On se vain uskottava, että harmaatkin päivät ovat näin huhtikuussa siedettävämpiä kuin lokakuussa. Ja ainakin kahdesta syystä. Nimittäin valoa on huomattavasti enemmän, ja huhtikuun harmaus tietää kuitenkin myös kevään tuloa. Lokakuussa se tietää ainoastaan pitkää ja synkkää pimeyttä. Näin on parempi, ja lumetkin sulavat ihan silmissä! Mutta kaipa sitä tarvitaan niitä syksyjäkin, jotta osaa nauttia keväästä. Sellaista se elämässä on. Että pitää olla niitä vähemmän hyviä aikoja, jotta osaa arvostaa pieniäkin iloja.

Nätti pulla nätillä lautasella, ja miten se nyt voikin taas olla jotenkin niin kamalan hirveä asia. Syöminen ja sen kanssa tuskastelu. Se, että iskisi vain hampaansa kiinni ja keskittäisi ajatuksensa kanelin, sokerin, voin ja kardemumman makuun, sen sijaan, että antaa päänsä täyttyä kaikella vähemmän mukavalla. Ja välillä tuntuu niin hemmetin väärältä sekin, että näitä samoja juttuja joutuu miettimään enemmän tai vähemmän joka päivä. Jo hitto soikoon yli 20 vuoden ajan! Että eikö niin tavallinen asia kuin syöminen (jota kuitenkin jossakin määrin harrastaa päivittäin yli 7 miljardia ihmistä) voisi jossakin kohtaa elämää muuttua tavalliseksi automaattisesti toistuvaksi asiaksi. Tai vaikka nautinnoksi. Tai että kaiken sen energian jonka tähän asiaan päivittäin tuhlaa, voisi vaikka käyttää kaikkeen mukavaan ja iloiseen. Mutta eipä kai. Kaikkien harteille heitetään elämässä jotakin, ja minulle valikoitui soppakauhaa heiluttava piru – ja onneksi myös samaan taikasauvaan turvautuva enkeli. Kyse on lähinnä siitä kumpi heiluttaa tahtipuikkoaan nopeammin.

Harmaan päivän pieniä iloja on onneksi kynttilät! Poltatteko te muuten kynttilöitä ympäri vuoden? Itse tykkään polttaa jopa kesällä, mutta huomaan, etteivät kynttilät syty enää yhtä ahkerasti näin keväällä. Ehkä se johtuu siitä kun illat ovat jo valoisia. Toisaalta taas kesäinen ukkospuuska tekee nopeasti maisemasta synkän ja sitten ensimmäiseksi kaipaakin jo kynttilöitä. Itse hamstraan aina joulun jälkeen kynttilät alennusmyynneistä ja tajouksista. Niillä päästään sitten melkein vuoden ympäri. Ja aina muuten tylsän valkoisia kynttilöitä. Ehkä seuraavaksi jotakin iloista ja piristävää?

Se olisi pääsiäinen alkamassa! Ja jestas, mullahan on pääsiäiskengät! Nimittäin nuo Parikan bunnyt, jotka ostin viime syksynä. Niiden käyttö jäi syksyllä vähälle, mutta onneksi kevät tuo tossukauden taas tullessaan. Joka tapauksessa puputtelu tuskin jää pääsiäisenpyhiin, vaikka nämä nyt viikonlopun teemaan erityisen hyvin sopivatkin.
Mutta se, mistä mun piti teille kirjoittaa on tämä Niinmun Design Näset neulemekko, jonka ihana Virpi minulle postitti. Kyseessä on todella ohuesta merinovillaneuloksesta valmistettu mekko, joka pelastaa kaikki ne päivät ja tilanteet, jolloin ei oikein tiedä, mitä päälleen pukisi. Näin kylmällä säällä paksut sukkikset on vielä hyvät, mutta toimiipa ohut neulemekko paljaiden säärienkin kanssa. Ja asua saa helposti muunneltua kenkien ja asusteiden avulla, tai fiilistä voi keventää farkkutakilla, värikkäällä huivilla tai oikeastaan ihan miten vain. Tykkään tämän kaltaisista vaatteista juurikin niiden muunneltavuuden vuoksi. Sama vaate voi olla sporttisen rento tai sitten vähän menevämpi. Riippuen ihan siitä kaikesta. Ja sitten on mukavuus! Kun asuu täällä mistä on pitkä matka ihan joka paikkaan, osaa arvostaa vaatteita, joissa jaksaa istua useammankin tunnin. Näsat mekon materiaali on muleshing free merinovillaa, ja kuten muutkin Niinmun vaatteet, nämäkin on valmistettu Suomessa. Tampereella, tarkemmin sanottuna.
Näset neulemekosta on saatavilla myös poolokauluksellinen malli, mutta itse tykkään juurikin tästä leveämmästä pääntiestä. Siitäkin huolimatta, että vielä syksyllä luulin, etten voisi koskaan enää käyttää kaulaa paljastavaa vaatetta. Mutta, kuten huomaatte, kaulan arpea tuskin näkee! Oikeastaan se on niin huomaamaton, että unohdan välillä itsekin sen olemassaolon. 🙂 Molemmissa mekoissa on kimonohihat, eli kainalon kohdalta mekko on mukavan väljä, ja hihat antavat mekolle myös omaa luonnetta.

