Laajempaa kuvakulmaa

16.11.2015

Täytyy sanoa, että mukavan viikonlopun jälkeen maanantaikaan ei tunnu hullummalta. Arkinen aherrus on siitä hauska juttu, että pienen irrottelun jälkeen taas arvostaakin ihan tavallisia juttuja. VAikak ohjelmaa oli parille päivälle yllin kyllin, ehdin kuitenkin siivoilla rapunpielet ja istutella loput callunat havujen kanssa ruukkuihin. Nyt kelpaa polttaa kynttilöitä myös ulkona, kun sisäänkäynnit on siivottu.

Viikonloppuna päätin myös, että mikäli mieli alkaa kaivata jouluisempia koristeita kotiin, nyt siihen on lupa ja joulu saa hiipiä pikkuhiljaa sisään. Eteisen ikkunaan jo virittelinkin valotähden, ja eilen nautiskelin glögiä jouluntuoksuisen kynttilän luodessa tunnelmaa sateisen koleaan iltaan. Luonnollisesti myös puheenaiheet ovat siirtyneet huomaamatta jouluun; Kinkku ja ruoka, lahjat ja pukki. Kuka viettää joulua missäkin, ja kenen seurassa. Tiedättehän, niitä perusjuttuja, jotka kuuluvat joulun suunnitteluun. No, mutta ennen joulua meillä on toki vielä 7-vuotiaan kekkerit ja tavaksi on muodostunut, että suurin jouluinnostukseni iskee vasta noiden kemujen jälkeen. Sitä odotellessa siis!

laajakuva2laajakuva8

Tänään kuvina vähän laajempaa kulmaa. Laajakulmaobjektiiveja tulee älyttömän harvoin käytettyä blogikuviin, mutta kun tänään testailin pitkästä aikaa kaluston toimivuutta, jäin oikein pohtimaan, miksi sitä aina jämähtääkin siihen yhteen ja samaan objektiiviin. Ainakin tällä Canonin 24 millisellä saa vielä luonnollisia kuvia, ja taustaankin kauniin pehmennyksen. Eivätkä ne ainakaan minun silmääni näytä vielä liikaa kiinteistövälittäjän räpsimiltä myyntikuvilta. No, kenties kun tässä saadaan paikkoja kuntoon, innostun kuvailemaan useammin vähän laajempaakin kuvakulmaa.

laajakuva10 laajakuva4 laajakuva5laajakuva1 laajakuva6 laajakuva7 laajakuva9

Mainiota maanantaita ja mukavaa viikonalkua teillekin!


Johan hurisee!

09.11.2015

Siitäkin huolimatta, että viime vuonna aloitin paperitähdillä joulun laittamisen jo marraskuun alussa, en ole vieläkään toimertunut tekemään minkäänlaisia jouluisia sisustusratkaisuja. Tai no, ostin jo syksyllä viikunanpunaisia tuikkukippoja joulupöytää ajatellen, mutta tosiaankin odottavat sitä joulupöytää. Tähän asti olen nauttinut Pinterestin ja Instagramin tarjoamista jouluinspiraatioista, mutta esimerkiksi kaikki vanhat joululehteni olen vieläkin jättänyt selaamatta. Ja kyllä, todellakin mulla on säästössä joululehtiä kymmenenkin vuoden takaa, mutta nyt kaivoin esiin lehtiä vain muutaman vuoden ajalta, ja niistäkin aluksi vain osan. Sinänsähän joulu on ainakin mulle huomattavasti ajattomampi, kuin sisustusjutut yleensä, ja huomaahan sen joululehdistäkin, että samoja koteja ja kuvia pyöritellään useampi vuosi. Juuri taisin nimittäin bongata jostakin uudesta joululehdestä jutun, jonka luin pari vuotta sitten toisesta lehdestä. Niin, että ei noilla inspiksillä oikein ole mitään parasta ennen -päivämäärää. Sinänsä kiva, tsemppaa myös vähän erilaiseen kuluttamiseen. Joulussa pitää olla traditioita, muistoja ja tunnearvoa. Jokaista joulukoristetta ei pidä uusia vuoden välein.

