Täällä on oltu nyt niin lomafiiliksissä, että blogikin on jäänyt vähän heitteille. Ihan reporankana ei olla oltu, nimittäin tänään pidettiin oikein kunnon siivouspäivä. Taljat, tyynyt, peitot ja matot saivat kyytiä ulkona, ja lattiat kunnon imuroinnin ja pesun. Pinnat on pyyhitty pölystä sekä sormenjäljistä, ja lasten kanssa käytiin lelusäkitkin läpi, ja lajiteltiin kaikki irralliset palapelin ja muistipelinpalat omiin pakkauksiinsa. Nyt on loppu viikkon kiva vain olla, kun paikat on siistissä kunnossa, ja velvollisuudet suoritettu. 🙂
Mutta nyt mä jatkan tämän laatuajan viettoa ja toivottelen teille kaikille mukavaa maanantai-iltaa. ♡
Ai että, kun tuntuikin tänään ihanalta pötkötellä sängyssä kahden pikkuisen kanssa ja jatkaa kiireetöntä aamua myöhäisen aamupalan merkeissä. Viikonloppujen suola! Eilinen ilta vietettiin liikuntahallilla, ja sämpylät pääsivät uuniin vasta puoli yhdeksältä. Mutta maistuivatkin sitten taivaalliselta rapeine pintoineen, päälle sulavan voin kera. Perjantai-illan kruunasi viinilasillinen ja aikaisin kutsuva sänky, johon on, iltana kuin iltana, ihana kaatua kirjansa kanssa. Eilen vielä erityisen onnellisena.
Viikonloppu alkoi hyvissä fiiliksissä, ja niin soisin sen jatkuvankin. Aurinko paistaa ja mummula kutsuu, joten ainakin lauantain osalta homma taitaa olla sillä selvä. 🙂
Viikon parhaat päivät ovat käsillä, joten nautitaan niistä. Ja muistakaa oi ihanaiset osallistua arvontaan, jossa jaossa I love me -messulippuja sekä tämä (tai ei nyt ihan juuri tämä minun päälläni näkyvä) Niinmun -kietaisuneule! Arvontaan löydät tiesi tästä linkistä.
Huomenta ihanat. Ja ihan alkuun vielä kiitokset viime päivien myötäelämisestä! ♡
Koska elämässä on aina myös niitä ikäviä juttuja, mennään hetkeksi sinne mukavammalle puolelle, eli herkutteluun. Tämä postaus on tehty yhteistyössä Dr. Oetker Paula Minin kanssa, ja se haastaa minut avaamaan omaa suhtautumistani herkkuihin ja arjen herkutteluun. Jätetään piponkiristely vähemmälle, ja nautiskellaan elämästä! 🙂
Kuten pidempään blogiani lukeneet tietävät, suhtautumisessani ruokaan on ollut vuosien saatossa paljon ääriajatuksia. Olen elänyt ajat, jolloin sana herkku muistutti lähinnä kirosanaa, ja herkuttelu oli silkkaa luonteen heikkoutta. Kuten olen kertonut, nuo elämänvaiheet eivät tehneet minusta onnellista – päinvastoin. Voisin siis väittää, että olen opetellut tietynlaisen rentouden ja sallivuuden elämääni ihan kantapään kautta. Ja vaikka olen oppinut ehkä vaikeimmalla mahdollisella tavalla, olen iloinen, että oppi on mennyt perille. Ehdottomuus ja liika kontrolli vievät elämästä nautinnon, ja niin ei suinkaan pitäisi olla.
Nautin leipomisesta, ja hyvästä ruuasta. En elä syödäkseni, mutten ainoastaan syö elääkseni, sillä tähän väliin mahtuu paljon muutakin. Ruoka on nautinto paitsi makujen, myös kaiken siihen liittyvän vuoksi. Hyvä seura, tunnelmallinen hetki, ja kyllä: Joskus nautinto, jota arkipäivä vain yksinkertaisesti kaipaa piristyksekseen.
