Laitoinkin teille tänään Uuden Kuun FB-sivuille kattavan kuvasarjan meidän toisen eteisen muutosprosessista, mutta ajattelin vielä kirjoitella aiheesta täällä bloginkin puolella. Kuvat toki kertovat enemmän kuin tuhat sanaa itse muutoksesta, mutta kirjoitan nyt tänne puolelle enemmän ajatuksistani remontin suhteen, ja siitä, mihin aikanaan ryhdyimme.

Tämä eteinen on hyvä esimerkki siitä, että vanhassa talossa joudutaan tekemään kompromisseja. Kuten ymmärrätte, 1940-luvun alussa kylpyhuoneita rakennettiin harvoin sisälle, ja kun sellainen aikanaan tähän taloon on tehty, tila on luonnollisesti jouduttu nappaamaan muista huoneista. Koska meidän keittiömme on aikanaan toiminut kauppana, on talon alkuperäinen keittiö sijainnut aivan toisaalla, itse asiassa tulevassa työhuoneessamme on aikanaan poltettu tulta puuhellassa. Käsittääkseni tämä nykyinen eteinen on ollut osa isompaa tupaa, mutta jaettu myöhemmin juuri näiden mukavuuksien, kuten kylppärin, tullessa taloon. Ajan henkeen lastulevy on ollut kovassa huudossa, vanhat puukatot on laskettu alas, sähköä vedetty sinne tänne ja lattioihin asennettu korkkia.

Talon alkuperäiseen muotoon ja henkeen oli siis tältä osin mahdoton palata, ja se piti hyväksyä. Pidämme mielellämme ruhtinaallisen kokoisen keittiömme, ja muut huoneet, jotka ovat syntyneet tämän väliseinien rakentamisen myötä.

Tässä, kohta puolentoista vuoden aikana, on välillä tullut kelailtua remontin suhteen kaikenlaista. Vaikka tiesimme ryhtyvämme ikuisuusprojektiin, on kylässä käynyt välillä epätoivo, välillä välinpitämättömyys, kyllästyminen ja turtuminen. Esimerkiksi tässä eteisessä silmä tottui vuoden ajan katosta repsottaviin sähköjohtoihin! Tänään tuntui kuitenkin mahtavalta katsoa kuvia siitä tilanteesta, josta lähdimme liikkeelle. Siis muidenkin, kuin nyt vain eteisen kohdalla. Tuntui äärimmäisen voimaannuttavalta katsoa taaksepäin, ja nähdä, miten paljon loppujen lopuksi on tapahtunut, vaikka se välillä tuntuukin olemattoman pieneltä muutokselta. Vanhoja kuvia katsoessa huokaisin jopa ääneen, että enää en kylä ryhtyisi tähän projektiin. Ihmettelen sitä visioiden määrää, joka mielessäni on pyörinyt, kun talokaupat teimme. Taisi olla jopa pientä hulluutta!

Hulluutta tai ei, työ kiittää tekijäänsä, ja muutoksia on kiva katsoa. Nyt voi jo nauraen muistella, kun vessaankin piti tallustella purujen seassa saappaat jalassa. Tuolloin se ei kauheasti hymyilyttänyt…

Kuten tähänkin asti, varsinaiset remppa- ja muutoskuvat pidän tuolla Facebookin puolella. Instagramissa taasen pääsee ehkä paremmin mukaan kulloisenkin päivän projekteihin, sinne yritän ahkerasti laittaa kuvamateriaalia siitä, mitä meillä tapahtuu.

Tulin juuri salilta etureiskoja rääkkäämästä, ja seuraavaksi pitäisi aloittaa sudin kanssa kyykkiminen. Lattioiden paikkamaalausta ja nurkkien viimeistelyä. Katsotaan kuinka käy!

Ihanaa iltaa teille! Itse aion pyöritellä päässäni jo seuraavaa remppakohdetta… 😉

Terkut rempan keskeltä!