Viime jouluksi saimme vihdoin keittiön valmiiksi, ja pelkkä keittiö oli mulle niin iso juttu, etten kauheasti kaivannut joulukoristeita. Toki lasten iloksi laitettiin kaikenlaista tontusta possuun esille, mutta oma koristelun tarve oli aika vähäistä. Enkä nyt tarkoita, että kotini olisi muuttumassa miksikään runsaudensarveksi, mutta musta tuntuu, että tänä vuonna joulukoristeet ja -koristelut kiinnostavat huomattavasti enemmän. Joka vuosihan tulee hankittua jotain uutta ja jouluista, jos ei muuta niin ainakin yksi koriste kuuseen. Ehkä tänä vuonna innostun enemmän.

julinspo 1

Ennen joulua meillä olisi kuitenkin vielä jonkin verran remontoitavaa. Ja sitten niitä ihan pikkuisia juttuja, jotka vaan jäävät tekemättä, kuten vaikka tuon takanani näkyvän vihreänkirjavan maadoitusjohdon piilottaminen. Jonkinlainen ryhtiliike tässä pitäisi tehdä, ja tarttua asioihin, jotta joskus tulisi valmistakin.

julinspo 3

Mutta joululehtiä on ihana selata. Uppoutua hetkeksi siihen taianomaiseen fiilikseen ja odotukseen, joka jouluun aina liittyy; Ihmisten hyvään tahtoon ja rauhaan maan päällä. Sillä suunnitellessa ja haaveillessa kaikki on vielä mahdollista!

julinspo 2

Eli glögiä ja joululehtiä. Niillä selätetään pimeyden tylsyys ja nojatuolimatkaillaan talven ihmemaahan. Kun vielä samalla hyräilee Sylvian joululaulua, ei kuule miten syyssade ropisee ikkunoihin.

Joulukoneistoni hurahti käyntiin.

Ihanaa iltaa!


isänpäivän iltana

08.11.2015

Täällä on juuri palailtu isänpäivän vietosta ja sunnuntai-ilta jatkuu melko tavalliseen tapaan ja tavallisena sunnuntaina. Rauhallinen hetki ennen uuteen viikkoon siirtymistä.

Vatsa on niin täynnä ruokaa, että taidan selvitä tällä tankkauksella huomiseen asti, mutta oloa tasapainottamaan voisi tehdä pienen happihyppelyn pimeässä illassa. Sen jälkeen on ihan kiva palata kotiin ja rentoutua kynttilätunnelmassa.

Toivottelen oikein ihanat isänpäivän illat kaikille ja onnittelut tietysti niin isille, kuin isoisillekin.

Rauhallista sunnuntaita ja kaikkea hyvää alkavaan viikkoon!


hygge

06.11.2015

Tiedättekö, kun vieraissa kielissä on usein sanoja ja käsitteitä, joita ei oikein suoraan voi suomentaa. Tai sitten ainakin käännettäessä se monimuotoinen tarkoitus katoaa. Hyvä esimerkki on ruotsalainen fredagsmys. Tiedämme kaikki, että käsite kuvaa perjantain tunnelmaa, jossa kokoonnutaan yhteen läheisten kanssa, syödään hyvin ja rennosti, nautitaan muutenkin laatuaikaa vaikkapa kodin lämpöisessä tunnelmassa kynttilänvalossa tai takkatulen loimutessa. Mysa on siis jotakin, mitä on vaikea suoraan suomentaa ja mysig paljon enemmän kuin vaikkapa mukava, kodikas tai rento. Niin, yksi vieras käsite sisältää useamman sanan omasta kielestämme.

Fredagsmysin lisäksi on toinenkin käsite, jota vähän kuin “kadehdin”. Se on tanskan kielen hygge.  Hygge merkitseekin kaikkea hyvää ja mukavaa elämässä, elämästä nauttimista, tunnelmaa, läheisiä ihmisiä jne. Ehkä enemmänkin tunne ja olotila, kuin pelkkä laatusana. Jos siis fredagsmys ei ole mielestäni hölläilyä, ei hygge myöskään tarkoita pelkkää kodikkuutta, vaikka näin käsitteet kai on suomennettu.

