Hello hello!

Lupasin teille pohjapiirustusta kodistamme, ja tässäpä sitä olisi tarjolla. Tosin nyt alkuun vain alakerran osalta, niin ei tule postauksesta kauhean pitkää. Eikä tuo pohjapiirros ole mikään luotisuora tai millintarkka, mutta ei kyllä ole talokaan, joten tämä riittänee tässä tapauksessa antamaan hieman sitä osviittaa huoneiden järjestyksestä. 🙂

Me tosiaan kuljetaan tuosta kuistin kautta yleensä sisään. Kuvia kuistilta löytyy täältä, mutta kaikkia postauksia en ole tähän kansioon vielä ehtinyt laittaa, joten kuistin kuvia on blogissa kyllä enemmänkin.

Kuistin jälkeen tulee meidän pikkueteinen, tai arkieteinen – tila,  johon ulkovaatteet ja kengät jätetään. Eteisestä ei ole montaa postausta blogissa, mutta pari (joista hahmottaa tilan funktion) laitoin pikkueteinen -tunnisteen alle. Löydät ne täältä.

Pikkueteisen rinnalle jää vaatehuone, josta erillistä kansiota ei ole, mutta kuvia löytyy kyllä joistakin postauksista. Koska kyseessä ei nyt kuitenkaan ole mikään muotibloggaajan walk in closet, vaan ihan tavallinen kahden aikuisen vaatehuone, tila ei noin sisustuksellisessa mielessä ole kovinkaan relevantti.

Ja sitten ollaankin jo työhuoneessa. Tässä huoneessa on tosiaan toinen alakerran tulisijoista, musta Upo, joka oli täällä jo valmiina kun muutimme. Nuohoojan kertomuksen mukaan sen paikalla on aikoinaan ollut puuliesi, ja tämä tila on tosiaan toiminut keittiönä.

Työhuoneen jälkeen ollaan sitten tuossa isommassa eteisessä. Tästä tilasta on aikoinaan lohkaistu myös meidän piskuinen kylppäri. Joku kysyikin eteispostauksessa kylppärin kuvia, mutta tosiaan niitä ei blogista löydy. Edellinen asukas oli juuri tehnyt kylpyhuoneremontin, ja päätimme heti, että kylppäri ei yksinkertaisesti kuulu remontin ensimmäiseen viisivuotissuunnitelmaan. Toki jouduimme sitäkin vähän järkeistämään peilikaapilla ja kääntyvillä suihkuseinillä (jotka vaativat vähän putkien uudelleen vetoa ym.), mutta noin muuten wc-kylppäri on edellisen asukkaan jäljiltä. Ja tosiaan kyseessä on tuollainen pienen kerrostalokylppärin kokoinen tila, joten mitään spa-osastoa meiltä ei löydy. 🙂 Kylpyhuoneen kohdalla on aikaisemmin ollut ovi meidän nykyiseen pianohuoneeseen, eli tätä tarkoitin, kun kirjoitin tiistaina, että tämä puoli talosta on kokenut eniten muutoksia vuosien varrella.

Seuraavaksi keittiö. Eli talon laajennusosa, jossa on aikoinaan toiminut kauppa. Tämän 50 neliöisen tilan alla meillä on tosiaan kellarikerros, eli kyseessä on se talon lämpimin huone (kylmä ei hohkaa lattianraoista). Keittiön oleskelutilapäädyssä (bambutuolien takana) on muuri, joka lämmittää keittiötä sekin. Kellarissa on lämmityskattila, jossa meillä palaa miltei ikuinen tuli – ainakin talviaikaan. Puilla hoidetaan niin vesikiertoinen lämmitys, kuin käyttövedenkin lämmittäminen.

Tämä tila on se, missä meillä pääsääntöisesti arkea eletään. Keittiössä ollaan aina, ja useimmiten vieraatkaan eivät tämän pidemmälle meillä päädy. Eräs blogini ahkerimmista kommentoijista muistuttaa myös jatkuvasti, että blogissani on liikaa kuvia keittiöstä, joten tämän huoneen syvin olemus lienee teille kaikille jo selvä. 🙂 Alla olevassa kuvassa näkyy ovi yläkertaan vieviin rappuihin ja piano-/olohuone -tilaan. Keittiön vesipisteen takana on eteisestä kulku kellariin, tieto, joka ehkä helpottaa huoneen hahmottamista. Niitä keittiökuvia viimeisen vuoden ajalta löytyy täältä, mutta onpa tilasta valtavasti blogissa myös niitä vanhempia kuvia, joita en ole vielä ehtinyt laittamaan tuonne keittiö-tagin alle.

