Heippa ihanat, mitä kuluu? Mä olen kuulostellut itseäni tänään oikein urakalla ja kahdestakin syystä. Toinen on se, että mun vauvani täyttää tänään 6-vuotta ja vaikka se ihan älyttömältä tuntuu, pitää tietenkin hyväksyä, että niin se aika vain kuluu. Ja samalla kun lapsille kertyy ikää, sitä kertyy tietenkin myös itselleni, puolisolleni, vanhemmilleni, isovanhemmille ja ihan kaikille. Ja kun ajan kulkua alkaa liiaksi ajattelemaan se laittaa aina vähän mielen herkäksi. Mitä kaikkea olisi pitänyt silloin tai kunpa olisinkin. Tiedätte ehkä tunteen? Mutta jumiin ei saa jäädä menneiden vatvomisessakaan vaan keskittyä tähän hetkeen. Se mikä jäi silloin jäi silloin. Tärkeintä on nyt ja tässä.

Toinen syy syvälliseen itsetutkiskeluuni (jota toki harjoitan ihan joka päivä, ja jonkun mielestä liikaakin) on Jenny Belitz-Henrikssonin Uuteen nousuun -kirja. Vaikka kirjaa markkinoidaan oppaaksi pysyvään elämäntapamuutokseen, niin suosittelen niillekin, joille moinen projekti ei välttämättä ole millään tavalla ajankohtainen tai tarpeellinen. Itse asiassa otin kirjan itsekin kuunteluun ihan uteliaisuudesta, mutta yllätyin siitä, miten iloiseksi tulin kirjan ajatuksista. Siitä, mitä hyvinvointi oikeasti on ja miten pinttyneet harhaluulot helposta laihduttamisesta ja kuntokuureista joutaisi romukoppaan. Kirja käsittelee rehellisen hienosti tunteita kuten pelkoa ja häpeää. Sitä, miten suurin este korviemme väli terveelliselle elämäntavalle yleensä on. Itse en edes saanut mitään kipinää mihinkään muutokseen, vaan oikeastaan tuli sellainen tunne, että asiat on just nyt aika hyvin. Ja se jos mikä on tosi iso oivallus!

Mutta siis suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan (ainakin Bookbeatilta löytyy) tuon kirjan!

Meidän olkkari-pianohuone on muuttunut nyt kuluneella viikolla kodinhoitohuoneeksi, koska kuivausrummun tehtyä lakon, otollisin paikka pyykinkuivaukseen on tässä. Silti karsiva käteni on yltänyt myös tähän tilaan. Ehdottomasti keveämpi ja keväisempi fiilis, vaikka joulutähdet vielä ikkunoissa saavatkin roikkua. Mulla on myös tusinan verran hyasintteja vielä joululta jäljellä.

Tämän illan ohjelma on vielä aika avoin, sillä ajattelin, että nyt mennään päivänsankarin toiveilla. Kahvakuula polttelisi, mutta jos pieni superhiihtäjäni haluaakin kanssani ladulle, olen valmis vaihtamaan kuulan reippaaseen sivakointiin raikkaassa ulkoilmassa. Eipä sitten tarvitse vuosien päästä miettiä, että kunpa vain olisin silloin, kun lapset olivat vielä pieniä. Enkä tarkoita, etteikö se omakin aika olisi tarpeellista. Mitä pienemmät lapset, sitä tärkeämpää on, että äidilläkin on omat hetkensä! Nyt vain käsillä ovatkin jo ne vuodet, kun liikuntaa voi helposti harrastaa myös yhdessä. Ja sekin pitää hyväksyä, että vaikka itsestä se tuntuisikin kivalta, niin aina niitä lapsia ei kiinnosta.

Näin tammikuussa tuntuu, että kaikki talon lahjapaperit ovat laatua “joulu”. No, vanhoille tapetinpaloille hyötykäyttöä!

Lumisen kaunista torstai-iltaa! Huomenna on jo perjantai eli viikonlopun aatto.

Tiistaita!

Näin tammikuussa naistenlehtien otsikoissa on perinteisesti retosteltu laihdutusvinkeillä ja uudenvuodenlupauksilla. Kuitenkin viime vuosien  aikana otsikointi on muuttunut, ja yhä enemmän lehtiä ja hyvinvointipalveluja myydään fraaseilla “älä tee uudenvuodenlupauksia” ja “älä laihduta”. Jossain määrin tuo markkinointilinjan muutos on alkanut ärsyttää. Miksi jokin konsepti olisi yht’äkkiä ihan totaalisen väärä? Mitä pahaa on uudenvuodenlupauksissa? Miksi ihmeessä niitä ei saisi tehdä? Ai kun ne ovat pahasta ja jollakin tapaa epätervettä? Bullshit, sanon minä!

Joo, on ehkä aika hullua luvata laihtuvansa tammikuun aikana 15 kiloa. Tai kunnianhimoista luvata lopettaa sokerin syönti kokonaan. Mutta ei se ole riittävä syy parjata uudenvuodenlupauksia. Kyse on enemmänkin siitä, millaisia lupauksia tekee.

Omaan hyvinvointiin, niin henkiseen kuin fyysiseenkin, panostaminen on aina tärkeää. Sanoisin jopa, että se henkinen menee tässä kohtaa fyysisen edelle. Kun mieli on positiivinen, se tuo usein mukanaan myös fyysisen hyvän olon. Munan ja kanan erottaminen on kuitenkin joskus vaikeaa. Esimerkiksi hyvin nukuttu yö on fyysinen juttu, joka vaikuttaa ihan hurjasti mielialaan, eli siihen henkiseen puoleen. Ja kun mieli on kirkas, sitä jaksaa helpommin vaikka ulkoilla. Me ei olla joko fyysistä tai henkistä, vaan me ollaan molempia. Ihan jatkuvasti ja kaikessa mitä teemme. Tekeminen kun yleensä tuntuu joltakin, siitä ei päästä yli eikä ympäri.

