Hups vain ja viikko meni. Aamulla piti kellon soidessa oikein miettiä, että mikäs päivä nyt on alkamassa. Tuntuu että vieläkin tuo pääsiäinen sekoittaa päätä. Toisaalta on ihana palata arkeen ja arkirytmiin, mutta onhan tässä myös oma haikeutensa. Nyt pitää kuitenkin nauttia viikonlopusta ennen kuin antaa ajatusten juosta enempää sinne ensiviikkoon. Ja onhan perjantai yksi viikon parhaista päivistä, joten siitä yritetään tänään ottaa kaikki ilo irti.

Nyt kun sateen (ja rakeiden!!!) jälkeen aurinkokin taas jaksaa pilkistellä pilvien lomasta, tekee mieli kaikkea keväistä. Koska helmililjat ja perunanarsissit ovat jo tulleet tiensä päähän, olen tällä viikolla kukittanut kotia astetta kesäisemmällä fiiliksellä. Edellispäivänä löytyi kivat ruukkukrysanteemit, ja nyt viimeisenä löytönä suuri marketta, jonka ajattelin laittaa kuistille. Josko sielläkin jo joku päivä tarkenisi istua iltapäiväkahvilla.

Tänään on siinäkin mielessä viikon paras päivä, että saadaan iskä kotiin ja päästään viettämään iltaa koko perheen kesken. Tosin näin viime yönä unta, jossa mies ilmoitti, ettei enää palaisikaan. Pieni jännitysmomentti viikon päätteeksi siis. 😀 Lasten kanssa on taas menty nakkisoppalinjalla, mutta josko tänään syötäisiin hiukan paremmin. Monta ideaa on kyllä mielessä, pitäisi vain osata päättää. Ensi viikolla on sitten jonkinlaisen ruokavalion puhdistuksen aika, sillä tämä viikko on  mennyt aika herkkupainotteisesti. 🙂

Nyt kuitenkin nopea paikkojen oikominen ja koti vähän “kutsuvampaan” kuntoon. Viikonloppuun mennään iloisella ja aurinkoisella fiiliksellä!

Heipsunkeipsun ja keskiviikkoa ystäväiset! Kirjoittelinkin jo, että maaliskuun kiireet jatkuvat vielä hetken aikaa huhtikuun puolelle, mutta tuopa aikataulut onneksi paljon kaikkea mukavaakin päiviin. Tänään esimerkiksi saatiin lasten kanssa kahvivieraita ihan Oulusta asti, kun Kokit ja Potit -ruokablogin Hannele piipahti käymään. Vaikka vierailu olikin osa erästä yhteistyökampanjaa (josta kuulette sitten myöhemmin enemmän), jäi kahvitteluosuus kuitenkin hyvin rennoksi, ja mieli keveäksi. Pohjimmiltaan kun on ujo jännittäjä, tekee ihan hyvää heittäytyä välillä juttusille uusien ihmisten kanssa. Lopultahan ne omat sosiaaliset ympyrät on kuitenkin aika pienet, ja pieneksi ne jäävätkin, jos alituiseen linnoittuu kotiinsa ja pitää ovet tiukasti säpissä. Turhaan siis jännitin, hermoilin ja stressasin. Tästä päivästä jää mukavat muistot, ja olenpas taas kerran voittanut niitä pieniä pelkojanikin!

Koska kukkien vihaajat ovat jo varmaankin aikoja sitten lopettaneet blogini selaamisen, uskallan pommittaa teitä kukkakuvilla jälleen kerran. Niin ihana tuo mieheni eilen kotiin kiikuttama kimppu vihreän ja valkoisen sävyineen. Silkkaa iloa saada kukkia keskellä viikkoa ilman mitään sen erityisempää syytä. Tai no, ainahan on syytä kauniille kimpulle, ja nyt täytyy kiittää siippaa vielä äärettömän hyvästä ajoituksesta (tai fiilisteni kaukohaistamisesta). Joskus puska pelastaa päivän ja niin taisi käydä meillä juurikin eilen. 🙂

Keskiviikko jatkuu täällä arkisen tavallisena soppapäivänä, johon pitäisi mahduttaa myös kirjastopiipahdus. Illaksi olen varannut itselleni kainalopaikan, sekä aikaisen nukkumaanmenon. Ehkäpä kierros ristiseiskaa perheen kesken keittiön pöydän ääressä, ja päivälle saadaan täydellinen päätös.

