Hei, mikä auringonpaiste!!! Tätä lisää, kiitos.

Esimerkiksi auringonpaisteesta nauttimista voisi kai pitää jonkinlaisena hetkestä nauttimisena, sellaisena carpe diem -tunteena, jossa ollaan juuri siinä hetkessä, ja annetaan mennä. Siitä huolimatta, että jokainen tietää auringon jossain kohtaa painuvan pilvien taakse, tai ainakin horisontin alapuolelle. Pidän itseäni aika hyvänä hetkessä eläjänä, vaikka toki nautin tulevan suunnittelustakin. Silti perusluonteeltani olen vähän sellainen pers edellä puuhun -tyyppinen, sillä hetkessä elämisen taito on omalla kohdallani myös impulsiivisuutta. Siinä missä tunteeni tulevat esiin voimakkaina ja nopeasti, saan myös äärettömän hyviä ideoita kohtalaisen nopealla vauhdilla. Vielä 32-vuotiaana hypin riemusta ja otan tanssiaskeleita (sellaisia varsin omaperäisiä) onnistumisen hetkellä. Käännän suuni väärinpäin surullista Facebook-jakoa lukiessani tai innostun siirtämään painavia ja raskaita huonekaluja paikkoihin, joihin ne eivät lopulta edes mahdu. Impulsiivisuudestani huolimatta olen varovainen. Joku sanoisi pelkuri, itse puhun mieluummin itsesuojeluvaistosta – järjenäänestä.

Hetkessä voi siis elää hyvin monellakin tapaa, ja tuskin kenenkään tapa on toisen keinoa huonompi tässäkään asiassa. Mutta tässä ja nyt on myös paljon enemmän kuin ohikiitävät hetket ja vaihtuvat tunteet. Se on (ainakin omalla kohdallani) tyytyväisyyttä vallitsevaan elämäntilanteeseen, ja kykyä nauttia elämästään myös isompana kokonaisuutena. Ja kyllä, pidän luonnollisena myös sitä, että omaa onnellisuuttaan kyseenalaistaa. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että jokunen epäkohta elämässä ei väistämättä heitä elämänlaatua huonoksi. Epäkohtia on, ja tulee aina olemaan, tavallisessa elämässä. Joinakin päivinä enemmän, joinakin vähemmän.

Naisen elämässä on tässä kohtaa moniakin asioita, jotka voivat syödä onnellisuutta ja hetkessä elämisen iloa. Halutaan olla nuorempia, tai nautitaan vasta kun ollaan laihduttu/muutettu/muututtu ja ties mitä. Tai toivotaan lasten kasvavan ja muuttuvan omatoimisemmiksi, tai toisaalta halutaan niitä lapsia. Ja kyllä, viime vuosien aikana olen noista viimeisistäkin huokaillut molempia, olen huokaillut nuoruuden perään ja vaatinut itseltäni myös muutoksia. Omalla kohdallani juuri se suurin oivallus oli ehkä se, että kun niitä lapsia ei lisää ilmaantunut, alkoi väistämättä olla kiitollisempi niistä kahdesta lapsesta, jotka meille on suotu. Lopulta vauvakuumeeseen auttoi se, että meillä on yhä pieniä lapsia, enemmän tai vähemmän omatoimisia. Mitä tulee nuoruuden haikailuun, järki auttaa asiassa, sillä nuoruus pitää sisällään niin paljon kaikkea, mistä ei tässä kohtaa enää pidä niin väljä. Myönnän jonkinlaisen ikäkriisin sinne ennen kolmekymppisiä, jolloin olin kahden lapsen äiti, ja useampi ystäväni eli vielä huoletonta elämää sinkkuna tai ilman lapsia. Viimeisen parin vuoden aikana olen kuitenkin oppinut katsomaan sekä itseäni että elämääni armollisemmin, ja pidän näkemästäni. Jopa siinä määrin, etten kääntäisi kelloja taaksepäin, vaikka tilaisuutta tarjottaisiinkin.

