Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin

19.3.2020

Maaliskuun alussa sanoin, että kevätpäiväntasausta voisi ihan erityisesti juhlistaa ja niin kaukaiselta kuin tuo silloin tuntuikin, niin se kevätpäiväntasaus on huomenna! Ja vaikka tässä on nyt monella muut asiat mielessä, niin liputan edelleen pienen juhlallisuuden puolesta. Lasi kuohuvaa (jos skumppapullo jääkaapista löytyy) tai kuppi kahvia terassilla tai parvekkeella. Jotain pientä keväistä, kuten vaikka lämmössä herääviä oksia maljakkoon ja katse tulevaan kesään. Mieleen aurinkoisia ja iloisia juttuja. Ei huono idea, eihän?

Nautin aamulla kun lenkille pääsi auringonpaisteessa. Lasten kanssa on kuljettu metsässä, kiivetty kiville ja hypitty ojien yli. Koko perhe syö yhdessä kaksi kertaa päivässä ja aamupalan ja iltapalan. Nukuin viime yönä yli kymmenen tuntia ja joka-aamuisen herätyksen olen säätänyt vasta seitsemäksi. Vaikka tilanteessa on paljon kurjaakin, olen yrittänyt nyt kiinnittää huomioni myös niihin hyviin juttuihin. Kirjoitinkin eilen instagramissa siitä, miten kaikki tuntui hetken jotenkin niin suurelta ja huoli musertavalta. Kerroin itkusta, stressistä ja pienestä paniikista.  Mutta kirjoitin myös siitä, miten tärkeää rutiinit itselleni on, ja miten juuri niiden avulla ajattelin tästäkin tilanteesta selvitä. Ja niinpä mä olen kehittänyt rutiinin paitsi lasten kotikouluun, myös itselleni. Aamulla lenkille, kaurapuuron keittoon ja päivää aloittamaan. Koulutyötä, ulkoilua ja ruokaa. Mutta päivään mahtuu myös niitä omia hetkiä, ja tänään nautin sellaisesta kasvihuoneessa. Pesin kalusteet, siivosin jouluvalot pois, laitoin ruukkuihin kevätkukkia ja kuuntelin samalla äänikirjaa. Nautin auringosta ja valosta, joutsenten ylilennosta ja maasta puskevista kasveista. Ihan niistä samoista asioista, joista nautin joka päivä. Luonnosta ja rauhasta. Huomenna ajattelin leipoa sämpylöitä. Tai ehkä pullaa. Tai vaikka molempia!

Kerrankin ei ole kiire minnekään. Ei hätä eikä hoppu. Saa ihan luvan kanssa olla möllöttää kotona, eikä kukaan leimaa erakoksi. Nukkumaan pääsee ajoissa ja iltapäivän ulkoilu on perusteltua kasvatustyötä. Tuossa alla pari kuvaa myös toisenlaisesta työmaasta. Kerrankin on aikaa myös tehdä näitäkin juttuja ajoissa. 🙂

Olisi kiva kuulla millaisia positiivisia juttuja te olette tilanteesta löytäneet! Vanha sanonta, ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, osuu mielestäni tähän oikein hyvin! Ihanaa iltaa! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.


Vilénin Sulon synttärit

10.3.2020

Hej på dig!

Mikä ihana viikonloppu ja vielä normaalia mukavampi maanantaikin takana. Uuteen viikkoon on ihan ilo astua! Meillä päin lakaistaan jo katuja ja vaikka aurinko onkin visusti pilviverhon takana, kevään merkit lisääntyvät.

