Ja otsishan sieltä sitten kotiutui! Kiitos hurjasti mielipiteistänne. Melko yksimielisiä olitte otsiksen puolesta, joten siihen päädyin. Ja, tuntuu muuten hyvältä, heti paljon nuorempi olokin! 😉

Otsiksessa ei viimeksikään ollut mitään vikaa. Kävin vain kampaajalla niin harvoin, että se pääsi kasvamaan. Nyt kun juurikasvu oli silmiinpistävän iso, tuntuu olo tosi freesiltä uudessä lookissa. Reilu kolme tuntia kampaajan tuolissa on muutenkin kuin terapiaa. Tai varmaan paljon parempaa kuin terapia, ihanaa luksusaikaa. Kiitos kuitenkin isälleni, joka lupautui pienellä varoitusajalla lapsenvahdiksi. Muuten olisi tämäkin ihanuus jäänyt taas kokematta.

No niin. Arki on startattu äidin osalta hiukan lempeämmin. Juuri kotiuduttiin pojan kanssa fudistreeneistä ja seuraavaksi pesu- ja iltapalakierros. Illalla tartun ainakin meileihinne, joita onkin kasaantunut hirmuinen määrä.

Hurjasti vielä kiitoksia otsistsempeistänne.

Ihanaa iltaa!

Melkein unohdin, että olin varannut itselleni ajan kampaajalle heti tähän vuoden kärkeen. Aikaa varatessa mitään ihmeellistä ei kai ole ollut mielessä, hiukset kun värjätään lähes samaan tapaan vuodesta toiseen. Silti kootessani kooste postausta vuodelta 2014, kiinnitin huomioni viime keväällä pätkäistyyn otsikseen. Huhti– ja toukokuun  postauksissa tuo frisyyri näkyy parhaiten, ja tuli kyllä vahvasti sellainen fiilis, että otsiksessa näytän paljon nuoremmalta!

Totuus on kuitenkin se, että vuosi sitten olin nuorempi, ja noissa kuvissa varmaan näkyy enemmänkin se hyvä olo. Eli tuskin kaikkea voi laskea otsatukan eduksi. Toisaalta, kun vuosi 2014 vain vahvisti otsan ryppyjä, voisi sen piilottaa kätevästi hiusten alle…

Puuh, pari tuntia aikaa miettiä… Nyt saa kertoa mielipiteensä. Otsiksella vai ilman!?

Ja hei, vuosi 2015 ja tavallinen arki. Se alkaa nyt. Tehdään siitä hyvää!

Iltapalaa kahdelle. Lapset tuli väsytettyä kirpakassa pakkasessa pulkkailemalla, ja kun pikkuväki liitelee höyhensaarilleen, me aikuiset nautimme hiukan laatuaikaa yhdessä.
Kun joulu on ohi voi palata niihin muihin herkkuihin, kuten tapaksiin, jotka ovat ehdottomasti suosikkejani pikkusuolaisen nälkään. Tänään vähän vaatimattomammin jääkaapin antimista, mutta lisäksi maistuis perunamunakas, aurinkokuivatut tomaatit, leipä, artisokat ja vaikka marinoidut herkkusienet.

Juustoja, chorizoa, ilmakuivattua kinkkua, sekä naudanpaistia ja tietysti oliiveja. Pitkä astia on se Nougatista joulukalalle hankkimani Tine K:n Deli-vati, ja pikkukulhot ovat myös samalta merkiltä ja samasta paikasta. Nougatista on myös Tinen lautasliinat, ja House Doctorin bambutikut.

Näillä eväillä loppiaisiltaan.

Pus!

Kukapa ei pitäisi takkatulesta näillä ilmoilla. Löydän itseni vähän väliä seisomassa kaminan edessä ja pyörimässä ympäri. Kuin iso sika vartaassa, tiedättehän? Niin että paistuu tasaisesti joka puolelta. Tässä työtuolini takana on onneksi toinen tulisija, vanha Upo, joka oli talossa valmiiksi. Pianohuoneen kiertoilmakamiina hankittiin heti ensi töiksemme, ja olemme olleet todella tyytyväisiä. Niin ulkonäköön, kuin lämmitystehoonkin.

Pianohuone onkin meillä seuraava remonttiprojekti. Toki paljon on tässäkin huoneessa tapahtunut, jos vertaa esimerkiksi reilun parin vuoden takaisiin kuviin (löytyvät Facebookista), tai ostohetkeen, kun lattiaa peitti tummanruskea laminaatti. Tämän huoneen ongelma onkin enää katossa ja yhdessä seinässä. Alas laskettujen kattojen purkamisen jälkeen, päämme päällä on risteillyt näkyvästi jos jotakin johtoa putkissaan. Myös ikkunaseinan levytys oli tehty katon laskemisen jälkeen, eli levyä puuttuu nyt seinän yläosasta. Hommana onkin sähköttää tämä puoli talosta uusiksi, korjata yksi seinä ja maalata vanha panelikatto kuntoon.

