Meidän iltapäivään vapautui eilen hiukan lisäaikaa, joten askarreltiin perinteiset sydänpullat jo ystävänpäivän aattona. Toinen erä näitä pistellään poskeen sitten laskiaisena.

Tämä on ollut jotenkin vähän nahkea viikko, ja ulko-ovesta kun astuu sisään, niin kolme tai neljä ensimmäsitä huonetta on kuin hävityksen jäljiltä. Ehkä siis jotakin raivausta ja paikkojen oikomista vielä perjantain kunniaksi, tai sitten viimeistään huomenna. Muutaman huonosti nukutun yön jälkeen tuntuu myös taivaalliselta ajatella, että lauantaiaamuna ei tarvitse kiskoa itseään sängystä kovin aikaisin.

Ystävänpäiväiltaa vietetään oman perheen kesken. Ihan vain yhdessä olemisesta nauttien, kunhan viimeisetkin treenit saadaan tältä viikolta ensin pois alta. Kukkia, kynttilöitä, mukavat kotitrikoot, villasukat ja sitten peiton alle sohvalle. Tykkään!

 

Ihanaa ystävänpäivää ja perjantai-iltaa! 💕

Maailmassa on varmasti miljoona asiaa, jonka suhteen voisi tuntea huonommuuden tunnetta. Miljardi sen jälkeen tulee äidiksi. Riittämättömyyden tunne ja itsesyytökset muuttuvat jossain kohtaa arkiseksi ja oman vaillinaisuutensa oppii hyväksymään. Ymmärtää, että kaikkea ei voi, ehdi tai pysty. Mulla on kuitenkin aina ollut yksi osa-alue äitiydessäni, jota en ole saanut hyväksytyksi, ja josta olen kantanut huonoa omaatuntoa. Ei se ole asia, joka vaivaa joka päivä aamusta iltaan, mutta juttu joka tulee mieleen katsellessani ihania vauvauintikuvia ja äitejä uittamassa lapsiaan. Nimittäin se, että minä en koskaan vienyt vauvojani vauvauinnille tai uimahalliin ylipäätään. En vauvoja, en taaperoita, enkä leikki-ikäisiä. Samasta syystä olen se, joka jättäytyy pois ystävien kesken saunomisesta ja vaihtaa vaatteensa vessassa lukkojen takana. Se joka joutuu ihan vain kasaamaan itsensä voidakseen mennä saunaan edes oman perheen kesken.

En ole koskaan ollut sinut itseni ja vartaloni kanssa, ja pääni sisällä on toki valtava määrä lukkoja asian suhteen. Tai no, ehkä joskus pienenä lapsena olen osannut hyväksyä itseni, mutta en edes muista sellaista aikaa. Vähäpukeisuus ja alastomuus ahdistaa, julkinen riisuutuminen ja peseytyminen tuntuvat kertakaikkisen mahdottomalta. Tiedän, jonkun mielestä ihan käsittämätön ajatus, mutta uskon, että en ole ainoa, joka painii saman ongelman kanssa. Kyseessä ei ole tahtotila, joka ravistetaan pois mielestä vain sillä, että tuollainen ajattelu on aivan typerää. Uskokaa pois, sitä on yritetty!

Viime syksynä koin jonkinlaisen herätyksen asian suhteen kun aloin miettiä, minkälaisen kuvan annan itsestäni lapsilleni ja erityisesti tyttärelleni. Olen aina kokenut tärkeäksi, etten soimaa ulkonköäni lasteni nähden, vaan pikemmin kehun ja korostan. “Eikös äiti näytäkin nätiltä” on huomattavasti parempi lasten korville, vaikka olo ei juhlamekkoon tunkeutumisen jälkeen kovin kaunis olisikaan. Meillä ei myöskään puhuta siitä, että pitäisi vähän laihduttaa tai pienentää vatsamakkaroita. Nuo jutut olen tietoisesti rajannut pois lasten korvilta. Samoin ylipäätään toisten ulkoisen olemuksen ja varsinkin kenenkään ruumiinrakenteen kommentoinnin. Sain itse kuulla lapsena jatkuvasti, kuinka pitkä ja hoikka olin. Ja aivan varmasti kukaan ei tarkoittanut sillä mitään pahaa, mutta niin vain se ulkönäköön takertuminen kääntyi itseään vastaan ja hoikkuus, tai laihuus, muuttui asiaksi jolla määritin itseni ja sen, kuinka minut nähtiin tai hyväksyttiin. Jestas, kakki nuo sudenkuopat haluaisin välttää oman lapseni kohdalla, mutta ihminen minäkin vain olen. Ja silti ihminen joka ei voi mennä lastensa kanssa uimahalliin.

 Syksyllä sisuunnuin ja marssin ostoskeskuksen urheiluliikkeeseen ostamaan uimapukua. Ei mahtunut. Olin liian suuri jokaiseen pienirintaiselle tarkoitettuun perusuikkariin. Jälleen koin olevani muottiin sopimaton. Myyjä ehdotti kaksiosaista. Lähdin pois silmiäni pyöritellen ja häntä koipien välissä. Että vielä pitäisi napa paljaana olla, ei kiitos. Tuli kaikkea muuta ja asia painui taas sinne mielen lepotilaan, asiaksi jonka käsittelen sitten joskus myöhemmin. Sitten tuli puhe Klaaran uimapuvusta. Se oli eskarin uinneilla kiristänyt ja uudet uimalasitkin piti hankkia. Sain idean, jota kypsyttelin hiljaa mielessäni. En kertonut kenellekään, koska halusin voida vielä perääntyä.