Varsin mukavan perjantain jälkeen lauantai jatkui skumpalla jo ennen kuin kello ehti lyömään aamukymmentä ja Tampereen junaan rynnistimme niin monen naisen voimin, että vanhempi konnariherra totesi meidän nokittavan ennätyksiä. Päivä sisälsi teatteria (varsin viihdyttävän Poikabändi -esityksen muodossa), hyvää ruokaa ja tietenkin iloista seuraa. Illan viimeisellä junalla kotiin ja omaan sänkyyn. Hetki kirjan parissa ja uni tulikin melko nopeasti.
Sunnuntaina puolestaan oli taas se aamu kun sain leikkiä nukkuvaa sillä aikaa kun keittiössä valmistui hotellitason aamupala. Laiskan aamun jälkeen karkasin kirppiskiettokselle ja ostin itselleni synttärilahjaksi englantilaisen kerrosvadin, Arabian vanhan kannun ja maisema -sarjan t-kannun. Myös pari vanhaa suojaruukkua tarttui pilkkahintaan matkaani. Toinen on niin överikruusattu, etten tiedä onko se hieno, vai vain erikoisen överi, mutta ehkä siihen sujahtaa kauniisti vaikkapa orvokit. ”Kun sai niin halvalla” kuulin sisäisen Vilénin Suloni huutavan. Priimakuntoisen fasaani-vadin sain lahjaksi ja se ikään kuin kruunasi kirppislöytöni.

Naistenpäivän kunniaksi me löhösimme Klaaran kanssa sohvalla Fazeriinaa syöden ja Draken etsivätoimistoa katsellen. Sillä välin keittiössä valmistui sunnuntain päivällinen, eikä meidän tarvinnut kuin istua pöytään. Illan ulkoilun jälkeen totesin, että päivän ainoa miinus oli se, että pitää taas muistaa ilmoittaa ikänsä vuotta suurempana lukuna. No, pieni hinta sinänsä.

Eilinen päivä meni projektissa “kulmakkarvat”. Esimerkistäni rohkaistuneena ystäväni oli samaisessa toimenpiteessä ja junamatka kotiin taittui niinkin mukavasti, että meinasi mennä oma asema ihan ohi. Aamulla peilistä näkyi silmäpussien lisäksi liki mustat kulmakarvat, mutta onneksi tuo tummuus alkaa taas taittua jo huomenna. Mitä taas tulee niihin silmäpusseihin, toimikoot muistutuksena siitä, että tässä iässä valvomisella ja niukoilla yöunilla on hintansa.

Mukavaa tiistai-iltaa! ♡

Ps. Eikö olekin ihan täydellisiä tulppaaneja. Rakastan tuota väriä ja kerrottua kukkaa!


perjantaimoodi

06.3.2020

Ja hups vain, ja tulikin taas perjantai! Ei sillä, tiedossa on kiva viikonloppu ja mukavaa tekemistä. En valita. Tänään katetaan iltapalapöytä neljän sijaan kahdeksalle, kun saadaan ystävät kylään. Jotenkin tekee heti viikonlopun aloituksesta juhlavampaa. Tai ainakin erityisempää.

Mun perjantaipäiviin kuuluu tuon esikoisen kuljettaminen soittotunnille ja se on aina jotenkin astetta haastavampaa kuin kuopuksen viulutunnit. Ensinnäkin ihan jo ison instrumentin pakkaaminen autoon, ja tulipalokiire suoraan koululta harrastuksen pariin. Aikaa puoli tuntia, vaikka matka oikeasti veisi  40 minuuttia. Olen niitä ihmisiä, jotka inhoavat olla myöhässä ja tämä tökkii mulla joka viikko. Tällä viikolla haastetta lisäsi vielä sekin, että tuo itse soittaja kävelee keppien kanssa. Onneksi lapsilla loppuu perjantaina koulu jo puoliltapäivin, joten kaikki tämä kiire ja säätäminen on mukavasti ohi jo iltapäiväkolmelta. Ja siinä välissäkin ehtii hakea viikonloppukukat. Paluumatkakin sopi mukavasti ystävän työaikaan, joten autossa ehti vaihtaa ne kiireisimmät kuulumiset ennen iltapalatreffejä. Ja hei, kaiken tämän hoidin sinin fleecekauluri päässäni, koska hiustenpesupäivä ja cg. 😀

 

