“Oma sänky…” huokaistiin mieheni kanssa illalla, kun lapset oli saatu omiin peteihinsä, pyykkikone jylläämään, pesällinen puita poltettua kylmän talon lämmikkeeksi ja vihdoin koitti se hetki kun sai oikaista raajansa tutulle sängylle (joka tosin on edelleen mallia futon). Kauhean yleväähän olisi sanoa, että maailman paras paikka olisi vaikka oman rakkaan kainalo, mutta ehei, mulle se on kyllä koti. Toki kiva sielläkin ottaa joku kainaloonsa tai olla vastaavasti jonkun kainalossa. Mutta koti on koti, eikä siitä pääse yli eikä ympäri.
Vuosi vuodelta huomaan, miten kotikeskeisyyteni vain kasvaa. Oma sänky, oma tyyny, oma suihku, tavarat omilla paikoillaan ja ympärillä rauha. No mutta tästä on juteltu ennenkin. Toiset vain viihtyvät paremmin rauhallisessa ympäristössä ja toiset sitten taas nauttivat menosta ja hulinasta. Hyvä niin, pysyypä tasapaino! 🙂

Tämän päivän ihanuuksia on kotoinen rauha ja jostakin pilvimassan takaa sukeltanut kevätaurinko. Läjäpäin vastapestyjä vaatteita, kotona olemisen helppoutta ja sitä ihan tavallista arkea. Saapa tässä vielä iloita pääsiäisohrastakin, jonka tämä “kätevä emäntä” tuikkasi multaan ihan liian myöhään. Mies nauroi lauantaina, että se on parhaimmillaan juuri kun ollaan poissa, mutta onneksi olin kylvöpuuhissa niin paljon myöhässä, että meidän pääsiäisruoho kukoistaa vasta nyt. Jokseenkin nautin siitäkin, että pääsiäisen koristelut jäivät tänä vuonna vähiin. Eipä ole ainakaan paljoa siivottavaa!

Mieletön valo sai kaiken arkisenkin näyttämään tänään superkauniilta. Tai ehkä se oli sittenkin vain oman kodin tuttu ja turvallinen tunnelma. Niin tai näin, toivottelen kaunista keskiviikkoa teillekin. Palailen vielä illemmalla Iittala X Issey Miyake -arvonnan voittajalla. Nyt siis sormet ja varpaat ristiin. 🙂

Tallenna

Hiiohoi, täällä ollaan taas!

Yksi risteily takana, toinen edessä. Lähdin lasten kanssa viettämään pääsiäistä laivalle, ja samalla saatiin hiukan perheaikaakin mahdutettua tähän lomaan.

Ollaan syöty hyvin, tanssittu, pelattu bingoa, suunnistettu – ja ennen kaikkea oltu rennosti yhdessä.

Me jatketaan tätä meidän merimatkailua vielä tovi, mutta käykää te osallistumassa Iittala X Issey Miyake -arvontaan. Jos haluat päästä valitsemaan 180 euron arvosta malliston tuotteita itsellesi, nyt jos koskaan kannattaa olla kärppänä! Arvonta-aika nimittäin on käymässä loppuun, samoin kuin pääsiäinenkin.

Mukavaa toisen pääsiäispäivän iltaa teille, ja kaikkea hyvää alkavaan uuteen viikkoon!

Olen aina, ja tietoisesti, yrittänyt pitää ympäröivän pahan pois blogistani. Mitä maailmalla tapahtuukaan, en ole halunnut jakaa sitä täällä, vaan enemmänkin viedä ehkä omat (ja toivottavasti myös teidänkin) ajatukseni pois niistä asioista. Se on tuntunut jokseenkin helpolta, mutta viimeinen viikko on tehnyt tähänkin poikkeuksen.

Rasisminvastainen viikko lähti käyntiin hyvinkin pysähdyttävästi kun esiin nousi lasten kokema viha. Tai no, järkyttävän aloituksen aiheeseen teki eräs poliitikko jo palmusunnuntaina. Tiistaina maailmaa vavisuttivat uutiset Brysselistä, eikä siihen oikeastaan enempää tarvittukaan; Vihan voi haistaa vain avaamalla Facebookin.

