Paistaa vai sataako? Koko päivän on ollut sellainen kolea kesäsää, ja pariin otteeseen taivaalta on ripsaissut muutaman pisaran vettäkin. Sunnuntain kunniaksi leivoin raparperipiirakan, ja leikkasin unikkoja maljakkoon. Eihän ne tuossa kauaa kestä, mutta toisaalta, jos taivas päättäisikin revetä, se olisi unikkojen tuho kuitenkin.
Niin paljon, kuin lukemista rakastankin, harvoin tulee tarvetta mitään kirjoja blogin puolella hehkutella. Ehkä siksi, että Suomessa on niin paljon ihan oikeita kirjablogeja, jotka arvostelevat teokset jo tuoreeltaan. Eilen lopettamani Nainen junassa (Paula Hawkins) tekee kuitenkin poikkeuksen. Kirja ei ole jännittävä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta tarina imaisee mukaansa, ja se on hassulla tavalla ahmittava tosi nopeasti loppuun. Suosittelen lämpimästi jos arvoitukset yhtään kiinnostavat.
Vaikka kirja luokitellaan jännitysromaaniksi (trilleri), sen vaikutuskeinot ovat paljon pelkoa ja jännitystä hienommat. Tämä on ehdottomasti sitä alakategoriaa psykologinen trilleri, ja ihan mieletön taidonnäyte onkin. Päähenkilö, ja henkilötarinat ylipäätään, on kuvattu uskomattoman todellisesti. Inhimillistä heikkoutta, inhimillisiä ajatuksia ja pelkoja. Kirja nappaa vahvasti mukaansa, lyö päähenkilöiden tarinat takaraivoosi, ja kun pääset viimeisenkin sivun loppuun, katselet maailmaa varmasti hieman erilaisesta näkökulmasta.Teoksesta on tullut todellinen myyntimenestys, ja varmasti moni on sen jo ahmaissutkin, mutta jos näin ei ole, ota tämä ehdottomasti kesälukemistoosi!
Entten tentten… Juuri nyt suurin ongelmani on, minkä kirjan aloitan seuraavaksi, ja heittäydynkö sohvalle, vai suoraan sänkyyn sen kanssa. Ei paha! 🙂
Noniin! Eli fiiliksiä Pietarista melko tuoreeltaan olisi nyt tarjolla! Sunnuntaina tosiaan palauduin kotiin ennen puoltayötä, ja kyllähän se oma sänky kivalta tuntui, vaikka Pietariinkin jäi ihan liian paljon nähtävää ja koettavaa. Tämä on oikeasti ihan hurja fiilis, koska kerrottavaa teille olisi vaikka miten, ja kuviakin koko kamerallinen! Mutta, jotta tässä jutussa pysyisi jonkinlainen tolkku, aloitetaan nyt kuitenkin siitä matkasta! Eli Mintun kanssa teimme tosiaan Allegro-junamatkan Pietariin yhteistyössä VR:n ja Indiedaysin kanssa. Meille molemmille tämä oli ensimmäinen matka Pietariin, ja minulle ensimmäinen matka ylipäätään Venäjälle. Minttu on vuosia sitten ollut ryhmämatkalla Viipurissa, mutta muuten olimme kyllä täysin noviiseina liikkeellä.
Nevasta haarautuvat kaupunkia halkovat kanavat ovat erittäin hyviä maamerkkejä, joiden varassa pystyy suunnistamaan, vaikka venäjänkielen taitoa ei löytyisikään. Myös Nevski Prospekt (Nevan valtakatu), eli Pietarin pääkatu, on hyvä apu suunnistuksessa.
Helsingistä lähtevä VR:n Allegro –juna vie Pietariin kolmessa ja puolessa tunnissa, mikä on hurjaa jo siinäkin mielessä, että oma junamatkani täältä meidän huudeilta sinne Helsinkiin nappaa jo melkein saman. Itse tykkään junalla matkustamisesta, ja näin ulkomaille suunnatessa se oli kyllä helppo ja vaivaton, ihan siinäkin mielessä, että rajatarkastukset tapahtuvat liikkuvassa junassa, eikä aikaa mene turhiin jonottamisiin samoin kuin vaikka lentokentällä.
Koska me ei Mintun kanssa oltu itse koettu koskaan mitään vastaavaa, ja tämä junamatka oli ensimmäinen matkani Venäjälle, ajattelin nyt pähkinänkuoressa kertoa, että miten matka noin niin kuin pääpiirteissään menee.