Remontin sijaan olen tänään kuitenkin siivonnut. Vaatehuonetta nimittäin. Vieläkin on työhuoneen lattialla epämääräinen kasa pussukkaa ja nyssykkää, joten pitää ehkä jatkaa vielä hetki hommia. Paikat ojennukseen, niin arki saa alkaa!

Mukavaa loppiaisiltaa. Joulu on virallisesti nyt takana. Niin, ja uusi sellainen taas edessä! 🙂

Vaikka juuri nyt nautinkin talvesta ja lumesta, koen silti aina joulun jälkeen jonkinlaista henkistä kevättä. Ihan vain jo tietokin siitä, että päivä alkaa pitenemään ja auringonvaloa on tarjolla yhä enemmän, piristää mieltä kummasti. Mielessäni jaan talven kahteen osaan; Syystalveen ja kevättalveen. Vuoden vaihtuminen toimii sitten näiden kahden jakajana.

Ensimmäinen merkki kääntymisestä kohti kevättä, on tietenkin joulun siivoaminen pois. Mutta, heti seuraavana tulevat tulppaanit heleissä sävyissään, ja se tapahtui tänään. Vuoden ensimmäiset tulppaanit, kuin lupaus keväästä ja lämmöstä!

Näin loppiasaattona ajattelin raivailla kotia taas hiukan järjestykseen ja ottaa joulun virallisen loppumisen siirtymäriittinä kevääseen. Tästä se lähtee, uuden suunnittelu ja valoon tottuminen.

Loppiaisen jälkeen palaa arki. Koulu jatkuu, ja harrastukset heräävät lomiltaan. Elämään tulee taas rytmiä ja jatkuvuutta.

Monelle tämä päivä on yhtä aikaa maanantai ja perjantai. Nautitaan siitä!

Sunnuntaitervehdys!

Täällä on vietetty pitkästä aikaa kunnon family time -viikonloppua. Koko porukka koossa, ja onpas tuntunut kivalta. Eilen pysyteltiin enemmäkseen sisätiloissa, mutta tänään on nautittu talvesta ja lumesta oikein kunnolla. Onhan meillä sentään kaksi talven lasta. Nyt tosin onneksi kamina lämmittaa selän takana. Hur kun tulikin kylmä, kun söi masunsa täyteen!

Toppahousujengiin mahtuu kuitenkin aina yksi tyylikäs turkissaan. Alma kirmasi tänään hangessa kuin rusakko. Turkkiin tosin paakkuuntui sen verran lunta, että kaminapaikoille on koirakin jonottamassa.

Päivän liikunnat tuli suoritettua hyödyllisten lumitöiden muodossa ja kylläpä oli taas hommaa. Mutta hyvä näin, vesisateet saavat odotella puolestani vielä parikin kuukautta! Mä haluan vielä laskea useammat pulkkamäet ja tehdä yhdet jos toisetkin lumityöt!

Nautitaan talvesta ja lumen tuomasta valosta. Ottakaahan rennosti sunnuntai-ilta, ja huomenna taas (tynkä) viikko reippaasti käyntiin!

Pakko myöntää, että onhan siihen viime vuoteen mahtunut myös paljon kivoja juttuja! Iloisia ja onnellisia hetkiä, uusia kokemuksia, itsensä voittamista ja sitä hyvää oloakin. Kokosin kuvia vuoden varrelta, sekaisin kaikenlaista 12 kuukauden ajalta.

Vuosi 2014 oli ehdottomasti remonttivuosi! Sauna, työhuone, vaatehuone, eteinen, keittiö. Remonttia, remonttia. Edellä mainittujen lisäksi on maalattu olkkaria ja sen kattoa, laitettu arkieteinen kuntoon. Kaikki tämä oli tietenkin helpompaa vauvavuoden jälkeen, mutta työtä on yhä ja jatkamme siitä, mihin jäimme. Myös puutarhassa tapahtui kesällä enemmän, kuin olin uskaltanut edes toivoa.

2014 oli myös reseptivuosi. Blogiin tallentui hurja määrä reseptejä ja ohjeita. Supersuosittuja olivat nutturapullat, mutta amerikkalaisten pannukakkujen ohje taitaa olla yksi vuoden luetuimmista postauksista. Myös pulled pork ja karamellisoidut punasipulit olivat suosittua luettavaa.

