Moikka!

Uusi viikko ja uudet, sekä tutut vanhat kujeet. Takana kuitenkin kiva viikonloppu, kokonainen lauantai ihan turistina Tampereella ja aimo annos iloista seuraa  ja hersyvää naurua. Niin ja tietenkin hyvää ruokaa, skumppaa ja suklaata.
Joskaan maanantaiaamut koskaan on niitä viikon kohokohtia, mutta tänään piti kyllä vähän nieleskellä arkea ja valkoista maata. Mutta hei, on sitä ollut pahempikin lumitilanne vielä vappunakin, joten kaipa tuo tuosta. Jotenkin en vain jaksanut uskoa sääennusteisiin eilen kun pakattiin talvivaatteita kiertoon meneväksi.

Olen tässä viimeiset pari viikkoa naureskellut hiljaa mielessäni (ja välillä ihan ääneenkin) sitä, miten ihminen voikin muuttua niin paljon. Nimittäin se Emilia, joka vielä parikymppisenä kampasi matonvipsuja ja huolehti tavaroiden muodostavan laskutasoonsa nähden 90 asteen kulmia, olisi varmaan kuollut jos olisi päässyt teleporttaamaan nykyhetkeen. Ja ei, se parikymppinen Emilia ei myöskään olisi koskaan voinut kuvitella, että se silloinen poikaystävä luonnehtisi asumisemme olosuhteita kaaokseksi. Varsinkin kun meneillään ei ole mitään remonttiin viittaavaakaan.

Tottakai blogeissa näkyy rajattuja paloja ihmisten asumisesta ja elämisestä, ja tottakai jokainen tietää, että lapsiperheessä ei kaikki kulmat ole aina ihan tiptop. Nyt on kuitenkin pakko tunnustaa, että se neuroottiseksi siivoojaksi ja järjestyksen intohimoiseksi rakastajaksi tunnustautunut Emilia on joutunut ihan pikkuisen joustamaan kriteereistään. Nielin tämän totuuden viimeistään, kun jouduin perjantai-iltana suihkun jälkeen etsimään puhtaat pikkuhousut pianon päältä. Ja kyllä, samalla oli annettava synninpäästö muullekin perheelle siitä, että ne viikkaamani puhtaan pyykin kasat ei välttämättä aina ihan välittömästi siirry siisteiksi pinoiksi kaappeihin. 😀

Täten tunnustan, että oma vaatevarastoni on pikkuhiljaa kasaantunut pyykkikoneen kautta pianon päälle (älkää edes kysykö, miksi juuri pianon päälle!) ja otteeni järjestyksen ja siisteyden suhteen on alkanut lipsua. Mutta kuinka ihanalta tuntuikaan, kun mies eilen illalla palasi esikoisen kanssa peleistä ja sisään astuessaan silmiään pyöritellen totesi, että täällähän on siivottu. Monta vuotta kun tämä asia piti ihan erikseen ilmoittaa, mikäli puhdistusaineen tuoksu oli päässyt eteisestä jo haihtumaan. Nyt riitti kuulkaas ihan vain, että eteiseen mahtui astumaan. Miten hienoa! Joskin päätin, etten ihan hetkeen ehkä päästä tilannetta näin pahaksi.

Mutta miksi näin? Ehkä ihan helpointa olisi syyttää ruuhkavuosia ja sitä, että aika menee lähinnä siihen, että saa ruokaa lasten suuhun jossain välissä. Mutta, uskomatonta tai ei, ihan rehellisesti syy on siinä, että kohta 17 vuoden koulimisen jälkeen myös puolisoni on ryhtynyt ottamaan enemmän vastuuta kotitöistä. Äkkiseltään voisi toki ajatella, että tuloksena olisi kaksin verroin siistimpi koti, mutta ei suinkaan. Juttu on hirvittävän psykologinen, kuten ystävämme Hercule Poirot saattaisi todeta. Nimittäin minä olen osannut ottaa rennommin, kun tiedän, ettei kaikki vastuu roiku ainoastaan minun harteillani. Vuosia saatoin perua vaikka treenit vedoten siihen, että kotona on pakko myös siivota, mutta lasten kasvaessa ja kotitöiden jakaantuessa tasapuolisemmin on ollut helpompi myös kasvattaa sellaista tervettä itsekkyyttä. Ja on muuten ihanaa paiskata ovi kiinni ja unohtaa taakse jäävä kaaos hikoillessa. Ja vielä ihanampaa kun kotiin palatessa huomaa, että joku on ripustanut pyykit kuivumaan, tyhjentänyt tiskikoneen, raivannut keittiön ja kenties pessyt jopa vessan!