Ja sitten on pianohuone. Huone joka sai nimensä miehen heräteostoksen pakkosijoittamisen myötä. Pianon takana näkyy yläkertaan vievät rappuset ja tähän tilaan tosiaan asennettiin kamina silloin heti muuttomme jälkeen.

Ja viimeisenä olkkari. Edelliseen huoneeseen isolla oviaukolla yhdistyvä (ja liukuovilla erotettava) tila, joka edellisen omistajan käytössä oli makuuhuone. Talon kylmin huone, josta on kulkuyhteys sinne meidän arkieteiseen, vaikka ovea ei juuri käytetä. Tarpeen tullen talon alakerran pääsee kuitenkin kävelemään ympäri.

Eli sellainen kierros. Osalle teistä tässä ei nyt ollut mitään uutta tietoa, koska kaikki nämä tiedot jo blogista löytyykin. Mutta kenties tosiaan tuon pohjapiirroksen (tai sitä muistuttavan) avulla voi hahmottaa paremmin huoneiden järjestyksen ja kuvien suunnan.

Tuolta blogin oikeasta laidasta löytyy tosiaan tuo avainsanapilvi, ja siitä eri huoneita. Niihin en ole kuitenkaan vielä ehtinyt kaikkiin kategorisoimaan postauksia kuin vasta viimeisen vuoden ajalta. Postauksia voi tietysti hakea myös tuolla haku-toiminnolla, joka löytyy sekin oikeasta laidasta. Joku kyselikin kuvia ja juttuja meidän pihasta ja puutarhasta, siitä minkä värinen talo meillä on jne. Esimerkiksi näitä juttuja löytyy tuolta puutarhassa– ja koti -tunnisteiden alta. Koti-kategoria pitää sisällään myös enemmän sitä remppaa ja taloa koskevaa sisältöä (kuten tulevaisuudessa myös tämän postauksen). Myös Instagramista löytyy joitakin juttuja, mitä blogissa ei ole, ja Facebookista tietysti ne kaikki ennen -kuvat ja kuvia remontin keskeltä.

Että sellainen! Nyt toivottelen teille oikein ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

Tallenna

Heissulivei!

Täällä on vietetty perjantaita toipilasmenolla, eli taudit tuntuu olevan nyt voitettuna ja tänään uskaltauduttiin jo kauppaankin. Täytyy sanoa, että tässä kun on nyt viikon ollut kotona joko itse sairastaen tai toista hoitaen, niin kyllä ne seinät jo alkavat vähän kaatua päälle. Vähän ollut noiden kotitöidenkin kanssa nihkeää, kun tavallaan kaikkea tekemistä on kasaantunut, mutta toisaalta ei yhtään hontsita tehdä niitä, kun pelkkä koti jo ahdistaa. Tänään sain kuitenkin heti kaupassa käynnin jälkeen jonkinlaisen inspiksen oikoa paikkoja, joten kai se on tuo mökkihöperyys joka passivoittaa. Itse asiassa, sain jopa kuningasidean ryhtyä ikkunoidenpesuun, mutta se into kyllä lopahti jotenkin yhtä nopeasti kuin tulikin. 🙂

Päivälliseksi bataattivuokaa, jolla pelastetaan myös viikonlopun ruokahuolto. Kaikenlaista ohjelmaa koko viikonlopuksi, joten ruuanlaittoon ei oikein jää aikaa. Meillä mennään arkena useampi päivä samalla menulla, ja välillä tätä käytäntöä pidetään yllä myös viikonloppuisin. Koska arjesta pitää kuitenkin jotenkin eritellä ne spesiaalimmat hetket, mies on luvannut tehdä tänään pitsaa. Illaksi kun on sovittuna videotreffitkin (käytetään tuon vanhan treffiohjelman nimeä puhuttaessa aikuisten sohva-ajasta lasten mentyä nukkumaan. Muistatteko, Marita Taavitsainen…?), niin pitsa sopii kuvioihin paremmin kuin hyvin. 🙂

Kuistilla alkaa olla jo hiukan keväisempi fiilis, nimittäin tuolla viileässä mulla on jemmassa joitakin sipulikasveja, joiden elämää yritän pitkittää. Nuo hyasintit on kylläkin jo ennen joulua hankittu, ja nekin aukesivat nyt vihdoin maaliskuun kunniaksi. Samoin kuin joulun aikaan, myös keväällä tuolta viileästä on kiva ottaa sisälle pientä piristystä vähän kerrallaan. Lämpimässä kun nuo kasvit menevät niin nopeasti ja ilo jää muutamaan päivään.