Jos sokerin syönti tuntuu ongelmalta, miksi siihen ei voisi yrittää vaikuttaa uudenvuodenlupauksella? Toki totaalikieltäytymistä parempi on koittaa vaikka vähentää jokapäiväistä karkin puputtamista jättämällä viikkoon aluksi yksi herkuton päivä. Opetella jokin toiminto, joka korvaa herkuttelun ja huomata, että illan telkkarihetken pärjää joskus ilman karkkipussia. Pidemmällä tähtäimellä voi vaikka ottaa tavoitteeksi herkuttomien päivien lisäämisen kahteen tai kolmeen. Eikä sekään ole mahdotonta, etteikö vuodessa voisi oppia myös yhteen karkkipäivään. Kysymys kuuluukin, onko se oikeasti tärkeää ja onko se sitä, mitä oikeasti haluaa. Voihan se olla niinkin, että rivi suklaalevystä raskaan päivän jälkeen on arjen luksus, jonka avulla jaksaa.

“Pidän itsestäni parempaa huolta” on sekin tosi hyvä lupaus. Vuoden aikana lupaukseen voi palata säännöllisesti. Miettiä, mikä on tuottanut hyvää oloa ja kasvattaa tämän tekemisen määrää. Jos tunnin pidempi yöuni on tuntunut hyvältä, voisiko jostakin lempparisarjasta vaikka luopua, tai katsella vaikka vasta viikonloppuna tai vapaapäivinä, siten että telkkarin edessä vietetty aika ei ole pois yöunista.

“Opettelen sanomaan ei”, tai “pyrin järjestämään itselleni enemmän omaa aikaa” ovat nekin ihan tosi hyviä lupauksia. Jos on tapana aina lupautua kaikkeen, yksikin “olen pahoillani, nyt minulle ei sovi”, voi avata uusia ovia oman hyvinvoinnin ja jaksamisen suhteen. Tai entä uusi harrastus tai puolen tunnin ulkoilu. Omaa aikaa. Vaikka ensin vain kerran viikossa. Ei sekään voi olla pahasta – oli se sitten uudenvuodenlupaus tai ei.

Jos vuosi 2018 (tai sitäkin aikaisemmat) toi elämään hyviä muutoksia ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen paransi arjessa jaksamista, voi olla myös ihan paikallaan luvata jatkaa hyväksi havaitulla linjalla. “Pidän edelleen maanantaisin sokerittoman päivän”, “jatkan harrastustani”, “syön jatkossakin aamupalan” tai “katson edelleen vain neljänä päivänä viikossa telkkaria” ovat nekin tosi hyviä lupauksia.

Ja mielestäni tuo uudentyyppinen otsikointi laihduttamisesta kuuluu ihan samaan kastiin. Uusi myy aina paremmin kuin vanha. Raflaavasta otsikoinnista huolimatta ne naistenlehdet kun kuitenkin tarjoavat sitä terveellistä ruokavaliota. Ei niiden viesti ole, että ylipainosta pitäisi pitää kynsin ja hampain kiinni. Kyse on enemmänkin siitä, että termin “laihdutus” voisi nykyään käsittää vain ihan toisella tavalla ja kaalikeitot ja lentoemäntädietit haudata jonnekin tosi syvälle. Nimittäin se lupaus yhdestäkin sokerittomasta päivästä tai tunnin pidemmistä yöunista, saattaa tuoda mukanaan painonlaskua, eikä siitä kannata huonoa omaatuntoa kantaa! Pidänkin enemmän otsikoista “rakasta ja kunnioita itseäsi” ja “ole lempeä itsellesi”.

Maalaisjärki on paikallaan niin omia elintapojaan pohtiessa kuin myyviä otsikoitakin lukiessa. Sen lisäksi ihan oman itsensä kuunteleminen ja realististen tavoitteiden vaaliminen vievät huomattavasti pidemmälle kuin totaali sitä tai totaali tätä.

Entä teinkö itse uudenvuodenlupauksia. No aivan valtavasti! Lupasin itselleni esimerkiksi, että pyrin syömään aamupalaa ja päivän aikana muutenkin tasaisemmin. Lupasin vähentää työntekoa viikonloppuisin ja pyrkiä olemaan paremmin läsnä. Lupasin viettää enemmän aikaa lasten kanssa ilman erilaisia ruutuja ja vaalia lauatapelihetkiä ja perheen yhteisiä aterioita. Lupasin antaa jatkossakin itselleni luvan olla iltauninen ja lupasinpa myös jatkaa rakkaussuhdettani kirjoihin. Lupasin jatkossakin nauttia omasta ajastani ystävien seurassa hyvällä omallatunnolla ja pitää kiinni harrastuksistani. Lupasin nauttia edelleen liikunnasta  ja pyrkiä harrastamaan sitä monipuolisesti. Lupasin myös muistuttaa perhettäni yhä useammin siitä, miten paljon heitä rakastan.