Olin keskiviikkona seuraamassa alakoulujen pääsiäiskirkkoa ja kiinnitin huomioni pariinkin asiaan papin puhuessa lapsille. Selkeä teema oli ihmisten erilaisuus ja sen hyväksyminen. Rukouksessa esiin nousivat ne, jotka joutuvat elämään pelon kanssa. Pappi oli muotoillut sanansa hyvin yksinkertaiseen muotoon, ennen kaikkea ne olivat tarkoitettu lapsille ja lasten ymmärrettäviksi. Viime viikolla esiin nousikin juuri se, miten me aikuiset lapsemme opetamme ajattelemaan, ja kuinka omalla toiminnallamme olemme esimerkkejä tuleville polville.

Viime päivinä sosiaalisessa mediassa on ollut vallallaan ääretön viha. Vaikka mielestäni olen kehittänyt itselleni hyvän taidon nostaa positiiviset asiat negatiivisten yläpuolelle, lukemani kirjoitukset, ja varsinkin juuri ne kirjoitusten alle jätetyt kommentit, ovat nakertaneet minuun aukon. Kyllä, silmiini on osunut myös jotakin niin kauheaa, etten uskonut kenenkään voivan edes ajatella niin, saati pystyä sanomaan niitä ääneen tai jakamaan omalla nimellään julkisesti. Hirveintä kaikessa on ollut se, miten aikuiset ihmiset (suomalaisen sivistysvaltion kansalaiset) ovat nousseet lapsia vastaan. Aikuiset, joiden tehtävä on suojella lapsia. Tehdä maailmasta turvallinen – ja turvallinen ennen kaikkea lapsille.

Meidän pääsiäinen alkoi kiirastorstai-iltana muutaman äidin ja ison lapsilauman yhteisestä illanvietosta. Se on pitänyt sisällään kokoperheenelokuvia, yhdessä syömistä, yhdessä tekemistä – ja ennen kaikkea yhdessä olemista. Se on ollut lasten riemua, iloa ja tunteidenpurkauksia. Halauksia, kainaloa, läheisyyttä… Ja kyllä, kaikella sillä olen halunnut lievittää sitä pahaa oloa, joka ympärillämme vellova viha on aiheuttanut. Olen halunnut piiloutua vihalta, mutta en ummistaakseni silmäni, vaan ehkä avatakseni ne suuremmiksi.

Koska tämä blogi on, ja tulee jatkossakin olemaan, pääasiassa positiivinen ja elämisen kauneuteen keskittyvä, toivotan teille kaikille mukavaa pääsiäisen jatkoa. Vihan sijaan toivon lauantai-iltaanne rakkautta, lämpöä ja ystävällisiä ajatuksia.

 

Tervehdys!

Kiirastorstai on vähän sellainen kiiretorstai, kun pitäisi jotenkin saada niin monta juttua pyhiksi tehtyä. Kauppaankin pitäisi toimertua oikein ajatuksen kanssa, ja kai sitä kotiakin jonkinlaiseen pääsiäiskuosiin pitäisi laittaa. Silti mulla on pääsiäistä kohtaan lempeät tunteet. Joulu on pitkän linjan valmistautumista, suorittamista ja perinteitä, mutta jotenkin pääsiäinen on sellainen enemmän pysähtymisen ja rauhoittumisen juhla – ja paljon pienemmällä vaivalla. Tai niin sen ainakin pitäisi olla. Meillä valitettavasti työjutut sotkevat aina näitä vapaita, joten luovitaan tämäkin juhla vähän soveltaen.

Täällä meillä koettiin eilen ihan kunnon takatalven tuleminen, mutta jostain syystä se ei nyt latistanut keväistä mieltäni ollenkaan. Toki ärsyttää, kun kuivat tiet muuttuivat taas sohjoksi ja lentäväksi kuraksi, mutta muuten kevään tuleminen ei noin henkisesti ottanut yhtään takapakkia. Tosin ehdin jo kuvitella pääsiäisenä viipottavani uudessa trenssissäni, mutta jätetään ne haaveet sitten vaikka vapulle. Hassu juttu, mutta tuo hiusten pätkäisy jotenkin vaikutti myös kevätfiilikseeni. Helppous ja keveys ovat edelleen miellyttäneet, eikä kaduta kyllä lyhempi kuontalo ollenkaan. Pesusta viimeistelyyn hiusten kanssa on nyt vain niin paljon helpompaa. Jotakin hiusjuttuja voisin teille tänne muutenkin rustailla. Lähinnä vinkkejä näihin helppoihin kampauksiin ja tuotteisiin, joilla saa aika näppärästi sähköisetkin hiukset kuriin.

