Tähän päättyy juhla ja biletys

29.9.2020

Syyskuu tekee loppuaan ja vaikka kasvihuoneessa vielä osa kasveista kurkottaakin ylöspäin, on myös niitä, joiden lehdistö roikkuu masentavasti maata kohti.

Siitä huolimatta, että tykkäänkin tavallaan syksystä (siis aurinkoisista alkusyksyn päivistä ja kirjavasta luonnosta) tämä vuodenaika aiheuttaa aina jonkinlaista haikeutta. Kesä on kuin juhla. Siihen aletaan valmistautua jo aikaisin keväällä, tai vuoden vaihduttua. Mietitään keitä kutsutaan ja mitä tarjotaan. Pohditaan kasvatettavien kasvien erityisruokavaliot ja plaseerataan kukat auringon ja varjon mukaan. Taimien kasvamista seurataan kuin olisi pyydetty vastausta kutsutuilta ja lopulta luonto puhkeaa kukkaan ja näky on kuin Royal Ascot. Pelkkää, väriä, riemua ja kimmallusta. Bileet ovat alkaneet!

Koko kesä tarjoillaan drinkkejä kasveille, hoivataan ja hellitään ja nautitaan aamuvarhaisesta iltamyöhään. Kiitetään lahjoista, jok’ikisestä tomaatista tai salaatinlehdestä ja mietitään lahjuksiin perustuen kuka saa kutsun myös ensi vuonna. Vähemmän anteliaat, käytökseltään hankalat tai muuten happamat vedetään vieraslistalta yli. Näitä ei kutsuta ensi vuonna.

Ja sitten tulee syyskuu. Bileet väsähtävät ja kasvit alkavat nuokkua ja näyttää surkeilta. Vielä yritetään elvyttää, nyppiä, boostata ja pitää lämpimänä, mutta minkäs teet. Osa nuokkuu pöydällä ja osa pöydän alla. Sisäänheiton sijaan pitääkin toimia ulosheittäjänä.

Ja ihan kohta juhlat on juhlittu ja sitten on jäljellä vain se armoton siivoaminen. Ja kun sekin on viimein tehty, olo vain tyhjä. Kaikkensa antanut, mutta ennen kaikkea tyhjä. Eikä siihen oikein auta, vaikka jossain ruska vielä välkkyisi kuin neonvalot jatkoille houkutellen. Ne omat bileet oli siinä, eikä auta kuin odotella ensi kevättä ja kesää. Sitä, että jälleen innostuu ja tekee asioita taas ehkä pikkuisen viisaammin. Koska lopulta nämä bileet on kuitenkin kaiken tämän vaivan arvoiset. Ja enemmänkin.


Mun oma viidakko

26.8.2020

Ystävän ehdottomat rapujuhlat kasvihuoneessa oli kieltämättä ideana ihana, mutta käytännön toteutus valitettavasti hankalampi. Eikä syynä ollut suinkaan ukkoskuurot, vaan ihan yksinkertainen tilanpuute. Nimittäin jos kasvariin vielä juhannuksen tienoilla mahtuikin isolla porukalla, on tilanne nyt täysin toisenlainen. Se on täynnä. Täynnä kukkia, vihanneksia, ruukkuja, koreja, istutuslaatikoita ja ennen kaikkea vihreää. Vähän kuin oma viidakko.

Viime kesänä kasvihuoneessa ei ollut suuria tomaatteja, eikä suuria daalioita. Myös chilien määrä oli huomattavasti pienempi, köynnöskasveista puhumattakaan. Nyt pohdin, että ensi kesänä tilanne voisi olla jotakin näiden kahden välistä. Tomaatteja kyllä, daalioita kyllä, köynnöksiä jopa ehkä enemmän, mutta muuten kohtuudella. En nyt koe, että tässäkään kesässä loppu olisi lajia, jota ahneella sanotaan olevan. Mutta ensi keväänä ei tarvitse ehkä kylvää viittätoista tomaatinsiementä ja pitää itsellä niistä yli puolia. Chilien suhteenkin vähempi riittää. Ihan vain huomioiden kulutuksen. Pelargonin pistokkaiden suhteen voisi myös jatkossa olla maltillisempi, ihan vain jos ei nyt aio kauppapuutarhuriksi ryhtyä.