Mutta nyt nopeasti kaupaan! Ihanaa viikonlopun aloitusta myös teille!


oi ihana toukokuu

16.2.2020

Laitoin tuossa viime viikolla Instagramiin kesäisen kuvan ja kerroin ikävästäni vihreää ja vehreää sekä aurinkoa ja lämpöä kohtaan. Lohdutukseksi sain huomata, että en ole ikäväni kanssa yksin. Ja kuten itsellänikin, se suurin ikävä johtuu monella tästä loputtomasta marraskuusta. Kun ei ole ollut valkoisia hankia ja kaunista talvea, sitä kaipaa kauneutta sitten jollakin muulla tavoin. Henkilökohtaisesti olen luopunut talven suhteen toivosta. Ei tullut lunta, eikä tullut talvea, ja noin niin kuin tieteellisestikin me täällä lounaassa eletään yhä syksyä ja se ottaa kieltämättä vähän koville tällaiselle ei niin kovin syysfanille.  Ja nyt kun ensimmiäset silmut ovat auenneet ja osa linnuista palannut Suomeen talvilomaltaan, talvi ja pakkaset saisivat jäädäkin tulematta. Olkoonkin, että se petivaatteiden pakkastuuletus jäi tekemättä ja pakastin sulattamatta.

Jännä nähdä minkälainen tuleva kevät tulee olemaan, kun maa ei ole roudassa ja keväänmerkit näkyvät jo helmikuussa. Mutta edellisten perusteella mun lempparikuukausi on ehdottomasti toukokuu. Olen aina sanonut, että toukokuu on ikään kuin kesän perjantai. Toukokuussa luonto räjähtää loistoonsa ja jokainen päivä on vihreämpi ja värikkäämpi. Aurinko todenteolla lämmittää päivisin ja vaikka yöt ovatkin vielä arvaamattomia kesän tulo edistyy koko ajan. Odotan ihan mielettömästi sitä, että saan daaliat ja kesäkukat kasvihuoneeseen totuttelemaan ja pääsen odottamaan niiden istuttamista ulos. Ja että saan sormet multaan ja vaatteet likaiseksi.

Toukokuussa myös maljakot täyttyvät jo omavaraisesti. On purppuraomenapuu, marjaomenapensas, kuolanpioni ja syreenit. Ja tietenkin kiurunkannukset, lemmikki, tulppaanit, laukat, vuohenjuuri ja orvokit. Kasvihuonekahvit ja raparperipiirakka.

Ja just tänään kun sade piiskaa ikkunoita ja tuuli humisee talon rakenteissa, pienikin piipahdus toukokuun muistoissa tekee hyvää. Luo toivoa ja valaa uskoa. Kyllä se tästä!

Ihanaa viikonloppua!

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.


mitä jäi käteen?

02.1.2020

Uusi vuosi ja uusi vuosikymmen. Jos harrastankin jonkinlaisen tilinpäätöksen tekemistä aina vuoden vaihtuessa, niin täytyy sanoa, että tämä joulun jälkeinen sairastelu antoi asialle mitä parhaimmat puitteet. Mieli on ahkeroinut ja työstänyt ja jonkinlainen tilinpäätös on syntynytkin.

Edelliset kaksi vuosikymmentä on ollut astumista aikuisuuteen. Molempiin osui lapsen syntymä ja mittava remontti. Tämä päättynyt vuosikymmen oli ennen kaikkea sellainen perheeksi kasvamisen vuosikymmen. Kaksi pientä lasta ja elämä, joka mukautui myös sen mukana. Me saatiin uudenvuodenaattona vihdoin meidän uusi sänky ja mietinkin, että seuraava vuosikymmen on sitten parempia unia. Joskaan lapset eivät ole meitä juuri viime vuosina valvottaneet ja uusi vähän erilaisen valvomisen vuosikymmen on edessä, mutta tiedätte ehkä mitä tarkoitan. Samaan aikaan kun lapset kasvavat on aikaa ja voimia kasvattaa taas omaa keskeneräistä itseään. Miettiä, mitä kaikkea vuosiin on mahtunut, ja mikä minusta on tullut. Ja ehkä ennen kaikkea miettiä sitä, mitä haluan olla ja millaiseksi kasvaa.

