Heippa maanantai!

Niin se vain lähti tämäkin viikko käyntiin. Vauhdikkaastikin, kun oma ja naapurinpoika missasivat aamulla koulubussin. Tai siis eivät missanneet, vaan huitoivat väärän linja-auton perään ja soittivat heti paniikissa. Kauheaa kun menee oikein kaksi linjuria aamussa. Se on kuulkaas meille maalaisille jo melkoinen ruuhka! 😀

Välillä on oikeasti todella ihanaa kun saan konkreettisen pyynnön postata jostakin tietystä asiasta. Kun torstain postaukseen tuli kommentti ja kysymys meikistä, tajusin, että niitä kaunistautumisjuttuja onkin ollut viime aikoina aika vähän täällä blogissa. Korjataan siis asiaa. Ihan tavallinen arkimeikki, voisi toimia otsikkona, mutta rehellisesti sanottuna meikkaan aika samalla tavalla oli sitten arki tai juhla. Toisaalta toimiva meikki onkin mun mielestä sellainen, että siihen voi tarvittaessa lisätä asioita, ja sitten kiireessä toimii vähempi. Muutama luottotuote kuitenkin on, joiden varaan lasken ihan päivittäin. Ja mitä tulee esimerkiksi luomiväriin, niin niitä en käytä edes joka vuosi.

Koska olen vuosia paininut huonon ihon (ja itsetunnon) kanssa, pidän ihan kaikkein tärkeimpänä meikkipohjaa. Tosin se ei saa olla liian paksu, koska haluan, että iho kuitenkin hiukan kuultaa myös meikin alta. Vaikka joskus en voinut kuvitellakaan, että punaiset arvet vaalenisivat ja syvät kraaterit tasoittuisivat, niin kyllä se aika jokseenkin on haavoja parantanut.

Kalvakka talvi-iho piristyy heti kummasti, kun päivävoiteen joukkoon lisää tipan Dr Hauschka värinestettä. Toisaalta se toimii mulla myös kesällä ihan kokonaan meikin korvikkeena. Helppo urheilla ja mennä vaikka uimaan, kun kasvoilla ei ole sen enempää meikkiä. Jos mulla olis hyvä iho, en käyttäisi muuta. Seuraava vaihe tavallisessa arkimeikissäni on kuitenkin pikkuisen peittävämpi kerros, joskin kosteuttava tämäkin. Madara City CC korjaa kivasti ihoni väriä, mutta jättää silti jälkeensä kuulaan ja kevyen fiiliksen. Tämä on siis se minun meikkivoiteeni. Joskus saatan laittaa sekaan myös tipan oikeaa meikkivoidetta, jos haluan peittävämmän lopputuloksen vaikka juhliin. Mutta toimii mielestäni oikein hienosti myös näin pelkästään. Tämä CC-voide yksistään sopii hyvin myös vapaapäiviin ja urheiluun. Kosteuttaa kivasti, eikä ole liian meikkimäinen.

En käytä varsinaista puuteria, mutta Everyday Mineralsin Yellow-meikinpohjustusainetta sipaisen kevyesti silmien alueelle, jotta cc voide ei liukuisi ihon juonteisiin. Samalla huiskaisen tätä pikkuisen kulmakarvoihini, jotta kulmakynä tarttuisi paremmin kiinni. Jos muistan, töpsötän pikkuisen myös nenänpieliin, estämään meikin karkaamista.

Koska käytän aika ohutta meikkipohjaa, lisään peiteväriä tarvittaessa. Melkein joka päivä silmien sisänurkkaan ja kevyesti silmien alle. Ja nenänpielien punaisiin vakoihin. Ihooni on viime viikkojen aikana tullut pari näppyä, ja niihinkin on tullut tupsutettua vähän peiteväriä. Mutta hei, pari näppyä kun on taistellut aknea vastaan vuosikaudet! En jaksa stressata, vaikka ne vähän näkyisikin. 🙂 Loistava tuote on BareMineralsin Concealer (sävy Summer Bisque). Tässä on paljon pigmenttiä, joten ohut sipaisu riittää.

Sitten onkin vuorossa kulmakynä. Kulmakarvani ovat todella hennot, ja molemmin puolin niissä on isot aukot, joihin ei arpikudoksen vuoksi kasva karvaa. Kulmakynä ei siis saa olla liian vahamainen, koska muuten se ei tartu tuohon “liukkaaseen” arpikudokseen. Käytin pitkään Diorin kynää, mutta nyt olen mieltynyt Lumenen kulmakynään (sävy 3). Tuo primer-puuteri mahdollistaa sen, että kynää ei tarvitse painaa, vaan jäljen voi piirtää todella hennosti, eikä kulmista tule liian tummat.
Syy siihen, miksi olen miettinyt kulmien pigmentoitia on juurikin nuo karvattomat aukot. On kuitenkin olemassa riski, ettei niihin tartu edes pigmentointi, joten toistaiseksi mennään näin. Toisaalta mietin aina, että viihtyisinkö yhä enemmän ilman meikkiä, jos kulmat olisivat kunnossa. No, mene ja tiedä!

