Täällä on vietetty viikonloppua lempeän rauhallisessa tunnelmassa ja fiilis on ollut varsin hygge. Verkkareissa ja villasukissa, rennosti kotioloissa ja sohvalla pötkötellessä. Oikeastaan pitkiin aikoihin kunnon lepoviikonloppu tai ainakin lepolauantai. Aikaa perheen kesken, yhteistä iltapalaa ja keittiöpuuhastelua, lauantai-illan sohva-aikaa lasten kanssa, pitkiä yöunia ja raukeaa tunnelmaa. Jos saisin päättää viikonloput olisivat aina tämänkaltaisia. Hygge viikonloppu kun rentouttaa arkiviikon päätteeksi, mutta antaa myös voimia uuteen viikkoon.
Niin tylsiä kuin sunnuntait silloin lapsuudessa olivatkin, nykyään nautin näistä päivistä. Siitä, että mitään ihmeellistä ei tapahdu, asiat menevät omalla painollaan ja sunnuntain rutiinit ovat juurtuneet syvälle. Sunnuntaina kotityöt eivät ole ahdistava pakko, vaan siirtymäriitti uuteen viikkoon. Mutta pyykinpesu ei toki ole koko sunnuntai, tänään myös syödään hyvin, ulkoillaan ja liikutaan. Akut ladataan kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Kerran viikossa on kiva myös istua valmiiseen pöytään. Nyt tarvitseekin vain nautiskella kokkaavasta miehestä ja omasta toimettomuudesta. Ei lainkaan pahaa sunnuntaipuuhaa. 😉
Olen opetellut viime viikkoina täyttämään kiitollisuuspäiväkirjaa. Pieniä asioita, joista koostuu päivän parhaat palat, viikon parhaat palat – ja lopulta kai koko elämän parhaat palat. Kas, kun huonossakin päivässä on aina aihetta kiitollisuuteen. Lieneekö syynä kiitollisuuden rustailu, vai mikä, näin viikon loppupuolella katselen taakseni varsin iloisin mielin, ja huomaan, että tämä on ollut hyvä viikko. Vaikka päiväkirjaan tulee rustailtua niitä pienempiä nyansseja, ajattelin listata viikon parhaat palat jollakin tasolla myös blogiin.
Maanantaina tuli kymmenen vuotta siitä kun menimme kihloihin. Ehdottomasti viikon parasta palaa. Maanantain kiireiden vuoksi juhlapizza paistettiin kuitenkin vasta tiistaina, ja se maistuikin reippaan lenkin päälle taivaalliselta. Ensi viikolla juhlavuorossa onkin jo hääpäivä.
Vapaapäivä Klaaran kanssa kuuluu myös viikon kohokohtiin. Keskelle päivää osunut neuvolalääkäriaika oli hyvä syy viettää koko päivä rennosti ja olla tekemättä mitään sen kummallisempaa. Pötköttelyä ja lukemista, ekstra-aikaa ihan vain olla.
Keskelle viikkoa mahtui myös erityisen hauska ilta, jona leivoimme esikoisen kanssa. Koska kaapista löytyi kohta vanhenevia suklaahippuja, pikkuleipien tekeminen oli vähintään järkiteko. Onni on myös ihanat naapurit, ja naapurinpojat, joista lapsille on suunnattomasti seuraa ja iloa. Samalla kun minä autoin poikaa leipomisessa, Klaara sai leikkiä ystävänsä kanssa, ja molemmilla lapsilla oli spesiaalia tekemistä. Keksit maistuivat kaikille, ja ilta oli niitä parhaita mahdollisia arki-iltoja.
Yksi viikon parhaista on ehdottomasti luminen maisema, joka saatiin ikkunoiden taakse. Tuolta viherkasvien takaa se pilkistää raikkaana taustana. Eilen jo näytti pahasti kurakeleiltä, mutta viime yö toi uuden puuterin maahan ja puiden oksille. Ensi viikon pakkaset on kiva ottaa vastaan talvisissa tunnelmissa.
Kuvassa työhuone, jonka ikkunan eteen mahtuu Ikean lipasto kuin valettu. Kuvakulma, jota vähemmän on blogissa näkynyt. Joku on joskus askarrellut tähän taloon kiinteitä komeroita parikin kappaletta, ja sekä tämä työhuoneen kaappi (meidän kenkäkaappi), että eteisen siivouskomero säilytettiin remontissa. Työhuoneessa säilytetään myös niitä vähän erilaisia tavaroita, ja tämä kuvassa näkyvä seinänpätkä on se, jonka eteen on kasattu vahvistimet, Niilon viulujutut ja omat kuvaustarvikkeeni. Ehkä ne juuri (yhdistettynä työpöytään) tekevätkin huoneesta sen työhuoneen.
En nyt muista onko suklaahippukeksien ohje ollut ennen blogissa, mutta kyseessä on eräästä lasten keittokirjasta kevyesti modifioitu resepti, joka on yhtä aikaa helppo ja maistuva. Laitoin reseptin nyt tämänkin postauksen joukkoon, jos joku innostuu testailemaan (kuva aukeaa suurempana, jos teksti tuntuu kovin pieneltä). Yksinkertainen ohje on helppo toteuttaa lasten kanssa ja makukin on kekseissä mitä mainioin.
