Eilisen sadepäivän jälkeen, tänään on saatu nauttia auringosta. Ja, syksyn kylmyydestä tietysti myös. Kun lapset sairastaa, arjen rutiinit rikkoutuvat ja ulkoilut jäävät täysin. Mutta, kun sinne ulos välillä nenänsä laittaa, tulee pakottava tarve vetää keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Täällä sisällä, kaiken kaaoksen keskellä, pääkoppa tosiaan alkaa tarvita sitä happea.

Syksyn tullen pihatyöt ovat jääneet totaalisesti tekemättä. Aika on mennyt sisällä hääräilyyn, ja piha repsottaa pahasti. Vaikka eipä kai tuo haittaa, ei sitä kummemin ole ehtinyt katsellakaan. Silti tuntuu, että vasta hetki sitten seurasin koivujen vihertymistä ja maasta puskevia kasveja. Minne katosi puoli vuotta?!

Keuhkojen täyteen vetämistä olen pohtinut tänään ja eilen myös toisella tavalla. Kun tuntuu, että tavallinen arki ja sen pyörittäminen käy hankalaksi ja tunnit eivät riitä alkuunkaan, on pakko pohtia omaa jaksamista ja asioiden priorisointia. Keskustelin jopa pienestä blogilomasta, ihan vaikka vain viikon mittaisesta. Silti asiaa punnitessani tulin siihen tulokseen, että en halua konkreettisesti jättää blogia jäihin. Kuulostaa hassulta, mutta sana loma saa mussa aikaan pakokauhun kaltaisen reaktion. Jotenkin liian virallista makuuni. Oli kyse sitten vaikka vain viikosta.

Mä tarvitsen arkeeni paikan jossa kauniille asioille on tilaa ja mahdollisuutta. Ja oikeastaan tarvitsen sitä juuri nyt enemmän kuin mitään muuta. Siksi blogilomat saavat jäädä suunnitteluasteelle, mutta priorisointia pitää silti harjoittaa. Tällä viikolla koitan saada asioita järjestykseen, mutta samalla koitan saada myös aikaa itselleni ja joitakin hetkiä rentoutumiselle. Aion tarttua kirjaan ja tehdä happihyppelyitä. Ehtiä syömään ja nukkumaan.

Voi olla, että se aika on otettava juuri blogiajasta, joten ehkä joku “vapaapäivä” on väistämättä edessä.  Joka tapauksessa, täällä mä olen, vaikka välillä näyttäisi hiljaiselta.

Ja nyt sitä ruokaa taikomaan. Kaamea nälkä!

Nauttikaa kirpsakasta kelistä! Vetäkää keuhkot täyteen!

Hitto, että on harmaata! Eilen vielä ulkoiltiin auringonpaisteessa ja syötiin jätskiä. Tänään on menot sitten ihan jotain muuta. Flunssaa ja köhää, kylmää, märkää ja harmaata. Yksi sana riittää: Syksy!

Viikonloppuun mahtui vähän kaikkea. Tuli itkettyä ja naurettua, pientä tunteiden vuoristorataa. Jotakin turnausväsymyksen kaltaista on myös liikkeellä, takki välillä tyhjä näihin poikkeusoloihin, vaikka toki se visio valmiista välillä tsemppaakin.
Toistaiseksi ollaan ilman keittiötä, vanha lähti matkoihinsa eilen. Perjantaina myös selvisi, että puolentoista kuukauden tsemppaus on turhaa, uuden altaan saapumista ei enää voi edes veikata. Ei ainakaan ennen marraskuun loppua – jos silloinkaan. Käsitiskiä vessan altaassa, siitä starttasi tämä päivä.

Tänään on kääriydytty päivän sävyihin. Harmaata ja mustaa, tosi syksyinen fiilis. Paksumpia takkeja pitää kai alkaa kaivamaan esiin, ei auta vaikka kuinka vitkuttelisi kesässä, talvi tulee joka tapauksessa! Toisaalta jotenkin ihanakin fiilis, saa sytytellä kaminaa ja polttaa kynttilöitä.

Viime syksynä hommatut parit tekonahkahousut (tai tuollaiset vahapintaiset farkut ne kai paremmin on), ovat nousseet vaatekaapin kulmakiviksi. Näissä on vaan jotenkin niin eri fiilis, kuin tavallisissa mustissa housuissa. Ja suuren villatakin kanssa ne on kuitenkin iissimmät, eikä mitkään bilepöksyt.