Kun viime viikolla olin lääkärissä ja minulta kysyttiin, että mites toi stressi, mietin toki tulevan illan minuuttiaikataulua, pianon päälle kasaantuvaa pyykkivuorta ja kenkien, takkien reppujen ja mailojen valtaamaa eteistä. Samaan aikaan summasin mielessäni, että seinillä ja lattioilla ei ole oksennusta ja kaikilla on sängyssäkin puhtaat lakanat. Niinpä kerroin myös nuorelle lääkärille, että ei kuule ole ongelmaa. Elämä on just nyt aika hyvällä mallilla.

Huomenna pitäisi lähteä parin päivän työreissuun. Pikkuhousut on taas omalla paikallaan lipaston laatikossa, ja sieltä niitä pitäisi jossain kohtaa ehtiä siirtämään myös kapsäkkiin. Muutama muukin asia pitäisi ehtiä tänään toimittamaan, mutta toisaalta juoksulenkkikin voisi tehdä terää!

 

 Maanantailistalla uuden viikon varalle vähän joka sorttia. Kirsikkana kakun päällä kuitenkin twerkkausta, joten ihan huono viikko ei voi tästä(kään) tulla. 😀

Ja kyllä! Edelleen tykkään pianosta enemmän ilman pikkuhousuja. 🙂

Tervehdys! Ja paino sanan etuosassa, siinä terveessä. Täytyy sanoa, että ihan hetkeen ei tarvitse taas meille tuota vatsatautia tulla. Pahnanpohjimmainen otti lajissa jopa pari kierrosta ja kyllähän se on aika rankka rupeama. Varsinkin pienelle ihmiselle.

Mutta hei, elämä jatkuu. Tänään päästiin taas arjen syrjästä kiinni ja normaaliin viikkorytmiin. Tämäkin tekstinpätkä syntyy tässä Klaaran viulutunti kuunnellessa. 😀 Voi että miten arki tuntuukin ihanalle. Ja hei, mikä ihana kevät! Huhtikuu toden totta!

Kevätkylvöni alkavat olla siinä vaiheessa, että nyt pitäisi mitä pikimmiten jo ryhtyä koulimaan taimia suurempiin ruukkuihin. Ja pelargoniatkin pitäisi istuttaa. Kyllähän tässä kuulkaas vielä kunnon kevätstressi saadaan päälle, kun oikein alkaa tekemättömiä juttuja listaamaan. Eikä tekisi lainkaan pahaa, jos haravoinnitkin laittaisi alulleen. Ja se ikkunoiden pesu, ja ja ja ja…. 😀

Vähän tässä on jo mennyt päivistäkin sekaisin, mutta hei, tänään on jo torstai. Loppuviikko meneekin ihan lystikkäästi. Tänään kahvakuulaa, perjantaina spinningiä ja lauantaina pitkään odotettu tyttöjenreissu. Aurinko paistaa ja elämä hymyilee! ♡

 

Ihanaa alkanutta huhtikuuta ja mukavaa torstain jatkoa!

Torstaita!

Hirveää haipakkaa tuntuu menevän tämäkin viikko. Hyvä kun kyydissä yrittää pysyä. Mutta vanha sanonta torstaista ja toivosta on kyllä osoittautunut paikkansa pitäväksi. Ollaanhan tässä jo oikeasti taas voiton puolella.

