Unohdin vallan, että olisin voinut laittaa niistä eukalyptuskransseista kuvaa ihan paikallaan kaapinovissa, joten tänään niitä. Vähän ovat näköjään kuivuessaan muuttaneet muotoaan, mutta noita on aika helppo kyllä pyöristellä jälkeenkin päin. Joka tapauksessa ne sopivat mun mielestä tuohon keittiön astiakaappiin ja se on jopa vähän alaston ilman kransseja.
Täällä on jo parina aamuna saanut herätä pakkaslukemaan, joten syksyn tulo on harpannut ihan uudelle levelille. Paljon olisi kaikkea pihatyötä tehtävänä, nurmikkokin pitäisi surkeasti ajaa ja muutenkin putsata paikkoja. Juuri kävin valitsemassa kasvihuoneen muurille tulevan värin, joten kasvarijutut on toki nekin paljon mielessä. Tosin en ollut jotenkin tajunnut sen värin valitsemisen olevan niin vaikeaa. Luulin, että siihen sutaistaan joku millä on oma ominainen vaalea värinsä, mutta paikallisessa rautakaupassa sainkin ihan kahden naismyyjän apua, ja sävyjä vertailtiin sisällä ja ulkona auringonpaisteessa. Ymmärsin siis tässä kohtaa, miksi minut lähetettiin sinne. 🙂
Ystävä jo kävikin viikonloppuna jo koeistumassa tuon meidän tulevan kesän viinittelypaikan. Siellä kasvarissa oli aika hauska katsella puiden latvoja, jotka taittuivat kovassa tuulessa. Vähän jopa pelotti, että jotain kaatuu päälle!
Tämän illan ohjelmassa olisi yhden mekon pienennys. Pari senttiä molemmin puolin pitäisi saada viikonlopuksi pois, mutta kun mekko on pelkkää paljettia ja helmeä on siinäkin jonkin verran hommaa. Voi siis olla, että paljetit ja helyt pyörivät mielessä vielä yölläkin!
Mutta nyt nakkisoppa tulille, jotta ehditään taas harrastamaan. Kivaa tiistaita teillekin! ♡
Siinä hän nyt on, ja voi miten tätä on odotettu!
Eilen vielä siivoilin kasvihuonetta ja kannoin ulos tikkaita ja työkaluja. Ihan valmista ei ole vieläkään, monta juttua puuttuu, mutta niihin käydään käsiksi sitten alkuviikosta. Nyt saan viikonlopun ajan nauttia kasvihuoneesta ja ylipäätään tottua siihen ajatukseen, että se on tässä!
Ikkunaluukkujen automaattiset avaajat, syöksytorvet ja sitten nuo ruuvien päälle laitettavat mustat hatut puuttuu ainakin. Muurin ilmanvaihtoaukkoihin pitää asentaa ulkopuolelle ritilät ja sisään jotkin säädettävät jutut. Ja tuo takaseinustan muurin päällä oleva pitkä hyllykin pitää laittaa seinään. Sellaista pientä hienosäätöä, mutta nyt kasvihuoneeseen ei enää sada vettä sisään, mikä ilahduttaa erityisesti tänään kun sää on mitä on.
En ole vielä ostanut yhden yhtäkään callunaa tai muuta syyskasvia. Nuo suloiset koristekurpitsat oli kuitenkin pakko kotiuttaa, ja eilen nostin kasvihuoneeseen toista kierrostaan kukkivan hortensian, jottei syksyn sade ihan hakkaisi sitä rumaksi. Viikonlopun aikana taidan siirrellä ulkona villiintyneet muratitkin kasvariin. Josko niistä olisi siellä pidempään iloa. Muutenkin pitäisi viikonloppuna tehdä vähän pihatöitä. Siivoilla tavaroista pois ja harjata ruukkuja puhtaaksi. Ei vain lupaile kovinkaan kummoista keliä.
Jätin viime syksynä ensimmäistä kertaa meidän villiviinit leikkaamatta ja tänä vuonna niitä on pakko karsia, jotteivat ne täysin peittäisi toista sisäänkäyntiä. Noita villiviinikransseja saa siis tänä vuonna kieputella muutaman lisää. Ne onkin aika ihania syksyn tullen noin vaikka pöydällä tai sitten oveen ripustettuna.
