kesä hiipii kotiin

11.5.2021

Jos meillä käytettäisiin verhoja, nyt olisi varmaankin se kohta vuodesta, kun olisin ripustanut kesäverhot ikkunoihin. Mutta koska meillä ei ole verhoja, päädyin vaihtamaan sänkyyn kukikkaat kesälakanat. Mainittakoon verhottomuuden syyksi myös se, että ikkunat on yhä pesemättä. Olen yrittänyt viime viikot pitää itseni sopivasti kiireisenä, minkä seurauksena kotona on tullut raivattua yhtä ja toista, joskin luulen, että varsinainen tehokkuus on ollut työstäni kaukana. Kaipaan kuitenkin sellaista kesäisen kepeää fiilistä sisustukseen, ennen kuin siirrytään taas täysin ulkoilmaelämään.

Meidän pintaremppakierros tyssäsi keväällä aika lyhyeen, ja olenkin tässä miettinyt, koska elämä olisi sillä tolalla, että jaksaisi taas jatkaa. Usein keväällä sitä ajattelee, mitä kaikkea kotona kesällä voisi tehdä, ja sitten totuus on kuitenkin se, että kaikki aika ja energia pusketaan puutarhaan ja sisällä sotkut vain kasaantuvat. Eli osaan olla jo rehellinen itselleni ja päädyn katsomaan, mitä aika tuo tullessaan. Ja onhan meillä toki ulkonakin jo ollut pientä projektia, joskaan en nyt ole itse vielä osallistunut kuin nurmikon kylvämiseen. Mutta kukkaniityn siemenet saapuvat varmaan jo huomenna ja sitten pääsen jatkamaan omaa osuuttani. Meille siis raivattiin vähän lisää pihamaata tuolta ulkorakennuksen takaa. Se olis sellaista joutomaaksi muuttunutta pihan osaa, joka sai nyt muun pihan kanssa yhtenäisen sorakentän. Tarkoitus on helpottaa vähän raskaammankin kaluston kanssa ajelua, eli puuhommia ja muuta pakollista pahaa. Mutta jäi sinne pieni rintevä paikka, johon päätimme tehdä perhos- ja mehiläiskeitaan.

En ole tänään vielä kauheasti ehtinyt ulos, mutta nyt ajattelin mennä illaksi kasvariin ja ehkä kaivan myös joitakin daalioita kellarin viileydestä esiin. Olen kovin skeptinen vielä kesän tulemisen suhteen, vaikka huomisellekin on luvattu miltei hellelukemia. Mutta ehkä mieli muuttuu kasvihuoneessa. Niinkin voi joskus käydä.

 

Aurinkoista viikkoa myös sinulle!


Paluu arkeen

02.5.2021

Ihan alkuun suuri kiitos teille kaikille myötäelämisestä. Tuntuu melko helpottavalta, että omaa suruaan ei tarvitse piilottaa tai feikata pois. Elämä on monia juttuja ja vaikka vain tosi tosi harvoin tuon täällä esiin ne negatiiviset jutut, kaikki me ollaan ihan vain ihmisiä ja kenenkään elämä ei ole helppoa ja alati vain ihanaa. Viimeisen viikon aikana arki on palannut suurilta osin elämään ja vaikka päivät pitävätkin sisällään lukuisia surullisia hetkiä, mukaan mahtuu onneksi myös niitä tavallisia juttuja. Ja niin kai sen hyväksyttävä jatkuvankin. Valon ja varjon inhimillistä tanssia. Välillä itkettää ihan hirveästi, mutta kyllä mä olen saanut myös nauraa. Kiitos jälkimmäisestä ystäville ja perheelle.

Viikonlopun aluksi annoin surukukkien vaihtua herkän hempeisiin pioneihin ja vapun kunniaksi puin ylleni mahdollisimman iloista ja värikästä. Niin hassua kuin se onkin, tämä surupuseroni on kaikesta huolimatta vaatekaappini iloisin väri – ja ehkä niin on just hyvä. Esimerkki elämän tasapainosta.

Viikonloppuun on täällä mahtunut ihan tavallisia kotitöitä, joiden tekeminen on oikeastaan mukavaakin noiden viikkojen jälkeen, kun koti oli vain kääntymispaikka. Pari päivää on pitänyt sisällään myös yhdessä herkuttelua ja ah, niin ihanan pyörälenkin hyvässä seurassa. Ehkä se elämä tästä. Palaa arkiselle uomalleen ja tasoittuu ajan myötä.

Kaunista iltaa myös sinulle ja iloa uuteen viikkoon.