2014 blogin kautta tuli tehtyä myös useampi ulkomaanmatka. Catwalkilla ja ammattikuvaajien edessä tuli voitettua monet pelot ja kammot, ja olenkin useita kokemuksia rikkaampi. Sijoittuminen keväällä Indiedays Blog Awardseissa oli tietenkin yksi blogivuoden kohokohta, ja siitä suuri kiitos edelleen teille! Vuonna 2014 puhuttavimmat aiheet olivat nettikiusaaminen, syömishäiriöt ja perheenäidin treenaaminen. Kolme täysin erillistä aihetta, jotka valitettavasti nidottiin liian tiukasti yhteen.

Beauty osastolta suosituimmiksi postauksiksi nousivat rento nuttura hiusklipsin avulla, peittävä meikkipohja ongelmaiholle ja piiloon letitetty otsis.

Mahtuuhan sitä todellakin yhteen vuoteen vaikka mitä! Suuret kiitokset vielä matkaseurasta, ja loistavaa vuodenalkua!

Hei hei vanha vuosi, tervetuloa uusi!
Tästä se lähtee, ja siitä tehdään hyvä! Eikö niin!?

Meillä on yhä joulukuusi paikallaan, ja tontutkin siellä, minne ne marraskuun lopulla aseteltiin. Ajattelin ottaa joulun riisumisen vuoden ensimmäisen päivän tehtäväksi. Tilaa uudelle, koen sen jotenkin niin.

Eilen illalla oli hyvää aikaa miettiä tulevaa ja punnita mennyttä. Musta on ihanaa, että nykyään uudenvuodenlupausten sijaan puhutaan tavoitteista. Se kuulostaakin järkevämmältä. Mietin omia henkilökohtaisia tavoitteitani, ja listasin niitä tärkeysjärjestykseen. Jokaisen tavoitteen kohdalla kuitenkin oma hyvä olo nousi kärkeen. Olla parempi äiti, huoltaa parisuhdetta, nauttia arjesta, ja opetella rentoutumaan. Hyvä olo on aivain näihin kaikkiin. Päätin, että päätavoitteeni on saada se hymyilevä ja naurava Emilia sieltä jostakin takaisin, ja sen myötä onnistua myös muissakin tavoitteissani mahdollisimman hyvin.

Tavoitteiden suhteen pohdin myös sitä, mitä tavoite ylipäätään tarkoittaa. Hetkellistä hyvää oloa, kuukauden päähän asetettua, konkreettisesti mitattavaa muutosta vai pitkäjänteisempää ja kestävää elämänlaadun paranemista. Tässä kohtaa totesin, että nopeiden, ja hetkellisesti ehkä hyvää oloa tuottavien, ratkaisujen sijaan, pyrin tänä vuonna katsomaan asioita hiukan pidemmälle. Ovatko valintani pitkällä tähtäimellä kannattavia. Kantaako toimintamallini vuoden loppuun asti, vai onko riskinä palaa loppuun jo vuoden puolivälissä?

Oli ne tavoitteet sitten työhön ja menestykseen liittyviä, remontointia, opiskelua tai painonpudotusta koskevia suunnanmuutoksia, järkevämpää on katsoa pidemmälle. Turha painaa sata lasissa pari viikkoa tai kuukausi. Järkevämpää on tavoitella tuloksia pidemmälle ajanjaksolle, eikä polttaa itseään loppuun salamatavoitteissa.

Voida hyvin ja olla onnellinen. Onhan sitä siinä. Mutta, mitään deadlinea tälle tavoitteelle tuskin kannattaa asettaa. Elämä on matka, ja matkasta tulisi nauttia!

365 päivää ja 365 mahdollisuutta. Tästä se alkaa!

Hyvää vuotta 2015!

Vuosi 2014 ei ehkä ollut minun vuoteni. Kauniisti ilmaistuna parempiakin on tullut elettyä. Tai, ehkä sittenkin on väärin sysätä kaikki paha koko vuoden niskaan, ehkä mielummin sen viimeisen puolikkaan päälle. Sanotaanko vaikka ajanjaksolle juhannuksesta jouluun.

