Tuossa kun lapseni kanssa keskustelin uuden huonekalun tuoksusta, tulin miettineeksi, miten vähän meillä on tähän kotiin ostettu uusia huonekaluja. Oikeastaan lähes kaikki on vanhasta kodista ja suuri osa tietenkin myös vanhoja huonekaluja. Sänkyä, bambupöytää, työpöytää ja joitakin tuoleja lukuunottamatta ollaan menty vanhoilla. Ja niistä mä tykkäänkin. Joskus mietin, että uudenaikaiset liukuovikaapit kai nielisivät enemmän tavaraa sisuksiinsa, mutta kyllä nuo vanhat kaapit on huomattavasti kauniimpia. Ja samoin toki tykkään meidän kirjakaapeista, vaikka ne ei mitään antiikkia olekaan. Mutta ajattomat omalla tavallaan. Ja onhan ne toki aikanaan ollut meidän häälahja itsellemme, joten kiva ihan siinäkin mielessä, että kestävät aikaa. 😀

Mun pääsiäsineule, tai tipuneule, valmistui viimein. Kerran jo nakkasin sen seinään, kun onnistuin epähuomiossa neulomaan helman aika pitkäksi, mutta kierteelle. Itse asiassa kahdesti! Mutta sitten kaivoin sisuni ja neuleen esiin, ja lopulta siitä tuli tosi ihana! Mä ehdin vuosia ajatella, että neulominen ei vain yksinkertaisesti ole mun juttu. Äitini on superkäsityöihminen, joka pitää villasukissa ties millaisen määrän ihmisiä ja neuloo lähinnä vain palmikko-, pitsi- tai kirjoneulesukkia, virkaa parisängyn peitteitä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Äiti on myös pitänyt kohta puolen sukua islantilaisneuleissa ja neuloo välillä parisataa pipoa ja junasukkia sairaalaan. Ihan vain välityönä. Samoin siskoni innostui käsitöistä ja islantilaisneuleita ja kirjoneulesukkia tulee melkoisella vauhdilla. Molempien tuotoksia olette nähneet paljon täällä blogissa, joten voitte ehkä uskoa, mistä puhun. No, joka tapauksessa mä ajattelin aina, että musta ei yksinkertaisesti ole tuohon. Mutta en tiedä, onko se tämä korona-aika vai mikä, mutta loppuvuodesta sain päähäni, että neulon villapaidan. Ja neuloin. Sellaisen tasona tehdyn ainaoikein neuleen, joka oli niin tylsän värinen, että tein sen lopulta ihan kiukulla loppuun ja päätin, että panostan sen jälkeen väreihin. Ja tämä on toiminut. Onneksi mulla on tosin kaksi ihanaa opettajaa. Ja tuntuuhan se nyt aikuisenakin aika hyvälle, kun oma äiti sanoo olevansa minusta ylpeä. 😀 Tosin olen kyllä todennut, että äiti saa yhä pitää meidän perheen villasukissa.
Mutta tämä siis sinulle, joka ajattelit, ettei käsityöt ole sua varten tai että et osaisi. Jos minä pystyn, niin voisin vaikka vannoa, että kaikki joilla on kaksi toimivaa kättä pystyvät! Tärkeää on muistaa vain, ettei tarvitse olla yhtä hyvä kuin joku muu. Ei mulla ole mitään saumaa kilpailla äitini tai siskoni kanssa, mutta sen mä olen myös hyväksynyt. Olen ehkä sitten jossakin muussa jutussa parempi.

Täällä on muuten lumet kadonneet ja katujen harjaus on jo hyvässä vauhdissa. Jälleen kerran mulla jäi istuttamatta iso kasa kukkasipuleita syksyllä ja ajattelin, että ne olisi kiva kaivaa maahan vaikka viikonloppuna. Kevättä kohti mennään, ja se tuntuu jotenkin todella ihanalta!

