Kaupallinen yhteistyö / Posti

---

Olin itse vielä aika pieni, kun siskoni veti maton oman jouluni jalkojen alta kertomalla meillä vierailevasta Joulupukista enemmän kuin olisin halunnut tietää. Koen edelleen pientä katkeruuttaa siitä, että omaa lapsenuskoani sillä tavoin horjutettiin. Olisin nimittäin ennen kaikkea halunnut uskoa. Nykyisin koen vahvasti, että lapsella on myös oikeus uskoa. Oikeus uskoa Joulupukkiin ja joulun taikaan, mutta ennen kaikea oikeus uskoa kaikkeen siihen hyvään, mitä joulun on mahdollista antaa.
Lapsen uskosta, ja samalla joulun taiasta, tänään kaupallisessa yhteistyössä Postin kanssa.

5-vuotiaan joulun odotuksessa on jotakin aika ihanaa ja aitoa. Sellaista herkkyyttä, joka ruokkii myös omaa joulumieltäni ja kenties paikkaa sitä jotakin, mikä minussa itsessäni silloin joskus meni rikki. Usko Joulupukkiin onkin asia, jota olen yrittänyt vahvistaa ja pitkittää lapsissani mahdollisimman kauan. Usko sellaiseen kaikkivoipaan joulun taikaan, joka muuttaa yhden kuukauden vuodesta omaksi erityiseksi ajakseen. Mielestäni me ihmiset tarvitsemme sitä – niin aikuiset kuin lapsetkin. Emme välttämättä niinkään kiirettä ja stressiä, emmekä edes lahjoja. Mutta sitä jotakin pientä lupausta että lopulta hyvä voittaa. En tiedä saatteko ajatuksestani kiinni, mutta itse koen, että joulun suurin tehtävä on herkistää.
Ja vaikka olen täysin tietoinen siitäkin, että esikoiseni kohdalla tuo matto on vedetty ihan samaan tapaan joulun alta, haluan, että koti on paikka, jossa on lupa uskoa ennen kaikkea jouluun. Meillä Joulupukin olemassaoloa ei kielletä koskaan, se on päätös jonka tein itse jo vuosia sitten ja eräänlainen hiljainen sopimus, jonka olemme esikoisen kanssa solmineet vaihtamalla tiettyjä katseita.

“On illan sini, luonto, vaiti hetkisen
Ja tähtitaivas harmaa, pilvinen
Kuin kauan sitten taaskin lapsen mielin avoimin
Mä hiljentyä jouluun tahtoisin

Vaan ajatukset, työ ja arki kiireinen
On sumentaneet lapsen herkkyyden
Mä katson kauan ylös talvitaivaan hämärään
Ja toivon, että joulun tähden nään

Tähden, tähdistä kirkkaimman
Mä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa
Tähden, tähdistä kirkkaimman
Mä tahtoisin johtavan taas vuosisatain taa

Sen lapsenmieli löysi, tunteen vaistosin
Ja tunnelman niin herkän tavoitin
Nyt aikuisena pienen hetken ohikiitävän
Voi löytää vielä tunteen lämpimän

Jos lapsen vahvan uskon vielä löytäisin
Niin jouluntähti loistais vieläkin
Se syttyy niille jotka sen vain nähdä haluaa
Ja valaisee vain lapsen maailmaa

Tähden, tähdistä kirkkaimman
Mä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa
Tähden, tähdistä kirkkaimman
Mä tahtoisin johtavan taas vuosisatain taa

Tähden, tähdistä kirkkaimman
Mä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa
Tähden, tähdistä kirkkaimman
Mä tahtoisin johtavan taas vuosisatain taa”

Meillä kirjoitettiin joulupukille jo lokakuun loppupuolella. Kirjeet on perinteisesti viety kuistin maton alle, josta tonttu napaa ne mukaansa öisillä kierroksillaan. Taisi tosin kulua kokonainen kuukausi, että tonttu tällä kertaa muisti ottaa kirjeen mukaansa, mutta nyt se on varmasti arkistoituna jatkotoimenpiteitä ajatellen. Viime yönä tonttu oli jo toistamiseen jättänyt käynnillään pienen yllätyksen kalenterin taskuun ja ensimmäista adventtia vietetäänkin varsin jouluisessa tunnelmassa.

Vaikka Joulupukin vierailu aattoiltana onkin lapsen joulun kohokohta, haluaisin uskoa, että itse joulun odotuksella on yhtälailla merkitystä lapsille kuin minullekin. Päiväkodin ja muskarin kautta tulevat erilaiset joululaulujen opettelut ja tonttuleikit. On joulujuhlaa, jouluaskartelua, tonttutanssia, jouluisia satuja, pipareiden leivontaa ja tietenkin joulukalenteri. Yksi merkittävä juttu on myös kirje Joulupukilta. Ihan oikea kirje ihan oikealla postimerkillä ja Napapiirin postitoimiston leimalla. Sieltä se löytyy hiukan ennen joulua postilaatikosta – kaiken tavallisen postin ja joulukorttien seasta.