Vuosi sitten olin täynnä tarmoa, uusia ideoita, unelmia ja haaveita. Energiaa riitti projektista toiseen, mutta kesän koittaessa jotakin tapahtui. Moni asia alkoi mennä pieleen. Tuntui että jatkuva kiire ei hellitä koskaan, eikä aikaa perheelle ja parisuhteelle löydy mistään. Uskottelin itselleni, että kuopassa sitä on ennenkin oltu, ja aina sieltä on vain noustu. Mutta samaan aikaan kun puskin väkisin eteenpäin, työntäen huolet ja murheet taka-alalle, alkoivat ongelmat ja murheet pesiytyä vahvemmin sisälleni. On ehkä vaikea selittää, että kahden lapsen naimisissa oleva, ja kutakuinkin puhelias ja sosiaalinen, äiti kokee itsensä yksinäiseksi, mutta niin vain tapahtui. Syksyn aikana muutuin entistä yksinäisemmäksi haudatessani pahaa oloa sisälleni. Alkuun olin ehkä yksinäinen omassa pienessä kuplassani, mutta syksyn edetessä irtaannuin lahjakkaasti myös sosiaalisesta elämästäni.

Syksy toi tullessaan kivut ja säryt. Pelkkä toisen kosketus teki välillä kipeää. Vanha olkapäävaivakin yltyi entisestään, eikä tavarat pysyneet kädessä. Saliharrastuksen suhteen oli pakko nöyrtyä, enkä keksinyt itselleni mitään korvaavaa henkireikää. Oli päiviä joina en saanut aikaiseksi pestä hampaitani, saati pukea rintaliivejä päälleni. Uusi elämä ja energia olivat aina tulossa huomenna. Oli päiviä kun ruoka ei maittanut tippaakaan, ja päiviä, joina olisin voinut syödä suruuni kaiken sillä hetkellä irtoavan. Tuntui, että peilistä tuijotti päivä päivältä vanhemmat kasvot, uupuneet ja onnettomat.

Jossain kohtaa kaikki padot murtuvat, ja niin kävi onneksi hieman ennen joulua. Pahat ja rumatkin asiat pitää sanoa välillä ääneen. Pelkkä muutoksen ajattelu ei tuota tulosta, vaan kissa on nostettava pöydälle. Asioita ei välttämättä voi korjata hetkessä, mutta aloittaakseen matkansa on löydettävä ne heikot kohdat, jotka kipeimmin muutosta kaipaavat. Ylisuorittajan ja itsekyykyttäjänkin ensimmäinen askel on todeta, että vähempikin riittää.

Eniten ehkä harmittaa se, miten olen kohdellut itseäni. Onhan sitä ennenkin uudenvuodenlupauksia rikottu, mutta tällä kertaa se saavutti odottamattomat mittansa. “Pidän itsestäni huolta ja annan aikaa itselleni”. Suuret ja kauniit ajatukset jäävät niinkin yksinkertaisen asian jalkoihin, kuin arki. Jossakin kohtaa lakkasin vain välittämästä. Tällä hetkellä en rehellisesti edes tiedä mitä painan. Alkaako painoni kuutosella vai seiskalla, ei hajuakaan! Saattaa ensi alkuun kuulostaa jopa ihan hienolta jutulta, mutta välinpitämättömyys toi mukanaan paljon muutakin – huomattavasti vähemmän kaunista.

Viimeisen puolen vuoden aikana sähköpostini luonnoksiin on tallentunut kaksi erokirjetta Indiedaysille. Ei siksi, että olisin innoissani hypännyt omalle alustalle, vaan koska tuolloin tuntui, että loppu on tässä. Että se, mikä minusta irtoaa on sanottu ja kuvattu, muuta ei enää ole. Noiden kahden päivän aikana uskoin, että asiat eivät järjesty, eikä tilanteesta ole ulospääsyä.

Onneksi päätöksenteko ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani. Olen nuoruuden äkkipikausuuksien myötä oppinut nukkumaan yön yli. Tästä taidosta olen nyt kiitollinen monessakin suhteessa. Iman (useammankin) yön yli nukkumista asiat voisivat olla vuoden 2015 alussa melko lailla eri tavalla. Näin on kuitenkin hyvä.

 “Ei enää koskaan tämän kaltaista vuotta!”
Näin totesimme eilen mieheni kanssa. Päätin, että siinäpä on uudenvuodenlupausta kerrakseen. Tällä kertaa aion myös pitää lupauksestani kiinni. Sokeriton tammikuu on sekin mielessäni, hyvän olon metsästäminen tulee kuulumaan vuoteeni 2015. Virheistään onneksi oppii, ja joka vuosi viisastuu. 🙂

Suuret kiitokset teille kaikille, jotka olette kanssani tämänkin vuoden jakaneet. Ylä ja alamakiä mahtuu meidän jokaisen elämään, ihmisiä kun ollaan – niin siellä kuin täälläkin. Täysin töyssyttä tuskin kukaan selviää, mutta koko sydämestäni toivon teille kaikkea hyvää uuteen vuoteen 2015! Tehdään siitä parempi, tai vaikka entistäkin ehompi.