Tässä vähän tämän päivän ruokapolitiikkaa pohdin. Pitäisköhän koittaa raakaruokaa koko porukalle, vois olla näissä oloissa näppärä ratkaisu! 🙂 Tosin, onneksi on jääkaapissa lohikeiton jämät ja eilisten pitsojen loput. Jos sitä raakaruokaa sitten vasta huomenna!

Harmaudesta huolimatta mulla on energinen olo. Aion olla tänään supertehokas ja ihailla syysmaisemia. Uusi viikko ja uudet kujeet!

Ihanaa uuden viikon aloitusta!

Tuntuu, että tänään tuo joka-aamuinen sumu on ollut entistä sakeampaa, ja jotenkin lohduttomampaa. Maisemat on kuin satukirjasta, samaan aikaan lumoavat ja hiukan pelottavatkin. Syksyn koleus hiipii luihin ja ytimiin, ja maailma tuntuu kylmältä – tänään hiukan jopa julmalta. Tämän aamun tunnelmia ei varsinaisesti voi kuvailla iloisiksi tai hilpeiksi. Vähän kuin maisema olisi ottanut vallan.

Just nyt tuntuu remontit ja keittiöt vähän turhilta, joten jätetään ne hetkeksi pois mielestä.  Tänään on sellainen fiilis, että haluan vaan halata ja tulla halatuksi. Otan lapset kainalooni, ja sujahdamme peiton alle piiloon.

Mutta aina se aurinko lopulta paistaa. Tuikkaa esiin jostakin pilvenraosta ja siirtää sumut syrjään. Niinhän sillä on tapana.

Sitä paistetta teille jokaiselle. Kaunista päivää. ❤︎

Kukkuluuruu. Kyselitte, mitä keittiölle kuuluu, ja täältä suunnittelun lomasta ajattelin laittaa pientä raporttia. Suunnittelu sinänsä on nyt tällä hetkellä jo pelkkää aikatauluttamista, sillä keittiöremppa on nyt pari viikkoa ikään kuin seissyt. Tarkoittaen, että mitään suurta tai näkyvää ei ole tapahtunut. Toki sitä kaikkea pientä on ollut, ja siihen pieneen ja mitättömän tuntuiseen sitä aikaa tuhraantuukin sitten ärsyttävän paljon. Viimeiset pari viikkoa on myös työt haitanneet harrastamista, joten aika on pitänyt kanavoida tärkeämpiin juttuihin.

Keskeneräisyydestä huolimatta keittiöön on kuitenkin jo kannettu joitakin huonekaluja, jotta arki saadaan pyöritettyä paremmin, eivätkä kalusteet tuki muita huoneita.  Tosin ruokapöytänä toimii vanha, kuuden hengen pötä, joka näyttää tässä tilassa lähinnä postimerkiltä.

Vaikka meillä on aina ollut kettiön toisessa päässä sellainen oleskelutila, nyt on tarkoitus selkeyttää okkkaripäätä yhä enemmän ja jakaa tilaa huonekalujen ryhmittämisellä. Vanha puusohva sai väistyä toisen ikkunan alta, ja hetken aikaa olin jo pohtimassa sen poismyyntiä tai sullomista ulkorakennukseen, kunnes päädyimme siihen tulokseen, että sohva mahtuu varsin hyvin olemaan “keittiöpäädyn” ikkunan alla. Siihen voi nyt kätevästi laskea kauppakassit purettaviksi. Sohvan sisällä on myös hurjasti säilytystilaa, joten siinäkin mielessä se on kiva pitää keittiössä.

Kylmäkalusteiden paikka, ja niiden ympärillä olevat kalusteet jäävät paikalleen. Tai siirtyiväthän ne n. 15 senttiä ikkunaan päin, kun kotelo saatiin pois katon rajasta. Näin päästin eroon tyhmästä kolosta, joka jäi komeron ja seinän väliin. Tosin säilytin siellä silityslautaa, että ei se nyt ihan turhakaan ollut! 🙂 Kaapit ovat kuitenkin siis yhä niitä vanhoja, ja ilme muuttuu tietysti, kun ne uusitaan. Alemmasta kuvasta näkyy myös esimerkiksi, kuinka patteri vaatii uutta maalia, ja sähköjohdot uutta rasiaa.