 

Huh, mikä viikonloppu! Tosiaan viikko sitten lauantaina meidän siivouspäivä kääntyi siihen, että mieheni ilmoitti haluavansa uudet sohvat ja niinpä me laitettiin vanhat sohvat myyntiin ja tilattiin uudet, joita oltiin toki suunniteltu jo pidemmän aikaa. Tai no, minä olin suunnitellut Ikean Stocksund -sohvia jo useamman vuoden, ja viime aikoina lähinnä odottelin, josko vaaleat päälliset tulisivat taas myyntiin. Sohvan kokoinen asia oli kuitenkin sellainen juttu, josta väännettiin useampaan otteeseen, ja lopulta tilanne oli vähintäänkin “patissa”. Ehkä tuo huomasi väsymykseni valkoisten päällisten pesemiseen tai jotain, mutta ajankohta oli otollinen ja puolisoni sai tahtonsa läpi. Eli tilattiin Soderhamnit, jotka taitaa olla nykyään yhtä suositut kuin nuo Ektorpit olivat aikoinaan.  Tosin asetin ehdoksi taas valkoiset päälliset ja kompromissi syntyi näillä ehdoilla.

Ehkä se väsymykseni valkoisiin sohviin oli myös jossain määrin totta, sillä seuraavana päivänä päätin itse, että miehen ehdottama beige olisi sittenkin parempi. No, ei sitä tilausta voinut enää muuttaa, joten nyt meillä on kahdet sohvanpäälliset, joista toiset pitäisi palauttaa takaisin. Ja kyllä mä nyt olen ihan tyytyväinen. Noissa inan tummemmissa kun ei ihan jokainen kissankarva pistä silmään. Ja olen toki tyytyväinen koko kokonaisuuteen. Meillä kun on siinä suhteessa kasvava perhe, että lapset venyvät ja sohvalla on useimmiten enemmän kuin ahdasta. Tästä syystä päätettiin myös vaihtaa erillinen sohvapöytä kunnon rahiin, jolla saa mukavasti lisätilaa löhöilyyn. Nyt kun lapset vielä jaksavat meidän kanssa löhöillä, pitää tietenkin panostaa puitteisiin.

No, uudet sohvat tulivat keskiviikkona ja vanhat jatkoivat matkaansa torstaina. Perjantaina aloitimme heti työpäivän päätteeksi olohuoneen raivauksen ja kokosimme tapetointipöydän valmiiksi. Noutopitsan jälkjeen päätettiin ryhtyä heti hommiin, jotta päästäisiin lauantaina vähemmällä. Lopulta ihan hyvä veto, koska muuten ei olisi viikonloppu riittänyt. Tapetointi nappaa ihmeen paljon aikaa. Ja sitten on kaikki se sähköjen ja listojen irrottaminen ja uudelleen laittaminen, maalaus ym. Kello taisi olla yli kymmenen kun lauantai-iltana saatiin sohvat kasaan. Sunnuntaina jatkettiin vähän kevyemmin ja vieläkin olisi tekemistä, mutta ehkä niitä paikkoja saa kuntoon vähän kerrallaan tällä viikolla. Suurin työ oli kassakaapin siirtämisessä. Se kun siirtyy pari senttiä kerrallaan kolmen ihmisen voimin. Eikä se muuten ole edelleenkään omalla uudella paikallaan, sillä puhti loppui vähän kesken. Saimme sen kuitenkin sen verran liikkumaan, että mahduimme kasaamaan sohvat. Jos omistaisi jotakin kovin arvokasta, tuolla se olisi hyvässä jemmassa. Tai ainakin kaappi itse on hyvässä jemmassa. Sitä kun ei kukaan kanna ääneti mihinkään.

Olohuoneen uusi vihreä ilme näyttää omaan silmääni aika täydelliseltä. Ja jos kohta 13-vuotias teini sanoo, että näyttää kodikkaalta, en mene asiaa kiistämään. Sillä onhan se nyt kodikas. Ja sanonta nälkä kasvaa syödessä piti taas kutinsa. Nyt nimittäin haluan tapetteja yhä enemmän joka huoneeseen. Ja tuo toinen haluaa isomman telkkarin. Joten onpahan kinasteltavaa myös tulevaisuuteen, eikä tarvitse tylsyyteen asti sohvalla löhötä.

