Pahoittelut blogihiljaisuudesta, täällä on nyt puskettu hommia kahdessa vuorossa, ja kolmannessa sitten valvottu sairaan lapsen kanssa. Huh, mietin jo, että miten sitä silloin lasten vauva-aikana jaksoikin niin vähillä unilla. Tuntuu, että nyt on ihan rättikuittipuhki.

Mutta hei, mun joululahja, eli uusi makuuhuone, alkaa jo näyttämään vähän siltä, miltä sen pitikin näyttää. Ja jos nyt ihan rehellinen olen, niin en oikein jaksanut enää edes nähdä mielessäni tätä valmista lopputulosta, niin kaukaiselta se alkoi jo tuntua.

Muutaman räpsyn sain kuvattua kirkkaan halogeenin avulla, mutta suurin osa niistäkin puuroutui, ja värit nyt eivät ehkä ihan ole sitä, mitä ne luonnostaan ovat.

Kaikenlainen sisustaminen on yhä makuuhuoneen osalta tekemättä, itse asiassa vasta juuri revin pois viimeisiä maalarinteippejä. Lattia kaipaa pesua ja lakanat myös pyykkivuoroaan, mutta saahan näistä jo hiukan ideaa siitä, mitä on tehty. Uusi katto, uudet seinät, uudet listat ja tietenkin maalit.

Olisin laittanut tähän mukaan pari ennen -kuvaa, mutta jostain syystä en saanut niitä ulkoiselta kovalevyltä nyt ongittua tänne. laitan kuitenkin vielä parempaa kokonaiskuvaa makkarista, ja kurkataan sitten ne kuvat tilanteesta, josta lähdettiin liikkeelle.

Nyt keittämään perunoita ja sitten lattioita pesemään. Josko me päästäisiin noihin hiukan jouluisempiinkin valmistautumisiin vielä tämän päivän aikana.

Eilen illalla ihastelin ikkunasta räntäsadetta. Karvalakkeja satoi jopa siihen tahtiin, että maa muuttui valkoiseksi. Aamulla tuosta valkeudesta ei juuri ollut jäljellä mitään, ja sää onkin jatkunut yhtä synkkänä, kuin viime päivinä on totuttu.

Olen tässä viikonlopun aikana koettanut etsiä kadonnutta joulumieltäni, ja nostattaa sitä kutkuttavaa joulutunnelmaa. En välttämättä edes kovin hyvin tuloksin, sillä eilen en viitsinyt edes sytytellä kynttilöitä. Huomaan kompuroivani joka vuosi tähän aikaan saman asian kanssa; Siirrän joulun hetkellisesti mielestäni itsenäisyyspäivän aikaan, ja oletan, että synttärihulinoiden jälkeen joulu palaa automaattisesti mieleeni. Mutta eihän mikään fiilis tule nappia painamalla, vaan pikemminkin juuri silloin kun sitä ehkä vähiten odottaa.

Liian etsimisen ja odottelun sijaan on ehkä sittenkin parempi antaa tuon fiiliksen vain tulla. Ainahan se kuitenkin saapuu – jonkinlaisessa muodossa.

Tässä fiilistä nostattaessani olen samalla kuunnellut Jouluradiota, joka todellakin #kuuluujouluun. Joululaulujen sanoja miettiessäni tajuisn, että moni sanoitus oikeastaan kertoo juuri siitä kadonneesta joulumielesta, ja sen löytämisestä. Vai mitä olette mieltä?

Tähti tähdistä kirkkain

On illan sini, luonto vaiti hetkisen
Ja tähtitaivas harmaa pilvinen
Kuin kauan sitten taaskin lapsen mielin avoimin
Mä hiljentyä jouluun tahtoisin

Vaan ajatukset, työ ja arki kiireinen
On sumentaneet lapsen herkkyyden
Mä katson kauan ylös talvi taivaan hämärään
Ja toivon että joulun tähden nään

Tähden tähdistä kirkkaimman
Mä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa
Tähden tähdistä kirkkaimman
Mä tahtoisin johtavan taas vuosisatain taa

Sen lapsenmieli löysi, tuntein vaistosin
Ja tunnelman niin herkän tavoitin
Nyt aikuisena pienen hetken ohikiitävän
Voi löytää vielä tunteen lämpimän

Jos lapsen vahvan uskon vielä löytäisin
Niin jouluntähti loistais vieläkin
Se syttyy niille jotka sen vain nähdä haluaa
Ja valaisee vain lapsen maailmaa

Tähden tähdistä kirkkaimman
Mä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa
Tähden tähdistä kirkkaimman
Mä tahtoisin johtavan taas vuosisatain taa…

Tunnelmallista kolmatta adventtia.