Viimeinen viikko on ollut yhtä menoa ja menemistä, ja tänään kotona on sellainen ihanan raukea ja lämmin tunnelma. Hygge!

hygge 1 hygge 3 hygge 4 hygge 5hygge 2 hygge 6

Tänään hygge on mulle palavan puun tuoksua ja tunnelmaa Sitä, että syödään lasagnea yhdessä ja poltetaan kynttilöitä. Hygge on kodikkaaksi siivottu koti, kiireettömyys ja villasukat. Yhteistä aikaa, levollista tunnelmaa ja onnellisuutta.

Ihanaa perjantaita ja viikonlopun aloitusta.


kotona ❤︎

02.11.2015

Maanantaita ja marraskuuta!

Viikonloppu vierähti tosiaan Helsingissä, ja mukaan mahtui blogipäivää ja -juhlia, leffareissua ja vaikka mitä. Mulla on joitakin kuviakin lauantailta, mutta just nyt ihan pienetkin jutut kotona näyttävät niin kauniilta, että halusin kuvailla niitä. Suokaa siis anteeksi, laitan niitä muita kuvia myöhemmin!

Älkää ymmärtäkö väärin, musta on kiva käydä jossain, ja olen kiitollinen kun arkeen mahtuu myös irtiottoja, mutta juuri nyt oma koti tuntuu taas maailman parhaalta paikalta, ja ruokaakin laitan taas ilolla! Niin kiva kuin välillä onkin syödä ulkona, ei yhteiset ateriat keittiön pöydän vieressä ole hassumpia nekään.

Vuosi vuodelta tulen herkemmäksi kaupungin hälinälle, ihmisvilinälle, melulle ja likaisuudelle. Ja, niin tylsää kuin elämä täällä välillä onkin, huomaan, että ei mua ole tarkoitettu kaupunkien vilinään. Kaipaan rauhaa, hiljaisuutta, ja ihan oikeasti myös yksin olemista. Lauantaina mieheni olisi kovasti halunnut lähteä syömään ennen iltajuhlia, mutta blogipäivän jälkeen kaipasin itse rauhallista hetkeä hotellihuoneessa. Sitä, että kaikki ylimääräinen melu oli hetkeksi suljettu ulkopuolelle, ja verenpaineeni sai laskea. Olen ehkä vähän herkkä, mutta kun aamupalasta lähtien korviin soitetaan jonkinlaista taustamusiikkia, ja ympärillä pyörii jatkuvasti ihmisiä saman verran kuin näen täällä koko viikon aikana, huomaan kaipaavani myös hiljaisuutta.

Tämä kuulostaa ehkä vähän ristiriitaiselta, mutta viikonlopun ehdottomasti paras puoli oli tavata bloggaaja kollegoita, ja saada jälleen kasvoja nimimerkeille. Itselleni ei ole niinkään tärkeintä nuo juhlat ja juhlimiset, vaan se, että saa ihan oikeasti vaihtaa sanan oikeiden ihmisten kanssa, sen sijaan, että aina ajatuksia vaihdetaan blogien ja muun sosiaalisen median välityksellä. Siitä kiitos jälleen toimiston väelle, että jaksavat tällaisia tilaisuuksia järjestää. Mikään some-kanava ei nimittäin korvaa kahden (tai useamman) ihmisen aitoa kohtaamista, ja se kannattaakin muistaa ihan ystävyyssuhteissakin; Vaikka ystävälle voi lähettää ääni- ja kuvaviestejä, kannattaa silti koittaa raivata tilaa myös niille kasvotusten käytäville keskusteluille. Istua hetkeksi yhdessä alas ja nauttia keskustelusta kaikilla aisteilla. Kirjoitettu viesti, nauhoitettu puhe, tai videonpätkäkään ei korvaa välitöntä läsnäoloa ja yhdessä vietettyä aikaa.