Itselleni löysin uikkarin netistä. Samoja urheilumalleja valmistetaan suurempiakin kokoja vaikka niitä ei ehkä jokaisen urheiluliikkeen tangossa roikukaan. Asia hoidettu. Viime keskiviikkona suoritin lahjaostokset Klaaran tanssitunnin aikana. Pieni uikkari ja söpöt uimalasit. Lähetin miehelleni viestin, ja kerroin, mitä olen suunnitellut. Että menisin lasten kanssa lauantaina uimaan. Synttärisankarille julistin asian heti perjantaiaamuna. Ihan vain, jotta luvattuani en enää voisi perääntyä. Tunnen itseni ja minulla on taito keksiä tekosyitä näihin tilanteisiin. Olihan vauvauinnitkin jotenkin niin hassusti järjestettyjä, etteivät ne oikein sopineet meidän lasten syntymään. Olivat liian pieniä ryhmien aloittaessa. Tai liian vanhoja. En edes enää muista, miten se meni. Kaikki pakotiet oli tukittu, asia oli iltaan mennessä lähes koko suvun tiedossa. Me mennään huomenna uimaan. Äitikin tulee.

Lauantaiaamuna pinna oli kireällä. Kiukutti ja kaikki tuntui olevan huonosti. Onneksi mulla on ihana puoliso, joka ymmärtää, että joskus sen tiskirätin paiskomisen takana on jotakin leivänmuruja suurempaa. Hyvin se menee, kyllä sä siitä selviät. Ja hitto vie, niin selvisinkin. Vaikka ajaessamme uimahallin pihaan mietin kyllä vaihtokauppoja. Olisin voinut hypätä lähestulkoon mistä vain ja minne vain, jos olisin saanut perääntyä. Mutta en perääntynyt. Kävin lasteni kanssa ensimmäsitä kertaa uimahallissa. M i n ä  k ä v i n  u i m a h a l l i s s a! Ja se 7,5 euroa, joka oli kahden lapsen ja yhden aikuisen uimisen hinta (ihan älytöntä, että jotakin voi nykyää tehdä liki ilmaiseksi) sekä asia, jolle ei voi oikeasti laittaa hintalappua, muodostivat parhaan lahjan jonka voin 7-vuotiaalle tyttärelleni antaa. Uimisen päälle käytiin vielä syömässä ja haettiin isot karkkipussit.

Täydellistä äitiä minusta ei tullut vieläkään, mutta yhden isoksi kokemani puutteen kohdalle sain vetää ainakin osittaiset henkselit. Ja se tuntui hyvälle.

Olen kaivellut kaapista jo keväisempiä tekstiilejä ja ilotellut keltaisilla tulppaaneille. Tehokasta, meillä on nimittäin vihdoin lunta maassa! ♡

Oi ihanaa, mä olen niin odottanut viikonloppua. Perjantaita ja sitä, että ehtisi jotenkin vetää henkeä ja ihan vain olla. Ostin just kaupasta lisää tulppaaneja ja ajattelin sytytellä kynttilöitä. Vetää supermukavat leggingsit jalkaan ja rojahtaa sohvalle lasten kanssa.

Meidän pieni vauva täytti tänään seitsemän, ja vitsit, miten se taas laittoi ajattelemaan. Sitä miten nopeasti aika kuluu, vuodet vierii ja lapset kasvaa. Laina-aika umpeutuu. Ja sitten toisaalta taas on ihana nähdä ihmisen kasvavan ja kehittyvän, oppivan ja oivaltavan. Ja samalla oppii itsekin. Itsestään ja monesta muustakin jutusta. Ja vaikka joku voisi muistuttaa kireästä pinnasta, niin kyllä mä silti olen sitä mieltä, että jos jotakin, niin rentoutta lapset ovat ainakin mulle opettaneet. Sitä että ei kaiken oikeasti kuulu olla niin justiinsa, vaan sinne päinkin yleensä riittää. Lasten seurassa on ihaninta, kun saa olla sopivasti höpsö. Unohtaa välillä säännöt itsekin ja olla rennosti oma itsensä.

Päivänsankari sai aloittaa aamunsa repimällä yksisarvispaperia. Reppuun sai pakata Marianneja ja kettukarkkeja eskarikavereille ja isoveljeltä saadun alpakan lelukaveriksi. Kun vielä pääsi lemppariravintolaansa, eli Prisman Buffaan (jep!) syömään ja telkkaristakin alkaa taas Posse, ei juhlapäivä voisi kauheasti parempi ollakaan.

Nyt kuitenkin sohvalle ja herkkukulhojen äärelle, ennen kuin ne tyhjenevät. Ihanaa viikonloppua! ♡

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Viaplay

---

Vaikka varsinaiset joulupäivät jo ovatkin takana,  joulunvietto saa vielä jatkuu vapaapäivistä ja rennosta tunnelmasta nauttien. Arkihuolet on heitetty hetkeksi sivuun ja ylle on puettu Joulupukin tuomat pyjamat. Kera Joulupukin tuomien suklaiden, nyt nautitaan siitä, mihin tavallisessa arjessa ei ei aika riitä, eli rennosta ajasta sohvalle linnoittautuen ja koko perheen elokuvista nauttien.
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa ja sen lopusta löydät myös kivan arvonnan!

