Mikään ei taida voittaa pihasyreenin tuoksua. Tai no, ehkä vauvan tuoksu menee edelle, mutta hyvänä kakkosena syreeni tulee kuitenkin.
Meillä on pihanperillä sekä valkoista, että violettia syreeniä, ja olenkin ahkerasti kantanut oksia sisään tuomaan tuoksua ja tunnelmaa. Eilisen siivouspäivän kruunasi huumaavan ihana tuoksu.
Tylsän maljakon kätkin TineK:n koriin. Olen jotenkin heikkona noihin koreihin, keksisin niille vaikka mitä käyttöä. Ylva Skarpin juliste odottelee yhä kehyksiään, paikkakaan ei aivan selvä vielä ole, mutta eiköhän sille tilaa löydy.

Ilmoittelen vielä illalla, tai viimeistään aamulla, kuka onnekas voitti BeckSöndergaardin huivin itselleen. Vielä on aikaa osallistua arvontaan, joten kipinkapin lappustaan jättämään! Linkki arvontaan on TÄSSÄ.

Mutta, nyt paistaa taas kauniimmin kuin pariin päivään, eli ulos ja nauttimaan – se on päivän  suunnitelma!

Aurinkoista keskiviikko aamua kaikille!

Laiska ihminen kokoaa ruukkupuutarhansa heti ovenpieleen, jottei kastelu veisi aikaa aivan mahdottomasti. Tosin oma ruukkupuutarhani on jo levinnyt talousrakennuksenkin ovenpieliin, ja tarkoitus olisi jatkaa samalla kaavalla myös kuistin rapussilla. Huomisella ostoslistalla onkin joitakin kesäkukkia, pari ruukkua ja aluslautasta.

Pääoven rapputasanteella pääsi yksi kaapelikeloista, se on kauniin harmaantunut ja sopii mitä parhaiten yrttiruukkujen alustaksi. Siniharmaa penkki tuli edellisten talokauppojen mukana, ja sille on löytynyt siitä asti aina paikka. Seinällä, oven vieressä on hauska pitkä vanha naulakko, joka on todettu käytännölliseksi, kun työvaatteet vaativat ulkosäilytystä esimerkiksi ruokailun ajaksi. Rapun kaiteesta en erityisemmin välitä, mutta en oikein tiedä, miten sen voisi korvata. En missään nimessä halua tähän myöskään umpinaista puukaidetta, joka varjostaisi koko ovenpielen. Nykyinen kaide on paikoitellen myös rikki, ja kolisee ikävästi vaikkapa lunta tai roskia harjatessa. No, pitää miettiä, mitä sen kanssa tehdään…

Ilma hautoo selvästi ukkosta, ja sitä lupailee ilmatieteenlaitoskin. Kieltämättä sadetta kaipaa myös luonto, ja pelkästään alas huuhtoutuva siitepölykin raikastaisi ilmaa.

Kaunista ja kesäistä torstaita!

Meillä on tänään siivouspäivä, ja juuri nyt pitäisi munkin oikeestaan olla tekemässä jotain enemmän yhteisen hyvän puolesta, kuin notkua koneella. Oli kuitenkin ihan pakko tulla jakamaan parit kuvat välillä. Tuossa rappusten kaiteen alla olen nimittäin koko päivän ihastellut (siis pudistellut mattoja siinä samalla) noita komeita laukkoja, jotka tänä aamuna räjähtivät auki. Vastustamattoman värisiä!
Parastahan täsä kaikessa kuitenkin on se,, että siivouspäivän päätteeksi saan kerätä omasta pihasta vaikka maljakot täyteen kukkia. Sen kun tajusin, tuli ihan itku silmään. Voi onnea!

Tässä tullut nyt muutenkin mietittyä tätä oman pihan autuutta. Miten vaivalloista koko viime kesän oli aina vartavasten lähteä leikkipuistoon tai ylipäätään jonnekin, kun halusi vain olla ulkona. Enää ei tarvitse kuin astua ovesta ulos, ja puisto on siinä silmien edessä. Siitäkin huolimatta, että meidän piha on lievästi retuperällä, se hakkaa mennen tullen monet kaupunkien hoitamat puistoalueet.

No, tänään olisi vielä tiedossa nurmikon leikkuuta. Monin paikoin joudutaan vanhojen valokuvien kanssa vielä kiertämään pihaa, ja miettimään, missä mitäkin on, ja minne koneella pääsee. Koitan nyt muutenkin hiukan valvoa tuota miehen trimmausintoa, viimeksi kun lähtivät unikot ohdakkeina….
Ensin kuitenkin puhtaiden lakanoiden silittämistä ja viimeisiä silauksia.
Palataan!