Puhutaan sitten uudenvuodenlupauksista tai mistä tahansa elämäntapamuutoksista, pitää kuitenkin muistaa, että me kaikki ollaan erilaisia. Se, mikä itsestä tuntuu liian paljolta, tai jopa mahdottomalta, voi kuitenkin toimia jollekulle muulle. Niinpä tärkeää on muistaa kunnioittaa myös toisten lupauksia. Jos joku kieltäytyy kahvipullasta, ei ole minun asiani tuputtaa sitä ja parjata mokomia pullattomia päätöksiä ja lupauksia. Ei! Koska oikeastaan me ihan jokainen voitaisiin luvata ainakin se, että kunnioitetaan itseämme ja toisiamme, sekä toistemme arvoja. Hyväksytään, että ollaan jokainen erilaisia ja ihan omanlaisiamme – kaikki yhtä ainutlaatuisen arvokkaita.

Ihanaa tiistain jatkoa. Minä aion ainakin tänään lunastella omia lupauksiani!

Hiphei ja maanantaita!

Fecebook jo eilen huuteli, että Uusi Kuu -sivun seuraajat eivät ole kuulleet minusta pitkään aikaan. Mutta nyt on lomat lomailtu ja paluu arkeen alkakoon!
Joulukuusi on poissa, samoin lähtivät lauantaina myös tonttu-ukot lomilleen. Joulu näkyy vielä pienissä asioissa, kukissa ja joinakin yksittäisinä koristeina, jotka jätin talvea kaunistamaan. Olkkarin pöydälle leikkasin vielä leikoiksi valkoisen amarylliksen pitkiksi venyneet kukkavarret. Muistoissa joulu on kuitenkin näitä pieniä juttuja paljon vahvemmin.

Viime viikko lomailtiin lasten kanssa ja tehtiin asioita, joita ei muuten tule tehtyä. Kuten kuusituntinen Leon leikkimaassa. Nukuttiin pitkiä yöunia ja otettiin muutenkin rennosti. Jos itselläni vielä ennen joulua jäi nuo syvän unen jaksot pariinkymmeneen minuuttiin per yö, niin loman aikana sitä kertyi jo yhdessä yössä yli neljä tuntia. Palautumista, sitä siis ainakin tapahtui!

Eilen joululoma päätettiin juhlavasti ristiäisisssä, kun meistä tuli pienen suloisen tyttövauvan kummeja. Neljä kummityttöä ja nyt myös yksi alle 10-vuotias. Todella suuri kunnia!

Tälle viikolle onkin sitten arkea ihan koko rahalla. Harrastukset ja opinnot jatkuvat, ja kolme iltaa on näköjään varattu erilaiselle yhdistystoiminnalle. Jo pelkästään maanantaille mahtuu orkesteria, kahta erilaista voimistelua ja sählyä.  Normaalisti voisi tulla tuskan hiki jo pelkästä ajatuksesta, mutta nyt tuntuu lähinnä mukavalta. Ja olenpa itse illan varattuna, joten logistiikka jää miekkosen tehtäväksi. Rennoin ottein siis, eli loma teki selvästikin tehtävänsä! Ja hei, haluan ajatella arjen ihanana, sillä onhan se positiivinen suhtautuminenkin jo puolet voimavaroista.

 

Vuoden ensimmäiselle arkiviikolle on omat odotuksensa, mutta siitä selvitäkseen pitää ottaa myös life hacksit käyttöön. Vuoden ekassa maanantailistassa voisi olla ainekset myös seuraaville 50 viikolle!

Maanantailista:

Jatkan aikaisia nukkumaanmenoja

Tehdään helppoa ja ravitsevaa arkiruokaa kerralla useammaksi päiväksi

Nautin jumpasta ja lataan akkuja ulkoilemalla mahdollisuuksien mukaan

Nautin ystävien tapaamisesta, pidän mielen positiivisena ja suhtaudun asioihin avoimin mielin

 

Niin juu! Klipklip, sanoi kampaajan sakset, kun hiukset lyhenivät polkkaan. Aika särmät, eikös?  Ja tulipa muuten freesi olo!

 

Iloista ja energistä viikkoa myös teille! ♡

Jassoo! Ja sitten se toinen puolikas päättyneestä vuodesta. Tuntuu yksi vuosi niin kovin pieneltä tällaisen postauksen myötä, vaikka postausten selailu kyllä muistutti niistäkin päivistä, jotka olivat jo jotenkin päässeet unohtumaan. Mutta siis vuosi 2018 heinäkuusta joulukuuhun.

Heinäkuu

Kesä ja helle! Vuosi 2018 jäi ehdottomasti mieleen kesäisenä ja kuumana. Operaatio kasvihuone polkaistiin kunnolla käyntiin. Lomasta riitti kuitenkin ihanasti aikaa myös perheen kesken muuten vain vietettäväksi. Ei mitään ihmeitä, mutta päivä ja pari sieltä ja täältä. Hyviä päiviä ja varmasti niitä elämämme parhaita päiviä. Mukaan mahtui ihania kesätreenejä ja mieleen on painuneet varsinkin kovat burbee-treenit 33 asteen helteessä. Ai että se oli ihanaa. Ja kaikki ne uinnit. Aamulla, päivällä ja illalla. Joka päivä.  Taisimme asua järvessä! Kuukauden luetuin postaus kertoi fiiliksistäni, joita aloitin penkomaan jo kesäkuussa.

Heinäkuun luetuin postaus oli Eräänlainen someähky

Elokuu

Keltaisia kukkia, puutarhajuhlia, kirjakaappiprojekti, ja alkanut arki. Ihania rohkeita värejä. Ja taas poljettiin kesäyössä. Nyt jo otsalampun kanssa roseepullollisen jälkeen. Ihania muistoja nekin. Arki toi mukanaan tiukat aikataulut ja pitkän kesän jälkeen ne tuntuivat myös hyviltä. Kalenteriin täytettiin kaikkea kivaa syksyn varalle ja haettiin myös sitä oikeaa asennetta jolla selvitä pimenevistä päivistä. Elokuussa kävi kylässä myös syysflunssa.

