Heipsan ja aurinkoa uuteen viikkoon!

En tiedä, oliko se tuo kuuma kesä ja se, ettei uunia juuri halunnut lämmittää, vai sitten vaan jokin selittämätön mielensolmu, mutta tajusin tuossa viikonloppuna, että olen tyystin lopettanut leipomisen. Tai siis olen toki leiponut kaikenlaisia kakkuja ja piiraita pitkin kesääkin kun on ollut tarve, mutta olen lopettanut sellaisen “harrastusleipomisen”. Sen, että vatkaa tai vaivaa taikinaa ihan puhtaasti pelkästä tekemisen ilosta. Viime aikoina on tuntunut, että olen kadottanut otteeni vähän useammankin asian suhteen ja seilannut omassa pienessä ristiaallokossani. Tästä syystä puhdas oivallus leipomisen ihanuudesta tuli enemmän tai vähemmän hyvään saumaan. Jonkinlainen lukko avautui ihan muuten vain leivotun omenakakun myötä. Ehkä leipominen vain on sellainen omia elämänarvoja vahvistava harrastus, jota ei saisi unohtaa vaikka kuinka olisi hellettä tai muuta ihmeteltävää.

Kuten olen kertonut, meillä ollaan toistaiseksi vielä mummulan omenasadon varassa, mutta tänä vuonna se sato onkin ollut varsin tuottoisa ja noista raamatullisia hedelmiä on riittänyt meillekin oikein mukavasti. Tosin minusta tuntuu, että kuiva kesä on tehnyt omenoista älyttömän jauhoisia, enkä saanut ainuttakaan hedelmää kestämään omenakairan (tai -poran) lävistämistä. Uuniin mennessä omenakakku ei siis ollut kummoisenkaan näköinen kun lohkot hapertuivat käsiini, mutta vanha sanonta “leivo leipä liipin, laapin, kyllä uuni kaunistaapi” piti kutinsa ja lopputuloksesta ei tullut lainkaan hullumpi. Koska se “harrastusleipominen” on sitä lajia leipomista, jossa jokainen työvaihe ja jokainen tuoksu on vähintään yhtä tärkeitä kun aikaansaatu lopputulos, nakkasin kakkutaikinaani oikein kunnolla kanelia. Omenan ja kanelin tuoksuyhdistelmä jos mikä saa aikaan takuuvarman hyggefiiliksen.

Jos kuuma kesä laittoi pasmat sekaisin, on tämä syksysttelykin tänä vuonna vähän kaksipiippuinen juttu. Jossain määrin nimittäin syysfiilikseen pääsee vaikka sitten omenan ja kanelin tuoksulla, mutta esimerkiksi callunat on tullut kierrettyä kaupassa vielä toistaiseksi aika kaukaa. Että vaikka siihen fiilikseen jotenkin pääseekin, niin ei kuitenkaan vielä ihan kunnolla. Mutta ehkä sekin tästä vielä iskee päälle ihan tosissaan. Kenties ensimmäisen takkatulen myötä ja kelien jossakin kohtaa viiletessä.

Olen viime aikoina saanut kokea myös vilkasta unielämää ja tässä eräänä aamuna totesin miehelleni, että näin ihan hirveää painajaista. Unessani nimittäin oli joulu, enkä ollut yhtään ehtinyt valmistella ja hössöttää tuota loppuvuoden suurfestaria. First world problems, tiedän! Mutta hei, aika kauheeta silti! Joten myönnettäköön, että kun tässä viime päivinä olen lihottanut Pinterestin kasvihuonetauluani, on sieltä kuvavirrasta tullut napsittua muutama jouluinenkin idea jo ainakin korvien väliin hautumaan. Sanokaa mitä sanotte, kyllä ihmisen pitää tehdä just niitä juttuja, joista tulee hyvä mieli. On se sitten ihan huvin vuoksi leipomista tai joulusta inspiroitumista syyskuussa.

Omenakakun ohjeen olen kirjoittanut blogiin pariinkin kertaan, mutta löydät sen esimerkiksi Omenakakku kuin kukka -postauksesta.