Yksi perjantain kohokohta oli aamuinen sähköposti Cision Finlandilta, jossa ilmoitettiin, että blogini on listattu kymmenen parhaan sisustusblogin joukkoon – ja vielä neljännelle sijalle! Uutinen hämmästytti, mutta toki myös lämmitti. Sitä kun on jo vuosia sitten tuntenut hukanneensa sen punaisen langan, sen yhden oikean määritelmän, jolla omaa blogiaan kuvailisi. Olen silti iloinen, että blogini nähdään vielä sisustusblogina, vaikken itseäni miksikään trendisetteriksi tunnekaan. Blogit ovat kehittyneet, uusia syntyy mielettömällä vauhdilla ja taso on vähintään ammattimaista. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että oma sisustustyyli (se vähän rennompi, kuluneempi, maanläheisempi ja kotikutoisempi) pärjää vielä tuossa pyörteessä. Ja kaikkien varsin nimekkäiden blogien seurassakin vielä! Tulee kiitollinen olo, ja se suurin kiitoshan kuuluu juurikin teille, koska blogista toinen puoli olette te lukijat! ♡
Perjantai-iltaa vietettiin lasten kanssa vanhempieni seurassa, joka sekin antoi mukavaa vaihtelua perusperjantaihin. Ajoissa kuitenkin nukkumaan ja nyt virkeästi viikonlopun kimppuun.
Toki viikkoon mahtuu niin paljon muutakin, mistä olla kiitollinen. Blogille tyypillisesti, tässä vain se pintaraapaisu. Mutta aika pieniä ja tavallisia ovat kuitenkin ne arjen helmet hetket.
Hellohello!
Chia-vanukas edessäni katselen täällä muuttuvaa maisemaa. Säiden herra luki varmaankin kirjoitukseni keväästä ja tarjosi ratkaisua ripottelemalla lunta nurmikolle ja peittämällä naapurin suulin katon taas valkoisella hunnulla. Nyt on jälleen talvisempaa, ja täytyy sanoa, että ihanan puhtaan valkoistakin vielä! Tosin liukastakin, kun se jää on nyt salakavalasti tuolla lumen alla piilossa. Ei täällä kuitenkaan vielä nurmikot lumesta peity, mutta hei, lisää pyryttää, että ehkä tässä vielä saadaan se talvikin!
Mites, joko chia-siemenet kuuluu teidän ruokavalioon? Meillä ne hiipivät vakikäyttöön siemennäkkärin myötä, ja koska myyntipakkausket ovat jokseenkin aika isoja vain pelkän näkkärin leipomiseen, niitä on sittemmin tullut käytettyä siellä sun täällä. Yksi käyttötarkoitus menee kuitenkin kaikkien edelle, nimittäin chia-vanukas! Ja ei, en edelleenkään korvaa aamun kaurapuuroa tällä (tiedän, rakkaus kaurapuroon on vähän hullua), mutta vanukas on erittäin oiva välipala, tai vaikkapa kevyt lounas.
Vaikka chia-vanukas on helppo tehdä, siementen turpoaminen vaatii kuitenkin aikaa (vähintään 4h, itse turvotan yönkin yli). Nesteenä voi toki käyttää miltei mitä tahansa, mutta omani teen mantelimaitoon (jos ostat kaupasta, niin tarkista, että kyseessä on sokeroimaton versio). Monet lähtevät makeuttamaan ja maustamaan vanukasta, mutta itse tykkään mantelimaitopohjaisesta puddingista ihan ilman mitään ylimääräisiä makeuttajia. Tuoreet marjat ja hedelmät, tai niistä surautettu smoothie ovat suosittuja vanukkaan seuralaisia, mutta jos yhtään pelkäät sammakonkutumaista rakennetta, suosittelen opettelemaan vanukkaan syöntiin pakastettujen marjojen kanssa. Nimittäin rakenne ei ole yhtään sen hullumpi, kuin pakastetussa vadelmassa. Sain itse alkuvuodesta muutaman rasiallisen vadelmia, kun äiti järjesteli pakastintaan, ja ne ovatkin huvenneet nyt mukavasti vanukkaan seurana. Mustikoiden ja vadelmien sulaessa makeutta ja kirpeyttä riittää koko vanukkaaseen, eikä se vaadi sen enempää hunajaa tai muutakaan kyytipoikaa. Pakastetut marjat on myös näppärä tapa pitää vanukas eväsrasiassa viileänä – ainakin hetken aikaa. Chian siemenet ovat todellista superruokaa, ja niitä kannattaa oikeasti käyttää sen näkkärin lisäksi muutenkin. Siemenet sisältävät n. 20 % proteiineja ja n. 40 % kasviöljyjä (omega kolmosia on enemmän kuin rasvaisessa kalassa), eikä niissä ole yhtään kolesterolia. Lisäksi chian mukana saa aimo annoksen antioksidantteja, kuituja, vitamiineja ja mineraaleja (rauta, kalsium, sinkki…)
Tuollaiseen yhteen chia-vanukas annokseen menee n. 2dl mantelimaitoa ja 2,5-3 rkl chian siemeniä.