Sen verran oltiin kuitenkin sunnuntaina jo voiton puolella, että pastan kanssa korkattiin oikein viinipullo. No, ehkä oltiin se myös ansaittu!

Sehän on sitten talvilomaviikko edessä meille eteläisen Suomen eläville. Tuntuu kyllä ihan hassulta ajatella, että tätä koronasysteemiä on kestänyt kohta koko himputin vuoden. Mutta talvilomille jäätiin vielä viime vuonna autuaan tietämättömänä siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vuosi on lopulta aika lyhyt aika, mutta onhän tähän toki mahtunut kaikenlaista. Silti myönnän, että mulla on välillä päiviä, kun unohdan koko koronan. Yleensä muisti palaa siinä kohtaa kun kaupan ovissa tulee vastaan maskinaamaista väkeä. Mutta olen toisaalta ihan tyytyväinen, että asia ei ole jatkuvasti päällimmäisenä mielessä.

Vaikka pakkanen on täälläkin huidellut kolmen kympin liki, mulla on ollut tällä viikolla sellainen sopivasti keväinen fiilis. Edelleen tykkään talvesta, mutta aurinko ja lintujen laulu on jotenkin tullut myös tosi tarpeeseen. Lupaus siitä, että kevät on tulossa – ennemmin tai myöhemmin. Ja kai sisälläni on jokin ajatus siitäkin, että samaan tapaan kuin viime vuonna, se kevät tuo tullessaan myös pikkuisen normaalimman elämän.

Niin ja jos se Niinmun neulemekko onkin ollut lempivaatteeni pahimpina pakkaspäivinä, niin tämä Saman merkin kauluriliivi on sitten tehty just näitä vähän vähemmän kylmiä päiviä ajatellen. Tämä on muuten just niitä vaatteita, joille en lämmennyt aluksi millään tavalla. Sittemmin olen yhdistänyt sen niin mekkoihin kuin paitoihinkin, ja nyt ihan vaan pitkähihaiseen teeppariin.

Mutta hei, nyt hiihtokamoja vaihtamaan! Pitää nauttia ennen kuin se kevät sieltä tulee!

Ps. tästä huomasin, miten kauhea juurikasvu mulla on. Olen viimeksi käynyt kampaajalla joskus lokakuun alussa, mutta latvat lyhensin sentään itse vuoden alussa. 😀

Blogin päivittäminen takkuaa edelleen, mutta eiköhän sekin tästä, kun tuo ihana valo jaksaa koko ajan lisääntyä. Ja jos nyt ihan suoraan sanotaan, niin kyllä mä olen viikonloppuisin paljon mieluummin vapaalla ja ulkoilemassa kuin koneen vieressä istumassa. Eilenkin vietettiin supermukava päivä ja ehdittiin hiihtämään, laittamaan hyvää ruokaa ja löhöämään koko perhe sohvalla pitkän kaavan mukaan. Lapset leipoivat iltapalan ja me aikuiset saatiin vain olla. Pakko myöntää, että olen oppinut suuresti nauttimaan siitä, että lapset ovat jo isompia ja se pikkulapsiarki on muuttunut ihan toisenlaiseksi. Rennommaksi ja joustavammaksi. Helpommaksi ehkä eniten. Joskin kyllähän edelleen koen stressiä siitä, miten arkena ehditään joka paikkaan ja kuinka välillä pitäisi olla parissakin paikassa yhtä aikaa. Onni on ihanat isovanhemmat ja toisaalta tiedän, että tämäkin on vain vaihe. Vuodet lipuvat ja jossain kohtaa kiireiset illat vaihtuvat taas johonkin ihan muuhun. Nyt pitää siis vain keskittyä löytämään se iloa rjesta ja siitä, että lapset haluavat harrastaa.