Vaikka olen yleensä äärimmäisen tarkka vuorokausirytmin kanssa, meillä viimeisen viikon aikana vaihdettu vaihde totaalisen vapaalle ja telkkarin edessä on vietetty aikaa varmasti melkein saman verran kuin koko vuonna yhteensä. Ja mikäs sen parempaa, kun arjen taakka on vihdoin nostettu harteilta ja joulu on antanut sekä syyn, että luvan rentoon oleiluun. Vaikka Viaplayn tarjonnasta löytyy niin kiperiä murhia kuin toimintaakin, entinen nautin silti itsekin kevyestä tunnelmasta, joka ei liioin nostata verenpainetta. Mikä parasta, juuri tuollaiset leffat sopivat myös parhaiten jouluun ja koko perheen katsottaviksi ja pitävät yllä sopuisan tunnelman.

Maija Poppasen paluu, Itse Ilkimys elokuvat, Boss Baby, Joulupukkia pelastamassa, Frozen, suloinen Dumbo ja joulun varma klassikko Love Actually. Siinä joitakin meidän joulun suosikkeja. Ja hei, tänään 27.12.  Viaplaystä on katsottavissa myös vanhan Aladdin klassikon uusi elokuvaversio! Kun ei ole kiire minnekään, voi aina katsoa vielä yhden leffan. 🙂

Toki Viaplayn valikoimasta löytyy katsottavaa myös aikuisempaan makuun ja joitakin lempisarjojani mainitakseni nostan ainakin huikean Wisting -sarjan. Lisäksi meidän suosikeita sarjapuolelta on Bosch,Blindspot, Blacklist, The Enemy Within ja Stella Blomkvist. Myös elokuva Astrid on joulun pakko katsoa listallani.

Arvonta:

Kerro kommenttiboksissa teidän joulun leffasuosikit ja voit voittaa 2 kuukautta ilmaista katseluaikaa Viaplayn Leffat ja Sarjat – paketin pariin. Jätä kommenttisi viimeistään torstaina 2.1.2020 ja olet mukana arvonnassa. Arvonnan säännöt löydät täältä.

Ihanan leppoisaa joulun jatkoa ja levollista alkavaa viikonloppua. Me uppoudutaan seurvaaksi Aladdinin maailmaan!

En ole mikään aamu-uninen persoona, mutta jos olisin, tämänaamuinen kissaralli olisi voinut jopa ärsyttää. Mutta onhan se aika luksusta nukkua posottaa maanantaiaamuna kahdeksaan asti.

Viikonlopun jäljiltä olo on edelleen ihan hirmuisen onnellinen ja jollakin tapaa voimaantunut (vaikka tuota kyseistä sanaa en juuri kauheasti rakastakaan). Ai että, miten tärkeitä ystävät ovatkaan. Se että on ympärillä ihmisiä, joiden kanssa nauraa ja tanssia. Aina puhutaan, että ystävyys on olkapäätä, tukea ja lohduttamista. Tottakai sitäkin, mutta vähintään yhtä tärkeää on se, että voi joskus heittää korkkarit kattoon, nauraa itsensä puhki ja unohtaa kaikki tylsät ja arkiset velvoitteet. Vaikka toki oma perhe on se kaikkein tärkein ja rakkain, niin kyllä ystävät ovat suola tässäkin sopassa!

Maanantaina lautaselta löytyy pinaattikeittoa. Meillä aikuisilla ei ole mitään varsinaista lomaa, mutta saadaan onneksi joku päivä viettää kaikki yhdessäkin. Ja ehditään myös hoitamaan sellaisia juttuja, joille tavallisessa arjessa ei tunnu jäävän aikaa. Eilen haettiin lapset mummulasta, mutta vain toinen halusi lähteä kotiin. Tänään paremmalla onnella, jospa se toinenkin jo kotiutuisi. Huomiseksi on tiedossa tyttöjen juttuja, kun mennään Klaaran kanssa kampaajalle. Lupasin jo kesällä että mennään ennen koulujen alkamista, mutta sopivaa aikaa luottokampaajalle ei irronnut. Huomenna viimein ehditään. Yleensä lyhennän Klaaran hiuksia vain saksimalla märät latvat roskikseen. Ehkä ihan ymmärrettävää, että hänkin haluaa jotakin astetta fiinimpää palvelua.

Koti on varsin kukitettu, tästä jopa puuttuu yksi maljakollinen jonka sain lauantaina. Uusin Lantliv on selattu jo miltei puhki. Tuo Klaaran mekko on se Pompin henkselihame. Keltainen oli jo loppu ja itse yritin tyrkyttää viininpunaista. Tämän sinisen hän kuitenkin halusi ja onneksi annoin periksi. Taisi tulla kertaheitolla lempivaate, mikä tarkoittaa sitä, ettei hankittu turhaa kaapintäytettä.

Kukkasipulit on edelleen laittamatta maahan. Miten voikin nyt tökkiä tuo kolea sää niin pahasti.