Kesäkesäkesä! Eipä ole paljoa nahkatakkia tarvittu, epävirrallien lämpötila omasta mittarista +26, mutta sitähän se ilmatieteenlaitoskin lupasi. Silti kuljen pitkissä housuissa ja ainakin lyhyissä hioissa, jotenkin pitää vielä sisäistää tämä kesäntulo. Tosin jo viime viikolla nolotti hakea poikaa päiväkodilta trenssi niskassa ja villahuivi kaulassa. Lapset leikkivät t-paidoissa, ja samoin oli pukeutuneet hoitajatkin.
Kesäkukkien suhteen mulla on sama linja. Ihan kauheasti en ole vielä kukkia istuttanut, ja orvokkeja lukuunottamatta, nekin vähät ovat vielä turvallisesti kuistilla. Mutta voihan niitä ihailla sielläkin!

Rungollisen hortensian ostin itselleni äitienpäivälahjaksi. Äiti antoi lisää mårbackoja, ja oliivipuut alkavat elpyä kuistin valossa ja viileydessä. Keittiössä on yhä yksi oliivipuu, ja muutama isompi yrtti. Joten ehkä niitä kesäkukkia ei nyt niin kauheasti tarvitse edes hankkia.
Tänään kuitenkin kaikki kasvit kastellaan huolella, sillä huomenna lähdetään kohti helsinkiä jo kukonlaulun aikaan. Luvassa varsin mukava lauantai!

Viimeistään äitienpäivänä pitäisi kai jokaisen itseään, ja lukijoitaan, kunnioittavan bloggarin julkaista suloista tunnelmaa huokuva postaus kera äitiyden ylistyksen ja lapsosten kuvien. Vaan täällä mennään nyt poikkeuksellisella kaavalla, ja tunnelmoidaan eilinen äitienpäivä hiukan myöhässä.
Suoranaiseen laiskuuteenkin itseni on ajanut tukala olo, joka alkoi jo viikko sitten tiistaina. Outo kausi-influenssaksi luulemani tauti taitaa sittenkin olla, kuten te fiksummat heti oivalsitte, jotakin allergiaperäistä. Hengitys pihisee, ääntä ei tule, kurkku on turvoksissa ja ärsyttävä kutittava yskä vaivaa niin, että silmät vuotavat. Sisällä pärjään jotenkuten, mutta lauantaina erehdyin viettämään tunnin verran aikaa ulkona, ja lopputulos oli kamala! Kenties olisi aika siirtyä lääkärin puoleen ja pyytää jotakin, jonka avulla voisin nauttia keväästä ja puutarhatöistä.

Kurjasta olosta huolimatta äitienpäiväviikonloppu oli suloinen ja rentoittava. Launataina ihanan ystävän vierailu, ja sunnuntaina äitien ja mummujen juhlimista. Valkovuokkokja omasta pihasta (voi mikä onni!), suloinen itse tehty kortti, ja pienet halaavat kädet. Muistan kun vuosi sitten äitienpäivänä katsoin ravintolan viereisessä pöydässä istuvaa perhettä, jolla oli pieni, parin kuukauden ikäinen, vauva turvakaukalossa. Ajattelin silloin, että olisi onni vielä joskus viettää äitienpäivää noin, mutta en osannut edes aavistaa, miten nopeasti toiveeni toteutuisi. Samaan aikaan onnelline ja kiitollinen – sitä olen.

Ihana Suvi, suloisen Lumoan -tuotemerkin takaa, ilahdutti minua tuolla kauniilla nimikorulla, jossa ommien onnenhippujeni nimet ovat hopeaan painettuna. Kiitos, Suvi, kannan sitä ylpeydellä! Tosin meillä mieskin ilmoitti heti olevansa vapaaehtoinen korunkäyttäjä. Hyvä lahjaidea isänpäivän varalle!

Josko tästä taas pääsisi bloggailunkin makuun ja pystyisi jättämään köhimiset taka-alalle. Niin monta juttua, joista mun on pitänyt teille kirjoitella. Päässä ihan kuhisee asiaa, joka on pakko purkaa. Siispä uuteen viikkoon ja uudella tarmolla!

Loistavaa maanantai aamua ihan jokaiselle!