Nostelin sunnuntaiaamun kunniaksi tuolit ja korit pöydälle ja pidin oikein tehokkaan parituntisen siivoten. Muut lähtivät luistelemaan, joten nappasin pienen palan päivästä myös blogille. Seuraavaksi suuri carbonara-vuoka uuniin, jotta ensi viikon ruokahuolto on ainakin alkuviikon osalta taputeltu. Sitten koko perheen voimin hiihtämään. Viime talvi kun jäi tulematta, yritämme nyt nauttia sitten senkin edestä kaikista talvilajeista ja lumesta. Hommattiin jopa retkiluistimet, jotta voidaan lisätä lajien kirjoa. 😀

Asu ei siis oikeasti ole tältä päivältä – tai edes eiliseltä. Viikonloppuna mun pukeutuminen on lähinnä pyjama-tekninen kerrasto -akselia. Mutta tämä on yksi arjen lemppareistani, sillä nuo Weekday farkut ovat ihana täyspitkä lisä mustien arkihousujen joukossa. Yleensä joudun hankkimaan housuni pitkien ihmisten mallistoista, mutta nämä (ehkä jo kolme vuotta vanhat) housut ovat niitä harvoja, jotka tuovat vähän vaihtelua tylsään mustaan. Punaiset unikot taasen tuovat sopivasti pirteyttä vaikka vähän harmaanpaankin päivään.

Mutta ei mulla taaskaan mitään ihmeellistä asiaa ollut. Nautitaan nyt siitä talvesta, joka vihdoin tänne lounaaseenkin saatiin. Tänään kun haukkaa kunnon annoksen happea, jaksaa taas huomenna ihanasti arkea. ❤️

 

Vuosi vaihtui täällä melko rauhallisissa tunnelmissa ystävien kanssa. Naurettiin, kuinka keski-ikäistymisen tunnistaa siitäkin, kun uudenvuoden juhlissa tehdään neuletöitä ja lantrataan skumppa mehulla ja koristeilla. Mutta meillä oli hauskaa. Tämä oli sellainen rento päätös joulun juhlimisille ja tästä on hyvä jatkaa kohti arkea, talvea, valoa ja kaikkea uutta.

Vaikka joka puolella toitotetaan, kuinka kulunut vuosi oli ihan kamala ja toivotaan vuoden 2021 olevan paljon parempi, en pysty yhtymään huutoihin. Mulle mennyt vuosi oli hyvä, yksi parhaista koskaan elämistäni, jos ei oikeasti paras. Toki on kökköä, miten moni asia on peruuntunut, kuinka vuosi vaikutti taloudellisesti meidänkin perheeseen ja kuinka se on pidentänyt välimatkaa ystäviin ja rakkaisiin. Silti kulunut vuosi on ollut se, jonka aikana oma perhe on ollut lähempänä kuin koskaan. Vuosi myös avasi silmiä monessa kohtaa, ja sellaiset itsestäänselvyydet ja tasaiset jurnutukset oli helpompi kyseenalaistaa. Oli ilo oivaltaa ja uskaltaa, nähdä asiat uudessa valossa ja oppia paljon itsestään ja omista unelmistaan. Pitkälti joudun siis kiittämään koronaa, ilman sitä minäkin kulkisin vain jatkuvasti samaan suuntaan näkemättä sivuilleni ja ymmärtämättä kaikkea sitä ihanaa mitä mulla jo on. En yksinkertaisesti myöskään kehtaa väittää mennyttä vuotta huonoksi, koska olen läheltä nähnyt, miten kova se on ollut esimerkiksi monelle ystävälle. Ihan liian moni minun ikäpolvestani ei esimerkiksi saanut niitä ihania lahjoja sairaalasta, vaan joutui niiden sijaan jättämään jäähyväisiä.

Niinpä ehkä elämäni ensimmäistä kertaa en luvannut mitään uudenvuodenlupauksia tai listannut uusia unelmia ja tavoitteita. Just nyt on oikeastaan tosi hyvä, ja ainoa toive, jonka öiseen sumuun henkäisin oli se, kuinka toivoisin kaiken pysyvän hyvänä. Ja jos jossain kohtaa huomaan, että suuntaa pitää muuttaa, uskon olevani tarpeeksi rohkea tekemään sen ilman rakettien pauketta.