Viime päivien aikana olen kohdannut itseni usein saman ajatuksen parissa: Näin on hyvä, tässä ja nyt. Yli neljäntoista vuoden jälkeen oma puoliso on tuttu ja turvallinen. Huumori on nivoutunut yhteen ja sitä on paljon -myös vaikeina aikoina. Kaksi kultaista lasta, jotka ovat opettaneet enemmän elämästä, kuin elämä itsessään olisi koskaan pystynyt opettamaan. Paljon virheitä, virhearviointeja, pettymyksiä, surua ja murhetta. Niitä mahtuu lähes jokaiseen elämään, niin myös omaani. Mutta juuri nyt olen se ihminen, millaiseksi tähänastinen elämä on minut koulinut.

Tässä ja nyt. Kun katson taakseni, huomaan viimeisen vuoden antaneen valtavasti. Se on poistanut hartioilta raskaan taakan ja antanut tilaa hengittää. Se on vahvistanut ihmissuhteista parhaimpia ja tärkeimpiä, ja luonut harmoniaa kaaoksenkin keskelle. Olen nauranut enemmän kuin jaksan edes muistaa, tulistunut pienistä ja kiukutellut välillä kuin pieni lapsi. Myönnän, saatan olla kaikessa impulsiivisuudessani myös hankala. Mutta niinhän meillä jokaisella on luonteemme, valoineen ja varjoineen.

Tässä ja nyt. Olla sekä rakastettu, että rakastaa. Arkisen elämän turvallisessa syleilyssä elämä tuntuu korvaamattomalta lahjalta. Eletty elämä ja aika jättävät jälkensä, enkä juuri nyt antaisi yhtään haavaa tai ryppyä pois. Päivälliseksi on nakkisoppaa ja ruokaseurana ne kaikki tärkeimmät. Voittaa mennen tullen gurmeeravintolat.
Varsinkin kun on se tiskikone! 😉

Tallenna

Tallenna

Lupasin hiukan hiuspostausta, mutta tästä taisi taas tulla varsinainen sillisalaattipostaus, siitäkin huolimatta, että meillä nautitaan uuniomenoita. Mutta tänään on jotenkin syksyttänyt aivan valtavasti, ja vaikka elokuu onkin, niin ainakin täällä meillä päin on tosi syksyinen fiilis, kun pihaan tippuu lehtiä ja naapurin puimurit ja traktorit hyörivät pitkää päivää. Käsillä on se aika vuodesta, kun voi joutua aamuruuhkaan ihan omilla nurkilla! Onneksi tilanne tasoittuu talveksi ja jatkuu sitten taas vasta keväällä. 🙂

Se, että tänään on uuniomenapäivä johtunee kahdesta tai kolmestakin eri syystä. Alkuun toki siksi, että syksyttää, ja toiseksi siitä syystä, että äiti oli lähettänyt viikonloppuna omenapussin lasten mukaan. Meidän omat puut kun eivät nyt hetkeen anna satoa, ja joudumme tyytymään lahjoituksiin. Mutta todellinen syy tahria astioita tulee siitä, että tiskikone on vihdoin paikoillaan ja palvelee meitä jälleen uudella innolla!

En tosiaan viikko sitten vielä kampaajan tuoliin istuessanikaan tiennyt, mitä hiuksilleni tekisin (tässä tapauksessa kai teettäisin), mutta jotakin ne kaipasivat oltuaan koko kesän täysin oman onnensa nojassa. Halusin kyllä hiukan tummempaa sävyä päähäni, mutta ehkä kuitenkin korkeintaan omaa luonnollista tummuuttani, josta oli kyllä mahtava mallitilkku juurikasvun muodossa. Siitä lähdettiin, ja kampaaja sai vapaat kädet toteuttaa värjäyksen parhaaksi katsomallaan tavalla. Pituusongelmakin selvisi sillä, kun kysyin rehellistä mielipidettä kuivista ja huonokuntoisista latvoista. Ne pätkäistiin pois, ja mittaa lähti ehkä juuri sen verran, kuin hiukset nyt olivat kesällä ehtineet kasvaa. Pidän tästä uudesta sävystä aivan mielettömästi, ja lämpimät värit tuovat kivaa hehkua muuten kalpealle iholleni.