Kasvihuoneen koosta kertoo paljon se, että tuo istuinryhmä leveine tuoleineen ei vie edes puolia tilasta. Eli kyllä tänne jonkin sortin viidakkokin ensi kesänä mahtuu! Toisaalta nyt on hyvä miettiä muutenkin kasvihuoneen kalusteita kun tila on vihdoin valmis ja sen koon tosiaan hahmottaa. Nimittäin vielä viikko sitten musta tuntui, että kasvari on sittenkin kauhean pieni. Oikeastaan vasta huonekalujen avulla todella tajuaa, miten suuri jokin tila on. Veikkaan että vielä ensimmäinen kesäkin menee totutellessa ja tunnelmaa haistellessa. Mutta noin muuten tämä on aika ihana maamerkki sen kunniaksi, että tässä talossa asumista tulee nyt lokakuussa kuusi vuotta täyteen! Ja silloin muuten, kun tehtiin tänne muuttoa, oli maassa lumi! 🙂
Kasvihuoneen toinen pää on nyt aika tyhjillään. Muurin viereen lattialle kasasin ruukkuja, mutta jokin työtaso tai istutuspöytä tuohon sopisi kevään multasormihommia ajatellen. Toisessa nurkassa on vielä näköjään harjanvarret naulakkona takilleni. Kasvihuoneessa tuli nimittäin ihan lämmin! 🙂
Ehkä huomenna täytyy ihan juhlan kunniaksi leipoa jotakin kivaa ja kahvitella sellaiset epäviralliset avajaiskahvit kasvihuoneessa. 🙂
Tänään jatketaan taas kasvarin parissa, mutta ajattelin kuitenkin jakaa teille vähän sisustusjuttuja. Tämän postauksen voi toki ottaa myös joulun kannalta, sillä onhan kaikki kranssit ja seppeleet liitetty vahvasti jouluun. Meidän edelliset eukalyptuskranssit roikkuivat kuitenkin keittiön astiakaapinovissa puolitoista vuotta, joten tykkään niistä ihan ympäri vuoden. Helppo ja halpa koriste, jonka jokainen pystyy tekemään!
Meidän K-kauppaan oli taas tullut eukalyptusnippuja ja minä kehräsin onnesta. Mukaan tarttuikin kolme punttia, koska kranssien tekeminen on ollut mielessä heti ensimmäisestä syyspäivästä. Jäihän niitä toki maljakkoonkin, mutta kranssia varten kannattaa varata useampikin oksa riippuen siitä minkä kokoista kehää haluaa oksilla kiertää. Iso astia on hyvä mittari jos valmista pohjaa ei ole saatavilla. Sen avulla on helppo hahmottaa kranssin koko ja myös helpompi saada aikaan tasaisen pyöreä kehä.
Nämä minun seppeleeni syntyvät nyt sellaisilla aineksilla, joita on saatavilla pienemmästäkin kyläpahasesta. Hienoja metallivanteita myydään kransseihin valmiinakin, mutta itse käytin tällä kertaa, kuten muuten viimeksikin, tinahopeajuotetta eli kolvauslankaa.
Lieriön/astian, jonka avulla saat tehtyä itse tasaisen pyöreän vanteen
Kukkalankaa (tinahopeajuotteen seurana menee tällainen vähän paksumpikin)
Sivuleikkurit
Eukalyptuksen oksia
Tuo kolvauslanka on todella pehmeää ja taipuisaa. Toisaalta sillä ei saa napakkaa rengasta aikaiseksi, mutta toisaalta langan luonne on luonnollisen rento. Paksumpi kukkalanka (0,6mm) sidonnassa tukee kehää juurikin sopivasti ja lopputulos on tukeva.
Tein ensin kehikon mittaamalla haluamani kokoisen kehän ja kiertämällä siihen vielä pari kierrosta tinahopeajuotetta. Sitten vain eukalyptuksen oksia kehän ympärille kukkalangalla. Edellinen kannattaa aina jättää latvastaan auki, jotta samaan sidokseen saa kiinnitettyä seuraavan oksan tyven. Oksat kannattaa leikata siten, että niihin ei jää turhaa tyhjää vartta alimpien lehtien alle.
Haaraiset eukalyptuksen oksat kannattaa hyödyntää valmiin kranssin viimeistelyyn. Lyhyet ja hennot oksat on helppo kiinnittää lopuksi väleihin, joissa tuntuu olevan väljyyttä.
Jos haluat sidonnasta huomaamattoman, hanki valmis ohut metallivanne ja kierrä oksat sen ympärille ohuealla metallilangalla (esim. 0,3mm)
Nämä kranssit tosiaan säilyvät vaikka kuinka pitkään. Eukalyptus on valmiiksi sellainen utuisen värinen, joten vaikka se menettää väriään, se pysyy silti kauniina. Ja meillä tosiaan kranssit ovat roikkuneet keittiön astikaapin ovissa, ja niitä ovia auotaan muuten useaan kertaan päivän mittaa. Joten kuivuttuaankin lehdet kyllä pysyvät hienosti paikallaan.