Ensi viikola on tarkoitus aloittaa uuden keittiön kasaaminen, ja vaihtaa kodinkoneita. Vanha keittiö koneineen lähtee viikon päästä uuteen osoitteeseen. Kalusteiden jälkeen onkin vuorossa kaakeloinnit, tasot, sähkötyöt jne…

Mutta tiedättekös! Varsinaista keittiötä enemmän mä odotan nyt tänne yhtä ihan toista juttua. Tyyppiä, joka on ollut poissa maaliskuusta 2012 lähtien. Mallailen sitä mielessäni ja näen sen täällä sieluni silmin tuohon taakseni. Kauhea ikävä!

Että sellaista tänne ja tähän sunnuntaihin!

Nauttikaa kauniista syyssäästä!

Ps. Homenord-alennuskoodi on voimassa vielä tämän päivän! Koodi ja ohjeet löytyvät täältä.

Remontti on edennyt, ja koti on edustavammassa kunnossa. Sitten, kun lapset ovat hiukan isompia, rästihommat tehty, ulkoiset tavoitteet saavutettu, uutta opittu ja vanhasta päästy yli. Sitten, kun on enemmän aikaa, olen saavuttanut päämääräni tai ehdin keskittyä haluamaani.

Millään tavalla yleistämättä, luulen, että siellä ruudun toisella puolellakin on kaltaisiani sitten kun -ajattelijoita. Elämälle asetetaan välitavoitteita ja etappeja, katse pidetään tulevaisuudessa ja odotetaan sitä oikeaa hetkeä. “Kyllä se siitä, sitten kun nämä muut jutut on vain saatu alta pois”.

Olen viimepäivinä katsellut ja tarkastellut tapaani ajatella asioita – suhtautua tulevaan. Olkoon kyse mitättömän pienestä seikasta, tai useamman vuoden rupeamasta, huomaan eläväni tulevassa. En tässä hetkessä, vaan siinä sitten kun -ajassa. Carpe diem  toitotetaan joka puolella, mutta huomaan, että  tähän hemmetin hetkeen tarttuminen on itse asiassa erittäin vaikeaa. Tai joo, mä tartun siihen hetkeen sitten, kun olen saanut tämän kaaoksen ensin pois alta ja univelat kuitattua.

Määrätietoisessa pyrkimisessä eteenpäin välitavoitteilla on suuri merkitys. Hyviä esimerkkejä vaikkapa opiskelu, painonpudotus ja urakehitys. Mutta entä se ihan tavallinen elämä? Että nautin vasta, kun jotain muuta on saatu suoritettua. Suoritan vasta, kun häiritsevät tekijät on minimoitu. Pahin mahdollinen skenaario on samaan aikaan melko todennäköinenkin; Sitten kun saattaa olla liian myöhään!

Elämä on matka, ei määränpää, sanoo toinen viisaus. Tällä kai tarkoitetaan sitä, että jokainen päivä on arvokas sellaisenaan, jokainen hetki tärkeä kaikkine parannusmahdollisuuksineen. Että elämä ei tule päättymään täydelliseen hetkeen, jolloin kaikki palaset olisivat kauniisti järjestyksessä, vaan palapeliä kasataan läpi elämän, eikä se tule koskaan olemaan valmis. Ei kai kukaan voi oikeasti tuntea tarvetta onnensa panttaamiseen, vaan jokainen haluaisi olla onnellinen juuri nyt! Silti koskaan ei, ikään kuin, ole tarpeeksi hyvin – aina olisi parantamisen varaa.

Tyytyväisyys tappaa kehityksen, taisi olla isona otsikkona jossain Fitnesstukun lehden kannessa. Totta, kehonmuokkauksessa (tai -rakennuksessa) niin kai oikeasti onkin, mutta voiko otsikkoa siirtää koko elämän ylle. Että jos nyt olisi tyytyväinen elämäänsä, ei koskaan muka voisi saavuttaa enempää? Uskallan epäillä. Ja, uskallan jopa epäillä, että asia on täysin päinvastoin!