Kaikki alkaa tietenkin viisumin hakemisesta, ja koska me Mintun kanssa asumme molemmat muualla kuin Helsingissä, valitsimme viisumitoimistoksi Lähialuematkat, jolle tarvittavat asiakirjat sai postittaa, ja jonka toimisto sijaitsi kätevästi Helsingin päärautatieasemalla, josta viisumin sai napata mukaansa ennen lähtöä. Allegrolla matkatessa mennään aika samalla fiiliksellä, kuin junassa muutenkin. Eli ehdit ajoissa junaan, etsit oman vaunusi/paikkasit ja istut mukavasti! Tärkeää on muistaa, että junaliput, passi sekä viisumi ovat koko ajan kädenulottuvilla, sillä matkan aikana niitä tarkastetaan ainakin kolmesti. Ensimmäisen kierroksen tekee VR:n henkilökunta (lipuntarkastus), ja lähestyttäessä Vainikkalan raja-asemaa passintarkastuksen tekee rajavartiolaitos. Venäjänpuolella sitten maan omat viranomaiset katsovat vielä paperit kuntoon, ja junan henkilökunnalta saamastasi maahantulokortista puolet otetaan tässä kohtaa pois (toinen puoli tulee säästää sitten paluumatkaa varten, jolloin Venäläiset virkailijat ottavat toisen puolen).
Allegrossa on myös Allegro Bistro –ravintolavaunu, joka on suljettuna ainoastaan rajanylityspaikalla. Aina junassa kulkiessasi (WC, ravintolavaunu), paperit on oltava mukana, sillä niitä kysellään käytävillä seikkailevilta matkustajilta. Me ei ravintolavaunuun menomatkalla ehdittykään, mutta kotiinpäin tultaessa kävimme vielä Venäjän puolella, ja passiani taidettiin pikaisesti katsoa kolmesti.
Muuten Allegro on mukavuudeltaan uusien VR:n junien luokkaa, penkit ovat tosin huomattavasti mukavammat, kuin tavallisissa IC-junissa. Tämän totesin, kun lähdin junamatkalleni Helsingistä kotiin. Tavalliseen tapaan myös Allegrosta löytyy Wi-Fi -yhteys, mikä Venäjän puolella matkatessa tietenkin on plussaa, kun mobiilidatan laittaa pois päältä.
Maahantulokortin täyttämiseen löytyy selkeät ohjeet Allegro-lehdestä, jonka voit napata jo asemalla. Lehti löytyy myös istumapaikaltasi junasta.
Pietarissa Allegro saapuu Finljandskii vokzal –rautatieasemalla, ja kotiinpäin lähdetään luonnollisesti samalta asemalta, jossa passintarkastuspiste aukeaa noin puoli tuntia ennen junan lähtöä. Pietarin puolella asemalla on myös pienimuotoinen turvatarkastus lähdettäessä, ja asiakirjoja paluumatkalla tarkistaa Venäläiset viranomaiset. Suomen puolella mahdollisia tullattavia kysellään sitten taas suomeksi.
Upeita rakennuksia silmänkantamattomiin. Toiset vähän paremmassa kunnossa kuin toiset. Kontrasti kaupungissa on ihan mieletön, ja useista rakennuksista julkisivu on huomattavasti sisäpihoja edustavampi. Hotellimme oli melko ylellinen ja hulppea suomalaisessa mittakaavassa, mutta näkymä huoneen ikkunasta kertoo tarinan toisen puolen (alin kuva).
Vähän arkoina luottokortin vilauttelijana päädyimme vaihtamaan rahaa menomatkalla, ja tämä käy tosiaan kätevästi junassa, jossa kiertää valuutanvaihtaja. Käteistä ei tarvitse varata, vaan voit ”nostaa” ruplasi pankkikortilla (luottokortti ei tässä kohtaa käy). Hiukan yliarvioimme matkalla kulutettavan rahan määrää, mutta kotimatkalla tosiaan saimme vaihtaa käteiset ruplamme taas euroiksi.
Pietarissa tulee kuljettaa matkustusasiakirjojen kopioita jatkuvasti mukanaan (me ainakin jätimme alkuperäiset hotellin tallelokeroon), sillä poliisilla on oikeus tarkistaa kenen tahansa tiedot milloin vain. Myös hotellin varausvahvistusta suositellaan pidettävän mukana, jotta voit sen avulla kertoa majapaikkasi.
Allegro -junamatka Pietariin maksaa n. 40 euroa, mikä on mielestäni älyttömän halpa hinta näin mukavasta matkustamisesta. Ruplan kurssi on nyt myös suotuisa matkustukselle, ja sanotaankin, että Pietarin hintataso on jopa puolittunut. Ostosmatkalle me ei Mintun kanssa oltu edes lähdössä, ja rahaa vaihdettiin lähinnä ravintoloita ajatellen. Pietarin hinnat olivat siis tosi iloinen ylläys! Jos nyt ei mihinkään ihan kaikkein kalleimpaan ravintolaan halua mennä, niin kyllä hyvät ruuat ja viinit saa ihan älyttömän halpaan hintaan (esim. kunnon pihviannos alle 700 ruplaa/vajaat 10 euroa). Ainakin itselleni tuo ruplan heikko kurssi on yksi syy, miksi haluaisin matkalle uudestaan jo lähiaikoina.