Oma koti on ehdottomasti maailman paras paikka, sellainen perusyksikön kokoava itseisarvo. Koska koti on myös rauhan ja turvallisuuden tyyssija, on se paikka jonka viihtyvyyteen panostaa mielellään niin ajallisesti kuin rahallisestikin. Itse huomaan miettiväni sisustusjuttuja ihan päivittäin, vaikkei se ehkä konkreettisesti toimintaani vaikutakaan. Sitä näkee muualla jotakin josta inspiroituu, tai sitten näkee kotonaan jotakin joka ei tunnu olevan “kohdallaan”. Tänään vastaan Ikean heittämään haasteeseen ja pohdin omaa suhtautumistani sisustamiseen – varsinkin bloggaajan näkökulmasta. Tänään pohditaankin sitä, miten blogi mahdollisesti vaikuttaa tyyliini ja ostotottumuksiini. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä IKEAn kanssa.
Meidän kodin tyylistähän on joskus ihan keskusteltukin täällä blogissa. Juttu lähti siitä, että blogini oli joskus laitettu “romanttinen sisustus” kategorian taakse, mikä ei jotenkin tuntunut itsestäni osuvalta. Mietittiin, että tuleeko tuo romanttisuus enemmänkin sisustuksesta itsestään, vai sittenkin vain vanhan talon fiiliksestä. Tai ylipäätään mikä on romanttista! Lopputulema taisi olla, että kaikkea ei voi eikä kuulukkaan määritellä liian tarkkaan. Mutta hei, aloitetaan!
IKEA kysyy, minä vastaan:
Mitä kotisi tyyli kertoo sinusta?
Kaipa tuo kertoo jostakin harmoniantarpeesta. Meillä on sisustuksessa aika yksinkertainen ja luonnollinen väripaletti ja koen sen sekä rauhoittavana, että turvallisena. Mielestäni siinä tulee omakin persoonani aika vahvasti esiin. Luonto, rauhallisuus, harmonia, muuttumattomuus. Ne on kai jonkinlaisia itseisarvoja mulle.
Mikä on kotisi persoonallisin sisustusesine?
En tiedä, tarkoitetaanko tällä puhtaasti sisustusesinettä vai voiko mukaan laskea huonekalut. Vastaan kuitenkin, että vanha höyläpenkki keittiössä ja kassakaappi olkkarissa. Molemmat ovat sekä kivoja yksityiskohtia, mutta niillä on kuitenkin ihan käyttötarkoitus.
Onko kotonasi jokin sinulle tärkeä esine, jota et ole esitellyt julkisesti? Miksi?
Aivan varmasti. Ensimmäisenä tulee mieleen lasten tekemä taide. Se on useimmiten liian henkilökohtaista päätyäkseen blogiin. Toisaalta on varmasti myös paljon esineitä, joilla on tunnearvoa, mutta jotka joko ovat päätyneet blogin kuviin, tai jääneet niistä pois, asiaa sen enempää harkitsematta.
Miten sisustustrendit tai muiden mielipiteet vaikuttavat sisustusvalintoihisi?
Varmasti ainakin todella paljon. Onhan selvää, että inspiraatio tulee kaikesta näkemästämme ja kokemastamme. Silti en koe olevani trendien perässä marssija, vaan pikemminkin pysyvyyden kannattaja. Pohdin aika usein mielitekojeni kanssa sitä, kuinka nopeasti ne menevät ohi. Tästä syystä meillä näyttää vuoden ympäri ja vuodesta toiseen jotakuinkin ihan samalta. En ole kovinkaan spontaani näissä jutuissa ja toisaalta myös vastustan nopeita trendejä, jotka eivät tue kestävää kehitystä.
Oletko jättänyt jotain ostamatta, koska se ei ole vallitsevien trendien mukainen tai ei sovi Insta-feediisi?
En. Kuvistahan voi rajata pois ihan mitä tahansa, joten tylsät ja puhtaasti käytännölliset tavarat säilytetään kaapeissa ja laatikoissa. Jokaisen vatkauskulhon tai keittiön pienkoneen ei tarvitse olla viimeistä huutoa. Toisaalta kotimme sisustus ei ole niin kauhean tarkka ja suoraviivainen, joten tänne sopii kaikki se, mikä vain miellyttää omaa silmääni.
Oletko hankkinut jotain kotiisi vain siksi, että koet sen sopivan imagoosi tai miellyttävän muita?