Ihan mieletön draivi nyt tämän etenemisen suhteen, tekis mieli unohtaa kaikki muu. Eilen illalla olin lasten kanssa kotona, ja siinä maalaillessa meinasi lapsosten iltapalat ja nukkumaanmenokin unohtua, kun ajantaju hävisi pensseli kourassa. Tänään heitin tosin (maalitahraisen) pyjamani jo aamulla pyykkiin ja vedin päälle pikkuisen fiksumpaa, koska juostavana oli joitakin asioita ja jääkaappi huusi tyhjyyttään kunnon kauppareisun verran. Valkoraitan tukka ponnarille (miten mä voinkin olla ihan maalissa!?) ja pleaset jalkaan. Käyttöön pääsi myös uusi Meandin holey cardigan, jonka sain blogin kautta. Rakastuin tähän neuletakkiin silloin muotinäytöksessä. Se oli vaan jotenkin just mun näköinen!

Tänään on eka kerta, kun tekis mieli jättää jopa sali välistä ja puuhailla vaan kotona. Mutta ei se varmaan huonoa tee, hakea sieltä salilta hiukan lisäpuhtia hommiin. Nyt siis latarit ja palarit purkkiin, ja reppu selkään. Illalla sitten taas remontin kimppuun! Mahtava tiistaita!

neuletakki ⎜me&i
teeppari ⎜h&m
farkut ⎜Please
kengät ⎜Shoe Shi Bar
korut ⎜Pernille Corydon
huivi ⎜BeckSöndergaard

Mulla on yhä pyjama päällä, ja vasta aamupala syötynä (eiiii, huomenna palaan ruotuun!), joten äkkiä voisi ajatella, että tää päivä on mennyt täysin harakoille. Mutta se on kuulkaas täysin harakoiden vastakohta; Nyt hommat etenevät sillä vauhdilla, että hampaitten pesu ja vaatteiden vaihto ei vaan ole mahtunut päiväohjelmaan! Tänään on nimittäin sudittu sekä yläkerrassa ja rapussa, että siellä vaatehuoneessa. Ihanaa edistymistä!

Ekassa kuvassa yläkerran aulaa, josta sain viimein aikaiseksi maalata kakanruskean patterin valkoiseksi, ja viimeistelin ovenpieliä. Toisessa kuvassa vaatehuoneen lattia kahteen kertaan maalattuna, ja vieressä työhuoneen uusi lattia, joka on maalausvuorossa seuraavaksi! Kolmannessa kuvassa vaatehuoneen korkea lipasto tulevan työhuoneen ikkunan edessä. Tähän tulee aikanaan työpiste! Neljäs kuva samaa työhuone-vaatehuone -teemaa.

Eikä mull asitten muuta tainnut ollakaan! Sormet syhyää sisustamaan, mutta tehdään nyt nämä pohjatyöt ensin!

Reipasta alkanutta viikkoa kaikille!

Voi taivas, mihin olenkaan maanantain ratoksi ryhtynyt! Ihan “pikkuinen projekti” tuntuu räjähtaneen käsiin. Mutta ei se käsiin räjähtänyt, vaan valtasi puolen taloa. Ja kyllä, kyseessä on siis ihan vain vaatehuoneen siivous!

Joku varmaan muistaakin, että alunperin vaatehuone ei ollut vaatehuone, vaan tila, joka oli jaettu säleovella tulevasta työhuoneestamme. Oviaukko kuitenkin kavennettiin, ja huoneesta tuli virallisesti huone – vaatehuone. Tässä tilassa on sekä minun, että mieheni vaatesäilytys, vaikkakin esitin heti muuton jälkeen toiveen, että 30-vuotislahjaksi haluaisin tästä tilasta itselleni ihan oman walk in closetin. Jälkeenpäin olen muuttanut mieleni, vaatehuone on sen verran suuri, että siihen mahtuu kyllä kahdenkin aikuisen garderobi. Oikeastaan vika on siinä, että tilaan mahtuu vähän liiankin hyvin kaikenlaista, ja siksi tästä kopista tulikin sellainen poissa silmistä, poissa mielestä -huone. Lattialle on kertynyt tavaraa remppatikkaista makuupussiin ja ulkotulista paketointitarpeisiin. Eli olemme lähinnä heittäneet vain kaiken tavaran, jolle ei ole keksitty parempaakaan paikkaa, vaatehuoneeseen, ja vetäneet oven perässämme kiinni. Kätevää! Tai ei oikeastaan. Nyt on nimittäin jo pidempään ärsyttänyt, että yhden sukkaparin hakeminen tai vieminen huoneeseen on eräänlaisen samoamisen takana. Asioihin oli tultava muutos, ja niinpä nostin tänään kaiken irtoroinan vaatehuoneesta seuraavaan huoneeseen, ja siivosin koko kopin!