Kotiinlähtö “kahvit” hotellin ravintolassa, paikallista lounasta ja Venäläisiä leivoksia torikojusta.
Pietari on suurkaupunki, jossa asukkaita on melkein saman verran kuin koko Suomessa. Rohkenen myös väittää, että turisteissakin puhutaan miljoonista. Itselleni tämä suurkaupunkimaisuus oli valtava yllätys. Tiesin meneväni suureen kaupunkiin, mutta se suuruus yllätti silti. Välimatkat ovat pitkiä, joten hyvät kengät ovat todellakin tarpeen. Lisäksi itse suosittelisin varaamaan taksin rautatieasemalle jo valmiiksi. Näin tullessasi Pietariin, (luotettava ja oikea) taksikuski odottaisi sinua asemalla. Pietarissa toimii kyllä lennossa napattavia takseja, mutta niitä ei (varsinkaan turisteille) suositella. Meillä ei taksia ollut valmiina, ja ensimmäinen iltamme menikin siihen, että kävelimme (mukulakiveen verrattavia jalkakäytäviä) matkalaukkujamme vetäen. Loppusaldoksi tuli melkein kaksi ja puoli tuntia, ja olimmekin sitten ihan poikki kaikesta matkustamisesta ja patikoinnista. Ja lähdettäessä harmitti ehkä vielä enemmän, koska taksi hotellilta asemalle maksoi vaivaiset 250 ruplaa, eli vain reilut kolme euroa!
Kaupungin koko tarkoittaa tosiaan sitä, että välimatkat ovat pitkiä. Niinpä hotellia varatessa suosittelisin miettimään tarkoin, mitä haluat Pietarissa nähdä ja kokea. Meidän hotellimme (Hotel & Spa, ROSSI BOUTIQUE HOTEL, 55 Fontanka Embankment) oli sen verran kaukana nähtävyyksistä, että aika meni valitettavasti kulkemiseen. Koska perjantai käveltiin hotellille, ja sunnuntaina oli turha enää lähteä hotellilta muualle kuin asemalle, meille jäi tosiaan vain tuo lauantaipäivä aikaa itse Pietariin. Kun ilta kahdeksan jälkeen pääsimme hotellille, emme kyllä jaksaneet lähteä kohti Nevaa enää uudestaan illallisen merkeissä, vaan unohdimme Mintun tekemän ravintolalistan suosiolla, ja ajelimme hissillä hotellin ravintolaan.
Talvipalatsia ja Eremitaasia ei voi vahingossa ohittaa (alempi kuva).
Pietarissa kaikki tienviitat ja opasteet (myös nähtävyydet ja museot) on kirjoitettu venäjäksi kyrillisin kirjaimin. Tämä osoittautui haasteeksi koska turistikartassamme suuriin osa oli käännetty latinalaisiksi aakkosiksi. Olen joskus yli 20 vuotta sitten kyllä venäjän perusteita opetellut, mutta täytyy sanoa, että aika hyvin on kadonnut kaikki vuosien saatossa mielestä.
Englantia meille osasi Pietarissa puhua ainoastaan hotellin respan henkilökunta, yksi maatuskamyyjä (ostin tietenkin pakollisen tuliaisen), sekä rautatieaseman passintarkastaja, kun olimme lähdössä kotiinpäin. Ravintoloiden työntekijät kyllä jotakuinkin ymmärsivät englantia, ja kaikki saatiin hoidettua. Tämä kieltämättä vähän yllätti, koska nähtävyydet ovat aika maailmanluokkaa, ja turismi on iso osa kaupunkia.
Kazanin Katedraali, Palatsiaukio ja Aleksanterin pylväs, Talvipalatsia sisältä ja ulkoa sekä Iisakin kirkko.