Elokuun luetuin postaus oli Lempihameeni (ja vähän lisää keltaista)

Syyskuu

Syyskuussa päästiin vihdoin kasvihuoneeseen! Osallistuttiin kaveriporukalla juoksutapahtumaan, juhlittiin sukujuhlia. Syyskuu alkoi vielä lämpimänä, mekkokelit jatkuivat pitkään. Nautittiin omenaherkuista ja luumuista ja lopulta mentiin kohti alati lyheneviä päiviä ja syksyn vihmovaa sadetta.

Syyskuun luetuin postaus oli Vihdoin kasvihuoneessa

Lokakuu

Lokakuun juttu oli hygge. Matka Ahvenanmaalle katkaisi arkea, mutta etenevä syksy tiivisti elämää yhä enemmän kodin ja arjen ympärille, vaikka lokakuuhun mahtui toki myös juhlaa. Oma hyvinvointi ja jaksaminen kiilasivat monen jutun edelle kun harmaus oli lannistaa.

Lokakuun luetuin postaus oli Niin paljon muistoja

Marraskuu

Pakkaset ja ensilumi. Blogissa fiilisteltiin kynttilänvaloa, valmistettiin sinappia ja leivottiin joulua. Kasvihuone puettiin jouluiseen asuun ja hyasintit ja amaryllikset astuivat parrasvaloihin. Marraskuun aurinkoiset päivät olivat kuin siunaus kaiken pimeyden keskellä.

Marraskuun luetuin postaus oli Joulua kasvihuoneessa

Joulukuu

Kuukausi joka meni että hupsista vain! Opinnot etenivät puoliväliinsä ja ensimmäiset näytöt tuli suoritettu vielä juuri joulun alla. Päivät olivat lyhyitä ja valon vähyys alkoi käydä jaksamisen päälle. Mukaan mahtui leikkauksesta toipuva koira, ja jatkuva riittämättömyyden tunne jouluvalmistelujen ja blogin suhteen. Juhlittiin 10-vuotiasta esikoista ja ratkottiin onnistuneesti siskon kanssa murhamysteeriä. Blogissa valmistauduttiin jouluun ja tehtiin pyykkietikkaa. Ja sitten päästiin joulun taikaan, jonka joulukuusi vihdoin toi tullessaan.
Joulu 2018 jää mieleen rentona ja leppoisana. Glögittelyä ystävien kanssa vielä ennen aattoa, sitten rento joulu ja leppoisat välipäivät pyjamassa. Unta ja lisää unta. Lepoa ja akkujen lataamista. Vuosi vaihdettiin ystävien kanssa ja nukkumaan päästiin vasta seuraavan vuoden puolella.

Joulukuun luetuin postaus oli Joulu jota ei voi ostaa

 

Sellainen oli jälkimmäinen puolikas vuodesta 2018.

Aiheita on tullut blogiin sekalainen seurakunta ja vaikka noita tilastoja ja suosituimpia postauksia tutkiessani jokseenkin hahmotan teidänkin mieltymyksenne, niin nyt on myös mahdollisuus päästä toivomaan blogisisältöä vuodelle 2019.
Eli, minkä tyyliset postaukset ovat juuri sinun makuusi?

Me vietiin Klaaran kanssa esikoinen nipistelemään piirakoiden reunoja isomummulle. Itse yritän tässä keksiä, miten saisin selkäkipuni selätettyä. Menin eilen nostamaan sängynpäätyä sellaisessa paikassa, jossa jalkoja ei voinut hyödyntää nostamiseen, ja kannattelin suurta painoa alaselälläni. Nyt on sitten koko ristiselkä tulessa. Joten hyvät vinkit jakoon, jos sellaisia on!

Aurinkoista pakkaspäivää! ♡

Hello ja ihanaa uutta vuotta! Toivottavasti kaikilla on katot paikallaan ja muutenkin myrskyvauriot on pysyneet pienenä. Täällä ei oikeastaan lennellyt kuin pienemmät tavarat ja vaihteeksi ihan kiva, että puitakaan ei kaatunut. Piti illalla vielä googlettaa mitenkä se kotivakuutus kaikkeen toimii, sen verran taas pelotti.

Mutta hei, ei tällä ihan ellun kanoina olla oltu (vaikka suuremmassa määrin ehkä juuri sitä). Olen nimittäin kelannut pikakelauksella blogivuoden 2018 ja tässäpä teille siitä puolikas. Kokonaisesta olisi tullut pidempi, kuin mitä olisitte kerralla jaksaneet. Neljä kuvaa kultakin kuudelta kuukaudelta ja kuvien jälkeen kyseisen kuukauden luetuin postaus. Ne oli kyllä yllättäviä, en juurikaan itse kuluta aikaa tilastojen parissa, joten tämä oli aika mielenkiintoinen juttu.

Mutta asiaan!

Tammikuu

Tammikuu meni ehdottomasti joulun jatkeena. Ei ollut mitään tammikuista sisustusintoa, vaan enemmänkin nautittiin talvesta. Ekassa kuvassa yläkerran aula, joka on muuten nykyisin jotain ihan muuta, mutta se operaatio on jäänyt blogista vallan pois. Pitänee ottaakin asiaksi!

Tammikuun luetuin postaus oli Ruokavaliopohdintaa vaaleissa farkuissa

Helmikuu

Helmikuun aiheet ja kuvat olivat nekin jotenkin turvallisen sisustuspainotteisia. Pakkaset paukkuivat ja valon määrä oli uskomaton. Ja hei,  olipas nuo meidän vanhat matot jo kuluneita (eka kuva)!