Halauksin, rutistuksin ja kiitoksin,
Emilia

Pikkuhiljaa alkaa olla vuosi paketissa. Samalla ajattelin laittaa myös joulun pakettiin – tosin kokematta siitäkään sen suurempaa stressiä. Huomisesta lähtien alkavat nisset, ja muut jouluiset jutut, kulkea kohti vinttiä. Talvesta, ja kodin talvisesta asusta, en toki ajatellut vielä luopua. Nautin kynttilän tuomasta tunnelmasta, ja jopa keittiön pienestä männystä niin paljon, että ne saavat kaunistuttaa arkeamme vielä pitkälle kevättalveen.

Kuten olette saattaneet huomatakin, blogi on ollut viime päivät vähän lomavaihteella. Olen yrittänyt olla ottamatta stressiä siitäkään, ja ladannut jollakin tapaa akkuja tulevaan. Kommentteihinne allan vastailla pikkuhiljaa tänä iltana.

Sain mieheltäni joululahjaksi uuden puhelimen, johon vanhan iPhoneni korti ei kuitenkaan sopinut. Samalla päätin, että vaihdan liittymäni operaattorilta toiseen, koska täällä meillä kuuluvuus on erittäin heikko. Jostain syystä olen tuotakin juttua saanut vain lykättyä, ja uusi hieno puhelin lojuu yhä täysin käyttämättä. Huomenna otan itseäni niskasta ja hoidan liittymäasian kuntoon. Ehkä ensi vuonna Instagramkin saa uutta puhtia!
Tosin mulla on just nyt vähän huijattu olo, sillä mieheni tutki noita liittymäjuttuja ja valitsi sieltä mulle sopivan. Parikymppiä kuussa. Huh, olen tähän saakka maksanut 40-70 euroa kuukaudessa puhelinlaskua uskoen nuoreen poikaan, joka vakuutti epäilyistäni huolimatta, että pienempi datapaketti riittää mulle täysin hyvin. Helposti huijattava asiakas ei voi kai kuin katsoa peiliin.

Suuret kiitokset myös kaikista hiirivinkeistä, joita jaoitte. Meillä nuo vieraat ovat toistaiseksi pysyneet noissa vähemmän asutuissa tiloissa, kuten keittiön alla olevassa kellarikerroksessa ja puuliiterissa. Myös talon kylmiin osiin, joita onneksi ei enää niin paljon ole, hiiret ovat silloin tällöin uskaltautuneet. Myrkkyjä en haluaisi käyttää, sillä muistan vielä aika hyvin olohuoneeseen leijailleen hajun lemun, kun viime kesänä talon alla jokin kuollut koki mätänemisprosessinsa. Yök! Räpsät ovat siitä hyviä, että niistä raadot saa heti pois ja kauas asutuksesta. Enemmänkin tosiaan olen joutunut vain pelkäämään sitä talon rakeinteista kuuluvaa rapinaa, johon Idahhh antoikin hyvän vinkin. Nimittäin, että kunnon bassonjytke ajaa saman asian kuin pistorasiaan laitettavat karkottimet. Kaikkia basistivitsejä uhmaten olenkin nyt aika onnellinen, että yksin lajin edustajista asuu meillä. Tänään saatin hetken kokea sellainen kunnon soolo, joka sai astiatkin helisemään. Luulisi hiirulaisten pelästyneen! 🙂

Viimepäivät ovat olleet rentouttavia ja lomafiilis on tullut tarpeeseen. Koen olevani valmis uuteen vuoteen ja auringon tuomaan lisäenergiaan. Vain uusi kalenteri on yhä hankkimatta, minä kun olen sen verran vanhanaikainen, että tarvitsen yhä sen paperilehtisen mustan kirjani, jotta elämäni pysyy kasassa ja minä siellä missä kulloinkin pitäisi.

Ei tämä vielä ole vuoden viimeinen päivä, eikä vuoden viimeinen postauskaan, mutta haluan silti jo nyt kiittää teitä kaikkia. Blogivuosi on ollut monella tapaa innostava, ja tuonut eteeni paljon uusia ajatuksia ja oivalluksia. Siitä suuri kiitos teille! Todellakin toivon, että tämä ei tule olemaan se viimeinen vuosi, ja joulu, joka tässä blogissa laitetaan pakettiin.

Halauksin ja kiittäen!

❤︎❤︎❤︎