Eilen syötiin juustoja ja ystävien tekemiä hilloja. Jälkkäriksi tein marenkikakun, jonka päälle keitin vielä kinuskia. Kerma, kinuski, puolukat ja piparkakut sopivat oikein hienosti yhteen ja jälkkäristä tuli just sopivasti rennon juhlava.

 

Vaikka vielä viikko sitten ajattelin, etten pysty luopumaan joulusta vielä pitkään aikaan, nyt musta tuntuu, että eilisten juhlien jälkeen olen valmis menemään kohti uutta. Kun joulukukat alkavat nuokkua, mä olen valmis tulppaaneille.

Ihanaa ja superupeaa vuotta 2021!

Varsin laiskanpuoleinen viikonloppu tämäkin, mutta jonkinlainen joulustressi alkaa orastavasti muistuttamaan itsestään. Lahjat on kyllä jotakuinkin hankittu, mutta paketointiakin pitäisi harkita. Se oli vain niin paljon helpompaa kun lapset olivat pieniä. Nykyisin sitä salaista ilta-aikaa ei jää edes joulun alla. Pitää ehkä panostaa aamuahkeruuteen ensi viikolla. No niin, sekin huolenaihe tuli tässä kirjoittaessa ratkaistua.  🙂

Meillä alkaa koti pikku hiljaa muuttua jouluisemmaksi ja onneksi olen vuosien varrella oppinut vähän rennommaksi joulun suhteen. Kunhan on ruokaa, kynttilöitä, kukkia ja suklaata, olen kohtalaisen tyytyväinen. Mitään ihmeellistä joulusiivousta en harrasta, koska meillä siivotaan joka päivä ja joka viikko. Aina jotain, jotta sitä totaalikaaosta ei synny ja se sopii mulle. En halua siivota tuntitolkulla. Varsinkaan ennen joulua.

Kävin eilen ostamassa Sandrasista Skandinaviskin Jul- kynttilän. Sen tuoksu kuuluu mun jouluun. Samasta paikasta on tuo pianon päällä oleva paperikuusi ja kalenterikynttilä, jonka polttamisessa olen muutaman päivän jäljessä, vaikka kuva viime viikolta onkin. Ikkunoissa on tähtiä ja kukkia, ja kuistilla värjöttelee toistakymmentä hyasinttia, jotka pääsevät sisälle jo viikon päästä. Eipä se joulufiilis ihmeempiä sitten vaadikaan. Riisipuuroa, joulumieltä ja rauhallista kotona olemista. Kunhan lahjat on kääritty, joulu saa mun puolesta vaikka tullakin!

Ihanaa Lucian päivän iltaa ✨

Lumesta ei ole enää tietoakaan, ja vaikka varastossa odottelee muutama pari erittäin vähän käytettyjä suksia, voisin tyytyä edes pieneen kuuraan ja hentoon lumivilttiin. En vaadi hankia korkeita nietoksia, mutta kevyt valkoinen puuterikerros tekisi tosiaan ihmeitä. Se antaisi valoa ja raikkautta. Puhtautta ehkä ennen kaikkea. Mutta ei auta kuin odottaa lumen uutta tulemista.

Meillä oli eilen siivouspäivä ja samalla nosteltiin hiukan joulua esiin. Tyttöjenpäivä, koska miesväki oli reissussa ja saatiinkin aikaan vaikka mitä. Nyt melkein joka ikkunassa on pieni pala joulua ja valoa, ja koti vaihtoi heti tunnelmaa. Tänään käytiin ystävillä juomassa päiväkahvit ja samalla nautittiin vuoden ekat joulutortut. Nekin on muuten sellaisia, joita olen vasta viime vuosina oppinut syömään. Joskus en voinut sietää ylipäätään mitään voi- ta lehtitaikinaan viittaavaa.