Vaatehuoneen lattia on yhä maalaamatta, seinät käsittelemättä jne. Mitään mahdollisuutta noiden hoitamiseen ei oikeastaan ole ollutkaan, koska lattiaa on hädin tuskin edes näkynyt puoleen vuoteen. Nyt huone kuitenkin näyttää siltä, että siitä voisi jopa kuoriutua kaunis vaatehuone, ennen kuin mittarini pamahtaa sinne kolmeenkymppiin! Tämä viikko menee kuitenkin siinä, että siivoan kaksi muuta huonetta vaatehuoneen jäljiltä (miten voi yhdestä pienestä vaatehuoneesta tulla kaksi isoa huoneellista sekalaista rojua!!??!!). Mutta, sen aion tehdä! Siinä samalla nimittäin kun laitetaan vaatehuonekin kuntoon, saa luvan myös työhuone edistyä seuraavan askeleen verran.

Maalia lattiaan, samoin seinille. Tai ehkä tapettia?  Pieni matto lattialle, käteviä ja kauniita koukkuja seinille. Elfa -tyyliset hyllynkannattimet saavat nekin vaihtua johonkin kauniimpaan. Ikean lipastot on hankittu tähän tilaan, ja ne ovatkin toimittaneet asiaansa moitteettomasti.

Mutta nyt takaisin rojunlajitteluun! Pirtsakkaa viikon alkua teillekin!

Sunnuntaiterkut!
Ehdin jo epäillä, loppuuko tämä viikko laisinkaan, mutta niin se vain on edennyt sunnuntaille asti! Harmaata ja vesisadetta, se taas toistaiseksi siitä talvesta. Huomaan, että pää kaipaa taas valoa ja auringonpaistetta, jopa silläkin uhalla, että pakkasmittari heittäisi pariinkymmeneen. Jotenkin hektinen viikko takana. Pitäisi nollata, meditoida itsensä tyyneksi ja valmistautua uuteen putkeen. Tänään se sunnuntain joutilaisuus ja raukeus, ei vain tunnu saavuttavan minua. Tai sitten olen liiankin raukea, tänään tuli nimittäin nukutta pitkästä aikaa yhdeksään asti! Pienin tekee edelleen hampaita, ja sekös on valvottanut viime aikoina koko taloa. Univelkaa kai kaksihampaisella itselläänkin, kun nukkui yli 14 tuntia! 🙂

Olen tässä yrittänyt herättää nukkuvaa sisustusintoani erilaisten katalogien avulla. Ideoita sinne tänne, kuten tähän yläkerran aulaan, josta muodostui jonkinlainen kaatopaikka.;Kun huonekaluille ei keksitty muuta osoitetta, ne kannettiin tänne. Divaani ja kirjahyllyt vain kaipaisivat jotakin seurakseen. Kenties matto lisäisi aulatilan viihtyvyyttä. Valaistus pitäisi hoitaa kuntoon, ja pintojen viimeistely saattaa päätökseen. Mutta miten se auringonvalon puute saikin taas sisustelufiiliksen sammumaan! Aloin kuitenkin pohtia toista taktiikkaa: Entä jos sisustelisi ja laittaisi paikat kuntoon nyt harmaina päivinä, ja sitten kun aurinko taas herää levostaan, voisi nauttia työnsä tuloksesta! Ei ollenkaan huono idea!