Ensi viikolla nämä kahvittelut hoidetaan toivottvasti jo kasvihuoneessa, joten kaipa siinä on hyvä syy loihtia taas joitakin herkkuja. Ja Ehkä sitä sitten myös innostuu niistä syysistutuksista. Monta ideaa ja mielikuvaa on jo valmiina, nyt pitäisi vain päästä toteuttamaan!

Oikein ihanaa maanantain jatkoa! ♡

Maanantaita!
Ja ajatella, että ollaan jo syyskuussa! Tuntuu ihan hassulta, kun juurihan tässä vasta ihmeteltiin erityisen lämmintä kevättä. Ja vaikka syyskuun nyt luvataankin alkavan varsin kesäisissä lämpölukemissa, oli ainakin täällä meillä tuo kuun aloitus varsin syksyinen. Lauantaina nimittäin satoi vettä välillä oikein kunnolla ja enemmän tai vähemmän ihan koko päivän. Menin heti aamulla ulos nostelemaan sormustinkukan taimia kukkapenkkeihin ja vaikka ylläni oli sadevaatteet ja kumisaappaat, olin kuin uitettu koira. Tavallaan oli myös aika ihanaa lätkiä menemään savisissa saappaissa ja kuraisissa vaatteissa. Kädetkin tuli huuhtaistua syöksytorven alla, joten jokin kurraleikeistä innostuva lapsi sisälläni nautti tilanteesta hyvinkin paljon.

Mutta jos lauantai olikin hämärän syksyinen ja sateinen, niin onhan tuo valo ja aurinko onneksi taas palannut syyskuutakin ilostuttamaan. Niin kivaa kuin välillä onkin nauttia hämyisestä sadepäivästä, en ihan vielä ole valmis luopumaan valosta. Oikeastaan en luopuisi siitä ollenkaan, mutta Suomessa kun ollaan, tähänkin asiaan pitää jollakin tasolla valmistautua. Henkilökohtaisesti oma valmistautumiseni on pitänyt tähän asti sisällään uusiin kirkasvalolamppuihin tutustumista. Kohta 15 vuotta vanha valonlähteeni alkaa olla jo melkoisen tehoton. Jos teillä on vinkata joku hyvä kirkasvalolamppu (mielleellään tuollainen uusi LED), niin otan vinkit ilolla vastaan.

Koska meidän omenapuut on vielä sen verran pikkuisia, että omeanoiden suhteen ollaan kaukana omavaraisuudesta, ollaan kuskattu tänäkin vuonna omppuja mummulasta. Lähinnä niitä on tullut syötyä ihan sellaisenaan, mutta tällä hetkellä keittiön pöydällä on aineksia omenagranolaan. Jokunen omppu päätyy myös uuniin kuivumaan ja saa ehkä päälleen hennon kanelihunnun. Tulee muuten samalla kiva huonetuoksu. 🙂

Oikein mukavaa syyskuun ensimmäistä viikkoa!

Lauantaita!

Tällainen jopa vähän turhankin letkeä fiilis täällä. Toisaalta eikös viikonloput olekin juuri sitä varten, että saa mennä hiukan puolivaloilla. Hipsutella villasukissa, tarrata käsillään kirjaan ja selällään sohvaan. Juoda muki tolkulla kuumaa teetä ja odotella lähinnä vain ajan kulkua. Koira sinänsä ei tajua laiskasta lauantaista yhtään mitään, hän on tuollainen ihan viikon jokaisena päivänä. 🙂

Inhottava flunssa on nyt kaatanut jo kolme neljäsosaa perheestä, ja on kuulemma sitkeää sorttia tämä täällä riehuva. Kolme viikkoakin, totesi lääkäri, joten hurraa sille, että olen itse ylittänyt jo ainakin puolivälin.  Vaikka ajattelin kyllä, että viikonlopun jälkeen kokisin jonkinlaisen ylösnousemuksen. Kroppa huutaa jo liikuntaa vaikka toki sekin pitää aika varovasti aloittaa. Mutta kuitenkin. Edes niitä rauhallisia kävelylenkkejä tuon kuvien karvaturilaan kanssa. Hiljalleen olen aloittanut jumien aukomisen. Tuntuu kuin kuume olisi vienyt minulta pituutta ainakin kymmenen senttiä.