Lopuksi ripsari. Ennen ripsiväriä taivutan kuitenkin aina ripseni. Mulla on kohtalaisen pitkät ja tuuheat ripset, joten ne ei vaadi kuin hipaisun ripsväriä. Kun ripset taivuttaa ja niihin laittaa heti ripsivärin, väriä riittää ohuempi kerros. Mun luottoripsari on vuosi toisensa jälkeen Kanebon 38°C. Käytän sitä pidentävää versiota ja tykkään, että tämä on aika luonnollinen.

Tässä olikin jo jotakuinkin se perus arkimeikki. Seuraavat vaiheet teen alla olevassa järjestyksessä sen mukaan kun aikaa ja viitseliäisyyttä löytyy.

Melkein joka päivä laitan aurinkopuuteria kasvoja lämmittämään. Käytän BareMineralsin Warmth väriä lämmittämään juurikin kasvojen ulkoreunoja. Vähän kuin kehyksenä. Varsinkin otsan ja ohimoiden kohdalla pieni sipaisu tekee jo ihmeitä. Joskus kikkailen vähän enemmän varjostusten ja korostusten kanssa ja siinä toimii BareMineralsin faux tan all-over face color ja Pure Radiance värit. Jos vielä haluan jotakin pientä lisää käytän saman merkin poskipunaa (sävy Beauty).

Huulissa mulla on useimmiten ihan vain Vitalista, mutta nykyisin käytän myös Lumenen nordic chic -huulipunaa (sävy 14 jäähuntu ) ja YSL:n kevyitä Rouge Volupte shine -punia (sävyt 12 ja 15). Kaikki vähän sellaisia, että periaatteessa huulet näyttävät kuin niissä ei punaa olisikaan. 😀

Mulla on sellainen hassu ongelma, että kasvoihini (lähinnä leukaan) ja kaulalle lehahtaa välillä ihan hirvittäviä punaisia läiskiä. Ne tulee ihan itsestään, eivätkä vaadi mitään hankaamista tai muuta kosketusta. Joskus yritin taistella niitäkin vastaan peittävällä meikkivoiteella ja vihreillä peiteaineilla. Mutta kun ei niitä voi ennustaa, ja kuitenkin se punoitus iskee kaikesta läpi, joten olen päättänyt antaa ongelman olla. En tiedä, onko se jotain jännitys- tai stressiperäistä, mutta joskus muutama vuosi sitten meillä oli yhden blogikampiksen myötä kuvaukset ja istuin melkein tunnin meikissä. Hetkeä ennen kuin piti aloittaa kuvaaminen, meikkaaja torui, että mitä sä olet mennyt sitä naamasi nyppimään. Enkä siis ollut, silloin vain nuo läiskät tulivat vähän huonoon aikaan. 😀

Että sellainen on mun arkimeikki ja meikki ylipäätään. Ei sen kummempi.

Maanantailistaan merkintä ainakin siitä, että aion pysyä terveenä. Muuten en sitten mitään suurempaa odotakaan. Ihan vain tasaista arkea, se olis nyt tosiaankin parasta! Eikä mitään linja-autojen joukkokulkua. Ihan vain ne perusasetukset. 🙂 Ja siivouspäivä! Aiheuttaa tuo vienosti pilkistävä aurinko sellaista pientä tarvetta tarttua rättiin ja moppiin! Onneksi on vasta viikon eka päivä, tunne ehtii mennä ohi. 🙂

Mutta hei, maanantain jatkoja ja kivaa uutta viikkoa!

 

Sunnuntaita!

Niin se vain meni ensimmäinen arkiviikko. Lupaavan alun jälkeen tosin tuli vatsaflunssa, mutta minkäs teet. Ei auta kuin toivoa seuraavalle viikolle parempaa onnea. Joten edelleen positiivisena arjen suhteen! Ja jotta arki jaksaa maistua, nyt viikonloppuna otetaan mahdollisimman lungisti. Tänään vietetään itse asiassa tyttöjenpäivää Klaaran kanssa, kun pojat ovat pelireissussa. Suunnitelmissa paitsi ulkoilua, myös kirpparikierros.

Perjantai meni kyllä ihan täysin uusiksi, mutta onneksi nuo vatsataudit menevät yhtä nopeasti ohi, kuin ilmestyväkin. Lauantai oli selvästikin jo mahalaukun venytystä entisiin mittoihinsa (miten voikin syöminen tehdä alkuun niin kipeää), mutta uskaltauduin lopulta ulkoilemaankin. Ja nauttimaan siitä noin puolesta tunnista, joka päivään on jo tullut lisää valoisaa aikaa.

Nappasin viime viikolla talvisia kuvia, kun tuntui, että jotenkin nuo lumiset puut piti kuitenkin tallentaa. Tähän päivään menessä puiden oksilta on jo karissut osa lumista, mutta edelleen on kauniin talvista.

Villasukkia, takkatulta ja mukavat vaatteet. Siinä toimivan sunnuntain resepti. Eilisen kasvissosekeiton jämät saavat korvata tuhdin sunnuntaiaterian ja jos siltä tuntuu, nukutaan ehkä myös pienet päikkärit. Ei stressiä, koska se ei kuulu viikonloppuun!

Rentouttavaa viikonlopun päätöstä myös teille. Nyt kaikki mahdolliset energian ja hyvän mielen lataukset ja uusi viikko menee taas mukavasti!

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Hellouuu!