Olen koko ikäni ajatellut olevani epäsosiaalinen ja jollakin tapaa myös itseäni siitä sättinyt. Alan kuitenkin vihdoin oppia, ettei kyse ole sosiaalisuudesta tai sen puutteesta, vaan jostakin ihan muusta. Nautin seurasta ja haluan tutustua uusiin ihmisiin, mutta en vain ole luotu jatkuvan hälinän keskelle. Kenties asian oivaltaminen, ja itsensä tunteminen, myös auttavat tulevaisuudessa: Kun tietää heikkoutensa, on niiden kanssa eläminen varmasti paljon helpompaa.

kotona 2

Me jätimme lauantaina iltajuhlat taaksemme jo yhdeksän aikaan, mutta emme “hälinäherkkyyteni” vuoksi, vaan ihan siitä syystä, että vuodet ovat vieneet suurimman yöelämisen innon meiltä molemmilta. (Vuosi vuodelta sitä on oppinut arvostamaan myös yöuniaan ihan uudella tavalla.) Ravintolan kautta (vatsa täysinäisenä) nukkumaan ja sunnuntaina olikin jo aivan kauhea koti-ikävä. Ja, niin hyvä kuin vanhempien onkin välillä ottaa sitä lapsivapaata ja viettää aikaa yhdessä, lasten luokse on aina ihana palata. Halaavat kädet, rutistukset ja pusut. Ne elämän arvokkaimmat asiat.

kotona 4

Eilinen menikin pyykkikonetta pyöritellessä, laukkuja purkaessa ja kotia lämmittäessä. Ilta vietettiin jalkapallokauden päätöstilaisuudessa ja palkintojenjaossa, joten se kunnon “kotoilu” jäi vielä kokematta. Tänään on kuitenkin aikaa sytytellä kynttilät ja istua kaikessa rauhassa yhteiseen ruokapöytään. Nauttia siitä, että ollaan yhdessä ja maailman parhaassa paikassa, eli kotona.

kotona 1

Tuntuu muuten tuon lauantaisen nukkemeikin jälkeen tällainen kevyt arkiehostuskin ihanan hengittävältä! Ja Vitalis huulissa ihan älyttömän mukavalta! 😉

Älyttömän hyvää maanantaita ja marraskuun alkua.
Vuoden pimein pätkä olisi edessä, mutta koitetaan taistella sen läpi mukavalla tunnelmalla ja oikealla asenteella!
PUS!


tunnelmavalot

27.10.2015

Joka vuosi jossain käydään keskustelua ja kiistelyä erilaisista “lisävalosarjoista”. Että onko ne jouluvaloja, vai tunnelmavaloja, missä kohtaa vuotta on soveliasta viritellä valoja kotiin, saati ulos, missä ne näkyvät kaikille.

Mulle itselleni tunnelmavalojen ja jouluvalojen raja on melko selkeä. Jouluvaloiksi miellän sähkökyntteliköt, ikkunatähdet, ulos kuuseen viritetyt valot ja tietysti kaikki jouluiset valohahmot lumiukosta porovaljakkoon. Tunnelmavaloja taasen ovat erilaiset pallovalot ja pallovalosarjat, kesällä puunoksille viritetyt tunnelman lisääjät ja sitten nämä ihan tavalliset valosarjat kun ne eivät ole yhdistettynä mihinkään muuten jouluiseen, kuten vaikka havupalloon.

tunnelmavalot 3

Musta se on aika hassua, että juuri täällä meillä Suomessa, kaikki valosarjat jakavat niin jyrkästi mielipiteitä jouluisuutensa vuoksi. Kun jos nyt mietitään vaikkapa hiukan eteläisempiä kohteita, joissa illat pimenevät kesälläkin aikaisin, on erilaiset koristevalot ihan arkipäiväinen juttu. Niillä luodaan tunnelmaa liikkeiden, ravintoloiden ja koko kaupunkien ilmeeseen. Kuinka ihanalle oikeasti näyttää huvipuistot ja tivolit pimeässä! Harmi, että meillä se tarkoittaa yleensä joko koleaa syyssäätä tai myöhäistä iltaa. Tai no, harmi ja harmi. Olen toki iloinen, että talven lyhyet päivät kompensoituvat kesäpuoliskon pitkillä valoisilla päivillä. Mistä päästäänkin kysymykseen, eikö pimeää vuodenaikaa juuri kannattaisi koristaa erilaisilla valoilla? Ottaa kaikki ilo irti asiasta, johon täällä pohjoisessa ei kuitenkaan voida vaikuttaa. Annan täydet pisteet erilaisille valoviikoille ja muille tapahtumille, joilla kaupungit koristellaan taistelemaan pimeyttä vastaan. Enkä tarkoita, että pitäisi kilpailla Las Vegasin kanssa, mutta kuitenkin hyödyntää se pimeyden ja valon kaunis kontrasti.

tunnelmavalot 5

Näin täysikuun aikaan, meilläkin näkee suunnistaa pimeässä, mutta muuten, täällä katuvalojen ulottumattomissa, yöllinen vessareissu vaatii jonkinlaisen keinovalaistuksen. Niinpä viritin vanhaan lasipurkkiin tunnelmavalot ja nostin sen vanhan kaapin päälle. Piristää kummasti myös muuten harmaata ja synkkää päivää.

tunnelmavalot 44

Mulle tunnelmavalot, jollekulle jouluvalot.