Eilisistä bileistä on selvitty, ja elämä palaa taas omalle rauhalliselle uomalleen, ja desipelit tasolle, joka sopii mulle paremmin. Jälleen kerran nostan hattua kaikille niille opettajille, päiväkodin työntekijöille, lastenhoitajille, koulunkäyntiavustajille, kerho-ohjaajille, valmentajille ja muille lasten parissa tai lasten joukossa työskenteleville.
Olihan siinä eilen menoa ja melskettä, mutta kaikki meni hyvin ja lapsilla oli hauskaa. Ajatus siitä, että joulu on kuitenkin rauhoittumisen juhla, tuntuu nyt enemmän kuin mukavalta!

Arkeen palaaminen tarkoittaa jouluvalmistelujen ohessa myös sitä remonttiin palaamista ja tänään pitääkin taas viritellä koneistonsa oikealle moodille, jotta maalaaminen ja muu pikkupuuhastelu taas maistuisivat.

Maalattavista kohteista ei tosiaankaan ole pulaa, mutta jo jonkin aikaa olen miettinyt olohuoneen pöydänjalkojen ja puisen lampunjalan maalaamista hiukan tummemmaksi. Tai oikeastaan jopa mustiksi. Okkkarin pöytähän tuli meille tämän värisenä asiaa sen enempää miettimättä, kun Klaaran ristiäisten edelle havahduin, ettei meillä ole edes pöytää kastemaljalle. Halusin juuri tämän tarjotinpöydän, mutta aika oli kortilla, ja kun otin yhteyttä Nougatin Sannaan, olivat nämä harmaat jalat ainoat, mitä sillä hetkellä oli tarjolla. Sen enempää miettimättä tilasin pöydän ajatuksella, että jalat voi aina maalata. Kohta kolme vuotta ne ovat kuitenkin miellyttäneet mua ihan juuri tuollaisena, vaaleanharmaana, mutta vähitellen olen alkanut haikailemaan jotakin raamikkuutta myös olkkarin väritykseen.  Luulen, että pitäisi löytää jonkinlainen “almost black” -sävy. Sellainen tosi tumma ja syvä harmaa, joka äkkiä katsottuna menee jopa mustasta.

Olen tässä jopa kuvankäsittelyllä vähän kokeillut, miltä lopputulos näyttäisi, sillä pelkään sitä kierrettä, että kohta pitäisi uusia kaikki matoista lähtien. Joitakin tyynyjä voi toki toki aina päivittää, ja värejä muuttaa pienillä yksityiskohdilla, mutta koko huoneen uudistus on nyt poissa laskuista. 🙂

Että näinkin suurten kysymysten parissa taas. Onneksi tälläkään projektilla ei ole kiire. Ehtiihän sitä sitten ensi vuonnakin!

Tiistaita!

Seitsemän vuotta sitten joulukuun alussa oli vähän samanlainen keli. Muistan, kuinka pallomahani kanssa kävellessä ihmettelin, kuinka korkealla jokiveden pinta oli. Taisi jossain päin Suomea olla tulviakin. Pajunkissat koristivat ojanpenkkoja ja meidän takapihalla kukki ruusu.

Itsenäisyyspäivän jälkeisenä yönä ei kuitenkaan satanut. Sää oli selkeä ja taivaalla tuikki tähdet. Sen verran jäi mieleen, kun vanhempani veivät minua yöllä synnyttämään. Ajatella, että siitäkin on jo seitsemän vuotta!!!

Eilen illa (jo ennen kymmentä!) makasin sängyssä, ja katselin ikkunasta kirkasta tähtitaivasta. Koska makuuhuoneessa ei ole minkäänlaisia verhoja, tuostakin ihanuudesta tulee nyt nautittua, ja täällä pimeässä, katuvalojen ulottumattomissa,  tähdetkin loistavat niin paljon kirkkaammin. Pitkän päivän jälkeen tähtitaivas tuntui turvallisen rauhalliselta ja sen tuikkeeseen oli ihana nukahtaa. Ehdinpä siinä tuijotellessani nähdä myös muutaman tähdenlennon, ja esittää hiljaa mielessäni toiveita. Sanotaan, että toiveitaan ei saa kertoa ääneen, mutta totean vain, että eipä nuo liittyneet lottovoittoon, remontin valmistumiseen, tai mihinkään muuhunkaan luksukseen. Kyllä ne toiveet liittyivät enemmänkin äitiyteen, vanhemmuuteen ja lapsiin.