Me tehtiin eilen pääsiäissiivous. Eikä tuntunut muuten lainkaan niin pahalta, kun toinen meni edellä imurin kanssa ja tulin itse perässä lattiapesuri apunani. Näytettiin varmaan tyhmiltä kun molemmat oltiin kuulokkeet korvillamme ja välillä huudettiin, että “ootko vetänyt jo tästä?” Mutta hei, tämä on sitä nykyaikaa! 😀 Ja illalla pidettiin palkaksi leffailta, ja katsottiin The Snowman. Ja pakko sanoa, että ehkä huonoin vähään aikaan näkemäni elokuva. Koska Jo Nesbøn Lumiukko on ihan älyttömän hyvä kirja, odotin leffalta tietenkin paljon, mutta ei se kyllä sytyttänyt meistä kumpaakaan. Ei yhtään henkilöhahmoa, josta olisi irronnut yhtään mitään, eikä oikeastaan mitään muutakaan. Harmi!

Mutta hei se alennuskoodi, jonka otsikko lupasi!
UUSIKUU -koodilla saatte -30% alennusta molemmista Niinmun Design Näset mekon malleista. Alennuskoodi on voimassa Niinmun Design -verkkokaupassa koko pääsiäisen ajan, eli  pääsiäismaanantaihin klo 24.00 asti.

Iskällä on tänään “poikienilta”, joten me lähdetään lasten kanssa mummulaan. Jos vaikka sinne olisi joku pupu piilottanut parit suklaamunat.

 

Mekko saatu / Niinmun Design

Huhhuh! Tuollaisen nauruviikonlopun jälkeen kai mikä tahansa viikko tuntuisi hiljaiselta, mutta tällä kertaa se on sitä ihan oikeasti. Kohti pääsiäistä mennään, ja kesäajassakin vielä.

Viikonloppu oli enemmän kuin onnistunut, ja elämä piteni taas vuosikymmeniä, mikäli nauramisen väitettyihin vaikutuksiin on uskominen. Väsynyt, mutta onnellinen oli eilisillan mielentila, kun tulin kotiin. Vaikka pitkien yöunien nimeen vannonkin, on virkistäytymistä kuitenkin muunkinlaista ja nyt tuli aimo annos juurikin sitä toista laatua!
Nappasin energiareissulta itselleni tuliaisiksi kukkamekon ja tupsutyynyn. Ajattelin, että ei tarvitse kuin sujauttaa mekko päälleen tai painaa pää tyynyyn, ja heti pääsee mielessään takaisin tähän nauruntäyteiseen viikonloppuun. Tosin vielä hetken aikaa taidan lejua niihin tunnelmiin ihan ilman apuvälineitäkin!