Vaikka hiukset eivät varsinaisesti punaiset olekaan, fiilis on pikkuisen punapää varsinkin uuden sävyttävän huulirasvani kanssa. Ainakin tuo punainen sävy huulissa piristää ilmettä!

Uuniomenoita voi tehdä monella tapaa, joko kuoritusta tai kuorimattomasta (kotimainen) omenasta. Toiset poraavat siemenkodat pois, mutta itse jätin omenat kuorineen, karoineen ja kotineen ja lykkäsin uuniin. Pikkuisen rasvaa vuokaan, ja kanelia omenoiden päälle. Kaurapaistosta tein erikseen uunipellillä, eli siihen käy sama ohje, jonka kirjoitin omena-kaurapaistoksen reseptiin. Tuolla ohjeella saa aika ison määrän, mutta sehän säilyy, joten vaniljakastikkeen seuraksi sitä voi nauttia huomenna uusien uuniomenoiden kanssa.

Day Birger et Mikkelsenin hapsulaukku on alelöytö, ja myönnän, että vähän sellainen pakko ostaa kun halvalla saa -tyyppinen hankinta. Oikeasti ajattelin, että 60 prosentin alennuksella voi hyvin hankkia kesäkassin ensikesäksi, mutta huomasin lopulta, ettei laukku ole yhtään hassumpi villapaidan ja vanhojen hapsuvipsunilkkureiden seurassa. Tukholmassa sain laukun kantamisesta tarpeekseni, ja tällä viikolla ison käsilaukun ottaminen mukaan ei innosta sitten yhtään. Jotta olkapääni palautuisivat sinne jonnekin alkuperäiselle paikalleen, tyydyn kulkemaan maksuvälineiden, huulirasvan ja puhelimen kanssa. Mitään kivaa lompakko/puhelinpussia en ole onnistunut löytämään tuolle plus kokoiselle luurilleni, joten pieni laukku tuntuu lopulta paremmalta vaihtoehdolta.

Eilinen päivä meni pienissä käynnistymisvaikeuksissa, mutta josko tänään pääsisi jo kunnolla vauhtiin. Loppuviikolle onkin sitten taas kaikenlaista kivaa ohjelmaa, joten nyt täytyy nautiskella tästä ihan tavallisesta arjesta.  Aurinkoista tiistaita!

Tallenna

Tallenna

Elämään mahtuu kasapäin niin hyviä, kuin huonojakin aamuja. Edellä mainitut ovat yleensä niitä, joiden jälkeen koko päivästäkin tuppaa tulemaan parempi, kun taas jälkimmäisiä halutaan välttää juuri siitä syystä, että huono aloitus päivälle tuo usein mukanaan vastoinkäymisiä ja kireää pinnaa pitkin päivää. Indiedaysin ja Nespresson yhteistyön myötä kirjoitan teille nyt hiukan sitä, mikä on oma näkemykseni hyvistä ja huonoista aamuista, sekä annan omat niksini päivän parempaan aloitukseen. Enemmän Nespressosta ja suhteestani kahviin, voit lukea Rakkaudesta hyvään kahviin-postauksesta.

Huono aamu on omalla kohdallani pahimmassa tapauksessa sitä, että maitopurkki kaatuu lattialle, kiire kiristää pinnaa, ja lapsille tulee tiuskittua ihan tahtomattaan. Meillä kaikilla on hetkemme, niin hyvät kuin huonot, ja joskus aamuisin (valitettavasti) näytän itsestäni ne vähiten mairittelevat ominaisuudet. Takuuvarmasti huonoon päivänaloitukseen vaikuttaa omalla kohdallani kolme asiaa: Kiire, stressi ja väsymys.