Mutta entäs se korkea vyötärö? Yhdet lempparihousuni ovat jo pitkään olleet superjoustavat farkut korkealla vyötäröllä. Nämä on melkein kuin leggingsit, vaikka farkkua ovatkin (onkos ne sitten jeggingsit?). Äärettömän mukavat kuitenkin jalassa, eikä vähiten juuri tuon korkean vyötärö vuoksi. Henkilökohtaisesti olen iloinen, että muoti suosii taas napaan asti ulottuvaa vyötäröä farkuissakin, vielä kun löytyisi sellaiset vähän rennomman malliset ja tarpeeksi pitkällä lahkeella. Samaan aikaan kun farkkutrendeihin kuuluu tuo nilkkapituus, joka jää sitten sinne pohkeen puoliväliin. 🙁
Korkeassa vyötärössä on kuitenkin etunsa, sillä se saa aika usein peffan näyttämään paremmalta ja vyötärön kapeammalta, koska vyötärö osuu ihan oikeasti sinne, missä se naisen vyötärö on. Lisäksi vaatetus myös muokkaa kroppaa. Liian matala ja tiukka vyötärö kun oikeasti pitkään käytettynä jättää sen ikävän muffin top -efektin vyötärölle melko pysyvästi. Eli nappi navan päälle – juurikin kuten äiti opetti silloin lapsuudessa. 😀
Vaikka nyt vielä eletään ihan talven kuukausia, niin lisääntynyt valo on kuitenkin villinnyt jo mårbacka pelargonit. Varret venähtivät talven aikana hentoa pituutta, joten materiaalia latvapistokkaisiin löytyy. Olisiko ollut kesä 2010, kun ajelin joku sunnuntai pojan kanssa Raision Plantageniin ja ostin pari mårbackaa. Siitä lähtien noita kasveja on sitten lisätty ja jaettu, mutta ne suurimmat yksilöt löytyy kyllä äidiltä, joka otti hoitaakseen pelargonit, kun meidän elämässä oli muutot ja pahimmat remontit. Nyt tuntuu kuitenkin tosi ihanalle taas hoidella näitä kaunokaisia ihan itse.
Muistanette ehkä, kun kirjoittelin teille kesällä ihonhoitotuotteista ja kasvojen puhdistuksesta. Tällä kertaa pääsin blogiyhteistyön merkeissä testailemaan uudet NIVEA Micellar Water -puhdistusvedet, ja tämä oli oikeastaan kiva kokeilu, sillä taidan olla melko jumittunut rutiineihini ja siihen puhdistusemulsion käyttöön.
Aikaisemmin jo puhuttiinkin siitä, miten puhdistus on kaiken A ja O, pohja ihon hoidelle ja tärkein kauneusrutiinimme. Ilman hyvää puhdistusta kun eivät ne hoitotuotteetkaan pääse hoitamaan ihoamme. Tässä postauksessa on enemmän juttua NIVEA Micellar Water -puhdistusvesistä ja omista käyttökokemuksisstani. Löytyypä postauksesta myös lukijakilpailu.
Mikä ihmeen Micellar Water?
Myönnän, että omakin tietämykseni oli tästä aiheesta melko pieni, ja siksi ajattelin avata tätä trendikästä termiä pikkuisen syvemmin:
Kyseessä on puhdistusvesi, jossa on ns. 3in1 -kasvojenpuhdistustuotetta yhdessä paketissa. Tuotteessa yhdistyvät ihon pintapuhdistustuote (esim. se puhdistusemulsio), kasvovesi sekä silmämeikinpoistoaine. Puhdistusvesi on siis helppoutta ja nopeutta tuova keksintö päivittäiseen ihonpuhdistukseen. Se sopii kaikille ihotyypeille, lähinnä meikin määrä määrittää, riittääkö NIVEA Micellar Water ainoaksi puhdistustuotteeksi, vai antaako se lisäpuhtia totuttuihin kauneusrituaaleihin.
Nimi Micellar Water taasen tulee miselliteknologiasta, jota tuotteissa on käytetty: vesi sisältää pieniä magneettimolekyylejä, ns. ”misellejä”, jotka tarraavat epäpuhtauksiin ja siirtyvät vanulapun mukana pois iholta. Tuotteessa oleva puhdas hoitovesi jättää iholle raikkaan ja puhdistetun tunteen.
Miselliteknologian lisäksi NIVEAn puhdistusvesissä on kosteuttavia ominaisuuksia, eli ne eivät kuivata ihoa.
Koska ihoja ja ihotyyppejä on monia, myös NIVEA Micellar Wateria löytyy erilaisiin lähtökohtiin ja erilaisille ihotyypeille. NIVEA 3-in-1 Refreshing Micellar Water toimii normaalilla iholla, kun taas NIVEA 3-in-1 Gentle Caring Micellar Water hellii kuivaihoista ja NIVEA 3-in-1 Sensitive Micellar Water on turvallinen valinta herkkäihoiselle. Vaikka ihoni on sekä herkkä, että kuiva, testasin myös tuon normaalille iholle tarkoitetun tuotteen, eikä se ainakaan kerrasta tuonut kasvoilleni kuivakkaa tai kiristävää tunnetta. Pitkässä juoksussa on toki parempi pysyä siinä oman ihotyypin tuotteessa – itselleni näistä parhaiten sopii siis tuo Sensitive.
Entä riittääkö Micellar Water puhdistukseen?