Mutta karkkipäivä ei voi olla joka päivä, sitä opetan myös lapsille. Karkkipäivän lisäksi on toki päiviä, jolloin on kivaa kerääntyä pöydänviereen ja syödä yhdessä jotakin herkkua, mutta ne ovat asioita, joiden pitää erottua tavallisesta arjesta. Tehdä arjesta juhlaa juuri sillä erilaisuudellaan. Jos joka päivä nauttisi iltapäiväkahvin kera leivoksen tai pullan, äkkiä kävisi niin, että kaikki hohdokkuus katoaisi nautinnosta. Niinpä leivosten kaltaiset herkut jäävät itselläni spesiaalimpiin hetkiin, ja arjen nautinnot otetaan jostakin vähän pienemmästä.
Iltapala-aika on perheessämme hetki, jolloin yhdessäolon merkitys kasvaa, sillä onhan kyseessä ikään kuin päivän yhteenveto ja lopetus. Vanukkaat ovat meillä sellainen lasten iltapalan jälkiruokaherkku, ja tästä syystä jääkaapistamme löytyy miltei aina pieniä vanukaspurkkeja. Paula Mini -vanukkaat ovat kooltaan sopivan pikkuisia: Ei mahan täydeltä, mutta kuitenkin jotakin spesiaalia illan päätökseksi. Välillä me aikuisetkin nappaamme vanukkaat itsellemme, mikä on lasten mielestä äärettömän mukavaa; Arki-illan yhdistävä tekijä.
Koska vanukkaita löytyy jääkaapista miltei aina, niistä on tullut myös itselleni iltapäivien pikkuherkku. Saatan skipata iltapäiväkahvin, mutta jotain pientä tekee kuitenkin mieli. Jotain, mikä katkaisee iltapäivän tunnit, ja antaa sen pikkuisen nautinnon. Niinpä päädyn aika usein “lainaamaan” lasten vanukkaista yhden nautinnon itselleni ikään kuin lounaani jälkkäriksi. Koska mini -vanukkaat sisältävät vain 50 kaloria, tuon nautinnon voi tehdä aivan hyvillä mielin ja puhtaalla omallatunnolla. (Kunhan vain muistaa käydä kaupassa, ja huolehtia siitä, että seuraavalla kerralla jääkapista löytyy vanukas molemmille lapsille. Valitettavasti olen joskus unohtanut peittää jälkeni, ja siitä ei seurannut hyvää! :))
Elämässä pitää olla pieniä nautintoja. Iltapäiviin ne antavat mukavasti pehmeyttä, ja pysäyttävät eteenpäin vierivät tunnit ainakin hetkeksi. Rento ote ruokaan ja ravintoon takaa iloisemman otteen elämästä, ja pitää mielen positiivisena. Kun herkut valitsee pienessä koossa, ei nautinnoista tarvitse potea huonoa omaatuntoa!
Ja kiitos, syyskuulle, olit harvinaisen hyvä ollaksesi… no, syyskuu! Pidin erityisesti eilisestä, lomaviikon viimeisestä, johon mahtui kirjastossa käymistä, vanhempieni vierailua ja kaupunkimatka. Illalla pysäytimme auton hiljaisen tien sivuun ja ihastelimme koko perheen voimin taivaalla leiskuvia revontulia. Luonnon oma ilotulitus alkavan lokakuun ja päättyvän syyskuun kunniaksi.
Ihan kohta on juhlan aika, totesi huonekalujätti, kun lähetti pressitiedotteen joulumallistostaan. Minä elän kuitenkin jo tulevassa keväässä – tai ainakin sen kukkasissa. Nyt on nimittäin muutama sata kukkasipulia istutettavana. Krookuksia, tulppaaneja, helmililjoja, idänsinililjoja, kirjopikarililjoja, ukkolaukkoja, narsisseja…. Syyspuhteita, jotka opettavat kärsivällisyyttä!
Muistan joskus todenneeni, että olen aina vihannut lokakuuta. Juuri nyt se tuntuu etäiseltä, jopa oudolta ajatukselta. Kuukausi kuukausien joukossa. Ja miten hyvä se sitten onkaan, riippuu kai paljolti meistä itsestämme. Nyt ainakin paistaa aurinko, en valita yhtään!
Sade piiskaa ikkunoita ja sää on varsin syksyinen. Ei siis ulkoilua ja pihajuttuja tänään, vaan oleskelua visusti sisätiloissa. Oi jospa olisin tajunnut, että sää muuttuu näin radikaalisti yön aikana, olisi kaupasta varattu eilen leivonta-aineita. Onni kuitenkin, että eilen käytiin kirjastossa, sillä tämä jos mikä on keli jolloin kirjaan tarttuminen tuntuu hyvältä.