En. Kyllä ihan ykkösenä kaikissa hankinnoissa pitää olla se, että ne miellyttävät itseäni tai palvelevat puhdasta tarvetta. “Imago” rakentuu mielestäni juurikin siitä, että blogissani näkyy oma tyylini ja se, mikä miellyttää omaa silmääni.
Koetko paineita ostaa pieniä tai isoja kodinsisustusta päivittäviä tuotteita – olipa ne sitten tuoreita kukkia tai samettisohva, jotta saisit kauniita kuvia?
En varsinaista painetta. Mutta kyllä myönnän joskus esimerkiksi kukkaostoksilla pohtivani, että näistä saakin kivan lisän postauksen kuviin. Toisaalta rakastan kukkia ja aivan varmasti ostaisin kimpun jos toisenkin ilman blogia. Ostin tässä taannoin kesällä myös hauskat pienet yrttisakset joiden leikkaavuudesta en ollut niinkään varma. Mutta hieno koriste ne ovat kasvihuoneeseen ja aivan varmasti hauska lisä kaikenlaiseen kukkakuvailuun. Samalla kertaa ostin hauskan puisen sitruspuristimen, joka on mielestäni vain kauhean nätti ja sopisi kivasti johonkin kuvaan. Lemon curd on kuitenkin yhä tekemättä ja saksetkin ovat jääneet kuvaamatta. Nautin silti molempien ostosteni ulkonäöstä itse. Lähtökohaisesti olenkin sitä mieltä, että hankintojeni pitää ihan ensimmäisenä miellyttää minua ja sitten vasta kakkosena teitä muita.
Kampanjapostauksiin ja kaupallisiin yhteistöihin pitää sitten joskus ostaa erikseen jotakin rekvisiitta eli vaikkapa päivänkakkara krysanteemeja ja ulkomaisia mansikoita kesäisiä juttuja keskellä talvea kuvatessa tai punaisia ruusuja kun kuvataan roseeviiniä. Nämä on sitten kuitenkin puhtaasti työjuttuja.
Mitä asioita kotisi sisustuksessa rajaat pois kuvista?
Keskeneräisiä nurkkia. Puuttuvia listoja, sähköjohtoja, likaisia astioita ja kuivumassa roikkuvia pyykkejä. Useimmiten myös imuria pitää siirtää, koska se lojuu jossakin keskellä lattiaa. Keittiössä on korit paperinkeräykseen ja palautettaville pulloille, ja niitä pitää välillä tyhjentää kuvaan. Kaikenlaisia kasoja ja pinoja syntyy kun kokoan lasten tavaroita sieltä täältä kotia Myös ne pääsevät harvemmin blogin kuviin. Musiikkijuttuja ja instrumenttilaukkuja näkyy myös harvemmin blogissa, vaikka niiden yli pitää välillä tarpoa polviaan nostellen. Meillä vallitsee siis ihan normaali lapsiperheen sotku, mutta en koe, että sen kuvaaminen välttämättä inspiroisi yhtään ketään.
Me ei myöskään uusittu keittiörempan yhteydessä kymäkalusteita koska ne olivat suhteellisen uusia. Nämä jäävät useinkin keittiökuvien ulkopuolle, vaikkakin ovat kyllä blogin kuvissa useamman kerran näkyneet ja jopa aika monessa sisustuslehdessäkin. Yläkerran retrovessa ja alakerran kylppäri (jonka edellinen asukas on remontoinut) sitävastoin ovat tietoisesti blogin ulkopuolella.
Itse koen, että meillä on ihan persoonallinen koti. Se on sekoitus uutta ja vanhaa, ja tykkään juurikin siitä että lopputulos on omannäköisensä. Mitä tulee IKEAN-huonekaluihin niitä löytyy joka huoneesta. Näkyvin on kuitenkin IKEA-keittiö, jo toinen suunnittelemamme sellainen, ja siitä tykkään ihan valtavasti. MALM-lipastot työhuoneen arkistokaappina ja vaatehuoneen runkona ilahduttavat toiminnallisuudellaan. HEMNES-lipastot eteisessä ja pojan huoneessa imevät nekin valtavasti tavaraa sisäänsä. Itse tuunatut HEKTAR-valaisimet ruokapöydän päällä, LOHALS-matot, URBAN-juniortuoli, ihanat FINNVARD-pukkijalat työhuoneessa ja STORSELE-korituoli kamiinan edessä. Paljon valaisimia, seinähyllyjä, peili, kello ja kylppärikalusteita. Meiltä löytyy myös Ikean silityslauta, sänky ja erilaisia piensäilytykseen tarvittavia koreja ja laatikoita, naulakoita, tekstiilejä ja lampaantaljoja. Sekä tietenkin iso kasa henkareita. Niin ja keittiötarvikkeita ja astioita tottakai.