Niin se on nähtävä, että flunssasta huolimatta täällä aukesi tänään puutarhakausi oikein ryminällä. Oikeanpuoleinen hartia on varmaan sijoiltaan kaikesta haravoinnista, ja peukalo taitaa olla irtoamassa. Inhottavia rakkuloita käsissä, kovettumia ym. Mutta on kuulkaa kaiken sen arvoista! Ahh, miten rakastankaan kaikkea tuota kruopsutusta!
Täällä päin melkeinpä kaikki kysyvät, että asutaanko me siinä talossa, jossa on ihan tajuttoman hieno puutarha. Joo, on se varmaan just se, mutta se upea puutarha on kyllä rapistunut – ja aika pahasti. Tänään haravoidessani mietin, että oikeastaan suurin osa kärrästtävästä tavarasta oli kulottunutta nurmikkoa. Paikoitellen varmaan ollut ainakin kolme vuotta leikkaamatta. Perennapenkeissä taitaa olla talventörröttäjiä samalta ajalta.
Surullista. Surullista senkin vuoksi, että kaunis piha on varmasti joskus ollut jollekin todella tärkeä. Itse en ole koskaan päässyt todistamaan tämän puutarhan kulta-aikoja. Toki se näkyy yhä lajikkeiden paljoutena, kaiken ränsistyneen alta paljastuu kyllä upeita yksityiskohtia.
Sain tuossa talvella katseltavaksi joitakin vanhoja valokuvia niiltä puutarhan hyviltä vuosilta, ja puhisin kuvia selatessani heti, että hitot se mikään hieno on ollut. Sehän oli hemmetti eedeeni! Ymmärtänette että haravan varressa koen samaan aikaan jonkinlaista suorituspainetta, mutta myös velvollisuutta. Kärrätessäni kulottunutta nurmikkoa ties kuinka monetta lastia, lupasin hiljaa itselleni, että kyllä se tästä. Vielä joskus ne kulta-ajat saadaan takaisin! Nyt harmittaa ihan vietävästi, että en ottanut niitä ennen -kuvia.

Mutta sitten otsikkoon: Rakkaat mårbackani muuttivat vuosi sitten maaliskuussa äitini hoiviin, kaiken väliaikaisen tieltä. Ihana äiti on nyt lisännyt vanhasta kasvista kahtenakin keväänä uusia pelargonioita. Tänään pesin kuistin, ja kiikutin kolme eri ikäistä mårbackaani valohoitoon. Huomenna aion juoda niiden seurassa päiväkahvit! Ja vaikka ihan vain senkin kunniaksi, että tänään tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun blogini muutti tähän uuteen osoitteeseen! Hurjaa!

Pala kesää on vihdoin täällä!

Ps. Kyllä kannatti purnata; Sieltähän ne omatkin sipuli-istutukset alkoivat puskea maan läpi.

Suloista viikonlopun aloitusta. Yritän vastailla kommentteihinne – asap!

Harmonia, sopusointu, tasapaino, sopusuhtaisuus. Rakkaalla lapsella monta nimeä.
Huomaan vuosi vuodelta kaipaavani elämääni enemmän juuri tuota tasapainoa, eli harmoniaa. Nautin tasapainosta – seesteisestä sekä levollisesta kodista, joka tarjoaa ärsykkeitä vain harkitusti ja rajallisesti. Syksyllä kirjoittamani greige -postauksen värimaailma on yhä mieleeni, vaikka pimeys ja koleus on vaihtunut auringon lämpimiin säteisiin. Luulenpa, että värien kaipuu tyydyttyy keväällä ja kesällä luonnon avulla.
Vaikka syksyllä hiljaa mielessäni toivoin koko remontin valmistuvan vain hetkessä, olen tavallaan nyt kovin tyytyväinen siihen, että saan nähdä uuden kotimme eri vuodenaikojen valossa ja miettiä rauhassa tunnelmaa ja sisustusratkaisuja.

Nyt tiedän, että luonnonsävyinen harmaaseen mutaan taittava värimaailma on meidän juttu. Se ryhdittyy nopeasti ripauksella mustaa ja istuu yhteen hillityn korallin, violetin, vihreän ja sinisenkin kanssa. Pohjamaalatut seinät ovat todistaneet, että haluan pitää mahdollisimman paljon seinäalaa valkoisena, ja käyttää vain harmahtavia mattapintoja harkittuina tehosteina.
Tässä vaiheessa voin siis todeta, että on oikeastaan vain hyväksi, ettei ihminen ole kone ja tämän kokoisen projektin valmistuminen vie aikaa. Suunnitelmat saavat muhia rauhassa, eikä päätöksiä tule tehtyä kiireellä.