Suloista keskiviikon jatkoa! ♡

Maanantaita muruset. Aurinko pysyttelee edelleen piilossa, ja suoraan sanottuna tämä maanantai vaati vähän enemmän tsemppiä kuin ystävänsä yleensä. Aamulla selvisi, että pikkupotilaamme sai puolitoista viikkoa sitten väärän lääkkeen, ja nyt ollaan edelleen lähtökuopissa. Harmittaa, ärsyttää ja pisti jopa suututtamaan, mutta miksikä ne asiat siitä muuttuvat. Sen sijaan otettiin avuksi kaikki mahdollinen maanantaimukava (hammashoitolakäyntiä ei nyt lasketa tähän sarjaan) ja viritetään asenteemme positiiviselle taajuudelle.

Vuosien saatossa tekemäni empiirinen tutkimus stressin ja harmituksen lieventäjistä on nostanut kaksikin erilaista toimintaa muiden ylitse; Sormensa voi upottaa joko multaan tai taikinaan, ja tulos on taattu! Niinpä me aloitettiin tänään viherterapialla, eli kukkamultien möyhimisellä. Tästä homma jatkuu ohran kylvöllä ja sämpylätaikinan vaivaamisella. Ja on kuulkaas sen verran tehokasta puuhaa, että ensimmäinen vaihekin jo vetää hymyn huulille. Maanantai on pelastettu! 🙂

Mårbackan pistokkaat alkavat jo puskea uutta kasvua siihen malliin, että voin katsoa juurtumisen ainakin alkaneen onnistuneesti. Nyt nuo taimet kaipaavat jo kosteuttakin vähemmän. Näiden kanssa on oikein ihana odotella kesää!

Mieltäni piristää myös eräs aivan ihana juttu, joka on nyt päätetty sisällyttää tulevaan kevääseen. Muistatte ehkä kun keroin käyneeni katsomassa pientä yksiötä “sillä silmällä”. Yksiö tosiaankin paljastui meidän saunan yläkerrassa sijaitsevaksi kauppa-apulaisen hellahuoneeksi, josta on alun perinkin on ollut tarkoitus taikoa jonkinlainen kesähuone. Vaan kun tuon tilan remontti pitäisi ajoittaa juurikin siihen lämpimämpään ja kuivempaan aikaan vuodesta, eli juuri siihen puutarhakauteen, jolloin pihatyöt ovat huutaneet tekijäänsä ja sisällä on jouduttu jättämään remontti syksyä odottelemaan. Eli oikeastaan kaikki “tärkeämpi” on ajanut kesähuoneen edelle jo neljän kevään ajan. Nyt kuitenkin kun sisällä on päästy suurimpien uurastusten yli, ja pihakin on raivattu siihen malliin, että siitä saadaan alkaa muodostamaan jonkinlaista puutarhaa, kesähuone pääsee viimein käsittelyyn. Tarkoitus siis on, että tila on jo ensi kesänä asuttavassa (yövyttävässä) kunnossa. Ja ai että, mutta tunnen ihan hyriseväni onnesta! Pinterestiin olenkin joskus tehnyt kansion tuota tilaa ajatellen, mutta vielä se sisältö on melko laiha. Nyt onkin kiva inspiroitua ja pinnailla kansioon kaikkea kivaa. Ja josko tekin haluatte seurata tuon yksiön muodonmuutosta täältä blogista käsin!?

Pirteää ja positiivista maanantaita meille kaikille. ♡

Hello murut ja hauskaa aprillipäivää! Heleästä kevätsäästä ei nyt ole tietoakaan, sillä tuo ulkona piiskaava sade muistuttaa enemmänkin syksyä. Pitää kuitenkin muistutella itseään, että luonto tarvitsee herätäkseen myös sitä vettä, joten satakoot nyt ja tuokoon sitten kevään tullessaan. Toisaalta sadepäivässäkin on tunnelmansa, ja näitä tunnelmia nyt kuvien muodossa lauantain ratoksi.