Tänään viikonloppu jatkuu perinteisellä pyykinpesulla, mutta ohjelmassa on myös ensimmäiset piparitalkoot. Kaiken harmauden keskellä joulufiilis syntyy melkein väkisin. Kukapa nyt ei haluaisi piristää pimeää vuodenaikaa.

Vaikka piparintuoksu on aivan mahtava, niin pakko huikata myös tuo meripihkan ja tonkapavun yhdistelmä. Ai että, mutta rakastan tuota mun pari viikkoa vanhaa Klintan huonetuoksua. Voisin uida siinä, niin mielettömän ihana tuoksu se on. Ja vaikka tykkään myös tuoksukynttilöistä, tuo liekitön versio on niin kiva, kun se tervehtii eteisessä heti kotiin tullessa. Ja taklaa muuten tosi kivasti eteisen “muita tuoksuja”. Nimimerkillä teinipojan äiti. 😀

Kamelinselkä on katkaistu ja vuoden harmain päivä on takana. Näin ainakin toivon. Perjantai-ilta meni juhliessa japanilaisittain ystäväporukalla ja eilinen täyttyi harmauden sijaan vaaleanpunaisesta kun juhlittiin 2-vuotiasta kummityttöä. Tänäänkään en ajatellut antaa harmaille ajatuksille kovinkaan suurta jalansijaa, päinvastoin, harmaus saa ihan luvan kanssa luoda hyggefiilistä sunnuntain ylle.

Olen jo tovin kiemurrellut sen kanssa, että mulla ei oikein ole teille mitään ihmeellistä kerrottavaa. Elämä, arki ja viikot jurnuttavat tasaista tahtia. Päivät täyttyvät työstä, lasten harrastuksista, pyykinpesusta ja kaikesta muusta ihan tosi tavallisesta. Joskaan elämäni nyt ei ole koskaan mitään kovinkaan erikoista ollut, mutta kun ei ole tarkoitus muuttaa, remontoida, rakentaa, erota tai lisääntyä, ne sellaiset kuumat perunat jäävät väkisinkin elämättä ja jakamatta. Älkää ymmärtäkö väärin, olen oikein mielissäni siitä, että mitään noista edellämainituista ei ole tällä haavaa tiedossa. Elämä on hyvää just näin. Sellaista, mistä olen haaveillut. Mutta se on tasaista ja ihan tavallista. Ei niinkään otsikoiksi taipuvaa.

Vein perjantaina illan emännälle amarylliksiä ja eukalyptuksia ja pakkohan niitä oli saada myös omaan maljakkoon. Vaikka edelleenkään ei varsinaisesti jouluta, rakastan joulunajan kukkia. Erityisesti näitä lohenpunaisia sävyjä. Ajattelin, että näiden myötä myös se joulufiiliskin voisi löytyä sieltä jostain mielen perukoilta. Ja hei, olen sentään hankkinut jo kaksi joululahjaa ja yhden pikkujoululahjan! Että onhan tässä jo oikea suunta!

Lapset ovat olleet tänään aktiivisina pelireissulla ja tanssiesityksissä. Ajattelin helliä koko porukkaa pannari-iltapalalla. Se on sitä sellaista sunnuntai-illan luksusta tällaisessa ihan tavallisessa elämässä.

Suloista iltaa ja ihanaa uutta viikkoa 💕

 

 

Pitkiä yöunia, hyvää ruokaa, isien onnittelua, herkkuja, ulkoilua, kirjoja ja telkkaria. Niin ja tietenkin valloitetut pyykkivuoret, puhtaat lakanat ja sauna. Mitä tylsempää ja kiireettömämpää, sen parempi.