Helmikuun luetuin postaus oli Kopioi tyyli – olohuone

Maaliskuu

Kevättä rinnassa! Maaliskuussa fiilisteltiin punaista niin huulissa kuin vaatteissakin ja katettiin pääsiäsipöytää usealla eri tavalla.

Maaliskuun luetuin postaus oli Salaisuuksia, skumpaa, pitsiä ja huulipunaa

Huhtikuu

Huhtikuun isoin juttu oli ehdottomasti toinen sija vuoden visuaalisin blogi -kisassa. Ehdokkuudesta edelleen iso iso kiitos teille! ♡ Huhtikuu toi myös kevään, parsat ja ensimmäiset orvokit.

Huhtikuun luetuin postaus oli Elämän keväät ja syksyt

Toukokuu

Luonto puhkesi kukkaan. Kuuma kesä alkoi jo toukokuussa ja tuon fillarikuva on päivältä jona istuttiin ystävän terassilla skumppaa juoden ja poljettiin kesäillassa. Ihana ikimuistoinen päivä sekin. Tehtiin paljon pihatöitä ja elämä oli jotenkin ihanan kepeää.

Toukokuun luetuin postaus oli Äiti ja tytär

Kesäkuu

Kesäkuussa blogi hiljeni ja hiljaisempi tahti jäikin oikeastaan pysyväksi. Otin jollakin tapaa blogista myös hiukan etäisyyttä ja halusin jäsennellä omia ajatuksiani. Ennen kaikkea halusin elää taltioimatta jokaista päivää ja se koitui onnistuneeksi valinnaksi.

Kesäkuun luetuin postaus oli Herkullinen perunasalaatti kesäpöytään

Vanhojen postausten selaaminen on aina jotenkin pysähdyttävää. Jokaista kuvaa ja tekstiä kohden on myös ihan omat muistonsa ja tunteensa, jotka ei välttämättä välity millään tavalla teille. Siellä kaiken takana on kuitenkin se ihan oikea ja eletty elämä. Mutta tätä vuotta 2018 on  jokseenkin ilo selailla. Toki sielläkin on niitä kuoppia, mutta myös niitä iloisia juttuja ja hetkiä joita on ihana muistella.

Heinäkuusta joulukuuhun sitten toisessa postauksessa. Nyt ruokaa ja lumitöitä!

Aurinkoa päiväänne! ♡

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Nimittäin aika. Välillä tuntuu kuin kaikessa lukisi kissankokoisin kirjaimin “vielä ennen joulua“.

Tämä alkanut viikko on ehkä kuitenkin se ihan viimeinen kunnon puristus. On kaikenlaista joulujuhlaa, konserttia ja muuta iltarientoa. Koulussakin pitäisi ehtiä olemaan. Mutta ensi viikko (jouluviikko!!!) näyttääkin sitten jo ainakin teoriassa helpommalta. Toki sielläkin on monenlaista, mitä pitää ehtiä vielä ennen joulua. On tikkien poistamista Almalta, on hierontaa ja kampaajakäyntiä. Toki nämä terveys ja kauneusjututkin pitää ehtiä hoitamaan vielä ennen joulua. Puhumattakaan niistä ihan oikeista jouluvalmisteluista! Välillä tuntuu, kuin joulu olisi jonkinlainen vedenjakaja jota ennen pitää saada hoidettua ihan kaikki. Vaikka oikeastihan se elämä jatkuu vielä joulun jälkeenkin.

Parin varsin sateisen päivän jälkeen reipas joulumieli on hippasen kadoksissa. Uskon vakaasti, että valkea maa auttaisi tässä kohtaa, mutta minkäs teet. Hetkellistä parannusta on kuitenkin luvassa ja mittarin ainakin lupaillaan laskevan miinuksen puolelle. Saapa nähdä! Nyt en kuitenkaan haaveile edes hangista korkeista nietoksista, vaan ihan pakkanen ja kuurakin riittäisi. Tyydyn vähään!

Olisikohan ollut kolme vuotta sitten, kun olin kaukaa viisas ja tehnyt kaikki jouluostokset jo marraskuun loppuun mennessä. Vannoin itselleni, että otan tämän tavaksi, mutta kappas, kun ei ole sekään toteutunut. Nyt lähinnä mietin, että missä välissä sinne jouluostoksille pitäisi ehtiä. Pelkäänpä pahoin, että sekin pitäisi hoitaa pois alta vielä ennen joulua. Olenko se ruuhkassa ja tungoksessa hikoileva viimehetken stressaaja?

Ja entä sitten kun se joulu on ohi? Kauhea kiire palata arkeen, odottaa kevättä ja sulattaa kinkkukilot? Taidan valjastaa jouluvapaan aivokapasiteettini tämän dilemman ruotimiseen. Josko kuitenkin olisi mahdollista, että joulun alla voisi ihan oikeasti nauttia niistä joulujuhlista ja konserteista. Levittää iloista joulumieltä ja kohdata uusi vuosi levänneenä ja levollisena. Samoin arki, joka koittaa joka tapauksessa. Tähän haluan uskoa. Siitäkin huolimatta että luvassa ei olisi kuin vesisadetta!

Ihanaa tiistai-iltaa! ♡

Long time no see! Tämä bloggaaja on nimittäin ollut niin totaalisen vapaalla! Mietin kyllä, että olisiko pitänyt jotakin insta strooria tehdä, mutta kun mä olen ihan huono siinäkin. On ollut jotenkin niin ihana olla läsnä ja just tässä hetkessä. Ja hei, mä olen aina kärsinyt vähän sellaisesta someähkystä tämän blogin vuoksi, mutta nyt päivitin henkkoht facebookia jopa kolme kertaa parin päivän aikana. Ja se on paljon, kun suurimman osan vuotta en päivitä yhtikäs mitään. Mutta kun kerrankin tapahtuu, niin pitäähän se nykyihmisen jollakin tapaa tuoda esiin!