On hanget korkeat nietokset, vaikka joulu jo menikin. Sitä lähinnä huokailee tuolle kauneudelle, mitä luonto nyt tarjoaa. Ihan mieletön rikkaus nämä neljä vuodenaikaamme, siitä ei päästä mihinkään. Ja vaikka kevätihminen olenkin, niin kyllä tämä talven ihmemaa vaan kuuluu kauppaan. Ja kyllä, tulin ajatelleeksi myös sitä ruskean harmaata mössöä, joksi lumi kaupunkialueella muuttuu ja koin taas jonkinlaista kiitollisuutta siitä, että saan nauttia valkeista ja koskemattomista postikorttimaisemista.

Tällaisina lumisina päivinä on ihan mielettömän ihana fiilis. Ollaan ulkoiltu ja nautittu lumesta. Illan pimeys ei ole pimeyttä samalla tapaa kuin sateisina päivinä. Tiistaina lumitöitä sai tehdä oikein kunnolla ja lapset pyörittivät sillä aikaa tosi ihanan lumiukonkin pihaan. Nekin jotenkin sopuisasti yhdessä, ihan eri tavalla kuin tavallisesti. Ja hei, jopa koira kirmaa kuin pentu tuolla hangessa.

Mä huomaan itsessänikin jotain sellaista lapsellista intoa aina talvella. Vähän kuin kesän helteillä, nämä lumiset päivät jotenkin lataavat sellaista rentoa energiaa. Tai ehkä se on sitä, että vuoden pimein pätkä on vihdoin taitettu ja samalla kun päivä pitenee, lumi saa valon määrän ihan uusiin lukemiin. Vähän kuin alkaisi heräämään henkiin. No anyway, mä tykkään tästä talviminästäni paljon enemmän kuin siitä marraskuun vesisateiden Emiliasta.

Meillä näyttää yhä samalta kuin aina ennenkin. Eipä tuo joulun siivoaminen poiskaan niin kauheasti muuttanut asioita. Enkä mä sillä. Tykkään että asiat on just näin. Ei jotenkin vain ole mun juttu vaihtaa jouluverhoja tai tehdä mitään muutakaan suurta muutosta kotiin. Eikä meillä tosin ole verhotankojakaan, joten se niistä verhoista. 😀 Mutta talvella kotikin näyttää jotenkin tosi kivalta. Taljat, kynttilät, torkkupeitot takkatuli. Kaikki tosi hygge. Tiedätte mitä tarkoitan. Ja varsinkin kun ei ole mikään kova auringonpaiste, niin ihan jokainen pölyhiukkanen ja sormenjälkikään ei hyppää silmille. Arvostan tätäkin. Suuresti!

Muistatteko muuten, kun kerroin viime viikolla kipeytyneestä selästäni. Siitä sängyn nostamisesta ja kamalasta kivusta. No, ehdin jo luulla, että tässä se nyt oli. Olen lopun elämääni selkävaivainen, ja jatkuvan lonkkasäryn, rikkinäisen olkapään ja kieron rangan lisäksi lisäksi kuljen kohta kaksin kerroin. Vaan jihuu! Viikko siinä tasan tarkkaan meni, mutta nyt kipu on viimein poissa. Tai no, huomaan välillä pientä arkuutta, lihaksissa lähinnä jonkinlaista varovaisuutta, mutta kuitenkin pärjään jo ilman tulehduskipulääkkeitä ja se varsinainen selkäkipu on poissa. Tein tiistaina reilun tunnin lumitöitä, sen jälkeen tunnin reippaan kävelylenkin lasten harrastusten aikana ja illalla olin vielä jumpassakin. Joten kaipa tuo kunnon rehkiminen sitten vain tuotti tulosta, koska keskiviikkoaamuna selkäkipu oli poissa! Noin vain.
Mutta voi että kun annan sympatiani kaikille selkäkivuista kärsiville. Nyt kun tämänkin laadun on itse kokenut, ymmärtää, miten isosta asiasta on oikeasti kyse! Jatkossa vaalin kyllä kieroa rankaani paljon paremmin, ja jos oikeanlaiselle nostamiselle ei löydy tilaa, jätän nostamatta ollenkaan!

Sitä tässä mietin, että monia asioita ihan oikeasti osaa arvostaa vasta kun ne menettää. Eikä sen kai pitäisi mennä niin. Selkäesimerkki on nyt ehkä vähän kökkö, kun menettää voi mitä tahansa. Toisaalta terveys kai menee siellä kärkipäässä?
No, elämä on isoja ja pieniä iloja, ja nyt nautin ihan kunnolla siitä, että tuo selkä ei enää vaivaa. Ja yritän muuten muistaa jatkossakin olla kiitollinen – kivuttomasta selästä ja kaikesta muustakin. Koska oikeestaan asiat on aika hyvin ja olisi typerää arvostaa asioita vasta sitten kun ne ovat poissa.

Iloa iltaan! ♡

Tiistaita!

Näin tammikuussa naistenlehtien otsikoissa on perinteisesti retosteltu laihdutusvinkeillä ja uudenvuodenlupauksilla. Kuitenkin viime vuosien  aikana otsikointi on muuttunut, ja yhä enemmän lehtiä ja hyvinvointipalveluja myydään fraaseilla “älä tee uudenvuodenlupauksia” ja “älä laihduta”. Jossain määrin tuo markkinointilinjan muutos on alkanut ärsyttää. Miksi jokin konsepti olisi yht’äkkiä ihan totaalisen väärä? Mitä pahaa on uudenvuodenlupauksissa? Miksi ihmeessä niitä ei saisi tehdä? Ai kun ne ovat pahasta ja jollakin tapaa epätervettä? Bullshit, sanon minä!