Kynttilät palamaan ja venetsialaisviikonloppua sisätilöissa. Aikaisin sänkyyn ja kunnon yöunet. Siinä lauantai-illan suunnitelmani.

Rentoa ja rentouttavaa iltaa myös teille! ♡

Hej!

Syksy ei ole edes kunnolla alkanut, ja tiedättekö mulla on jo ensimmäinen flunssa! Ollut oikeastaan koko viikon, ja siitä syystä olen kulkenut vähän puolivaloilla. No, sen siitä saa, kun nukkuu yhä avoimen ikkunan (ja tuulettimen) vieressä, vaikka yöt ei olekaan enää trooppisen lämpimiä. Ei tosin ollut tarkoitus, mutta nukahdin viikko sitten kirjani kanssa näihin olosuhteisiin, ja tässä tulos. Pieni flunssakuume, tukkoinen nenä, käheä ääni ja huonosti nukuttuja öitä. Ei vakavaa, mutta ärsyttävän uuvuttavaa. Mutta hei, otin opikseni, enkä enää mene sänkyyn ennen kuin ikkuna on kiinni. 🙂

Iloa sunnuntaihin tuo onneksi kimppu auringonkukkia, jotka sain perjantaina. Miten tuo keltainen onkin nyt niin ihana väri. Ja koska flunssa toi väkisinkin tullessaan syksyisen fiiliksen, päätin nostaa keittiön tuoleille taas taljat ja voi että, miten ihanalle tuntuukin palauttaa koti tähän normaalitilaansa pitkän ja lämpimän kesän jälkeen. Paljon kynttilöitä ja just sopivasti sellaista kotoista tunnelmaa. Pesän rakentaminen ja kotiin kääriytyminen ovat ehkä nuhaista nenää vieläkin selvempi syksyn merkki. Samoin jatkuva traktori- ja puimuriliikenne, joka pauhaa vielä pimeän tultua. Syysfiilikseltä ei voi enää oikein välttyä, sanokaa mitä sanotte!

Jalkapallon pelaaminen täytyy tänään jättää väliin, sille ei nyt oikein voi mitään. Ajattelin nimittäin, että alkava viikko saisi olla pikkuisen parempi ja energisempi kuin tämä päättymässä oleva. Mutta kotona valssataan tänään vähän huonekaluvalssia, joten siinäkin on mukavasti puuhaa sunnuntaille. Nyt vain pitäisi saada paikat kuntoon, jotta uusi viikko saadaan aloittaa ilman sen suurempaa kaaosta. Eli nyt kirjahyllyjä järjestelemään!

 

Leppoisan rauhallista sunnuntaita myös teille! ♡

Hei! Eikö olekin kauniita nuo elokuun sävyt pelloilla!? Onhan toki kesäinen vihreyskin kaunista, mutta kyllä noissa kypsyvän viljan sävyissä on silti oma hohtonsa. Ja mitä enemmän noita sävyjä ihailee ulkona ja maisemia katsellessa, sitä enemmän niitä haluaa myös katsella sisällä. Tosin luonnonsävyjä meillä on aina paljon sisustuksessa, mutta juuri nyt ne puhuttelevat enemmän kuin pitkään aikaan. Ehkä se on osittain jokin merkki siitä, että kesästäkin pystyy luopumaan kun sen aika tulee?

Täällä alkoi tänään koulut ja sen myötä taas uudenlainen arkikin. Facebookista onkin ollut ihana katsella ystävien laittamia kuvia pienistä koululaisista. Mietin aamulla tuttuja eskariin menijöitä, uusia ekaluokkalaisia ja jopa ystävien lukiota aloittelevia lapsia. Ihan silmäkulmat kostuivat. Onhan ne isoja juttuja vielä noille isommillekin lapsille. Ja iso juttuja elämässä ylipäätään. Uusia alkuja ja uudenlaista elämää. Ja vaikka sää on vielä mitä kesäisempi, nuo asiat tuovat mukanaan pikkuriikisen sellaista henkistä syksyä.