Olen pari päivää yrittänyt tietoisesti eroon sitten kun -ajattelusta. Tietoisesti miettinyt jokaisen valintani ja tekemäni työn kohdalla, että tämä on tässä ja nyt, ja teen tämän, koska elän tässä hetkessä. Voin haaveilla ja unelmoida tulevasta, mutta juuri tämä on hyvää, ja parasta mahdollista tähän hetkeen. Ja, tiedättekös? Olen ollut nämä pari päivää tyytyväisempi elämääni, kuin olen ollut pitkiin aikoihin. Tuntuu, että ehdin enemmän ja pysyn paremmalla tuulella. Ihan tavallisia juttuja; Miksi pantata ikkunoiden pesua johonkin remontin valmistumisen aikaan, kun voisin nytkin nauttia puhtaista maisemista. Tai miksi ajatella, että annan aikaani enemmän vaikka parisuhteelle, kun molemmat lapset ovat omatoimisempia, ja itselleni jää paremmin aikaa. Jos jokin asia saa sinut iloiseksi, tee se nyt! Pahimmassa tapauksessa et koskaan ehdi nauttia elämästä, kun siirrät kaiken tulevaisuuteen!

Uskon itse siihen, että jokainen voi omilla ajatuksillaan ja toimillaan muutta elämänsä suunnan ja tehdä itsensä onnelliseksi. En kuitenkaan usko, että se on helppoa tai tapahtuu parissa päivässä. En tarkoita, että sitten kun, pitäisi vaihtaa nyt tai ei koskaan -ajatukseen. Mutta, noiden kahdenkin väliltä löytyy kompromisseja.

Oli miten oli, suraavaksi on kuitenkin vuorossa muskari! Aurinko paistaa ja kaikki on hyvin. Juuri nyt, ja juuri tänään, se on tärkeintä!

Olo on edelleen vähän pöpperöinen ja väsynyt viikonlopun univajeesta ja reissaamisesta. Juuri sellainen olo, että voisi haahuilla koko päivän verkkareissa ja villasukissa. Mutta ei kuitenkaan voi. Ei sitten millään sen jälkeen kun on pari päivää katsellut tyylikkäitä tanskalaisia! Hitto, mutta siellä osataan!

Ehdoton hittiväri naisten pukeutumisessa oli musta, ja höysteenä toimivat harmaan eri sävyt. Skandinaavisen vaaleat naiset eivät silti näyttäneet synkiltä, vaan huolettoman rennoilta ja raikkailta. Tanskainpiroituneena piti itsekin sonnustautua tänään(kin) mustiin – ainakin osittain.

Vaikka elohopea kiipesi Kööpenhaminassa lähes hellelukuihin, paikallisten päällä näkyi paljon ylisuuria neuleita, ja varsinkin neuletakkeja. Myös biker-tyyliset mustat nahkatakit olivat kovassa huudossa. Hameiden helmat ja shortsien lahkeet olivat todella lyhyitä, ja housuissa suosituin malli taisi olla edelleen rento loose fit.
Asusteissa korut olivat pieniä tai todella suuria, huivit näyttäviä ja muhkeita. Laukut rennon (yli)suuria tai pikkuisia cross body -malleja. Nämäkin suurimmaksi osaksi mustana.

Tämän näköisenä tänään kynsihuoltoon.

farkut|me&i|saatu
pusero|h&m
nahkatakki|vila
huivi|becksöndergaard
kengät|zara
korut|pernille corydon

Palailen reissupostausten merkeissä myöhemmin. Juuri nyt pitää prosessoida ikäviä uutisia, eikä pää toimi ihan tavanomaisella vauhdillaan.

Aurinkoista viikon alkua teille kaikille!

Hellouuuu!
Nyt on kieltämättä hiukan väsy olo, viimeaikaiset yöunet ovat jääneet aivan minimiin. En valita, reissupäivät tuovat vaihtelua elämään ja pientä irtiottoa arkeen, mutta kyllähän se univaje tuntuu – ja näkyy!

Instagramin seuraajille laitoinkin eilisestä yhden pienen palan. Kuvasimme jälleen ihan huikeita juttuja, joita näette blogissakin sitten hiukan myöhemmin. Ihan mahtavaa on löytää itsestään aivan uusia puolia, heittäytyä ja eläytyä. En koe olevani kovinkaan luonteva kuvattava (lähinnä vain ujo ja epävarma), mutta ammattilaisten käsissä (tavis) kotiäidistäkin voi kuoriutua vaikka mitä! Ihan totta, yllätin itseni! Kaikki rispekti myös valokuvamalleille ja joogaajille. On muuten hurjan rankkaa seistä kroppa korkkiruuvilla, muistaa samalla pään ja kaulan oikea asento, vetää napa sisään, olkapäät eteen ja vielä eläytyä oikealla ilmeellä ja katseella. Huh!