Kiitokset vielä edellisen kommenteistanne. Ihanaa tsemppausta annoitte.
Taitaa tosiaankin olla aika havitella myös jonkinlaista harmoniaa muunkin elämisen osalle. Löytää tasapaino väsymyksen ja liikaa yrittämisen tilalle. Olla armollinen itselleen, ja vaatia itselleen parempaa. Oma aika ja itsestään huolehtiminen on sijoitus myös lähimmäisten hyvinvoinnille.
Terve itsekyys on aina parempaa kuin olla marttyyri. Se, jos mikä on varmaa!

Meillä on remontin suhteen loputon sitten kesällä -lista. Lista on oikeastaan jo niin pitkä, että tiedän yhden kesän olevan aivan liian lyhyt sen toteuttamiseen. Mutta en ota siitä stressiä, aikaahan on oikeasti koko loppu elämä. Päätimme nimittän, että elämä on tässä ja nyt. Lapset ovat pieniä vain hetken, ja vuodet lipuvat ohi aivan liian nopeasti. Meillä on takana liian monta muuttoa, ja liian paljon väliaikaista. Tästä eteenpäin remonttia tehdään yhdessä ja ilman kiirettä. Mitä järkeä on istua valmiissa ja kauniissa kodissa huokaillen ja surren elämättä jäänyttä arkea – aikaa lasten kanssa.
Luulenpa, että oikeaa värimaailmaa tärkeämpää, on kuitenkin onnellien arki ja yhdessäolo. Todellinen arjen harmonia!

Tasapainoista keskiviikkoa!

Juhlakoristeluista pyysitte postausta, joten sitä tulee tässä!

Väriteema oli violetti/lila, joten sitä noudatettiin sekä koristeluissa, että tajoiluissa. Pikkuisen vaaleanpunaista ja paljon suklaata, se taisi olla näiden juhlien punainen lanka.

Sillkipaperi pompomit on tosi helppo tehdä itse, mutta säästin omaa aikaani tilaamalla ne täältä. Jo pelkkiin pompomien avaamiseen meni pari tuntia (ja osa jäi avaamatta), joten ajan säästäminen oli jokaisen euron arvoista.
Vaahtokarkit antoivat pienen ripauksen vaaleanpunaista, ja maistuivat lapsille.

Kutsut askartelin Tiimarin tarvikkeista: Valmiit korttipohjat ja violetti kangasteippi. Tekstiosuus tulostettiin vaalealle paperille teippiin mätsäävällä sävyllä.

Olohuoneeseen laitettiin pompomeja vaalean ja tummemman violetin sävyissä.

Kukat oli pettymys. Kimput näyttivät enemmän talvisilta surukukilta, kuin ristiäiskukilta. Pyysin pajunkissaa, rosmariinia, valkoista anemonea ja ranunculusta, sekä liloja tulpaaneja.
Ulkolaiset  punavihreät “pajunkissat” revin heti kimpuista pois, ja korvasin ihan kotimaisilla. Rosmariinina olisi toiminut paremmin uudet ja nuoret vehreät versot kuin lähinnä havuja muistuttavat paksut oksat…. Kimppujen muotokin kieli lähinnä surukukista, eikä niissä ollut mitään söpöä tai tyttömäistä. Ryhmittely tasaista ja muutenkin jäykkää. En tilannut tumman violetteja kukkia, koska pelkäsin kimpuista tulevan liian kovia. No, tummat kukat olisi kyllä olleet pienempi paha… Jäi kyllä harmittamaan!

Meillä on lapset kastettu mieheni suvussa pyörivässä kastemekossa, kun taas kastemalja on minun sukuni “kalleuksia”. Perinteitäkin pitää vaalia.
Kastepöydäksi ehti juuri ja juuri eräs pitkään haluamani ihanuus!

Lilat paperiliinat löytyivät nekin täpärästi. Tilasin ne täältä.
Keittiössä koristeltiin vaaleanliloilla ja norsunluun sävyisillä pompomeilla.

Meidän 50 neliön keittiö muistutti lähinnä ravintolasalia, mutta saatiinpa lapsille oma pöytä, ja istumapaikkoja juhlaväelle.

Alla näkyy juuri ja juuri nuo kimppujen alkuperäiset kissat. Kuva tekee niille kyllä oikeutta…

Klaaran mekko on Noa Noan, ja lila body löytyi Lindeksiltä. Pääkoristeen tein itse aikuisten hiuspannasta (trikookudetta) ja virkkaamastani lilasta kukasta (Novitan Bambu).

Sellaiset kemuthan ne. Laitan tarjoiluosuudesta erillisen postauksen, jottei tule liikaa asiaa yhteen postaukseen 🙂

Ja kommentteihin vastailen kyllä, kunhan joudan!