Kasvihuoneen ahtaudesta huolimatta pidän viidakostani. Kaikesta vihreydestä ja vehreydestä sekä tietenkin kasvusta ja sen jokapäiväisestä ihailusta. Siitä, että voin mennä vain istumaan keskelle vihreää ja ihailla. Nollata pään ja huokaista huolten ja murheiden yli.
Tykkään siitä, että olen saanut itse tehdä, hoitaa ja hoivata. Itse kasvattaa ja ihmetellä. Ja ehkä tuo on just se seikka, jota kaipaan syksyllä ja talvella. Tai kunnes tammikuun lopulla työnnän ensimmäiset siemenet multaan, aloitan alusta ja kasvatan taas ihan liikaa taimia – vain koska tunnen siihen pakottavaa tarvetta.


Annos väriterapiaa!

10.8.2020

Ai miten niin mieli kaipaisi jo seesteisiä syyssävyjä?! Pah, nyt just nautin tästä värien ilotulituksesta. Ja toki siitäkin, että vaikka maljakkoon poimii ison kimpun kukkia, nuput kertovat niitä olevan taas huomenna yhtä paljon. Kaikki työ ja vaiva palkitaan viimein!

Alkukesässä on tietynlaista hempeyttä, mutta loppukesän vahva vihreä on loistava kaveri värikkäille kukille. Vähän samoin kuin tässä kohtaa vuotta värit pukevat monia ihmisiäkin paremmin. Kalvakkakin hipiä kun on usein elokuuhun mennessä saanut vähän väriä. Kuten omanikin, vaikken mitään kovin ruskettuvaa sorttia olekaan. Mutta kyllä kesä oman hehkunsa antaa – ulkoisesti ja sisäisesti. Ja juuri nyt sitä tietenkin pohtii, kuinka mukavaa olisi pitää se hehku mukanaan myös syksyn tullen. Ulkoista tietenkin voiteilla ja ihoa hellien, mutta se henkinen puoli onkin sitten eri juttu. Kepeä kesämieli kun tahtoo syyskuuhun mennessä usein kaikota jonnekin. Mielen piristykseksi aionkin nauttia tästä väriterapiasta niin pitkään kuin sitä on saatavilla. Ja mitä todennäköisemmin tarjoilla sitä myös teille. Halusittepa tai ette!

Kieputin ranteeseen Beso Helsingiltä saamani korut. Daalioiden kanssa lookista tulee mieleen Día de Muertos, vaikkei päivään mitään karnevaalia tai sen koommin hartauttakaan kuulu.

Iloa ja energiaa uuteen viikkoon! 💜


Heinäkuun päättyessä puutarhassa näyttää tältä

31.7.2020

Hyllyllä mårbacka, kelloköynnös ja chili

Chili ja mårbacka

kesädaalia ja maahumala

Päivänliljat ja sormustinkukat

Hopeasalava

Daalioita ja sormustinkukan siemenkotia

Oregano (mäkimeirami)

Purppuraomenapuu, alla tarha-alpi

Timjamia oreganon alla…

Laventeli

Mårbacka

Laikkuköynnös kietoutuneena ritarinkannuksiin

Valkoinen pompom-daalia

Oregano

Daalia (Lake Ontario)

Kirjavaa maahumalaa daalioiden seurassa.

Salaattia, tilliä, laventelia…

Lisää mårbackoja

Pompom-daalia

Kirsikkatomaatti

Tilli

Laikkuköynnös ja ritarinkannukset

Taustalla tomaatit, ruukussa daalioita ja kelloköynnöstä

Valkoinen kesädaalia

Päivänlilja

Keltaista tarha-alpia

Heinäkuun viimeinen, aurinkoinen aamu ja aamukahvi kasvihuoneessa. Vaikka elokuu vielä kesää onkin (ja toivottavasti myös syyskuu) päätin heti aamulla tallentaa tämän vehreyden ihan vaikka vain omaksi ilokseni, jotta keväällä on sitten taas jotakin motivaationa puutarhapuuhille. Sillä vaikka nyt just ajattelisi, että eihän tätä voi unohtaa, niin kyllä ne muistot haalenee kun lumen alta paljastuu kuollut maa. Huomaatte ehkä että elän myös siinä ajatuksessa, että tuleva talvi tuo tullessaan myös lunta! 🙂