Joo, on ehkä aika hullua luvata laihtuvansa tammikuun aikana 15 kiloa. Tai kunnianhimoista luvata lopettaa sokerin syönti kokonaan. Mutta ei se ole riittävä syy parjata uudenvuodenlupauksia. Kyse on enemmänkin siitä, millaisia lupauksia tekee.

Omaan hyvinvointiin, niin henkiseen kuin fyysiseenkin, panostaminen on aina tärkeää. Sanoisin jopa, että se henkinen menee tässä kohtaa fyysisen edelle. Kun mieli on positiivinen, se tuo usein mukanaan myös fyysisen hyvän olon. Munan ja kanan erottaminen on kuitenkin joskus vaikeaa. Esimerkiksi hyvin nukuttu yö on fyysinen juttu, joka vaikuttaa ihan hurjasti mielialaan, eli siihen henkiseen puoleen. Ja kun mieli on kirkas, sitä jaksaa helpommin vaikka ulkoilla. Me ei olla joko fyysistä tai henkistä, vaan me ollaan molempia. Ihan jatkuvasti ja kaikessa mitä teemme. Tekeminen kun yleensä tuntuu joltakin, siitä ei päästä yli eikä ympäri.

Jos sokerin syönti tuntuu ongelmalta, miksi siihen ei voisi yrittää vaikuttaa uudenvuodenlupauksella? Toki totaalikieltäytymistä parempi on koittaa vaikka vähentää jokapäiväistä karkin puputtamista jättämällä viikkoon aluksi yksi herkuton päivä. Opetella jokin toiminto, joka korvaa herkuttelun ja huomata, että illan telkkarihetken pärjää joskus ilman karkkipussia. Pidemmällä tähtäimellä voi vaikka ottaa tavoitteeksi herkuttomien päivien lisäämisen kahteen tai kolmeen. Eikä sekään ole mahdotonta, etteikö vuodessa voisi oppia myös yhteen karkkipäivään. Kysymys kuuluukin, onko se oikeasti tärkeää ja onko se sitä, mitä oikeasti haluaa. Voihan se olla niinkin, että rivi suklaalevystä raskaan päivän jälkeen on arjen luksus, jonka avulla jaksaa.

“Pidän itsestäni parempaa huolta” on sekin tosi hyvä lupaus. Vuoden aikana lupaukseen voi palata säännöllisesti. Miettiä, mikä on tuottanut hyvää oloa ja kasvattaa tämän tekemisen määrää. Jos tunnin pidempi yöuni on tuntunut hyvältä, voisiko jostakin lempparisarjasta vaikka luopua, tai katsella vaikka vasta viikonloppuna tai vapaapäivinä, siten että telkkarin edessä vietetty aika ei ole pois yöunista.

“Opettelen sanomaan ei”, tai “pyrin järjestämään itselleni enemmän omaa aikaa” ovat nekin ihan tosi hyviä lupauksia. Jos on tapana aina lupautua kaikkeen, yksikin “olen pahoillani, nyt minulle ei sovi”, voi avata uusia ovia oman hyvinvoinnin ja jaksamisen suhteen. Tai entä uusi harrastus tai puolen tunnin ulkoilu. Omaa aikaa. Vaikka ensin vain kerran viikossa. Ei sekään voi olla pahasta – oli se sitten uudenvuodenlupaus tai ei.

Jos vuosi 2018 (tai sitäkin aikaisemmat) toi elämään hyviä muutoksia ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen paransi arjessa jaksamista, voi olla myös ihan paikallaan luvata jatkaa hyväksi havaitulla linjalla. “Pidän edelleen maanantaisin sokerittoman päivän”, “jatkan harrastustani”, “syön jatkossakin aamupalan” tai “katson edelleen vain neljänä päivänä viikossa telkkaria” ovat nekin tosi hyviä lupauksia.

Ja mielestäni tuo uudentyyppinen otsikointi laihduttamisesta kuuluu ihan samaan kastiin. Uusi myy aina paremmin kuin vanha. Raflaavasta otsikoinnista huolimatta ne naistenlehdet kun kuitenkin tarjoavat sitä terveellistä ruokavaliota. Ei niiden viesti ole, että ylipainosta pitäisi pitää kynsin ja hampain kiinni. Kyse on enemmänkin siitä, että termin “laihdutus” voisi nykyään käsittää vain ihan toisella tavalla ja kaalikeitot ja lentoemäntädietit haudata jonnekin tosi syvälle. Nimittäin se lupaus yhdestäkin sokerittomasta päivästä tai tunnin pidemmistä yöunista, saattaa tuoda mukanaan painonlaskua, eikä siitä kannata huonoa omaatuntoa kantaa! Pidänkin enemmän otsikoista “rakasta ja kunnioita itseäsi” ja “ole lempeä itsellesi”.

Maalaisjärki on paikallaan niin omia elintapojaan pohtiessa kuin myyviä otsikoitakin lukiessa. Sen lisäksi ihan oman itsensä kuunteleminen ja realististen tavoitteiden vaaliminen vievät huomattavasti pidemmälle kuin totaali sitä tai totaali tätä.