Täällä oli kuulemma myös eilen ollut tosi keväinen päivä, vaikka illalla tupruttikin lunta taas oikein kunnolla. Muta uskon sanontaan “uusi lumi on vanhan surma”, ja sitä myötä myös kevään koittoon. Tällä viikolla koristellaan koti vastaanottamaan pääsiäistä. Tosin meillä ei ole edes pajunkissoja, kun tuntuu, että kaikki ojat putsattiin viime vuonna niin tarkkaan, että pajunkissa-apajani ovat vähän huonossa jamassa. Pitänee vissiin jalkautua etsintämatkalle jonnekin vähän kauemmaksi. 🙂

 

Hello darlings!

Blogipostaukset pitäisi oikeasti hakukoneoptimoida siten, että vähintäänkin se postauksen avainsana olisi otsikossa. Mutta kun en taaskaan keksi mitään avainsanaa, tai ylipäätään mitään punaista lankaa, päätin turvautua rehellisen tyhjentävään otsikointiin. Eli ei mitään ihmeellistä, mutta vähän kaikkea.

Oltiin tosiaankin viikonloppuna pitkästä aikaa koko perhe kasassa pari päivää, ja nautittiin kaikenlaisesta viikonloppuihanuudesta. Leivottiin Klaaran kanssa teeleipiä perjantaina iltapalaksi ja tuoreita taas lauantaina aamupalaksi. Käytiin pulkkamäessä, tehtiin ruokaa pitkällä kaavalla, ja kaikesta tästä huolimatta miehellä oli vielä sunnuntai-iltana tarmoa raakasuklaaleivontaan. Ja jos mies haluaa tehdä raakasuklaakonvehteja, niin enpä lähtenyt vastustelemaan. Nuo vähän Snickers-patukkaa maultaan muistuttavat kasat ovat pikaversio joulun alla tekemistäni konvehdeista. Sunnuntai-ilta oli sen verran pitkällä, että säästeltiin työvaiheiden välisissä jäähdyttelyissä, joten kaunis muoto jäi tällä kertaa suklailta saavuttamatta. Tehtiin myös melkein kaksi kertaa isompia annoksia, mutta maku on sama ja mikäs siinä jos suklaapala on suurempi. Näitä ei kuitenkaan pysty syömään yhtä enempää.

Viikonloppuna tuli muuten kuluneeksi kuukausi siitä, kun olin viimeksi katsonut telkkaria. Ja kuukausi siitä, kun olin viimeksi maannut (tai istunut) olohuoneen sohvalla! Otin tuossa helmikuussa aika vakavasti tämän yöunien pidentämisen, ja vaikka päätökseni oli mennä joka ilta ennen kymmentä sänkyyn, löysin itseni joinakin iltoina vällyjen välistä jo kahdeksan jälkeen. Ja on muuten tehnyt hyvää! Tosin nyt nautiskeltiin taas telkkarijutuista ja imaistiin pari jaksoa Midsomerin murhia, Uutisvuoto ja pari Beck -elokuvaa. Kun Gunvald aikanaan kirjoitettiin ulos sarjasta, kieltäydyin katsomasta enää yhtäkään jaksoa, mutta olen tainnut päästä tästäkin jo yli. Ja onhan se norjalainen nallekarhukin aika symppis, vaikka ihan ehdoton suosikkini on edelleen kyllä naapurin ukko. 🙂

Vaaleat farkut on yhdet lamppareistani, ja tykkäisin niistä vielä enemmän, jos vyötärö olisi vähän korkeampi. Mutta se ei ollut muodissa silloin viisi vuotta sitten, kun farkut olen ostanut. Kengät on nekin vanhat, ostettu joskus raskausaikana ja pusero on H&M:n. Niinmun Designin UTÖ-villahuivi (saatu) toimii sekä kaulahuivina, että neuletakin korvikkeena. Kuvissa myös Tukholmasta mukaan tarttunut muutaman euron muki (Lagerhaus), joka on kuin tehty päiväkahvin (tai miksei aamukahvinkin, jos olisi isompi) nauttimiseen.  Yksi mukillinen yksisarvisuutta jokaiseen päivään. 🙂

Optimistina olen kuulkaas tässä viime päivinä tuuletellut kevättakkeja. Viime viikolla moni jakoi Facebookissa muistojaan parin vuoden takaa, ja 15.2.2016 tosiaan oli suomalaisten grillit jo kuumana ja kahvitkin juotiin terasseilla. Viime vuonna kevään tulo takelteli vielä vappuaattonakin, mutta josko tänä vuonna mentäisiin jossakin siinä välissä. Alan jo kaivata kevyempiä vaatteita ja lämpimämpiä kelejä. Mahdollisuutta käyttää kaikkia niitä ihania, mutta liian lyhyitä housuja, jotka satun omistamaan. Ja tennareita niiden kanssa!