Ainakin itselläni on erilaisia meikkipäiviä. Toisinaan tulee kulutettua päivä tai pari täysin meikittä (kyllä, nykyään teen jo tätäkin!), mutta muuten meikin määrä korreloi melko pitkälti sen kanssa, mitä päivän ohjelmassa on. Käytän runsaasti pigmenttiä sisältävää meikkivoidetta, mutta nestemäisyytensä vuoksi se toimii arkimeikissäni useimmiten ohennettuna, ja lämpimällä edellä poistettavan ripsivärin lisäksi en juuri muuta silmämeikkiä käytä.
Tämänkaltaisen perusmeikin NIVEA Micellar Water vie kasvoilta, mutta sen ohentamattoman meikkipohjan kanssa olen käyttänyt edelleen puhdistusemulsiota. Tosin nyt olen vielä puhdistusmaidon jälkeen pyyhkinytt kasvot Micellar Waterilla, mikä todellakin tehostaa meikinpoistoa entisestään. Micellar Water puhdistää myös näppärästi kaulan ja hiusrajan, jonne meikki häivytetään. Puhdistusvesi jättää nuo alueet myös huomattavasti miellyttävämmän tuntuiseksi, kuin pelkkä puhdistusemulsio.
Puhdistusvesi on vaivaton käyttää, ja vanulapun kanssa se puhdistaa kasvot ilman juoksevaa vettä. Meikin saa kasvoilta nopeasti ennen treeniä tai saunaa, eli loistava tuote kuljettaa myös mukana. Itse pidän puhdistusta tärkeänä myös niinä meikittöminä päivinä, sillä yhtä lailla kuin muukin kehomme, myös kasvot likaantuvat ja keräävät päivän mittaan pintaansa niin ilmansaasteita, kuin hikeä ja taliakin. NIVEA Micellar Water onkin hyvä puhdistustuote myös niihin meikittömiin päiviin.
Kerroin aiemmin, että en yleensä satsaa rahallisesti puhdistustuotteisiin kummoisiakaan summia, sillä olen löytänyt toimivat tuotteet edullisesti. NIVEAssa minua viehättää edelleen sekä edullinen hinta, että helppo saatavuus. Useimmat NIVEAn tuotteet kun löytyy myös täältä meidän markettien hyllyistä. Ja hinnalla ei ole muuten puhdistusvedetkään pilattu: 200 ml:n pakkauksen ovh-hinta on vaivaiset 5,30€ ja 400 ml:n pakkauksen noin 7,25€.
Mikäli edullinen ihonhoito kiinnostaa, nyt kannattaa myös hyödyntää kiva NIVEA-kampanja: ostamalla 5 mitä tahansa NIVEA-tuotetta ja lataamalla kuvat kuiteista kisasivulle, saat valita yhden NIVEA-suosikkituotteen kaupan päälle. Kampanja on käynnissä 15.1-15.3. 2017, ja kisasivu löytyy täältä.
Puhdistusvesien lisäski NIVEAn paketista löytyi kaksi voidetta. NIVEA SOFT -yleisvoide koko vartalolle, kasvoille ja käsille (hinta n. 5,50€ 200 ml, tai 3,20€ 75 ml), sekä NIVEA Nourishing Day Cream -kosteusvoide kasvoille (hinta n. 6,50€).
Tuo jälkimmäinen ihoa pehmentävä ja kosteutta sitova, manteliöljyä sisältävä voide, on hyvä pohja meikille – voide antaa sekä kosteutta, että vitamiineja kasvoille. Itse olen käyttänyt vuosia NIVEAn päivävoiteita, ja tämän sarjan voide taisi olla aikoinaan se ensimmäinen kosteusvoide, jonka itselleni hankin.
Jojobaöljyä sisältävä yleisvoide toimii oikeastaan vähän joka tarkoitukseen. Pieni pakkaus on näppärä kuljettaa myös mukana ja omani sujahtikin käsilaukkuun heti ensi testaamisen jälkeen.
Päivittäisiin puhdistusrituaaleihin, vai treenikassiin nopeaksi pikaputsariksi?
Kerro kommentissasi, miten itse käyttäisit NIVEA puhdistusvettä. Palkintona kommentoineiden kesken arvontaan noin 25 € arvoinen tuotepaketti, joka sisältää NIVEA Micellar Water Gentle Caring -puhdistusveden, NIVEA Daily Essentials Nourishing Day Care for Dry Skin -voiteen, NIVEA Soft -kosteutusvoiteen sekä NIVEA Protect & Care deo roll onin.
Jätä vastauksesi viimeistään 8. 2. 2017 ja olet mukana kisassa. Kilpailun säännöt löydät täältä.
Uskokaa pois, olen yrittänyt hätyytellä pois kaikki ajatukset keväästä, tammikuussa kun kuitenkin vasta ollaan. Mutta minkäs teet, ojanpenkalla törröttää pajunkissat ja linnut visertävät minkä kurkuistaan pystyvät. Aurinko paistaa, naapurin suulin katolta tippuu vesi ja keittiön ikkunan alla vihertää ruoho… Klaaran kurahousut eivät ole saaneet kummoistakaan talvilomaa, mutta toisaalta koulun luistelutunnit (hiihdosta puhumattakaan) ovat jääneet pitämättä, ja reppuun on pakattu sisäliikuntavaatteita. Ehtiihän ne lumet ja pakkasetkin vielä, mutta tällä hetkellä talvi ei ole päällimmäisenä mielessä, kun katsoo ikkunasta ulos. Voisi nimittäin olla ihan hyvin vaikka maaliskuun loppu.