Entä teinkö itse uudenvuodenlupauksia. No aivan valtavasti! Lupasin itselleni esimerkiksi, että pyrin syömään aamupalaa ja päivän aikana muutenkin tasaisemmin. Lupasin vähentää työntekoa viikonloppuisin ja pyrkiä olemaan paremmin läsnä. Lupasin viettää enemmän aikaa lasten kanssa ilman erilaisia ruutuja ja vaalia lauatapelihetkiä ja perheen yhteisiä aterioita. Lupasin antaa jatkossakin itselleni luvan olla iltauninen ja lupasinpa myös jatkaa rakkaussuhdettani kirjoihin. Lupasin jatkossakin nauttia omasta ajastani ystävien seurassa hyvällä omallatunnolla ja pitää kiinni harrastuksistani. Lupasin nauttia edelleen liikunnasta  ja pyrkiä harrastamaan sitä monipuolisesti. Lupasin myös muistuttaa perhettäni yhä useammin siitä, miten paljon heitä rakastan.

Puhutaan sitten uudenvuodenlupauksista tai mistä tahansa elämäntapamuutoksista, pitää kuitenkin muistaa, että me kaikki ollaan erilaisia. Se, mikä itsestä tuntuu liian paljolta, tai jopa mahdottomalta, voi kuitenkin toimia jollekulle muulle. Niinpä tärkeää on muistaa kunnioittaa myös toisten lupauksia. Jos joku kieltäytyy kahvipullasta, ei ole minun asiani tuputtaa sitä ja parjata mokomia pullattomia päätöksiä ja lupauksia. Ei! Koska oikeastaan me ihan jokainen voitaisiin luvata ainakin se, että kunnioitetaan itseämme ja toisiamme, sekä toistemme arvoja. Hyväksytään, että ollaan jokainen erilaisia ja ihan omanlaisiamme – kaikki yhtä ainutlaatuisen arvokkaita.

Ihanaa tiistain jatkoa. Minä aion ainakin tänään lunastella omia lupauksiani!

Hiphei ja maanantaita!

Fecebook jo eilen huuteli, että Uusi Kuu -sivun seuraajat eivät ole kuulleet minusta pitkään aikaan. Mutta nyt on lomat lomailtu ja paluu arkeen alkakoon!
Joulukuusi on poissa, samoin lähtivät lauantaina myös tonttu-ukot lomilleen. Joulu näkyy vielä pienissä asioissa, kukissa ja joinakin yksittäisinä koristeina, jotka jätin talvea kaunistamaan. Olkkarin pöydälle leikkasin vielä leikoiksi valkoisen amarylliksen pitkiksi venyneet kukkavarret. Muistoissa joulu on kuitenkin näitä pieniä juttuja paljon vahvemmin.

Viime viikko lomailtiin lasten kanssa ja tehtiin asioita, joita ei muuten tule tehtyä. Kuten kuusituntinen Leon leikkimaassa. Nukuttiin pitkiä yöunia ja otettiin muutenkin rennosti. Jos itselläni vielä ennen joulua jäi nuo syvän unen jaksot pariinkymmeneen minuuttiin per yö, niin loman aikana sitä kertyi jo yhdessä yössä yli neljä tuntia. Palautumista, sitä siis ainakin tapahtui!

Eilen joululoma päätettiin juhlavasti ristiäisisssä, kun meistä tuli pienen suloisen tyttövauvan kummeja. Neljä kummityttöä ja nyt myös yksi alle 10-vuotias. Todella suuri kunnia!

Tälle viikolle onkin sitten arkea ihan koko rahalla. Harrastukset ja opinnot jatkuvat, ja kolme iltaa on näköjään varattu erilaiselle yhdistystoiminnalle. Jo pelkästään maanantaille mahtuu orkesteria, kahta erilaista voimistelua ja sählyä.  Normaalisti voisi tulla tuskan hiki jo pelkästä ajatuksesta, mutta nyt tuntuu lähinnä mukavalta. Ja olenpa itse illan varattuna, joten logistiikka jää miekkosen tehtäväksi. 😀 Rennoin ottein siis, eli loma teki selvästikin tehtävänsä! Ja hei, haluan ajatella arjen ihanana, sillä onhan se positiivinen suhtautuminenkin jo puolet voimavaroista.

 

Vuoden ensimmäiselle arkiviikolle on omat odotuksensa, mutta siitä selvitäkseen pitää ottaa myös life hacksit käyttöön. Vuoden ekassa maanantailistassa voisi olla ainekset myös seuraaville 50 viikolle!

Maanantailista:

Jatkan aikaisia nukkumaanmenoja

Tehdään helppoa ja ravitsevaa arkiruokaa kerralla useammaksi päiväksi

Nautin jumpasta ja lataan akkuja ulkoilemalla mahdollisuuksien mukaan

Nautin ystävien tapaamisesta, pidän mielen positiivisena ja suhtaudun asioihin avoimin mielin

 

Niin juu! Klipklip, sanoi kampaajan sakset, kun hiukset lyhenivät polkkaan. Aika särmät, eikös?  Ja tulipa muuten freesi olo! 🙂

 

Iloista ja energistä viikkoa myös teille! ♡

Ja niin se vain tekee loppuaan tämäkin vuosi. Ei oikeastaan mitään suurempia tunteita asian suhteen, vaikka ainahan sitä toivoo seuraavalta vuodelta jotakin parempaa. Olen kai vielä jotenkin niin joulussa kiinni, että tammikuu ja uusi vuosi alkavat hahmottua vasta huomenna tai joskus myöhemmin. Tänään kuitenkin otetaan uusi vuosi 2019 vastaan rennoissa merkeissä ja ystävien kanssa juhlien. Aloitin aamuni kinuskikakun tekemisellä ja laskin, että niitä on tullut tehtyä joulukuun aikana melkoinen kasa. Olisiko jokin sokerin vähennys ehkä paikallaan. Mene ja tiedä.

