.2012

No kirjoja tietenkin. Kaikenlaista sotahistoriaa sivuavaa asialukemista. Entä mitä muuta?
Erehdyin kerran ostamaan miehelleni yli parin sadan euron arvoisen hierontalahjakortin. Kovasti kuulemma oli selkä kipeä ja hartiat jumissa. Vaan lahjakortti jäi käyttämättä! Ei ollut muka aikaa…. Jaksan kaivaa tapauksen joka vuosi joulun alla esiin. Eipä ole kuitenkaan selkä tai hartiasäryistä muutamaan vuoteen valittanut, eli joku hyöty tuostakin lahjasta oli 🙂
Mieheni on enemmän hifistelijä kuin minä. Useimmiten en osaa ostaa elektroniikkaa, mutta kaikki sen suojaukseen liittyvä on enemmän minun heiniäni. Tänä vuonna harkinnan alla oli juurikin jotkin nahkaiset coverit.
Viime vuonna ostetut tohvelit ovat yhä hyvässä kunnossa, ja pyjama löytyi isänpäiväpaketista. Varsin helppoja “miesten lahjoja” molemmat.
Kokosin alle muutaman miehisen lahjaidean. Kuvat on lainattu, ja linkit löytyvät alta. Itse asiassa tuossa on myös se lahja, johon tänä vuonna päädyttiin.

tohvelitpyjama, suoja iPhonelleja iPadille, kuulokkeetkäsineet
Yksi juttu, minkä unohdin täysin kollaasia kootessani, oli keittiövälineet! Oikein hyvä veitsisetti, lihankäsittelyyn tarkoitetut työkalut, tai huippu magee pippurimylly. Siinäpä myös muutama idea tulevien vuosien varrelle!

Muita hyviä ideoita?