{ sadepäivien puuhaa }

30.7.2013

Eilinen sadepäivä hyödynnettiin Ikeassa. Pieniä pakollisia hankintoja kuten vaateripustimia, naulakkoa ja verhotankoa. Lihapullia ja äklön makeaa puolukkahilloa. Moni muukin oli päättänyt käyttää pilvisen päivän Ikeassa, moista ruuhkaa en muista nähneeni vuosiin.
Tänään puuhastellaan kotona. Yritän päästä eteenpäin lastenhuoneen kanssa. Kalusteita oikeille paikoilleen, säilytysratkaisujen miettimistä jne. Seuraavaksi vuorossa olisi kaapin siirtäminen, yhden komeron siivous jne.

Kuvissa joitakin lastenhuoneen suosikkijuttujani: String Pocket -hylly, Egmontin koiravalaisin, Hang It All -naulakko, Ikean vanerilaatikot ja ihana värillinen Johtoin jatkojohto.

lastenhuoneen sisustaminen

egmont koiravalaisin harmaa string-hylly lastenhuone johtoi jatkojohto

Mies on tehnyt tänään muuttoa hakemalla jälleen omaisuuttamme varastosta. Olen penkonut laatikoita ja hämmästellyt, miten olen unohtanutkin omistavani niin paljon epämääräistä roinaa. On nappia, nauhaa, maalia, kassia ja pussia. Huh, mihinkä sitä kaikkea taas säilöökään!

Ja hei, blogin muutto, se on ihan lähellä nyt! Uusi osoite on valmiina, ja odottaa enää vanhojen postauksien siirtymistä. Kieltämättä pikkuisen perhosia vatsassa!

Jatkojohto blogin kautta saatu ⎜Johtoi


{ tänään }

17.7.2013

Pikku puuhasteluja, kuten Ikean vaatekaapin maalamista. Ostimme siskoltani toisen tuollaisen Ikean puisen lastevaatekaapin, ja vihdoin sain aikaiseksi tarttua pensseliin. Nyt molemmille lapsille on samanlaiset kaapit.

tänään3

Mies sai tähän viikolle ylimääräisiä vapaapäiviä, ja aamulla saimme loistavan idean lähteä risteilylle. Nopeasti surffasimme viikkarin sivuille vain ja ainoastaan todetaksemme, että risteilylle ei todellakaan lähdetä niin extempore. Siellä mitään vapaita hyttejä ollut! Se siitä arjesta irtautumisesta sitten. Vaikka toisaalta, onhan tässä kotona ihan tarpeeksi hommaa, ja varmaan paljon hyödyllisempää tehdä niitä, kuin humputtaa missään risteilyillä.

tänään4

Ja jos nyt ollaan täysin rehellisiä, niin mehän ei olla koko kesänä tehty oikeastaan mitään koko rempan eteen. Ei siis mitään! Ja ketuttaahan tuo, mutta toisaalta, pihassa on sitten saatu aikaiseksi sitäkin enemmän. Mutta onneksi meillä on vielä loma edessä, ja tokihan syksyä kohti mentäessä nämä sisällä tehtävät jutut alkavat taas kiinnostaa ihan uudella tavalla. Sori, syksyä ei kai saisi vielä mainita, mutta sieltä se tulee jokatapauksessa, eihän sille mitään mahda!

tänään5

Mutta siis syy siihen, ettei sisustuspostauksia pahemmin ole ollut, on ihan täysin omassa viitseliäisyydessä. Nyt vain pitää tarttua itseään niskasta!

tänään1Koitan saada teillekin kuvia lastenhuoneesta, kunhan saan nämä hommat tästä valmiiksi!

Nyt takaisin sudin varteen! Kivaa päivää teille!!!


{ ei hellitä }

08.5.2013

Heippa ystävät. Tulin huikkailemaan, että kyllä täällä edelleen ollaan, ja tarkoitus on blogiakin tehdä, mutta nyt tuo ikävä kevätflunssa aloitti jo toisen kierroksen, ja kroppa vaatii huilailua.
Taisin liian innokkaasti ryhtyä puolikuntoisena pihatöihin. Jotenkin ajattelin, että huhkimiseen on kiire ja hoppu. Hetken ehdin jo luulla, että tauti on takana, mutta eilen illalla juuri ennen sänkyyn kaatumista olo huononikin ihan kertaheitolla. Liekö joku myöhäinen kausi-influenssa nyt sitten, mutta peti kuitenkin kutsuu sen minkä vain pystyy. Hassu juttu muuten, kun aloin oikein miettimään: Joka kevät taidan olla sairaana juuri ne ensimmäiset lämpimät päivät, jolloin luonto puhkeaa kukoistukseesna! Voihan huonoa tuuria!