Daalioiden kukinta on vielä sen verran aluillaan, että mitään suuria kimppuja en raaski leikellä maljakkoon. Ritarinkannukset, tarha-alpi, kuuniljat, nauhukset, päivänliljat, sormustinkukat ja harmaamalvikit kukkivat kuitenkin upeasti. Tänäkin vuonna laikkuköynnös nappasi ritarinkannukset tuekseen, mutta olkoon näin.

Vihreän sävyt ovat tässä kohtaa vuotta syvempiä ja nurmikko näyttää sadejakson jälkeen taas hyvinvoivalta, vaikka vähän ylimittainen onkin. Herukat ja karviaiset ovat kypsiä, mutta luumusato jää tänä vuonna kovin vähäiseksi.

Pienet kasvilavat pursuavat täysinäisinä. Ruohosipulin kukinta-aika on päättynyt, mutta omaa loistoaan luo oregano, tilli, timjami ja laventeli. Kaikki vanhoja, lavakauluksissa talvehtivia kasveja. Oregano selkeästi kaipaa jo harvennustakin, tai kohta timjamit tukehtuvat sen alle. Vain salaatti on kylvetty tänä vuonna. Ensi viikolla tuorepakastan yrttejä, jotta niitä saa riipiä taas talvella patojen, keittojen ja kastikkeiden mausteeksi. Se on aika ihanaa, kun uunikasvisten ylle saa heittää kunnolla yrttejä ja tillinipun vuoksi ei tarvitse lähteä kauppaan.

Mårbackoja tuli lisättyä keväällä niin paljon, että syksyn tullen pitää oikein miettiä, miten saan taas kaikki ikkunalle. En siis talveta niitä viileässä, vaan ihan keittiön ikkunalla, talon lämpimimmässä huoneessa patterin yllä.

Kasvihuone on aivan täynnä, joten kirjaan tähän nyt itsellenikin muistutukseksi, että ensi vuonna puolet riittää!

Puutarhassa kaikki hyvin, aurinko paistaa ja hellemekossa tarkenee. Tästä on hyvä jatkaa elokuuhuun!


Lempiväri: vihreä

20.7.2020

Tomaattitarhuri täällä hei!

No, helpommalla toki pääsisi kun ostaisi kaupasta. Varmemmalla ja varmaan myös halvemmalla. Mutta se omavaraisuus ei kai ollutkaan ideana, kun kevättalvella ripottelin siemeniä multaan. Lähinnä harrastus, puuha, ajanviete ja mitä näitä nyt on. Liian tosissaan ei pidä ottaa, kun kuitenkin ajatuksena on lähinnä vain puuhastella. Mutta jokainen tomaatti on tietty kauhean kiva juttu. Tosin yksikään ei ole vielä päätynyt omaan suuhuni. Ihan pelkkä tuoksukin riittää. Nimittäin tomaatit tuoksuvat niin ihanalle. Kesälle ja auringolle. Ja vaikka sato jäisikin laihaksi, niin ensi vuonna tietenkin uudestaan. Ihan vain koska se on hauskaa.

Tänä vuonna istutin myös osan daalioista ruukkuihin ihan syyskesää ja kylmiä öitä ajatellen. Jotta ihan kaikki eivät paleltuisi samaan aikaan. Toivotaan, että tästä on jotakin hyötyä. Jatkoon menee myös kelloköynnös, joka on nyt aivan liian pienessä ruukussa ja kasvaa paitsi kohti taivasta, myös melko napakasti kiinni mattoon. Ihana just tuollaisena – vaikka ei tulisi yhtään kukkaa.