Toinen yllätys oli asiakaspalvelun lievähkö töykeys, joka hotellia ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oli aika vallitsevaa. Talvipalatsin ja Eremitaasi -museon turvatarkastuksessa erehdyin kysymään Talvipalatsin suuntaa ”turvanaiselta” (emme taaskaan ymmärtäneet opasteita), ja vastauksesi tuli sen verran tiukka pöytään lyönti, että ymmärsin naisen haluavan kamerani pöydälleen. Sillä hetkellä kävi kyllä jo Siperia mielessä, mutta osattiinhan me tilanteelle heti nauraakin. Tosin vasta, kun olimme turvatarkastuksen nöyrinä ohittaneet, ja kamerani oli todettu vaarattomaksi. Mutta tämä siis varoituksena, jos Pietariin matkaatte. Joissakin paikoissa tilanteet otetaan erittäin vakavasti, ja kielimuuri käy välillä omankin luonnon päälle. Mutta mikäs matka se olisi, jos kulttuurieroilta voisi valan välttyä! 🙂
Finljandskii vokzal –rautatieasema sijaitsee melko kaukana Nevasta, niin sanotulla Pietarin Viipurin puolella, kun taas suuri osa Pietarin suurimmista nähtävyyksistä sijoittuu sinne suuren, kaupunkia halkovan joen rannalle. Tästä syystä ensimmäiset Pietarin näkymät eivät myöskään ole ehkä ne kaikkein fiinimmät, mutta nähdessäsi pl. Lenina –aukion, saat kyllä ensimakua kaupungin mahtavuudesta ja siitä mitä matkallasi tulet kokemaan. Ja ei, kyseinen aukio ei tosiaan ole vielä mitään siihen kaikkeen muuhun verrattuna.
Melkoinen kulttuurishokkihan tuo Pietariin saapuminen ensihätään on, mutta kuten monessa muussakin paikassa, se maalaisjärki on ehkä paras matkavarustus, jota voit mukanasi pitää. Liikenne on tosi hurjaa, ja suojateilla ei aina ole valoja. Me esimerkiksi ylitimme tietä mielellämme paikallisten vanavedessä, jolloin se tuntui huomattavasti turvallisemmalta. Pietari on myös ehdottomasti kaupunki, jolla on vähintään kahdet kasvot. Yltäkylläisyyden ja kruusattujen yksityiskohtien vastapainona on sitten myös sitä toista ääripäätä.
Meidän aikamme ei pitkistä välimatkoista johtuen riittänyt kuin Iisakinkirkon ja Talvipalatsin kiertämiseen. Kirkko veren päällä (Kristuksen ylösnousemuksen katedraali) oli paikka, jonka molemmat halusimme kokea, mutta se jäi kyllä pelkästään ulkopuolelta ihailemiseen.
Kuvia, vinkkejä, fiiliksiä ja kaikkea mahdollista matka-asukuvista kissakahviloihin on tallentunut niiden hiukan vajaan tuhannen kuvan joukkoon, jotka kamerastani löysin. Niinpä varoittelen, että Pietari aiheisia postauksia on tulossa kyllä lisää! 🙂
Kun sunnuntaina palattuani oikaisin omaan sänkyyn, totesin miehelleni, että olisin kyllä valmis lähtemään heti uudelleen. Ja vaikka seuraavana aamuna jalat huusivat armoa ihan vain kävellessäni alakertaan, olin silti samaa mieltä. Ei Pietaria voi kuvailla, se pitää itse kokea! Mikään kuva ei anna oikeutta sen suuruudelle ja nähtävyyksille. Ja ehkä juuri kontrasti on se, mikä paikassa viehättää. Niin lyhyt, helppo ja edullinen matka, mutta silti niin eksoottinen kohde.
Voita Allegro -lahjakortti!
Haaveeni on, että pääsen Pietariin vielä toistamiseen tämän kesän aikana! Mutta nyt saisin lähettää matkaan myös jonkun teistä. Nimittäin, tässä arvonnassa sinulla on mahdollisuus voittaa 240 euron arvoinen Allegro -matkalahjakortti!
Jos olet jo käynyt Pietarissa, kerro mistä pidit ja mikä teki suurimman vaikutuksen. Mikäli Pietari on näkemättä ja kokematta, kerro mikä sinua eniten kohteessa houkuttelee. Jätä kommentti viimeistään tiistaina 7. 6. 2016, ja olet mukana arvonnassa. Lue kilpailun säännöt täältä.
Mutta lisää Pietaria, nähtävyyksiä ja matkafiiliksiä on tosiaan tulossa vielä myöhemminkin!
Ps. Vastaava arvonta on myös Mintun blogissa, eli kannattaa koettaa onneaan molemmissa! 😉
Näin aamun ratoksi ajattelin muistutella teitä paristakin arvonnasta. Eli, jos haluaisit voittaa itsellesi Nespresson kahvikoneen, arvontapostauksen löydät täältä. Mikäli tietoturva-asiat kiinnostavat, ja toivoisit vuoden ajaksi ilmaista superohjelmaa taloutesi koneille, kannattaa F-Securen arvontaan osallistua tästä linkistä. Ja molempiin kannattaa tosiaankin osallistua nyt heti!