Sisustusmietosten lisäksi tähän viikonloppuun on mahtunut paljon muutakin. Eilen vietettiin nimittäin puuhääpäivää! Tosin ihan kotona, ilman sen isompaa juhlintaa, mutta kuitenkin. Rakas puolisoni muistutti minua myös siitä, että jäljellä on enää kuukausi, ennen kuin alan käymään neljättäkymmenettä. (Masentava sanavalinta, josta annoinkin välittömästi kritiikkiä!) Pitää ehkä tehdä tästä ikimuistoinen kuukausi! 🙂

Ai niin. Yritin eilen instailla teille kuvia lauantai-illan ptsaherkutteluista, ja muusta hääpäiväfiilistelystä, mutta puhelimeni oli toista mieltä. Onko teillä muilla iPhonen käyttäjillä välillä instagramin kanssa ongelmia?  Omani sammutta instan usein jossain kohtaa kuvien julkaisuyritystä. Nyt minua onkin suuresti alkanut ärsyttämään tuo puhelimeni yhteistyöhaluttomuus, ja sisustusjuttujen lisäksi olen pähkäillyt uuden puhelimen hankintaa.

Hellouuuu!
Kuten kuvista voi päätellä, täällä aletaan olla jo ihan iskussa, tosin toipilaaksi luokittelen itseni vielä ainakin huomisen ajan, katsotaan sitten asiaa uudelleen!
Anyway, ajattelin tänään jo näyttää ihan ihmiseltä, ja vetäisin niskaan viime viikolla ostamani uudet releet, jotka instassa jo viikonloppuna vilahtivatkin. Punaiset pöksyt ja farkkupaita, molemmat tosi pirtsakoita!

Mutta, entä otsikko?
Asia on nimittäin niin, että kun joutuu sinnittelemään siellä tylsyyden rajamailla, saa päähänsä mitä hauskempia ideoita. Tällä kertaa hauskuuttelin ottamalla asukuvat laajakuvaobjektiivilla! Menin reilu vuosi sitten maksamaan itseni kipeäksi uudesta objektiivista. Ajatuksena oli lähinnä kuvata laajempaa kuvakulmaa kotona, mutta minä ja obiska – me ei vain tultu toimeen toistemme kanssa. Kotona joka paikka repsottaa, ja laajassa kuvassa näkyy tietty kaikki se. En myöskään ollut ostoksestani ihan varma. Oliko se nyt kuitenkin vähän liian laaja… Oli syy mikä tahansa, obiska jäi vaille käyttöä. Parit kotikuvat kävin sillä napsimassa muualla, mutta nyt objektiivi on ollut varmaan vuoden täysin käyttämättä.

Canon EF 24mm f/2,8 ISO500
Harjoittelu tekee mestareita, ja niinpä päätin kaivaa kapistuksen tänään kaapista ja koittaa, miten lähinnä sisustuskuviin hankkimani objektiivi taipuu ihmisen kuvaamiseen. Kuvauspaikaksi valitsin raput, sillä se on ehkä haastellisin paikka saada ihminen mahtumaan kuvaan useimmiten käyttämälläni 50mm:n “putkella”. Suoraan rappusia vastapäätä on nimittäin seinä, ja tilaa jalustalle on likimain metrin verran.
Alla kuitenkin näytteet kahdella eri objektiivilla kuvattuna. Toki kuvat ovat rajattuja, jouduin suoristamaan niitä jne. Mutta näistä näkee kuitenkin etäisyydet, kuvien terävyyden, ja myös tuon hauskan mittasuhteiden vääristymän (varsinkin ihan eka kuva), kun kuvattava kohde seisoo melkein kiinni kameran linssissä!