Kaiken eilen kokemani jälkeen, on taas oikeasti tosi kiva olla ihan vaan kotona!

Ensiyönä pitäisi kuitenkin taas lähteä matkaan, ja mitä tulee matkustamiseen, olen ehdottomasti mukavuudenhaluinen siinäkin. Pitkät automatkat, lennot ja junamatkat voivat olla pitkäjalkaiselle erittäin epämiellyttäviä ihan vain jo kiristävien vaatteiden vuoksi. Niinpä yritän tässä jälleen pohtia mahdollisimman mukavaa matkustusasua itselleni. Onni onnettomuudessa, että aliarvioin kokoni tilatessani meandilta boyfriend farkkuja. Nyt mulla on nimittäin maailman mukavimmat farkut, jotka joustavat kuin pehmeä trikoo ja vyötärökin nousee mukavasti tuohon lantion luiden yläpuolelle, eikä housut krinnaa istuessa nivusten verenkiertoa. Nämä poikaystävät nuolevat ihoa, mutta antaa mennä!
Eilen yhdistin matka-asuuni trikoisen kietaisuneuletakin ja trikoiset haaremihousut, mutta nyt huomasin, että skarpimmat farkut käyvät yhtä hyvin, kunhan malli on oikea, ja materiaali tarpeeksi mukava!

Tälle päivälle olisi kasa kotitöitä (=pyykkivuori), sekä tietysti matkalaukun pakkausta ja muuta lähtövalmistelua. Nopea visiitti Tanskaan ja Ruotsiin, eli kameran akku äkkiä lataukseen!

Meilläpäin on ainakin kovin harmaata ja synkän näköistä. Pikkuinen vilutus ja räkäinen olo pelottelevat syysflunssalla, mutta nyt ei saisi sen pahemmin sairastua.

Voikaa hyvin ja pysykää terveinä! Mukavaa torstaita!

Kyllä vain! Lämmin strawberry blonde sai väistyä entistä vaaleampien ja astetta viileämpien raitojen tieltä. Nyt oma (enemmänkin harmaaseen taittava) juurikasvukaan ei pistä silmään kuten ennen. Tuntuu omalta ja viihdyn. Toteutus kun on edelleen niin raidoitettu ja monivivahteinen, että minkäänlaisesta värikypärästä ei ole pelkoa.

Raitoja hiuksissa ja seepra paidassa. Me&i on yksi ensimmäisistä yhteistyökumppaneistani, ja tänä syksynä tämä pitkä ystävyys saa taas uudenlaista tuulta purjeisiinsa.  Meandi on kuljettanut vuosien varrella minua mukaviin tapahtumiin ja tilaisuuksiin, joista tammikuinen muotinäytös yhtenä hyvänä esimerkkinä. Tänä syksynä pääsen entistä lähemmäksi me&i:n sydäntä, ja sitä miten mallistot oikeasti syntyvät! Lähipäivinä edessä onkin matka Meandin pääkonttorille! Ihan huisin jännää, ja olen tietysti niin innoissani, että pöksyissä pysyminen tekee tiukkaa! Yksin ei sentään tarvitse lähteä, vaan matkassa on mukana muitakin blogisiskoja, joihin on olut ilo näissä merkeissä tutustua!

Favorite Zebra tee ja slim jeans -farkut ovat molemmat me&i:n tämän syksyn mallistosta. Superhyperplussaa pitkästä farkunlahkeesta, koipeni kiittävät!

Mutta tämä oli eilisen asua. Tänään nimittäin on jälleen reissupäivä ja istumalihaksiani koetellaan. Mutta siitä lisää myöhemmin. Ihanaa keskiviikkoa teille!

Molemmat vaatteet blogin kautta saatuja.

Uusi viikko, uusi kuukausi ja uudet kujeet!
Olen haudutellut keväästä asti ajatusta pienestä hiusmuutoksesta. Ei mitään radikaalia, mutta jotakin piristystä kuitenkin. Ensin ei riittänyt rohkeus, ja kesällä en uskaltanut lähteä vieraissa muutosta hakemaan. Nyt kun pitkästä aikaa pääsen tänään luottokampaajani tuoliin, voisi pikku muutos ollakin ajankohtainen. Eikä sillä, etten pitäisi nykyisistä hiuksistani, vaihtelu kuitenkin virkistää!