Kevät ja kesä on aina sellaista aikaa, jolloin sisältäni herää pieni hippityttö, joka kietoo ranteeseensa paljon erilaisia koruja. Nämä kolme ovat tosin jo viime syksyltä, mutta ovat olemukseltaan juuri sitä sellaista keväistä semihippiä. Korut sain blogin kautta ja ne ovat merkkiä BESO Helsinki. Suomalaista käsityötä, eli siinäkin mielessä näitä ihan ylpeydellä kantaa ranteessaan. Tuolla BESO Helsingin FB-sivuilla on myyntikorut -kansio, mutta Taru tekee koruja kyllä ihan tilauksesta, eli vaikkei siellä omaa suosikkia olisikaan juuri oikeassa värissä, niin koruja voi tilata myös ihan omien toiveiden pohjalta.

Mutta oli pääsiäisenne sitten vapaata tai työntekoa, toivottelen teille kaikille mukavaa kiirastorstaita. Olkaa varovaisia liikenteessä ja jos syötte suklaata, syökää minunkin puolesta. Se olis nimittäin kohta kolme viikkoa sokeritonta takana. Wohooo!!!! Pakko myöntää, että ihan helppoa ei ole ollut, mutta kun se alun kipu ja särky (kauheat vieroitusoireet) ja himputin kireä pinna oli voitettu, niin sitten onkin sujunut helpommin. Mutta turistaan tästäkin aiheesta vielä enemmän toisella kertaa.

Nyt moit kaikille!

Rannekorut saatu / Beso Helsinki

Muistanette Iittala x Issey Miyake yhteistyöni Iittalan ja Indiedaysin kanssa. Mikäli kellot eivät ihan heti lähde soimaan, voit lukea kaksi edellistä postaustani täältä ja täältä. Jatketaan aiheen parissa, mutta tällä kertaa vähän siltä kantilta, miten itse koen tuotteet, ja miten koen ne juuri osana omaa sisustusta. Postauksen loppupuolella on myös arvonta (ja mahtava palkinto onkin), joten jaksakaa ihmeessä kahlata koko postaus läpi.

Malliston teemana on ”Pause for harmony”, eli arjen harmonia, pieni hetki, oma aika tai mitä kukin sitten harmonisesta hetkestä ajatteleekin. Itselleni se on hetkellistä pysähtymistä luontoon tai kotiin. Kotona harmonia syntyy järjestyksestä ja hiljaisuudesta, jota tietysti lapsiperheissä on tarjolla harvoin, mutta pienin järjestelyin harmonisen hetken voi luoda ympärilleen milloin vain. Minä olen niitä ihmisiä, jotka haluavat tiskit heti tiskikoneeseen piiloon, keittiön pöydän siistiksi ja työntekokin sujuu paremmin kun työpöytä on järjestyksessä ja kaikelle on oma paikkansa. Kun asiat ja tavarat vain lojuvat, huomaan ajatukseni heikkenevän ja mieleni stressaantuvan. Minulle pause for harmony merkitsee siis stressittömyyttä, ärsykkeiden vähyyttä ja visuaalista harmoniaa. Ollessani yksin kotona, en kuuntele musiikkia, vaan enemmänkin haluan kuulla mitä ympärilläni tapahtuu; Tuuleeko ulkona, sataako kenties vettä.

Iittala x Issey Miyake -malliston astioissa ja tekstiileissä on selkeitä linjoja ja kirkasta väriä, mutta myös hempeän vaaleita pastelleja. Jäykkien kulmien vastapainoksi löytyy rusetiksi solmittavia nauhoja ja tunnelmanluojia niin tuikkukiposta maljakkoon. Ideana on, että jokainen voi luoda malliston avulla itselleen harmonisen hetken, joko rentoutumalla kupillisella teetä, maittavan illallisen tai lounaan ääressä, jättää avaimet ja puhelimen pois käsistään tai painaen vaikka päänsä hetkeksi tyynyyn. Paitsi että rakastuin sarjan astioihin heti pienen sneak peekin jälkeen, ihastuin myös ajatukseen, ettei kyseessä ole vain keittiön astiasto, vaan konsepti joka toimii koko kodissa. Ei pelkästään keittiössä, vaan esimerkiksi myös työhuoneessa, makuuhuoneessa, tai vaikka kylppärissä.

Iittala x Issey Miyake -malliston astioita löytyy kolmessa eri värissä: Valkoinen, vaaleanpunainen ja tummanvihreä. Omaan silmääni sekoitus noita kolmea väriä näyttää parhaimmalta.