Myös vanha oliivipuun raato on innostunut kasvamaan uutta. Tänään katkoin uusia kasvustoja rankalla kädellä. Toisaalta sääli, koska noissa lehdissä on niin ihanan energisen vihreä väri!

Varsin tavallinen viikonlopun aloitus siis täällä. Mutta näin on hyvä, lopulta sitä ei ihminen niin kauheasti muuta tarvitsekaan.

Ihanaa viikonlopun aloitusta myös teille! ♡

Tallenna

Maanantaita muruset!

Kirjoittelin teille pari viikkoa sitten uudenvuodenlupauksestani, jonka tein Danone Activia yhteistyön innoittamana ja samalla startattiin huikea kilpailu. Kuka voitti 500 euroa oman lupauksensa helpottamiseen, se selviää tässä postauksessa, mutta sitä ennen hiukan omasta lupauksestani, eli siitä minäajasta!

Oma lupaukseni oli tosiaan irrottaa päivistä aikaa itselle, ottaa 24 tunnista yksi oman hyvinvoinnin ja jaksamisen vaalimiseen. Luonnollisesti yöunista tinkimättä. Muutama viikko ei tietenkään ole loppuyhteenveto kokonaisesta vuodesta, mutta jotain muutosta siinäkin ajassa pystyy korviensa väliin tekemään, ja lopultahan muutokset ovatkin sitä uuteen rytmiin tai rutiiniin totuttautumista ja uusien tapojen omaksumista.

Olen aina ollut hillitön ylisuorittaja, joka puuskuttaa höyryjunan lailla paikasta toiseen jopa siinä määrin, että se kuulemma ärsyttää kanssaeläjiä. On se sitten tiskikone, pyykkikone tai kuivausrumpu, kun piipittää, olen salamana liikkeellä. Useimmiten ravaan sinne tänne vauhdilla joka ei välttämättä tuloksen kannalta ole lainkaan hedelmällistä. Vaikka viimeiset vuodet ovat tahtiani jo hiukan hillinneet, myönnän, että vieläkin tulee hetkiä, kun en muka ehdi pysähtymään ja halaamaan puolisoani tai aikaa ei muka ole istua syömään. Kysehän on sellaisesta itse itselleen aiheutetusta kiireestä, jota ihminen itse ruokkii omalla käytöksellään.

Jo tuossa loppuvuoden aikana, kun tuntui, että kasasin itselleni vähän kaikenlaista ylimääräistä, sain mieheltäni erittäin hyvän neuvon ja ajattelemisen aihetta. Hän nimittäin muistutti, että lopputuloksen kannalta on paljon parempi ottaa sinne aamuun hiukan enemmän niitä nukuttuja tunteja ja tarttua sitten päivän ohjelmaan virkeänä ja levänneenä. Väsynyt ja kiukkuinen ihminen kun ei lopulta kykene kummoisiinkaan suorituksiin, ja tekeminen muistuttaa lähinnä mutaan juuttuneen auton tyhjää sutivia renkaita; Yritys on kova, mutta mitään ei tapahdu. Tästä viisastuneena olen nyt kääntänyt minäaika -ajatukseni juuri tähän jaksamiseen ja tehokkuuteen. Nimittäin, kun välillä puhaltaa höyryjä pihalle ja rentoutuu, jaksaa muita juttuja ihan eri tavalla ja energia tuottaa tulosta.

Alkuvuodesta yksi puheenaihe on ollutkin lepo. Yksilön oma hyvinvointi ja jaksaminen on nostettu yhdeksi työelämässä pärjäämisen kulmakiveksi, enkä lainkaan ihmettele miksi! On toki paljon ihmisiä, jotka eivät stressaa tai koen minkäänlaista painetta elämänsä millään osa-alueella, mutta suurta joukkoa nykyajan hektisyys ja jatkuva suorittaminen kuluttaa. Minäaika pureutuu juuri tähän ongelmaan ja hyödyttää kaltaistani pikkutarkkaa suorittajaluonnetta. Kun aluksi pakottaa itsensä pysähtymään, huomaa muutoksen hyödyn melko nopeasti. Aion siis jatkaa tätä pysähtymisen ja oman ajan vaalimista, opetella rentoutumista ja pysäyttää itseni vaikka väkisin!