Sattuipa sopivasti tämä pullan leipominen viralliselle korvapuustipäivälle. Hoksasin asian vasta kun viimeinen pelti oli uuniissa. Olen tässä kolme päivää kärvistellyt ihan tajuttoman kamalan pääkivun kanssa. Viime vuosina tästä päänsärystä on tullut vähän liiankin tuttu riesa ja joinakin kuukausina se on vielä kovempaa ja nyt sitten sattui juuri tämä kuukausi. Pää on kuvattu monellakin tapaa ja mitään ylimääräistä sieltä ei ole löytynyt, ja varmaan kyseessä on jokin hormonaalinen juttu, mutta joka tapauksessa uuvuttava juttu. Vaikuttaa ihan kaikkeen, kuten jaksamiseen ja mielialaan. Tähän viikkoon on vielä mahtunut paljon autolla ajamista, suhjusateessa ja hämärässä silmiä siristellen. Ja liian lyhyiksi jääneitä yöunia. Eilen lähdin ystävän kanssa heiluttamaan kahvakuulaa ja olo hiukan kohenikin. Sen verran, että laadin perjantaille toimintasuunnitelman, jossa pitäydyin vähän väkisinkin.

Vein lapset aamulla kouluun ja hoidin pakolliset kauppa ja apteekkiasiat. Sitten kotiin pullataikinan tekoon, sillä olin luvannut, että tällä viikolla leivotaan pullaa, ja koska viikonlopulle on ohjelmaa se taikina oli tehtävä nyt. Mutta oikeastaan nautin, sellaista taikinaterapiaahan tuo on. Kun sain taikinan kohoamaan vedin ulkoiluvaatteet ylleni, aurinkolasit päähäni ja suuntasin reippailemaan. Tunti luonnossa, hartioita heilutellen ja raikasta (joskin varsin lannan tuoksuista) ilmaa hengitellen. Pohdin siinä reippaillessa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mietin, miten pikkulinnut tarkenevat ja missä kohtaa lehmät eivät enää halua makoilla ulkona. Mietin sitä kevään päivää, kun taas nähdään, että lampaat ovat palanneet ulos. Pässit ja uuhet omille laitumilleen. Mietin, missä kohtaa leskenlehdet taas keväällä ensimmäisenä kukkivat ja katselin pajunoksia miettien pääsiäistä. Pohdin sitä, miten maaseutu tyhjenee ja mietin, jaksaako kukaan sinnitellä täällä viljelemässä kotimaista viljaa vielä 60 vuoden päästä. Toivotaan. Mietin, että kävisin mielelläni puolukoilla ja pohdin, että onkohan aika vaihtaa varrellisiin kenkiin.
Täytyy sanoa, että ulkoilu on kyllä lääke melkein vaivaan kuin vaivaan. Jos pääkipu nyt ei vallan poistunut, niin teho oli verrattavissa hyvään lääkkeeseen. 🙂

Lapset pääsivät tänään jo puolelta päivin, joten meillä vietettiin perjantai-iltapäivää leipoen. Tehtiin tosin korvapuustien lisäksi iso satsi myös voisilmäpullia, hyviä nekin.

Iltaan on mahtunut pojan salibandypeli ja muutenkin aika arkista ohjelmaa. Lapset rapistelevat sohvalla iskän tuomia tuliaiskarkkeja. Minä taidan ottaa suunnaksi sängyn. Josko vaikka saisi kunnon yöunet.

Huomiseksi on tiedossa mukavaa ohjelmaa äidin kanssa. Sormet ja varpaat ristiin, että olo olisi aamulla taas jo vähän parempi.

 

Ihanaa viikonlopun aloitusta! ♡

kaupallinen yhteistyö ⎮ Prisma & Indieplace

---

Vaikka en mikään varsinainen syksyn fani olekaan, tykkään kuitenkin ihan älyttömän paljon rutiineista ja niitä, jos mitä syksy ja arki ovat pullollaan. Meillä on keittiön komeron oven sisäpuolella sellainen iso lukujärjestys, johon on laitettu kaikki harrastukset, kellonajat ja harrastuspaikat. Ollaan todettu, että se on ainoa toimiva keino pitää langat käsissä, ja siitä jokainen voi koska tahansa tarkastaa illan ohjelman. Lukkarista voi ottaa itselleen myös puhelimeen kuvan, jos vaikka pitää voida luntata päivän mittaan. Tuo lukkari kuvataan myös äidilleni, koska näin mummu ja pappakin ovat kartalla siitä missä me milloinkin mennään. Lokakuuhun mennessä tuo harrastuskuvio alkaa tosin olla jo aika hyvin hallussa!
Meillä isoveli pelaa jalkapalloa ja salibändyä. Jossain kohtaa yritettiin saada mahtumaan mukaan myös yleisurheilua, mutta koska näissä lajeissa harjoituksia on useamman kerran viikossa plus pelit ja turnaukset, yleisurheilu todettiin lähes mahdottomaksi toteuttaa. Klaara taasen harrastaa telinevoimistelua ja balettia, ja aivan kuten veljensäkin, hänkin on saanut itse valita harrastuksensa. Molemilla lapsilla on toki lisäksi musiikkijutut, joten aikatauluja riittää. Niin kauan, kun kuitenkin itse haluavat ja jaksavat näillä mennä, me aikuisetkin teemme kaikkemme, jotta homma toimii.