Uskon itse siihen, että hyvää aamua pitää alkaa valmistelemaan jo illalla. Kun kodin siistii illalla viimeiseksi, ei aamulla tarvitse heti herättyään katsella tiskejä, tai lattialla ja pöydillä lojuvia romuja. Jo illalla on hyvä myös katsoa huomisen vaatteet valmiiksi, sekä pakata reput ja laukut. Tällä pienellä ennakoinnilla säästää aamun kiireessä niin aikaa, kuin hermojaankin. Lisäksi tulevaan aamuun voi varautua kunnon unilla, eli yksinkertaisesti menemällä nukkumaan ajoissa. Positiivista ajatteluakaan ei kannata unohtaa. Jos jo illalla manaa, että hitto soikoon, kun huominenkin on sitä ja tätä, mitä todennäköisemmin se tuleva päivä ei erityisen miellyttävä sitten olekaan. Manailun sijaan kannattaa siis tietoisesti suunnata ajatuksensa positiiviselle radalle: “Huomenna on taas yksi uusi päivä, josta voin olla kiitollinen” tai “Huomisesta tulee haastava, mutta minähän selviän siitä”.

Kiire, stressi ja väsymys. Väsymys selätetään menemällä ajoissa nukkumaan, ja loput kaksi sudenkuoppaa käsitellään aamulla. Kiireeseen on nimittäin vain yksi lääke: Varaa aamun kunnolla aikaa! Kun aamuun on laskettu myös niitä ylimääräisiä minuutteja, stressiinkin on mahdollista vaikuttaa.
Meillä herätään aamulla aikaisin. Itse herään tuntia aikaisemmin kuin lapset, koska tiedän, että tarvitsen sen oman hetkeni ennen arjen aloitusta. Kutsun omaa tuntiani kahviseremoniaksi, koska siinä pääosassa on kahvi, ja rauhallinen herääminen uuteen päivään. Tunti kuulostaa pitkältä ajalta, ja ehkä jonkun mielestä myös täysin turhalta, mutta mulle itselleni se on äärettömän arvokas. Kunnon mukillinen kahvia, hiljainen talo ja oma aika. Meistä jokaisella on omat tapansa herätellä kroppa ja pää uuteen päivään, ja siihen kannattaa varata aikaa. Venyttele, käy aamulenkillä, juokse talo parikertaa ympäri tai tee muutama punnerrus. Sytytä kynttilä ja syvähengittele itsesi rauhalliseksi ennen kiireistä päivää. Ja ei, siihen ei tarvita välttämättä tuntia, toisille riittää vartti, toisille vielä vähemmän!

Tähän aikaan vuodesta, kun aamulla ei vielä ole pimeää, tykkään ihailla ihan vain maisemia. Keittiön ikkunasta näkee joelle, ja usva veden päällä on rauhoittavan kaunis. Kynttilöiden polttaminen heti aamulla juontaa juurensa esikoisen vauva-aikoihin. Huonosti nukkuvan ja koliikkia huutavan vauvan kanssa tuli noustua monesti jo neljältä, ja silloin itsensä oli vain pakotettava jaksamaan. Joulun aikaan oli luonnollista polttaa kynttilöitä, mutta lopulta pienistä lepattavista liekeistä muodostui itselleni jonkinlainen elämän jatkumisen symboli. Pakotin itseni tarttumaan uuteen päivään, vaikka mieli oli apea ja väsymys painoi maahan. Nykyisin aamulla sytytetty kynttilä on itselleni myös jonkinlainen voitonmerkki ja muistutus myös raskaista ajoista selviytymisestä.

Meillä aikaiset illat ja aamut pätevät myös lapsiin. Myöhempäänkin voisi nukkua, mutta haluan, että aamulla jää aikaa myös ihan olemiseen. Ja jokainen äiti tietää, että aamulla voi sattua ja tapahtua vaikka mitä. Mutta silloin kun kaikki menee putkeen, aamussa jää aikaa myös leikkiin, ja pidän sitä äärettömän tärkeänä. Myös tulevasta päivästä puhuminen ja lapsen ajatusten kuunteleminen kuuluvat arkiaamuun.

Oma muistilistani parempiin aamuihin kuulostaisi siis jotakuinkin tältä:

• Laita koti illalla vastaanottavaan kuntoon.
• Mene ajoissa nukkumaan ja herää riittävän aikaisin.
• Varaa aamuun aikaa heräämiselle. Rentoudu, liiku, meditoi. Ihan sama, kunhan se on itsellesi miellyttävää.
• Nauti kahvistasi, maistele sen makuja ja kuulostele kuinka heräät uuteen päivään. Syö aamupala rauhassa.
• Nauti myös pakollisista aamurutiineista. Nopeat naamiot ja kuorinnat tekevät hyvää iholle ja saavat ilmeen kirkastumaan. Ne tuovat myös välillä pientä luksusta aamuihin.
• Jos mahdollista, halaa! Halaaminen lisää hyvänolontunnetta ja piristää mieltä.