Mutta ennen kaikkea olen tämän kesän aikana tajunnut sen, miten ihanaa on kun ympärillä on vihreää. Lumeton talvi ja ainainen musta ja pimeä veivät voimia. Nyt pitää nauttia tästä. Ja jos nyt kysyttäisiin, mä kertoisin lempivärikseni vihreän. Ehdottomasti!

“Jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan. Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin. Jos haluat olla koko elämän onnellinen, aloita puutarhanhoito.”

En nyt ole ihan varma, miten tuo kiinalainen sananlasku alunperin kuuluu (ja onko se edes kiinalainen), mutta noin mä olen sen oppinut. Sinänsä hauska, ja mitenkään avioliitonkaan satamaa vähättelemättä, kaipa siinä jokin peräkin on. Tai ainakin koen, että puutarha on niitä asioita, jotka lisäävät onnellisuutta omalla kohdallani ihan ympäri vuoden. Syksyllä ja talvella on muistot ja suunnitelmat, keväällä ja kesällä työ ja nautinto. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin tuskin mikään vaihe olisi yhtä kiva ilman muita.

Se lupailee sadetta loppuviikoksi, ainakin tänne. Niin että nyt ulos ja nauttimaan!


oma paratiisi

17.6.2020

Lupasin laittaa kuvia kasvihuoneesta nyt kun suurin osa daalioista on jo istutettu maahan. Tilaa oileiluun vapautui mukavasti ja sain kuin sainkin lepotuolini asemiin. Tomaatit kasvavat hyvää vauhtia ja ensimmäiset nuput chileissäkin on jo havaittavissa. Odotin eiliselle ja tälle päivälle kovasti sadetta, mutta yöllinen pikkukuuro ei paljon tuonut lohtua kuivuuteen, kuten ei myöskään tuohon painostavaan kuumuuteen. Tänään on siis saanut kastella ihan yllin kyllin. Tosin laitoin luukut nyt illalla kiinni ihan siltä varalta, että jos vaikka sattuisi satamaan ja mietin tuossa kastellessani, että jos oikein hyvin kastelen ja jätän luukut auki, niin josko se sade tulisi helpommin.

Runkosyreeni ja tummanpunaiset pionit ovat nyt just kukkeimmillaan, muuten kaikki tuntuukin jo kukkineen tai kituuttavan kuumuudessa. Onneksi iso pionipenkki on vielä nupuillaan ja daaliakausi yhä edessä. Kuten sanottu, kesähän on vasta alussa. Nautin niin siitä, että pääsen aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi kiertämään ja ihastelemaan kaikkea kaunista. Tämä on vähän sellainen oma paratiisi.

Ensi yöksi asetun suosiolla alakertaan ja yritän nukkua kunnon unet. Meidän on tarkoitus ajaa huomenna tyttöporukassa juhannussatanen, ja koska kuumuudelle ei voi mitään, pitää yrittää olla muuten freesi. Kaupassakin pitäisi ehtiä vielä käymään ja juhannuksen pavlovapohjakin on edelleen tekemättä. Mutta ehkä jätän marenginteon aattoaamuun ja otan tämän illan ihan vaan rennosti. Nostan jalat ylös ja nautin alakerran viileydestä. Kuulostaa niin hyvältä, että nyt on pakko käydä hoitamassa se kauppareissu pois alta!

Ihanaa iltaa sullekin!


Istutaan keskelle kesää ja puiden katveeseen

15.6.2020

Kaupallinen yhteistyö Varax


Juhannusviikko. Puhutaan keskikesän juhlasta, mutta itse miellän juhannuksen vielä alkukesän puolelle. Joskin tänä vuonna lämpötilojen kanssa ollaan juhannuksena ohitettu jo monen aikaisemman kesän lämpökertymät. Ainakin se siltä tuntuu. Tuntuu melkein, kuin luonto haluaisi palkita meitä erikoisen kevään jälkeen antamalla parastaan.
Juhannus on monenlaisten perinteiden juhla, mutta meidän juhannusperinne on oikeastaan aina ollut se, että mies on jossakin päin Suomea työn puolesta, ja minä ja lapset sitten joko kotosalla tai mummulassa. Kuten olen todennutkin, olosuhteet ovat tuoneet myös asioita joista tykkään, ja yksi niistä on tosiaankin se, että me voidaan viettää juhannusta yhdessä. Kun tajusin tämän seikan, mulla oli heti idea siitä, millaisen juhannuksen haluan viettää. Tietenkin juuri sellaisen, jota olen ihaillut joka ikinen vuosi Lantlivin kesänumeroista: Ulos katettu pöytä, luonnonkukkia, uusia perunoita, silliä, kukkaseppeileitä ja tietenkin ystäviä. Tänään virittäydytään puutarhajuhlien tunnelmaan koekattauksineen ja postauksen pääosassa Suvisaari-puutarhakalusteet. Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Varaxin kanssa.