Maaliskuu oli kaikin puolin kiireinen ja kuluttava. Kalenteri pullisteli, ja mahtuipa arkeen myös yllätyksiä. Vaikka huhtikuun alku ei vielä helpotusta tuokaan, uskon, että elämä ehtii kevään aikana tasaantua ja univelat kuittaantua. Itse asiassa, posotin jo viime yönä ruhtinaalliset yli 10 tuntia unta ja nukuin kuin tukki. Ja tekihän se hyvää. Vielä kun huhtikuun aikana saisi tämän maaliskuussa syntyneen kyrmyniskan taas oikenemaan, niin eiköhän sitä sitten jo ole taas ihan hyvässä vedossa kesälaitumillekin kirmaamaan. 🙂

Sateen ropina melkein vaatii seurakseen kynttilöitä, joten niitä on polteltu tänään. Kevätkukatkin tuovat mukavasti tunnelmaa vähän harmaampaan päivään.

Seuraavaksi kommenttien kimppuun, niin saadaan maaliskuu siltäkin osin pakettiin.
Ihanaa ja levollista lauantaita teille kaikille! ♡

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Hei ihanat! Lähdin eilen katsomaan Tukholman kevättä, mutta täytyy sanoa, että kelit ottivat vähän takapakkia täällä lahden toisellakin puolella. Tänään on nimittäin satanut ihan kunnon rehellistä räntää. Mutta ei hätää, Kungsträdgårdenissa kuitenkin on näkyvissä jo varsin heleänvihreitä silmuja, joten kyllä ne kirsikat kohta kukkivat, ja se kevätkin sieltä tulee. 🙂

Itse en kuitenkaan voi (valitettavasti) jäädä odottelemaan Tukholman kevättä, vaan koti kutsuu. Mutta saapuu se kevät onneksi sinne kotiinkin, ja jos hyvin käy, pääsen jopa palaamaan aurinkoisempaan ja lämpimämpään säähän. 🙂

Päivän look oli laatua röllipeikko (uskokaa pois, mulla oli tosi hieno kiharakampaus vielä aamulla!), onneksi kahvi ja kunnon bakelsit piristivät, jos ei ulkoista olemusta, niin ainakin mieltä.

Ihanaa keskiviikkoiltaa! ♡

Tallenna

Pahoittelut, jos kevätkukat ei jaksa innostaa, minä kun pommitan täältä taas lisää näillä sipulikasveilla! 🙂 Uuden viikon kunniaksi helppo kranssi oveen tai vaikka kattaukseen, tämän pystyy ihan jokainen itse tekemään. Valmiita kranssipohjia myydään kaupassa, omani on itse tehty ja vähän ehkä muotopuolikin. Meillä on vanhat villiviinit, jotka leikkaan aina syksyisin alas, etteivät mätänisi tuohon talon laudoitukseen. Pyörittelen niistä sitten aina kransseja siinä samalla, kun ovat vielä notkeita. Näitähän ei tavitse mitenkään sitoa, vaan villiviini kuivuu sitten muotoonsa ja kranssi kestää useamman vuoden. Jos itse et omista villiviiniä, kysy ensi syksynä josko saisit joltakulta muutaman pätkän. Varsin hauskaa syyspuuhaa!

Mutta se syyspuuhista, nyt ollaan keväässä. Ja sipulikasvit ovat kevään juttu, joten niillä saa nopeasti ja helposti kaunista. Tähänhän olisi voinut käyttää vaikka mitä narsisseja tai kirjopikarililjoja, mutta itse tykkään helmililjan vähäeleisyydestä, ja värisokea kun olen, sininen hyppää esimerkiksi sitä kirjopikarililjaa paremmin näkyviin kranssin pohjaväristä. Vähemmän on mielestäni enemmän tässäkin, joten yhteen seppeleeseen ei kannata tunkea väkisin kaikkea. Toki tuohon pohjaan voisi pujotella vaikka pajunkissoja, jos niistä tykkää.

Välineitä ei tarvita paljon, vain kukkalankaa ja sivuleikkurit. Väritöntä kukkalankaakin saa nykyään jo monesta kaupasta, eli mihinkään alan liikkeeseen ei tarvitse marssia (lankaa on myös värillisenä, hopean ja kullan sävyssä, mutta tähän maastoutuu parhaiten tuo tumma).