Meillä on kuitenkin myös paljon “second hand Ikeaa”. Esikoiselle ostettiin aikoinaan LEKSVIK-vaatekaappi ja samanlaisen ostin siskoltani aikoinaan myös Klaaralle. Meillä on kolme EKTORP-sohvaa ja saman sarjan divaani. Kaksi sohvista on niin ikään ostettu käytettynä siskoltani, samoin keittiön STORNÄS-ruokapöytä. Siskolta on kierrätetty myös LEKSVIK-eteiskalusteet.
Kaikki nämä puiset huonekalut ovat saaneet meillä valkoisen maalipinnan ja ne ovat jatkaneet elämäänsä toisenlaisessa ympäristössä. Kalusteiden pitkä käyttöikä ja ajattomuus ovat mieleeni. Huonekalujen pitää kestää aikaa ja käyttöä, kierrättämällä säästää sekä luontoa, että rahaa.
Aika harvoin sitä tulee yhdessä blogipostauksessa mietittyä ihan koko kodin sisustusta, mutta hauskaa välillä näinkin. Haastan vastaavaan hommaan myös Tiinan, Sallyn, Idan, Marjan ja Hannan.
Haasteen kysymykset voi kopioida tuosta alta, ja niihin saa toki tarttua muutkin:
Mitä kotisi tyyli kertoo sinusta? Mikä on kotisi persoonallisin sisustusesine? Onko kotonasi jokin sinulle tärkeä esine, jota et ole esitellyt julkisesti? Miksi? Miten sisustustrendit tai muiden mielipiteet vaikuttavat sisustusvalintoihisi? Oletko jättänyt jotain ostamatta, koska se ei ole vallitsevien trendien mukainen tai ei sovi Insta-feediisi? Oletko hankkinut jotain kotiisi vain siksi, että koet sen sopivan imagoosi tai miellyttävän muita? Koetko paineita ostaa pieniä tai isoja kodinsisustusta päivittäviä tuotteita – olipa ne sitten tuoreita kukkia tai samettisohva, jotta saisit kauniita kuvia? Mitä asioita kotisi sisustuksessa rajaat pois kuvista?
Voita 300 euron IKEA-lahjakortti:
Nyt on menossa myös hauska #olensisustaja -kilpailu. Jaa omat sisustuskuvasi Instagramissa merkitsemällä niihin #olensisustaja. Kilpailun voittajille on luvassa 300€ lahjakortteja IKEA-tavarataloihin (palkintoja jaetaan 20kpl). Kilpailun säännöt löydät täältä.
Ja sitten se syksy saapui kertaheitolla! Eipä juuri tarvitse enää syysfiilistä etsiä, nyt kelpaisi oikein hyvin käpertyä vain kotiin ja poltella kynttilöitä. Lakaista kalenterista kaikki menot ja linnoittautua omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä. Vaikka toisaalta juuri sitä kai lopulta yritän välttää. En toki kokonaan, mutta sellaista kaiken kattavaa syksyn alavireisyyttä. On siis jokseenkin hyvä pitää kalenterissakin jotakin ja antaa pyörien pyöriä.
Tällä hetkellä liikkeessä pysyminen ei tuota juurikaan ongelmia. Kun arjessa ei ole kuin yksi aikuinen ja yhteen viikkoon on mahdutettu tavallisten harrastusten lisäksi ihan kaikkea mahdollista huoltajailloista jalkapalloturnauksiin, opiskeluun ja kokouksiin on tekemistä mieluummin liikaa kuin liian vähän. Tästä saatiinkin pieni kahakka aikaiseksi, kun mieheni otti esikoisen kanssa yhteen ja totesi, että olisi helpompaa olla vallan poissa. Helpompaa se tosiaan olisi minustakin ollut moneen kertaan jäämisen sijaan vain lähteä. Mutta no, sammakoita pääsee ja kaikenlaisia aivopierujakin ihan varmasti vielä tulevaisuudessa. Näillä asetuksilla nyt kuitenkin mennään ja ollaan kiitollisia, että kaikki on lopulta kuitenkin hyvin.
Oman lisänsä stressitasooni tekee the kasvihuoneprojekti. Katsokaas kun haluaisin sen tuohon just nyt ja yhtään enempää odottamatta! Mutta ei auta kuin luottaa siihen lupaukseen, että kasvari on tämän viikon aikana pystyssä. Ja tosiaan riittäähän siihen vielä sunnuntai-iltakin. 🙂
Aika sateenpieksemää alkaa olla kaikki puutarhassa, mutta komeamaksaruohot jaksavat onneksi kukoistaa. Niitä onkin nyt maljakoissa pitkin kotia. Välillä kun pitää kuitenkin ehtiä myös pysähtymään ja nauttimaan kodistaan.