Noin äkkiseltään olisin vuoden viimeisinä päivinä voinut todeta, että olipa paska vuosi. Mutta kuten tilinpäätökseeni kuuluu, jaoin vuoden kvartaaleiksi ja kävin läpi jokaisen neljänneksen omana erillisenä kokonaisuuteenaan. Ja tiedättekö, tulin siihen lopputulokseen, että vain tuo viimeinen pätkä vuotta 2019 oikeasti oli se mikä tökki. Ja vaikka se tökkikin henkkoht elämässä tosi pahasti, sekin piti sisällään myös tosi paljon hyvää. Joten viivan alle ja käteen jäi paljon positiivista, paljon keskeneräistä ja paljon korjattavaa. Ja mitä tulee niihin latteuksiin “se, mikä ei tapa, vahvistaa”, “kaikella on tarkoituksensa” ja “lopulta kaikki kyllä järjestyy”, allekirjoitan ihan jokaisen kliseen. Näin se vain tuppaa elämässä menemään. Joskin minäkin tarvitsen välillä lähelleni jonkun, joka muistuttaa, että kaikesta selvitään, kun on tähänkin asti selvitty, ja jonkun, joka kääntää tappiomielialan sisuksi ja epäonnistumisen haluksi onnistua. Silti haluan uskoa, että se jokin, mikä tuohon kykenee on minussa itsessäni. Sisäänrakennettuna, joskin joskus herättelyä kaipaavana.

Niin että jos tilinpäätökseni jälkeen mietin, mitä minusta on tullut ja mitä minä olen, nousee sisukas kärkipaikalle. Ja tuon ominaisuuden kanssa on oikeastaan ihan kiva käydä uuden vuoden ja uuden vuosikymmenen kimppuun. Antaa itselleen jonkinlainen positiivinen leima ja identiteetti.

Tässä lomaillessa olen toki miettinyt montaa muutakin asiaa, mutta jätetään osa näistä ajatuksista myöhempään käsittelyyn. Nyt ajattelin tarjoilla blogivuoden pikaisella kuvakelauksella. Taidanpa muuten käydä pikaisesti moikkaamassa daalioiden mukuloita kellarissa! 😀

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.


Kukin juhlii tyylillään

31.5.2019

Mun opiskelut on nyt sitten ihan viralllisestikin lopussa ja sain tänään todistukseni. Ja siihen se juhliminen sitten loppuikin, tai ainakin se sellainen juhlimiseksi mielletty. Itse nimittäin juhlin omalla tavallani, eli (kuinkas muutenkaan kuin) puutarhatöiden parissa. Kevytsoraa ja multaa kaupasta, ja sitten kesäkukkia istuttamaan.

Ollaan nyt pari viikkoa odotettu kaivuria kaivamaan nuo pihan ajoradat. Ne on tarkotus tyhjentää ja reunakivien väli, sekä tietysti tuo kasvihuoneen ympäristö on sitten tarkoitus täyttää uudella soralla. No tänään a.k.a. kaivurimies kävi ja lupasi, että maanantaina tapahtuu. Jee! Sitten saadaan asioita eteenpäin. Helatorstaina mies kaivoi tuon minun uuden istutusalueeni ja se on nyt sitten mun tämän kesän projekti. Meillä on tuolla pihan perällä sellainen maa, jossa vielä valtavasti päivänliljoja ja pioniakin, mutta paikka on hankala ja puskittunut. Kasvit on nyt tarkoitus siirtää tähän, ja tähän uuteen maahan tulee tietenkin sitten myös ne daaliat. Kasvatusalueen muoto mukailee tuota kasvihuoneen käytävän toisella puolella olevaa maata. Näistä muodostuu ikään kuin siivet tuohon kasvihuoneen eteen. Ja vaha kaivonkansikin saadaan sinne joukkoon ikään kuin maisemoitua. Pitää ehkä valjastaa kohta esikoinen ottamaan jotain dronekuvaa puutarhajutuista. 😀