Mulle on todella tärkeää antaa lapsilleni liikunnallisen elämän malli, ja siksi tuossa meidän lukkarissa lukee myös meidän vanhempien harrastukset. Meillä lapset tietävät kyllä koska äidillä on jumppa, mutta ovat oppineet ymmärtämään senkin, että aikuiset lähtevät liikkumaan myös nopealla varoitusajalla ja meillä homma toimii. Kun pakkaan illalla reppuani, Klaara toteaa, että äiti menee varmaan aamulla salille. Ja se on ihan ok. Toki tuoreessa muistissa on nekin ajat, kun en olisi saanut lähteä minnekään. Olen äärimmäisen kiitollinen miehelleni, joka tuolloin piti huutavaa lasta sylissään ja sanoi, että lähde äkkiä. Eikä lapseni siitä rikki mennyt, että äiti oli tunnin verran poissa. Päinvastoin, sillä aikaa saattoi olla ihan hauskaakin ja kotiin tuli huomattavasti iloisempi äiti.
Koko sydämestäni toivon, että jos jotakin, niin voisin istuttaa lapsiini liikkumisen iloa ihan koko elämän ajaksi. Se ei tarkoita, että lapsistani pitäisi tulla huippu-urheilijoita, vaan enemmänkin sitä, että liikkuminen on yksi elämän peruspilareita kuten nukkuminen tai syöminen. Olen käynyt molempien lasten kanssa äiti-lapsijumpassa, mutta molemmat ovat myös aika varhaisessa vaiheessa ilmaisseet halunsa päästä liikkumaan yhdessä muiden lasten kanssa ilman meitä vanhempia. Olkoonkin, että se on alkuun tarkoittanut sitä, että seisomme jossakin turvallisen välimatkan päässä.
Puhuttiin tässä jokin aika sitten mieheni kanssa tästä nykyisestä harrastusrumbasta ja siitä, että jossain kohtaa lapsille tulee ehkä se vaihe, kun liikkumaan ei enää huvittaisikaan lähteä. Vaikea tosin kuvitella kun ovat melko meneväisiä molemmat, mutta mietittiin, että näinkin voisi kenties joskus tapahtua. Ja kun sitten mietittiin, että miten me nyt vanhempina voitais kuitenkin lujittaa sitä lasten intoa liikkua ja harrastaa, päädyttiin siihen, että meidän tärkein rooli on mahdollistaa ja kannustaa. Silloinkin kun ehkä itsestä tuntuu uuvuttavan turhauttavalta selviytyä arjen aikatauluviidakosta, sitä turhautumista ei saa kaataa lasten harteille. On se sitten viikonloppujen pyhittämistä pelimatkoille tai seuratalkoita, teemme voitavamme ja olemme mukana. Ollaan todettu, että se on vähän kuin laittaisi rahaa pankkiin, kun panostaa lasten harrastamiseen ja liikunnalliseen elämäntapaan. Terveiden elämäntapojen lisäksi kun nuo treenit ovat oiva tapa oppia myös esimerkiksi sosiaalisia taitoja.

Me pääsimme Klaaran kanssa esittelemään teille Prisman sporttimuotia ja ollaankin siis näissä kuvissa ihan päästä varpaisiin Prisman valikoiman vaatteissa. Danskin tanssivaatteet Prismassa olivat mieletön helpotus, kun Klaara aloitti balettitunnit. Puku on ostettu jo aikaisemmin, mutta nyt vihdoin löytyi mustien tossujen tilalle tarpeeksi pienet vaaleanpunaiset harjoitustossut. Niiden lisäksi syksyyn varauduttiin uusilla säärystimillä, jotka lämmittävät mukavasti matkankin ajan. Nämä mun pöksyt ovat samaa merkkiä, ja vaikka tämä Danskin onkin tuttu Klaaran tanssivaatteista, itselleni housut ovat ensimmäiset kyseiseltä merkiltä. Mutta, jos metsästät napakoita housuja korkealla vyötäröllä, ja vielä sellaisia, jotka pysyvät ylhäällä koko jumpan ajan, suosittelen testaamaan nämä. Muista vain ottaa tarpeeksi pieni koko! Puman collarihuppari on myös Prisman sporttimuodin syysuutuuksia ja toimii itselläni kivasti lämmikkeenä jumppatopin päällä. Molemmissa vaatteissa on kerrankin sellainen pitkäraajaisellekin sopiva mitoitus! Tykkään myös näistä väreistä, utuisesta sinisestä ja hempeästä roosasta ja onhan se totta, että kun treenivatteet tuntuvat ja näyttävät kivoilta, niitä on myös ilo pukea päälleen ja käyttää.