Joulupukin kirje -palvelu on hauska tapa palkita sinnikäs joulun odottaja. Kirje sopii lahjaksi tietenkin omille lapsille, mutta sillä voi muistaa kummilapsia tai pieniä sukulaisia ympäri maailman. Itse asiassa jopa 13 eri kielellä. Kirjeessä lasta puhutellaan omalla nimellään ja lähettääpä Joulupukki myös virallisen kiltteystodistuksen, joka kannattaa laittaa talteen jouluaattoa ajatellen. Joulupukin kirje pitää sisällään myös itse väritettävän joulukortin, jonka voi antaa eteenpäin kelle tahansa tai sen voi värittää valmiiksi ja antaa aatto iltana kiitoksena Joulupukille.

Viikolla 50-51 toimitettava kirje antaa mukavasti uutta pontta joulumielen ylläpitämiselle ja onhan siinä kerrottavaa ystäville ja sukulaisillekin, kun itse Joulupukki on lähettänyt postia!

Joulupukin kirjeen hinta on 8,90 euroa ja sen voi tilata täältä. Kotimaan kirjeiden viimeinen tilauspäivä on 16.12. 2018. Keski-Eurooppaan kirje pitää tilata päivää aikaisemmin ja Euroopan kaukaisimpiin kolkkiin 4. 12. 2018. Mikäli Joulupukin kirjeen haluaa osoittaa kaukomaille tilaus on kuitenkin tehtävä jo tänään, joulukuun toisena päivänä.

Mitä joulukuussa sitten odotetaan?

En jaksa, enkä edes halua uskoa, että lapset odottavat vain ja ainoastaan joululahjoja. En jaksa uskoa myöskään melko lyhyen joululoman viehätykseen. Enkä usko siihenkään, että jokin ruoka olisi kokonaisen vuoden odottamisen arvoinen. Eiköhän lanttulaatikkoa voisi tehdä aikaisemminkin, jos siitä oikeasti tykkäisi niin valtavan paljon. Kyllä joulukuussa odotetaan ennen kaikkea joulua. Ihan vain ja ainoastaan joulua, joka pitää sisällään niin paljon, ja juuri niin paljon kuin sen haluaa pitävän sisällään. Joulu on mielentila ja joulun odotus vähintäänkin puolet koko ilosta!

Meillä ensimmäinen adventti pitää sisällään kynttilöiden tuiketta ja piparintuoksua. Piparit leivotaan perinteisesti tonttulakit päässä ja joululauluja kuunnellen. Ennen kaikkea perinteitä ja joulumieltä kunnioittaen. Joulua ei ole pakko puristaa muutamaan päivään, vaan sen voi onneksi jakaa myös koko kuukaudelle. Meillä tehdään juurikin niin!

Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulun ajan aloitusta.

Wohoo! Tässä kohtaa uskaltaa kai jo tuulettaa: Marraskuu on selätetty, tervetuloa joulukuu!

Mietin aamulenkilläni, että tuo kovassa tuulessa juokseminen oli vähän kuin vertauskuvallista pinkomista. Ensimmäinen puolikas sisulla tuulen läpi, kuin marraskuuta vastaan taistellen. Ja kotiinpäin sitten askel kevyenä ja myötätuulen avittamana. Samoin kuin joulukuu antaa loppuvuoden pimeydelle oman kevityksensä. Tai ainakin vie ajatukset pois siitä pimeydestä.

Kaivoin tänään vintiltä  lasten kalenteritontut ja muutkin nisset ja nasset. Lapsille sanoin, että huoneet pitää siivota illan aikana tiptop kuntoon, tai tonttujen taskut pysyvät vastedeskin tyhjinä. Ihana joulu joka mahdollistaa perinteiset kasvatusmallit. Uhkailu lahjonta ja kiristys – minne joutuisinkaan ilman teitä!!!!

Kuin palkinnoksi marraskuun voittamisesta mulla on onneksi tänään ne pikkujoulut. Hyvää seuraa ja hyvää ruokaa. Oikein loistava tapa juhlistaa virallisen joulun odotuksen alkamista. Ylipäätään ihana tapa päättää viikko ja aloittaa viikonloppu. Vielä pitäisi pikkujoululahja kääräistä paperiin ja sitten saakin jo alkaa tehdä lähtöä. Onni on juhlat, jotka alkavat niin aikaisin, että nukkumaan ehtii vielä saman vuorokauden puolella!

Nappasin kaupasta pari ihanaa leikkoamaryllista alkavan viikonlopun ja ensimmäisen adventin kunniaksi. Huomenna laitetaan sitten enemmän joulua esille. Joulukuusellekin pitää ehkä miettiä paikka uudestaan, koska se olkkarin kirjakaappiprojekti valtasi perinteisen kuusen paikan. Vaikka toisaalta ne kirjat on edelleen siellä kaapissa ihan vain tungettuna ja ängettynä, joten kuusi voisi jopa kivasti peittää sen tilanteen. No, pitää miettiä! Tai sitten vaan viedä loppuun se elokuussa aloitettu homma! 😀

Mutta nyt toivottelen oikein ihanaa alkavaa viikonloppua ja perjantai-iltaa.