Mutta nyt pitäisi viimeistellä matkalaukku ja vetää aamupala kohti ääntä. Ihan kohta starttaa nimittäin viikonlopun mittainen blogimatka, ja tällä erää määränpäänä on Pietari, jonne junailen itseni kera ihanan Mintun. Toivottavasti saan teille matkalta jotakin sisältöä ainakin instagramiin, ja viimeistään sitten matkan jälkeen on tietenkin tulossa postausta aiheesta.
Minttu on tietysti kartoittanut kaikki Pietarin parhaat mestat ja valmistautunut kuin mikäkin suunnistaja, kun omat valmisteluni jäivät tosiaan siihen, että siivosin sen vaatehuoneen pakkaamista helpottaakseni ja tein itselleni eilen jalkahoidon. Myös ulkoministeriön sivut tuli tarkistettua ja päivystysnumero talletettua puhelimeen. Eli, jos sulla on nyt heittää muutama ravintolavinkki Pietariin, niin laita ihmeessä tulemaan!
Olen tainnut muutamaan kertaan vuosien varrella mainita, että katkarapu-vesimelonisalaatti on oma salaattisuosikkini, ja keveydellään se kuuluu ehdottomasti kesään. Toki se on kevyt herkku vuoden ympäri, mutta itselleni tuo raikkaus tuo aina kesän mieleen oli vuodenaika mikä tahansa.
Suhteeni vesimeloniin onkin sitten ihan eri asia, sillä mielestäni arbuusi on maultaan kovin vaatimaton, eikä yksinään juuri aiheuta minkäänlaisia mielitekoja. Kuitenkin katkarapuihin ja tilliin yhdistettynä vesimeloni saa lähes taivaallisen maun, ja tästä syystä jaksaisin syödä kyseistä ruokalajia vaikka joka päivä.
Jo siis mielit saada kuumiin kesäpäiviin raikasta purtavaa (tai olet kenties jostain syystä päättänyt keventää ruokavaliotasi), niin kokeile ihmeessä. Tämä on myös niin äärettömän helppotekoinen salaatti, että sitä on kiva tarjota myös vieraille.
Katkarapu-vesimelonisalaatti:
vesimelonia paloiteltuna
katkarapuja
tilliä
Salaatista on myös versio, jossa mukaan laitetaan kurkunpaloja, mutta itse en välitä kurkusta tässä yhtälössä.
Kaikki voi toki sekoittaa myös keskenään, mutta itse tykkään kasata salaatin niin, että pohjalla on meloninpalat, ja niiden päälle silppuan runsaasti tilliä. Lopuksi katkaravut ja päälle muutama tillinoksa. Näyttää yhtä herkulliselta, kuin maistuukin!
Kuten tiedätte, valkoviini ei ole ollut se “juttuni”, mutta kuten kuvista näkyy, olen päättänyt opetella! Kesä on keveiden aterioiden ja kalaruokien kulta-aikaa, joten mikäs tässä on harjoitellessa. 🙂
Täällä on tänään herätty valmiin kahvin tuoksuun. Sunnuntailuksus josta nautin äärettömän paljon!
Kahvi kuuluu elämän pieniin ja suuriin hetkiin, ja me suomalaiset olemme tilastollisestikin elävä todiste tästä, sillä juomme kahvia (ainakin joidenkin tilastojen mukaan) enemmän kuin mikään muu kansa maailmassa. Kahviakin on monenlaista, ja koska itse kallistun vahvasti sinne hyvän kahvin puolelle, lähdin mielelläni Indiedaysin ja Nespresson yhteistyöhön jossa saan paitsi hurmostella kahvin ilosanomalla, ilahduttaa jotakuta teistä Nespresson kahvikoneella!
Pidempään blogiani seuranneet muistavat, miten onnellinen, uuden kahvikoneen omistaja olin reilut pari vuotta sitten. My new love -postauksen voit myös lukea täältä. Tässä reilussa parissa vuodessa kahvimaailmani on kääntynyt likipitäen päälaelleen, ja mitä tulee kahvin makuun, olen muuttunut eräiden mielestä jopa hiukan krantuksi.
Jokainen mutteripannua käyttänyt tietää, että kahvin valmistuksen jälkeen paakkuuntunut kahvi pitää poistaa pannun paineosasta ja pannu pitää huuhdella irtomuruista. Tämä työvaihe on ainakin omaan makuuni jotenkin vaivalloinen, ja siitä syystä kiinnostuimme kapselikäyttöisistä koneista perinteisen espressokoneen sijaan. Kapselikahvi kalskahti kuitenkin aluksi korvaani jotenkin epäaidolta, koska olin kuullut myös tuotteista, joissa jopa maito valutetaan kapselista. Halusimme hyvää ja laadukasta kahvia, ja Nespresson idea onneksi selvisi meille tässä kohtaa. Nespresson kapselin on nimittäin vain tarkoitus pitää vasta jauhettu kahvi tuoreena ja tehdä kahvin valmistuksesta vaivatonta ja helppoa. Koneella voit nimittäin keittää useammankin kahviannoksen ilman ikävää pannun puhdistamista. Itse halusin myös höyryputkellisen mallin, jotta sisäinen kotibaristani pääsisi töihin. Joka-aamuisesta maidon vaahdottamisesta onkin tullut rakas rutiini jonka avulla herättelen itseni uuteen päivään.