Mun mieleni on heittäytynyt jo niinkin keväiseksi, että pohdin jo nakkaavani taljat pois ruokapöydän ympäriltä. Jotenkin mieli kaipaa sellaista keväistä keveyttä myös keittiöön. Vähän samaan tapaan kuin se makuuhuoneen kevätkohennus. Enkä oikeastaan tiedä muuta tapaa keventää keittiön ilmettä, kuin juurikin karsimalla osa taljoista pois. Ehkä se loppu hoituu sitten ajallaan kun kevät etenee kesään. Vaikka yleisesti ottaen olen ihan tyytyväinen siihen, että koti näyttää jokseenkin samalta joulusta juhannukseen ja toisin päin, nyt just voisin muuttaa ihan kaiken. Pitää varmaan laittaa lotto vetämään. 😀

Tämä viikko on ollut yhtä päänsärkyä ja juuri nytkin tuntuu kuin joku hakkaisi lekalla ohimoille. Asiaa ei helpota, että viikko on ollut aika intensiivistä koneen naputtamista. Mutta onneksi on kahvakuulailta. Yleensä kun liikunta auttaa parhaiten tähänkin vaivaan.

Niin että meillä näyttää jokseenkin samalta kuin aina ennenkin. Jos lotossa tärppää, huomaatte sen siitä, että keittiön valaisimet, työtasot, ruokapöytä ja tuolit vaihtuvat toisiin.  Älkää kuitenkaan pidätelkö hengitystänne. 😀

 

Kivaa iltaa! ♡

Ollaan tässä naureskeltu mieheni kanssa sitä, miten vielä joitakin vuosia sitten ajeltiin ihan arki-iltana kaupunkiin ja tapettiin aikaa tehden ruokaostokset suuremmassa marketissa. Tuo tuntuu tätä nykyä aika kaukaiselta ajanjaksolta, kun sitä aikaa ei enaa juuri ole tapettavaksi asti. Päinvastoin, kun kaupunkiin pitäisi lähteä vartavasten hakemaan jotakin tiettyä, tuntuu, ettei sopivaa aikaa löydy mistään. Eilen illalla tuli tällainen pakottava tarve lähteä hakemaan esikoiselle uusia nappiksia, vaikka ohjelmassa olisi ollut kaikkea muutakin. Tänään olen kuitenkin aika tyytyväinen, että asia hoidettiin jo eilen ja se on nyt pois tämän päivän ohjelmasta. Keskiviikkoilta on ehdottomasti siitä viikon helpoimmasta päästä, joten tiedossa on liki vapaailta harrastuksista ja kiireestä. Löysin kuitenkin itseni pohtimassa, että mitä sitä sitten lainkaan tekisi. Leipoisi sämpylöitä, imuroisi vai lysähtäisi kerrankin rauhassa nauttimaan olostaan. Valitsin viimeisen – kuinkas muutenkaan. 🙂

Koska pääsin eilen myös pikkuisen paremmalle lehtihyllylle, nappasin matkaani uusimman Lantlivin numeron. Sen seurassa on mukava kasvattaa kesänkaipuuta ja multasormien kutinaa.

Vaikka täällä on tänään ollutkin vähän harmaampi päivä, kevät on silti ottanut kunnon harppauksia eteenpäin. Lumet hupenevat silmissä ja maa kuivuu. Yhdellä pellolla voi olla satapäin paluumuutavia hanhia ja joutsenia. Kun niitä peltoja on useampia peräkkäin näky on oikeasti aika mieletön!

Mutta nyt takaisin kesäisten inspiraatioiden pariin. Kahvia ja sitten hetkellinen oikaisu sohvalle. Olemisen sitämätöntä keveyttä, sanoisin!

Ihanaa iltaa!

**Samsung The Frame -tv medialainassa

Heippa maanantai ja uusi viikko!

Kerroinkin eilen, että kävin viikonloppuna kirppiksellä ja mukaan tarttu muutama kiva löytö. Niitä siis tänään. Tammikuussa kirjoitin enemmän kirppisfilosofiastani  ja ajatuksistani vanhan tavaran suhteen. Postauksen voit lukea tästä linkistä, ja se selittää ehkä enemmän myös tämän viikonlopun toimintaani.