Puspus! ♡

 

Vihdoin perjantai!

Olen tässä viimeisen viikon seurannut tuota kohinaa mikä black fridayn ympärillä on ollut. Selkeästi kyseisestä päivästä on tullut jonkinlainen symboli kertakäyttökulttuurille. Hienoa sinänsä, että alennusmyyntihysteriaa ja turhaa kuluttamista tuodaan esiin, vaikka jokseenkin näen juuri tämän kyseisen päivän sellaisena jenkkijuttuna. Siitäkin huolimatta, että lähes jokaiselta firmalta on tänään tullut jonkinlainen black friday -mainos sähköpostiini ja olen pari kertaa vahingossa osunut suomalaisen tavaratalon haamupäiville, ja lähtenyt pakokauhussa äkkiä pois. Musta on myös hienoa, että jotkut yritykset ovat äänekkäästi tuoneet esiin sitä, että eivät ole mukana tässä kampanjoinnissa. Rohkeaa ja kunnioitettavaa!

Me ostettiin black friday alennuksesta meidän sähkökalusteet. Vuosi sitten. Se ei ollut mikään kymppien, eikä edes satasen säästö. Se oli tosi tuntuva, ja venytti penniä sähkömiehen laskua ajatellen. Enkä ole kyllä sen vuoksi kokenut huonoa omaatuntoa. Helpotusta lähinnä. Tänään pääsin kuntosalille ilmaiseksi. Sekin oli tosi kiva ylläri. Mutta ehkä nyrkkisääntönä voisikin pitää sitä, että alennusmyynneistä pitäisi ostaa asioita, joita oikeasti tarvitaan. Jos lapselle pitää ostaa uudet kuomat tai toppakintaat, niin tokkopa se väärin on, jos siihen hyödyntää hyvän alennuksen. Turhaa ei pitäisi ostaa koskaan, oli sitten mikä tahansa päivä, musta perjantai, välikausiale tai jotkut pöpipäivät.

 

Mutta tulin oikeastaan vain nopeasti huikkailemaan teille kivat perjantai-illat.  Kasvissosekeitto on edelleen kuorimattomina juureksina ja raakoina linsseinä. Päivällisestä tulee siis illallinen. Ja pitäisi vielä ehtiä kauppaankin. Ostamaan, kuten tänään kai on tarkoituskin. Ruokaa tosin, ja sitäkin kiperään tarpeeseen.

Rauhallista iltaa ja mukavaa viikonlopun aloitusta ♡

 

 

 

En tiedä teistä, mutta itselleni tämä pimeys ja taivaalta putoava suhju ovat kuin tervanjuontia. Väkisinkin tulee sellainen velton tahmea fiilis, eikä päivät tunnu lähtevän käyntiin. Sitä ikään kuin odottaa valoa, vaikka hyvin tietää, että ei se siitä aamu kymmenestä tällaisina päivinä enää parane. Nyt voisin ilomielin ottaa kuuluisat tuvan ja porstuan täyteen lunta ja jäätä. Tai muuttaa muumilaaksoon ja painua peiton alle.

Vaikka joo, eiköhän yksi suuri syy tahmeuteen ole tuo flunssa, joka laittoi yleiskunnon ja henkisen kapasiteetin  jollakin tapaa koetukselle. Tai lähinnä se, että kun ei ole päässyt liikkumaan, niin sitten tulee vain veltto olo. Odotan siis melko kovasti, että pääsen taas tänään hikoilemaan. Se laittaa elämän jollakin tapaa raiteilleen. Niin kivaa kuin hyggeily ja kotona hengailu onkin, niin kyllä ihminen on tehty liikkumaan. Kaipaan jo aamulenkkejä, sitä että saa haistattaa pitkät koko perhanan syksylle. Ja hei, viime yö oli pitkästä aikaa ensimmäinen, kun en herännyt yskimään, ja taidan huomenna jo uskaltautua lenkille! Kyllä se tästä, ja kohta näytän tälle velttoudelle, että mistä se kana oikeasti pissii!

Ai että, tulipa heti paljon parempi olo kun sai purettua uhonsa sanoiksi. Kiitos ja anteeksi! 😀

Eikä siis siinä hyggeilyssäkään mitään vikaan, en mä takkiani ole kääntämässä. Mutta elämässä pitää olla joku tasapaino, ja mulle se tasapaino tulee selvästikin sellaisen fyysisen suorittamisen ja hiljentymisen ja nollaamisen yhdistelmästä. Allekirjoitan kyllä ihan täysin, että liikunta on osaltaan paras apu kaamosmasennukseen. Sen verran kun täällä Lounais-Suomessa nyt varsinaista kaamosta onkaan. 🙂

Katselin tuossa juuri postauksia viime marraskuulta. Vähän, että miten se joulu alkoi vuosi sitten hiipiä elämään. Totesin, että ollaan siinä pisteessä, kun niitä joulukoristeita voisi alkaa kaivamaan esiin ja “joulunodotuskuusen” voisi ehkä myös koristella seuraavan viikon aikana. Hyasintit on meillä päin olleet kiven alla vielä marraskuun loppuun asti, sen suhteen toivoisin tänä vuonna parannusta. Mutta kyllä se tästä!