Istutin viime viikonloppuna ostetut chilit ruukkuihin ja samalla istutin noihin isoihin koreihin hortensiat ja maahumalat. Korit on siis tarkoitus nostaa tuohon kasvihuoneen eteen kunhan saadaan se sora siihen ensin. Korien pohjalle laitoin pesuvadit väärin päin ja kasvit istutin sellaisiin taipuisiin muovisankoihin. Niihin kevytsora pohjalle, ja nyt ne ovat sen verran kevyet nostaa, että ne on myös helppo tuoda kasvariin suojaan, mikäli sää ei ole niille suotuisa.  Lobelioille en vielä keksinyt paikkaa, mutta kaipa nekin tuosta jonnekin pääsevät.

Myös itse kasvattamissani chileissä on jo nuppuja!

Tuosta kasvihuonepolun päästä otetaan nuo muutama reunakivi pois, ja sitten sora-alueet ikään kuin liittyvät kauniisti toisiinsa.

Kuolanpioni! Niin ihana! Ja alla puukoreissa daalioita. Ihanasti nekin kasvaneet jo!

Tuo vati on taas aivan täynnä ja piukassa sormustinkukkaa. Kitkin kaikki pois kaivurin tieltä ja istutan myös nämä uuteen kukkamaahani.

Tuosta yllä olevasta kuvasta näkyy, miten sora-alue on kovettunut kivituhkaksi. Sitä on mahdotonta pitää siistinä ja kitkeminen käy työstä. Odotan innolla, että saadaan tämän kovan maan tilalle kaunis paksu sorakerros.

Sormet syhyävät uutta istutusaluetta tekemään. Tosin olen luvannut ja vannonut, että huomenna siivoan. Olen nimittäin joka ikinen kerta viimeisen kuukauden aikana vaihtanut siivoussuunnitelmani puutarhatöihin. Ja nyt on ihan oikeasti se tilanne, kun pitäisi tosissaan siivota. Joten yritän pitää itseni ainakin osittain huomenna irti tuosta projektista. 😀

Sellainen perjantaikatselmus. Ihanaa viikonlopun aloitusta ja ihanaa lomaa lomailijoille. Ja ennen kaikkea onnea koulunsa päättäville ja valmistuville, ja tietenkin teille ylpeille vanhemmille. Itse en saanut tänä keväänä nauttia suvivirrestä, mutta lupaan hyräillä sitä huomenna itsekseni kun siivoan. Tai teen puutarhatöitä ja siivoan ihan pikkuisen….

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.


Kesäisiä polkuja ja puutarhurin paras ystävä

27.5.2019

Kaupallinen yhteistyö ⎮ MSD Animal Health


Heipsan!
Kyllä kevät ja kesä vaan on niin ihanaa aikaa. Kaikki tuo vihreys ja vehreys. Luonto on ihmeellinen juttu! Me ollaan Alman kanssa taas kevään tultua ja kurakelien väistyttyä päästy lenkkeilemään noille pienille ja kapeille metsäpoluille ja joenvarteen, sekä tietysti puuhaamaan puutarhassa. Ja eihän meillä täällä mitään citymaastoa olekaan. Talvella joskus ajellaan ensin autolla kylille ja lenkkeillään siellä, kun täällä ei ole valoja. Mutta lopun aikaa nautitaan kyllä just näistä ihanista maisemista ja pienistä lenkkipoluista. Siitä, että saadaan olla omassa rauhassa. Oikeastaan ne pienet kesäiset iltakävelyt on juuri parhaita. Ilman koiraa niitä tulisi harvemmin tehtyä, mutta onneksi on tuo oma karvapallo, joka pitää huolen siitä, että maisemista tulee nautittua!