Joka aamu kaikkia listan kohtia ei voi millään toteuttaa, mutta silloin kannattaa panostaa niihin, jotka ovat mahdollisia. Ja kaikesta huolimatta tulee niitä huonoja aamuja, pinna kiristyy ja syntyy riitoja. Elämää sekin. Yksi asia, jonka koen itse tärkeänä on se, että mikäli lapselle tai muille perheenjäsenille tulee tiuskittua, asia pitää selvittää ennen kuin lähdetään kukin omiin suuntiinsa. Silloin pitää pysähtyä, ottaa lapsi syliinsä, pyytää anteeksi käytöstään ja selittää, miksi purin ärtymystäni tiuskimiseen. Mikään ei nimittäin pilaa aamua  ja alkavaa päivää niin takuuvarmasti kuin huono mieli ja syyllisyyden tunne!

Omaan aamuiseen kahviseremoniaani kuuluu edelleen vahva kahvi. Nespresson uusi Envivo Lungo, on juurikin sitä. Mausteinen ja aromaattinen kahvi herättelee uuteen päivään, ja sopii mitä parhaiten juuri aamukahviksi. Envivo Lungo on vahvuusasteeltaan tasoa 9, ja  sen maussa on mukana tuoksuvaa metsää ja mausteisesta piparkakkua.

Mutta hei, miltäs kuulostaisi, jos voisit saada itsellesi Nespresson kahvikoneen? Ei ehkä yksinään pelasta aamuja, mutta antaa niihin uuden ulottuvuuden. Nyt siihen olisi mahdollisuus, nimittäin aamupaasauksen perään tarjolla olisi:

Lukijakilpailu

Mikä tekee aamustasi huonon, tai vastaavasti, mikä on hyvän aamun reseptisi? Vastaa kysymykseen joko kommentoimalla tätä postausta, tai Instagramissa julkaisemaani postauksen kuvaa, ja olet mukana arvonnassa. Kisaan osallistuneiden kesken
arvotaan Nespresson Lattissima Touch -kahvikone. Osallistumisaika alkaa nyt, ja päättyy sunnuntaina 4. 9. 2016.

Arvontaonnea kaikille tasapuolisesti!

Hei ihanat!

Täällä aurinko jaksaa aina välillä pilkistää pilvien raosta, ja sehän sopii minulle paremmin kuin hyvin! Luvassa on siis ulkoilua, ja viikonlopusta nautiskelua!

Näiden muutaman aurinkoisen aamupäivän räpsyn myötä halusin vain toivotella teille ihanat viikonloput.

Rentoa lauantaita!

Tallenna

Tallenna

Viikonloppu! Hah, kuulostaapa sekin jotenkin ihanalta! Tulee mieleen Peppi Pitkätossu, joka halusi kouluun vain saadakseen lomia.

Huokaisen myös vähän helpotuksesta, sillä perjantai on se taivaallinen päivä, kun kenelläkään perheestämme ei ole yhtä ainutta harrastusta. 🙂 Voi siis joko ihan vain olla, tai tehdä asioita vähän spontaanimmin. Perjantaina herkutellaan jälkkäriksi myös perinteisellä herkulla, omena-kaurapaistoksella (ohje löytyy postauksesta).