Jonkinlainen tilinpäätös kai täytyy tällekin vuodelle tehdä, mutta sellaisen aika ei ole tänään. Nyt ollaan vain ja nautitaan. Vuosi 2018 on ollut oikeastaan aika tasainen, mikä kai tarkoittaa sitä, että vuosi on ollut hyvä. Ei suuria kuoppia tai mäennyppylöitä, tai ainakaan mitään, minkä yli ei olisi päästy. Kiva näin, ja kiitos kuluneelle vuodelle.

Joulukuusi varistaa jo siihen malliin, että mitä todennäköisemmin sen aika tulee tiensä päähän jo huomenna. Mutta ei stressiä siitäkään.

Ihanaa vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2019. Kiitos, kun olette olleet siellä ruudun toisella puolella, tästä on hyvä jatkaa! ♡

 

Body & Soul tuoksukynttilä saatu blogin kautta / Life

Kasvihuone kasattiin yhteistyössä Willab Gardenin kanssa

 

Hei, ja ihanaa sunnuntaita! Vähän tässä tahtoo jo mennä päivistäkin sekaisin, mutta kyllä se tosiaan sunnuntai on.

Välipäivät on olleet meille lomaa ja se on oikeasti tehnyt todella hyvää. Pari päivää Helsingissä piti sisällään Oopperan kummituksen ja aikuisten laatuaikaa. Kävimme ystäväni kanssa Stockmannilla meikissäkin (tämä liittyy yhteen tulevaan yhteistyöhön, vaikkei tämä meikkaus nyt varsinaisesti ollut mikään yhteistyö, enkä sen mainitsemisesta mitään hyödy. Ilmoitan vain, koska se on nykyisin niin tarkkaa). Amos Rex jäi kokematta, sillä perjantaina tosiaan jonotusaika oli jopa kolme tuntia. Mutta hyvä syy tehdä turistimatka Helsinkiin toistekin. Nyt ei suinkaan oltu ainoita, sillä hotellit olivat aivan tupaten täynnä. Onneksi varasimme omamme jo aikaisin syksyllä.

Eilen saatiin nauttia vanhojen hyvien ystävien seurasta, kun kummityttömme perhe oli meillä kylässä. Jotenkin niin ihanaa, että vaikka vuodet vierivät ja aikaa vietetään yhdessä enää tosi harvoin, juttu jatkuu aina siitä, mihin viimeksi jäätiin. Ensi vuoden puolella pitää ehdottomasti olla aktiivisempi näiden ystävyyssuhteiden kanssa! Ja hoivata varsinkin näitä vanhoja ystävyyssuhteita, jotka ovat sieltä lapsuus ja nuoruusvuosilta.

Mutta nyt kuvina meidän jouluinen koti. Kuusikin on yhä pystyssä, vaikka siitä ei nyt kuvaa tullutkaan. Ei kiirettä vielä riisumaan joulua, näin on oikein hyvä! Joulu saa näkyä.

Ostin aaton aattona kaupasta pari nippua amarylliksiä eukalyptuksen oksilla. Ahkera kuistilla säilyttäminen on saanut kukat kestämään pitkään ja kukkakimpuista saadaan nauttia vielä huomennakin, kun juhlistetaan vuoden vaihtumista. En ehkä muutama vuosi sitten olisi uskonut, että tykkään niin kovasti juurikin näistä erilaisista punaisista kukista. Jotenkin ne kuitenkin nyt sopivat makuuni. Ja punaista teemaa jatkaa nuo eteisen kaapin päällä olevat joululahjanilkkurini. Olen haaveillut punaisista nilkkureista koko syksyn ja joululahjaksi sain varsinaiset valioyksilöt.

Kukkia ja kynttilöitä olen ripotellut pitkin kotia jamietinkin, että mitenkäs sitten, kun aika kaikista ihanista kukista jättää. Onneksi alkuvuosi tuo tullessaan tulppaanit ja keväämmällä sitten taas helmililjat ja muut sispulikukat. (tuoksukynttilä ja huonetuoksu saatu blogin kautta Lifesta)

Tänään pitäisi tehdä vielä vähän kirjallisia töitä. Sitten huomenna virittäydytäänkin ottamaan vastaan uutta vuotta. Taaksepäin katsoessa tuntuu, että vuodet vierivät koko ajan vain nopeammin ja tuntuu kuin tämäkin vuosi olisi vasta juuri alkanut.

Mutta tiedättekö mitä!? Päivä on pidentynyt. Kyllä sen jo huomaa, ja siitäkös minä tykkään!

Ihanaa päivää! ♡

 

Eteisen tuoksukynttilä ja huonetuoksu saatu blogin kautta / Life

Hei ihanat ja toivottavasti teillä on ollut tähän asti ihana joulu. Nimittäin eihän se tässä vielä ollut, vaan jatkuu yhä, eikös vain!?