Kun aikoinaan hankimme Nespresson kahvikoneen, ajattelimme, että tavallinen suodatinkeitin on näppärä kuitenkin lasten syntymäpäivillä, ja muulloin, kun kahvittelijoita on enemmän. Kun sitten totuimme juomaan laadukkaampaa ja paremman makuista kahvia, totesimme, että on ihan typerää tarjoilla vieraille sitä vähemmän hyvää. Niinpä meillä keitetään Nespresson kahvia myös isommalle kahvivierasjoukolle, eikä tämä ole tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia. Olen myös huomannut, että Nespresson kahvi maistuu monelle, joka muuten ehkä vihkiytyy tee-ihmiseksi. Nimittäin toisin kun suomalaiset usein uskovat, tummapaahtoisempi kahvi on aina lempeämmän makuista, ja kahvin kitkeryys johtuu nimenomaan vaalean paahdon jättämästä haposta.
Niinpä meillä saa kakkukahvittelijat itse valita millaisen erikoiskahvin haluavat juoda. Myös arjen kyläilijöille tarjoillaan aina kahvia, ja nopeasti onkin tullut opittua, minkä kokoinen kuppi pitää ottaa hyllyltä, kun tietty auto ajaa pihaan. Toiset ovat selvästi espresso tyyppiä, toiset rakastavat runsasta maitovaahtoa. Hyvä kahvi ei juuri kaipaa rinnalleen vierasvarojakaan, vaan on makuelämys ihan sellaisenaan. Tosin kesäisin ainakin naisten kesken on tullut tavaksi yhdistää kahvi ja makea jäätelö yhdeksi annokseksi. Suklaata vielä päälle, ja jäätelöannos aikuiseen makuun on valmis!
Oma aamuni ei ala ilman kahvia. Toki kahvin piristäväkin vaikutus tekee hyvää, mutta kahvin juonti ensimmäisenä aamulla on myös jonkinlainen seremonia, jolla valmistaudun uuteen päivään. Herään arkiaamuisin aikaisin, sillä tahdon ehdottomasti nauttia kahvihetkestäni yksin, tai ainakin häiriöttä. Ennen lasten heräämistä ehdin siis kiirettä juomaan tripla cappuccinoni (kyllä!), ja sen jälkeen olenkin yleensä jo virkeän pirteä valmistelemaan päivän muita juttuja, kuten tekemään töitä tai kotitöitä.
Siinä, missä ennen join helposti pannullisen tavallista suodatinkahvia jo heti aamulla, laatu on alkanut korvaamaan määrää. Nykyisin aamukahvini on se yksi tukeva mukillinen. Kahvi kuuluu usein myös iltapäivätaukooni ja nykyisin kahvi on itselleni usein myös jälkiruoka paremman aterian perään. Mikään ei nimittäin kruunaa maittavaa ateriaa niin hyvin, kuin vaahdotettuun, ja makeaksi lämmitettyyn maitoon tehty cappuccino. Ja kyllä, ne parhaat kahvit tulee nykyään juotua kotona. Tämä onkin johtanut siihen, että vieraspaikoissa usein valitsen tarjotuista virvokkeista jonkin muun kuin kahvin, sillä tavallinen suodatinkahvi ei enää oikein sovi suuhuni.
Meillä suositaan Nespresson vahvoja kahveja, joihin olemme siirtyneet pikku hiljaa kokeilemalla. Jos kahvitaustasi on pitkälti suodatinkahviin pohjautuva, ja haluat juoda kahvisi perinteisesti vaikkapa mustana mutta pitkänä, suosittelen aloittamaan lungoilla. Niistä voi myös helposti valmistaa ennakkoluuloisemmille vieraille sellaisen “tavallisen oloisen” peruskahvin, johon kukin sitten makunsa mukaan lisää tilkan maitoa tai palan sokeria. Tosin jopa oma isäni, joka on vahvasti vihkiytynyt suodatinkahvin juoja, ottaa meillä mielellään vahvaan kahviin tehdyn cappuccinon ja tuumasi jopa ensimmäisellä kerralla juoman maistuvan ihan kaakaolta. Esimerkki tuo mielestäni hyvin esiin sen, miten laadukas kahvi on oikeasti lempeää – niin makunystyröille, kuin vatsallekin.