Aloitettiin eilen tosi hyvä sarja, ruotsalainen Heder. Ajattelin ensin, että se voisi olla jopa liian raskas, mutta yllätyin, miten koukuttava sarja on. Ihan teki tiukkaa illalla lopettaa katsominen. Tai no, tiukkaa ja tiukkaa, onneksi olen iltauninen ja telkkarimaratonit jää katsomatta kun silmäluomet painuvat kiinni. Tai ainakin aina seuraavana aamuna olen kiitollinen, ettei mennytkään myöhään.
Itse asiassa joskus pari viikkoa sitten aloitettiin katsomaan Totuus Harry Quebertin tapauksesta -sarjaa. Olen pitkittänyt katsomista, koska kirja oli niin hyvä, etten oikein edes halunnut pilata luomaani mielikuvaa jonkun muun näkemyksellä. Mutta sarja oli tosi hyvä, ja vaikka olisin valinnut pääosan näyttelijän ihan toisin, jouduin jopa myöntämään, että näin oli parempi. Koukuttava sarja tämäkin. Mutta sitten vain kävi niinkin ikävästi, että se poistui Cmorelta. Että miten ärsyttävää! Enkä onnistunut löytämään sarjaa muistakaan suoratoistopalveluista. 

Sunnuntai-illalle olisi vielä hiukan kirjallisia töitä, puhtaiden lakanoiden petaamista, alkuviikon ruokien valmistamista ja kenties pätkä Hederiä. Sitten kunnon unet ja virkeänä ja pirteänä uuteen viikkoon.

Ihanaa isänpäivän iltaa! ❤️

 

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Sinituote

---

Vuosittain näin lokakuussa näkyväksi tuleva Roosa nauha -kampanja on mitä hienoin esimerkki kansallisesta yhteenhiileen puhalaltamisesta. Vajaassa parissakymmenessä vuodessa Roosa nauha on paitsi vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten rintapielissä, myös ihan jokaisen ajatuksissa. Meistä aikuisista kun jokainen on tainnut jollakin tavalla osua törmäyskurssille rintasyövän kanssa.
Lokakuu on virallinen Roosa nauha -kuukausi ja hyvää voi tehdä monella tavalla. Yksi tavoista on siivoaminen Sinituotteen Roosa nauha -kampanjatuotteilla. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sinituotteen kanssa.

Jo yhdettätoista vuotta Roosa nauha -kampanjan yhteistyökumppanina toimiva Sinituote osallistuu Roosa nauha -keräykseen kampanjatuotteilla, joiden myyntihinnasta osa lahjoitetaan Roosa nauha -keräykseen. Mukana keräyksessä on joukko laadukkaita SINI-siivousvälineitä sekä KUNGS-lumiharjoja ja -heijastimia. Tarpeellisia ja käytännöllisiä tuotteita ihan tavalliseen arkeen. Ja täytyy tässä kohtaa sanoa, että olen hurjan iloinen siitä, miten yritykset meillä Suomessa ovat lähteneet mukaan Roosa nauha -kampanjaan. Ja siihen, että tuotteiksi on ylipäätään valikoitunut kestäviä ja laadukkaita arjen käyttöesineitä. Hieno juttu!

Pinkit siivousvälineet ovat aika piristävä osa arkea ja itse tykkään väristä. Meiltä löytyy paljon Sinituotteen Roosa nauha -tuotteita vuosien varrelta ja juuri pinkit ovatkin omia suosikkejani. Tiesithän kuitenkin, että mikäli vaaleanpunaiset siivousvälineet eivät ole makuusi, Sinituotteen kampanjatuotteita myydään myös valkoisena ja hopeanharmaana!

“Rikkasettejä ei voi koskaan olla liikaa”. Näin totesi jopa puolisoni, joka ei muuten ole varsinaisesti tunnettu intohimostaan siivoamiseen tai siivousvälineisiin. Ukko kulta on kuitenkin oikeassa, sillä SINI-rikkasettejä ihan oikeasti on meidän taloudessa valtava määrä ja aina tuntuu että isossa talossa niitä on yksi liian vähän. Kellarissa, kodinhoitotilassa, saunassa, keittiössä, tulisijojen vieressä, kasvihuoneessa, ulkovarastoissa jne. Näin syksyllä rikkasetti on tarpeellinen jopa kuistilla kun jokaisella ovenavauksella sisään pyrkii myös syksyn lehtiä.