Yhden kukan maljakot ovat muuten ihan Suomessa suupuhallettua lasitavaraa. Näitä löytyy myös harmaana, mutta itse pidän kirkkaasta väristä, joka päästää läpi myös kukkien varret.

Fuji-vuoren innoittamat servetit tuovat mieleeni origamit. Vaikka tekstiileissä on jämäkät vekitykset taitosten määrää on silti helppo itse muuttaa, kuten tuossa yllä olevassa kuvassa olen tehnyt. Nämä tekstiilithän voi tosiaan pestä huoletta 40 asteessa, ja pliseeraukset ja vekit pitävät muotonsa. Silittämään tekstiilejä ei pidä ryhtyä.

Meillä ei juuri käytetä pöytäliinoja, ja siihen on parikin syytä. Mieleistä liinaa ei ole löytynyt, ja kolme metrinen (normaalia leveämpi) ruokapöytä asettaa myös sopivan tarjonnan melko suppeaksi. Tästä syystä meillä suositaan tabletteja, jotka elävöittävät kattausta ja pehmentävät ruokapöydän akustiikkaa. Ne toimivat vähän kuin katelautanen, ja kokoavat kattauksen yhteen.

Meillä makuuhuoneeseen istuvat parhaiten hillityt värit. Kankaiden tekstuuri on samaan aikaan hienostunutta, mutta rouheaa, ja istuu hyvin ryppyisen pellavankin joukkoon. Harmaa väriskaala pehmeni kivasti vaaleanpunaisella tyynynpäällisellä.

Mallistosta löytyy myös kivat pienet tuikkukipot, joihin ihastuin myös heti. Näihin liittyy myös se hauska juttu, jonka kuulin malliston Tukholman lanseerauksessa. Nimittäin, että  Japanissa ei poltella juuri kynttilöitä, ja siksi tuikkukippo on eräänlainen erikoisuus Miyaken mallistossa.

Olen viime vuosina mieltynyt kovasti siihen, että astioilla on perinteisen tarkoituksensa lisäksi myös jonkinlaisia muita funktioita. Siihen, että esine, joka on ehkä aluksi luotu ruokailua ajatellen, muuttuu käyttöesineeksi myös muissa tarkoituksissa, sekä siihen, että käyttöesine, kuten astia, voi olla myös samalla sisustuselementti. Tiedättehän; leikkokukkia juomalaseissa, kukkaistutuksia pienissä kulhoissa ja isommat astiat ronskisti esillä.

Juuri tällaiseen soveltamiseen nuo Pause for harmony -malliston astiat sopivat äärimmäisen hyvin. Lautaset kun ovat kuin pieniä tarjottimia, joihin voi koota tarpeellisen yhdeksi kokonaisuudeksi, tai niihin voi luoda erilaisia asetelmia. Kylppärin hyllyllä pienempi vadeista kokoaa yhteen viimeistelyyn tarvittavat, eli tuoksun, huulipunan ja korut.

Silti ihan ensimmäisenä ei tulisi mieleen, että olen vienyt kylpyhuoneeseen lautasen. 🙂

Samaa astioiden soveltamista muihin tarkoituksiin olen käyttänyt myös työhuoneessa. Kaiken maailman nipsut ja napsut valtaavat äkkiä pöydän, jos tarvittaville asioille ei ole osoittaa omaa paikkaansa. Mukeihin mahtuu kyniä ja muuta pikkusälää, samoin lautasille ja vadeille. Pöytäkukkanen on pehmeä laskualusta puhelimelle ja iloisen vihreä väri piristää työtilan ilmettä.

Iittala X Issey Miyake -malliston kassi oli mulle rakkautta heti ensi silmäyksellä. Tämän kanssa kelpaa kulkea, vaikka minne. Toimii kirjastokassina, ja lisälaukuksi läppärillekin.

Arvonta:

Niin, minulle pause for harmony näin kotioloisaa merkitsee paljolti sitä, että tavarat ovat järjestyksessä, ja kotona vallitsee harmonia.

Mutta mikä on sinulle tyypillinen harmoninen hetki tai rauhoittava rituaali keskellä arkea?
Kerro se kommentissasi, ja kerro myös, mikä on suosikkisi Pause for harmony -kokoelman tuotteista.

Jätä kommenttisi viimeistään maanantaina 28. 3. Arvonnan voittaja saa valita 180 euron edestä Iittala X Issey Miyake -tuotteita itselleen.