Mites teidän tahmeus? Lähteekö se pelkästään sillä joulun fiilistelyllä vai tarvitaanko siihen jotain muutakin?

Huomenta! Tai no, aamupäivää ehkä jo tässä kohtaa.

Mä täällä valmistaudun illan juhlintaan. Ylhäisessä yksinäisyydessäni rentoudun ja tankkaan kahvia ja vettä. Ihan vain, jotta ei ilta kympiltä tulisi nukkumatti kylään, kuten yleensä on tapana. Ja luen kirjaa, kuinkas muutenkaan. Tulin muutenkin pohtineeksi sitä, miten se juhlimiseen valmistautuminen on näin vuosien varrella muuttunut. Siinä missä nuorempana piti tärkeimpänä hiustenlaittoa ja meikkaamista, nykyisin arvostaa aika erilaisia juttuja. Ja jos ihan totta puhutaan, mä yleensä lähden juhliin aika simppelissä meikissä ilman luomiväriä tai sen suurempaa panostusta. Ihan koska yleensä mun aika loppuu just siinä kohtaa. Tykkään hengata ja rentoutua enemmän kuin laittautua. Niin se vain nykyisin menee. Kai se on sitä introvertin pakollista latautumista. 🙂

Jos nyt kuitenkin mennään enemmän introvertin hipiälle kuin sielunmaisemiin, niin mun valmistautuminen juhliin ja matkoihin alkaa aina jalkojen hoitamisesta. Kärsin tosi kuivista kantapäistä, ja jos tiedossa on sukkahousuja, kantapäiden kanjonit pitää tietenkin siloitella pois. Mutta siitä on tullut mulle muutenkin sellainen ylellisyyshetki itseni kanssa, että se vähän kuin kuuluu siihen henkiseenkin valmistautumiseen. Toinen juttu on kasvonaamiot ja kuorinnat. Kuorinta tosin pitää tehdä hyvissä ajoin kasvoille, jotta nassu olis ihan liekeissä. Ja silloinkin ilman mitään mekaanista kuorintaa, mieluiten hedelmähapoilla. Mutta naamio on sitten mulle sellainen etkojuttu. Tykkään edelleen eniten tuosta Islan kirkastavasta kauneusnaamiosta. Se on siis sellaista jauhetta, jonka sekoitan juoksevaan hunajaan ja asettelen kevyesti kasvoille hankaamatta. Jos iho kestää mekaanista kuorintaa hyvin, naamion voi kyllä hieroakin ihoon, mutta koska omani ei kestä, levittelen sen vähän kevyemmin ottein. Tuo on muuten ehkä edullisin ja riittoisin naamio, mitä mulla on koskaan ollut. Suosittelen lämpimästi! Ja hunajan sijaan voi käyttää vaikka ihan vain vettä tai jotain kivaa voidetta tai öljyä. Life jalkakylpy on saatu blogin kautta.

kylpytakki⎮Puuvillatehdas⎮saatu

Mutta nyt mä nostan hetkeksi jalat kohti kattoa ja luen kirjani loppuun. Oikein ihanaa lauantaita ja pyhäinpäivää. ♡

Heipsan!

Marraskuu on pyöräytetty käyntiin ja viikonloppu ja pyhäinpäivä kolkuttelevat jo ovella. Perjantaille on vielä pikasiivous ja lakanoiden vaihto, sitten loppu onkin kynttilätunnelmaa. Aikaisin sänkyyn, tai ainakin kirjan kanssa pötköttelemään.

Huomisiin juhliinkin alkaa olla asu jo kasassa, ja flunssakin on taittunut satunnaisiin yskänpuuskiin. Aion ottaa marraskuun haltuuni ja elää ihan täysiä!
Tuossa just mietin, että kilpparileikkauksestakin tulee tasan viikon päästä vuosi. Vaikka operaatio mikään iso ollutkaan, se katkaisi mun joulunodotusta ja rajoitti kuitenkin jonkin hetken elämää. Ja vaikka silloin heti leikkauksen jälkeen ajattelin, että arpi tulee olemaan osa ulkonäköäni aina ja iankaikkisesti, niin eipä sitä arpea todellakaan enää huomaa. En edes itse huomaa peilin edessä kuin ihan katsomalla, enkä usko, että se kenenkään muunkaan silmiin pistää. Olenkin sanonut, että jos joskus harkitsisin kasvojen kohotusta tai jotain muuta kauneusleikkausta, niin palkkaisin heti saman kirurgin. Niin teki nättiä jälkeä, että ei voi valittaa.

Täällä paistoi eilen ihan oikein arska ja oli pakko kuvata kasvihuone marraskuisessa maisemassa. Tähän on sitten kiva verrata kevään tullen näkymän muutosta. Vaikka eihän tämä nyt vielä mikään hirveän rujo kuva ole, ruohokin jopa vihertää. Mutta se on ihan erilaista vihertämistä, kuin se kevään vihertäminen, josta tykkään huomattavasti enemmän.