Lähden tänään kampaajalle siinäkin mielessä innoissani, että on oikeasti todella ihanaa päästä hetkeksi pois kotoa. Pois tästä kaaoksesta ja hetkeksi pois tarrautuvan taaperon seurasta. Muistan nyt hämärästi, että esikoisenkin kohdalla oli tämä sama vaihe. Kun äiti ei saisi tehdä oikein mitään, ei mennä vessaan, ei laittaa pyykkiä koneeseen, ei syödä – ei mitään. Lohduton itku ja huuto, jos joutuu hetkeksi pois sylistä, kukaan muu ei saa pukea, pestä hampaita jne. Onhan se toki ihanaa olla lapselleen tärkeä, mutta tälläinen ripustautumisen kausi on myös raskas. Samaan aikaan kun miettii väkisinkin, ehtiikö halata tarpeeksi myös esikoista, antaa jakamatonta huomiota myös toiselle lapselle. Sitä joutuu väkisinkin katsomaan silmiin omaa rajallisuuttaan, ja sekös ihmistä kauhistuttaa. Mutta sitä se äitiys on; Jatkuvaa mittailua. Olenko riittävän hyvä, teenkö kaikkeni, voisinko enemmän…

Äitiyden kiemuroista maallisempiin aiheisiin; Tämän parituntisen vapaani kunniaksi ajattelin oikein jättää farkut ja villasukat kotiin. Voi kun tuntuukin taivaalliselta olla hetki ilman maalitahroja (jos siis kirjavia kynsiä ei lasketa)!

Mutta nyt mä kipitän jo!
Ihanaa maanantaita, uutta viikkoa ja syyskuuta kaikille!
Pus!

Kun hellemekot kesähelteillä alkoivat kyllästyttämään, leikittelin mielessäni syyspukeutumisen mahdollisuuksilla. Mitä kaikkea kivaa voikaan käyttää, kun ei tarvitse jatkuvasti hikoilla!
No, syksy tuli ja arki koitti. Päälimmäisenä vaterekilläni roikkuu edelleen ne hellemekot, ja aamulla kiskaisen sieltä alta päälleni jotakin mukavaa ja käytännöllistä. Se siitä syystyylistä – tänäkin vuonna. Olen niin mukavuudenhaluinen, että kaikenlainen pukeutumisen suunnittelu ja asukokonaisuuksien valmiiksi valitseminen eivät vain mahdu elämääni.

Aamu viiden sali, ja puoli seiskan suihku. Aamupalat ja -kahvit. Farkut, teeppari ja neule. Hiuksiin hätänuttura, kasvoille nopea meikki. Tämän enempään en pysty, arkipäivä tuntuu alkavan samalla tutulla kaavalla taas päivästä toiseen. On katsottava itseään peilistä ja myönnettävä, etten ole muodikas sanan varsinaisessa merkityksessä. Enkä missään muussakaan merkityksessä.

Mutta en suinkaan valita! Leikittelin hetken ajatuksella, että tässä pitäisi vielä aamun tunneilla muuttua huolitelluksi tyylilyyliksi, ja pelkkä ajatuskin alkoi ahdistaa. Näin on omalla kohdallani ehdottomasti parempi! Ja, mitä muotiin tulee, koen jollakin tapaa vapauttavana, ettei tässä iässä enää tavitse olla muodikas. On ihan ok, että jokaisella on oma tyylinsä, eikä jokaisen trendin perässä tarvitse juosta.

Vaikka tyylilyyliksi en olekaan muuttumassa, sen vaatehuoneen kohdalla olisi ehkä varaa pieneen parannukseen. Jospa siis pakkaisi hellemekot jo vähän taaemmas, ja nostaisi esiin enemmän neuletta ja pitkää lahjetta. Kaikenlaista syyspuuhaa voisi tehdä ihan vaikka vain arjen helpottamisen vuoksi. Eteisen syyskuntoon laittaminen on yksi sellainen. Kuraa ja märkiä vaatteita, kasa likaisia kenkiä jne… No, tiedättehän te!
Ja, ehkä nuo pohjamaalatut ovetkin olisi jo aika sutia valmiiksi. Lisään senkin listaani, joka on muuten jo aika pitkä!

Mutta hei, se on casual friday! Tai, perjantai nyt ainakin!
Nautitaan siitä!