Entä ne korvamerkityt 500 euroa? Tällä kertaa pisimmän tikun veti Minna kommentillaan “Lupasin, että pyrin syömään terveellisemmin ja liikkumaan enemmän. Olen hoikka, mutta syön aivan liian epäterveellisesti. Taloudellisen tilanteen vuoksi usein kuitenkin jätän yhtään kalliimmat terveelliset tuotteet kauppaan :/”

Tsemppiä lupauksien pitämiseen ja armollisuutta itseäsi kohtaan. Vuoden jokaisena päivänä ei tarvitse onnistua täydellisesti, lopulta se oikea suunta ja suurempi kokonaisuus painavat vaakakupissa yksittäistä päivää enemmän!

Iloa uuteen viikkoon!

Yhteistyössä Danone Activia ja

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Toivottavasti viikonloppunne on mennyt hyvin!? Täällä ainakin on vietetty laatuaikaa ja nautittu siitä pienestä vapaudesta, jonka viikonloppu tuo arkeen. On aikaa tehdä asioita, joita viikolla ei välttämättä ehdi –  aikaa viettää laatuaikaa.

Tänään laatuaika on omaa aikaa salilla, perheaikaa sohvalla, uunissa pitkään hautuvaa ruokaa ja ulkoilua. Perusjuttuja, jotka tekevät päivistä täydellisiä. Sunnuntaina huristellaan perinteisesti myös pyykkikonetta ja valmistaudutaan uuteen viikkoon oikomalla kotia järjestykseen. Maanantai alkaa huomattavasti lempeämmin, kun pakolliset kotityöt on tehty alta pois.

Tiedättekö, olen tässä muutenkin miettinyt noita hyviä valintoja. Eilen painelin nukkumaan jo yhdeksän jälkeen, heti lasten perässä, ja taisin olla untenmailla jo ennen esikoista. Hyvä valinta sinänsä, koska sunnuntaiaamuun sai herätä pirteänä ja täynnä virtaa. Eli aikalailla se vetämätön tai väsynyt olo on kiinni niistä omista arjen valinnoista. Huonot valinnat yleensä tekevät myös olosta huonon, kun taas ne hyvät antavat energiaa. Toki on sairastelut ja sairaudet, jotka imevät meistä mehuja, mutta noin muuten kokonaisuus on aika yksinkertainen: Sitä niittää, mitä kylvää.

Sunnuntai on meillä tällä kertaa myös leffapäivä. Olen luvannut pojalle, että katsomme yhdessä Harry Potter -elokuvat sitä mukaa, kun hän on lukenut kirjat, ja ensimmäinen kirja meni jo joulun pyhinä, mutta leffapäivälle ei muka jotenkin ole ollut aikaa. Tänään pitää korjata tilanne, ja aloittaa Potterit myös leffojen muodossa.

Hiusten suhteen me tytöt ollaan tänään ihan samiksia. Viime aikoina lettikampaukset ovat olleet lempparini, sillä edellisestä kampaamokäynnistä alkaa olla jo ihan liikaa aikaa. Ja toisaalta, piukkaan palmikoidut hiukset ovat ehkä paras kampaus liikkuessa. Ei ainakaan karkaa haituvia silmille tai otsalle. Eikä sen palmikon tarvitse edes olla mikään erityisen vimpan päälle treenatessa. Riittää, että hiukset pysyvät poissa tieltä.

Leppoisaa sunnuntaita, ja tehkää hyviä valintoja, joilla maanantaista saa ainakin hitusen mielekkäämmän!

Tallenna

Tallenna

Tuli ruotsalaisten lagom, tanskalaisten hygge ja nyt suomalaisten sisu. Eilisen uutinen oli, että The Times on listannut suomalaisten sitkeän sisun vuoden 2017 nousevaksi trendiksi. Meilläkin on siis jo oma kansainvälisestikin mediakelpoinen hyvinvointitrendimme!

Hauska juttu kuitenkin noin yleisesti tuo hyvä olo. Siis se kokonaisvaltainen pehmeämmillä arvoilla saavutettu hyvinvointi, josta nykyään puhutaan. Trendi, joka (toivottavasti) on tullut jäädäkseen, termistöstä sen enempää välittämättä. Nykyään kun ei oikein voi olla törmäämättä hyvään oloon, jaksamisen pohdiskeluun ja henkisen kapasiteetin ylistämiseen. Hyvä olo ja pehmeämmät elämänarvot noin kokonaisuudessaan on trendi, joka lähti kunnolla kiitoon downshiftauksen myötä ja saavuttaa nyt suurta yleisöä lähes jokaisessa (ensimmäisen) maailmankolkassa.