Viikonlopulle ei ole järin suuria suunnitelmia, taidan nauttia huomisen päivän ihan vain siitä, että on viikonloppu. Pieni viikkosiivous pitää perjantaihin mahduttaa, ja sitten onkin ihana vain nautiskella olostaan. Tänään on myös Dicte-ilta, viikon kohokohta kai tavallaan sekin. 🙂

Omena-kaurapaistos

n. 8 (pientä) omenaa
100g voita
6dl kaurahiutaleita
2dl sokeria
rasvaa astian voiteluun ja kanelia mausteeksi

Kuori omenat ja poista siemenkodat. Lohko omenat ja lado omenan lohkot voideltuun uunivuokaan/-astiaan. Ripottele päälle kanelia.
Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon sokeri. Lisää kaurahiutaleet rasva-sokeriseokseen ja sekoita kunnes hiutaleet ovat kaikki saaneet annoksensa voita. Levitä kaurahiutaleet omenoiden päälle ja paista uunissa 200°C kunnes pinta on kullanruskea ja omenat kypsiä. Tarpeen vaatiessa peitä pinta (esim. leivinpaperilla) ja jatka paistamista.

Höpötetään intiaanikesästä, mutta ainakin kun juuri vilkaisin säätietoja, tänne meille päin on luvannut vielä seuraavat neljä päivää vesisadetta. Mutta jos nyt satut viettämään viikonloppusi paikassa, jonne se intiaanikesä yltää, nauti lämmöstä ja auringosta ihan kaikin aistein.

Ihanaa viikonlopun aloitusta ja perjantaifiilistä kaikille!

Tallenna

Huomenta!

Muutama kuva perjantai-illalta. Ja näissä on muuten kesäinen fiilis, vaikka ilta olikin kolea. Kiva aloitus viikonlopulle ja arjelle. Tulin miettineeksi, että elämässä pitäisi ehkä enemmänkin keksiä syitä kakun leipomiseen. 😉

Nyt on se ihana aika vuodesta, kun maljakkoon saa ottaa pallohortensian oksia. Tykkään niistä aivan mielettömästi, mutta viime keväänä ehdin jo pelästyä hortensiani kohtalosta, kun tuntui, että se heräsi talvilevoltaan niin kovin myöhään. Eihän se ihme olisi ollut, jos hortensia olisi ollut yksi niistä kasveista, joille lumeton maa ja kovat pakkaset olivat liikaa.

Käytiin vielä ennen iltapaa koko perheen voimin kävelyllä, ja vaatetta sai kyllä pukea ihan kunnolla ylleen ilta-auringosta huolimatta. Tänään herättiinkin sitten kunnon vesisateeseen. Mutta ei anneta sen häiritä, vaan nautitaan viikonlopusta. Jos jostain syystä kynttiläsi ovat vielä kesälomalla, ne on syytä kaivaa esiin viimeistään tänään! 🙂

Tallenna

Mulle koulujen alkaminen on aina merkinnyt syksyä. Siitäkin huolimatta, että elokuun lopullakin on usein vielä kauniita kesäisen lämpöisiä päiviä. Nyt elokuu on ollut varsin syksyinen piiskavine sateineen ja tuoksuineen. Syysperennat kukkivat, nurmikolle tipahtelee jo ensimmäsiä lehtiä, ja ilmassa on kosteankolea syksyinen tunne, vaikka aurinko välillä jaksaakin lämmittää.

Täällä koulut pyörähtivät käyntiin tänään ja arki kaikessa säännöllisyydessään starttasi monessakin perheessä. Uusi koulu ja uudet ystävät, siinäkin oli ihan tarpeeksi jännitettävää, vaikka ensimmäinen luokka jo takana onkin. Ja voi, miten liikuttavaa oli katsoa ekaluokkalaisia!

Syksy on paitsi koulujen ja opiskeluiden, myös erilaisten harrastusten alkamista. Jokavuotisina teemoina syksyisin puhuttaa liikenteen turvallisuus ja koulukiusaaminen. Asioita, joita mietitään varmasti jokaisen koululaisen perheessä. “Ei kai lastani kiusata”, on pelko, jonka jokainen vanhempi joutuu sisällään käsittelemään. Toisaalta, yhtään sen vähäpätöisempi ei ole ajatus siitä, että ei kai oma lapseni kiusaa.

Monelle syksy on käännekohta siinä missä kalenterivuoden vaihtuminenkin. Aloitetaan alusta, puhtaalta pöydältä. Tavoitellaan parempaa elämää, laaditaan listoja ja vaaditaan itseltä enemmän – halutaan olla parempia ihmisiä. Jossain määrin tervettä kehitykseen tähtäämistä kai sekin.