Sanotaan, että elämä on ikuista oppimista ja kehittymistä, mutta kyllä viimeiset reilut seitsemän vuotta, ovat olleet ne kaikkein opettavimmat. Samaan aikaan, kun sisältäni on kuoriutunut ulos leijonaemo, olen joutunut painimaan myös eniten oman itseni kanssa. Riittämättömyyden- ja syyllisyydentunne, sekä peiliin katsominen, kuuluvat olennaisesti vanhemmuuteen ja äitiyteen. Nuoralla tanssimista, totesi mieheni eilen, kun vanhemmuuden kimuranttia luonnetta pohdin. Sitähän se todellakin on.

Eilen juhlittiin pienellä porukalla sukulaisten kesken, ja tänään vielä kaveriporukalla. Perinteisesti tästä on startannut ne kunnon jouluvalmistelut ja joulun odottaminen. Ja, vaikka tämä lämmin ja sateinen sää nyt jollain tapaa sitä joulufiilistä latistaa, muistutan itselleni, että joka vuosi se joulu on silti tullut. Satoi tai paistoi, oli vettä tai lunta.

Tänään kuitenkin paistaa, joten siitä pitää todellakin nauttia. Ihaillaan valoa ja aurinkoa, sillä elämään mahtuu kyllä niitä harmaampiakin päiviä.

Ihanaa maanantaita kaikille!

Ps. VAASAN -lahjakortit menivät Niinulle, Jessikalle, Maisalle, Naurispeltoon ja Marikalle. Voittajille on kaikille laitettu viestiä henkilökohtaisesti.

Se tunne kun ei illalla tarvitse virittää vekkaria soimaan, ja aamulla voi jatkaa torkkumista lattiapedillään, kun lapset katselevat vieressä Netflixiä. Ei kiire minnekään, ei hätä eikä hoppu.

Tuntuu, että lähiaikoina viikonloputkin on olleet niin kiireisiä, että siihen hitaaseen aamuun ei ole oikein jäänyt aikaa. Niitäkin kun välillä tarvitaan.

Josko tästä kuitenkin saisi vaatteet päälleen ja jonkinlaisen vauhdin tähänkin päivään. Pakko myöntää, että tuo keli kyllä houkuttelee jäämään peiton alle koko päiväksi. Vajaa kuukausi kuitenkin enää jäljellä, ja sitten mennään taas valoa kohti.

Mukavaa ja rauhallista lauantaita!

Sillä aikaa kun yläkertaa, ja muitakin huoneita, hallitsee poikkeusolot, olen yrittänyt pitää keittiön viihtyisänä ja siistinä. Pitäähän sitä olla joku tila, missä sielu lepää ja stressitaso laskee. Joulu alkaa hiljalleen laskeutua sisustuksen joukkoon, vaikkakin varovaisin askelin vielä, ja aika neutraaleissa sävyissä. No, valkoinen joulu, kukapa ei siitä tykkäisi. Lumenpuutteen olenkin korvannut valkoisilla koristella ja kukilla, ja yritän pitää vettä vihmovan kelin ajatusteni ulkopuolella.

Kun olohuone ja pianohuone ovat ainakin jollakin tapaa remontin sijaiskärsijöitä, keittiössä on kiva istuskella ja nauttia kynttilätunnelmasta. Kuumaa glögiäkin on tullut nautittua oikein urakalla, ihan jo sen lämmitävän vaikutuksen vuoksi. Edelleen totean, että tämän enempää en ehkä itse joulua tarvitsisi ympärilleni, mutta punaiset tontut tuovat joulun lapsille, joten ne nostetaan esiin varmasti jo huomenna.

Lämmintä tunnelmaa lisää Beach Housen lahjoittama, uusi alpakankarvainen tyynynpäällinen. Pehmoisempi kuin mikään koskaan koskettamani talja, ihan kuin silkkiä. Väriksi valitsin Almost White -sävyn, jonka pinta on elävän näköinen juuri kirjavuutensa vuoksi. Ainakin Vepsäläisen valikoimista  löytyy jo näitä ihanuuksia.

Kuusi koreineen löytyy täältä, ja valkoiset koristeet puolestaan täältä.

Tänään nappasin kaupasta mukaani myös pari nippua valkoisia kerrottuja tulppaaneja. Ai että mutta on kauniita, ja niissä on vieno lupaus myös keväästä. Vajaa kuukausi, ja päivä taas alkaa pitenemään, joten eiköhän tästäkin pimeydestä vain selvitä!