Keväisen aurinkoista tiistaita! Me ajellaan tänään mummulaan. 🙂

 

Heipsun!
Ja terveiset Tukholmasta, jossa kevät oli ihan yhtä pitkällä, kuin täällä meilläkin. Eli ainakin eilen vielä jossakin ihan liian kaukana. Tein pikapyrähdyksen naapuriin, Elloksen pressitilaisuuden merkeissä, ja hauska päivähän tuo oli, vaikkakin aika pitkä ja raskas. Tosin kotimatka oli kyllä aika uskomaton kaunis, kun automatkaa valaisivat loimuavat revontulet! Ei siis lainkaan harmittanut siirtyä kaupunkien valoista takaisin tänne omalle reviirille, valosaasteen ulottumattomiin. Siitäkin huolimatta, että Tukholman kukkatarjonta jäi jälleen kerran kaihertamaan mieltäni.
Tästä muuten päästäänkin jouhevasti otsikkoon, nimittäin kuulin termin “granny girl” vasta eilen, ja voi että, miten tuo osuikin nappiin! Kiitos iloiselle toimittajajoukolla, joka sai minut ymmärtämään, että olen itsekin varhain mummoutunutta sorttia, ja juurikin tästä syystä vielä erittäin trendikäs! Nyt on nimittäin erityisen in rakastaa villasukkia, omaa sänkyä, aikaista nukkumaanmenoa ja hiljaista hipsuttelua. Granny girlin lempipaikka on oma koti – ja varsinkin oma sänky! Käsilaukusta löytyy kaikki saveteista rakkolaastereihin ja särkylääkkeisiin, sillä mummotyttö varautuu ja ennakoi. En tiedä olenko koskaan ennen ollut yhtä muodikas! 🙂

Meitä bloggaajia matkassa oli neljä, Jonna (Oma koti onnenpesä), Kerttu (Modernisti kodikas) ja Suvi (Valkoinen Harmaja). Jonnaan tutustuin vasta nyt, Kertun olen nähnyt viimeksi yli kolme vuotta sitten ja Suvin tapasin hyvin tasan pari vuotta sitten Tukholmassa vähän samanlaisissa merkeissä. Olikin hauskaa, että me kaikki matkalla olleet bloggaajat olimme niitä pitkämatkalaisia, jotka harvemmin käyvät Helsinkiin keskittyneissä pressi- ja pr-tilaisuuksissa, ja tästä samaisesa syystä myös tapaamme toisiamme melko harvoin. Tuli juteltua niitä näitä aiheesta ja aiheen vierestä, ja sekös olikin mukavaa, kun bloggaaminen on noin fyysisesti kuitenkin aika yksinäistä hommaa.

Tänään me onkin sitten pidetty Klaaran kanssa ihan rehellistä vapaapäivää. Vime viikon loppupuolisko tuli vedettyä aika tiiviisti opintojen parissa, joten nyt nautitaan välillä vähän kiireettömyydestä ja siitä kuuluisasta läsnäolosta. Kotitöitä, palapelejä ja satuja. Niitä tänään, ja saadaampa ihan juuri myös koululainen seuraksemme!

Aurinkoa päiväänne! ♡

Terveisiä Köyliönjärven jääradalta! Punattiin tänään poskia huimaavan kauniissa talvisäässä, eikä suinkaan oltu ainoita, moni muukin oli lähtenyt ulkoilemaan kelkkaillen ja luistellen.

Jäärata on loistava esimerkki siitä, miten ihmisiä aktivoidaan ulkoilemaan ja liikkumaan luonnossa. Sen kun menet ja pukeudut keliin sopivasti. Potkukelkkoja saa lainata ja halukas ottaa mukaan retkiluistimet tai tavalliset luistimet. Hiihtoladutkin kulkevat jäärataa mukaillen. Kiitos pienen kunnan, sen kyläyhdistysten, mukaan lähteneiden yritysten ja lukuisten talkoolaisten, Köyliönjärvi liikuttaa ihmisiä läheltä ja kaukaa.