Hiljainen viikko ja pääsiäiseen valmistautuminen.

Meillä mennään pääsiäisen suhteen aika vähillä koristella tänäkin vuonna. Kukkia, pajunkissoja ja seljanoksia. Vähän ohraa ja joitakin munia – siinäpä ne.

Kerroinkin tovi sitten, että löysin keittiön kaapista pussillisen askartelumunia, jotka ostin jo alkuvuodesta, mutta olin tyystin unohtanut. Aikomukseni oli koristella niitä mustan tussin kanssa, mutta todetessani, että taloutemme tussit olivat joko a) ihan kuivuneita tai b) suttaavia vesiliukoisia yksilöitä, päädyin jättämään kynäilyt väliin ja vaihdoin suunnitelman “marmorimuniin”.

Alussa oli kuusi onttoa (ja erittäin kevyttä) askartelumunaa, joissa kussakin oli valmiiksi ripustuslenkki.

Mustaa akryylimaalia löytyi kaapista, samoin iso sivellin. Vettäkin tuli kraanasta, joten tarvikkeet olivat aika äkkiä kasassa.

Kastelin munat nopeasti vedessä ja sudin pintaan tosi kostealla siveltimellä mustaa maalia. Sen jälkeen pyörittelin ja hieroin koristemunia märillä sormenpäilläni (jotta valumat lähtisivät kulkemaan eri suuntiin), ja lopuksi vielä kastelin sormeni uudelleen vedellä ja pyyhin liikoja maaleja pois.

Löysin tuollaisen hauskan roikottimen, johon sain kaikki kuusi munaa kuivumaan. Sen verran tiputtivat mustaa vettä, että rätti piti laittaa alle. Kuivuivat kuitenkin muutamassa minuutissa, joten kokonaisuudessaankin homma vei vain noin 10 minuuttia.

Ainakin omaan silmääni ovat kivoja ja kauniin yksinkertaisia. Ja jos näistä ei enää ensi vuonna niin tykkääkään, niin ainahan ne voi maalata uudelleen. 🙂

Mukavaa maanantaita!

Vitsoja ja palkkoja. Niitä on palmusunnuntai lapsille.

Me käytiin tänäkin vuonna vain muutamassa paikassa, neljässä ihan tarkalleen. Silti suklaasaalis oli sen verran iso, että eiköhän siitä hetkeksi riitä.

Kierros aloitettiin aamupäivällä mieheni isovanhemmilta ja päätettiin juuri minun vanhemmilleni. Että ihan koko päivän ohjelma saatiin tästäkin, ja onneksi ei ihan suklaamunilla jouduttu elämäänkään, vaan mummu laittoi ruokaa niin kisalle, noidalle kuin kuskillekin. Kiva päivä, aurinko paistoi ja tässä on taas paljon mukavaa muisteltavaa.

Suloista palmusunnuntain iltaa teille kaikille. Koitanpas kuroa nuo kommenttien vastailut illalla kiinni.

Hiphei, ja keväistä lauantaita!

Torstai ja perjantai olivat sen verran haipakkaa, ettei ehtinyt edes blogia päivittämään, mutta nyt ajattelin jakaa muutaman keväisen kuvan viikonlopun kunniaksi.

Sipulikasvit viihtyvät kuistilla hyvin, ja kestävät näillä keleillä myös pitkään viileässä lämpötilassa. Aamulla lähdimme Klaaran kanssa vielä pajunkissoja hakemaan, ja keli olikin hyvä yöllisten pakkasten jäljiltä, kun täällä pajut viihtyvät tosi syvissä ojissa, joihin ilman kohtalaisen kantavaa jäätä olisi tarvittu kahluuhousut. Jokunen vähän haaraisempi oksa napsaistiin vitsoja varten, mutta muuten kissat pääsevät aika hillitysti koristeltuna ilahduttamaan olohuonetta ja osa viedään huomenna äidilleni.

Olin torstaina koko päivän Helsingissä, ja täytyy sanoa, että aamulla kaupunkimaisema oli todella keväinen. Täällä maalla kun lunta on kertynyt ihan erilaisesti varjopaikkoihin. No, illalla kotiinpäin saikin jo matkustaa vesisateessa, ja perjantaiaamuna ikkunasta tervehti luminen maisema. Uusi lumi on vanhan surma, ja niinhän se keväisin menee. Nyt meillä ollaan jälleen alkuviikon lumitilanteessa, joten mistään varsinaisesta takatalvesta ei kannata puhua. Ja ollaanhan tosiaan vasta maaliskuussa!