Irrottele hellästi suurimmat multapaakut sipulin juurista. Jos kranssi päätyy ulos, juuria ei tarvitse huuhdella. Sitten vain sipulit kiinni villiviinin oksiin. Paikalleen ripustaessa kukat ja juuret saa kauniisti aseteltua kranssin lomaan. Muutaman pidemmän kukkavarren sidoin vielä erikseen vähän ylempää, jotta eivät vallan nuukahda roikkumaan. Ulkona, kosteassa säässä, sipulit jaksavat kukkia pitkään. Käytä kuitenkin mieluummin jo vähän pituutta kasvaneita kasveja, joiden kukat ovat auenneet. Tähän voi hyvin hyödyntää ne pikkuisen ylikukkineetkin yksilöt.

Kuvausassistenttini Taavi (a.k.a. Dave) köllötteli jo saunan seinustalla, vaikkei aurinko jaksanutkaan paistaa.

Ihanaa uutta viikkoa! ♡

Tallenna

Kesäaika alkoi, ja kyllähän se hiukan aamulla herätessä (kröhöm.. aamupäivällä!) harmitti, kun päivä olikin tunnin pidemmällä. Mutta toisaalta, nyt tuntuu liki hassulta ajatella, että  pitäisi ryhtyä valmistautumaan iltapuuhiin, ja ulkona kun paistaa aurinko!

Tähän sunnuntaihin on mahtunut monenlaista, ja valitettavasti enimmäkseen tietokoneella istumista. Otin kuitenkin itselleni ansaitun tauon ja korkkasin puutarhapuuhani pienellä raivauksella. Pulkat varastoon ja callunat metsään. Hedelmäpuiden tarkistus, ja kevään ensimmäisten sipulikukkien bongailua tuolta maatuneen nurmen seasta. Nyt ulkoruukuistakin kurkistaa keväisiä sipulikasveja, ja fiilis muuttui sekin kertaheitolla kesäaikaan. 🙂 Pakko myöntää, että sellainen pieni kruopsutusinto tuolla ulkona jo tuli, mutta nurmikoita on vielä aivan turha mennä saappaineen sotkemaan. Haravoinnit ja putsaukset saavat odottaa vielä kaikessa rauhassa maan kuivumista. Ja jälleen kerran tuli se jokakeväinen fiilis, vähän ahdistavakin tunne, kun mietti mitä kaikkea taas pitäisi kesän aikana ehtiä tekemään.

Ostin muutaman keväthyasintin, koska mielestäni hyasintti on sipulikukkien kuningattaria. Kuistilla kuitenkin kukkii vielä nuo neljä jouluksi ostamaani valkoista hyasinttia, ja narsissien kavereina ne lupailevat huomattavasti enemmän kevättä kuin joulua.

Kesäaika alkoi, ja tänä vuonna olen kevätkylvöineni kyllä jo myöhässä, sillä jotenkin tämä alkuvuosi on ollut hirveän kiireinen ja rikkonainen. Onneksi vielä ehtii oikein hyvin, ja kaipa näissä puutarhajutuissakin pitää opetella sitä rennompaa otetta. Tehdään sitä, mikä tuntuu mukavalta ja ollaan sitten lopun edestä tekemättä.

Eilen tuli niin monta hyvää sarjaa telkkarista (Midsomerin murhat, Jane Kenedy ja Nuori Morse), että tänään pitää ottaa sohva-aikaa Areenan seurassa.  Tänään kun tulee vielä Hiljainen todistajakin, on koko viikoksi taas katseltavaa jemmassa! 🙂

Rentoa (ja valoisaa) sunnuntai-iltaa. Enemmän juttua ja kuvia meidän puutarhasta löydät täältä.

Aurinkoista keskiviikkoa!