Kivaa tiistaita!


lisää tilaa

26.10.2015

En tiedä mikä ihmeen raivausinnostus eilen illalla iski, mutta jostain kumman syystä istuttiin sunnuntai-iltaa lattialla ja lajiteltiin vaatteita jääviin ja lähteviin. Tänään kierrätyskeskukselle meni lasti lastenvaatteita, sukasta sydvestiin. Kurahousuja, saappaita toppavaatteita jne. Jollain tapaa innostus kai lähti siitä tosiseikasta, että eteinen on jälleen joutunut ns. kahden kauden väliin, ja pursuaa kengistä, takeista, haalareista ja rukkasista.

Ei varmaankaan olla ainoa lapsiperhe, jossa toimiva eteinen tuottaa välillä päänvaivaa. Vaatteille ja kengille pitäisi olla tilaa, säilytyskalusteiden sellaisia, että isommat lapset voivat itse niitä käyttää, ja kiva tietenkin olisi, että tilaa olisi myös pienempien lasten pukemiseen. Kaiken tämän mahduttaminen kohtalaisen pieneen tilaan, ja siten, että vieraita tervehtisi siisti ja viihtyisä eteinen? Jep, onhan siinä haasteensa.

Meillä arkieteinen, eli tila johon tullaan heti kuistin jälkeen, ei ole välttämättä pienimmästä päästä, mutta 2mx3m kokoisessa huoneessa ongelmaksi tulee kolmella seinällä komeileva oviaukko. Vielä kun kaksi ovista aukeaa eteiseen, ehjää seinätilaa säilytyskalusteille on äärimmäisen vähän. Toki jonkinlaisten (mittatilauksena teetettyjen) liukuovikaapistojen avulla säilytysmahdollisuudet paranisivat, mutta samaan aikaan tahtoisin säilyttää sisustuksen linjan ja “talon hengen” eteistä myöden. Niinpä eteisessä on päädytty avonaulakko/hattuhylly ratkaisuun, korkeaan senkkiin, pystynaulakkoon ja kenkäpenkkiin, joka tarjoaa myös istumatilaa.

eteinen 4eteinen 2

Vaikka kalusteet ovatkin “vain” Ikeaa, pidän niistä kovasti, enkä tahtoisi niistä aivan heti luopua. Silti kaikenlaiset avoratkaisut ovat vähän riskialttiita, sillä helposti eteinen päätyy näyttämään täyteen lastatulta ja sekaiselta. Vain neljänkin ihmisen takit ja ulkoilukamat muodostavat aikamoiset röykkiöt. Niinpä ongelmalle piti tehdä jotakin, ja vaatesäilytys järjestää niin, että itse eteisessä on vain kulloinkin päivittäisessä käytössä olevia vaatteita ja kaikki muu, kengistä takkeihin, säilytetään lähellä, mutta siististi ovien takana piilossa.

Kotimme toinen eteinen toimii lähinnä läpikulkutilana, mutta valkoinen antiikkikaappi on aikoinaan hankittu juuri ulkovaatteiden säilytykseen. Koska se ei enää toimi varsinaisesti eteisen kaappina, on sen uumeniin tullut jemmattua kaikkea mahdollista koiranhihnoista, monoihin, kypäriin  ja pieniin nappiksiin. Nyt kuitenkin kävin säilytystilojen kimppuun yläkerrasta asti siten, että valkoinen kaappi sulkee sisäänsä takkiarsenaalin, jota ei tarvita ihan päivittäin, ja työhuoneen (tila kahden eteisen välissä) komeroon sain mahdutettua kenkävalikoiman, josta voi tarpeen tullen vaihtaa popoja eteisen kenkäpenkkiin.