Jos muuten tykkäätte tuosta tyynynpäällisestä, voisin varmaan saada myös yhden arvottavaksi teille!

Mutta nyt, arvatkaapas mihin mä riennän? No makkaria maalaamaan! Josko se yhteistyöllä etenisi vähän vauhdikkaammin. 🙂

Ihanaa iltaa!

Hei ihanat.
Täällä paistaa aurinko ja maisema on kauniin valkoinen. Tosin, mikäli ennustuksiin on luottaminen, tuo valkoisuus alkaa kadota jo tänään.

No, lunta tai ei, joulua kohtihan tässä mennään joka tapauksessa.

Joka päivä on kiva nostaa esiin jotain jouluista, lisäillä juttuja sinne tänne. Eilen ullakon kylmyydestä pääsivät pienet Tine K:n kuusikoristeet, jotka ovat vakiinnuttaneet paikkansa tarjotinpöydän kynttilärykelmässä. Toki tuo pöytäkin toistaa kivasti kynttilöiden tuiketta, mutta kuuset lisäävät sitä entisestään.

En tiedä pistääkö tuossa yhdessä kuvassa mikään teitä silmään, mutta omaa näköhermoani tuo pikkuinen muutos repii oikein voimalla. Nimittäin kattolistat olohuoneessa! Olen kieltämättä jo rinnastanut tuon listoittamisen helvetin jäätymiseen, mutta tietääkseni taisimme ehtiä kuitenkin ensin. Loput listat saadaan paikalleen, kun karmilistatilauksemme valmistuu. No, pieninä annoksina tätäkin herkkua.

Loppuviikon ratoksi olisi tiedossa maalausta. Seiniä, kattoja, ovia… Viime aikoina olen haaveillut paristakin taikanappulasta; Sellaisesta joka taikoo sinut silmänräpäyksessä paikasta toiseen ja sellaisesta, jota painamalla tämä remontti olisi valmis.

Joulupukkia ja taikanappuloita odotellessa… Tasan kuukausi tarttua siihen pensseliin ihan itse, joten ehkä sitä on vain kääräistävä hihat ylös.

Kivaa tiistaita!

Kuvittelin tosiaan jo perjantaina, että pikku nuhakuume olisi vihdoin selätetty ja voimat alkaisivat taas palata. No, flunssa ottikin ihan uuden nousun, ja koko viikonloppu meni (enemmän tai vähemmän) huilaillessa. No, sen verran kun nyt kahden lapsen kanssa voi huilata. Täytyy sanoa, etten taas edes muistanut, mitä kunnon kuume on, ja kuinka raadoksi se vetää olon. Taitaa ottaa muutaman päivän, että tästä taas tokenee.

Remonttirintamalla ei siis tapahtunut viikonlopun aikana mitään, ja nukkumisjärjestelyt ovat edelleen sellaiset, että meidän patjat on levitetty pianohuoneen lattialle. Lasten mielestä on tietysti hauskaa kun patjoilla voi köllötellä ja pomppia, eikä tuo nyt itseänikään ole pahemmin jaksanut häiritä.

Remontista ja flunssasta huolimatta joulu hiipii koko ajan enemmän mieleen, ja näkyy tietysti myös sisustuksessa. Koska täältä meiltä ei vielä viime tiistaina löytynyt hyasintin hyasinttia, raahasin niitä keskiviikkona mukanani Helsingistä. Sinänsä turhaan, sillä torstaina hyasintteja oli ilmestynyt jo tähänkin kylään. No, kuisti on siitä hyvä, että se toimii joka vuosi jonkinlaisena hyasinttivarastona. Kun sisällä kukat kasvavat tiettyyn pisteeseen, voi viileästä nostaa uusia tunnelmaa piristämään. Kuten amaryllis, myös hyasintti on mielestäni kauneimmillaan hieman nuppuisena.

Vaikka haju- ja makuaisti ovatkin kadonneet melkein tyystin, meillä on silti polteltu jouluntuoksuisia kynttilöitä. Vielä kun maisema muuttui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä valkoiseksi, jouluinen fiilis vahvistui entisestään.

Muutama kuva viikonlopulta. Lapsille lupasin, että Nisset ja Nasset kaivetaan esiin loppuviikosta ensimmäistä adventtia juhlistamaan. Siihen asti annetaan vielä isompien joulujuttujen odotella aikaansa.

Talvista uutta viikkoa, ja pysykäähän terveinä!