Kirjakaappiprojekti on edelleen kesken, joskin suurin osa kirjoista jo lasien takana. Tämä homma vaatisi oikeaa inspiraatiota, jota ei näytä tulevan sitten millään. 😀
Lintumekko Ellokselta.

Huomasin eilen, että Cmorelle oli tullut jo Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja toisaalta tekisi kauheasti mieli kurkata, miltä filmatisointi näyttää. Mutta ehkä säästän sitä vielä spessumpaan hetkeen. Jos vaikka koko juttu sitten yhteen soittoon ison poppariläjän kanssa.

 

Mutta nyt oikein ihanaa ja levollista viikonloppua!

Aurinkoista aamua!

Täällä heräiltiin sunnuntaiaamuun omasta sängystä ja kyllä sekin vain aika ihanalle tuntui. Ja pitkät yöunet ja auringonpaisteeseen herääminen. 🙂

Sunnuntain ohjelmaan kuuluu musiikkia, kuntosalia ja tietysti ihan vain aikaa perheen kesken. Sellainen sopiva ohjelma ja mielentila, jolla valmistutaan uuteen viikkoon.

Nämä kuvat on viime viikon keskiviikolta. Oikeastaan postaus on oli tarkoitus julkaista jo torstaina, mutta loppuviikon aikataulu on ollut enemmän kuin tiukka. Mutta samapa tuo kun ei meidän koti muutamassa päivässä mihinkää muutu, eli oikein hyvin ne voisivat olla tältä aamulta. 🙂

Ja kuten huomaatte, mun kirjakaappiprojekti on edelleen kesken!

Mutta tulin oikeastaan vain toivottamaan rauhallista ja rentouttavaa sunnuntaita. Nyt alut täyteen virtaa ja uusi viikkokin on kiva aloittaa. ♡

Miten se voikin olla niin paljon ihanampaa aloittaa viikonloppu siistissä kodissa! Silmäpotilas kysyi, tuleeko meille vieraita, mutta totesin siivoavani täysin itsekäistä syistä. Ihan vain koska on perjantai ja haluan kunnon kynttilähygget sen kunniaksi!

Väsymys vei eilen kuitenkin voiton Maria Wernistä, mutta ei hätää, asian voi korjata tänään tai huomenna. Mitään sen suurempia viikonloppusuunnitelmia ei sitten olekaan, parannellaan rauhassa ja nautitaan lokakuun hämystä. Nimittäin viikonloppuna jopa hämärästä voi nauttia, ja pimeiden aamujenkin ohi voi vaikka nukkua. Viimeiset pari viikkoa olen ollut ihan kuoleman väsynyt, ja nyt vasta tajusin, että se johtuu taas ihan oikeasti päivän lyhenemisestä. En käsitä miten joku selviää hengissä kaamoksesta. Ohjelmassa on siis unta ja lepoa. Ja sitten sitä kaikkea muuta henkistä virkistäytymistä ja positiivista latausta.

Nyt pesemään kampaamoleikit pois hiuksista (päänahassani on ainakin pullollinen lasten selvityssuihketta) ja sitten pyjamassa ja villasukissa sohvalle lasten kanssa. Ehkä iso kulhollinen poppareita, jotta huomennakin olisi imurille syötävää.

Suloista perjantai-iltaa ja viikonlopun aloitusta! ♡

 

Pullantuoksuinen iltatervehdys!

Täällä on tänään pidetty kotipäivää nuoremman kanssa johtuen inhottavasta silmätulehduksesta. Sellaista ei hetkeen ole ollutkaan, joten kivaa vaihtelua! 😉 Ajeltiin jo aamulla naapurikuntaan lääkäriin ja sen jälkeen apteekin kautta kauppaan. Iso pullataikina kohoamaan ja iltapäivällä leivontapuuhiin. Ja sitten tuntuikin, ettei se taikina lopu koskaan! No nyt on kaikki pullat paistettu ja osa lähti jo eteenpäinkin.

Ulkona on nyt pari päivää tuoksunut ihan oikea kirpakka syksy, ja se tuoksu on vienyt muistoissa moniin juttuihin jotka liittyvät tähän samaiseen vuodenaikaan. Ehkä kuitenkin eniten sinne kuuden vuoden taaksen, siihen kun muutettiin tänne. Niihin vuosiin on mahtunut ihan valtavasti mutta silti en varmasti koskaan unohda sitä kylmän ja kostean, kolean talon tunnelmaa joka täällä oli. Oli vain niin himputin kylmä. Talo ehti olla tyhjänä syyskuun lopun ja lokakuun alun ja sitten ovia seisotettiin auki kainenlaisen purkamisen vuoksi. Nyt kun istun lämpimässä keittiössä villasukat jalassa (jalat hikisenä) ja pullan tuoksu nenässä, tuo jotenkin jopa naurattaa, mutta silloin ei kyllä naurattanut. Tulisijat oli pois käytöstä ja tuntui, ettei se koleus katoa ikinä minnekään. Silloin itketti. Ihan oikeasti itketti! Tuntui lähinnä, että on tehnyt jonkin maailman kamalimman virheen. Soitettiin mummulaan ja kysyttiin, voiko lapsi olla siellä vielä yön tai kaksi. Koska ajateltiin, että ei tänne nyt lasta voi ainakaan tuoda. Ja samaan aikaan mahassa kasvoi kovaa vauhtia toinen. Ja silti oli perhosia vatsassa, suuria suunnitelmia ja isoja unelmia. Niitäkin on nyt kiva muistella, kun suurin osa töistä on takana päin.