Me kierrettiin koko lenkki, ja vähän päälle, kun palattiin vielä lopuksi kivalle nuotiopaikalle makkaranpaistoon. Välillä lapset istuivat kelkan kyydissä, ja välillä me aikuiset saimme nauttia vauhdin hurmasta. Parasta kuitenkin se, ettei ole kiire, vaan välillä voi ihan vain pysähtyä maisemia ihailemaan.

Tuntuu olevan harvassa nämä koko perheen yhteiset päivät meidän perheessä, mutta tänään nautitaan sitten muidenkin päivien edestä. Nyt hyvää ruokaa ja rehellistä löhöilyä.

Leppoisaa sunnuntaita!

 

Pahoittelut, tänään vain puhelinkuvia. Lisää tietoa jääradasta löydät esimerkiksi täältä.

Lauantaita muruset!

Kuten ehkä olette huomanneet, nautin suuresti siitä, että saan välillä kuvien kautta kertoa teille sellaista maaseudun ilosanomaa: Puna-apilaa kasvavia tienpientareita, keltaisena loistavia rypsipeltoja, kypsää viljaa sekä lehmät ja lampaat laitumillaan. Nämä ja monet muutkin kliseet ovat näkyneet blogini kuvissa vuosien varrella. Mutta tiedättekö, on täällä “meillä päin” myös paljon sellaista, josta en oikeastaan tiedä paljoakaan – saati yhtään mitään! Siitäkin huolimatta, että olen asunut kohta viisi ja puoli vuotta kalkkunan kasvattamon naapurissa, en ole koskaan käynyt kanalassa. Tai en ollut koskaan käynyt kanalassa. Nyt on nimittäin sekin asia korjattu!

Kanalat ja sikalat ovat paikkoja, joihin ei voi noin vain saapastella sisään, vaikka sattuisi olemaan kuinka uteliasta sorttia, mutta kun minä ja kamerani saimme kutsun paikalliseen broilerkanalaan, tartuin tarjoukseen oitis. Varsinkin kun kuvauksen kohteena oli kuoriutuvat untuvikot.

Jos nuo kuoriutuvat untuvikot olivat uutta minullekin, melko uusi asia tämä on myös broilertilallisille. Yleinen tapa kun on, että untuvikot kuljetetaan tilalle ja kasvattaja näkee vasta pörheän keltaiset kananpojat. Minä itse tosin vielä paikalle mennessänikin kuvittelin näkeväni jotakin tipuemojin kaltaista (tiedättehän sen keltaisen tipun, joka kurkkaa munankuoresta?), mutta usean tunnin kuoritumisen jälkeen ulos ponnistaakin jotakin ihan odottamatonta. Tosin aika nopeasti untuvikot saavat pöyhkeän muotonsa kuivan turpeen päällä. Kanalan +35°C auttaa myös osaltaan asiassa.

Edelleen suurin osa Suomen broilertilojen kananpojista tulee hautomoilta kasvattamoon. Tämän uuden tavan tarkoitus on vähentää eläimelle kuljetuksesta ja muutosta aiheutuvaa stressiä sekä lisätä siten untuvikkojen hyvinvointia. Samalla lisätään tietenkin myös kananpoikien terveyttä. Kasvattamossa kuoriutuneet kananpojat pääsevät suoraan kanalaansa ja voivat tepsutella heti syömään ja juomaan. Kieltämättä keksintö kuulostaa hienolta, ja näin täysin untuvikkona aiheessa, pidän sitä myös askeleena eettisempään suuntaan.

Käydessäni suurin osa munista oli yhä ehjiä, vaikkakin tarkemmin katsottuna useammassa näkyi jonkinlainen särö. Minulle kerrottiin, että munasta kuoriutuu uusi kananpoika noin neljän tunnin kuluttua ensimmäisestä säröstä. Kanalan piipitys oli sekin asia, joka käänsi kyselyvaihteeni päälle. Piipitystä kuuluu tosiaankin jo munien sisältä, ei vain jo kuoriutuneista poikasista.