Blogissa taidettiin jäädä siihen kaaokseen, joka meillä ennen itsenäisyyspäivää vallitsi. Eikä se muuten ollut lainkaan niin nopeasti selätettävissä kuin olin äkkiseltään ajatellut. Siihen kun lisäsi vielä senkin kulman, että lakanoita ei oltu hetkeen vaihdettu ja koira oli päässyt kuraisilla tassuillaan sohvalle, työleiri oli jotakuinkin valmis. Mutta hei, kymmeneen vuoteen en ollut istunut ja katsonut linnan juhlia, mutta nyt tänä vuonna päätin tehdä muutoksen. Mun itsenäisyyspäivät on menneet joko synttäreitä valmistellessa tai niistä toipuessa, mutta tänä vuonna kun vieraiden joukossa oli tuttuja, päätin katkaista tämän epäisänmaallisen  putkeni. Ja olihan se aika hienoa!

Kun esikoinen täyttää kymmenen, niin kyllähän se herkistää. Voi että, mutta olen tässä viime päivinä miettinyt sitä kaikkea, mitä kymmeneen vuoteen on mahtunut. Ja tietty ihan eniten niitä kymmenen vuoden takaisia tuntemuksia. Sitä, miltä tuntui tulla äidiksi verrattain nuorena, ja kuinka elämä niin nopeasti muuttui ja vanhat kuviot vaihtuivat uusiin. Moni ystävyyssuhde jäi, mutta toisaalta ne kaikkein vahvimmat säilyivät.

Koen, että nyt saan ihan luvan kanssa olla ylpeä mun 10-vuotiaasta ja samalla me vanhemmat saadaan olla ylpeitä myös itsestämme. Ei se alku ruusuista ollut, eikä elämä missään nimessä ollut valmis siihen tapaan, kuin moni nykyisin haluaa elämän olevan, kun perhettä aletaan perustamaan. Mutta me ollaan kasvettu itsekin tässä vanhemmuuden ohessa ja tultu aikuisiksi. Sitä mitä elämä muuten ei ole opettanut, lapset ja vanhemmuus kyllä on.

Jonkinlainen rentouskin on vuosien mittaan saanut minussa vallan. 10-vuotiasta nimittäin juhlittiin pienimuotoisesti ja rennosti perjantai-iltana. Tein päivänsankarin toiveen, eli mutakakun ja salted caramel cheesecaken. Kaikki muu syntyi kaupan paistovalmiista tuotteista, eikä kukaan kärsinyt. Päinvastoin, tunnelma oli kepeä ja iltakahvit oikein leppoisa tapa juhlistaa päivänsankaria. Taidan ottaa tämän käytännön ihan pysyvästi!

Siskoni tuli meille perjantaina pariksi yöksi lasten kanssa. Viiden serkuksen jälleennäkeminen on jo sinänsä aina sellainen erityinen tapahtuma, mutta kyllä viikonlopun kruunasi, kun saimme jättää koko katraan mieheni hoiviin, ja pääsin viettämään lauantai-iltaa siskon kanssa. Ohjelmassa oli meidän perinteinen pikkujoulu, eli Murhamestareiden murhaillallinen. Joku saattaa muistaa, että voitimme viime vuonna, ja palkinto-prosecco korkattiinkin vielä perjantai-illan lopuksi kun fiilisteltiin jo seuraavan illan perinnereissua. Ihan parasta oli, että kahmaistiin voitto ja palkinto kuitenkin myös tänä vuonna, vaikka murha oli ehdottomasti kimurantimpi tapaus kuin yksikään edeltäjänsä. Tämän vuoden palkinto sisälsi viskipullon, joten jää nähtäväksi, tuleeko siitä otettua hömpsyt sitten vuoden kuluttua.

Nyt vieraat on saateltu haikein mielin kotimatkalle ja koko taloon on laskeutunut sellainen sadepäivän raukeus. Kun koko pää ja keho on saanut rentoutua viikonlopun ajan ja akut on ladattu taas pitkäksi aikaa, voi sunnuntain viettää ihan vain nauttien. Hygge, namaste ja zen. Ne on nyt todellakin täällä!

 

Ihanaa toista adventtia! ♡

Ps. Meidän pikkupotilas toipuu hyvin ja alkaa jo olla oma itsensä.

kaupallinen yhteistyö/Glade

---

Moikka! Mikäs sen hyggempää kuin poltella kynttilöitä. Ja tässä kohtaa vuottahan niitä menee. Paitsi että kynttilät kuuluvat syksyyn ja talveen, kai me jokainen tarvitaan vähän sitä jotakin heggeä arjen ja kiireen vastapainoksi ympäri vuoden. Minä ainakin! Tänään hyggeilystä ja tuoksumuistoista kaupallisessa yhteistyössä Gladen kanssa.

Pidempään blogiani seuranneet tietävätkin jo, että oma intohimoni kynttilöihin, ja nimenomaan tuoksukynttilöihin, sai aikansa jotakuinkin tasan kymmenen vuotta sitten. Pahan raskausajan masennuksen ja vielä pahemman synnytyksen jälkeisen masennuksen, sekä kymmenen minuutin pätkäunien keskellä, tuoksukynttilöistä, ja kynttilöiden rituaalinomaisesta sytyttämisestä, tuli viimeinen oljenkorteni elämän syrjästä kiinni pitämiseen. Ja esikoisen täyttäessä nyt joulukuun alussa kymmenen vuotta, uskon vieläkin siihen, että kynttilöitä polttamalla voi parantaa oloaan. Jos nyt ei ihan kokonaan pysäyttää sellaista elämän vapaapudotusta, niin ainakin hidastaa ja pehmittää sitä maahan iskeytymisen tunnetta.