Joka tapauksessa, ruletti on pyörinyt, ja suloiselle Famille Summerbellen klovnimukille löytyi voittaja. Onnittelut, Kesätyttö, puutarhakahvit voit nyt juoda iloisesta mukista! Kiitos kaikille osallistuneille, ja kiitos Mrs Jonesille palkinnosta!

famille summerbelle3 famille summerbelle2famille summerbelle1

Pysytelkäähän terveinä!


{ pitäisi }

09.4.2013

No pitäisi tehdä montaakin lajia, mutta en nyt ala kaikkea listaamaan, ettei ihan liian kuivakaksi mene. Pitäisi -listani kärkeen nousi tänään kuitenkin lasteenhuoneen laitto. Tajusin siinä lattialla leikkivän perspektiivistä, että olen anatanut laiskuuden ja viitsimättömyyden ottaa liikaa valtaa. Pahinta remontissa ei suinkaan ole itse työn määrä ja keskeneräisyys, vaan se, että silmä tottuu! Jotenkin lakkaa näkemästä kaiken keskeneräisyyden ja tuudittautuu ajatukseen “kyllä nää tästä”. Mutta eihän mitään tapahdu itsestään!
Lastenhuoneen laittaminen on vain jäänyt nyt niin pahasti, että asia alkoi lopulta tänään oikein korventaa. Olen keksinyt syitä (ja tekosyitä) saamattomuuteeni pitkän litanian, ja antanut asian vain jäädä roikkumaan. Huoneeseen ei ole vielä tuotu kaikkia sinne kuuluvia kalusteita, huoneessa ei ole sähköjä jne…. Ja sitten ei voi muka miettiä muuta sisustusta, kun ei ole oikeaa kattovalaisinta. Tai yhtään taulua ei voi ripustaa, tai naulakkoa kiinnittää seinään, kun ei ole huonekalut paikallaan. Höpöhöpöhöpö.

IMG_7804!IMG_7795!

Vaikka lastenhuoneiden sisustaminen on kivaa, pidän haastavana huonekalujen sijoittamisen ja tarvittavan leikkitilan jättämisen. Ongelmana nimittäin on helposti se tylsyys, että huonetta kiertää erilaiset kalusteet, ja seinänvierustat tuntuvat ahdetuilta. No, kuten kuvista näkyy, olen aika hyvin pystynyt elämään juuri kuvailemani vaikutelman kanssa! Kenties siis projektiin ryhtymällä pystyn vapauttamaan nurkkia sen verran, että huoneeseen saadaan joskus myös vedettyä ne pahuksen listat ja sähköt!

IMG_7751!

Valoa, harmoniaa, väriä, vapaata lattia-alaa ja säilytystilaa. Säilytystilaa, säilytystilaa ja säilytystilaa! Sitä ei voi lastenhuoneessa olla liikaa! Jossain vaiheessa keräsin inspiraatioita postaukseksikin asti, ja luulenpa, että jonkinlaisena kulmakivenä aion pitää noita aikaisempia suunnitelmiani.

IMG_7782!IMG_7768!

Eli se pulpetti nyt ainakin sieltä varastohallista kotiin, ja sitten miettimään yksityiskohtia! Tähän aiheeseen palataan vielä!

IMG_7769!

Tosin juuri nyt takki on ihan tyhjä. Liian paljon porkkanakeittoa, omenapaistosta ja junaonnettomuuksia…

Hauskaa iltaa!


{ kuvablogi }

30.3.2013

Ei kulje ajatus, eikä synny tekstiä. Totaalinollaus – ja ihan paikallaankin. Ehkä ei oikeastaan ole edes mitään sanottavaa. Paitsi se, että ilta kuudeltakin riittää valoa kuvaamiseen! Huomenna vielä pidempään! Kiitos kesäaika, olen kaivannut sinua!
Kuvablogi – ei lainkaan hassumpi ajatus!

n3!

n4! n2! n1!

Mummu on täysin menetetty Arnelle ja Carlokselle. Joulupallot meni, munat tuli.