Purnaan usein sitä, että pääsiäinen ajoittuu liian lähelle vappua, mutta tänä vuonna kun juhlapyhät ajoittuvat mukavasti vielä maaliskuun puolelle tuntuu, että pääsiäinen pääsee melkein yllättämään. No, onneksi ei ole tarvetta sen suuremmille valmisteluille, ja lähinnä nyt enää tarvitsee laittaa ohrat itämään.

Seuraavaksi silkkipaperikukkia vääntämään. Lasten vitsojen kanssa ei ehkä kannata puhua hillitystä. Veikkaan, että överit on paljon parempi termi. 😉

Mutta ihanaa viikonloppua teille myös! Nautitaan valosta ja keväisistä keleistä!

Aurinko armas! Tänään on saatu vihdoin se kunnon paiste tännekin.Aamulla paistoi jo niin kirkkaasti, että oli pakko avata keittiön verhot ennen aamupalaa, jotta saadaan nauttia ihanuudesta. Pienempi ei tosin voinut syödä, kun paistoi kuulemma liian kirkkaasti, mutta siitäkin selvittiin.

Tämän viikon tehtävänä oli hakea pajunkissoja lasten virpomisvitsoja ajatellen, ja tietysti vähän maljakkoonkin sekä itselle, että mummulle. Alkuviikosta vielä kuitenkin katselin, että suurin osa kissoista on niin supussa, ettei niistä vielä ole kauheasti iloa. Mutta eiköhän nyt pajukin aukaise kukintonsa kun näin paistaa. Jotakin pientä pääsiäiseen viittaavaa voisi muutenkin viikonlopun aikana ripotella pitkin kotia. Löysin muuten eilen pussillisen valkoisia askartelumunia astiakaapin pohjalta. Ostin ne jo helmikuun alussa Suomalaisesta, kun odottelin Kampissa bussini saapumista. Hyvä, ettei mennyt vallan ohi. Niitä voisi jotenkin koristella viikonloppuna.

Tänään pitäisi ehtiä kumisaapasostoksille ja löytää jostakin sängynjalat makuuhuoneeseen. Meillä on nimittäin sunnuntaista lähtien ollut runkopatjat lattialla, kun niitä vanhoja jalkoja ei perästäkään onnistuttu löytämään. Ajatus sängystä luopumiseenhan lähti nyt tällä kertaa siitä, että mieheni haluaa nämä bambutuolit pois keittiöstä, ja ainoa paikka jossa niille (väliaikaisesti) olisi tilaa, on makuuhuone. Mutta eihän ne oikein rautasängyn kanssa käy yhteen. Tosin en kyllä haluaisi koko tuoleja lähteä siirtämään, joten taidan hioa väittelytaitojani kunnon terään ja puolustella tuolejani. 😉

Niin ja hei, Sokos -arvonta on vihdoin suoritettu! Onnea, Tintti, vedit tällä kertaa pisimmän korren! Laitan sulle meiliä ihan näillä näppäimillä!

Aurinkoista keskiviikkoa!

Tallenna

Aina vähän väliä blogeissa kiertää erilaisia haasteita, eikä ihan jokaiseen millään aina tule tartuttua. Nyt viime aikoina minulle on kolahtanut kaksikin mielenkiintoista haastetta, joihin ajattelin tässä kevään aikana tarrata. Aloitetaan blogitarina -haasteesta, jonka sain ihanalta Inspirations -blogilta. Kiitos siis siitä!
Viisi kysymystä, joiden avulla avaan vähän omaa suhdettani bloggailuun ja tietysti siihen blogikirjoittamisen aloittamiseen.

Miksi perustin blogin?

No tätähän on aika ajoin tullut täällä pohdittuakin. Blogini pohja sai alkunsa jo vuonna 2007, kun olin reilu vuosi sitten löytänyt blogimaailman ihmeellisyyden. Tässä kohtaa pitää muistuttaa, että blogit (siis nämä nykyaikaiset visuaaliset blogit (bloggit olivat tosiaan ennen enemmän verkkopäiväkirjatyyliin toteutettuja mielipidekirjoituksia)) olivat varsin uusi juttu Suomessa, eikä niiden määrä tainnut olla kuin promillen luokkaa nykyisestä.
Anyway, ihastuin, rakastuin inspiroiduin – ja lopulta halusin tehdä jotain vastaavaa itsekin. Kyllä, kuvata kivoja juttuja lähinnä omaksi iloksi, sillä eihän pieneen mieleenikään tullut, että blogit olisivat oikeasti joku kasvava juttu.