Koska pääsääntöisesti siis ostan kirpputorilta vain halvalla ja yleensä alle vitosen löytöjä (osa harrastuksen viehätystä on etsiä ne edulliset yksilöt), jätin lauantaina valkoisen tuolin ostamatta, maksoihan se sentään kokonaista kahdeksan euroa. No, yön yli nukuttuani ja asiaa harkittuani päätin heti aamu kuudelta (tai ehkä jo herättyäni keskellä yötä), että mikäli tuoli on edelleen paikallaan, kun kirppis sunnuntaina kymmeneltä avautuu, on kohtalo tarkoittanut, että tuoli kuuluu minulle. Ja niinpä jätin lapset siivoamaan aamupalapöytää ja hurautin kirppikselle, jonka parkkipaikalla tajusin, että lompakkoni onkin kotona. Mietin, että käyn kysymässä, voinko jättää tuolin siihen kassalle varaukseen kunnes haen lompsani, mutta koska kirppistelyn jännitys piilee kuitenkin siinä, että asiat eivät saa olla liian helposti saatavilla, hurautin kotiin hakemaan pussini ja taas takaisin kirpputorille. Myönnetäköön, että autosta ampaisin jo aika vauhdilla ulos, ja kirppiksen käytävillä laitoin tossua toisen eteen niin että jopa Sari Essayah olisi todennäköisesti jäänyt toiseksi. Onhan sunnuntai aamu aika suosittua ja ruuhkaista aikaa kirpputoreilla, ja päässäni takoi, että ihan varmasti joku muukin on bongannut tuolikaunottaren. Mutta siellä se oli. Valkoinen Dejavu 378 – kahdeksalla eurolla!
K a h d e k s a l l a   e u r o l l a !

Löysin myös ihanat vanhat Arabian kukkalautaset ja tarjoiluvadin. Kallein oli suuri Kesäkukka -sarjan lautanen, se maksoi kokonaista kolme euroa. Hyvä löytö, koska muutaman pöydän päässä joku pyysi saman sarjan keittolautasesta 35 euroa.

Tietynlaiset kukat vaativat tietynlaisen maljakon, mutta toisaalta tietty maljakko voi olla kuin tehty tietynlaisia kukkia ajatellen. Äidilläni on pieni kristallimaljakko, johon on aina laitettu valkovuokot. Jos kotonani joku viittaa valkovuokkomaljakkoon, kaikki perheenjäsenet tietävät mistä vaasista on kyse. Itsellänikin on jo valkovuokkomaljakko (tänä keväänä itse asiassa vasta hankittu), mutta kirppikseltä löysin nyt myös kivat pikkumaljakot, joiden varsinainen käyttötarkoitus oli selvä heti ne nähdessäni.  Pieni metallimaljakko on nimittäin kuin tehty juhannusruusun oksalle ja “kristallivaasi” tulevan kesän daalioille.

Rouva Anna Stenfors on saanut onnitteluja, ja postimerkin kaksipäisestä kotkasta ja postileimasta päätellen, tuolloin elettiin vielä visusti Venäjän vallan alla. Millaista lie ollut Annan ja Selman elämä tuolloin.  Söpö vanha postikortti maksoi 50 senttiä.

Tuolin vanerisen istuinosan maali on pikkuisen krakeloitunut, mutta hinnan huomioon ottaen ei ollenkaan liian pahasti.

Me saatiin tänään iskä taas kotiin, joten illalla nautitaan siitä, että koko perhe on taas kasassa. Lähinnä se on jotain vähän parempaa iltapalaa, koska nämä viikon ensimmäiset on melko harrastusten täyteisiä.

Aurinkoista maanantain jatkoa teillekin!

Perjantaita!

Huhheijaa. Onpas ollut vauhdikkaat pari päivää pikkupotilaani kanssa. Eilen illalla vielä syöksyin ämpärin kanssa siihen malliin, että onnistuin polttamaan polveni villamattoon jopa housujen läpi. No mutta hei, se villamatto säästyi! Parille muulle matolle ei ole käynyt yhtä onnekkaasti. Ja jos on kärsinyt kuivista käsistä ja halkeilevista sormenpäistä koko talven, niin tämän raivokkaan käsienpesun ansiosta olen saanut sormeni jo verille asti. Eipä silti, parempi tämä kuin esikoisen taannoinen oksennustauti automatkalla Vaasasta Ouluun. No mutta ei mennä siihen!