Vanha sanonta, “siitä puhe, mistä puute”, pätee kai tähänkin: Ensin pitää käydä liki pohjalla, jotta nähdään tarve muutokseen. Toisin sanoen, nykyajan vitsaus on oikeasti paha olo, ja hyvä olo vasta vastine itse ongelmaan. Siinä, missä miljoonat kanssasisareni, myös minä tavoittelen hyvää oloa. Tavoittelen tasapainoista arkea, virkeää ja levollista mieltä, energistä perhe-elämää ja vetreää kroppaa. Mutta miksi? Samasta syystä kuin kaikki muutkin: Nykytilanne ei miellytä, pitää tavoitella muutosta.

Vaikka hyvä olo ei olekaan enää pelkkä tammikuun trendi, on alkuvuosi luonnollisesti sitä aikaa kun asiaan tartutaan aktiivisemmin. Lupasin itselleni minäaikaa, enkä ole tullut toisiin aatoksiin – päinvastoin. Ja siitäkin huolimatta, että minäaika välillä jää lyhyeksi, huomaan, että aika itseni kanssa on ollut jatkoa ajatellen antoisampaa kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Mitä enemmän mietin hyvää oloa ja omaa jaksamistani, sen tärkeämmiksi nuo asiat itselleni osoittautuvat. Ajatustyön suurimpia oivalluksia ovatkin olleet juuri ne oivallukset, ei niinkään ne konkreettiset teot. Tällä tarkoitan sitä, että rentoutuminen ja hyvä ravinto eivät tuo todellista hyvinvointia vain sillä, että niitä suoritetaan, kun näin patistetaan naistenlehdissä tekemään. Todellinen hyvinvointi tulee vasta sitten, kun oivaltaa, mikä merkitys esimerkiksi sillä levolla tai ravinnolla omaan jaksamiseen ja hyvään oloon on – ja varsinkin, mikä se merkitys on pitkässä juoksussa ja suuremmassa kokonaisuudessa.

Olen vuosia kuullut ajattelevani ihan liikaa. Tätä ajatusta on tuputtanut niin mieheni, kuin jotkut blogin lukijoistakin, enkä suinkaan kiellä. Olen pohtiva ja analysoiva luonne, pallottelen ja punnitsen, mietin miksi ja minkä vuoksi. Nyt alkuvuonna pääni sisällä on poukkoillut hyvä olo kuin pöytätennispallo olympialaisten nelinpelissä. Hetki sitten julistin vuoden 2016 olleen hyvän olon -vuosi, mutta veikkaanpa, että tänä vuonna ei jäädä ainakaan Pekkaa pahemmaksi. Ei tietenkään, koska elämme aatteen kulta-aikaa. En mahda kuitenkaan mitään sillekään, että mieleeni pyrkii kysymys, miten ihminen voi saada vajaassa 33 vuodessa elämänsä siihen jamaan, että suurin haave on lopulta hyvä olo!? Onko trendi sittenkin vain yltäkylläisyyden luoma vääristymä: Vaikka ihmisellä on likipitäen kaikki, mikään ei kuitenkaan riitä. Muna vai kana, kas siinäpä pulma!

Fiksaationi hyvinvointiin on kuitenkin aiheuttanut pienilaatuista blogikriisiä pääni sisällä. Jonkinlainen lukko on syntynyt siitä ajatuksesta, että tämä kun ei ole mikään “hyvinvointiblogi”, joten miksi siis jatkuvasti tuputtaisin aihetta sisustusvinkkejä etsiville lukijoilleni? Takautuvasti iskevä kolmenkympin kriisi, vai puhtaasti trendiaallon harjalle pyrkimistä? Mene ja tiedä, mistä kaikki into kumpuaa, mutta ehkä saan otettua siitäkin selvää. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että hyvä olo tulee olemaan entistä enemmän esillä tässäkin blogissa. Voisin melkein sanoa, että tahdottepa tai ette. Nimittäin, jos jotakin olen blogivuosien aikana oppinut, niin sen, että tätä pitää tehdä juuri siten kuin itsestä parhaaksi tuntuu. Olette kenties kuulleet myös sananparren laulamaan käsketystä kukosta?

Palatakseni suomalaiseen sisuun, uskon, että tässä on ihan oikeasti tervetullut kortti terveyden ja hyvinvoinnin pakkaan. Mikäpä sen parempi kaveri kaatumiseen tai epäonnistumiseen. Ylös vain ja eteenpäin – kohti uusia haasteita. Aina ei voi mennä ihan nappiin edes hyggeillessä, mutta sisukas jaksaa opetella tätäkin taitoa.

Hyvää oloa keskiviikkoonne!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Heissan ja perjantaita!