Oma jouluni on ollut oikeastaan kaikin puolin täydellinen. En muista koska olisin ollut niin totaalisen lomalla kuin näinä viime päivinä. Toki kaikki jouluvalmistelut myös aiheuttivat kiirettä ja stressiäkin, mutta elin silti hetkessä ja tein elämää ajatellen. Meidän joulua ajatellen. En kuvannut, en yhden yhtäkään kattausta, en yhden ainoatakaan kukkakimppua. En koskenut kameraan ennen tätä päivää, ja sekin on tuntunut oikein ihanalle. Aattona mietin kyllä, että entäs sinne blogiin ne kuvat, mutta tulin siihen tulokseen, että pärjäätte vallan mainiosti vaikka ette tiedäkään millaiset lautasliinat meillä on joulupöydässä.

Ehkä suurin juttu tässä joulussa on ollut se läsnäolo. On katsottu telkkaria ja oltu kainalossa. On sipsutettu pyjamassa jopa kauppareissu ja pelattu kolme tuntia Monopolia putkeen vielä senkin jälkeen kun kukaan ei jaksanut enää pelata ristiseiskaa. On nukuttu pitkään ja syöty hyvin. Olen juossut ja olen maannut. Halannut ja pussannut ja saanut olla niiden mulle ihan kaikkein tärkeimpien seurassa. Se on sitä joulua, jota ei voi ostaa tai kääriä pakettiin, se pitää tehdä ja elää ihan itse. Ja jos nyt ihan suoraan sanon, niin en olisi jaksanut ilman tätä enää montaakaan viikkoa. Vasta jouluna tajusin, miten kiire meillä on ollut koko syksyn. Miten vähän on ehditty olla läsnä toisillemme ja miten tarpeeseen nämä päivät tuli.

Tänään olimme vanhempieni luona ja siellä saatiin vielä viettää viimeinen virallinen joulupäivä isolla porukalla. Siskoni oli perheineen myös mummulassa ja se tuntui kivalta. Sellaiselta perinteiseltä joululta. Varattiin hotelli kevään äiti-tytärreissulle ja pappa lämmitti saunan. Tavallaan haikeaakin, sillä pikku hiljaa arki hiipii taas elämään. Mutta itse aion olla lomalla vielä hetken. Seuraavaksi parisuhdeaikaa, sitä mikä silittää pois ne kaikki rypyt ja kiukut, joita loppuvuosi on tuonut tullessaan. Ollaan vaan ja nautitaan toisistamme ja ystävien hyvästä seurasta – aikuisten ajasta.

Tänä aamuna heräsin tuntien pientä ahdistusta jopa. Blogista nimittäin. Että miten se nyt näin. Mutta tiedättekö se kaikki ahdistus kyllä kaikkosi tuolla lapsuudenkodissani. Kyllä tämä blogi täällä pysyy, vaikka sitä ei ihan jokaisena päivänä ruokikaan. Mutta ne rakkaat ihmiset ympärillä ja läheiset suhteet kaikkein tärkeimpiin. Sitä pitää ruokkia ja jouluna jos koska on se aika.

Meillä on edelleen lunta vaikka eilinen vesisade koettikin parhaansa mukaan sitä sulatella pois. Se on varmaankin sitä joulun taikaa. Niin mä ainakin haluan uskoa.

Vielä nyt tuntuu, että uusi vuosi on jossain tosi kaukana. En ole uhrannut ajatustakaan tammikuulle, en miettinyt lupauksia tai tavoitteita. Eletään ensin tämä vuosi ja katsotaan sitten. Ajallaan kaikkea. Nyt on nyt ja se on tärkeintä.

 

Levollista ja rauhallista Tapaninpäivän iltaa. ♡

 

 

Kasvihuone pystytettiin yhteistyössä Willab Gardenin kanssa

En tiedä voiko mikään tuoda joulumieltä yhtä varmasti kuin koulun joulujuhlassa laulettu Enkeli taivaan. Silmäkulmathan siinä kostuu ja tulee ihana joulunrauhaisa olo. Klaara aloitti lomansa jo eilen, ja esikoisella oli tosiaan tänään vielä tuo kuusijuhla. Mutta nyt on aika jäädä odottamaan joulua.

Laitoin jo eilen Instagramiin yhden jouluisen kuvan kasvihuoneesta. Niin ihanaa tuo lumi, vaikka sitä vielä aika vähän onkin. Mutta kaikki on niin paljon kauniimpaa edes pienen puuterikerroksen kanssa. Haaveilen, että ehdimme aattona juoda vielä kasvihuoneessa höyryävät glögit. Ja varmaan ehditäänkin, ei meillä ole sen isompia aikatauluja jouluksi. Ja kiva niin. Mennään fiiliksen mukaan ja otetaan rennosti.

Sain niin puhtia tuosta koulun joulujuhlasta, että laitoin kotona hihat heilumaan. Taljat ja tyynyt ulos, imuri laulamaan ja sitten lattiat ja pinnat puhtaaksi mäntysuovalla. Olen viimeisen vuoden aikana ihan rakastunut tuhon perinteiseen pesuaineeseen ja voi että kun sen tuoksu on niin ihanan puhdas. Kävin myös hakemassa joulun kukat ja tein vielä ihan viimeisiä lahjahankintoja pienestä kausimyymälästä, joka täällä meillä on nyt joulun alla toiminut viikonloppuisin. Ihanaa kun on sellainen “kaupunkilainen valikoima” vaikka ihan maalla ollaankin.