Tässä kun on sivutuotteena tullut pestyä melkoisesti pyykkiä, päätin makuuhuoneen lakanoiden vaihdon yhteydessä freesata vähän koko huonetta. Jotenkin koko makkari tuntui kauhean tunkkaiselta. Osasyynä tietenkin pakottava puhdistamisen tarve ja osasyynä makkariin paistava aamuaurinko, niin tai näin, tuli ihan hirveä tarve karsia ja vaalentaa. Olen jo pitkään miettinyt ottavani pois Love Warriorsin julisteen ja nyt vihdoin sain aikaiseksi. Mutta homma ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen. Nimittäin juliste oli ollut paikallaan sen verran pitkään, että seinään oli jo ehtinyt syntyä vaaleampi alue julisteen alle. Ja alakulmistaan kuva oli kiinni seinässä maalarinteipillä, jonka liimaan oli tarttunut sen verran pölyä, ettei seinä näyttänyt kovinkaan freesiltä. Kun potilas vihdoin eilen iltapäivällä nukahti, juoksin kellariin ja pengoin esiin pensselin ja ämpärin jossa oli tuon kalkkimaalin rippeet. Uhrasin projektiin vispilän jolla sain paksuksi kuivuneen kalkkimaalin taas ohennettua maalauskelpoiseksi. Ja siitä se idea sitten lähti. Tuli maalattua makkari.

Eilen illalla olikin sitten aika ihanaa nukahtaa puhtaan vaaleassa makkarissa, eikä aamun herääminenkään huono ollut, kun auringon ensimmäiset säteet tunkivat ikkunoista jo sisään.

Tämä on oikeastaan aika ruhtinaallisen kokoinen huone, eikä tila tuntuisi täydeltä, vaikka sisään kantaisi toisenkin 180 senttiä leveän sängyn. Toisaalta kauhean turhaa tilaa, koska eipä täällä juuri muuten vietetä aikaa kuin nukkumalla. Lisäksi kalustamista hankaloittaa sisäikkuna yläkerran aulaan, josta sitten taas pääsee päivänvaloa Klaaran huoneeseen. Toki kiinteät komerotkin jonkin verran vaikuttavat kalusteiden järjestykseen, mutta kuten ikkuna, myös ne on sen verran tarpeelliset, että haluttiin molemmat remontissa säilyttää.

Pikafreesauksen hinnaksi tuli yksi vispilä. Uuden valaisimen vielä haluaisin, mutta ehkä teen jonkin kivan löydön joskus kirppiksellä. Sitä odotellessa mennään näin. Pari valokuvaa ajattelin vielä laittaa seinään, mutta sekin saa odottaa uutta inspiraation puuskaa. Viikonlopun ohjelmassa on myös alakerran kaaoksen selätys. Sitä siis seuraavaksi.

Ihanaa ja aurinkoista viikonlopun aloitusta teillekin! ♡

Heipsan!
Mietin, että miten tämä perjantai nyt tuntuukin niin erityisen ihanalle, mutta sille on kyllä ihan syynsä. Ensinnäkin vapaa viikonloppu, mutta myös siinäkin mielessä erityinen, että me ei jäädä lasten kanssa kolmisin. Päinvastoin, mullahan on jopa huomenna ne juhlat ja mies on kotona lasten kanssa! Mulla on kyllä ihanat vanhemmat, jotka mielellään ottavat lapset viikonloppukylään, kun itselläni on menoja, mutta joskus on oikeasti ihan kiva tehdä näinkin!

Kiva perjantai siitäkin syystä, että taivaalta ei ole tupruttanut mitään valkoista, vaan päinvastoin plussa asteet ja vesisade ovat vähän sulatelleet lumia. Mutta koska maasta ei edelleenkään puske vielä mitään vihreää, yritän parhaani mukaan nauttia sellaisesta sisätiloissa. Narsissin lehdet ja kerrotut vihreät tulppaanit. Ainakin pikku hitunen keväistä fiilistä.

Kuvissa meidän uusi espressokeitin, jota olen nyt viikon verran opetellut käyttämään. Olen niin haaveillut taas kivan retrosta koneesta, mutta markkinoilla on pitkään ollut sellainen kermanvärinen ylivalta. Smegin uusi valkoinen vastasi kysyntääni ja onhan se aika täydellinen. Paitsi ulkonäöltään myös laadultaan.