Tulin aamulla hurjan iloiseksi siitä, etten nähnyt koulun pihassa yhtään lasta yksin. Jokaisella oli havaintojeni mukaan vierellään joku. Kaveri tai aikuinen. Ideaali tilanne, jonka luonnollisesti toivoisi jatkuvan. Toisaalta, ei tarvitse kuin lukaista Facebookista pari kommenttia uutisotsikon alta, ja silmät avautuvat todellisuuteen. Yhteiskunnassa, jossa aikuiset suoltavat mitä inhottavampia loukkauksiaa, tuskin kasvaa uutta sukupolvea, joka ei jossain määrin matkisi perässä. Aikuinen on julma, ja piiloutuu usein sananvapauden tai jonkin muun suuremman oikeutensa taakse, vain ja ainoastaan loukatakseen ja pönkittääkseen omaa erinomaisuuttaan.

Ajatella, miten ihanaa olisiskin, jos syksy tosiaan olisi vain arkea. Aikatauluja ja arkiruokailua, harrastuksia ja uuden oppimista. Villasukista ja kynttilöistä nauttimisen sijaan, se pitää kuitenkin vuosi toisensa jälkeen sisällään myös sitä kaikkea muuta; Yksinäisiä lapsia ja solvauksia niin aikuisen kuin lapsenkin suusta. Syksy ei tosiaan ole ihmismielessä sen kummoisempi kuin kevät, kesä tai talvikaan.

Mutta nyt se syksy on täällä. Vähän kuin uusi vuosi uusine kujeineen. Jonkinlainen mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä, tehdä arjestaan uutta ja kenties toimivampaa. Itseään voi kehittää, ja uusia taitoja voi oppia opiskelemalla tai harrastamalla. Eri mieltä saa ja kuuluukin olla, mutta mölyt voi myös opetella pitämään mahassaan. Turhautuneisuuden voi ilkeilyjen sijaan purkaa työväen -tai kansalaisopistojen kursseilla, tai opettelemalla uusia taitoja itsenäisesti. Tiedä vaikka ensi keväänä koulua lopettelisi useampi iloinen ja kouluvuoteen tyytyväinen lapsi.

Toivottelen hyvää syksyä, vaikkakin elän toki toivossa, että sää hellisi vielä lämmöllä ja auringolla.

Tallenna

Olen saanut blogista elämääni vuosien varrella aivan uskomatonta iloa ja energiaa. Kiitos bloggaamisen ja teidän, moni harmaa päivä on vaihtunut aurinkoiseksi ja elämään on löytynyt pieniä iloja. Myös monenlaisiin pikkupulmiin olen saanut teiltä apua.
Eiliseen postaukseeni ei varsinaisesti sadellut kommentteja, mutta se yksikin riitti: Kiitos Hennalle, jonka kommentista löysinkin nopean avun allergiaoireisiini. Jumituin kasvillisuuteen ja siitepölyyn enkä voinut millään käsittää, miten sainkin niin voimakkaat reaktiot järvellä olemisesta. Ei pujoa, ei heinää. Tai ei ainakaan samalla tavalla, kuin täällä peltojen keskellä. Mutta metsä täynnä makoisia mustikoita, joita tuli kahtena iltana noukittua – ja luonnollisesti myös syötyä. Ja tulihan niitä syötyä muutenkin; Aamupalaksi ensimmäisenä ja luonnollisesti myös iltapalalla. Ja niistä mustikoistahan se kaikki alkoi!

Kun eilen iltapalani jälkeen (suu turvoksissa) luin Hennan jättämän kommentin, tajusin yhteyden, ja tänä aamuna mustikat jäivät nauttimatta. Luonnollisesti olo on nyt parempi. Toki päivän aikana olen ollut tavallisen heinänuhainen, mutta ei sen enempää.

Koska olin järvellä mustikoita poimiessa luvannut tehdä mustikkapullaa, ja vanhempani olivat tänään tulossa käymään, täytin lupauksen silläkin ajatuksella, että kypsennetty mustikka on huomattavasti turvallisempi nauttia. Eikä tosiaan tullut minkäänlaista oiretta, vaikka kahvipöydässä nautiskelin pullaa muiden seurassa.