Kirjoja, Hama-helmiä, lastenohjelmia, kuumaa kaakaota ja lohipastaa. Niistä on tämä lomapäivä tehty. Kohta saadaan myös koululainenkin seuraksemme.
Koska haluan nauttia näistä hetkistä niin paljon kuin suinkin mahdollista, olkoon tämäkin postaus kuvavoittoisempi. Vain sadepäivän fiiliksiä kuvien muodossa.
Aurinko! Melkein viikon se pysyikin pilvien takana piilosilla, mutta nyt paistaa ja kauniisti! Hyvä niin, sillä kuten kerroin, me pidetään Klaaran kanssa viikko lomaa, ja tarkoitus on tietysti olla paljon ulkona ja laittaa pihaa vähän syyskuntoon.
Mulla on ruukuissa vielä (kuolleet tai melkein kuollee) kesäkukat, koska en ole toimertunut tekemään asialle mitään. Tosin kelloköynnökseni ovat vasta nupuillaan, joten ne saavat jäädä paikalleen vielä joksikin aikaa. Sää on ollut niin lämmin, että callunat ovat tuntuneet kaukaisilta, ja koristekaalien suhteen olen luovuttanut jo aikoja sitten. Niiden elinkaari kun on niin kovin lyhyt, että en jaksa nähdä vaivaa ja uhrata roposiani johonkin, mikä ei kuitenkaan kestä kuin hetken ennen pakkasten tuloa. Siitäkin huolimatta, että ne ovat kauniita, ja äärettömän syksyisiä.
Niinpä tämän viikon to do -listalla on nakata callunat murattien sekaan ja nostella muutama lyhty ulkovarastosta rappusille. Oliivipuu ja hortensia pääsivätkin jo viime viikolla sisälle, tosin kuistille asti vasta. Jotenkin huomattavasti mukavampaa tehdä tuota kaikkea auringonpaisteessa, kuin vesisateessa!
Varsin syksyinen fiilis, eikö? Ihana poltella kynttilöitä ja fiilistellä viikonloppua.
Eilisestä tulijollakin tapaa someton päivä, kun blogiin en ehtinyt päivittämään mitään, ja illalla oikein tietoisesti pidättelin itseni lisäämästä kynttiläkuvaa instagramiin. Tuli jotenkin sellainen fiilis, että kun nyt on jo koko päivä oltu päivitysvapaalla, niin jatketaan sitten loppuun asti. Ja hei, joskus se tosiaan on ihan hyväkin, vaikka en mä kyllä myönnä olevani mikään äärimmäinen someorja. Mieluummin vietän vapaa-aikani muuten kuin tietokoneella tai puhelinta selaillen – vaikka sitäkin toki päiviin mahtuu.
No mutta se eilisestä, ja nyt tuohon otsikkoon, eli tuoksuvinkkiin, joka on ihan pakko jakaa! Muistatte ehkä, kun juuri taannoin kirjoitin Uudet löydöt ja vanhat suosikit -postaukseen, etten hetkeen tarvitse uutta kosmetiikka. No pah, eihän tuosta juuri päästy eteenpäin, kun lähdinkin jo Visit Swedenin matkalle, ja kas: Löysin itseni Taxfree-ostoksilta. Mutta jälleen kerran enimmäkseen sieltä luonnonkosmetiikkahyllyltä. Matkaani tarttui ruotsalaisen Emma S. -merkinbody mist, eli vartalotuoksu. Olen ennenkin kirjoitellut siitä, miten huono olen käyttämään hajuvesiä, ja vaikka kuinka opettelen, se tuoksu unohtuu noin viitenä päivänä seitsemästä. Siksi tykkäänkin juuri näistä body mist -tyylisistä kevyistä suihkeista, joita tulee helpommin suihkittua esimerkiksi suihkun jälkeen. Ja tässä oli niin vastustamaton tuoksu, etten voinut jättää pulloa hyllyyn. Oikeastaan tuoksu on niin hyvä, että harkitsen vakavasti saman Rue de Varenne -tuoksun hankkimista ihan eau de toilette vahvuisena, vaikka ehkä sen käyttö sitten jäisikin taas vähemmälle.