Olen ehdottomasti niitä ihmisiä, jotka kattavat kalusteet mieluummin puiden katveeseen nurmikolle, kuin terassille. Kasvihuone toimittaa meidän huvimajan ja terassin virkaa, mutta pöytäryhmää vihreällä nurmella ei voita mikään. Puutarhakalusteiden muotoilussa olen aina tykännyt perinteisistä malleista ja valkoisesta väristä. Niissä on sitä jotakin printeistä huvilafiilistä. Ja vaikka markkinoilla on toki vaikka miten kivoja rottingin tapaisia kalusteita, ei meidän pihaan ja puutarhan tunnelmaan oikein istukaan kuin perinteinen puutarhakaluste.

Varaxin puutarhakalusteet ovat monelle tuttuja jo vuosikymmenten takaa. Ensimmäiset Suvisaari-kalusteet on valmistettu Suomessa jo 1960-luvulla ja tuote on edelleen tuttu näky monilla suomalaisilla pihamailla. Varaxin kotimainen laatu löytyy monista muistoista eri muodoissaan; joku saattaa muistaa ne kesämökin punaiset kalusteet, toinen mummolan pihakeinun. Juttelin asiasta äitini kanssa ja Varax oli ihan tuttu juttu ja tunnettu nimi puutarhakalusteissa jo äitini nuoruudessa. Kuten myös varajakkara, se x-kirjaimen muotoinen. Mutta mikä parasta, yhä ja edelleen Suomessa valmistuu mitä kauneimpia puutarhakalusteita. Pohjanmaalta ne kulkevat ylväästi eteenpäin kantaen Avainlippua, eli merkkiä siitä, että työ on oikeasti tehty täällä meillä Suomessa!

Suvisaari-puutarhakalusteiden muotokieli on samaan aikaan merellinen ja toisaalta taas niin perinteinen ja pehmeä, että kalusteet istuvat punaisen tuvan tai mummonmökin pihamaalle omenapuun katveeseen. Metalliset putkijalat ja tuolien kehikko parantavat kestävyyttä. Varsinkin nurmella pulverimaalattu teräsjalka kestää puista huomattavasti paremmin. Tuolien muotoilu takaa ihanan joustavan istumismukavuuden. Mäntypuiset pinnat on hiottu siten, että puun syyt tulevat kauniisti esiin täysin peittävänkin maalikerroksen alta, mikä puolestaan vahvistaa sitä kuvaa, että kalusteissa on käytetty oikeasti aitoa puuta, ei muovia tai puujäljitelmää.

Aito kotimainen käsityö vaatii ehdottomasti seurakseen parasta, ja niinpä päätin kattaa pöytään kauneimmat vanhat lautaset ja aidot lautasliinat. Juhannukseksi ehkä vielä jonkinlainen juhannussalko tai luonnonkukkia ympäriinsä. Illaksi kynttilöitä ja lämpimät viltit hartioille.

Pöytä kuudelle vai neljälle?