Canon EF 24mm f/2,8 ISO640

Canon EF 24mm f/2,8 ISO500
Viimeiset kaksi kuvaa vertailun vuoksi. Nämä siis otettu sillä paljon käyttämälläni Canonin 50mm/1.8 -objektiivilla.Koska kuvasin suurimmalla mahdollisella aukolla (f/1,8), huomaa eron edellisiin varsinkin taustalla näkyvän rappusten kaiteen avulla. Näitä kuvia ei ole rajattu, joten tässä se todellinen, mitä sain tällä polttovälillä kuvaan mahtumaan näissä olosuhteissa. Ymmärtänette, että yli 180 senttisen kohteen mahduttaminen kuvaan on aika usein tosi hankalaa. 🙂 Seinät tuppaavat tulemaan vastaan, vaikkei tässä nyt ihan hellahuoneessa asutakaan.

Canon EF 50mm f/1,8 ISO400

Canon EF 50mm f/1,8 ISO400
Kannattiko leikki? Kyllä vain! Hassujen mittasuhteiden lisäksi löysin myös objektiivin hyvät ominaisuudet. Ahkeralla käytöllä meistä voi kasvaa vaikka bestikset, kuka tietää! Entä kuvan laatu? Kyllä rahalla saa laatua, tässä sen huomasi. Mulla on menossa jo toinen edullinen 50mm objektiivi, ja onhan ero tähän jämerämpään (ja kolme kertaa painavampaan) kapistukseen verrattuna aika iso. Ei paljon tarvinnut terävyyttä kuviin lisäillä!

Kamera : Canon EOS 5D mark II
Objektiivit : Canon EF 24mm f/2,8 ja Canon EF 50mm f/1,8

Pöksyt ja farkkupaita : Mango
Kello : MK
Korvikset : Pernille Corydon (blogin kautta saadut)
Rillit : Lexington (blogin kautta saadut)
Villasukat : äiskän tekemät

Auringonsäteiltä ei voi välttyä, ei vaikka olisi neljän seinän sisällä sairastamassa. Facebookissa jo eilen hiukan avauduinkin valon mukanaan tuomista lieveilmiöistä, kuten likaisista ikkunoista ja pölyisistä pinnoista. Mutta niinhän se on, joulusiivous on useimmiten aika turha, koti kaipaa perusteellista puunausta kun kevättalven aurinko alkaa paljastaa kynttiläkauden nokeentumiset ja jokaisen pölyhiukkasen.

Pölyongelman lisäksi, lisääntynyt valo toi myös muuta ajateltavaa. Tässä seiniä tuijotellessa olen nimittäin äärimmäisen ärsyyntynyt myös kaikesta keskeneräisyydestä. Sitä ja tätä pitäisi tehdä, maalata ja nakutella. Mutta kaikkeen tuohonkin suhtaudun nyt erilaisella energialla. Lähtökohtaisesti olen jo tyytyväinen siihen, että keskeneräisyys pistää silmään! Liian helposti kun vain tottuu siihen, että tää nyt on tälläistä… Toki ymmärrän, että käsissämme on ikuinen työmaa, valon määrällä ei sinänsä ole sen suurempaa vaikutusta asioiden hoitumiseen.

Mitä tulee seinien tuijottelemiseen, olen todellakin yhä sairaana. Edessä on lääkärireissu, sillä korvia särkee niin, ettei pää tahdo kääntyä. Ja se pää. No se on tietysti ihan hajoamispisteessä! Olemisen sietämätön keveys kun ei vain sovi luonnolleni. Neljän päivän treenitauko jouluna oli tehdä mut hulluksi, nyt on hiukan sama ongelma. Vaan ei auta kuin kärvistellä, eiköhän se sitten lopulta kuitenkin ole kannattavampaa levätä ja parannella itsensä yhdellä kertaa ihan kuntoon.

Mielenterveyteni tähden aloitin tänään kuitenkin pienet kevätsiivoukset, ja Alman kanssa olen ajatellut tehdä pienen happihyppelyn. Tälle viikolle on luvassa jänniä juttuja. Elämään tulee muutos, jonka kanssa pitäisi astella seuraavat puoli vuotta. Ja perjantaina mun pitäis itse astella catwalkilla. Kun en vain kaatuisi – kummassakaan jutussa! 🙂
Lisää molemmista myöhemmin, nyt pitää jatkaa näitä kotihommia!