Ja sitten kun tänään mietin, että mitäs sinne blogiin. Kun ei ole oikein mitään mitä ei olisi ennen jo näyttänyt. Kun kaikki on kuvattu eikä sisustus mitenkään muutu. Ja pienen hetken se harmitti, mutta sitten ajattelin, että ongelma on lopulta varsin positiivinen. Mä nimittäin rakastan edelleen tuota meidän makuuhuoneen “vanhaa rouvaa” joka kannettiin puolen vuoden varastosäilytyksestä yläkertaan. Ja joka päivä kun näen kaapin, mietin sitä miten ihana se on juurikin tuossa. Meidän makuuhuoneessa. Ja mietin sitä huonekalujen kantamista ylipäätään. Miestä pisti rinnasta ja mua supisteli ihan jatkuvasti, vaikka koitinkin pysyä kevyemmissä jutuissa. Mutta sitä hommaa vain oli niin paljon. Sitä kevyempääkin.

Ja sitten muistelen olohuoneen kamiinaa, jonka edessä tykkään edelleen lukea. Sitä, miten kuljetusliikkeen nuori kuljettaja jätti sen keskelle pihaa kuin liikenneympyräksi. Ja sitä miestä joka sen kävi asentamassa ja teki samalla puhelimessa autokauppaa. Hassuja juttuja jää mieleen…

Ja sitten mä mietin tuota eteisen katossa roikkuvaa pallovalaisinta (heijastus peilistä), joka näkyi kun makoilin potilaan kanssa sohvalla. Sitä miten se laitettiin siihen väliaikaisesti, jotta näki maalata. Ja miten se roikkuu siinä edelleen, eikä edes lamppua ole tarvinnut näinä vuosina vaihtaa!

Ja jotenkin mä tulin siihen tulokseen, että kaikki on just hyvin näin ja niin täynnä muistoja, etten haluakaan muuttaa mitään. En oikeastaan edes sisustaa, koska mä tykkään asioista just näin. Ja niihin arkipäiväisimpiinkin huonekaluihin ja tavaroihin liittyy niin paljon kaikkea mitä muistaa ja muistella. Että vaikka ne ei olis designia tai antiikkia, ne on kuitenkin omalla tavallaan rakkaita. Jokaiselle on syynsä ja tehtävänsä, ennen kaikkea muistonsa.

Ehkä nämä kaikki muistot on juuri siksi nyt niin pinnalla, että on se ihana tunne siitä, että kaikki on just hyvin näinkin. Että vaikka vieläkin olisi vaikka mitä hommaa, mä tykkään asua täällä ja osaan elää myös miettimättä kaikkia niitä tekemättömiä töitä ihan jatkuvasti. Että mihinkään ei ole lopulta enää mikään kiire. Jos jotain niin kuudessa vuodessa on oppinut sietämään ainakin keskeneräisyyttä ja ehkä jopa nauttimaan siitä.

 

Mutta nyt iltapalaa. Jos sitä enää pullien jälkeen kukaan kaipaa. 🙂

Kaupallinen yhteistyö / IKEA

---

Oma koti on ehdottomasti maailman paras paikka, sellainen perusyksikön kokoava itseisarvo. Koska koti on myös rauhan ja turvallisuuden tyyssija, on se paikka jonka viihtyvyyteen panostaa mielellään niin ajallisesti kuin rahallisestikin. Itse huomaan miettiväni sisustusjuttuja ihan päivittäin, vaikkei se ehkä konkreettisesti toimintaani vaikutakaan. Sitä näkee muualla jotakin josta inspiroituu, tai sitten näkee kotonaan jotakin joka ei tunnu olevan “kohdallaan”. Tänään vastaan Ikean heittämään haasteeseen ja pohdin omaa suhtautumistani sisustamiseen – varsinkin bloggaajan näkökulmasta. Tänään pohditaankin sitä, miten blogi mahdollisesti vaikuttaa tyyliini ja ostotottumuksiini. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä IKEAn kanssa.

Meidän kodin tyylistähän on joskus ihan keskusteltukin täällä blogissa. Juttu lähti siitä, että blogini oli joskus laitettu “romanttinen sisustus” kategorian taakse, mikä ei jotenkin tuntunut itsestäni osuvalta. Mietittiin, että tuleeko tuo romanttisuus enemmänkin sisustuksesta itsestään, vai sittenkin vain vanhan talon fiiliksestä. Tai ylipäätään mikä on romanttista! Lopputulema taisi olla, että kaikkea ei voi eikä kuulukkaan määritellä liian tarkkaan. Mutta hei, aloitetaan!

IKEA kysyy, minä vastaan:

Mitä kotisi tyyli kertoo sinusta?