Taas on viikonloppu ovella, ja viikot vierii hurjaa vauhtia. Niin paljon oli juttuja, joita piti tehdä tälläkin viikolla, mutta kappas, ne jäivät jälleen tekemättä. 🙂

Mutta hei, nyt pitää hiukan pöhistä sokerista! Tai oikeastaan sokeririippuvuudesta. Tai ei, nyt pitää pöhistä siitä, kun huomaa, ettei olekaan sokeririippuvainen!!!

Kas, kun näin tammikuussa huomaa, että blogin vanhoihin terveys- ja treeniaiheisiin postauksiin tulee jonkin verran liikennettä Googlen kautta. Näitä hakusanoja on aina mukava seurata, ja kuten nytkin, ne kertovat paljon vallallaan olevasta trendistä. Niinpä sitten bongasin tuossa jokunen ilta sitten liikennettä tulleen hakusanoilla “sokeriton ruokavalio päänsärky”. Ihan silkasta mielenkiinnosta klikkasin sitten itseni lukemaan kyseistä  Sokerin sanelemaa -postausta, johon herra Google oli helpotusta etsivän nettisurffaajan ohjannut. Ja katinkontit kuulkaas! Lukiessani tekstiä haukoin henkeäni ja pohdin, että mitä hittoa!?! Onko tämä teksti oikeasti mun kirjoittamaa? Ja mikä hassuinta, olen kirjoittanut tuon Sokerin sanelemaa -tekstin vain alle vuosi sitten!!!

En nyt lähde kopioimaan koko tarinaa tähän, koska kaikki löytyy tuolta yllä olevan linkin takaa. Lyhyesti tiivistettynä teksti kertoo järkyttävästä sokerikoukusta ja cola zero -riippuvuudesta. Itse asiassa, mieleni antaa nyt pieniä takaumia viime keväältä ja muistan nyt ne kivut ja säryt (vieroitusoireet) sekä itkupotkuraivarit, jotka päättyivät siihen, että makasin lattialla ja itkin kuin pieni lapsi. Miksi? Koska kehoni huusi sokeria. Luoja!

Tuon sokerittoman kokeiluni jälkeen julistin, etten koskaan luovu kolajuomista täysin, enkä suinkaan siitä valkoisesta sokeristakaan. Tämän lupauksen olen kyllä pitänyt, mutta vajaassa vuodessa elämä on tällä saralla tehnyt suuren muutoksen. Nimittäin minut tavoittaa ani harvoin kaupan karkkihyllyltä, ja jos tavoittaa, olen melko varmasti ostamassa karamellia jollekulle muulle.
Syön edelleen karkkia, jos sellaista on tarjolla, mutta sietokykyni eri värisiä lisäainemöykkyjä kohtaan on laskenut. Nykyään karamellit aiheuttavat kuvottavaa oloa jo pienestäkin määrästä. Suklaan kanssa olen sujut, mutta senkin syöminen on rajoittunut pitkälti kyläilyyn, tai niihin kertoihin, kun napaan suklaata suuhuni puhtaasti verensokeria kohentamaan kun kaappi ammottaa tyhjää banaanien ja pähkinöiden kohdalta. Loppuvuodesta oli useampia päiviä, kun nappailin suklaata ihan silkkaan nälkään, mutta se ei aiheuttanut minkäänlaista riippuvuutta. Painoni jopa tippui, kun energiansaanti jäi päivittäistä kulutusta pienemmäksi. Terveellisyyden kanssa tuolla ei tietenkään ole mitään tekemistä, mutta pointtini on se, että suklaa oli puhdasta polttoainetta, eikä siihen liittynyt mitään sen suurempaa tunnesyöpöttelyä.

Kolajuomien (tai nyt puhutaan kyllä vain siitä Zerosta,) suhteen homma on likipitäen sama. Voi mennä viikko tai puolitoista, etten juo colaa, vaikka sitä olisi jääkaapissa. Saattaisi mennä pidempäänkin, jos mieheni ei tarjoaisi lasillista silloin tällöin kun vietämme sohva-aikaa lasten mentyä nukkumaan. Kunnon hikisiivouspäivän lomassa jääkylmä amerikanvesi maistuu mainiolle, mutta sen suurempaa riippuvuutta en tunne enää siihenkään.