Tämäkin postaus olisi tullut aiemmin, jos koulun mehukanisteri ei olisi vuotanut autoni takaluukkuun. Mutta hei, onni on ystävä joka äyskäröi sekamehua vararenkaan kaukalosta ja pesee auton sisuksia kanssani vielä iltahämärällä. Siinä kohtaa päivästä kun itsellä on itku jo tosi herkässä. ♡
En tiedä, oliko se tuo kuuma kesä ja se, ettei uunia juuri halunnut lämmittää, vai sitten vaan jokin selittämätön mielensolmu, mutta tajusin tuossa viikonloppuna, että olen tyystin lopettanut leipomisen. Tai siis olen toki leiponut kaikenlaisia kakkuja ja piiraita pitkin kesääkin kun on ollut tarve, mutta olen lopettanut sellaisen “harrastusleipomisen”. Sen, että vatkaa tai vaivaa taikinaa ihan puhtaasti pelkästä tekemisen ilosta. Viime aikoina on tuntunut, että olen kadottanut otteeni vähän useammankin asian suhteen ja seilannut omassa pienessä ristiaallokossani. Tästä syystä puhdas oivallus leipomisen ihanuudesta tuli enemmän tai vähemmän hyvään saumaan. Jonkinlainen lukko avautui ihan muuten vain leivotun omenakakun myötä. Ehkä leipominen vain on sellainen omia elämänarvoja vahvistava harrastus, jota ei saisi unohtaa vaikka kuinka olisi hellettä tai muuta ihmeteltävää.
Kuten olen kertonut, meillä ollaan toistaiseksi vielä mummulan omenasadon varassa, mutta tänä vuonna se sato onkin ollut varsin tuottoisa ja noista raamatullisia hedelmiä on riittänyt meillekin oikein mukavasti. Tosin minusta tuntuu, että kuiva kesä on tehnyt omenoista älyttömän jauhoisia, enkä saanut ainuttakaan hedelmää kestämään omenakairan (tai -poran) lävistämistä. Uuniin mennessä omenakakku ei siis ollut kummoisenkaan näköinen kun lohkot hapertuivat käsiini, mutta vanha sanonta “leivo leipä liipin, laapin, kyllä uuni kaunistaapi” piti kutinsa ja lopputuloksesta ei tullut lainkaan hullumpi. Koska se “harrastusleipominen” on sitä lajia leipomista, jossa jokainen työvaihe ja jokainen tuoksu on vähintään yhtä tärkeitä kun aikaansaatu lopputulos, nakkasin kakkutaikinaani oikein kunnolla kanelia. Omenan ja kanelin tuoksuyhdistelmä jos mikä saa aikaan takuuvarman hyggefiiliksen.
Jos kuuma kesä laittoi pasmat sekaisin, on tämä syksysttelykin tänä vuonna vähän kaksipiippuinen juttu. Jossain määrin nimittäin syysfiilikseen pääsee vaikka sitten omenan ja kanelin tuoksulla, mutta esimerkiksi callunat on tullut kierrettyä kaupassa vielä toistaiseksi aika kaukaa. Että vaikka siihen fiilikseen jotenkin pääseekin, niin ei kuitenkaan vielä ihan kunnolla. Mutta ehkä sekin tästä vielä iskee päälle ihan tosissaan. Kenties ensimmäisen takkatulen myötä ja kelien jossakin kohtaa viiletessä.
Olen viime aikoina saanut kokea myös vilkasta unielämää ja tässä eräänä aamuna totesin miehelleni, että näin ihan hirveää painajaista. Unessani nimittäin oli joulu, enkä ollut yhtään ehtinyt valmistella ja hössöttää tuota loppuvuoden suurfestaria. First world problems, tiedän! Mutta hei, aika kauheeta silti! Joten myönnettäköön, että kun tässä viime päivinä olen lihottanut Pinterestinkasvihuonetauluani, on sieltä kuvavirrasta tullut napsittua muutama jouluinenkin idea jo ainakin korvien väliin hautumaan. Sanokaa mitä sanotte, kyllä ihmisen pitää tehdä just niitä juttuja, joista tulee hyvä mieli. On se sitten ihan huvin vuoksi leipomista tai joulusta inspiroitumista syyskuussa.