Kaipa tuo kertoo jostakin harmoniantarpeesta. Meillä on sisustuksessa aika yksinkertainen ja luonnollinen väripaletti ja koen sen sekä rauhoittavana, että turvallisena. Mielestäni siinä tulee omakin persoonani aika vahvasti esiin. Luonto, rauhallisuus, harmonia, muuttumattomuus. Ne on kai jonkinlaisia itseisarvoja mulle.

Mikä on kotisi persoonallisin sisustusesine?

En tiedä, tarkoitetaanko tällä puhtaasti sisustusesinettä vai voiko mukaan laskea huonekalut. Vastaan kuitenkin, että vanha höyläpenkki keittiössä ja kassakaappi olkkarissa. Molemmat ovat sekä kivoja yksityiskohtia, mutta niillä on kuitenkin ihan käyttötarkoitus.

Onko kotonasi jokin sinulle tärkeä esine, jota et ole esitellyt julkisesti? Miksi?

Aivan varmasti. Ensimmäisenä tulee mieleen lasten tekemä taide. Se on useimmiten liian henkilökohtaista päätyäkseen blogiin. Toisaalta on varmasti myös paljon esineitä, joilla on tunnearvoa, mutta jotka joko ovat päätyneet blogin kuviin, tai jääneet niistä pois, asiaa sen enempää harkitsematta.

Miten sisustustrendit tai muiden mielipiteet vaikuttavat sisustusvalintoihisi?

Varmasti ainakin todella paljon. Onhan selvää, että inspiraatio tulee kaikesta näkemästämme ja kokemastamme. Silti en koe olevani trendien perässä marssija, vaan pikemminkin pysyvyyden kannattaja. Pohdin aika usein mielitekojeni kanssa sitä, kuinka nopeasti ne menevät ohi. Tästä syystä meillä näyttää vuoden ympäri ja vuodesta toiseen jotakuinkin ihan samalta. En ole kovinkaan spontaani näissä jutuissa ja toisaalta myös vastustan nopeita trendejä, jotka eivät tue kestävää kehitystä.

Oletko jättänyt jotain ostamatta, koska se ei ole vallitsevien trendien mukainen tai ei sovi Insta-feediisi?

En. Kuvistahan voi rajata pois ihan mitä tahansa, joten tylsät ja puhtaasti käytännölliset tavarat säilytetään kaapeissa ja laatikoissa. Jokaisen vatkauskulhon tai keittiön pienkoneen ei tarvitse olla viimeistä huutoa. Toisaalta kotimme sisustus ei ole niin kauhean tarkka ja suoraviivainen, joten tänne sopii kaikki se, mikä vain miellyttää omaa silmääni.

Oletko hankkinut jotain kotiisi vain siksi, että koet sen sopivan imagoosi tai miellyttävän muita?

En. Kyllä ihan ykkösenä kaikissa hankinnoissa pitää olla se, että ne miellyttävät itseäni tai palvelevat puhdasta tarvetta. “Imago” rakentuu mielestäni juurikin siitä, että blogissani näkyy oma tyylini ja se, mikä miellyttää omaa silmääni.

Koetko paineita ostaa pieniä tai isoja kodinsisustusta päivittäviä tuotteita – olipa ne sitten tuoreita kukkia tai samettisohva, jotta saisit kauniita kuvia?

En varsinaista painetta. Mutta kyllä myönnän joskus esimerkiksi kukkaostoksilla pohtivani, että näistä saakin kivan lisän postauksen kuviin. Toisaalta rakastan kukkia ja aivan varmasti ostaisin kimpun jos toisenkin ilman blogia. Ostin tässä taannoin kesällä myös hauskat pienet yrttisakset joiden leikkaavuudesta en ollut niinkään varma. Mutta hieno koriste ne ovat kasvihuoneeseen ja aivan varmasti hauska lisä kaikenlaiseen kukkakuvailuun. Samalla kertaa ostin hauskan puisen sitruspuristimen, joka on mielestäni vain kauhean nätti ja sopisi kivasti johonkin kuvaan. Lemon curd on kuitenkin yhä tekemättä ja saksetkin ovat jääneet kuvaamatta. Nautin silti molempien ostosteni ulkonäöstä itse. Lähtökohaisesti olenkin sitä mieltä, että hankintojeni pitää ihan ensimmäisenä miellyttää minua ja sitten vasta kakkosena teitä muita.
Kampanjapostauksiin ja kaupallisiin yhteistöihin pitää sitten joskus ostaa erikseen jotakin rekvisiitta eli vaikkapa päivänkakkara krysanteemeja ja ulkomaisia mansikoita kesäisiä juttuja keskellä talvea kuvatessa tai punaisia ruusuja kun kuvataan roseeviiniä. Nämä on sitten kuitenkin puhtaasti työjuttuja.

Mitä asioita kotisi sisustuksessa rajaat pois kuvista?