{ aika siirtää joulu syrjään? }

04.1.2013

Loppiainen kolkuttelee ovelle. Taitaa olla aika siirtyä eteenpäin, ja laittaa joulu takaisin laatikoihin, pakata jonnekin vintin uumeniin. Ja kuusi on syytä kiikuttaa ulos myös, sen verran on tiputellut neulasiaan. Liekö tosin kukaan muistanut antaa sille vettäkään Tapanin jälkeen…
Vähän haikea fiilis, ikään kuin joulu ei olisi vielä tullutkaan. Se meni liian nopeasti, vihelsi vain ohi, eikä oikein ehtinyt tarttua kiinni. Onneksi se tulee joka vuosi uudelleen, tänä vuonna siis uusi mahdollisuus.




Nappasin päivällä muutaman kuvan joulun jäänteistä. Olkoon aihe tällä kertaa tässä. Viikonloppuna lähetän joulun matkoihinsa, ja ensi viikolla ostan jotain pirtsakan värisiä leikkokukkia. Nyt saa koti ja mieli virittäytyä keväisempään tunnelmaan. Näkemiin joulu, tervetuloa valo!

Mukavaa viikonlopun aloitusta kaikille!

 


{ tervetuloa meille }

30.10.2012

Kaikkien muuttolaatikkojen ohessa kannoimme viikonloppuna uuteen kotiin jo hieman jouluakin. Ei liikaa, tontut kurkkivat vasta ikkunoiden takana, mutta pieninä yksityiskohtina ja talvisena tunnelmana. Vähemmän on enemmän tässäkin lajissa! Tänä iltana, kun viimeinenkin kenkälaatikko on kannettu uuteen osoitteeseen, avaamme glögikauden ja maistelemme ensimmäiset piparkakut.
Mutta, koska tervetulleeksi on toivotettu jo joulukin, tai ainakin joulun fiilistely, raotetaan ovia myös teille!

Olohuoneen nurkkaan on viritetty pieni blogicorner, viihtyisä työpiste siksi aikaa, että oikea työhuone saadaan myös käyttöön. Täältä käsin päivittyvät myös blogipostaukset. Helposti siirreltävät tuolit löytyvät Hobby Hallin mallistosta. Näille löytyy aina paikka, ja todennäköisesti ne liittyvätkin jonakin päivänä keittiön sekalaiseen tuoliseurakuntaan. Hobbarilta on myöskin tumma jielde-tyylinen lattiavalaisin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri sitä, mitä valaisimen pitääkin olla. Helposti yhdisteltävissä huoneeseen kuin huoneeseen – tunnelmasta toiseen.
Olohuone on vielä kovin keskeneräinen, eikä varmasti tärkeysjärjestyksessä nyt se ensimmäinen huone. Onneksi kynttilät ja havut kääntävät silmän pois vähemmän miellyttävistä yksityiskohdista ja luovat omaa tunnelmaansa.

Yläkerran makuuhuoneet sen sijaan ovat tärkeysjärjestyksessä aivan kärkipäässä. Tässä makuuhuoneessa olen nyt nukkunut kolme yötä kuin tukki. Puhtaisiin valkeisiin pellavalakanoihin on ihana käydä nukkumaan. Todeta illalla viimeiseksi ja aamulla ensimmäiseksi, että nyt olen onnellinen. Olen todellakin tullut kotiin!

Hobby Hallin paksut lakanat eivät juuri päiväpeitteitä seurakseen kaipaa, ja hyvä niin. Suuri plussa tavallisille pussilakanoille, joissa ei ole turhia nyörejä tai neppareita – nämä ovat nykyisin harvassa. Lakanat voi nimittäin mankeloida huoletta, ja se jos mikä tekee ainakin minut iloiseksi!
Tumma lattiavalaisin sopii oikein hyvin myös makuuhuoneen tunnelmaan. Sulassa sovussa rautasängyn ja Vanhan Rouvan kanssa. Blogini uudemmille lukijoille tiedoksi, että vanhalla rouvalla ei suinkaan tarkoiteta tämän talon emäntää, vaan vanhaa ruusukuvioista kaappia, jota ehdinkin reilun puolen vuoden eron aikana kaivata ihan suunnattomasti!

Huoneista korkein, yläkerran toinen makuuhuone, on lasten valtakuntaa. Tai tässä vaiheessa vielä lähinnä yhden lapsen valtakuntaa. Korkea tila saa kerrossängynkin näyttämään melko matalalta, mutta kunhan sisustusta ja kalustusta ehditään laittaa enemmän, tulee varmasti kaikki tila hyödynnettyä.
Lastenhuoneeseen muuttavat myöskin tontut marraskuun aikana. Edellyttäen tietysti kiltin lapsen läsnäoloa!

