Jestas tätä pimeyttä. Ei auta kuin ajatella, että jossain kohtaa sen on käännyttävä taas valon puolelle, ja kai sitä luntakin vielä saadaan, niin ne ainakin jaksavat lupailla.

Koska syksy ei ole se pirtein mahdollisin vuodenaikani, uusi otsis piristää pikkuisen niin mieltä, kuin ulkonäköäkin. Sen taakse on myös äärettömän kätevä piilottaa rypyt ja väsymys. Pitkään tuli toki tätäkin ratkaisua pohdittua, enkä ollut ihan varma asiasta vielä kampaajalle mennessäkään, mutta kyllä se taas niin omalta tuntuu. Enhän mä siihen otsikseen itseensä ikinä kyllästynytkään, vaan sen sukimiseen ja laittamiseen.

Koska tänään on ehkä syksyn pimein päivä tähän mennessä, laadin jo aamulla toimintasuunnitelman syysväsymystä vastaan. Lepoa, liikuntaa, terveellistä ruokaa, vitamiineja ja kirkasvaloa tietenkin, mutta myös joulun tuoksuisia kynttilöitä ja joululimpun leipomista. Ajattelin jopa testata uuden, pohjaan palamattoman maidon, ja keittää ensimmäiset riisipuurot. Nyt on pakko kyllä repiä näitä arjen piristyksiä vähän joka lajista, jottei pimeys valtaa myös mieltä.

Me saatiin muuten eilen myös meidän uudet karmilistat, tai se toinen kuorma niitä, ja nyt päästään hommissakin taas eteenpäin. Viikonloppuna olisi tarkoitus saada jotain valmista aikaiseksi, joten ehkä tämä tuleva joulu tosiaan on pitkän ja pimeän syksyn pelastus. Se tuo paitsi mukavaa tekemistä arkeen, myös jonkinlaista painetta omaan aktiivisuuteen ja sohvan vetovoiman vastustamiseen.

 

Yle jakoi eilen Facebookissa uutisen, jonka mukaan koko maahan olisi tiedossa valkea joulu. Jäinkin pohtimaan, että se lumi taitaa olla näin aikuisena vielä tärkeämpi, kuin silloin lapsena. Tai ehkä sitä lunta oli niinä lapsuuden talvina enemmän tarjolla, eikä kesäkuun ja joulukuun kelit muistuttaneet toisiaan ihan näin paljoa. Niin tai näin, jään odottelemaan että rapunpieliinkin saadaan tämä viimejouluinen tunnelma.

Nyt kunnon tsemppi päälle. Ei tämä pimeys ikuisuutta kestä!

takki|Second Female
housut|Noisy May
kengät|SixtySeven
huivi|Becksöndergaard

En ajatellutkaan tehdä minkäänlaista blogijoulukalenteria tänäkään vuonna, mutta 24 postausta kuitenkin ennen joulua. No, eilen kaikki mahdolliset taivaankappaleet olivat postaamistani vastaan. Ensin meni kone jumiin, sen jälkeen loppui virta hiirestä ja näppiksestä ja lopulta koneen käynnistyslevy oli niin täynnä, ettei mistään tullut mitään. Puolentoista vuoden kuvien siirtäminen ulkoiselle kovalevylle ei sitten ollutkaan mikään ihan pieni juttu. Olihan niitä jo ihan kiitettävästi taas kertynyt.

Se olisi kuitenkin tänään kampaajalle meno edessä. Tässä on nyt tosiaan jo tovi menty sillä “se tavallinen”, mutta tiedättekö kun jossain kohtaa vain alkaa kyllästyttämään, ja mieli kaipaa jotain uutta. Tai oikeastaan peilikuva kaipaa jotain uutta. Kuten kaikki muutkin ideat, myös frisyyri-inspiraatiot tallennan Pinterestiin. Lovely Hairstyle kansioon onkin muutaman päivän aikana tullut pinnailtua taas liuta uusia kuvia inspiroimaan ja ideoita antamaan kampaajakäyntiä silmällä pitäen. Tarkkasilmäinen saattaa huomata, mikä viimeaikaisia kuvia yhdistää. Jep, oliskohan taas sen aika?!

Vaikka sitä odottaakin muuttuvansa kampaajan käsittelyssä joksikin ihan muuksi, tuo otsikko tulee kuitenkin neuletakista. Second Femalen villatakki on nimittäin yksi tämän syksyn parhaista vaatehankinnoista. Ei liian pitkä, joten se sujahtaa kivasti talvitakin alle, ja materiaalikin on hauskan joustava, mutta lämmin.

Katsotaan, mitä sieltä kampaajalta lähtee mukaan. Pitkä polkkakin kutkuttaisi kovasti… Tai sitten päädyn tilaamaan jälleen “sen tavallisen”. Puh ja päh, kyllä on ihmisellä taas suuret ongelmat!

Muistakaa te kuitenkin osallistua Pernille Corydon -kisaan. Vielä ehditte suunnitella oman persoonallisen korunne ja kenties onni osuu kohdalle.

Aurinkoista torstaita!