Suvisaari-sarjasta löytyy pyöreä pöytä neljälle hengelle, sekä suorakaiteen mallinen pöytä kuudelle hengelle. Koska päädyimme hankkimaan Varaxin kotimaiset Suvisaari -kalusteet, ongelmaksi muodostuikin ainoastaan oman pöytätarpeen hahmottaminen. Pääsin testaamaan molemmat vaihtoehdot ja ne tuntuvat kumpikin kuin luodulta puutarhaamme. Itse asiassa ne istuvat niin hyvin, että ystäväni ei edes heti huomannut kalusteita. Ovat kuulemma sen näköiset, kuin olisivat olleet paikallaan aina. Ja onhan ne. Vapaasti sijoitettuna suurten puiden varjostamalla alapihalla molemmat pöytäryhmät näyttävät tosi ihanilta. Kutsuvilta, kotoisilta ja ennen kaikkea kauniin raikkailta. Kuin luonnollinen pala suomalaista kesää.

Meillä oli vuosia vanha kaapelikela suuren hopeasalavan katveessa, ja paikka olikin mitä parhain istuskella myös hellepäivinä. Aikansa kutakin, ja nyt huteroitunut pöytä on saanut väistyä. Mietinkin siis pitkään, minkälainen meidän ulkokalusteiden tarve on. Puun alle on helppo kuvitella pyöreä pöytä neljällä tuolilla kuten aikaisemminkin, mutta riittääkö neljä tuolia? Suorakaiteen muotoinen pöytä sopii huomattavasti paremmin hieman kauemmaksi puusta ja samalla lähemmäs kasvihuonetta.

Itse pidän valkoista väriä parhaana kontrastina vehreälle puutarhalle, mutta Varax Suvisaari -puutarhakalusteita löytyy myös harmaana. Talvisäilytystä ajatellen tuolit ovat pinottavia ja pöydistä voi irrottaa jalat, mikäli ne eivät mahdu varastoon sellaisenaan. Hyvin maalattu pinta on helppo pyyhkiä puhtaaksi siitepölystä tai muista tahroista.

Ehkä arvaattekin kumpaan sarjaan me päädyimme? Kyllä, pöytäryhmä kuudelle mahdollistaa istumisen isommallakin porukalla ja lähempänä kasvihuonetta pystymme jatkamaan tarpeen vaatiessa istuinryhmää myös muilla kalusteilla.

Sisällä on vähän niin ja näin, enkä totisesti ajatellut käyttää ihanaa kesäviikkoa siivoamiseen. Kiva, että tässä kohtaa vuotta puutarhan vehreys kompensoi puutteita sisätiloissa. Itse olen vähän sitä mieltä, ettei nurmikkoa tarvitsisi ajaa juhannukseksi kun on niin kuumakin, mutta tuo ajopäällikkö on vähän toista mieltä. Onneksi meidän puutarha ei ole liian sliipattu, joten rento kesäfiilis pysyy vaikka nurmi olisikin ajettu.

Ihanaa alkanutta juhannusviikoa ja aurinkoisen lämmintä kesäiltaa! 🌿


huh hellettä!

14.6.2020

Se on ilmoja pidellyt! En valita vaikkakin viime yönä siirryin nukkumaan olohuoneen sohvalle, koska yläkerran kuumuus tuntui jo sietämättömälle. Ehkä pitänee taas viritellä evakkovuode alakertaan.

Tämä touko-keksäkuun vaihde on jotenkin niin luksusaikaa, että joka aamu tekisi mieli huutaa STOOOOP! Puut kukkii, pensaat kukkii ja kaikki kukkii, ja on vain jotenkin niin älyttömän kaunista. Tuntuu myös jotenkin ihan käsittämättömältä, että ensi viikonloppuna on juhannus! Mihin aika on mennyt?! Voi kun kesä voisi jatkua aina vaan, ja päivät lipuisivat ohi vähän hitaammin.

Eilinen meni perjantain juhlimisesta toipumiseen, ja ajatuksena oli jatkaa tänään daalioiden siirtämistä maahan, mutta keskipäivän kuumuudessa tuo ei oikein tuntunut järkevältä. Kasvihuone on kuitenkin kasvanut niin täyteen, että kasveja oli pakko saada ulos, joten odottelin pahimman paahteen yli ja jatkoin taas hommiani. Vaikka osan sain siirrettyä jo perjantaina, neliöt tuntuivat silti loppuvan kesken, ja olen tietenkin odottanut myös, että pääsen rullaamaan kasvarin lattialle maton ja asettelemaan lepotuolini oikeaan asentoon. Mutta laitan teille kuvaa myös siitä, mitä sain aikaiseksi, ja miten daalioiden valtaamasta kasvihuoneesta tuli taas minun kesäkeitaani.