Tykkään tuoksuista, joista tulee puhdas ja kevyt fiilis, ei liian hyökkäävä, ei karkkimainen tai jäykkä. Tämä on juurikin sitä, ja jos yhtään olet kaltaiseni hajuveden skippaaja, tämä body mist on hyvä vaihtoehto. Tuote tuoksuu, mutta ei heti suihkutettaessakaan liian vahvasti. Ja onhan tuo vartalotuoksu myös parfyymia huomattavasti edullisempi (tämä taisi laivassa maksaa noin 27 euroa).
Meillä on vietetty tänään varsinaisen mukavaa päivää leffareissun merkeissä. Ja oikein kun kaupunkiin lähdetään, niin pitäähän sitä viimeisen päälle laittautua, eikös vain!? Uskaltauduin ensimmäisen kerran koittamaan ghd:n muotoilurautaa hellästi Klaaran hiuksiin, ja tulihan niistä kivat!
Kuten olen tainnut joskus kertoakin, pillitän aina elokuvissa ihan äärettömän herkästi, ja tälläkään kertaa ei päästy kuin mainoksiin asti. Jouduin nimittäin kaivamaan nenäliinat esille jo asuntolainamainoksen puolivälissä. Itse Dorin etsintä sitten olikin enemmän tai vähemmän itkuista puuhaa alusta loppuun. Hauska päivä ja kiva elokuva – itkemisistä huolimatta!
Tuntuu, että viikonloppu mennä hurahti taas sellaisella vauhdilla, ettei mukaan edes kunnolla ehtinyt. Tämä siitäkin huolimatta, että pariin päivään mahtui montaa lajia aina päiväunista lähtien.
Nyt kuitenkin sunnuntai-illan puuhien pariin, ja uuteen viikkoon valmistautumaan.
Painelin eilen jo yhdeksältä sänkyyn kirjani kanssa ja posotin ruhtinaalliset yli 12 tuntia unta. Voinen sanoa, että olo on muuten kohtalaisen levännyt! Ja virkeänä onkin kiva viettää viikon parasta päivää, eli sunnuntaita. Tosin en ajatellut tehdä mitään kovinkaan kummoista tai erityistä pirteyttä vaativaa. Ruokailukin on tarkoitus kuitata pitsalla.
Näin on kuitenkin kiva. Nuoruusvuosien yöelämä on jäänyt kauas taakse, ja lapsetkin nukkuvat yönsä putkeen. Muistan, että tämä on sitä, mistä haaveilin monta vuotta. Oli öitä, jolloin olisin antanut vaikka oikean käteni, kunhan olisin saanut vain nukkua kenenkään herättämättä. No, aikansa kutakin – onneksi! Kai sitä sitten taas jossain kohtaa valvotaan öitä, ja odotellaan teini-ikäisiä kotiin. Siihenkin pitää vissiin varautua. 🙂
Viettäkäähän leppoisa sunnuntai ja nauttikaa kesäisestä lämmöstä. Toivon todella, että tämä säätila jatkuu vielä monta viikkoa!
Olipa onni, että sain eilen vaihdettua lentoni aikaisempaan ja aamuyön matkustamisen sijaan sain painua oman sängyn tuttuun ja turvalliseen syleilyyn väsyneenä, mutta hyvinkin onnellisena. Uni tulikin muuten heti, ja nukuin kuin tukki! Tämä päivä onkin sitten pyhitetty suurilta osin sille “tilien tasaamiselle”, eli kotitöitä, kotitöitä ja ehkä vähän lisääkin kotitöitä. Rauli-myrskyn tuhot jäivät onneksi omalla tontilla pieniksi, vain yksi säpäleiksi hajonnut Bergs Potterin isompi ruukku harmittaa. Nyt täytyy tosin olla kiitollinen, että selvittiin tällä kertaa vain yhdellä kukkaruukulla, vaikkakin Bergs Potterin ruukut aiheuttivat hiukan kuolan valumista myös Tukholmassa.