Ensi viikolla nämä kahvittelut hoidetaan toivottvasti jo kasvihuoneessa, joten kaipa siinä on hyvä syy loihtia taas joitakin herkkuja. Ja Ehkä sitä sitten myös innostuu niistä syysistutuksista. Monta ideaa ja mielikuvaa on jo valmiina, nyt pitäisi vain päästä toteuttamaan!
Maanantaita!
Ja ajatella, että ollaan jo syyskuussa! Tuntuu ihan hassulta, kun juurihan tässä vasta ihmeteltiin erityisen lämmintä kevättä. Ja vaikka syyskuun nyt luvataankin alkavan varsin kesäisissä lämpölukemissa, oli ainakin täällä meillä tuo kuun aloitus varsin syksyinen. Lauantaina nimittäin satoi vettä välillä oikein kunnolla ja enemmän tai vähemmän ihan koko päivän. Menin heti aamulla ulos nostelemaan sormustinkukan taimia kukkapenkkeihin ja vaikka ylläni oli sadevaatteet ja kumisaappaat, olin kuin uitettu koira. Tavallaan oli myös aika ihanaa lätkiä menemään savisissa saappaissa ja kuraisissa vaatteissa. Kädetkin tuli huuhtaistua syöksytorven alla, joten jokin kurraleikeistä innostuva lapsi sisälläni nautti tilanteesta hyvinkin paljon.
Mutta jos lauantai olikin hämärän syksyinen ja sateinen, niin onhan tuo valo ja aurinko onneksi taas palannut syyskuutakin ilostuttamaan. Niin kivaa kuin välillä onkin nauttia hämyisestä sadepäivästä, en ihan vielä ole valmis luopumaan valosta. Oikeastaan en luopuisi siitä ollenkaan, mutta Suomessa kun ollaan, tähänkin asiaan pitää jollakin tasolla valmistautua. Henkilökohtaisesti oma valmistautumiseni on pitänyt tähän asti sisällään uusiin kirkasvalolamppuihin tutustumista. Kohta 15 vuotta vanha valonlähteeni alkaa olla jo melkoisen tehoton. Jos teillä on vinkata joku hyvä kirkasvalolamppu (mielleellään tuollainen uusi LED), niin otan vinkit ilolla vastaan.
Koska meidän omenapuut on vielä sen verran pikkuisia, että omeanoiden suhteen ollaan kaukana omavaraisuudesta, ollaan kuskattu tänäkin vuonna omppuja mummulasta. Lähinnä niitä on tullut syötyä ihan sellaisenaan, mutta tällä hetkellä keittiön pöydällä on aineksia omenagranolaan. Jokunen omppu päätyy myös uuniin kuivumaan ja saa ehkä päälleen hennon kanelihunnun. Tulee muuten samalla kiva huonetuoksu. 🙂
Aika ihania omalla tavallaan nuo koivujen keltaiseksi muuttuneet oksat. Siellä vihreyden keskellä ne muistuttavat tulevasta. Ja samaan aikaan kuin ilmassa leijailevat keltaiset lehdet ovat sillä omalla erityisellä tavallaan kauniita, tekee ne myös olon jollakin tapaa haikeaksi. Pitkä kuuma kesä on ihan oikeasti takana päin ja syksy edessä.
Melkein pari viikkoa meni flunssassa ja samaan aikaan kun vetämätön olo harmitti, tiesin kyllä, että syy taudin pitkittymiseen oli kokonaan itsessäni. Olisi pitänyt osata pysähtyä heti kuumeen iskiessä, eikä vain jatkaa kuin mitään ei olisikaan. No, taas tuli opittua. Ja nyt vihdoin tuntuu, että elämä alkaa taas palata uomalleen. Mutta pahinta tuossa pariviikkoisessa on ehdottomasti ollut se vaikutus korvien väliin. Ihan pienetkin asiat harmittaa enemmän kuin tavallisesti, ja sitä jotenkin vajoaa sellaiseen negatiivisuuteen. Ja ihan tyhmäähän se on, sillä asenne ratkaisee yleensä eniten myös näissä jutuissa.
Tajusin viikonloppuna, että velttoa oloa ja kireitä lihaksiakin enemmän pääni kaipasi jo jonkinlaista tuuletusta. Niinpä eilen, kun sain isomummun tänne illaksi ja pääsin itse pitkästä aikaa jumppaan, tuntui kuin elämä olisi ihan yht’äkkiä taas palannut raiteilleen. Liikunta on mulle ehdottomasti paras tapa tuulettaa päätä ja korvien väliä. Vaikka sitten ottaisikin vähän rauhallisemmin ja hyväksyisi, ettei kunto ole vielä ihan täysin kohdillaan. Mutta se, että ajatuksille antaa vähän happea hyvän ystävän seurassa on erinomainen lääke miltei oloon kuin oloon.