Niilon uudet peuralakanat ovat enemmän kuin ihanat. Samaa mieltä ovat sekä äiti että poika. Vaikka nukkujia onkin vain alapedille, pidän siitä, että koko sänky on kutsuvan näköinen. Kerrospetihän toimii meillä vierasvuoteena, sillä kokonsa puolesta siihen mahtuu kaksi aikuistakin yöpyjää. Päällekäin nostetut sängyt muodostavat myös suojaisan majan huoneen pienelle asukkaalle. Valkoiset pellavalakanat toimivat myös tässä tilassa, ja niiden fiilis on helposti muunneltavisa pienin tekstiilein.
Lisää väriä muuten viileän vaaleaan huoneeseen saadan, kunhan kaikki Lego-korit kannetaan yläkertaan.

Tässäpä joitakin tunnelmia uudesta kodista. Tätä, ja uudenlaista asumista sekä elämistä, on tiedossa siis jatkossakin. Uusi koti muovautuu näköiseksemme pikkuhiljaa ja arjen mukaan.

Tuolit, lattiavalaisin, valkoiset pellavalakanat sekä peuralakanat löytyvät Hobby Hallin valikoimista. Tuotteet blogin kautta saatuja.

 


{ nuku nuku nurmilintu }

16.10.2012

Nautiskelen täällä parhaillaan nuhanenäisenä omasta hiljaisesta hetkestäni. Pyjama päällä ja kuppi kuumaa kädessä; Loistava hetki inspiroitua netissä!
Koska tässä nyt alitajuisesti jo siirrellään sänkyjä uuteen osoitteeseen, olen perehtynyt hetkeksi myös vauvankehtoasiaan. Lähinnä vain hintavertailuja tehdäkseni, sillä olen jo pitkään ollut tietoinen tulevasta sänkyvalinnasta.
Jotakuinkin samaan aikaan kun teimme aikoinaan toipumistyötä koliikkisen esikoisen heijaamisesta ja keinutuksesta, vannoimme pyhästi, että mikäli meille siunaantuisi vielä joskus onni pienokaisen muodossa, olisi vauvan sänky ehdottomasti tanskalaisen Leanderin kehto. Keinuvan sängyn luvataan jo itsessään luonnollisesti myötäilevän lapsen omaa liikehdintää ja rytmiä, ja näin olen rauhoittaa pientä nukkujaa. Lisäbonuksena roikkuvan sängyn liikettä on helppo lisätä kevyellä tönäisyllä. Voi, miten tuosta olisi aikanaan ollutkin apua!
Kehdon hankinta taisi olla heti ensimmäisiä reaktioitani raskausuutisen jälkeen. Vaikka sänky makuuhuoneessa kattoon kiinnitettäisiinkin, on tuo irrallinen kolmijalka mielestäni aivan loistava. Se kun mahdollistaa sängyn siirtelyn huoneesta tai kerroksesta toiseen. Erillisestä verhosta en niinkään tiedä. Ehkä jätämme sen hankkimatta.

Pieneen rivitaloasuntoomme aikoinaan hankittu Ikean pinnasänky on jo jatkanut matkaansa, ja huolehtinut erään pienen neidin turvallisista unista, joten uuden pinnasängyn hankinta on myös jossain vaiheessa ajankohtaista. Tässä kohtaa haaveissani kiiltää tanskalaisen (myöskin) Sebran muuntautuva pinnasänky. Sänky on irroitettavan laitansa ja jatkettavan pituutensa ansiosta melko pitkäikäinen designhankinta sekin. Kaikkien houkuttelevien värivaihtoehtojen joukosta omaa silmääni miellyttää kuitenkin eniten perusvalkoinen sänky. Tekstiileillä sen ilmettä on helppo muuntaa ja se kestää aikaa.
Sebran valikoimista löytyy niin paljon muutakin ihanaa lastenhuoneiden ja lasten piristykseksi. Olen aivan rakastunut!

Mitäpä tähän voi muuta sanoa, kuin että: Tanskassa osataan!

Kuvat: Leander, Sebra

Vielä on hetki aikaa tavoitella Muotimessujen lippuja (edellinen postaus)! Ilmoitan voittajan illalla!