Näihin meidän maisemiin liittyy vahvasti kapeiden polkujen lisäksi heinikot. Oikeastaan meillä päin maisema on yhtä heinikkoa ja niittyä. Asutaanhan me monellakin mittakaavalla mökkimaisemissa. Ei niitettyjä puistoja tai tienpientareita, vaan ihan sellaista luonnonvaraista maalaismaisemaa. Mutta niin kovasti kuin siitä tykkäänkin, tällainen maisema on kuitenkin melkoinen punkkiansa. Tai no, usein punkkeihin yhdistetään luonnonvaraiset heinikot, mutta ihan niin yksinkertainen tämä punkkiasia ei silti ole. Punkit kun ovat vallanneet jo ne kaupungitkin, ja itse asiassa on tutkittu, että juuri citypuutiaiset kantavat erityisen paljon borrelia-bakteeria.

Toinen punkkeihin liittyvä harhaluulo mökkimaisemien lisäksi on se, että punkit yhdistetään vahvasti kesään. Näin ei kuitenkaan ole, vaan punkkikausi voi oikeasti kestää jopa läpi vuoden! Viiden asteen lämpötilassa heräävät puutiaiset ovat asia, joka kannattaa muistaa kesän lisäksi ympäri vuoden ja syyskuu on itseasiassa mitattu punkkirikkaimmaksi kuukaudeksi.

Puutiaisista ja niiden levittämistä taudeista kirjoitetaan nykyään paljon. Ja se on hyvä, joskin hysteriaa asian ympärille ei kannata luoda. Nimittäin tähänkin ongelmaan on onneksi ratkaisuja. Ihan kaikkein paras keino niin punkkien torjumiseksi, kuin oman mielenrauhan takaamiseksi on käynti eläinlääkärillä. Mikä on se oikea tapa torjua karvaturreihin tarttuvia puutiaisia selviää nimittäin parhaiten uskomalla asia asiantuntijan käsiin. Eläinlääkärin kanssa kannattaa miettiä paitsi niitä lenkkipolkuja ja oman asuinseudun punkkitilannetta, mutta myös sitä omaa koira-arkea. Punkkien torjuntaan vaikuttaa nimittäin moni asia. Jos perheessä on lapsia tai koira nukkuu sängyssä, kannattaa se tuoda eläinlääkärikäynnillä esiin. Samoin kannattaa mainita, jos koirasi on innokas uimari tai jos taloudessa on muita lemmikkejä. Eläinlääkärin neuvoilla ja oikeanlaisella punkkitorjunnalla on iso vaikutus koko perheen hyvinvointiin, ja asia kannattaa ihan oikeasti selvittää. Eläinlääkäri on myös juurikin se taho, josta saat paitsi vastaukset juuri niihin itseäsi askarruttaviin kysymyksiin, myös ohjeet ja tarvittavat tiedot punkkien levittämien vaarallisten tautien ehkäisyyn.

Tähän asti meillä on selvitty punkitta, mikä on oikeasti aika hyvin 9-vuotiaan koiran kanssa. Ja toki toivon, että säästymme niiltä punkeilta jatkossakin. Alman turkki pidetään suht lyhyenä, joten punkkien havaitseminen on kohtalaisen helppoa, samoin kuin peseminen ja harjaaminenkin. Hyvä vaihtoehto punkkivälitteisten tautien ehkäisyssä on jatkuvan punkkisuojan hankkiminen koiralle.

On laskettu, että lähes joka kolmas Suomen puutiaista kantaa taudinaiheuttajaa. Vaarallisten tautien ehkäisyssä meillä koiranomistajille onkin merkittävä osa. Itse asiassa iso vastuu, joka kannattaa ottaa tosissaan paitsi oman lemmikin, myös ihmisten terveyden vuoksi. Nyt kesän korvalla ihan viimeistään on hyvä tarttua härkää sarvista ja hoitaa yksi koiranomistajan tärkeimmistä velvollisuuksista. Koirat punkkeja vastaan -sivustolta löydät paljon punkkitietoa. Käynti eläinlääkärin luona ja oman koiran terveyden kartoittaminen ja parhaimman punkkitorjunnan löytäminen on kuitenkin askel, joka meidän koiranomistajien on otettava.