 

Perjantai-illan ohjelma alkoi iloisesti spinningissä ja jatkuu leipomisella Klaaran kanssa. Ajoissa nukkumaan ja virkeänä viikonloppuun. Siinäpä ne suunnitelmat.

Ihanaa perjantai-iltaa myös teille! ♡

Hellurei ja maanantaita!

Paljon on mahtunut muutamaan päivään kevätauringosta kirpsakkaan pakkaseen ja lumisateeseen. Pääsi myös loppumaan sisältö blogin kuvapankista, joten siksi radiohiljaisuus.

Koska olen maaliskuun lapsia, tunnen tätä kevättalven kuukautta kohtaan erityistä lämpöä ja rakkautta. Vaikka maaliskuussa vielä kuuluukin olla lunta maassa, siihen liittyy myös katoilta tippuva vesi ja pajunkissat. Pieniä lupauksia keväästä ja siitä, että lähestymme lämmittävää aurinkoa. Oikeastaan aika maaliskuun lopusta toukokuun loppuun on ehkä juurikin sitä vuoden kutkuttavinta. Saa seurata kevään saapumista ja lopulta luonnon puhkeamista kukkaan. Toukokuun lopussa ja vihreyden lisääntyessä ei silti olla sen kaikkivoipaisen vehreyden keskellä vaan enemmänkin sellaisessa neitseellisessä vihreydessä, jossa kaikki on pelkkää lupausta paremmasta. Tykkään! Ja hei oikeesti; Pari kuukautta ja jännätään jo koska kuolanpionit ryhtyvät kukkimaan!

Yhtälailla kun maaliskuussa ajatukset ovat kevään tulossa, joskus ne kiitävät myös menneeseen aikaan. Jos vuoden vaihtuminen on sellaista yleistä tilinteon aikaa, niin syntymäpäivänä sitä sitten ehkä menee vielä henkilökohtaisemmin oman elämänsä miettimiseen ja siihen, että suhteuttaa päässään eletyt vuodet niiden aikana toteutuneisiin saavutuksiin. Itse ynnäsin listani kärkeen kärkeen kaksi erityisen ihanaa lasta, joiden kasvua ja kehitystä olen saanut seurata pakahduttavalla äitiyden onnella ja ylpeydellä.  35-vuotisen elämäni suurimmat ja tärkeimmät saavutukset. Seuraavat kymmenen vuotta ovatkin sitten jo vähemmän ennustettavissa ja elämä tulee muuttumaan taas erilaiseksi. Sitä kasvaa itse teini-ikäisten ja aikuisten lasten vanhemmaksi, oppii uutta ja omaksuu uusia tapoja. Ja vaikka vielä nuori olenkin, toki aina vuosien karttuessa sitä miettii myös omaa vointiaan ja kuntoaan senkin kannalta, miten elämässä selviää myös tulevaisuudessa. Se kun on ihan karua faktaa, että edessä on vuodet joiden aikana esimerkiksi lihasmassa alkaa pikkuhiljaa vähentyä. Jos siis mielii olla notkea ja vetreä vielä vuosikymmeniä, kannattaa liikkumiseen ja aktiivisuuteen satsata jo nyt. Onhan toki paljon kiinni perimästä ja tuuristakin, mutta kyllä se aina sydäntä lämmittää lukea näistä jopa yli 100-vuotiaista teräsnaisista, jotka ilmoittavat käyvänsä voimistelemassa. Niin, ehkä vuosien saatossa ne omatkin esikuvat muuttuvat entisestään. Tyylin tai kauneuden kustannuksella alamme yhä enemmän ihannoimaan positiivista ja elämänmyönteistä asennetta.

 

Vaaleanpunaiset naistenpäivän tulppaanit vasta ryhtyvät aukeamaan, joten niistä taitaa olla iloa ihan koko viikolle.

Joka tapauksessa iloa uuteen viikkoon!

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Coolstuff

---

Keskiviikkoheipat!