Aurinkoista uutta viikkoa!
Ja hei, muistakaa kääntää tänään Avalle klo 21!

Se on vihdoin täällä! Valkoinen maa, ja pakkanen, joka nostaa poskille kivan punan ja saa sormet nipistelemään kylmästä. Ja hitto soikoon, se tuntuu niin kivalta!
Aika tavis sunnuntai; Laitetaan ruokaa ja puuhaillaan niitä näitä. Ulkoilussa on kuitenkin tänään oma viehätyksensä. Pakkastakin on ihan mukavat 10 astetta, eli kyllähän tämä jo ihan talvelta tuntuu!

Pienin on nyt päikkäreillä, ja meillä taitaa olla pojan kanssa lounastauko. Mulla on päivälliseksi kalkkunarulla uunissa, ja sille kai pitäisi lohkoa perunoita kaveriksi. Mutta, pienen hetken taidan varastaa itsellenikin, kera kivojen lehtien ja mukavan asennon.

Leppoisaa sunnuntaita ystävät. Nautitaan talvesta!

Muutama ulkokuva muistutuksena siitä, että tämän harmauden ja sateisuuden keskellä, on ollut myös kauniimpia päiviä, joskaan ei ehkä kauniita talvipäiviä – sanan varsinaisessa merkityksessä.

Ulkokuvista kuitenkin viis, halusin vielä kiittää teitä ihanista kommenteista, joita olette viime aikoina jättäneet. Olette ihan mahtavia, niin ihania ihmisiä ja hyviä sydämiä! Suuri kiitos, ja suuri halaus. Ihan jokaiselle! Sillä, eihän ilman teitä Uusi Kuu olisi Uusi Kuu, eikä bloggaaminen niin kivaa, mitä se oikeasti on! Teillä on kauniita sanoja ja kauniita ajatuksia, olette parhaita!
Nyt on pyhät juhlittu ja armoton arki edessä. Siitäkin voi kuitenkin tehdä elämän parasta aikaa, joten pyritään siihen. Koitan itse löytää arkeen nyt hyvät rutiinit ja mahdollisimman hyvän aikataulun. Saada arjen rullaamaan jne.

Ja jaiks, karkiton elämä alkoi eilen, kun ystäväni kanssa haastoimme vielä miehenikin karkkilakkoon. Juhannukseen asti ilman makeisia, se on kuulkaa tuskaista minulle! Meillä on kuitenkin pelissä niin isot panokset, että kukaan meistä kolmesta ei varmasti halua hävitä muille. Rahasta emme sentään pelaa, mutta jokaiselle keksittiin kyllä aika tsemppaava sanktio! Muita karkkilakkoon lähteviä? Voisin tarvita vertaistukea! 🙂

Treeni/ruokavalio postausta on toivottu, sellaista yritän työstää. Samoin vinkkejä Netflixin käyttöön, suosikki sarjoja ym. Ajattelin myös koota joitakin viime vuonna löytyneitä kosmetiikkasuosikkeja yhteen postaukseen, vaikkakin tässä tarkoitus oli jo enemmän tätä vuotta elää. Itse koitan nyt tammikuussa tehdä hiukan jotain myös itselleni, sillä kuten Instagramin seuraajat tietävätkin, se on pikkuisen jäänyt. Huh, peilistä katsoo aamuisin sellainen mörkö, että nyt pitää ottaa kaikki keinot käyttöön!

Ja, koko teksti tiiviissä paketissa: Kauniimpaa ja karkittomampaa arkea minulle, ja suuri kiitos teille ihanat!