Keskeneräisiä nurkkia. Puuttuvia listoja, sähköjohtoja, likaisia astioita ja kuivumassa roikkuvia pyykkejä. Useimmiten myös imuria pitää siirtää, koska se lojuu jossakin keskellä lattiaa. Keittiössä on korit paperinkeräykseen ja palautettaville pulloille, ja niitä pitää välillä tyhjentää kuvaan. Kaikenlaisia kasoja ja pinoja syntyy kun kokoan lasten tavaroita sieltä täältä kotia Myös ne pääsevät harvemmin blogin kuviin. Musiikkijuttuja ja instrumenttilaukkuja näkyy myös harvemmin blogissa, vaikka niiden yli pitää välillä tarpoa polviaan nostellen. Meillä vallitsee siis ihan normaali lapsiperheen sotku, mutta en koe, että sen kuvaaminen välttämättä inspiroisi yhtään ketään.
Me ei myöskään uusittu keittiörempan yhteydessä kymäkalusteita koska ne olivat suhteellisen uusia. Nämä jäävät useinkin keittiökuvien ulkopuolle, vaikkakin ovat kyllä blogin kuvissa useamman kerran näkyneet  ja jopa aika monessa sisustuslehdessäkin. Yläkerran retrovessa ja alakerran kylppäri (jonka edellinen asukas on remontoinut) sitävastoin ovat tietoisesti blogin ulkopuolella.

Itse koen, että meillä on ihan persoonallinen koti. Se on sekoitus uutta ja vanhaa, ja tykkään juurikin siitä että lopputulos on omannäköisensä. Mitä tulee IKEAN-huonekaluihin niitä löytyy joka huoneesta. Näkyvin on kuitenkin IKEA-keittiö, jo toinen suunnittelemamme sellainen, ja siitä tykkään ihan valtavasti. MALM-lipastot työhuoneen arkistokaappina ja vaatehuoneen runkona ilahduttavat toiminnallisuudellaan. HEMNES-lipastot eteisessä ja pojan huoneessa imevät nekin valtavasti tavaraa sisäänsä. Itse tuunatut  HEKTAR-valaisimet ruokapöydän päällä, LOHALS-matot, URBAN-juniortuoli, ihanat FINNVARD-pukkijalat työhuoneessa ja STORSELE-korituoli kamiinan edessä. Paljon valaisimia, seinähyllyjä, peili, kello ja kylppärikalusteita. Meiltä löytyy myös Ikean silityslauta, sänky ja erilaisia piensäilytykseen tarvittavia koreja ja laatikoita, naulakoita, tekstiilejä ja lampaantaljoja. Sekä tietenkin iso kasa henkareita.  Niin ja keittiötarvikkeita ja astioita tottakai.

Meillä on kuitenkin myös paljon “second hand Ikeaa”. Esikoiselle ostettiin aikoinaan LEKSVIK-vaatekaappi ja samanlaisen ostin siskoltani aikoinaan myös Klaaralle. Meillä on kolme EKTORP-sohvaa ja saman sarjan divaani. Kaksi sohvista on niin ikään ostettu käytettynä siskoltani, samoin keittiön STORNÄS-ruokapöytä. Siskolta on kierrätetty myös LEKSVIK-eteiskalusteet.
Kaikki nämä puiset huonekalut ovat saaneet meillä valkoisen maalipinnan ja ne ovat jatkaneet elämäänsä toisenlaisessa ympäristössä. Kalusteiden pitkä käyttöikä ja ajattomuus ovat mieleeni. Huonekalujen pitää kestää aikaa ja käyttöä, kierrättämällä säästää sekä luontoa, että rahaa.

Aika harvoin sitä tulee yhdessä blogipostauksessa mietittyä ihan koko kodin sisustusta, mutta hauskaa välillä näinkin. Haastan vastaavaan hommaan myös Tiinan, Sallyn, Idan, Marjan ja Hannan.

Haasteen kysymykset voi kopioida tuosta alta, ja niihin saa toki tarttua muutkin:

Mitä kotisi tyyli kertoo sinusta?
Mikä on kotisi persoonallisin sisustusesine?
Onko kotonasi jokin sinulle tärkeä esine, jota et ole esitellyt julkisesti? Miksi?
Miten sisustustrendit tai muiden mielipiteet vaikuttavat sisustusvalintoihisi?
Oletko jättänyt jotain ostamatta, koska se ei ole vallitsevien trendien mukainen tai ei sovi Insta-feediisi?
Oletko hankkinut jotain kotiisi vain siksi, että koet sen sopivan imagoosi tai miellyttävän muita?
Koetko paineita ostaa pieniä tai isoja kodinsisustusta päivittäviä tuotteita – olipa ne sitten tuoreita kukkia tai samettisohva, jotta saisit kauniita kuvia?
Mitä asioita kotisi sisustuksessa rajaat pois kuvista?

Voita 300 euron IKEA-lahjakortti:

Nyt on menossa myös hauska #olensisustaja -kilpailu. Jaa omat sisustuskuvasi Instagramissa merkitsemällä niihin #olensisustaja. Kilpailun voittajille on luvassa 300€ lahjakortteja IKEA-tavarataloihin (palkintoja jaetaan 20kpl). Kilpailun säännöt löydät täältä.

Kivaa torstain jatkoa!