Tiedä sitten johtuuko se se tuosta säästä vai mistä, mutta nyt piti kaivella sieltä farkkulaatikon pohjalta jo vaaleampia sävyjä esiin. Muutenkin alkaa keväisempi pukeutuminen jo kiehtoa, vaikka (vilukissa kun olen) mukavuudesta ja lämmöstä ei tietenkään vielä tohdi luopua. Huomaan, että omassa pukeutumisessa värit muuttuvat talvella kovin minimalistisiksi ja tummiksi, kun taas muuten pidän vaaleista sävyistä ja pastellista. Kaipa se on tuo valon määrä, joka vaikuttaa näihinkin. Nyt kun ajatukset keväästä alkavat pyöriä jo jossakin takaraivon uumenissa, tekee mieli keventää myös vaatteiden fiilistä.
Tämän päivän lounas on lämmin juuressalaatti, joka syntyi parissa minuutissa eilisen uunijuureksista ja kourallisesta cashewpähkinöitä. Meillä käytetään aika paljon kasviksia ja juureksia lisukkeena, ja niillä korvataan perinteistä perunaa, pastaa ja riisiä. Porkkanaa, punajuurta, lehtikaalia, kurpitsaa, tomaattia, sipulia, valkosipulia. Oliiviöljyn ja mausteiden kanssa noista saa äärettömän hyvän lisukkeen kalalle tai lihalle. Lisäksi ruoka on täynnä värejä, joten annoksistakin saa paljon mielekkäämmän näköisiä.
Pari viikkoa olen pitänyt tuota krookusta kuistilla viileässä ja ajatellut säästäväni sitä pidemmälle kevääseen. Vaan eilen tuli sellainen fiilis, että krookuksen aika on just nyt! Perunanarsissit ja hyasintit saivat jäädä vielä vielä reserviin odottelemaan isompaa kevätkukkien liikekannallepanoa. Toisaalta nuo viherkasvit ja kaktukset ovatkin toimineet nyt kivoina piristyksinä, eikä kodin vehreys ole ollut perinteisistä kevätsipuleista kiinni.
Yritän tässä muuten miettiä, että millä mielellä varaisin sen kampaaja-ajan itselleni. Jos olisin ollut liikkeellä kuukausi sitten, hiukset olisi napsaistu ihan silosuoraksi polkaksi, mutta ehkä se on tuo aavistus keväästä, joka meni sekoittamaan tämänkin pakan. Nyt nimittäin nuo palmikkokampausten antamat laineet tuntuvatkin taas kivoilta ja kampauksissakin rennompi fiilis miellyttää enemmän silmää. Hah, tämä on tätä naisena elämisen vaikeutta! ;D
Niin, että jos sitä nappaisi tähdet pois ikkunoista ja koristeet yläkerran lehtikuusesta. Ei mikään varsinainen kevätteko, mutta ainakin joulun loppu! 🙂
Kirjoittelin teille pari viikkoa sitten uudenvuodenlupauksestani, jonka tein Danone Activia yhteistyön innoittamana ja samalla startattiin huikea kilpailu. Kuka voitti 500 euroa oman lupauksensa helpottamiseen, se selviää tässä postauksessa, mutta sitä ennen hiukan omasta lupauksestani, eli siitä minäajasta!
Oma lupaukseni oli tosiaan irrottaa päivistä aikaa itselle, ottaa 24 tunnista yksi oman hyvinvoinnin ja jaksamisen vaalimiseen. Luonnollisesti yöunista tinkimättä. Muutama viikko ei tietenkään ole loppuyhteenveto kokonaisesta vuodesta, mutta jotain muutosta siinäkin ajassa pystyy korviensa väliin tekemään, ja lopultahan muutokset ovatkin sitä uuteen rytmiin tai rutiiniin totuttautumista ja uusien tapojen omaksumista.
Olen aina ollut hillitön ylisuorittaja, joka puuskuttaa höyryjunan lailla paikasta toiseen jopa siinä määrin, että se kuulemma ärsyttää kanssaeläjiä. On se sitten tiskikone, pyykkikone tai kuivausrumpu, kun piipittää, olen salamana liikkeellä. Useimmiten ravaan sinne tänne vauhdilla joka ei välttämättä tuloksen kannalta ole lainkaan hedelmällistä. Vaikka viimeiset vuodet ovat tahtiani jo hiukan hillinneet, myönnän, että vieläkin tulee hetkiä, kun en muka ehdi pysähtymään ja halaamaan puolisoani tai aikaa ei muka ole istua syömään. Kysehän on sellaisesta itse itselleen aiheutetusta kiireestä, jota ihminen itse ruokkii omalla käytöksellään.