Arki on vahvasti läsnä tässä viikossa monellakin tapaa. Myös omat opintoni jatkuvat heinäkuun tauon jälkeen, mutta osa lasten harrastuksista palaa ohjelmaan vasta parin seuraavan viikon aikana. Sellainen pikkuisen pehmeämpi lasku arjen koko komeuteen. 🙂 Valoisat aamut ovat kuitenkin tässä kohtaa vuotta vielä niin ihana herkku, että arkeen on kiva herätä ja päivän voi käynnistää aamulenkillä valosta nauttien.

Osassa Suomea koulut strattaavat vasta ensi viikolla, mutta toivottelen kaikille silti turvallista ja mukavaa koulun aloitusta jo nyt!

Kepeää kesäiltaa!

Heippa!
Toivottavasti maanantainne on mennyt mukavasti. Oma päiväni on ollut täynnä ohjelmaa, ja lisähaastetta on tuonut rikkinäinen läppärin latausjohto. Sellaisia kun ei saa täältä noin vain uusia. Onneksi äiti suostui lainaamaan omaa piuhaansa, ja sain kuin sainkin koneeni taas illalla toimimaan. Silloin kun oikein ihan todella tarvitsee kannettavaa, niin eikös sitten vain tulekin jotakin tällaista. Loppuhyvin ja kaikki hyvin. Se on tärkeintä.

Helteet vaihtuivat vähän enemmän “normaalimpaan” kesäsäähän, ja myönnetäköön, että olen nautiskut ihan vähän siitäkin. Ei sillä, etten pitäisi lämmöstä, mutta vaihteeksi tuntui tuo vilpoinen tuulikin ihan mukavalta. Ja hei, vedimpä tänään hameen seuraksi myös neuleen ylleni!
Kerroinkin jo löytäneeni Nauvosta sen etsimäni Niinmun kietaisuhameen ja lupasin laittaa teille hameesta kuvia. No tässäpä niitä olisi. Kyseessä on siis  Brunskär -kietaisuhame, taskullinen musta pellavahame, jossa on ehkä ihan pikkuisen sellainen essufiilis. Mutta hyvällä twistillä. Ja olen muuten kulkenut noissa Niinmun pellavissa, ja vieläpä mustissa sellaisissa, viimeiset pari viikkoa todella ahkerasti. Joku voisi ehkä ajatella, että en muita vaatteita omistakaan, mutta pellava on kiva materiaali kun se ei hiosta eikä ahdista, oli sitten kuuma tai muuten vain huono olla.

Ja hei, jos musta sitten onkin vähän synkkä väri, niin olen kompensoinut tätäkin keltaisella. Kuinkas muuten, se on nyt sitten se mun hittiväri syksylle 2018. Vai voisko se olla jopa voimaväri!?

Ihan superia uutta viikkoa ja leppoisaa maanantai-iltaa!

Kaupallinen yhteistyö / Caaria

---

Ja taas ollaan elokuussa. Kesäkuukausista viimeisessä, siinä jota pitkin lasketellaan kohti syksyä. Elokuussa ehdottomasti parasta on hämärtyvät illat ja valoisat aamut. Valoisan kesän jälkeen on nimittäin ihan kivakin kun illat hämärtyvät ja pimeys laskee yön ylle. Toisaalta se pimeyden määrän maksimi olis näin elokuun alussa just hyvä. Nimittäin elokuun jälkeen se pimeys alkaakin sitten jo tympimään. Ja valoisat aamutkin voisin kuljettaa mukanani ensi kevääseen. Sitä kun lähtee ihminenkin huomattavasti paremmin käyntiin luonnonvalossa. Ihana lisä arkiaamuihin.

Sain paisuneen silmäni jo kohtalaisen hyvin hoidettua, ja kun eilen tuli vielä oikein kunnolla vettäkin ukkosen kylkiäisenä uskaltauduin illalla Lavis-tunnille puistoon. Vaan eikös himputti soikoon seuraava riesa tullut ampiaisista! (Joita on muuten ihan älyttömästi! Ja kiukkuisia!) Itse pisto nilkkaan meni vielä siinä askelkuvioihin keskittyessä, mutta jomotus alkoi jo jumpan päätyttyä ja nyt onkin sitten vuorostaan oikea nilkka turvoksissa. Tämän päivän ohjelmassa olisi vielä paitsi lääkärikäyntiä, myös vierailu ystävien mökillä. Edellisestä toivon jotakin helpotusta jälkimmäiseen, koska vaarana on, että linnoittaudun kohta täysin sisätiloihin.