Se olis sitten naistenpäivän aatto! Ja kyllä, juhlasta kuin juhlasta saa halutessaan kaksipäiväisen, se ei ole homma eikä mikään! Henkilökohtaisesti tosin juhlin tätä aattopäivää yhtä arkisin menoin kuin huomistakin, mutta kuulostaahan tuo aatto jo paremmaltakin, kuin vain tavallinen torstai.

Oral-b -arvonta päättyy tänään iltakymmeneltä, joten nyt olis viimeiset mahkut osallistua.

Mua pyydettiin myös vinkkaamaan teille huomisesta vaunumarssista, jossa marssitaan äitiyskuolemia vastaan RFSUn johdolla. Tämä on ensimmäinen laatuaan meillä Suomessa, mutta ruotsalaiset (no tietenkin) ovat harrastaneet tätä jo useamman vuoden.

Lainaan tähän pienen pätkän tiedotteesta:

“Joka päivä 800 naista ja tyttöä kuolee, koska heiltä puuttuu mahdollisuus ehkäisyyn, turvalliseen aborttiin ja seksuaaliterveyteen. Uhreista 99 prosenttia asuu köyhissä maissa, missä äitiyskuolleisuus on yleisintä 15–19 -vuotiaiden tyttöjen keskuudessa. Teini-ikäisten tyttöjen on erityisen vaikea saada mahdollisuus ehkäisyyn ja seksuaalikasvatukseen, minkä takia heillä ei ole mahdollisuutta myöskään päättää omasta elämästään. Äitiyskuolemien määrä vähenee maissa, joissa varmistetaan naisille ja tytöille mahdollisuus ehkäisyyn, turvalliseen aborttiin ja tarvitsemaansa neuvolatoimintaan. Lisäksi jokaisella naisella ja tytöllä tulisi olla oikeus päättää omasta kehostaan. RFSU työskentelee yhdessä kumppaniorganisaatioiden kanssa ympäri maailmaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Pienempi äitiyskuolemien määrä on edellytys myös köyhyyden vähentymiseen. Seksuaaliterveyden ja -oikeuksien parantaminen on tärkeä tekijä kestävän kehityksen kannalta, koska se tarjoaa naisille mahdollisuuden vaikuttaa elämäänsä ja paeta köyhyyttä.”

Vaunumarssi lähtee Helsingin Esplanadin puistosta Espan lavalta (Kappelia vastapäätä) klo 12.00. Marssin määränpää on Eduskuntatalo. Osallistua voit lastenvaunujen kanssa tai ilman! Jokainen marssija saa vaunusuojan, lämmintä mieltä ja MAT Cateringin tarjoamat sumpit!
Ei siis yhtään hullumpi idea muistaa huomenna myös naisia ympäri maailman! Varmasti sellainen hyvänmielentempaus, joten ainakin, jos keskipäivältä uupuu ohjelmaa, ja pääkaupunkiseutu on suhteellisen lähellä, suosittelen osallistumaan!

Mutta nyt minä alan selailla reseptien makoista maailmaa, sillä huomenna olen vuoden vanhempi kuin tänään, ja sekös jos mikä vaatii asiaankuuluvat (lohtu)herkut. Kaksipäiväisenä toki nekin – kuinkas muuten.

Aurinkoista torstaita.
Pitäkää hatustanne kiinni!

Muutama kuva eiliseltä sunnuntailta. Oli niin valoisaa ja aurinkoista, että jopa yläkerran aulassa kelpasi kuvata. Kevätkukkiakin alkaa jo ilmaantua markettiin kuin markettiin, eikä niitä oikein voi vastustaa.
Perus kukkaruukkujen sijaan tykkään laittaa sipulikukat erilaisiin kulhoihin tai mukeihin. Usein käytössä on Tine K:n marokkolaiset astiat, mutta tämä isompi satsi sopi loistavasti Arabian vanhaan kulhoon. Koska vanhat astiat ja tinen marokkosarja ovat lasitepinnaltaan todella huokoisia, vuoraan ne aina ruskealla voimapaperilla. Sipulikukat eivät liiemmin vaadi kastelua, joten paperi pitää astiat oikeastaan puhtaina.

Siivousta ja muuta perushuttua. Niitä tälle maanantaille.
Niin, ja lisäksi aion tehdä jotain, mitä olen viimeiset pari viikkoa jo mielessäni haudutellut…. Mutta siitä toisella kertaa.
Mahtavaa maanantaita!