Mulla on instagramissa sellainen henkiökohtainen tili. Ei siis Uuden Kuun Emiliaa, vaan ihan itseäni. Ja vaikka en olekaan ahkera päivittäjä silläkään puolella, se mikä hommassa kuitenkin viehättää on juurikin “instant”. Sillä tilillä ei nimittäin ole suoristettuja linjoja, vaan ihan sellaisia realistisia kännykkäkuvia. Ja ajatella, että aikoinaan tavallinen valokuvaaminen oli just sitä. Teetettiin kuvat, joita ei voinut edes esikatsella. Ja entä pikakamerat, jotka tulostivat kuvat hetkessä! Pieniä muistoja tallennettiin paperiversiona jääkaapin oviin ja päiväkirjan väliin.
Kaupallisessa yhteistyössä Coolstuffin kanssa pieniä muistoja, pikakamerajuttuja, lahjavinkkejä sekä postauksen lopussa arvonta!

Coolstuffin valikoimasta bongasin itse laitteen, jollaisesta on jo pitkään esikoisen kanssa puhuttu. Nimittäin pikakameran! Kodak Minishot on pienikokoinen digitaalinen pikakamera, joka tulostaa valokuvan alle minuutissa. Toisin kuin ne lapsuutemme pikakamerakuvat, nämä kestävät ikääntymistä, sormenjälkiä ja vesiroiskeita.
Käytännössä valokuvapaperi tekee kameran sisällä neljä kierrosta joiden aikana keltainen, magenta ja syaani värisävy tulostuu lämmön avulla. Ja sitten vielä se neljäs kierros, joka viimeistelee kuvan pinnan.

Minishot-kamerassa on 10 megapikselin kuvakenno, 1,7 tuuman LCD-näyttö, automaattitarkennus ja automaattinen valotuksen mittaus. Sisäänrakennettu WiFi mahdollistaa myös kuvien tulostamisen suoraan älypuhelimesta tai tabletista. Ladattavan sovelluksen avulla voit siis myös tulostaa kuvia puhelimen tai tabletin muistista. Kameraan on ostettavissa myös lisäpaperipakkauksia ja Coolstuffin valikoimissa on myös muita valokuvatuotteita.

Itse tulostelin joitakin kuvia puhelimestani, sillä puuhailen niistä pientä muistojen moodboardia. Pieniä tärkeitä hetkiä, jotka on kasaantunut puhelimen muistille. Toisaalta ajattelin, että joskus kuvan muuttaminen konkreettiseksi jo kuvaushetkellä, voi olla aika ihana juttu. Ikään kuin jättää jälkeensä sormiin tuntuva muisto kyseisestä hetkestä. Itselläni on esimerkiksi lompakossa nippu juhlissa kuvattuja ja tulostettuja kuvia. Niitä katsellessa tulee aina iloiseksi. Tämä digiaika kun on vähän mennyt siihen, että ne oikeatkin muistot ja hetket kuultavat vain sieltä jostakin sormenjälkien peittämän kosketusnäytön takaa.

Kodak Minishot on kiva lahjaidea myös nuorisolle. Kaverin kassa otettu selfie tai lempparitubettaja on kiva siirtää paperille ja laittaa esiin. Joskus näin jonkin kuvan, jossa koristevaloketjuun oli kiinnitetty pieniä valokuvia. Se oli aika ihana idea.  Coolstuffin verkkokaupasta löytyy toki muitakin hauskoja lahjaideoita.

Hedelmä- ja vihannespussit on hauska muistaminen, jolla on käyttöä. Retro kirjaintaulu voisi muistuttaa eteisessä avaimista, tai toimia esiteinin huoneessa varoitustauluna erilaisista mielentiloista ja bluetooth-paikannin ihmiselle, jonka avaimet on aina hukassa! Löytyipä tuolta muuten just sellainen valoklipsinauhakin, johon valokuvia tai kortteja on kiva ripustaa! Ja hei; Coolstuffilta löytyy myös se ananaskaira, jota joskus hehkutin!

Arvonta:

Linkitä kommenttiboksiin lahjaideasi Coolstuffin sivuilta ja voit voittaa 30 euron Coolstuff -lahjakortin. Kerro myös, kenelle lahjan antaisit vai olisiko se kenties itsellesi. Jätä kommenttisi viimeistään keskiviikkona 13.3. 2019 ja olet mukana arvonnassa. Arvonnan säännöt löydät täältä.

Leppoisaa keskiviikon jatkoa! ♡

Hellurei ja maanantaita!