Meille Prisma on helppo ja luonteva ostospaikka kun tarvitaan harrastusvälineitä lapsille tai aikuisille. Urheiluliikettä meillä ei ole ollut enää vuosiin, mutta koska kaupunkiin ajaa vajaassa tunnissa ja sinne kuljetaan viikoittain lasten harrastusten vuoksi, Prismassa käynti on helppo ja vaivaton tapa hoitaa myös tarvittavia ostoksia. Ja toki pitkät aukioloajat ovat pelastaneet niiltä arki-illan paniikkihetkiltä, kun onkin todettu, että esimerkiksi uimahousut ovat mystisesti kadonneet, tai hiihtomonot eivät todellakaan mahdu seuraavana aamuna jalkaan. Prismasta on tullut hankittua kaikkea luistimista ja uimalaseista jumppamattoon ja kahvakuulasta pyöräilykypärään. Viime talvena sieltä ostettiin kolmet sukset, ja olin äärimmäisen kiitollinen hyvästä ja asiantuntevasta palvelusta.

Vaikka lapsilla onkin omat harrastuksensa ja liikunta on meille aikuisille sitä omaa aikaa, tietyssä määrin myös yhdessä liikkuminen on tärkeää. Se voi olla ulkoilua tai Klaaran tahtiin hiihtämistä. Toisaalta jalkapallolla kikkaillu tai tanssiesitysten seuraaminen olohuoneen sohvalta kuuluvat mielestäni siihen yhdessä olemiseen. Ennen kaikkea mielestäni on kuitenkin tärkeintä, että sen mahdollistamisen lisäksi on aidosti kiinnostunut siitä, miten treenit tai pelit ovat sujuneet. Niin onnistumisten kuin pettymystenkin jakaminen on tärkeää ja lapsen on hyvä oppia jo varhain, että aina ei voi onnistua, mutta siitä ei pidä myöskään lannistua.

Liikunnallista ja energistä lokakuun alkua!

Puutarhahaahuilu. Se on se kesän parhain juttu. Ihan vain kävellä ja katsella, nauttia kesästä ja kaikesta ihanasta, mitä se tuo mukanaan. Tänään nappasin kameran mukaani ja seuraakin sain, ettei ihan yksin tarvinnut haahuilla. Vaikka moni kasvi on jo lopettanut tai lopettelee kukintaansa, niin onneksi on paljon vielä sellaista, mikä odottaa kukkaan puhkeamista. Ja just nyt ihan kaikki näyttää niin tosi kauniilta. Huomenna napsitaan taas isot kimput kukkia kotia koristamaan. Ja voi kuinka onnellinen olen, että mulla on tuollainen pieni haahuilija, joka kiipeää puihin, kysyy jokaisen kasvin nimeä ja huutaa riemusta löytäessään hyvän tuoksuisia kukkia.

Se on kuin meditointia, kun saa viettää aikaa puutarhassa. Ilta-aurinkokin näyttää iltaunisen silmään niin kauniilta, vaikkei siitä olekaan kesällä jaksanut kauheasti nauttia. Mutta on ne aurinkoiset aamutkin kauniita. Niitä kun saisi enemmän ja pitkään.

Nyt nukkumaan. Ihanaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Telia ja Indieplace

---

Moni alkaa voimaan pahoin, kun heinäkuussa mietitään syksyä, mutta tiedän, etten suinkaan ole ainoa äiti, jonka mieli karkaa elokuulle ja koulun tai eskarin aloitukseen. Lapsiperheessä nuo on isoja juttuja, eikä toisen lapsen meno koulunmäelle ole yhtään sen vähäisempää, kuin ensimmäisenkään. Siinä, missä elokuuta ajatellen hankitaan ehkä uusia vaatteita ja kiva reppu, on kuitenkin asioita, jotka meitä vanhempia myös huolettaa ja jollakin tavalla stressaa. Ja tietenkin se kaikista suurin on lasten turvallisuus. Koska turvallisuudentunne syntyy pitkälti siitä, että tiedämme lastemme liikkeet ja voimme olla heihin yhteydessä, korostuu puhelimen tärkeys juurikin koulun aloituksen yhteydessä. Onko netti taskussa hyvä vai huono juttu, siitä tänään enemmän kaupallisessa yhteistyössä Telian kanssa.

Olen itse vähän harmissani siitä, miten usein lasten puhelimet yhdistetään pelkästään vaaroihin ja riskeihin. Monesti unohdetaan se, miten paljon mahdollisuuksia puhelin antaa, ja miten suuri turvallisuustekijä puhelin voi oikein käytettynä olla. Olen itsekin istunut infotilaisuuksissa, joissa netin vaaroista ja nykyajan vitsauksista on puhuttu ja meitä vanhempia valistettu. Koen, että jossain määrin kauhukuvien maalaaminen on jopa silmiä avaavaa, mutta hysteeriseksi ei kenenkään kannata ryhtyä. Kun pelisäännöt ja maalaisjärki käydään lapsen kanssa läpi jo varhain, on helpompi luottaa yhdistelmään lapsi + netti/puhelin.