Me aiotaan Alman kanssa viihtyä meidän maalaismaisemissa vastuullisesti. Suojautumalla punkkeja vastaan suojataan paitsi itsemme, myös ystävämme – niin karvaiset kuin vähemmän karvaisetkin. Itse koen myös erityisen tärkeäksi sen mielenrauhan, jonka eläinlääkäri pystyy antamaan. Paitsi oikealla punkkien torjunnalla, myös vastauksilla niihin kysymyksiin, joita pidin ehkä vähän tyhminä tai joita en aluksi tohtinut kysyä.

Punkittoman kesän puolesta kannattaa heiluttaa häntää!

 

Huom: Kaikki lääkevalmisteisiin liittyvät kommentit poistetaan Suomen lääkelain mukaan.


Kun aurinko palasi

27.5.2019

Kaikki merkit todellisesta vedenpaisumuksesta alkoi jo olla ilmassa, mutta niin vain sade oli aamun tunneilla tauonnut. Ja mikä parasta, myös aurinko kömpi lopulta esiin. Tämä sade todellakin kasteli, ja mikäs sen tärkeämpää tässä kohtaa vuotta. Kipaisin aamulla kameran kanssa kasvihuoneeseen, johon aurinko loi miltei trooppisen kostean ja lämpimän tunnelman.

En ehtinyt eilen kuvaamaan kukkia, mutta oikeastaan hyvä, koska näin auringossa on paljon mukavampi kuvata. Uutena siis nuo kaksi upeaa chilia, jotka saavat itse kasvatetut chilit näyttämään melko vaatimattomilta. Sitten kuusi valtavaa lobeliaa (näitä osta joka vuosi), kerrotut marketat, maahumalat ja kukkivat daaliat ovat uusia. Nyt alkaa ihan oikeasti tuntumaan kesältä. Ja mikä parasta, kaikki taimet (valkoista daaliaa lukuunottamatta) ovat tuosta puutarhaoppilaitokselta. Eli lähellä kasvattetuja ja äärimmäisen edullisia!

Nappasin nopeasti kuvan myös tuosta riippajalavan ja marjaomenan alla olevasta penkistä. Se on niin ihanan rehevä, vaikka ammottikin vielä muutama vuosi sitten melko tyhjänä, kun suuri vesiaihe otettiin siitä pois. Keskellä on muutama liuskekivi hoitoa helpottamassa, mutta niidenkin välit kasvavat tiuhaan sormustinkukkaa, joten kivet jäävät nopeasti piiloon. Täytyy pitää tämä siis mielessä, kun pääsen täyttämään uutta istutusaluetta.

Esikasvatetut daaliat (puulaatikoissa ja kasvihuoneen muurin päällä) näyttävät myös reheviltä ja odottavat jo uutta maataan. Muutama ruukku on tosin edelleen tyhjänä, mutta pidän peukkuja, josko ne sieltä vielä heräisivät.

Kasvihuoneen katto oli vielä muutama päivä sitten paksun keltaisen siitepölyn peitossa, mutta nyt näyttää taas paremmalta!

Ihanaa uutta viikkoa!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.


Ilta puutarhassa

15.5.2019

Ihana auringonpaiste! Pari viime yötä on ollut sen verran pakkasta, että aamulla jokainen tulppaanikin on nuokkunut surullisesti. Mutta niin vain ne nousevat taas aamuauringon mukana. Ulos ei edelleenkään viitsi istuttaa mitään, mutta kasvihuoneessa harson alla daaliat alkavat heräilemään. Pari pelargoniaa hankin jo valmiiksi, ja vähän yrttien taimia. Minulta minulle äitienpäivälahjani olivat nuo suuret korit, jotka laitan kasvihuoneen edustalle. Kasvihuoneessa talvehti myös muratti, joka saa jatkaa elämäänsä jonkin istutuksen joukossa. Kun se aika tulee. Vielä yksi kylmä yö tähän putkeen, näin olen laskenut. Loppuviikoksi luvataan jo lämpöä ja lämpimiä öitä.