Lukijakilpailu:
Minkälaista roolia kahvi näyttelee sinun arjessasi, entä juhlassa? Kaipaatko välillä kahvilaan hyvän kahvin äärelle, vai onko kotona keitetty kupillinen se paras mahdollinen?
Vastaa kysymyksiin ja olet mukana Nespresson Lattissima Touch -kahvikoneen arvonnassa. Mikäli itseltäsi jo Nespresson kone löytyy, osallistu ihmeessä silti! Mikäs nimittäin olisikaan parempi lahja kesän juhlijoille, kuin Nespresson kahvikone! 🙂
Jätä vastauksesi viimeistään 28.5. 2016 ja olet mukana arvonnassa. Arvonnan säännöt voit lukea täältä.
Ihanaa sunnuntaita – ja arpaonnea ihan kaikille tasapuolisesti!
Tämä pekoni-parsapiirakka syntyi tänään jonkinlaiseksi lounaan korvikkeeksi ja välipalaksi, koska ohjelmaa on koko päivälle niin, ettei varsinaisista ruokailuajoista pystytä millään pitämään kiinni. Ajatus puolestaan lähti siitä, että jääkaapistä löytyi valmiiksi jo kaikki ainekset parsaa lukuun ottamatta, mutta koska pelkkä pekonipiirakka kuulosti vähän rujolta, päätin lisätä kylkeen kauden herkkua, eli parsaa.
Piirakka on toteutettu varsin ysäri henkisesti, eli pyöreä piirakka, jonka pohjan päällä on kananmunalla hyydytetty täyte. Valmispohjia löytyy kaupan pakastealtaasta yllin kyllin, mutta itse tykkään tehdä pohjan itse. Käytän samaa ohjetta aina suolaisen piirakan pohjassa, eikä se ole pettänyt koskaan. Mukaan heitän usein vielä vähän juustoraastetta ja niin tein myös tällä kertaa.
Yhdistä kulhoon voi, suola ja vehnäjauhot. Nypi ne sormin murumaiseksi seokseksi. Lisää halutessasi juustoraaste ja lopuksi vesi. Sekoita käsin ja painele taikina piirakkavuokaan.
Esipaista pohjaa uunissa n. 10 minuuttia (200°C-215°C)
Täyte:
Kaksi pakettia pekonia (2x n. 170g)
punasipuli
3dl mustapippuriruokakermaa
2kpl kananmunia
1-2dl juustoraastetta (esim. emmental)
Hienonna sipuli ja pekoni (jos et käytä valmista pekonisilppua.) Nakkaa molemmat pannulla ja ruskista kevyesti. Painele pannulta suurimmat rasvat talouspaperiin.Vatkaa munat kulhossa ja lisää joukkoon ruokakerma ja juustoraaste.
Laita suolalla maustettu vesi kiehumaan. Kuori ja puhdista parsat, ja laita ne muutamaksi minuutiksi kiehumaan.
Yhdistä muna-kerma-juustoseos, sekä sipulit ja pekonit. Nosta parsat kattilasta pyyhkeen päälle kuivumaan ja kaada pekonitäyte esipaistetulle pohjalle. Asettele parsat päälle ja nosta piirakka uuniin.
Paista noin 30 minuuttia ja peitä pinta leivinpaperilla, jos se tummuu liikaa.
Tarjoile piirakka salaatin ja siementen kanssa, ja kesäateria on kuitattu! Täytettä voi varioida vaikka pinaatilla tai lehtikaalilla. Piirakka on helppo myös paistaa jo kotona, ja kuljettaa vaikka kylmänä mökille.
Nyt toivottelen oikein ihanat ja aurinkoiset perjantait (ja menen siivoamaan keittiön)!
Ei ne suuret juhlallisuudet, vaan ne pienet ilot ja yhdessä oleminen.
Äitienpäivä vaihtui iltaa. Koska kävimme vanhempieni luona jo eilen, tämä päivä vietettiin tavallisen rauhallisen sunnuntaipäivän tapaan ilman sen ihmeellisempiä juhlia. Oma toiveeni olikin, että ollaan kotona, syödään kotona ja ollaan ennen kaikkea yhdessä.
Niinpä tähän päivään on mahtunut jätskiannoksia ja muita pikkuisen spesiaalimpia juttuja, jotka tekevät kesäpäivästä kuin kesäpäivästä juhlaa. Vai mitä sanotte meidän superiltapalasta: Vohveleita, kermavaahtoa ja marjoja!