Nykyisin taidan aika useinkin ilmoittaa haluavani olla “ihan vain hygge, namaste ja zen.” Tämä on sitä, että aina ei jaksaisi lähteä yhtään minnekään ja toisaalta kaipaan kotonakin jonkinlaista harmoniaa ja seesteisyyttä ympärilleni. Toiveeni pitääkin sisällään sen, että jokainen siivoaa lattioilta ja pöydiltä omat romunsa ja laittaa ne omille paikoilleen. Sitten vähintääkin oikaistaan pikkuisen paikkoja ja laitetaan kynttilät palamaan. Jos minua haluaa hemmotella, tässä on takuuvarma resepti myös siihen. Ja kun äiti saa aika ajoin olla ihan vain hygge, namaste ja zen, veikkaan, että ihan kaikilla on paljon mukavampaa.

Olen aina ollut herkkä tuoksumuistaja ja tietyt asiat, ja jopa tietyt päivät vuodesta, tuoksuvat mielestäni aina samalta. Esimerkiksi kevään tuleminen on sitä, että yhtenä päivänä vain aistin ulos astuessani, että nyt se on täällä. Sillä yhdellä kevätpäivällä on oma tuoksunsa ja se on lopullinen pelastus pitkän talven jälkeen, ja samalla lupaus tulevasta kesästä. Samoin ihan tavallisella arjella ja kiireellä on oma tuoksunsa. Ei ehkä mikään oikeasti nimettävä, mutta sen arjen fiiliksen aistii silti ihan jokaisella tavalla – jopa nenällään. Siksi tuoksukynttilät ovat se mun juttu. Niillä voi ikään kuin nollata arjen ja vaikka ei mistään suoranaisesta vapaapudotuksesta olisikaan kyse, myös tarrata vähän tiukemmin siihen sellaiseen turvallisuudentunteeseen, että kaikesta kyllä selviää.

Syksystä toiseen meillä palaa nuo Gladen tuoksukynttilät. Tykkään siitä, että kynttilät on yksinkertaisessa lasissa, joka ei riitele minkään sisustuksen kanssa. Hento vaniljan tuoksu vie ajatukset pois siitä tavallisesta arjesta ja omenapohjaiset tuoksut taasen lujittavat syksystä selviämistä ja joulun tunnetta. Juuri tähän aikaan vuodesta tuo pieni punainen lasikynttilä (Spiced Apple) on oma suosikkini. Pieni valkoinen kynttilä on vaniljan tuoksuinen ja isommissa on niin ikään omenan ja kanelin yhdistelmä, sekä vaniljan ja magnolian tuoksu.

Mutta sitten se arvonta! Kerro kommentissasi mikä tuoksu tuo sinulle mieleen jonkin
kivan muiston? Vastanneidein kesken arvotaan noin 22 euron arvoinen Glade-tuotepaketti. Osallistumisaikaa on 5. 12. 2018 asti ja arvonnan säännöt löydät täältä.

 

Kaunista keskiviikkoiltaa ♡

No johan, torstai jo! Mennyt taas viikko että humpsista vain. Lapsilla on ollut kavereita kylässä ja juuri yksi yökyläilijä saateltiin matkaan. Kaveripäivä tänäänkin, mutta tasapuolisuuden nimissä saan itsekin ystävän kylään. Pakko sanoa, että tällainen harrastusvapaa viikko on kyllä mahdollistanut ihan erilaisen sosiaalisen elämän. Niin kivoja kun nuo lasten harrastukset onkin, niin kyllähän ne sitovat ja asettavat arki-illoille omat raaminsa.

Viime aikoina somessa on ollut paljonkin juttua harrastamisesta ja siitä, miten paljon niitä harrastuksia lapsella ylipäätään tulisi olla tai mikä määrä puolestaan on ehdottomasti liikaa. Kasvottomassa nettikeskustelussa ehdottomuus kukoistaa aina, vaikka oikeasti nämäkin on niitä juttuja, joihin on yhtä monta vastausta kuin perhettäkin. Mun mielestä on tosi hienoa, että lapseni tykkäävät liikkua ja heillä liikunnallisia harrastuksia. Jokaisen lajin ovat itse saaneet valita, joten olen iloinen siitäkin, että se liikunnallisuus tulee heistä itsestään, eikä siihen ole koskaan tarvinnut tuupata tai usuttaa. Tykkään myös, että musiikki kuuluu lasteni elämään, sillä vaikka itselläni ei ole minkäänlaista musikaalisuutta, enkä ole koskaan edes opetellut soittamaan mitään soitinta (no ehkä pakosta nokkahuilua), olen kuitenkin aika läheltä saanut seurata sitä, miten paljon musiikki voi jollekulle antaa, ja miten tärkeä asia siitä saattaa vuosien mittaan muodostua.