Jo tuossa loppuvuoden aikana, kun tuntui, että kasasin itselleni vähän kaikenlaista ylimääräistä, sain mieheltäni erittäin hyvän neuvon ja ajattelemisen aihetta. Hän nimittäin muistutti, että lopputuloksen kannalta on paljon parempi ottaa sinne aamuun hiukan enemmän niitä nukuttuja tunteja ja tarttua sitten päivän ohjelmaan virkeänä ja levänneenä. Väsynyt ja kiukkuinen ihminen kun ei lopulta kykene kummoisiinkaan suorituksiin, ja tekeminen muistuttaa lähinnä mutaan juuttuneen auton tyhjää sutivia renkaita; Yritys on kova, mutta mitään ei tapahdu. Tästä viisastuneena olen nyt kääntänyt minäaika -ajatukseni juuri tähän jaksamiseen ja tehokkuuteen. Nimittäin, kun välillä puhaltaa höyryjä pihalle ja rentoutuu, jaksaa muita juttuja ihan eri tavalla ja energia tuottaa tulosta.
Alkuvuodesta yksi puheenaihe on ollutkin lepo. Yksilön oma hyvinvointi ja jaksaminen on nostettu yhdeksi työelämässä pärjäämisen kulmakiveksi, enkä lainkaan ihmettele miksi! On toki paljon ihmisiä, jotka eivät stressaa tai koen minkäänlaista painetta elämänsä millään osa-alueella, mutta suurta joukkoa nykyajan hektisyys ja jatkuva suorittaminen kuluttaa. Minäaika pureutuu juuri tähän ongelmaan ja hyödyttää kaltaistani pikkutarkkaa suorittajaluonnetta. Kun aluksi pakottaa itsensä pysähtymään, huomaa muutoksen hyödyn melko nopeasti. Aion siis jatkaa tätä pysähtymisen ja oman ajan vaalimista, opetella rentoutumista ja pysäyttää itseni vaikka väkisin!
Entä ne korvamerkityt 500 euroa? Tällä kertaa pisimmän tikun veti Minna kommentillaan “Lupasin, että pyrin syömään terveellisemmin ja liikkumaan enemmän. Olen hoikka, mutta syön aivan liian epäterveellisesti. Taloudellisen tilanteen vuoksi usein kuitenkin jätän yhtään kalliimmat terveelliset tuotteet kauppaan :/”
Tsemppiä lupauksien pitämiseen ja armollisuutta itseäsi kohtaan. Vuoden jokaisena päivänä ei tarvitse onnistua täydellisesti, lopulta se oikea suunta ja suurempi kokonaisuus painavat vaakakupissa yksittäistä päivää enemmän!
Toivottavasti viikonloppunne on mennyt hyvin!? Täällä ainakin on vietetty laatuaikaa ja nautittu siitä pienestä vapaudesta, jonka viikonloppu tuo arkeen. On aikaa tehdä asioita, joita viikolla ei välttämättä ehdi – aikaa viettää laatuaikaa.
Tänään laatuaika on omaa aikaa salilla, perheaikaa sohvalla, uunissa pitkään hautuvaa ruokaa ja ulkoilua. Perusjuttuja, jotka tekevät päivistä täydellisiä. Sunnuntaina huristellaan perinteisesti myös pyykkikonetta ja valmistaudutaan uuteen viikkoon oikomalla kotia järjestykseen. Maanantai alkaa huomattavasti lempeämmin, kun pakolliset kotityöt on tehty alta pois.
Tiedättekö, olen tässä muutenkin miettinyt noita hyviä valintoja. Eilen painelin nukkumaan jo yhdeksän jälkeen, heti lasten perässä, ja taisin olla untenmailla jo ennen esikoista. Hyvä valinta sinänsä, koska sunnuntaiaamuun sai herätä pirteänä ja täynnä virtaa. Eli aikalailla se vetämätön tai väsynyt olo on kiinni niistä omista arjen valinnoista. Huonot valinnat yleensä tekevät myös olosta huonon, kun taas ne hyvät antavat energiaa. Toki on sairastelut ja sairaudet, jotka imevät meistä mehuja, mutta noin muuten kokonaisuus on aika yksinkertainen: Sitä niittää, mitä kylvää.
Sunnuntai on meillä tällä kertaa myös leffapäivä. Olen luvannut pojalle, että katsomme yhdessä Harry Potter -elokuvat sitä mukaa, kun hän on lukenut kirjat, ja ensimmäinen kirja meni jo joulun pyhinä, mutta leffapäivälle ei muka jotenkin ole ollut aikaa. Tänään pitää korjata tilanne, ja aloittaa Potterit myös leffojen muodossa.
Hiusten suhteen me tytöt ollaan tänään ihan samiksia. Viime aikoina lettikampaukset ovat olleet lempparini, sillä edellisestä kampaamokäynnistä alkaa olla jo ihan liikaa aikaa. Ja toisaalta, piukkaan palmikoidut hiukset ovat ehkä paras kampaus liikkuessa. Ei ainakaan karkaa haituvia silmille tai otsalle. Eikä sen palmikon tarvitse edes olla mikään erityisen vimpan päälle treenatessa. Riittää, että hiukset pysyvät poissa tieltä.
Leppoisaa sunnuntaita, ja tehkää hyviä valintoja, joilla maanantaista saa ainakin hitusen mielekkäämmän!