Jälleen kerran valtavan hieno ja opettavainen kokemus. Ajoi jopa perunajauhotehdasvierailun edelle!

 Hei ihanat ja uutta viikkoa!
Täällä on arki palannut kuvioihin ja nenät on niistelty siihen kuntoon, että päästään taas jatkamaan siitä, mihin flunssa meidät jätti (kopkop, ettei nyt enempää tulisi mitään pöpöjä). Viikonloppuna juhlittiin nyt myös lopulta ne kauan odotetut ystävänpäiväjuhlat, ja puolen vuoden suunnittelun, valmistelun ja odotuksen jälkeen olo on tällä hetkellä melko tyhjä. Tosin meidän työhuone ei ole edelleenkään tyhjä, sillä nyt pitäisi saada nuo kaikki juhlatavarat arkistoitua omille paikoilleen, jotta tuo meille tullessa ensimmäinen huone saataisiin palautettua varsinaiseen käyttöönsä.
Jalat ovat vieläkin arat viikonlopun tanssimisesta, mutta sen sijaan olo kevyt ja iloinen. En muista, koska olisin viimeksi valvonut aamu neljään, sitä kun ei minulle tapahdu ihan joka vuosi. Nyt olin kuitenkin asennoitunut valmiiksi siihen, että juhlapaikalla ollaan viimeiseen asti, ja katsotaan, että ovi menee lukkoon ja kynttilät on sammutettu. Lopulta se neljä tulikin ihan älyttömän nopeasti!
Kolme päivää poissa blogista tuntuu muuten ikuisuudelta! Mutta välillä tekee ihan hyvää elellä sitä elämää täällä reaalimaailmassa ja ottaa vähän etäisyyttä tähän puoleen. Nimittäin samoin, kuin juhla piristää arkea, myös pieni tauko ja loma piristävät blogi-intoa.

Viime päivinä iloa on tuottanut monikin asia, mutta tässä listaus nyt muutamasta esimerkistä:

Ystävät! Yhdessä koetut ilot, mutta myös jaetut surut ja huolet, ovat niitä mitkä pitävät meidät jokaisen pinnalla. Viikonloppuna sain aimo annoksen energiaa sielunsiskolta ja supernaisilta!

Perhe! Pienet halaukseen puristavat kädet, lämmin ja turvallinen kainalo, sekä tietenkin omat vanhemmat, mummu ja pappa, jotka viettävät aikaa lastenlastensa kanssa, jotta me päästään välillä tuulettamaan niiden ystävien seurassa.

Rauhoittunut olkapää! Pari yötä tassutelin jalkeilla tuossa loppuviikosta, kun olkapääsärky raastoi hermoja ja oli tehdä hulluksi. Nyt kuitenkin pahin on taas ohi, ja koko keho pääsee rentoutumaan – päästä puhumattakaan.

BBQ Chicken Pizza! Mies pyöräytti eilen pitsan, joka poikkesi meidän pitsaperinteestä ihan valtavasti. Tämä veto kannatti, sillä lopputulos oli aivan mahtava! Tehdään toistekin!

X Company! Ihan huikea tv-sarja, jota voisin tuijottaa, vaikka päivän (tai kaksikin) putkeen. 1940-luvun alun Ranskaan sijoittuva jännityssarja, jossa nuoret agentit koulutetaan Kanadan Ontariossa ja lähetetään keskelle miehitettyä Ranskaa. Natsihallinto, vastarintaliike ja inhimillisyys. Tämä sarja on omalla tavallaan niin puhutteleva, ja ajatuksia herättävä. Suosittelen ehdottomasti katsomaan, jos yhtään kiinnostaa. Löytyy Viaplaysta.

Flavia de Luce äänikirjoina! Vaikka Alan Bradleyn kirjat on pitänyt ahmia (mieluiten ihan tuoreeltaan) perinteisessä muodossa, näitä on ollut ilo kuunnella viime päivinä aina kun siihen on irronnut mahdollisuus. Flavialla on taipumusta laskea verenpainettani, mutta nostattaa myös hymyä huulilleni. Myrkynkeittäjä minun makuuni!