Mutta ei sillä, olen kyllä ihan viihtynytkin sisällä. Alakerta kun on mukavan viileä, tekee sisällä oleminen välillä ihan hyvääkin. Yläkerrassa on edelleen kuuma, mutta tuuletin puhaltaa raikasta yöilmaa onneksi sänkyyn. Tai raikasta ja raikasta. Meillä on sellainen hienoinen kalkkunankakan tuoksu sitten tuudittamassa uneen. Huonetuoksu in real life, totesi ystäväni. 🙂

Olen tässä viime päivinä saanut pojaltani sensei-etuliitteen tavalliseen äitiin ja se sitten taas johtuu asustani, jossa olen kotona viihtynyt. Sain nimittäin ehkä maailman mukavimman ja kauneimman kotiasun, jossa kieltämättä tunnenkin olevani jonkinlainen, ainakin oleilun, mestari. Caaria on uusi merkki, jolta löytyy pellavaisia koti- ja oloasuja. Tällaisia mukavia, mutta kuitenkin katseen kestäviä vaatteita, joilla voi viettää vapaa-aikaansa pelkäämättä, että oven takana onkin yllätysvieraita. Caaria brändin takana on suomalaissyntyinen Ria, joten design on vahvasti skandinaavista, kuten on vaatteiden värimaailmakin.

Oman pukuni lisäksi sain teille mukavan alennuskoodin, jolla tilauksesta saa jo ihan tuntuvan alennuksen.
Koodilla EMILIA50 saatte -50% alennuksen Caarian verkkokaupasta (normaalihinnoista).

Mutta nyt sinne lääkäriin!

Oikein ihanaa elokuun ensimmäistä! ♡

Hei!

En tiedä kuuhulluudesta, mutta meillä ainakin odotettiin eilen kuunpimennystä. Kuu kun on möllöttänyt nyt viime päivinä joka ilta makuuhuoneeseen ja toiminut ihanan lempeänä yövalona täällä, missä katuvaloista ei ole tietoakaan. Vaan eilenpä se olikin niin hyvin pimennettynä, että koko kuuta ei löytynyt vaikka kuinka yritimme tuijottaa taivasta. Vasta puolen yön aikaan punaisena hohtava kuu piirtyi hennosti yötaivaalle, ja pakkohan sitä oli jalkautua ihastelemaan ja kuvaamaan. Ja kotimatkallakin oli vielä 25°C lämmintä. Kuin tropiikissa eläisi!

Mutta tänään täällä on käynyt ihanan puhdistava tuulenvire. Vaikka yhä on kuuma, tuo tuuli virkistää ja tekee säästä huomattavasti miellyttävämmän. Saatiinpa sellainen hassu, parin minuutin rankkasadekin. Vettä tuli tasan niin kauan kun minulta meni juostessa pitkin pihaa pyyhkeitä, uikkareita ja puutarhatuolien pehmusteita keräten. Sitten se loppui kuin seinään. Aurinko porotti siniseltä taivaalta ja jos en olisi ollut kuin uitettu, olisin melko varmasti miettinyt, kuvittelinko kaiken. 🙂

Kuten jo toukokuussa aavisteltiin, lämmin ja kuiva kesä on nopeuttanut perennapenkkien kukintaa, ja nyt on vuorossa jo piiskut ja kultapallot. Ne keltaiset kukat, jotka merkitsevät itselleni lähestyvää syksyä ja kesän loppumista. Vaikka toki ei juuri nyt ihan siihen tapaan kuin yleensä. En oikein vieläkään ole sisäistänyt, että ensi viikko on lasten viimeinen kokonainen lomaviikko! Kesähän on parhaimmillaan! Mutta toivotaan, ettei se sitten ihan heti elokuun alussa loppuisikaan.

Mutta mitä tulee niihin syksyn sävyihin, olen aina jotenkin yhdistänyt keltaisen ja viljapeltojen ruskeat sävyt loppukesään ja syksyyn. Nyt kuitenkin noista väreistä hullaantuminen on tapahtunut lämpimän kesän aikana ja nostankin ne tämänhetkiseen topvärikarttaani. Konjakin, sahramin ja sinapin sävyt ovat aivan varmasti syksyn hitti, mutta itse nautin niistä jo nyt. Helteiden keskellä.