Tänään pidettiin tosiaan aamuisen neuvolakäynnin jälkeen vähän tyttöjenpäivää ja leivottiin lupaamani kuppikakut. Meillä lapset tulevat selkeästi äitiinsä, sillä molemmat ovat innokkaita leipojia ja keittiöpuuhailijoita. Toki tavallisessa arjessakin yritetään mahdollisimman paljon antaa lapsille tilaa keittiössä, mutta kyllähän te tiedätte, että arki on mitä on, ja silloin monesti asiat tehdään vain nopeasti ja sen enempää keskittymättä. Vaikka itse pääsääntöisesti pidän ruuanlaitosta, niin kyllä sen arkiruokailun kohdalla vähän sekin puuha välillä tökkii. Kuitenkin eilen illalla kun palasin kotiin, vastassa oli valmis iltapalapöytä, jonka esikoinen oli laittanut nopeuttaakseen iltatoimia. Niin, että kun antaa lasten puuhailla keittiössä, siitä sitten jossain kohtaa kyllä ihan hyötyykin! 😉
Kuppikakkujen lisäksi päivään on mahtunut puputalon leikit. Muistanette äitini vanhan nukkekodin, ja projektin, jossa se sai uuden elämän ja tehtävän toimia kotina Maileg pupuille. Taloa kalustettiin syksyllä, ja joulupukkikin toi vielä muutaman jutun lisää. Nyt talon jokainen huone on kalustettu, ja pupuperhe taitaa elellä siinä ihan auvoista elämää.
Överikoristeet kuppikakuille lapset tekivät yhdessä. Tässä kohtaa enemmän on vissiin yksinkertaisesti enemmän!
Sellainen perjantai täällä. Toivottavasti auringonpaiste on kuulunut päivääsi, ja viikonloppu lähestyy hyvissä fiiliksissä!
Muistan, että sanan kaktus lausuminen aiheutti lapsena itselleni ongelmia. Se oli jotenkin ihan yhtä vaikea, kuin broileri. Kieli ei tahtonut taipua sitten millään. Sittemmin olen selvittänyt nämäkin ongelmat ja huomannut, etten suinkaan ole ollut ainoa lapsi jonka suussa kaktus taipuu katkukseksi ja broileri broireliksi.
Kuten niitä viherkasveja, lapsuudessa kodistamme löytyi myös aikamoinen määrä kaktuksia. Koko ruokailuhuoneen pitkä ikkunalauta oli kaktusten vallassa, ja uhkarohkeat kosketusyritykset kuuluivat meidän lasten leikkeihin. Siitäkin huolimatta, että kaktuksiin koskeminen oli tietenkin ehdottomasti kielletty. Mutta vaikka viherkasvit olivatkin pitkään mustalla listallani lapsuuden yliannostuksen vuoksi, kaktuksissa on aina ollut jotakin kiehtovaa. Ehkä se on juurikin sitä lapsuudesta saakka noihin piikkeihin yhdistettyä jännitystä ja mystisyyttä, sillä jokunen vuosi sitten meillä poika koki jonkinlaisen kaktushullaantumisen, ja Ikeasta oli pakko hankkia kotiin muutama piikikäs viherpallo. Oikeastaan olen aina hirvittävän iloinen kun lapset osoittavat kiinnostusta kasveja kohtaan. On se sitten hyötykasvien viljelyä tai puhtaasti koristekasvillisuutta, kyse on kuitenkin aina niistä pienistä elämän perusasioista.
Nyt kun kaktukset ja viherkasvit ovat jälleen tapetilla sisustuksessa, päätin vähän kasvattaa meidän kaktuskokoelmaa hankkimalla pari palleroista lisää. Nuo antavat juuri sopivasti väriä ja miellyttävät silmää veistoksellisuudellaan. Pitäisi vain löytää jostain lisää kivoja ruukkuja. Kuvan palloruukut (savi ja valkoinen) ovat Tine K:n ja tilattu Nougatista, samoin raidalliset kahvikupit. Matala valkoinen ruukku on löytö Ellokselta, ja korkeat saviruukut on tulleet joskus Lidlistä ostamieni yrttien mukana.
Hitsi mutta siellä on muuten pääkallokelit! Kävin aamulla lenkillä, ja luotin, että kulkuväylän vähemmän käytetyt reunat ovat turvalliset kulkea. No, siellä pussipimeässä en tietenkään nähnyt, ettei asia ole ihan noin yksiselitteinen. Siinä samalla kun pohdin, että tossu rullaa ihmeen kevyesti, ja ehkä olkapääsärystä on se hyöty, että lonkkaa ei tunnu särkevän ollenkaan, olinkin jo tyhjän päällä ja rysähdin selälleni niin että pamahti. Jalka taittui polvesta ikävästi ja hetken aikaa katselin selälläni vesilätäköstä kuvitteellisia tähtiä. Pitänee vain toivoa, ettei sen suurempaa vahinkoa ehtinyt tulla. Ainakin nyt jalka sietää astumista, vaikka vähän arka onkin.
Olkaa siis varovaisia ja pysykää pystyssä! Kivaa torstaita!
Tuli ruotsalaisten lagom, tanskalaisten hygge ja nyt suomalaisten sisu. Eilisen uutinen oli, että The Times on listannut suomalaisten sitkeän sisun vuoden 2017 nousevaksi trendiksi. Meilläkin on siis jo oma kansainvälisestikin mediakelpoinen hyvinvointitrendimme!