eteinen 11eteinen 7

Raivaamisen ja järjestelyn tuloksena sain arkieteisen mielestäni viihtyisään ja rauhalliseen kuntoon. Senkin vetolaatikoihin jäi mukavasti tilaa, ja lasten on helppo ottaa niistä vaatteitaan, ja toivottavasti myös helppo laittaa tavaroitaan niihin takaisin. Koska avonaulakossa säilytetään vain takkeja, sen päälle ja hyllyille sain säilytykseen lasten kenkiä ja yhdet omat nilkkurini. Omat huivini säilytän korikasseissa, jotka samalla pehmittävät eteisen tunnelmaa. Tilaa jäi hyvin myös kynttilöille, ja lopputulokseen olen todella tyytyväinen.

eteinen 6eteinen 5

Nyt kun makuuhuoneen komeroista on poistettu vauvahaalarit ja toppatöppöset, yläkertaan muodostui hyvä säilytystila kausivaatteille, joita ei alakerrassa tarvita ollenkaan. Aikamoinen homma, mutta kylläpä teki hyvää! Tuntuu melkein, kuin olisi saanut kotiinsa lisää neliöitä! 🙂

eteinen 1

Juuri nyt eteinen onkin varmaan talomme siistein huone. Pikkuisen vaiheessa tuo karsinta ja lajittelu vielä, mutta eiköhän se tuosta illan aikana oikene.

Toivottelen oikein mukavaa uutta viikkoa!

Tallenna

Tallenna


loma loppusuoralla

24.10.2015

Lauantai-iltapäivää!

Sitä alkaa syysloma olla takana päin, ja viikonlopun jälkeen alkaa taas tavallinen arki. Meillä pikkuisen uudenlainen, ja tavallaan myös odotettu.

Syyslomaviikolle ei alunperinkään oltu ajateltu mitään ihmeellistä, ohjelmaa, mutta toki on kiva, kun välillä on ajanjakso, jolloin ehtii tehdä niitä juttuja, joihin arkena ei muka tunnit riitä. Tällä viikolla onkin tullut tehtyä monia hommia, jotka ovat jääneet roikkumaan ja odottamaan “parempia aikoja”, ja esimerkiksi eilen ehdin viettää aikaa kummityttöni kanssa. Esikoinen on edelleen reissussa vanhempieni kanssa, ja palailee lomaltaan huomenna. Jopa oikein odotan sitä tavallista sunnuntai-illan tunnelmaa ja koko perheen yhteistä aikaa.

peikonlehti 3

Tänään päivä vierähti melko pitkälti Turussa. Asiana oli hankkia jonkinlaista naamiaisvarustusta Indiedaysin tuleviin Blog Awards -juhliin, joihin pitäisi kai pukeutua tänä vuonna halloween-henkisesti. Mitään kokopuku costyymia ei oltu hakemassa, vaan lähinnä asusteita, joilla juhlavaatteet voi muuttaa teemaan sopivaksi. Miehelle löytyikin nopeasti se, mitä oltiin ajateltu, mutta itse palasin kotiin tyhjin käsin. Tai no, ostin peikonlehden, mutta en taida se kainalossa kuitenkaan juhlia. 🙂

En edes muista, koska olisin viimeksi ollut jossain naamiaisissatai temajuhlissa, ja täytyy sanoa, että teemasonnustautuminen on mulle jotenkin äärimmäisen vaikeaa. Ajatuksena olisi juhlia tuossa samaisessa tyllihameasussa, mitä käytin ystäviemme häissä, ja asustaa sitä teemanmukaisesti hounted circus tyyliin. Tarjonta tuntui kuitenkin kattavan halloweenin osalta kaiken muun, paitsi sen, mitä itse etsin. (Sikäli kun edes tiesin, mitä etsiä.) Kasvovärit ja maskeerauskin ovat niin osaamiseni ulkopuolella, että nyt lyö pää vain ihan tyhjää. No, mutta onneksi on vielä melkein viikko aikaa. Eikös ne kuningasideat yleensä tule sillä lailla ihan tyhjästä ja yllättäin!? 🙂

peikonlehti 2

Koska päivä kaupungilla tuntuu tällaiselle maalaiselle varsin raskaalta, loppu lauantai kuluu kotona rentoillen ja pyjamahousuissa. Taidan siis keittää kahvit ja nostaa puolukkapiirakan pöytään sillä välin, kun mies sytyttelee saunan pesää.

