Kisukakku

26.1.2016


Sataa sataa ropisee… Jonkinlainen välimuoto kovien pakkasten ja vesisateen keskivaiheilta olisi myös kelvannut!

Eilinen päivä vierähti Helsingissä, tai oikeastaan vierähti vähän yötäkin, kun kotiin pääsin vasta ennen yhtä. En tiedä onko se sitä, ettei enää ole parikymppinen, mutta hitto vie olin aamu kuuden jälkeen tänään ihan töttöröö. Eli oikeastaan ihan hyvä tämä näinkin kypsä ikä, kun ei tarvitse miettiä sen enempää yöelämää. Riittää kun pääsee illalla ajoissa sänkyyn. 🙂

Sain jonkin verran meiliä tuosta Klaaran synttärikakusta, ja kyselyä, että miten se koristelu oli toteutettu. Ajattelin laittaa nyt pari havainnollistavaa kuvaa, sillä tämähän on oikeasti tosi helppo tapa koristella kakku! Kadehdin taitavia sokerimassaleipureita ja hienoja fantasiakakkuja, mutta omat taitoni eivät todella riitä moiseen. Ja, kuten joku jo kommentoikin, perinteisen täytekakun maku miellyttää enemmän, kuin nuo massakuorrutteet. Makunsa puolesta käpykakut, banaanikakut ja prinsessakakut ovat aina saaneet osaltani jäädä. Täytekakkukin menee vain jos se on suklainen, eli makumieltymyksiltäni olen ihan lapsen tasolla. 😉

kissakakku

Eli kaupasta valmista sokerimassaa, Korviin muotoillaan aika paksut köntit, ja niiden sisään lykätään puiset grillivarrastikut. Sokerimassoja saa eri värisenä, mutta myös tuollaisia väriaineita myydään, eli ei tarvitse ostaa montaa väriä. Värigeelejä sekoittamalla saa erilaisia sävyjä ja pelkällä valkoisella massalla pärjää aika pitkälle. Määrällisestihän massaa ei kakkuun kauheasti tarvita. Mustan sokerimassan ostin erikseen, mutta olisihan tuossa voinut käyttää lakunauhaa tai jotain vastaavaa.

Turkoosit silmät ja vaaleanpunainen nenä olivat siis itse värjättyjä.

Sokerimassa kaulitaan tomusokerin kanssa, ja muotilla sitten vain kivoja kuvioita, ihan kuin piparkakkuihin. Liimana toimi taas sokerikuorrute. Sitä käytin lähinnä siis silmiin ja viiksiin, muuten koristeet vain lykätään kermaan.

Samalla idealla voi koota melkein minkä tahansa hahmokakun. Kasvot voi tehdä joko kakun kylkeen, kuten itse laitoin, tai sitten kakun päälle. Korvien sijainti viittaa eläimeen. Esimerkiksi apinan korvat olisin asettanut kakun sivuille, ja koiran luppakorvat voisi vain laskea kerman päälle kakun reunoille.

kisukakku

Yksinkertainen idea, vain mielikuvitus on rajana!

Mukavaa tiistaita. Taidan leikata palan kakkua itselleni seuraavaksi!


8 Responses to “Kisukakku”

  1. Sofié says:

    Siis Emilia – olet niin taitava!

    Ihana kaukku <3

    • Hah, no tässä ei nyt onneksi taitoja juuri tarvittu, ja lapsetkin ovat ihmeellisen tyytyväisiä aika pieniinkin juttuihin. Kissa taisi olla kuitenkin enemmän, kuin sankari edes osasi vaatia. 🙂

  2. Elina says:

    Voi miten söpö kakku!

  3. Lingon says:

    Ihana kakku 🙂 leppoisaa iltaa!

  4. Nelli says:

    Oi kiitos kun laitoit ohjeen tuohon kakkuun! Kertoisitko vielä, mitä olet laittanut kakun täytteeksi ja millaisella ohjeella valmistat kakkutaikinan? Onko tuossa kakun kuorrutteena ihan vain kermavaahtoa vai käytätkö jotain vaahdon seassa, että tulee jämäkämmäksi ja on helpompi pursottaa ruusukkeita? Kiitos biologistasi, se on arjen piristysruiske!

    • Kiitos, Nelli. 🙂

      Laitanpa tähän tuon pohjan ohjeen, se on tosi ihana, jos tykkää suklaisesta kakkupohjasta. Tässä on ohje yhteen kakkupohjaan, mutta teen itse kaksi, jolloin kakusta tulee iso ja korkea, ja kerroksia neljä. Vastaavasti voit tehdä pieneen kakkuvuokaan yhden pohjan, ja silloin taikinasta riittää korkeampaankin kakkuun. Tosin synttäreillä kakkua saa mielstäni olla vähän enemmän. 🙂
      Pieneen vuokaan jos teet korkeamman kakun, muista paistaa sitä pidempään.

      Kakkupohjan teen siis tällä ohjeella:
      Pohja
      3 kananmunaa
      2 1/2 dl sokeria
      50 g voita sulatettuna
      1 dl maitoa
      3 dl Vehnäjauhoja
      1/2 dl Kaakaojauhetta (tummaa)
      2 tl leivinjauhetta

      Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää keskenään sekoitettu voisula ja maito. Yhdistä jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan. Kääntele tasaiseksi taikinaksi. Vältä turhaa sekoittamista, ettei taikina sitkisty. Kaada taikina vuokaan.
      3. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 35-40 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä.

      1 1/2 dl nestettä kostuttamiseen/kakku. Minä käytän maitoa.

      Väliin mansikanmakuinen kakkumousse (kaupasta löytyy jauheena, Dr. Oetker), mutta vatkaan sen kaksinkaertaiseen nestemäärään (kokonaan kerma), jotta täyte ei ihan jähmettyisi, ja lopputulos on enemmän perinteinen.
      Lisäksi mansikkahilloa kerrosväleihin.

      Kun kakku on ns. nakukakku, tasoitan reunat, ja sivelen koko kakun ohuelti suklaa-mascarponevaahdolla. Ohje löytyy täältä: http://uusikuu.indiedays.com/2015/06/18/suklaa-mascarponekakku/

      Kermapursotukseen tein toisen satsin tuota mascarponemössöä (ja käytin edellisestä kerroksesta ylijääneen), mutta vatkasin sekaan pari ylimääräistä kermapurkkia. Näin pursotettava kerma on hiukan jämäkämpää, kuin tavallinen kermavaahto, ja kuorrutus saa kaakaosta kivan värin. 🙂

      Eli aika perinteinen täytekakku mansikkahilloineen. Mutta tämä on oikeasti tosi hyvä, tarpeeksi kun vaan muistaa kakkua kostuttaa. Sopii lasten ja aikuisten suuhun. 🙂

      Ihanaa viikonloppua sinne!

Kommentoi