Vaan oma bloggaamiseni ei sitten lähtenytkään käyntiin niin nousukkaasti kuin olin ajatellut. Esteeksi muodostui se, etten osannut käyttää bloggeria, enkä siirtää kuvia kamerasta koneelle. Sitten tuli aika kun aloimme odottaa esikoistamme, ja niin kaunis ja hieno asia kuin tuo olikin, se myllersi elämäämme todella paljon. Ensin tuli raskausmasennus, lopulta synnytyksen jälkeinen masennus, ja siihen vielä muutto pois kotikaupungista (ja omien vanhempieni läheisyydestä) puolivuotiaan vauvan kanssa.

Viimeinen niitti oli kuitenkin varmasti se blogin kannalta merkittävin, sillä ymmärsin, että suosta oli noustava, ja halusin keksiä itselleni jotakin mielekästä puuhaa kaiken muun vastapainoksi. Opettelin kaiken lähinnä itsekseni ja salaa, enkä oikein kehdannut kertoa edes miehelleni puuhistani. Kuvailin kukkia, ja niitä näitä, purin ajatuksiani  ja lopulta tuntui, että tekninen puoli oli välttävästi hallussani.
Olin edelleen ahkera blogien lukija, ja kommenttien jättäminen lopulta toi jotakin liikennettä myös omaan blogiini. Muistan yhä, kuinka hassua oli lukea ensimmäinen, tuiki tuntemattoman ihmisen, jättämä teksti kommenttiboksista.

Mikä on blogini aihepiiri?

Blogillani ei taida olla niin ihmeellistä aihepiiriä. Aiheet valikoituvat lähinnä oman elämäni ympäriltä, ja niitä on laidasta laitaan. Jossain kohtaa törmäsin blogeihin, joissa pääpaino oli lastenvaatteissa, ja muistan kokeneeni pienen huonoäiti -fiiliksen. Lopulta tajusin, että on ihan ok, jos ei halua turista kurahousuista, vaan kaipaa siihen omaan juttuunsa jotakin muuta. Meillä kullakin on omat intohimomme, ja blogeissa ihanaa on juuri se, että sen kun toteutat ja kirjoitat siitä mikä tuntuu kivalta. Toiset kuvaavat koristetyynyjä, toiset lasten välikausivaatteita, ja molemmille on tilaa ihan yhtäläisesti.

Blogini aihepiiri on kietoutunut vahvasti myös minuun itseeni. Tällä tarkoitan sitä, etten juuri halua blogissani nostaa esiin muiden asioita. En silloinkaan, kun niillä on suuri vaikutus omaan elämääni. Läheisteni sairaudet tai kriisit eivät ole asioita, joita haluan riepotella julkisesti. Perheeni on blogini taustalla, mutta en koe asiakseni kirjoittaa heistä sen enempää. Lasteni kasvu, terveydentila ja kehitys eivät ole asioita, joista koen olevani edes oikeutettu kirjoittamaan. Minua ei kuitenkaan millään muotoa haittaa, jos joku määrittelee bloginsa sisällön rajat täysin toisin. Tiedän, että osalle tämä linjani merkitsee itsekkyyttä, ja osa näkee elämäni täydellisen huolettomana. Koen silti, että valtaosa lukijoistani osaa lukea blogeja ymmärtäen, että sisältö ei tosiaankaan paljasta ihmisen elämästä kuin pintaraapaisun.

Miten läheiseni suhtautuvat blogiini? 

Kysymys, joka pitäisi ehkä esittää ennemmin heille! 🙂
Joitakin johtopäätöksiä voisin kuitenkin vetää siitä, että saan heiltä tukea. Mieheni on kannustava, ja vanhemmiltani saamme usein lastenhoitoapua, kun minulla on ns. etäpäivä. Luulen, että mieheni on tyytyväinen siihen, että saan tehdä juttua, josta nautin, ja veikkaan, että jokainen vanhempi tahtoo sitä omalle lapselleen. Välillä vastaillessani kommentteihin, hymyilen itsekseni tai naurahdan kivalle kommentille. Tällöin saan usein “mä rakastan sua” -fraasin mieheltäni, joka kuulemma pitää siitä, että hymyilen ja teen asiaa, joka saa minut hymyilemään.
Kenties se, että läheiseni eivät ole blogini pääasiallista sisältöä merkitsee tässä kohtaa paljon. Tuskin ystävämme tulisivat kovin pitkään meille istumaan iltaa, jos seurauksena olisi aina oman pärstän pyöriminen sosiaalisessa mediassa.