Tulevina päivinä ajattelin iloita ainakin hernekeitosta ja laskiaispullista. Siis näiden jo mainittujen jatkoksi. 🙂

Ihanaa uutta viikkoa!

(Kuvamateriaali tänään vähän suppeaa, mutta sallittakoon se näin maanantaina! Mekko löytyi muuten täältä.)

Hääpäivä. Yhdeksäs jo laatuaan, mikä tarkoittaa muuten sitä, että kohta 16 yhteisestä vuodestamme, olemme olleet jo yli puolet naimisissa! Jäinkin pohtimaan, että olenko kenties jo vanha, kunnes muistin miten nuori olin silloin kun tämä tapahtumasarja sai alkunsa. Olen siis yhä nuori, mutta en vain niin nuori kuin silloin!

Muisteltiin tänään sitä, miltä elämä näytti yhdeksän vuotta sitten. Juhlimme esikoisen kastejuhlaa, ja nämä naimakaupat hoidettiin siinä sivussa. Yllärinä kaikille niille vieraille, jotka olivat änkeneet itsensä vanhempieni olohuoneeseen. Ja kenenkään ei pitänyt tietää, mutta voin kai tässä kohtaa jo paljastaa, että äiti kyllä tiesi. Kuten aina, elämän kiperät mutkat ja tiukat käännökset puhutaan halki äidin kanssa. Niin tein myös tuolloin. Tunnustin tänään tämän asian jopa puolisolleni. Sen, että kaikki perustuu sittenkin petokselle! Uskon kuitenkin, että pääsemme yli myös tästä.

Kukkakuva on vanha, sillä en saanut tänään kukkia. Ja hyvä niin, sillä kaikkien näiden vuosien jälkeen olen vihdoin saanut opetettua puolisolleni, että kukat sinänsä eivät ole se juttu. Niiden pitää myös olla kauniita. Jos saatavilla ei ole kauniita kukkia, ei kannata vaivautua. Tuo kuvan kimppu onkin osoitus mieheni kukkienostotaidosta silloin, kun hän pääsee kunnon kukkakauppaan. Aika hyvä, sanoisin!
Ja ihan tyhjin käsin en kuitenkaan jäänyt, sillä työmatkatuliaisina tuli tänään kulmakynä ja punainen huulipuna. Niin ja pullo viiniä! Oma lahjani olikin sitten vaatimattomasti siisti ja lämmin koti, valmis ruoka ja hengissä pidetyt lapset. Johan sitä on siinäkin ja vieläpä kunnon Mad Men -henkeen!

Yhä taistellaan flunssaa vastaan, mutta viikonloppuna aion ottaa käyttöön sekä viinin, että huulipunan. Ehkäpä sitä voisi jopa tanssahdella kaikkien näiden vuosien kunniaksi. Ja hei, ensi vuonna tulee se täysi kymmenen täyteen! Siinäpä olisikin aihetta juhlaan!

Sanovat, että torstai on toivoa täynnä. Pidän ajatuksesta.

Suloista iltaa!

Tallenna

Hassua, että vielä viisi vuotta sitten ajattelin, ettei meille koskaan tule mitään vaaleanpunaista. Ja että Posti Pate ja Tuomas Veturi ovat ne ainoat oikeat lastenohjelmat. Sitten tuli tyllit, ja pinkit, My Little Ponyt sekä Anna ja Elsa. Tuli joka-aamuiset palmikkohetket, pienet kynnet, jotka kaipaavat aika ajoin lakkausta ja ne lukuisat tanssiesitykset, joista saamme nauttia lähes päivittäin. Viidessä vuodessa meidän pienestä vauvasta on kasvanut päättäväinen ja hyväsydäminen tyttö. Lapsi, joka vaihtaa lennossa prinsessaleikit pyssyleikkeihin tai pikkuautoihin – ja toisinpäin. Se tärkeä palanen, joka teki perheestämme kokonaisen. ♡

Syntymäpäivä on mennyt arjen pyörteissä, mutta viikonloppuna juhlitaan sitten senkin edestä. Ja pinkisti tietenkin! 🙂