Täällä on viime päivinä (kyllä vain, jälleen kerran) harrastettu pientä itsepohdintaa liittyen vähän kaikenlaiseen siivous- ja järjestelyintoiluun. Keväthän on sitä aikaa, kun paitsi siivous, myös kaappien ja laatikoiden läpikäyminen tulee ajankohtaiseksi. Lastenvaatteet myllätään, ja liian pienet laitetaan kiertoon. Tehdään jonkinlainen kaudenvaihdos vähän joka vaatekaapilla, ja suuressa innostuksessa tuo yleensä (puhun nyt itsestäni) johtaa siihen, että keittiönkin komerot tulee puunattua läpi. Tämä on siis jotakin minkä lasken sellaiseksi kausi innostukseksi, sama kierros tehdään yleensä kesän lopulla.

Sitten on kuitenkin se sellainen perussiivous ja järjestely. Meistä jokaisella on oma käsityksensä siisteydestä, toiset ovat pikkutarkkoja ja toiset enemmän suurpiirteisiä. Meillä kaikilla on erilainen luonne, joka määrittelee näitä juttuja, joskus toimintaamme ohjaa myös tottumuskysymys tai opittu tapa. Kuten olen kertonut, elämässäni on ollut aikoja, kun kampasin matonvipsuja parikin kertaa päivässä, mutta lapsiperhe-elämä ja parisuhde siedättivät tässäkin kohtuullisuuteen. Välillä kuitenkin tulee niitä hetkiä, kun erilaisten ihmisten mieltymykset eivät kohtaa, ja voinen käsi sydämellä myöntää, että ainakin omassa parisuhteessani nämä ovat yleensä niitä riitatilanteiden alkuja. Kun toisen “kunnolla” on toisen mielestä vain “sinne päin”.

Harjoittaessani tätä itsepohdintaa, jota kai jonkinlaiseksi keittiöpsykologiaksikin voi kutsua, olen kuitenkin löytänyt itselleni ja omalle käytökselleni jonkinlaisen selityksen. Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että minulla (tai kenties silmilläni?) on äärimmäinen harmonian tarve. Ajatus ei kulje, jos ympärillä on kaaosta, ja tavarat seikkailevat vapaasti siellä täällä. Joskus moinen epäharmonia aiheuttaa jopa päänsärkyä. Se on tunteena varmaan hiukan sama, kuin jos laittaisi musikaalisen ihmisen kuuntelemaan orkesteria, jonka jokainen soitin on epävireessä ja solisti laulaa nuotin vierestä. Saatat tunnistaa hyvän biisin, mutta sen kuunteleminen raasta lähinnä vain hermojasi.

Joskus (harvoin) oma luonteeni ärsyttää myös itseäni. Se, ettei koskaan osaa vain olla, vaan aina tulee poukittua sinne tänne. Pitää oikoa sitä ja suoristaa tätä. Joskus olisi kiva osata ihan vain ollakin. Tai säästää voimiaan, sillä huomaan, että itselläni tämä oikomisen tarve vain pahenee, jos elämässä on jonkinlainen kriisitilanne. Välillä olen yrittänyt tietoisesti muuttaa käyttäytymistäni. Mennyt sinne mukavuusalueen ulkopuolelle ja antanut vain olla. Että mitä sitten, jos keittiön pöydällä on likainen astia, tai leivänmuru. Kaatuuko maailma, jos sohvatyynyt eivät olekaan järjestyksessä, ja polttopuupino on vasemmasta reunastaan korkeampi kuin oikeasta. Yleensä tämä kokeilu kaatuu siihen katkeraan häpeäntunteeseen, kun joku pöllähtääkin yllättäen kylään, ja näkee, että hei meillä ihan oikeasti eletään, pestään ja kuivataan pyykkiä, ja lapsetkin saavat syödäkseen.

Hassu juttu on sekin, että vaikka oma käytös ja korkealle vedetty rima tavallaan kuluttavat, niistä ei kuitenkaan halua luopua. Koska sittenhän meillä olisi ihan kauhean sekaista ja likaista, enkä pystyisi hengittämään. Tulisin vähintään hulluksi epäjärjestyksessä. Vähän sama juttu, kuin syömishäiriöstä paraneminen: Jos sairaus lähtee, minähän lihon! Rimasta on siis pidettävä kynsin hampain kiinni, tai maailmankaikkeus keikahtaa kumoon.