Koululaisella alkaa aamulla neljän päivän loman jälkeen taas arki. Arkeen yritän toki myös itse palailla (blogi, ja se hemmetin siivoaminen), mutta koska Klaara lomailee vielä koko ensi viikon, aiomme todellakin myös nauttia ulkoilmasta, ja ehkä joistakin vähemmän terveellisistä välipaloista myös. Mutta hei, elämä on elämistä varten, ja joskus sen pitää maistua myös kermavaahdolta!
Täällä oli eilen vähän spesiaalimpi päivä, kun saatiin ystävä kylään. Spesiaali tarkoittaa tietenkin myös vähän parempaa ruokaa, ja pikkuisen parempaa satsausta itse ruokailuun. Vaikka olenkin vähän kattausfanaattinen, en minäkään ihan joka päivä jaksa taitella lautasliinoja ja panostaa ruokailuhetken visuaalisuuteen. Varsinkin kun lasten kanssa syödään keskenään, tuntuu aika turhalta syödä itse hopeisilla aterimilla, kun pikkuväki kuitenkin tahtoo Muumihaarukat tai -lusikat.
Oikeastiha arkiruuan ei tarvitse olla niin kamalan ihmeellistä, mutta itse ruokailusta voi silti yrittää rakentaa kauniin hetken, ja tätä yritän kyllä käytännössä toteuttaa vähintään viitenä päivänä viikossa. Silti se tuntuu jotenkin luontevammalta silloin, kun pöydässä istuu vieras ja ruokaankin on panostettu edes vähän enemmän.
Koska eilinen vedettiin kasvisruualla, eikä bataattikeitto nyt vaadi niin kovin kummoista panostusta, pöytään leivottiin vielä foccacian tyylinen vuokaleipä. Yrttejä, sormisuolaa ja rutkasti oliiviöljyä. Ja täytyy sanoa, että nyt kun sen leivän (ja vehnän) kanssa on pihtaillut, valkoinen höttö maistuikin aika ihanalle.
Harvemmin meillä myöskään herkutellaan jälkkärillä, mutta eilinen oli siinäkin poikkeus. Pavlova maistui taivaalliselta cappucinon kanssa ja kruunasi arkeen pienen juhlavan hetken.
Tänään jäinkin pohtimaan, olisiko oikeasti ihan paikallaan, että viikkoon katsoisi jonkun arkisen päivän ihan ennakolta, jolloin syötäisiin hiukan paremmin, tai ainakin vähän enemmän ruokailuun panostaen ja pidemmän kaavan kautta. Toki viikonloput ovat tähän otollisinta aikaa, mutta aika monessa taloudessa viikonloppukin sekoittuu arkeen töiden vuoksi. Itse ihailen eteläeurooppalaista tapaa syödä illallista isolla porukalla ja aikaa käyttäen. Ja hassuahan se on, että juuri noissa kulttuureissa, joissa viinikin on ihan tavallinen ruokajuoma ja ateriaan panostetaan niin arjessa kuin juhlassakin, tavataan huomattavasti vähemmän alkoholiongelmia ja negatiivista suhtautumista ruokaan, kuin meillä täällä suomessa. Onhan se nyt sanomattakin selvää, että kiireesti mikrossa lämmitetystä pasta-ateriasta tulee aika monelle huomattavasi huonompi mieli, kuin rauhassa (mutta iloisesti) perheen kesken nautitusta tuhdistakin ateriasta.
Ihanaa päivää joka tapauksessa! Ja nauttikaa siitä, mitä suuhunne laitatte! 🙂
Kuten eilen kirjoittelinkin, siskoni tuli tosiaan lasten kanssa viikonlopuksi mummulaan, ja nämä pari päivää menevät aika tiiviisti isossa porukassa. Siskoni tyttärillä on molemmilla merkkipäivä tässä ihan lähiaikoina, joten juhlimme mummulassa ennakkoon yhdet nimipäivät ja synttärit. Ihan vain “oman väen kesken” on tarkoitus olla, joten lupauduin tekemään itsekin jotain kahvipöydän täytettä.
Monster High -kakku ei ihan tältä tädiltä taida onnistua, joten valitsin vähän perinteisemmän lähestymistavan ja tein kesäisen marenkikakun. Tai oikeastaan tämä on pavlova, mutta kahdella kerroksella. Kaksi marenkipohjaa (4 munaa ja 2dl sokeria / pohja) ja väliin kermavaahtoa johon sekoitin vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Vadelmia, mansikoita ja pensasmustikoita. Niin ja kävinpä ostamassa kevään ensimmäisen orvokinkin, jotta sain vähän koristetta kakkuun.
Ulkona paistaa aurinko ja linnut lirkuttavat kevätmenojaan. Kohta pakataan taas auto täyteen, ja lähdetään ajelemaan kohti kakkukestejä. Kun vain saisin nyt kakun ehjänä perille asti!