Vajaan vuoden aikana mieheni on useampaan otteeseen olettanut, että yritän epätoivoisesti laihduttaa, kun kieltäydyn jatkuvasti erilaisista herkuista. Ja itse en edes kieltäessäni huomaa toimivani kummallisesti. Kas kun ei vaan tee mieli makeaa. Vajaan vuoden aikana olen jättänyt muutaman kerran jälkiruokani kesken, ja yllättänyt itseni jääkaapissa vanhenneiden leivonnaisten edestä. Ennen joulua siivosimme keittiön komeroita, ja heitimme pois läjän ylipäiväisiä karamelleja ja suklaata. Nyt kaappi on taas täynnä makeaa; On synttäriherkkuja, on joulusuklaata ja ties mitä pussia ja käärettä. Ja siellä ne ovat kaikessa rauhassa, en puputa niitä pitkin päivää ja iltaa. Ja tajusin tämän kaiken vasta luettuani oman kirjoitukseni. Enpä olisi koskaan uskonut tähän, muta herran pieksut, olen vapaa sokerikoukusta!!!

Tähän loppuun olisi hurjan ihanaa listata kaikkia positiivia asioita, joita muutos on tuonut elämääni, mutta en nyt juuri keksi montaa. Joo, ehkä iho on parantunut vähäsen, mutta toisaalta, muutos on ollut sen verran hidasta, etten ole edes itse tajunnut sitä. Miten siis olisin osannut listata positiivisia muutoksia, kun en edes etsinyt niitä?! Kun en oikeastaan edes yrittänyt muuttua.
Yksi asia on kuitenkin toisin, sen ymmärsin, kun jäin oikein pohtimaan asiaa: Moraalinen sokerikrapula on poissa! Ei huonoa omaatuntoa, ei itsensä soimaamista. Ja se on ehkä juurikin se kaikkein arvokkain palkinto, sillä se vaikuttaa niin kovin moneen asiaan. Itsetunto kun kuitenkin rakentuu niistä pienistä pikseleistä.

En tiedä, ehkä suosittelen viikon parin sokeritonta, ja niiden vieroitusoireiden kohtaamista. En kuitenkaan liputa minkään pidempiaikaisen totaalikieltäytymisen puolesta. Uskon nimittäin edelleen kielletyn hedelmän kiroukseen. Niitä tavallisia hedelmiä, sekä pähkinöitä ja muita pieniä terveellisiä naposteltavia, suosittelen sitten sitäkin enemmän. Ja tietysti sitä kunnon ruokaa ja tasaisia ateriavälejä, jottei suklaa olisi myöskään se polttoaine. Kun on juhlan paikka, maailma ei kaadu syötyihin herkkuihin. Arki sen sijaan on tässäkin asiassa se ratkaiseva tekijä.

En siis osaa antaa mitään simsalabimneuvoa, mutta sen voin todeta, että mitä ikinä se sitten vaatiikin (särkevät raajat ja jyskyttävän pään, huutoa, itkua, raivoa tai kunnon parisuhderiidan), niin onpa se kaiken sen vaivan arvoista! 🙂

Kuvissa tämän päivän vihreät. Kaunis väri, mutta harvemmin tulee vedettyä päälleen. Housut ja neule molemmat Twist & Tango.

Ihanaa viikonlopun aloitusta!

Tallenna

Hei ihanat ja suloista sunnuntaita!

Täällä vietetään totaalista kotoilupäivää, nautitaan kiireettömyydestä ja laiskasta tunnelmasta. Ikkunan takaa avautuu maisema, jonka talvinen kuura on muuttanut satumaisen kauniiksi. Luvassa siis myös ulkoilua. Täydellinen sunnuntai!

Muutama kuva meidän sunnuntailta. Ihan tavallista elämää, eikä sen enempää tarvitakaan.

Levollista päivää myös teille!

Tallenna

Aurinkoa ihanat! Vitsi mitkä kelit. Jotenkin tuo talvi tulee nyt niin tarpeeseen, vaikka tosin ihan paukkupakkasten ystävä en ole minäkään.  No, pakkasellakin on tehtävänsä, joten antaa nyt paukkua hetken aikaa ainakin.

Eilen ohjelmassa oli vuoden ensimmäiset treffit. Vähän aikuistenaikaa lasten yökyläillessä mummulassa. Ulkona syöminenkin osaa joskus olla luksusta, vaikka romanttiset kävelyt Aurajoen rannassa jäivätkin pakkasen vuoksi tekemättä. Tänään uni olisikin sitten maittanut vähän pidempään, mutta kas eikös sen uunin korjaajan pitänyt nyt sitten tulla aamulla viisitoista yli kahdeksan! Ja sekin aivan turhaan, mikä ketutti entistä enemmän. Heti joulun pyhien jälkeen kun varasimme takuuhuoltoa, huollon tekevä yritys ilmoitti, että asiaan tarttuminen menee tammikuun viidenteen, jotta tarvittavat osat ehtivät saapua. No, tänään täällä kävi korjaaja toteamassa, ettei uunille voi nyt tehdä mitään, vaan hänen pitää tilata se osa ensin! Whaaat!?! Ollaankohan tässä nyt sitten uunitta toisetkin puolitoista viikkoa…