Rentoa lauantaita ja mukavaa viikonlopun jatkoa!


uutta piristystä

22.10.2015

Hello kaverit!

Täällä lomaviikko lähenee loppuaan ja sää vain muuttuu syksyisemmäksi. Pikkumies läksi tänään vanhempieni kanssa loppuviikoksi reissuun, ja me tytöt ollaan nautiskeltu rauhallista kotipäivää. Lastenhuoneen muutostyöt ovat nyt olleet pari päivää katkolla, kun on ollut vähän muuta puuhaa, mutta eteenpäin mennään ja siihen tuli tsemppiä uusien hankintojen myötä. Nimittäin tilasin Nougatila vähän piristystä lastenhuoneen uuteen ilmeeseen. Noita numero 74:n ja Tellkiddon tuotteita laitoinkin jo aikaisemmin tuohon inspispostaukseeni, ja ne istuvat kalkkimaalattujen seinien kanssa yhteen kuin nenä päähän! Eilen piipahdettiin myös nopeasti Ikeassa,ja onnistuin löytämään vielä yhden tuollaisen korin, johon sai upotettua mukavasti kasan pehmoleluja.

Vielä on paikat levällään ja tavarat hujan hajan, mutta eiköhän tuo huone tuosta ojennukseen saada. Laitan sitten niitä laajempia kuvakulmiakin teille.

Just nyt on vähän sellainen fiilis, ettei tee mieli tehdä oikein mitään, mutta kaipa sekin on välillä sallittua. Eli mahdollisimman rennon illan pariin mars. Teille toivottelen samanlaista!


syysloma

20.10.2015

Syksyisen harmaata tiistaita!

Tässä on jo jonkin aikaa saanut tottua siihen ihanuuteen, että aamu-usvan hälvettyä aurinko aloittaa paistamisensa kirkkaasti. Tänään on kuitenkin niin harmaata ja syksyistä, että piti sytytellä kynttilöitäkin heti aamulla. Jotenkin tosi raukea fiilis. Lapsetkin ovat niin rauhallisia, että tuskin omikseni tunnistan.

Eipä meillä oikeastaan mitään suurempia suunnitelmia tälle viikolle olekaan. Yritetään nauttia kiireettömyydestä ja rauhasta. Ladata akkuja loppuvuotta ajatellen. Siihen mahtuu piirtämistä, askartelua, pelaamista ja ulkoilua. Ehkä vähän leipomistakin, ja pieniä maalausprojekteja.

Vähän sellainen sunnuntaifiilis siis. Mutta tykkään kovasti näistä päivistä, rauhallisuudesta ja tekemättömyydestä. Menoa ja melskettä mahtuu aikataulutettuun arkeen kyllä ihan tarpeeksi.

syysloma 2

Nappasin pari kuvaa keittiöstä. Toivottavasti niistä välittyisi tätä raukeaa tunnelmaa myös sinne teille. Sisustus nyt ei juurikaan ole muuttunut, mutta mitäs sitä turhaan jatkuvasti muuttamaan. Näin on ihan hyvä.

syysloma 1syysloma 3

Kovasti vielä kiitoksia kaikille teille, jotka olette antaneet äänenne blogilleni tuossa Indiedays Blog Awards -äänestyksessä.  Äänestämään ehtii vielä, ja olen hurjan kiitollinen, mikäli joku vielä päättää blogiani sinne klikkailla. Äänestykseen pääsee tuosta alla olevasta kuvakkseesta, joka löytyy myös sivun oikeasta laidasta (puhelimella sivun alaosasta). Mitään äänestyspakkoa ei kuitenkaan ole, joten jokainen tekee ihan oman tuntemuksensa mukaan. 🙂

Aanestyspainike - Sisustus - Indiedays Blog Awards

Täällä on seuraavaksi vuorossa lounas, ja sitten toivottavsti myös pienet päikkärit. Ainakin hetki levätään vaikka satujen merkeissä jos ei muuten.

Rentouttavaa syyslomaa lomalaisille ja muuten mukavaa tiistaita kaikille.