Yhtä iloinen olisin kuitenkin, vaikka lapseni ilmoittaisi, että hänen harrastuksensa ovat tästä lähin piirtäminen tai lukeminen. Toki ehkä tässäkin tapauksessa yrittäisin löytää “lajeihin” jonkinlaisen sosiaalisen aspektin, mikäli lapsi kokisi yksinäisyyttä tai kuulumattomuutta jonkinlaiseen porukkaan. Kaikki eivät sitä tarvitse, ja toisaalta olen nyt vasta itsekin löytänyt ilon ryhmässä liikkumisesta, jota olen aina ennen vihannut. Toisaalta harrastaminen on tapa juurikin löytää itsestään niitä erilaisia puolia ja kenties elämäntapoja. Me aikuiset useimmiten liikumme, emme harrasta liikuntaa, luemme, emme harrasta lukemista jne. Näin mä ainakin itse koen asian.

Tänne muuttaessamme olimme varsin tietoisia siitä, että lapsemme jäävät paitsi sellaisesta asutusalueiden ja taajamien sosiaalisesta kasvuympäristöstä. Siitä, että asutaan rauhallisen kadun varrella, jossa naapureina asuu saman ikäisiä lapsia ja aina on kavereita kun vain astuu ovesta ulos. Teimme tietoisen valinnan muuttaa taloon, josta kulkuyhteydet keskustaan on ainakin sen verran huonot, että talvella fillarit saavat rauhassa nukkua talviuntaan ja lasten kulkeminen on vielä vuosia täysin vastuullamme. En siis valita. Huokailen lähinnä sitä muutosta, jota yksi tällainen viikko voi saada aikaan.

Ei kyllä ollut tarkoitus ajautua aiheeseen harrastaminen, mutta tulipa nyt sekin ajatuksen virta rykäistyä ulos. Olin nimittäin ajatellut pysytellä turvallisesti vähän pinnallisemmissa asioissa. Kuten vaikkapa hameenhelmoissa ja sitä lajia. On nimittäin aika ihana tuo kohtalomekkoni, tykkään siitä ihan hirveän paljon. En ole mikään printtitrikoon suosija, mutta tällaisessa vaatteessa kuviot toimivat paremmin kuin hyvin. Ja värimaailmakin on kuitenkin kohtalaisen turvallinen.

Tuo sininen neule on vastaava, mutta lyhyempi malli siitä vihreästä neuleestä, jota käytin viime talvena ehkä neljänä päivänä seitsemästä. Ihana sekin!

Mutta nyt kauppaan! Toivotaan, että aurinko on jo sulattanut tiet, koska mullahan on tietenkin edelleen kesärenkaat.

Neule⎮Samsøe & Samsøe
mekko⎮Morris & Co x H&M
tossut⎮Adidas Originals

Kivaa ja aurinkoista torstaita!

Niin se vain vaihtui kirpeän aurinkoinen pakkasaamu tihkusateeseen. Ikään kuin ketään olisi tarvinnut muistuttaa siitä, että viikonloppu on ohi ja eletään maanantaita. Mutta tiedättekö mitä! Tänään en pitkästä aikaa ollut aamulla väsynyt, äitiäni lainatakseni, “kuin kuraan kuollut kuttu”. Ja mikäkö syy? No se, että menin eilen seitsemän jälkeen nukkumaan! Tai ainakin sänkyyn lukemaan ja yhdeksältä olin jo höyhensaarilla. Teki hyvää, mutta joo, ei ole mahdollista ihan joka päivä – eikä edes joka viikko.

Mutta hei, ihan tavallinen arki ja maanantai. Tai no, astetta parempi, kun olo on virkeä, mutta tavallinen silti. Eikä siinä tavallisessa mitään vikaa ole, jopa ihan tykkään tavallisista asioista. Adjektiivina tuo on vain helposti sellainen negatiiviselta kalskahtava. “No tää on tällainen ihan tavallinen” tai “No se on ihan tavis“. Vähättelevä ainakin. Sellainen suomalaiseen suuhun sopiva. Eikös jossain mainoksessakin sanottu, että suomalaiset on maailman tavallisinta kansaa. Ja joskus tuntuu jopa että maailman negatiivisinta. Ei pahalla, mutta ollaanhan me aika jöröjä. Noin karkeasti yleistäen. Ja sitten kuitenkin kun elämä yleensä on ihan tavallista, sitä tavallisuutta ei saisi vähätellä. Aika usein juuri sellaista tavallista elämää itketään takaisin siinä kohtaa kun elämä ajautuu kriisiin. Minä ainakin olen itkenyt. Vuolaasti ja äänekkäästi.

Joten tänään olen ihan iloinen siitä, että on tavallinen maanantai. Että saa laittaa ruokaa neljälle hengelle ja pestä ehkä neljän hengen pyykkejä. Että on lapset, jotka haluavat harrastaa ja jotka viihtyvät harrastuksissaan. Ollaan kaikki terveitä tai ainakin pystytään elämään täysipainoista elämää sairaudesta huolimatta. Siinä on jo aika paljon tavallisia juttuja, joista iloita ja olla jopa onnellinen.

Viime viikon maanantailistasta tuli “suoritettua” ihan jokainen kohta joten jatkan hyväksi valitulla polulla.

Maanantailista:

Jatkan aikaisin nukkumaan menemistä (mahdollisuuksien sallimissa rajoissa)

Poltan kynttilöitä ja nautin kotona olemisesta

Käyn kirjastossa ja siirryn Håkan Nesserin Van Veeteren -sarjaan

Käyn jumpassa ja kuntosalilla

Ulkoilen nauttien luonnon väri-ilotulituksesta

Tapaan ystäviä

Nautin ulkona syömisestä ja valmiiseen pöytään pääsemisestä

Juon kahvit kasvihuoneessa

Taion jotakin kivaa villiviinin köynnöksistä

Etsin tavallisista päivistä elämisen iloa ja positiivisuutta

Käyn ystävän kanssa minilomalla!

 

Oikein ihanan tavallista arkea ja maanantaita! ♡