Miehellä on vielä huomenna työreissu ja me yritämme lasten kanssa laittaa joulua ja nauttia joulun odotuksesta. Tänään kuitenkin koko perheen voimin ystävien luokse glögille. Joulumieltä pienille ja isoille tontuille. Huomenna aion nukkua pitkään, tai ainakin jättää herätyskellon virittämättä.

Lahjat alkavat olla paketeissaan ja huomenna leivotaan vielä joululimput. Lihapullat pyöritellaan naapurin tuomasta hirvenjauhelihasta ja tänään toinen naapureista toi kalkkunaa. Lähiruoka on helppo juttu, kun asuu siellä, mistä ruoka tulee. Jopa joulukinkkukin on tänä vuonna lähiruokaa, kun mieheni haave omasta siasta toteutui. Kalat kun vielä savustetaan ja keitetään rosolliainekset, niin perinteinen joulupöytäkin on likipitäen valmis. 🙂

Kolme yötä jouluun. Nutitaan näistä päivistä!

 

 

Kasvihuone pystytettiin yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Olen aivan lapsellisen innoissani. Nimittäin joulukuusesta! Miten voikin tuollainen asia tehdä ihmisen niin iloiseksi.

Olin ajatellut käyttää eilisen illan joulujuttujen tekemiseen, ja kun Klaara sai leikkikutsun ystävälleen totesin, että parituntinen yksin kotona on mitä parhain hetki kääriä lahjat paketteihin. Siinä tyttöä viedessäni rupateltiin äidit hetken keskenämme ja todettiin, että ei se joulu sentään kaappeihin ja komeroihin tule, joten turha stressata joulusiivouksella. Nolosti myönsin, että meillä on toki muutama komero, johon joku joulujen välinen siivous voisi jonakin vuonna osua, mutta lupasin pohtia tätäkin asiaa sen suuremmin vasta kevätauringon paistaessa. Eli viivana kotiin ja lahjoja paketoimaan!

Kaivoin kaikki lahjat piiloistaan ja jouduin jopa etsimään muutamaa aikaisemmin tehtyä hankintaa. Lopulta keittiön pöydällä oli muutama rulla joulupaperia, nauhoja, pakettikortteja ja askartelukartonkia, teippiä ja tietenkin ne lahjat. Sitten jossain kohtaa siinä hyöriessäni ihmettelin kun sukkani kastui. Tarkemmin asiaa tutkittuani totesin lattialle leviävän maitolammikon olevan peräisin jääkaapista. Ja siellähän se. Vasta avattu maitopurkki kyljellään jääkaapin hyllyllä. Liki tyhjänä, koska kaikki maito oli joko keittiön lattialla, jääkaapin hyllyillä ja seinillä tai ovessa ja juureslaatikoissa. Innokas, ystävälleen lähdössä ollut kuopuksemme, olikin siivonnut ruokailun päätteeksi omatoimisesti myös pöydän, ja koska ilmeistä laskupaikkaa pystyyn asetetulle maitopurkille ei näkynyt, purkki oli laitettu näppärästi kyljelleen.

Siinä se pari tuntia sitte menikin. Jääkaappia, ruokapakkauksia, hedelmiä ja lattiaa pestessä. Ehdin sentään siivota pakettitehtaani pois pöydältä. Hymyilyttää nyt, mutta eilen oli nauru kaukana. Teki lähinnä mieli maata lattialla ja ulvoa. Mutta tulipa siivottua jouluksi ainakin yksi kaappi oikein kunnolla! Mietin tosin, onko hyvä jos jääkaappi tuoksuu kovin vahvasti mäntysuovalle. Mutta hyvä kai se on, että se ainakin jossain tuoksuu!

Puuhommistaan palannut mieheni ymmärsi yskän ja kantoi nopeasti joulukuusen olohuoneeseen. Nimittäin kuin pieni lapsi, niin minäkin toivuin pettymyksestä heti kun sain muuta mukavaa ajateltavaa. Ja kun lapset olivat illalla vihdoin kotona, kieputeltiin kuusen ympärille valot ja tuo herttainen puolisoni jopa pimputti pianolla taustalle joululauluja. Muistuttaen tietenkin jatkuvasti, ettei itse ole jouluihminen ja tekevänsä kaikkensa ihan vain nostattaakseen yleistä joulutunnelmaa.

Ja nyt kun meillä viimein on joulukuusi (kattoon kiinnitettynä ja jonka lapset tosin vielä kunnolla koristelevat), joulun saapuminen, tai saapumatta jääminen, ei huoleta enää ollenkaan. Se on pienestä kiinni tuo joulumieli, ja tällä kertaa pienen kuusen kokoisesta asiasta.
Ulkona on lunta, kaappi täynnä kynttilöitä ja kuistilla hyvä arsenaali hyasintteja. Toki vielä on monta juttua tehtävänä, mutta nyt päästellään vain menemään, niin eiköhän se siitä. 🙂

Jotakuinkin tältä näyttää joulu 2018 Uudessa Kuussa. Mutta nyt tontun tehtävälistaa lyhentämään.

Ihanaa iltaa! ♡