Kollegoiden seurassa vietetyt päivät ovat olleet antoisia niin monella tapaa, että kaikkien ajatusten purkamiseen vaadittaisiin ehkä enemmän, kuin muutama blogipostaus, ja ihan kaikkia ei ehkä silti tarvitse edes purkaa. Olen juuri nyt äärettömän kiitollinen paitsi hyvästä ja hauskasta seurasta, myös tilaisuudesta peilata omaa ajatusmaailmaansa ja toimintaansa muiden tuntemuksiin. Naureskelin viikko sitten miehelleni, että olen selvästi tullut vanhaksi, kun Pokémon Go ja Snapchat tuntuvat omasta mielestäni vain nykyajan humputuksilta (onnistuin kuulostamaan kaikessa uppiniskaisuudessani ihan omalta isältäni, jonka mielestä aikoinaan veivattavan lankapuhelimen vaihtaminen näppäiltävään versioon oli tyystin turhanpäiväistä kotkotusta). Viikonloppu todisti kalkkeutumiseni, sillä totesin matkaseuralaiseni varsinaisiksi snäpittäriksi. Mutta hei, Maria ja Essi opettivat myös minua, eli kenties vanhakin koira voi vielä oppia uusia temppuja! Ja jos nyt en snäppitaituriksi muutu, niin tarjosin ystävilleni ainakin aihetta nauruun kaikella yksinkertaisuudellani.
Luonnollisesti tyttöjen kanssa tuli juteltua some-ilmiöistä ihan laidasta laitaan. Ja aika samanlaisia ajatuksia meillä oli ihan jokaisella niin bloggaamisesta ja yksityisyydestä, kuin kaikista eri medioiden kautta tulleista lieveilmiöistä. Veteen piirretyt viivat konkretisoituvat kummasti kun ajatuksia saa vaihtaa ja vahvistaa kanssasiskojen seurassa. Ehkä joskus aikoinaan sitä tuli enemmänkin analysoitua vaikkapa ilkeää kommenttia, mutta tätä nykyä taitaa jo useamman bloggaajan nahka olla sen verran parkittua, että suurin osa tästä kategoriasta koetaan lähinnä huvittavana. Raskaan päivän jälkeen (punaviinilasin äärellä) meitä nauratti esimerkiksi äärettömästi Essin vanhaan reseptipostaukseen tullut kommentti “Tuli täyttä *askaa”. Tämä ja muutama muu esimerkki naurattavat itseäni vieläkin, ja niinhän sen kuuluukin olla; Muutaman päivän yhteiselo antaa hymynaiheita vielä monen monituista vuotta, mutta todennäköisesti seuraavan viikon tirskahtelen nauramaan ihan spontaanisti pitkin päivää.
Blogien ja snäppien lisäksi vatvottavaksi pääsi tietenkin myös Instagram, josta onkin muodostunut varsinainen runsaudensarvi lieveilmiöineen. Tässä kategoriassa huvittavimmiksi koettiin tietysti ostetut seuraajat, joita joillekin ilmestyy kymmenentuhatta ihan yhden yön aikana. Äärimmäisen nolo juttu, johon valitettavasti sortuu jo ihan liian moni tätä nykyä. (Noin yleisesti päädyimme siihen lopputulokseen ja neuvoon, että mikäli joku haluaa olla instakuuluisa, kannattaa niiden seuraajien lisäksi ostaa myös niitä tykkäyksiä kuvilleen.)
Vaikka viikonlopun aikana tuli moneen kertaan huokaistua, että mihin tämä maailma on menossa (kyllä, itse huokailin juurikin näillä sanoilla), tajusin samalla, että bloggaaminen on se mun juttu, ja tykkään tehdä tätä hommaa ihan valtavasti. Uusia ja älyttömän kauniita blogeja syntyy jatkuvasti lisää, mutta olen silti iloinen, että olen saanut seurata aitiopaikaltani miten blogit, kuten muukin sosiaalinen media, on muuttunut ammattimaisemmaksi, hiotummaksi ja harkitummaksi. Kun on aloittanut aikoinaan niillä postimerkin kokoisilla pokkarikuvilla, osaa suhtautua myös omaan kehitykseensä armollisemmin; En ole edelleenkään ammattikuvaaja, vaan ihan tavallinen (ja ehkä vähän jo kelkasta pudonnutkin) blogia kirjoittava perheenäiti.
Mulle on aina tuottanut vaikeuksia omien vahvuuksien listaaminen, mutta kuten yleisesti väitetään, ystävät tuovat parhaat puolesi esiin. Joten jos nyt joutuisin kertomaan vahvuuteni, se olisi ehdottomasti itselleen nauramisen taito. Ja mikäli yksi ominaisuus ei jostain syystä riittäisi, lisäisin, että osaan tehdä sen yhä pissaamatta housuihini.