 


{ H&M baby }

11.10.2012

Sähköpostilaatikkoon tupsahti alennuskoodia H&M:n verkkokaupaan, ja päädyin hiukan selailemaan kyseisen firman tarjontaa. Jumituin täysin tuonne Home-malliston puolelle, ja varsinkin kategoriaan vauvan huone. Ihania harmaan sävyjä, pari juttua oli ihan pakko klikata ostoskoriinkin asti! Ihmetytti vain tuon tähtikuvioisen päiväpeitteen kohdalla teksti: Suositellaan yli 12kk ikäisille lapsille. Aika outoa! No, nunnuliinat ja villapeitto vissiin kuitenkin käyvät vauvoille.

Kuvat H&M baby

 


{ lastenhuoneen sisustusta }

18.9.2012

Pikkuhiljaa alkaa mielessä hamottua joitakin tulevia sisustusjuttuja. Keittiön pohjaa on tullut pyöriteltyä Ikean suunnitteluohjelmalla, mutta koska kaikki nuo isommat hommat vaativat vielä jonkun viisaamman (putkimies, sähkömies jne…) siunauksen, olen rentouttanut mieltäni miettimällä ihan vain pinnallisia sisustus- ja somistusjuttuja. Koska omaan kotiin pääseminen on iso juttu paitsi meille aikusille, niin ehdottomasti se on suuri tapahtuma myös Niilolle, joka saa vihdoin kaipaamansa kalusteet ja omat tavaransa varastosta. Uutta lastenhuonetta onkin kiva suunnitella nyt kaikessa rauhassa.
Väriskaala on aika musta-valko-harmaa, se kun istuu oikein hyvin jo olemassa oleviin, eri harmaan ja valkoisen sävyin maallattuihin, huonekaluihin. Koska huonekalut edustavat vanhempaa talonpoikaistyyliä, niiden rinnalle on kiva lisätä joitakin selkeämpiä linjoja. Niin, ja mikäli joku on huolestunut värittömästä lapsuudesta, niin muistetaan Legot ja muut kaverit, jotka lisäävät aivan takuulla lastenhuoneen väriskaala lojumalla milloin missäkin!

Kerrossängyn päiväpeitteiksi katselin H&M Homen mallistosta kahtakin vaihtoehtoa. Onnekseni juuri tuo edullisempi näyttää paremmalta! Vaaleat harmaat peitteet sopivat kaveriksi oikeastaan värille kuin värille. Oravatyyny löytyi mummulareissun yhteydessä tehdyllä pikaiskulla Jyskistä. Kuva miellytti sekä äitiä, että poikaa, ja tyyny olikin varmaan ensimmäinen ostos “uuteen kotiin”. Jokin hauska liitutauluyksityiskohta huoneeseen tehdään varmasti. Valmis tarra löytyy Ferm Livingin valikoimista, mikäli oma taiteellisuus ei kanna toteutukseen asti.

Jo jonkin aikaa käyttöä on odottanut myös blogin kautta saatu lahjakortti Room21-nettikauppaan; Kodinsisustus kun ei ole ollut päälimmäisenä mielessä pitkiin aikoihin. Eilen näppäilin tilaukseen harmaan String Pocket -hyllyn. Lastenhuoneessa hylly on kiva taso pienille aarteille, ja vaikka iltasatukirjoille. Toisaalta ajattelin, että design hylly, ja jo olemassa oleva Eamesin hang it all -naulakko, ovat aikanaan kiva lisä vaikka opiskelija-asuntoon muuttaessa. Mutta hui, ei ajatella tuollaisia vielä!

Ferm Livingiltä löytyy myös Harlequin-tapetti, joka on ollut mieleeni aina. Koko huonetta en haluaisi kuviolliseksi tapetoida, mutta esimerkiksi yhden seinän tehostaminen ruutukuviolla piristäisi varmasti. Anttilasta bongasin edullisen Joker-puuvillamaton, joka istuisi sekin hauskasti värimaailmaan ja tapetin kuvioon.

Pieniä yksityiskohtia kokonaisuutta täydentämään löytyisi esimerkiksi Clasulta valosarjan muodossa. Koska hetki parvekkeella-postauksessa näkyvä Luhdan musta köysirahi on osoittautunut juurikin lasten mieleen, haikailen nyt hiukan samasta tuotteesta harmaana. Ainakin Hobby Hall myy vielä rahia, vaikken onnistunut sitä enää Luhdan sivuilta bongaamaan. By Nordin pussilakanaseteistä olen haaveillut jo pitkään. Oikeastaan haaveilen setistä sekä Niilolle, että vauvalle. Yksinkertaisesti vain niin suloisia!

Simmoisia. Mutta kaikkea muuta kuin harmaata päivää teille!