Koska Klaara kulkee eskariin autolla ja jatkaa kuljetuksessa vielä ensimmäisen ja toisen luokan, netin käytön opettelulle jää mukavasti aikaa ja puhelimen tärkeys astuu kuvaan pehmeällä laskulla. Klaaralla on jo oma puhelin, ja koen sen ihan hyväksi ja hyödylliseksi kapineeksi, en missään määrin uhkakuvaksi. Videopuhelu mummulle tai kaukana asuvalle serkkutytölle on iso juttu. Jos lapset jäävät kotiin kauppareissuni ajaksi, on ihan kiva, jos Klaara soittaa ja kysyy, että meneekö vielä pitkään. Ennen kaikkea haluan, että lapsi oppii pitämään yhteyttä puhelimen avulla.
Mikäli lapsen ensimmäinen puhelin on yhä hankkimatta,  yksi hyvä keino opettaa lasta netin ja kenties tulevan puhelimen käyttöön on tabletti. Vielä esikoisen kohdalla olin aika negatiivinen kaikkea mahdollista ruutu- ja peliaikaa kohtaan, mutta pikkuhiljaa päiväkodin ja koulun kannustamana laajensin näkökantaani ja kiinnostuin mahdollisuuksista, joita nykyaikaiset laitteet lapsille tarjoavat. Kaikki pelit eivät ole pahasta, vaan mukaan mahtuu paljon opettavaa ja kehittävää tekemistä lapsen iän ja kehitystason huomioon ottaen. Esimerkiksi Ekapeli Alku on loistava peli eskari-ikäiselle ja sitä todennäköisesti myös Klaara pelaa eskarissa isoveljensä tavoin. Varaslähdön voi kuitenkin ottaa jo kesäloman sadepäivinä. 🙂

Olin aikoinaan aika tablettivastainen. Ajattelin, että yksi ruutu lisää on vain lisää lasten ruutuaikaa, niin kuin varmasti monet meistä ajattelevat. Tabletti on kuitenkin turvallinen kaveri netinkäytön opetteluun ja oikeastaan tämä opettelu kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin ennen sitä varsinaista, taskussa kulkevaa ja alati mukana olevaa puhelinta. Tabletilla lapsi voi yhdessä vanhempien kanssa opetella kaikki perusjutut, joita puhelimenkäyttökin vaatii. Lapsen kanssa kannattaa käydä läpi mikä on nettiselain, mikä kamera ja mitä ovat erilaiset sovellukset. Usein tabletille voi määrittää eri käyttäjiä ja laitteen voi asentaa niin sanottuun lapsitilaan. Itse koen kuitenkin tärkeäksi, että lapsi oppii, mitä hänen on lupa laitteella tehdä ja mitä ei. Tabletti on myös oiva väline opettavaisten pelien pelaamiseen. Monesti lasta pitää hieman innostaa haastavienkin tehtävien pariin, ja puhelinta suuremmalla laitteelta oppimispelejä on kiva pelata myös yhdessä. Toisen lapsen myötä olen oppinut myös pikkuisen enemmän rentoutta. Jos pitkällä automatkalla saat itse keskittyä paremmin liikenteeseen, kun lapsi katsoo lastenohjelmia, niin mikäs siinä. Ei lapset siitä pilalle mene. Päin vastoin, pitkäkin matka voi muuttua paljon mieluisammaksi ihan kaikille!
Telialta löytyy kattava valikoima erilaisia tabletteja ihan jokaiseen tarpeeseen.

Kun lapselle ollaan hankkimassa ekaa ikiomaa puhelinta, on tärkeää, että lapsi osaa käyttää laitetta. Sinänsä tuntuu ainakin itsestäni, että lapset oppivat kaiken teknisen paljon luontevammin, kuin me aikuiset, mutta muutamat toiminnot on kuitenkin syytä käydä yhdessä huolella läpi. Sanoisin myös, että on tärkeää, että opettelet itse käyttämään yhteiseen käyttöön hankittua tablettia ja lapsesi puhelinta. Telialta löytyy kattava valikoima puhelimia myös edullisin hinnoin. Mitä tulee liittymään, rajaton netti on lasten kohdalla hyvä. Näin puhelin on aina paikannettavissa ja lapseen on helppo pitää yhteyttä.
Puheluiden ja tekstareiden osalta valittavissa on kiinteä hinta ja vain käytön perusteella laskutettava vaihtoehto. Lapsen kanssa kannattaa miettiä kumpi on parempi vaihtoehto. Telialta löytyy passelit vaihtoehdot molempiin. Meillä esimerkiksi Klaaran kanssa toimii Rajaton 2 M.
Netinkäytön suurimmat vaarat kannattaa taklata hyvällä turvapaketilla. Myös Telia suosittelee lapselle F-Secure turvapakettia + Telia Smart Family –appia, joista olenkin jo joskus aikaisemmin teille kirjoittanut.

Koska lapsen ensimmäinen puhelin on tässä kohtaa vuotta monella mietinnässä, keräsin pienen listan asioista, jotka itselleni pulpahtivat mieleen ajatellen turvallista puhelimen- ja netinkäyttöä. Listani on varmaankin vain pintaraapaisu, joten sana on vapaa ja omat vinkkinne voitte jättää kommenttiboksiin. Kiva, jos joku saa niistä apua ja hyödyllisiä tipsejä!