Se on niin iso juttu tuo asenne. Oli kyseessä sitten sitkeä flunssa tai vakavampi sairaus, positiivinen asenne auttaa jaksamaan huomattavasti paremmin kuin tilanteen surkuttelu. Ja hei, elämän asenteella ylipäätään on ihan älyttömän suuri merkitys. Tätä jäin illalla miettimään kiitollisuudessani. Ollaan oikeasti ihan älyttömän onnellisia, kun lapsilla on isomummu, joka ajaa tänne mielellään ja tuo vielä mukanaan vadillisen vasta paistettuja lettuja. Kunpa itsekin saisi pidettyä sen saman valon ja positiivisen asenteen elämässä ja ajatusmaailmassaan vielä vuosienkin päästä.
Mitä vielä tulee tuohon asenteeseen, niin pakko myöntää, että tällaiselle syysmasikseen taipuvaiselle asennesyksy on ehdottomasti paras lääke pimeyden ja apeuden karkottamiseen. Kun oikean asennoitumisen aloittaa jo ajoissa, ja opettelee ihan kaikki hyggekikat, pimeä vuodenaikakin on voitettavissa.
Tällainen jopa vähän turhankin letkeä fiilis täällä. Toisaalta eikös viikonloput olekin juuri sitä varten, että saa mennä hiukan puolivaloilla. Hipsutella villasukissa, tarrata käsillään kirjaan ja selällään sohvaan. Juoda muki tolkulla kuumaa teetä ja odotella lähinnä vain ajan kulkua. Koira sinänsä ei tajua laiskasta lauantaista yhtään mitään, hän on tuollainen ihan viikon jokaisena päivänä. 🙂
Inhottava flunssa on nyt kaatanut jo kolme neljäsosaa perheestä, ja on kuulemma sitkeää sorttia tämä täällä riehuva. Kolme viikkoakin, totesi lääkäri, joten hurraa sille, että olen itse ylittänyt jo ainakin puolivälin. Vaikka ajattelin kyllä, että viikonlopun jälkeen kokisin jonkinlaisen ylösnousemuksen. Kroppa huutaa jo liikuntaa vaikka toki sekin pitää aika varovasti aloittaa. Mutta kuitenkin. Edes niitä rauhallisia kävelylenkkejä tuon kuvien karvaturilaan kanssa. Hiljalleen olen aloittanut jumien aukomisen. Tuntuu kuin kuume olisi vienyt minulta pituutta ainakin kymmenen senttiä.
Kynttilät palamaan ja venetsialaisviikonloppua sisätilöissa. Aikaisin sänkyyn ja kunnon yöunet. Siinä lauantai-illan suunnitelmani.
Just nyt tuo pyyntö tulee mieleeni kyllä ihan vain peilin edessä. Flunssa on nimittäin vienyt viimeisenkin värin muutenkin kalpeilta kasvoilta. Poikkeuksena nenä, joka hohtaa iloisen punaisena. Ja näpyt. Kyllä se vain niin on, että hyvä olo ja terveys näkyvät juurikin kasvoissa. Mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa alkaa helpottamaan. Ja sitten ajattelin hehkua senkin edestä!
Mutta hei, jos elämästä tai naamasta puuttuu väri, niin hippasen sitä saa kuitenkin elämäänsä kotia piristämällä. Pelastin viimeiset kultapallot vielä maljakkoon, ja maljakon sujautin vihreään ruukkuun. Ai että mutta tuli pirtsakan näköistä. Pakko muuten myöntää, että syksyn tuleminen toi mukanaan myös ihan hirvittävän tapettikuumeen. Just nyt voisin tapetoida koko talon iloiseen kukkakuosiin, mutta onneksi en ole ihan kauhean impulsiivista tyyppiä. Ajatuksesta toteutukseen on onneksi matkaa, mutta tämä suunnitelma jääköön kuitenkin jossain muodossa korvien väliin hautumaan.
Viikonlopun huonekaluvalssi jäi osaltani aika pieneksi ja se näkyy edelleen tavaroina mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Tosin kirjakaappien loppusijoituspaikkakin on vielä pieni mysteeri, joten kirjapinot lattioilla saattavat olla vähän pidempiaikaisempikin ratkaisu. Mutta kiva se on näinkin, äkkiä silmä tottuu! 😀
Muita värimanian kouriin joutuneita? Onko se tämä vuodenaika vai ihan vain minua?