Tuli ehkä pikkuisen kärjistettyä ja käytettyä myös sarkasmia. Kyllähän meiltä niitä leivänmuruja löytyy – varmasti ihan joka päivä. 😀 Olisi kuitenkin ihana lukea myös teidän tarinoita aiheesta, koska tiedän, että joukossanne on paljon kaltaisiani. Meneekö napit vastakkain, kun puolison luonne on erilainen, tai ärsyttääkö jo oma luonne? Myös kaikki “selviytymistarinat” ja “ihmeparantumiset” saa toki jakaa. 🙂

Kuvaushetkellä keittiön toisessa päässä roikkui pyykkiä kuivumassa ja lattialla lojui kierrätykseen lähteviä vaatesäkkejä. Jälleen kerran muistan, mikä bloggaamiseen aikoinaan innosti: Kuvien avulla sitä harmoniaa on helppo taikoa myös kaaoksen keskelle. 🙂

Ihanaa iltaa. Yritetäänkö ihan vain olla?!

Keväistä lauantaita!

Sain tuossa viikon loppupuolella pari vapaailtaa itselleni ja huomasin tänä aamuna, että pienet irtiotot tulivatkin tosiaan jo tarpeeseen. Torstai-iltana nauroimme naisporukassa hyvän ruuan ääressä ja pohdimme työhyvinvointia. Perjantai-illan kruunasi hyvin samanlainen illanvietto (osittain myös samalla porukalla). Mindfulness-tunti, naurua, hyvää ruokaa, lisää naurua ja pari lasia viiniä. Jos tuossa viikko sitten tuntuikin, että seinät ovat kaatumassa päälle, niin nyt tuo tunne on kyllä voitettu ihan kunnolla. Maailmaa on nimittäin katsellut tänään ihan eri Emilia, tai ainakin se sama Emilia uusin silmin.

Viime viikon ajan kirin sairasteluista kasaantuneita kotitöitä, ja sain muuten tartuttua jo sen vaatehuoneenkin kimppuun. Tänään teki kuitenkin mieli tehdä jotakin astetta keväisempää, ja niinpä päätin ottaa käsittelyyni mårbackapelargoniat. Nips ja naps mårbackan pistokkaita multaan, ja ruukut kupujen alle. Heti tulikin keväisempi fiilis! Nyt vain täytyy toivoa, että nuo reppanat ymmärtävät aloittaa juurtumisensa. 🙂

Kahden humputusillan jälkeen perinteinen kotilauantai tuntuu taas oikeastaan aika ihanalle. Oma sohva, ja ne parhaat tyypit siinä vieressä.

Ihanaa lauantai-iltaa myös teille! ♡

Tallenna

Tallenna

Mahtavaa naistenpäivää!

Ja hei, kiitos eiliseen postaukseen jättämistänne kommenteista! Aivan varmasti siis kotijuttuja tulossa jatkossakin blogiin. Kenties vielä entistäkin enemmän. Sitä kun vain jotenkin alkaa itse ajatella, että eiköhän nämä nurkat ole jo niin moneen kertaan nähtyjä. Kiva siis kuulla niitä ajatuksia sieltä ruudun toiseltakin puolelta. 🙂

Sain syntymäpäivälahjaksi valkoisen maan. Täytyy sanoa, etten nyt välttämättä olisi niin pitänyt tuosta rännästä väljä. Pysyvään lumeen en oikein enää maaliskuussa jaksa uskoa, ja jokainen, päivän parin pituinen, talven tapainen päättyy aina armottomaan kurakeliin. Mutta ei ole vissiin lahjahevosta suuhun katsominen tässäkään tapauksessa.

Eilen 32, tänään 33. Mikään muu ei muuttunut, paisti ikä paperilla. Tänään tuntuu ihan samanlaiselta kuin eilenkin, eikä peilikuvakaan yönaikana juuri muutosta kokenut. 33 vuotta tuntuu tämäkin ihan mukavalta iältä, ainakin näin ensituntumalla.

Sen suurempia juhlallisuuksia päivä ei tuonut tullessaan, mutta saatiin me Klaaran kanssa kauniit naistenpäiväkimput. Eilen illalla rykäisin oikein kunnon tehosiivouksenkin, joten kukat ikään kuin kruunaavat uurastuksen. Näiden voimalla jaksaa loppuviikon oikein hienosti! 🙂

Leppoisaa keskiviikkoiltaa kaikille!