Kerroin heti vuoden alkajaisiksi, ettei meidän yläkerran aula ole sitten loppukesän ollut entisensä, ja lupasin palata aiheeseen, mutta vissiin sekin on sitten jäänyt. Korjataan kuitenkin tilanne nyt. Sillä niinhän ne sanovat “parempi myöhään kuin ei milloinkaan”. 🙂

Yläkerran aula -tunnisteen takaa löytyy postauksia ja kuvia siitä, mitä tämä tila on ennen ollut. Periaatteessa ihan kiva “välitila”, mutta suoraan sanottuna enemmänkin sellainen hukkatila. Nämä tällaiset huoneet on paikkoja, jotka näyttävät kivoilta kuvissa, mutta niiden käyttöaste on jotakuinkin täysi nolla. Tässä tapauksessa aulatilan tärkein tehtävä oli kirjojen säilytys.

No viime kesänä tuli sitten pakottava tarve saada esikoiselle oma iso huone, ja muutaman yön sitten pyörinkin sängyssä ja mietin, että mites mä sellaiseksi muutun. Kylmät vintit on toki vielä ottamatta käyttöön, mutta projekti vaatii paitsi aikaa, myös rahaa. Niinpä sitten asetuin makuulle yläkerran aulan kirjakaappien eteen ja totesin, että jos minä mahdun siihen pitkin pituuttani, siihen mahtuu myös Klaaran sänky, joka on tehty aikana jolloin ihmisen keskimitta oli jotakin 160cm ja rapiat.
Ja siitä se idea sitten lähti. Ja niin lähti myös se puolivuotinen kirjakaappiprojekti, joka itse asiassa saatiin päätökseen vasta muutama viikko sitten. Ensinhän ne kirjat lojuivat keskellä pianohuoneen lattiaa, ja sitten olohuoneen puolella muutaman kuukauden kirjakaapin edessä ja tv-tasolla. Jouluksi sain toki kirjat kaappiin, mutta kaapin päällimmäisen osan mies asetteli paikalleen tosiaan vasta reilu kuukausi sitten. Mainittakoon tässä kohtaa, että emme ole edes hämäläisiä.

Tuo vanha sohvahan päätyi aikanaan Klaaran vuoteeksi, kun olimme luvanneet majoittaa sen, mutta paikkaa ei oikein tuntunut löytyvän mistään. Samaan aikaan Klaara piti siirtää pois pinnasängystään ja kaksi tarvetta kohtasivat. Kun kätevän emännän mittani osoitti, että Klaaran sohvasänky mahtuu oikein hienosti yläkerran aulaan, loppu olikin sitten jo helppoa. Vaatekaapista väännettiin hiukan kättä, sillä kannettuani sen paikalleen, totesin ettei se sopinut alkuunkaan yläkerran vessan ja esikoisen huoneen oven väliin. Mieheni vannoi, että silmäni tottuu kyllä ajan kanssa, ja niin siinä kai sitten kävi, koska nyt sen paikka tuntuu oikein luontevalta.

Huonekaluvalssin jälkeen meillä oli kaksi tyytyväistä lasta. Toisella iso oma huone ja toisella turvallinen välitila omana huoneena. Sellainen, johon uskaltaa nukahtaa yksinkin. Ainakin välillä.

Tämä aulatilan asukas on onneksi melko siisti luonne ja järjestelee lelunsa tarvittaessa vaikka pituusjärjestykseen. Ja ilmoittaa silmät kirkkaana siivonneensa huoneensa pyytämättä ja käyneensä vähän “sisustamassa” myös veljensä huoneessa. Tiedä, mistä on tapansa perinyt, mutta homma toimii.

Edelleen meillä lapset viettävät suurimman osan ajastaan alakerrassa. Alakerrassa askarrellaan ja pelataan ja sinne kannetaan myös lelut. Mutta tavaroille on omat paikkansa ja se helpottaa myös lapsia huolehtimaan järjestyksestä. Ainakin osittain. Ja nyt silmä on tosiaan tottunut paitsi tuohon aulan vaatekaappiin, myös olohuoneen päällekkäin nostettuihin kirjakaappeihin.

Sellaista maanantaille. Ihanaa uutta viikkoa! ♡