Viimeiset kaksi kuukautta ovat luonnollisesti parhaiten muistissa.
Kuten muihinkin kuukausiin, marraskuuhun mahtui tavallisia päiviä. Mahtui hiiriä ja ihmisiä, juhlaa ja arkea. Aloitettiin rilliralli, otettiin askel kohti joulua, leivottiin pipareita ja ostettiin joululehtiä. Talven tulo oli vielä marraskuussa luonnollisesti odotettavien asioiden listalla. Siis usko talven saapumiseen.
Marraskuussa haettiin apua keinovalosta, ihmeteltiin syksyn leutoa keliä ja ensimmäisiä lumia. Itse koin valaistumisen treenin ja ruokavalion suhteen, ja löysin tasapainon noiden välille kunnollisilla aterioilla. Söin niin että selkään sattui, mutta vihdoin kaikki pakertaminenkin alkoi tuottaa tulosta! Marraskuussa innostuin taas kunnolla Instagramista, ja siitä alkoikin kasvaa jonkinlainen lonkero blogini kylkeen. Arki oli kiireistä, ja pinnaa kiristi välillä niin, että korvissa soi!

Marraskuun kaikki 21 postausta voit lukea täältä.

Joulukuu. Ristiriitaisia tunteita. Lumet sulivat yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, sää oli leuto, ja talvesta ei ollut tietoakaan – saati valkeasta joulusta.
Joulukuun alussa remppakin eteni taas pikkuisen, eteiset saivat osansa, samoin työhuone alkoi visioitua päässäni. Kuistikin pääsi arvoiseensa asemaan, ja toivotti sekä vieraat, että joulun, tervetulleeksi. Juhlittiin synttäreitä ja loppuvuoden huipentumia, leivottiin niin että jauhopeukalo puutui.

Kamppailin itseni kanssa. Olinko saanut elämäni hallintaan vai en? Näennäisesti ehkä, mutta syksy oli kulunut lähinnä juuri siihen, että kaikki näyttäisi ulospäin olevan kunnossa. Myönsin tappioni; Olin viettänyt viimeiset kuukaudet masentuneena ja väsyneenä. Oli ollut vain niin helppo syyttää kaikkea muuta; Arkea ja ihmisiä lähelläni. Liikaa sitä, liian vähän tätä. Sanoin ongelmani ääneen, pyysin apua ja myönsin inhimillisyyteni. Teimme sopimuksen, että tästä lähtien keskittyisin enemmän totuuteen ja vähemmän näyttelemiseen. Siinä oikeastaan onkin elämänohjeeni tulevalle vuodelle!

Joulukuun kaikki 23 postausta voit lukea täältä.

Vuosi 2013 oli vauvavuosi. Ja, kuten vauvavuodet yleensä, tämäkin oli samaan aikaan sekä rakas, että raskas. Elämästä ja itsestään voi kuitenkin oppia, ja aika aikansa kutakin. Tässä vuosi tiivistettynä kuuten postaukseen. Mutta, mikäli sen haluaisi laittaa vielä tiiviimpään pakettiin, kääntyisin Frank Sinatran puoleen. Sehän on kuitenkin vain elämää!

That’s life, that’s what people say. 
You’re riding high in April, 
Shot down in May. 
But I know I’m gonna change their tune, 
When I’m right back on top in June. 

That’s life, funny as it seems. 
Some people get their kicks, 
Steppin’ on dreams
But I just can’t let it get me down, 
Cause this big old world keeps spinnin’ around. 

I’ve been a puppet, a pauper, a pirate, 
A poet, a pawn and a king. 
I’ve been up and down and over and out 
But I know one thing: 
Each time I find myself flat on my face, 
I pick myself up and get back in the race. 

That’s life, I can’t deny it, 
I thought of quitting, 
But my heart just won’t buy it. 
Cause if I didn’t think it was worth a try, 
I’d have to roll myself up in a big ball and die.

Nyt matkalle vuoteen 2014. Toivotan sen vielä kerran tervetulleeksi – kuoppineen ja huippuineen!
Leppoisaa loppiaista ihanat, nyt kohti valoa ja kevään aurinkoa – parempaa vuotta!