Oikein ihanaa lauantai-iltaa!

Meillä taitaa olla edessä ensimmäinen alakerrassa nukuttu yö. Pitkään siniteltiin, mutta nyt on jo pakko luovuttaa!

Muistatteko tämän halpismekon, jonka ostin ennen pääsiäistä Tallinnasta? Siis ajatus oli käyttää sitä ihan just vain farkkujen kanssa, mutta hitsiläinen, siinä onkin suht ok pituinen helma. No, tosin mekko on jotain koko XL. Se oli sellainen kunnon teinikauppa, jossa vaatteet oli pajunvitsoille. Tai lapsille. No anyway, oikein pirtsakka kukkamekko ihan kesäänkin. Ja punainen on kai jotenkin vähän poweri väri. Siitä tulee sellaista hauskaa energiaa. Kengät on viime kesänä hankitut Kenneth Colen kiilakorot. Edelleen mielestäni yhdet maailman kauneimmista kengistä.

Meidän matka vie tänään taas mummulaan, sillä sisko lapsineen tulee nyt ensin sinne ja sitten huomenna tänne meille. Tässä jo vähän mietin noita yöpymisjärjestelyjä, sillä meidän yläkerta alkaa olla aika lämmin, joten vieraat pitää saada majoittumaan mahdollisimman väljästi ja mieluiten alakertaan. Täytyy sanoa, että olisi eduksi jos joku alakerran komesta sohvasta olisi vuodesohva. Sitten kun joskus aikanaan tulee sohvan osto ajankohtaiseksi, pitää kyllä muistaa tämäkin!

Oikein kivaa uutta viikkoa ja aurinkoista iltaa!

Heippa!
Otsikossa taitaa olla kaksi blogini kantavaa teemaa. Kukkia on aina, ja hiuskriisejäkin useammin kuin olisi tarvetta!

Juttu on nimittäin niin, että menin ja ostin kaupan hiusvärin. Sellaisen kestovärin, joka sekoitetaan itse. Edellisestä on aikaa ainakin kahdeksan vuotta, jos nyt en ihan väärin muista. Koska halusin kesäisemmät hiukset, valitsin vaalentavan värin. Kyllä, paketissa luki vaalentava, ja takapuolella oli vielä havainnollistava kuva siitä, miten paljon mikäkin lähtötilanne vaalenee. Ainoa pelkoni oli, että latvat saattaisivat kärsiä ja tyvi voisi vetää liiankin vaaleaksi.

No ei tarvinnut pelätä. Tulos on nimittäin melkein sama, kuin se sävyttävällä hoitoaineella aikaansaamani keskitumma punaruskea. Tämä on kuitenkin vielä tummempi, ja se hoitoaine oli sentään sävyltään tumma chocolate. Eli mitä tahansa laitan päähäni, tulos on näköjään sama! Luin pakkausselostetta ja mietin, unohdinko kenties jonkin aineen pullosta, mutta ei, tein kaiken ohjeen mukaan. Plussaa se, että hiukset eivät kuluneet. Oikeastaan ne olivat värjäyksen jälkeen todella pehmeät ja silkkiset. Tästä varmaan kiitos sille, että väri ei sitten kuitenkaan vaalentanut. 😀

Nyt ottaa päähän niin, että sattuu. Koko juhannuksen tuntui kuin olisi peruukki päässä. Hiuksia on jo ihan tuskaa pitää auki, koska väri ei vain tunnu omalta.  Ja ei, en enää koskaan, ikinä, milloinkaan ja never ever värjää hiuksiani itse. Piste.

 

Mutta hei, onneksi on kukkia! Mihin sitä ilman niitä joutuisikaan. Poimin eilen kimppuuni vähän sitä ja tätä ja laitoin kukat vanhaan kannuun. Piristi kivasti iltaan saakka pimeää ja pilvistä päivää.

Tänään onneksi paistaa jälleen. Kesäelämä jatkukoon!

Oikein ihanaa päivää myös teille!♡