Tästä aiheesta tulee kuitenkin mieleeni yksi hassu tapaus, joka sattui kun odotimme Klaara. Raskauteni oikeasti todettiin vasta ensimmäisen kolmanneksen lopussa, ja kerroin syyn pyöristyneeseen vatsanseutuuni vasta reilun viikon päästä siitä, kun syy oli selvinnyt itselleni. Toki läheisille ilmoitettiin vähän aikaisemmin, mutta uudella iPhonella kun lähetin siskolleni masukuvaa, viesti ei mennytkään perille, enkä tajunnut sitä. Pahoitin toki kauheasti mieleni, kun iloista uutista ei noteerattu, ja vastaavasti siskoni taisi tuohtua hetkeksi, kun sai lukea kyseisen uutisen blogistani. No, asia selvisi, eikä siitä jäänyt kuin hauska muisto. Tosin myöhemmin siskoni törmäsi jossain Facebookin kirppisryhmässä myynti-ilmoitukseen jossa myytiin takkia, ja kuvana oli blogistani otettu kuvani, jossa takin alta pilkotti pyöristynyt vatsani. Ensimmäinen ajatus oli kuulemma ollut, että “ai se on taas raskaana, eikä ole kertonut mitään”. 🙂

Mitä blogille kuuluu juuri nyt?

Kiitos, blogille kuuluu nyt hyvää. Kevät tekee aina kuvaamisesta mielekkäämpää, ja energiaa blogille riittää enemmän. Kevään aikana on ollut myös muutamia tosi erilaisia yhteistyöjuttuja, joiden seurauksena olen päässyt kokemaan asioita, joita tuskin ilman blogia koskaan kokisin. Bloggaaminen tuntuu kivalta, ja juuri nyt en osaisi kuvitella elämääni ilman sitä.

Toki aika ajoin myös omaa blogiaan tulee kyseenalaistettua, mutta katson senkin positiiviseksi asiaksi. Taisi olla ystäväni Hercule Poirot, joka totesi, että lääkäriä, joka ei kyseenalaista koskaan diagnoosiaan, kutsutaan murhaajaksi. Oli asia mikä hyvänsä, omaa tekemistään on välillä syytä pohtia. Tätä samaahan minulle on esimerkiksi äitiys. Välillä on hyvä kyseenalaistaa myös omaa käytöstään äitinä ja pohtia, olisiko siinäkin parantamisen varaa. Samaa yritän kovasti harjoittaa myös puolison roolissa, mutta en sitten tiedä, että minkälaisin tuloksin. 😉

Mitkä ovat lempipostaukseni?

Lempipostauksiani ovat edelleen pienten yksityiskohtien kuvat ja positiivisten ajatusten luominen. Toki tätä en itsekään ihan tauotta jaksaisi. Kosmetiikasta on välillä kova palo kirjoittaa, mutta arastelen aihetta, kun en ole mikään kosmetiikkaguru. Ja sama pätee varmasti moneen muuhunkin aiheeseen. Sekoitus vähän kaikkea sopii siis oikeastaan itsellenikin parhaiten.
Mikäli taas katselen teidän mieltymyksiänne, luetuimmat postaukset ovat juurikin niitä omaan elämääni (ja napaani) liittyviä. Kauneudenhoito, hiustenhoito, liikunta, terveys, pukeutuminen ja yleinen onnellisuuden pohtiminen ovat tilastollisesti luetuimpia juttujani.
Minusta tärkeintä bloggaamisessa on juuri se, että tehdään juttuja, jotka itsestä tuntuvat kivoilta niin kirjoittaa, kuin kuvata. Toki niiden läheisten asioiden riepottelemisella saisi jokainen blogiinsa hurjat kävijämäärät, mutta se on totaalisen toisarvoista. Kuten kesällä 2009, tavoittelen edelleen bloggaamisella hyvää mieltä. Ainoanan erona se, että toivon tuottavani sitä nykyään myös edes osalle teistä.

Tällä kertaa kuvituksesta vastaa viimekesäiset muistot. Tänään aamulla paistoi nimittäin niin ihanasti, että ulkona tuoksuikin ihan kevät. Aika siis aloittaa puutarhahaaveilut oikein urakalla!

Kivaa tiistaita!