Hus pois pöly ja hämähäkinseitit! SINI-Pölypampula on ehdottomasti muhkein koskaan näkemäni pölyhuisku. Henkäyksen kevyttä mikrokuitupintaa on tässä välineessä hurja määrä ja monikäyttöisyyttä lisää liitäntämahdollisuus SINI-välinevarsiin. Tämä pampula ulottuukin katonrajan lisäksi myös huonekalujen alle. Kirjahyllyt ja valaisimet, sekä työpöydän sähkölaitteet puhdistuivat näppärästi pampulan avulla.

Välillä on hyvä kokeilla jotakin uutta ja tällä kertaa se oli itselleni SINI-tehomoppi. Olen vannoutunut Monitoimimopin käyttäjä, mutta tehomoppi kieltämättä antoi hyvin kyytiä keittiön lattiaan kuivuneelle kissanruoalle ja eteisen kuraisille kengänjäljille. 100% mikrokuituiset liuskat mopissa ovat myös hygieniset ja moppi kuivuu nopeasti. Huomaathan että tehomoppiin kiinnitetty teleskooppivarsi ei ole Roosa nauha -kampanjatuote.

Kostea sieniliina-tiskirätti -pakkaus on muuten sellainen Roosa nauha -tuote, jota hamstrasin vuosi sitten useamman paketin. Käytän sieniliinoja siivouksessa ahkerasti ja pidän tästä kolmen värin yhdistelmästä. Nukkaamaton liina ei jätä jälkeensä pisarajälkiä ja mikä parasta, se maatuu kompostorissa!

Sinituotteen Roosa nauha -kampanjatuotteissa on myös uutuustuote. Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin opiskelijoiden suunnittelutyön tuloksena syntynyt Jokikivi -tiskiharja ammentaa inspiraationsa ajan saatossa vedessä hioutuneista kivistä. Tässä tuotteessa kaunis muotoilu, kotimainen työ ja tärkeä Roosa nauha -asia kohtaavat hienolla tavalla!

Kätevä teippiharjasetti pitää sisällään perinteisen teippiharjan ja näppärän käsilaukkukokoisen version. Tämä on yksi arkisista suosikeistani sillä Sinituotteen teippi on äärettömän tehokasta ja vaihtorullat ekologinen valinta. Myös vaaleanpunainen KUNGS Arctic-is  jääraappa löytyy muuten tuolta Roosa nauha -tuotteista. Se on ihan mahtava ja muuten loistava lahjaidea jokaiselle autoilevalle naiselle! Eipä palele talvella sormenpäät auton laseja putsatessa!

Kaikki Sinituotteen Roosa nauha -kampanjatuotteet löydät täältä!

Lokakuu on hyvää aikaa siivota paitsi Roosa nauha -kampanjan vuoksi, mutta myös ajatellen jo vaikkapa joulua. Itse aloitan “joulusiivouksen” jo tässä kohtaa vuotta ja teen viikko viikolta jotakin niistä siivouksista joita yleensä teen vain joskus ja jouluksi. Yksi kaapin hylly tai laatikko kerrallaan kohti joulua ja uutta vuotta. Kun nuo isommat vuosisiivoukset tulee hoidettua pikkuhiljaa pitkin syksyä, jää joulun alla enemmän aikaa ihan vain nautiskeluun. Keväällä sitten taas isompia siivouksia kun auringonvalo paljastaa armottomasti kodin liat ja sotkut.

En ole päivääkään katunut meidän keittiön kaakeliseinää tai yläkaapittomuutta, mutta kyllä ihan ehdoton siivousinhokkini on juurikin se keittiön kaakeliseinän puhdistus. Rasva ja pöly ovat inhottavia puhdistettavia ja toimenpide vaatii tason ja hyllyjen tyhjennyksen. Mutta nyt se on tehty! Ja ai että, mutta tulikin siisti keittiö! Työtasotkin tyhjenivät mukavasti taas ainakin hetkeksi.

Siistiä keskiviikkoa!