Mustikkapullat

Tee tavallinen pullataikina joko näppituntumalla, tai vaikka jauhopussin kyljessä olevalla ohjeella. Anna taikinan kohota ja leivo pyöreitä pikkupullia (puolenlitran taikinasta tulee kolme pellillistä pikkupullia). Anna pullien kohota ja paina sen jälkeen niihin jauhotetulla juomalasinpohjalla syvennykset. Voitele pullien reunat munalla.

Jauhota mustikat perunajauholla:
Sekoita 5dl mustikoita ruokalusikallinen perunajauhoja. Mikäli käytät pakastettuja mustikoita voit laittaa perunajauhoa kaksinkertaisen määrän.

Laita jokaisen pullan syvennykseen n. ruokalusikallinen mustikoita ja ripottele päälle sokeria.

Paista pullia 225°C (kiertoilmalla riittää 215-220°C) n. 10 minuuttia

Tänään nautiskeltiin siis vielä arjen kiireettömyydestä, ja äitini kanssa pohdittiinkin sitä, miten koulujen alkaminen muuttaa taas elämää monella tapaa. Nyt kesällä lapset ovat nauttineet isovanhempiensa seurasta pitkin viikkoja, mutta arjen alkaessa molemminpuoliset vierailut vähenevät. Parin viikon kuluttua näitä kiireettömiä päiviä tulee todellakin ikävä!

Mutta nyt nautitaan vielä kesäelämästä! Kaunista torstai-iltaa!

Tallenna

Kotona tosiaankin, ja vaikka jälleen oli mukava käydä muualla, täällä on kuitenkin paras.

En edes muista, koska olisin viimeksi nukkunut yhteentoista! En ole tainnut koskaan olla sellainen pitkään nukkuja, mutta tänään unta olisi riittänyt kyllä vaikka vuorokauden ympäri. Tai no, ehkä ei sittenkään, koska heräsin kuitenkin ihan luonnollisesti. 🙂 Välillä tekee kuitenkin hyvää rikkoa ihan omiakin rutiinejaan ja tapojaan, koska arki tuo kuitenkin tullessaan ne aikaiset aamut.

Kesän viimeinen yhteinen lomaviikko, ja siitä pitää toki ottaa kaikki ilo irti. Ensi viikolla palaillaan lastenkin kanssa arkisempaan rytmiin aikaisempien iltojen ja aikaisempien aamujen osalta. Jos nyt ei ihan arkirytmiin, niin kuitenkin siten, että elokuussa ei ole seinä vastassa, kun kello pirisee ja käskee nousemaan.

Tämä kesä on ollut hyvinkin erilainen edellisiin verrattuna, ja kotona on tullut vietettyä aikaa ennätyksellisen vähän. Jopa siinä määriin, että nyt on sellainen olo, että omasta kodista ja omasta pihastakin pitäisi ehtiä nauttimaan enemmän. Ehkä ihan hyväkin merkki!

Ihanaa kesäiltaa!

Tallenna

Muutama kotikuva aamulta, kun taivas vielä uhkasi sateisella päivällä.

Ruohosipulit jaksavat ilahduttaa yhä maljakossa. Varsia olen vähän katkonut, ja vettä vaihtanut, mutta muuten ovat pärjänneet niine hyvineen.Ja lisäähän olisi ryytimaan laidassa kun vain jaksaisi katkoa. 🙂

Kesä on ihmeellistä aikaa. Tavallaan odottaa kaikkea sitä, mitä on suunniteltu, vielä aurinkoisempia päiviä ja jonkun toisen lomaviikkoja. Silti päivien paetessa toisiaan toivoisi ajan vain pysähtyvän; olevan juuri tässä, ihan paikallaan ja liikkumatta. Tai no, sitä se elämä kai on ympäri vuoden, kesällä hetkeen tarttuminen vain on omalla kohdallani hurjasti helpompaa! 🙂

Mutta nyt siitä kesäiltapäivästä ja -illasta nauttimaan. Ulos ja aurinkoon!

Tallenna