• Ennen puhelimen hankintaa on hyvä harjoitella laitteiden ja netin käyttöä mieluummin turvallisesti kotona vanhempien kanssa, kuin yksin kyltymätöntä uteliaisuutta tyydyttäen. Tabletin kanssa on hyvä lähteä alkuun!
• Hanki puhelin ja liittymä lapsen tarpeeseen, älä omaasi
• Puhu ja kuuntele. Netin ja puhelimen käytöstä pitää voida keskustella. Istu alas ja asetu lapsen tasolle. Älä pelottele, vaan kerro asioista siten, että lapsi voi luottaa, siihen, että olet apuna ja tukena, mikäli ongelmia ilmenee. Vastaa mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja selvittäkää yhdessä ne seikat, joihin et osaa vastata. Siinä, missä itse haluat luottaa lapseesi, lapsikin haluaa luottaa sinun apuusi
• Opetelkaa yhteiset pelisäännöt. Erilaisten sovellusten avulla lapsen peliaikaa voi säädellä, mutta parasta on, jos lapsi itse ymmärtää, että sovittu puoli tuntia on tosiaan puoli tuntia. Asettakaa vaikka puhelimeen herätys, ja lapsi oppii itse kontrolloimaan peliaikaansa
• Opeta lapselle “väliaikatietojen” merkitys. Kun lähden lasten kanssa ajamaan vanhemmilleni, pyydän esikoista aina laittamaan mummulle viestin, että nyt me lähdettiin. Olen selittänyt, että tämä siksi, että mikäli jotain sattuisi, vanhempani osaisivat olla huolissaan kun meitä ei kuuluisikaan. Yhtälailla lapsi odottaa vanhemmilta väliaikatietoja, jotta ei tarvitse pelätä turhaan.
• Hyvät tavat ja rehti käytös pitää säilyttää myös netissä ja puhelimella. Kun lapsi osaa kunnioittaa muita ja käyttäytyä ystävällisesti, on helppo oppia, että samat pelisäännöt pätevät myös netissä ja puhelimessa. Toisen kunniaa tai yksityisyyttä ei saa koskaan loukata. On hyvä muistuttaa lasta myös siitä, että liittymän haltija on aina viime kädessä vastuussa siitä, mitä puhelimella tehdään. Vanhemmilta salaa on siis turha yrittää tehdä yhtään mitään.
• Niin hassua kuin se onkin, nykyajan lapselle pitää opettaa, että puhelin on ensisijaisesti puhelin. Puhelimen tarkoitus on varmistaa, että voitte olla yhteydessä toisiinne joko puhumalla tai viestein. Kun lapsi sisäistää tämän, moni asia helpottuu valtavasti!
• Olet itse esimerkki. Jos roikut aina puhelimella, et voi olettaa, että lapsesi oppisi jonkin muun käyttäytymismallin. Tehkää siis myös perheen yhteiset pelisäännöt ja pysykää niissä!
• Varmista, että lapsen puhelimessa on paikkaansa pitävät SOS-tiedot ja että lapsi osaa käyttää hätätoimintoa vaikka puhelin olisi taskun uumenissa. Parhaassa tapauksessa lapsen sijainnin lisäksi saadaan äänen ja kuvan avulla selville, millaisesta tilanteesta on kyse. Tätä toki suosittelen myös meille aikuisille!!!

Meidän perheessä moni lapsen puhelimen- ja netinkäytön ongelmakohta on tullut ratkottua jo esikoisen kohdalla. Samalla me aikuiset olemme opetelleet niin sanotusti nykyajan vanhemmuutta. Mutta olen myös oppinut, miten tärkeää on säilyttää yhteys lapseen. Kun esikoinen tässä taannoin lähti uimarannalle kaverinsa kanssa ja minä jäin kotiin tietenkin stressaamaan, tuntui ihan älyttömän hyvältä kun poika soitti ja kertoi, että nyt on uitu ja hän lähtee kohta polkemaan kotia kohti. Siinä kohtaa tajusin taas, että painottamani puhelin on puhelin on totisesti mennyt perille!

Mutta hei, antakaapa hyviä pelivinkkejä! Haussa opettavaisia ja kehittäviä numero- ja kirjainpelejä eskariin menevälle. 🙂

Lisää aiheestä löydät Telian Yhteys lapselle -sivustolta!

Huomenta sunnuntai!

Odotin eilen koko päivän sitä kaiken raikastavaa rankkasadetta ja kunnon pauketta. Kaukaisen jylinän ja aamuyön sateen lisäksi muuta ei juuri tullut. Vettäkin on tullut sen verran, että voi sanoa sataneen.

Meillä on vietetty viimeiset muutama päivä suljettujen verhojen takana. Paras tapa pitää koti viileänä on sulkea keittiön ikkunat paahtavalta auringolta. Tuntuu hassulta ja vähän rumaltakin pitää verhoja kiinni, mutta hyöty ajaa edelle.

Keittiön pöydällä on viimeiset violetit syreeninoksat. Sitten se vaihe kesästä onkin jo takana.

Olohuoneen sohvat on valjastettu nukkumapaikoiksi ja koristetyynyt nostettu sivuun. Maljakoissa lupiineja, koska kukkia ei koskaan voi olla liikaa.

Klaaran hiuksiin on taiottu kesäkiharat tiukoilla palmikoilla. Harmi, ettei omat hiukset näytä yhtä kauniilta, vaikka kuinka palmikoisi.

Ilmatäytteinen sänky koristaa pianohuonetta. Ei ehkä maailman kaunein sekään, mutta jälleen hyödyllinen ratkaisu. Josko tänään olisi jo astetta viileämpää ja yläkertaankin olisi mukavampi nukahtaa.

Sunnuntain ohjelmassa pyykkiä ja kodin raivausta. Uusi viikko on kiva aloittaa kun paikat on kunnossa.

Aurinkoista päivää! ♡