Vaikka pieni irtiotto tulikin hyvään saumaan, vanhassa talossa huomaa kyllä sen, ettei kotona ollut illalla kipinävahtia. Kylmässä nukutut yöunet olivat tosin parhaat pitkiin aikoihin, mutta aamulla kolea talo laittoi kyllä viluttamaan. Luulin jo aamulla hetken kamiinan kyljessä värjötellessäni, etten selviä talvesta, mutta eiköhän sitä taas tästäkin vilusta yli päästä. Tosin eipä ole Kyllillä ja Almallakaan ollut tänään hinkua ulkoilemaan, ja Taavi nyt etsii aina muutenkin sen talon kuumimman paikan. Muistan kuinka jo lapsena kadehdin kissaa, joka jäi talviaamuisin loikoilemaan kylpyhuoneen lattian kuumimpaan kohtaan. Ollapa kissa!

Saatatte ehkä arvata, että nahkikset ovat ottaneet paikan housujen kunkkuna. Tällä kertaa yhdistin ne pitkään neulettakkiin (Ellokselta) ja kokonaisuus on jälleen sopivan rento.

Ihanaa loppiaisenaattoa ja pitäkäähän itsenne lämpöisinä! ♡

Tallenna

Aikaa saattaa päätökseen yksi vuosi, aloittaa uusi luku elämässä. Ei sillä, että uskoisin keskiyön muuttavan automaattisesti kenenkään elämää tai tuovan siihen varsinaisesti sen erikoisempaa sisältöä. Mutta uusi alku, tai puhdas pöytä, ovat usein hyviä vedenjakajia. Vuodenvaihde on ehdottomasti hetki, jolloin kannattaa kuitenkin tehdä jonkinlainen tilinpäätös, ja ainakin alustava suunnitelma tulevan varalle.

Itselleni vuosi 2016 jää mieleen tasaisuudestaan. Elämä on toki heitellyt laidasta laitaan, kuten sillä on tapanakin, mutta verrattuna edellisiin vuosiin, olo on pysynyt hurjassakin kyydissä seesteisempänä ja tasaisempana. Olen siis kiitollinen, tyytyväinen ja koen myös jonkinlaista onnistumista.

Toki toivon aina parempaa – ihminen kun olen. Silti uskon, että samoin kuin edellisinä vuosina, myös tulevana vuonna oma tekeminen ja oma suhtautuminen asioihin ovat avain onneen. Ei pikavoittoja, eikä oikoteitä. Hyvät valinnat ja itsensä kuunteleminen – niistä syntyy yleensä parhaat tulokset.

Kiitän teitä kaikkia vuodesta 2016. Viime päivien lomailu on tehnyt hyvää, ja uskon, että tammikuussa virtapankit on ladattu siihen kuntoon, että vuosi 2017 saadaan bloginkin suhteen käyntiin energisissä merkeissä. Tulevasta en liiemmin tiedä itsekään, mutta ainakin alkuvuodesta on luvassa hyvää oloa. Muuten edetään kuten tähänkin asti: Elämä kuljettaa!

Nauttikaa vuoden viimeisistä tunneista ja iloitkaa uuden vuoden saapumisesta. Edessä on jälleen 365 päivää aikaa olla onnellinen ja kiitollinen!

Hyvää uutta vuotta 2017!

Tallenna

Tallenna

Valkoinen talvimaisema on vaihtunut vesisateeseen ja pimeyteen. Koskaan aikaisemmin meillä ei ole ollut joulukuusta näin aikaisin, mutta toisaalta, koskaan ennen se ei myöskään ole tuottanut näin paljon iloa. On nimittäin suuri onni, että koti henkii joulua siinä vaiheessa, kun maisemat muistuttavat marraskuun sateista.

Tämän suhjuisen päivän ilo on löytynyt kynttilöistä, joulun tuoksusta ja joululauluista. Jälkimmäisten kohdalla tein kuitenkin sen havainnon, että lumi ja valkoinen maisema kuuluvat melko olennaisesti joululaulujen lyriikkaan.

Viikon joulujuhlailta numero 2 starttaa kohta, joten jouluista tunnelmaa on luvassa lisää. Loppuvuoden väsymys tosin alkaa painaa jo harteita, ja tässä kohtaa päivää viimeistään kaipaa jo vällyjen väliin.

Tunnelmallista iltaa! ♡

Tallenna

Tallenna

Tallenna