Nyt kuitenkin ihanaa ja helteisen lämmintä kesäiltaa!


Kiitos toukokuu

31.5.2020

Toukokuu ei pettänyt tänäkään vuonna. Kesä tuli ja kaikki muuttui muutamassa viikossa niin totaalisen kauniiksi. Ehdottomasti paras osa vuodesta! Eilen kun vietiin lapset aamulla koululle (päätöstilaisuus järjestettiin luokissa) ihasteltiin kevätkirmaukselle päässeitä lehmiä. Pyörälenkillä kesätuuli ja aurinko hyväilivät poskia ja tuntui, että koko elämä hymyilee. Kaikesta poikkeuksellisesta ja kurjasta huolimatta.

Koulut on tältä keväältä taputeltu, itkut tihrustettu ja äitinä on taas saanut elää niin niitä ylpeyden hetkiä, kuin tietty sitä vuosien pakenemisesta johtuvaa tunnemylläkkää. Erikoinen kevät, jonka kesäkuun saapuminen myös monin tavoin päättää. Tai ainakin palataan lähemmäs sitä vanhaa normaalia.

Eilen illalla juotiin pullo kuohuvaa kasvarissa ja nautittiin ihan ensimmäisestä kesäillasta ulkosalla. Harmi vain, että oltiin niin väsyneitä, ettei valoisasta illasta jaksanut kovin myöhään nauttia. Ehkä joku toinen kerta. Puutarhassa ja kasvihuoneessa jokainen päivä on vähän vihreämpi ja vähän värikkäämpi.  Vertailukohtana alla toukokuun 31. päivä vuonna 2019. Jos kevät onkin vähän jäljessä, niin muussa ollaan mukavasti jo edellä! 🙂


Päivän puutarhat ja lempparikampaus

28.5.2020

 

Pahoittelut taas tuhannesta kuvasta, mutta hei, ei voi mitään!

Kevät on tänä vuonna vähän jäljessä, ja kuolanpionin kukinnasta toukokuussa ei ehkä ole enää toivoa. Myös syreeni ja marjaomena antavat odottaa, mutta onneksi on kaikkea muuta. Ja seuraavan viikon sisällä luonto ja puutarha todennäköisesti räjähtävät loistoonsa!

Tuntuu ihan hassulta, että tuo uusi kukkapenkki tehtiin oikeasti vuosi sitten. Miten ihanaa, että tänä vuonna saa oikeastaan vain kruopsuttaa valmista. Tai saisi, jos olisi sen tyylinen ihminen. Tuntuu, että minä haalin itselleni jatkuvasti vain lisää tekemistä. Mutta toisaalta, jos tuosta tekemisestä nauttii, niin mikäs siinä.

Kasvihuone on täynnä esikasvatettuja daalioita, joten tänään iskin kylmästi kasan mukuloita suoraan maahan. Siitäkin huolimatta, että pidän oikeasti sitä kesäkuun kymmenettä varminpana ajankohtana. Lycka till! Ja vedettiin kyllä juuri harso niiden päälle. Lavakaulukset kaivoin eilen ympäri ja putsasin ruohosipulit ja muut talvehtineet. Oreganoa, timjamia, persiljaa ja laventelia. Tilaa olisi paljon muullekin, mutta kasvarista on tosin tulossa vielä lisää timjamia ja tilliä.

Tämänhetkinen lempparikampaukseni on tuo etuhiusten kiinnittäminen. Puoliponnarille tai sitten kivalla rusetilla. Tilasin tämän ison rusetin Gipsy Parrotilta, koska ajattelin, että se mätsää ihanasti mun punaruskeaan kesämekkoon. Mutta piristää se aika ihanasti myös farkkulookkia.

Mutta nyt on taas multaa hiuksissa ja kynsien alla sen verran, että suihkuun mars! Ihanaa iltaa ja kauniita unia! 💚