Joku saattoi ehkä Instagramista eilen huomata, että olin tosiaan jälleen käymässä Helsingissä. Tälläkin kertaa varasin aikaa pienelle Nougat -kierrokselle, ja koska putiikissa oli niin ihana jouluinen fiilis, oli pakko kaivaa myös kamera esiin.

Helsingin-reissulta tarttui toki mukaan kivojakin tuliaisia, mutta iltapäivän höntti olo sai selityksen kotimatkalla, kun tunsin kuumeen nousevan ja luulin pääni räjähtävän. Tylsä tavallinen nuhakuume, jota ei todellakaan olisi tarvittu tähän väliin! No, vuodepotilaaksi ei nyt kuitenkaan voi heittäytyä. Ihan jo siitäkin syystä, että mulla ei ole nyt sänkyä. Makkariremppa räjäytettiin tänään käyntiin, ja koko talo onkin sitten kuin räjähdyksen jäljiltä.

Koska korvieni väliltä tuntuu nyt se mitätönkin toiminta valuneen niistämisen ohessa nenäliinaan, ja koska omakin silmäni kaipaa tämän sekasotkun sijaan jotain kauniimpaa katseltavaa, ajattelin laittaa kunnon kuvakimaran Nougatin jouluisesta tunnelmasta. Lisää joulua on kuulemma saapumassa kaupalle tämän ja huomisen päivän aikana, mutta kyllä tuo keskiviikkoinenkin näky vain sai ainakin oman mieleni hurisemaan iloisen jouluisesti.

Palailen varmaan makkarinkin osalta pian asiaan, mutta nyt fyllaan itseni vällyjen sisään ja hörpin mukillisen kuumaa glögiä.

Ihanaa torstaita teille kaikille!

Kylläpä tekee tosiaan hyvää ripotella hiukan tähtiä ja havuja pitkin kotia. Ei nyt varsinaisesti niin kauhean jouluista, mutta piristää silti, koska meillä tavarat vain sattuvat jämähtämään paikoilleen, eikä kotia tule yleensä sananmukaisesti niinkään koristeltua.

Vaikka marraskuusta tammikuuhun kotia yleensä piristääkin jonkinasteinen juhlakoristelu, on omat ajatukseni tällä hetkellä vähän erilaisessa kodinlaitossa. Tällä viikolla nimittäin aloitetaan kilpajuoksu kalenterin kanssa, ja yritetään saada remontin suhteen valmista. Niin, ja tietty jouluksi. Apuun rientää onneksi ammattilainen, sillä ei tästä muuten tulisi yhtään mitään. Ehkä pari päivää pitää kuitenkin jostain varastaa myös siihen, että ehtisimme yhdessä maalailla ja viimeistellä muita juttuja. Tuntuu, että arjen ja remontin yhteensovittaminen käy koko ajan vain haastavammaksi, kun vapaa-aika täyttyy kunkin harrastuksista ja niissä kulkemisesta.

Tarkoitus on siis tuossa samassa kilpajuoksussa viimeistellä myös olohuone listoineen kaikkineen. Ja odotan sitä kyllä ihan valtavasti! Se olisi nimittäin tässä talossa ensimmäinen joulu kun kuusella ei tarvitse piilotella mitään rumaa ja rujoa nurkkaa!

Suurin puristus tehdään nyt kuitenkin makuuhuoneen kanssa. Se kun on viimeinen huone joka kaipaa jotakin isompaa remonttia, ja jos kaikki menee hyvin, makuuhuoneessa on ensi viikolla tähän aikaan uudet seinät ja uusi katto! Asia, jota olen kovasti joululahjaksi toivonut.

Hehkutellessani eilen joulun saapumista, mainitsin myös kuusesta, joka on ollut pitkään haaveeni. Toki haaveeni on ollut kantaa aitoja puita sisään joulunaikaan, mutta lähitienoilla ei valitettavasti ole tarjolla kuin tavalliset kuuset ja pihdat. Koska karun kauniin setripuun metsästäminen ei ole vielä tähän mennessä tuottanut tulosta, päätin oikaista ja ostaa kestopuun, joka saa luvan lievittää puukuumettani vuodesta toiseen. Kuten eilisen postauksen puu, myös tämä maljakossa oleva oksa ovat molemmat merkiltä Mr Plant. Laadukkaan, ja erittäin aidon näköisiä, vaikkakaan niissä ei sitä aidon kasvin tuoksua olekaan.

Pienin askelin siis kohti joulua, ja suurin harppauksin kohti valmiimpaa kotia!

Ihanaa keskiviikkoa!