Sain äitienpäivälahjaksi suuren hortensian, mutta kylmien öiden vuoksi olen pitänyt sitä vielä sisällä. Ehkä huomenna upotan sen multaan ja nostan kasvihuoneeseen. Ensi viikolla sitten enemmän kesäkukkia. Kevät on ihanaa, jokainen päivä on askel kohti kesää!

Ilta-auringossa on oma taikansa. Tekisi mieli olla ulkona pidempään ja vain nauttia. Toisaalta nukkumaankin pitää mennä, sillä aamuvirkku sisäinen kelloni herätti tänäänkin jo neljältä. Kun mieli on levännyt kasvihuoneessa puuhaillessa, ei edes yksi kaatunut kaakaomuki nosta verenpainetta. Mutta nyt kaakaopyykkiä ja sitten untenmaille. Huomenna uusi päivä!

 

 

Istutuslapio saatu blogiyhteistyön kautta / Fiskars


äitienpäivänä

12.5.2019

Kylmä ja kolea. Sellainen halusi olla äitienpäivä vuonna 2019. Mutta sää onkin vähintään yhtä arvaamatonta kuin elämä. Sen olen kymmenenteen äitienpäivään mennessä oppinut. Elämä ei ole koskaan valmis, koskaan ei tule se oikeampi hetki, minä en ole koskaan valmis ja juuri näin sen kuuluukin olla. Nuorempana joskus luulin, että asioille pitäisi olla oikea aika. Että tietyt jutut olisi ehkä pitänyt tehdä “oikeassa järjestyksessä”. Mutta se on myytti. Jokainen päivä on aina uusi ja erilainen. Huominen on aina tuntematon, arvaamaton ja ennen kaikkea epävarma. Elää täytyy nyt eikä huomenna, silti pitää haaveilla. Minä kasvan ja kehityn, opin ja elän. Suurin kiitos tästä lapsille –  tai äitiydelle.

Tänään on käyty onnittelemassa mummut. Mitään suuria juhlallisuuksia ei ole ollut ja näin on hyvä. Sain kukkia ja lahjoja, aamukahvin ja onnittelulaulunkin. Suukot ja halaukset. Ne kaikkein tärkeimmät. Pienet ympärille rutistuvat kädet, lahjoista suurimmat. Koko perhe kasassa, kaikki saman ruokapöydän ympärillä. Koko viikonlopun. Se tuntuu väliltä juhlalta.

Vaikkei strobovalojen ja savukoneen seurassa jumppaaminen ehkä kuitenkaan ole se mun juttu, tuntui kivalta viettää lauantai tyttöporukassa. Ja tulla kotiin ihailemaan kasvihuoneen edustaa, joka sai sekin viikonlopun aikana kyytiä. Eilen istuttiin ystävien kanssa iltaa kasvihuoneessa ja ihailtiin kevätsateen ropinaa. Kasvarissa oli lämmin viettää iltaa ja haaveilin kaikista niistä siellä vietetyistä kesäilloista, jotka ovat vasta edessäpäin. Ilosta, naurusta, elämästä ja ystävistä.

Puutarhassa kukkii, mutta niin paljon olisi tehtävää. Välillä tuskastun, että miten aika riittää kaikkeen. Välillä ymmärrän, että ei se riitäkään, ja juuri niin sen kuuluu ollakin.

Lempeää äitienpäivän iltaa kaikille äideille, isoäideille, tulevaisuuden äideille, varaäidelle, äitihahmoille, äidiksi kaipaaville, sydämeltään äideille ja äitiä ikävöiville. ♡