Hauska juttu kuitenkin noin yleisesti tuo hyvä olo. Siis se kokonaisvaltainen pehmeämmillä arvoilla saavutettu hyvinvointi, josta nykyään puhutaan. Trendi, joka (toivottavasti) on tullut jäädäkseen, termistöstä sen enempää välittämättä. Nykyään kun ei oikein voi olla törmäämättä hyvään oloon, jaksamisen pohdiskeluun ja henkisen kapasiteetin ylistämiseen. Hyvä olo ja pehmeämmät elämänarvot noin kokonaisuudessaan on trendi, joka lähti kunnolla kiitoon downshiftauksen myötä ja saavuttaa nyt suurta yleisöä lähes jokaisessa (ensimmäisen) maailmankolkassa.
Vanha sanonta, “siitä puhe, mistä puute”, pätee kai tähänkin: Ensin pitää käydä liki pohjalla, jotta nähdään tarve muutokseen. Toisin sanoen, nykyajan vitsaus on oikeasti paha olo, ja hyvä olo vasta vastine itse ongelmaan. Siinä, missä miljoonat kanssasisareni, myös minä tavoittelen hyvää oloa. Tavoittelen tasapainoista arkea, virkeää ja levollista mieltä, energistä perhe-elämää ja vetreää kroppaa. Mutta miksi? Samasta syystä kuin kaikki muutkin: Nykytilanne ei miellytä, pitää tavoitella muutosta.
Vaikka hyvä olo ei olekaan enää pelkkä tammikuun trendi, on alkuvuosi luonnollisesti sitä aikaa kun asiaan tartutaan aktiivisemmin. Lupasin itselleni minäaikaa, enkä ole tullut toisiin aatoksiin – päinvastoin. Ja siitäkin huolimatta, että minäaika välillä jää lyhyeksi, huomaan, että aika itseni kanssa on ollut jatkoa ajatellen antoisampaa kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Mitä enemmän mietin hyvää oloa ja omaa jaksamistani, sen tärkeämmiksi nuo asiat itselleni osoittautuvat. Ajatustyön suurimpia oivalluksia ovatkin olleet juuri ne oivallukset, ei niinkään ne konkreettiset teot. Tällä tarkoitan sitä, että rentoutuminen ja hyvä ravinto eivät tuo todellista hyvinvointia vain sillä, että niitä suoritetaan, kun näin patistetaan naistenlehdissä tekemään. Todellinen hyvinvointi tulee vasta sitten, kun oivaltaa, mikä merkitys esimerkiksi sillä levolla tai ravinnolla omaan jaksamiseen ja hyvään oloon on – ja varsinkin, mikä se merkitys on pitkässä juoksussa ja suuremmassa kokonaisuudessa.
Olen vuosia kuullut ajattelevani ihan liikaa. Tätä ajatusta on tuputtanut niin mieheni, kuin jotkut blogin lukijoistakin, enkä suinkaan kiellä. Olen pohtiva ja analysoiva luonne, pallottelen ja punnitsen, mietin miksi ja minkä vuoksi. Nyt alkuvuonna pääni sisällä on poukkoillut hyvä olo kuin pöytätennispallo olympialaisten nelinpelissä. Hetki sitten julistin vuoden 2016 olleen hyvän olon -vuosi, mutta veikkaanpa, että tänä vuonna ei jäädä ainakaan Pekkaa pahemmaksi. Ei tietenkään, koska elämme aatteen kulta-aikaa. En mahda kuitenkaan mitään sillekään, että mieleeni pyrkii kysymys, miten ihminen voi saada vajaassa 33 vuodessa elämänsä siihen jamaan, että suurin haave on lopulta hyvä olo!? Onko trendi sittenkin vain yltäkylläisyyden luoma vääristymä: Vaikka ihmisellä on likipitäen kaikki, mikään ei kuitenkaan riitä. Muna vai kana, kas siinäpä pulma!
Fiksaationi hyvinvointiin on kuitenkin aiheuttanut pienilaatuista blogikriisiä pääni sisällä. Jonkinlainen lukko on syntynyt siitä ajatuksesta, että tämä kun ei ole mikään “hyvinvointiblogi”, joten miksi siis jatkuvasti tuputtaisin aihetta sisustusvinkkejä etsiville lukijoilleni? Takautuvasti iskevä kolmenkympin kriisi, vai puhtaasti trendiaallon harjalle pyrkimistä? Mene ja tiedä, mistä kaikki into kumpuaa, mutta ehkä saan otettua siitäkin selvää. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että hyvä olo tulee olemaan entistä enemmän esillä tässäkin blogissa. Voisin melkein sanoa, että tahdottepa tai ette. Nimittäin, jos jotakin olen blogivuosien aikana oppinut, niin sen, että tätä pitää tehdä juuri siten kuin itsestä parhaaksi tuntuu. Olette kenties kuulleet myös sananparren laulamaan käsketystä kukosta?
Palatakseni suomalaiseen sisuun, uskon, että tässä on ihan oikeasti tervetullut kortti terveyden ja hyvinvoinnin pakkaan. Mikäpä sen parempi kaveri kaatumiseen tai epäonnistumiseen. Ylös vain ja eteenpäin – kohti uusia haasteita. Aina ei voi mennä ihan nappiin edes hyggeillessä, mutta sisukas jaksaa opetella tätäkin taitoa.