Se on nimittäin niin, että tänään päättyy tämä lattiapetielämä, ja patjat muuttavat takaisin makuuhuoneeseen. Valmista ei ole makuuhuoneessakaan vielä, mutta nyt oli pakko valita kahdesta vaihtoehdosta: Puserretaanko tämä viikko remonttia, ja jätetään esikoisen syntymäpäivät vähemmälle ja patjat pianohuoneeseen, vai nostetaanko tavarat makkariin, ja laitetaan muuten paikkoja kuntoon synttäreiksi.  No, valitsimme luonnollisesti jälkimmäisen, koska molempiin ei aika vain valitettavasti riitä. Ja, nyt kun makuuhuone on kuitenkin jo pohjamaalattu ja katto on maalattu valmiiksi, pärjäämme varmasti lopun remonttia vain suojaamalla kalusteet tarvittaessa.

Hassua, miten sitä jo ehtikin tottua siihen, että patjat on keskellä huonetta, ja paikat muutenkin poikkeustilassa. Eilen illalla jopa mietin, että osaako sitä enää yläkerrassa nukkuakaan. Kieltämättä ollut ihan kivakin, kun kamiinan lämpö on hellinyt viluisia varpaita iltaisin. No, ehkä siinä makuuhuoneessakin on puolensa, ja haaveilenhan sinnekin matalaa sänkyä.

Tekemistä olisi siis tälle viikolle enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi flunssakin alkaa hiukan hellittää, tai ainakin olen päättänyt, että mokoma tauti saa nyt lähteä. Tänä aamuna uskaltauduin jopa lenkille ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin. Aika raskaalta tuntui kevyt hölkkäkin, mutta josko se siitä taas lähtisi sujumaan. Tässä on nyt niin pitkään menty pyjamanhousuissa ja nenä Vitaliksella voideltuna, että kaipaan ihan oikeasti sellaista kunnon elämää. Sitä, että peilistä kurkkaisi jokin ihmistä muistuttava, ja sitä, että vaatteetkin olisivat joskus hiukan skarpimmasta päästä. Niin, ja tietty sitä, että jaksaisi ihan normaalia arkea puuskuttamatta. Loppuviikosta on onneksi treffit myös kampaajan kanssa, ja nyt pyöriikin mielessä aika radikaalit muutokset. Jos en nyt ihan siiliä tilaa, niin jotakin muutosta kuitenkin.

Lakanat on pesty, ja vuodevaatteet tuuletettu. Vielä kun pesisi makuuhuoneen lattian, niin päästäisiin muuttopuuhiin. Kaipa se tästä tämäkin projekti vielä valmiiksi saadaan.

Kivaa joulukuun ekaa teillekin!

Terveiset rautakauppakierrokselta. Tasapainon nimissä pientä blingiä arkeen, ja tällä kertaa silmälasien muodossa.
Muistanette postaukseni Blogger’s Inspiratian Day -päivätapahtumasta, jossa kerroinkin, että paukutimme Marian kanssa paikalle jo hiukan etukäteen. Kyseessä oli Indiedaysin ja Instrumentariumin yhteistyö, jossa pääsimme tutustumaan uuteen Heritage -mallistoon, joka on syntynyt yhteistyössä Swarovskin kanssa.

Kun puhutaan kristalleista ja silmälaseista samassa yhteydessä, hiipii ainakin omaan mieleeni väistämättä kuva vanhempien rouvashenkilöiden silmälasityylistä. Tai vaihtoehtoisesti kuva silmälaseista, jotka edustavat sitä blingbling -tyyliä, joka pahimmillaan on näkynyt aurinkolaseissa vielä muutama vuosi sitten. Myönnän siis, että vielä tilaisuuteen saapuessa epäilin, onko tämä nyt oikeasti mun juttu. Instrun osastolla sain kuitenkin heti todeta, että ennakkoluuloni olivat täysin vääriä, ja malliston kaikki lasit olivat oikeastaan habitukseltaan juuri sitä omaa tyyliäni; Klassisia, ajattomia ja hillityn yksinkertaisia.

Ylin kuva: Valokuvaaja Tim Kiukas

Itse koen silmälasit yhtenä asusteena, ja koruna. Ideaali tilannehan olisi omistaa useammat pokat fiiliksen, asun tai tilanteen mukaan, mutta harvalle se kuitenkaan käytännössä on mahdollista. Silmälasien osto onkin tapahtuma, jossa pyritään usein valitsemaan vaihtoehto, joka miellyttäisi mahdollisimman pitkään, ja istuisi siihen perustyyliisi. Itse tein kuitenkin sen virheen viimeksi laseja hankkiessani, että valitsin liian arkiset pokat. Sellaiset, jotka soveltuvat kyllä tähän päivittäiseen kotityyliini, mutta kuitenkin niin tavalliset, että silmälasit jäävät käyttämättä, kun pukeutuu paremmin lähteäkseen jonnekin. Niinpä tutustuin tähän Heritagen Swarovski -mallistoon sillä silmällä, että saisin joitakin vinkkejä uusien lasien valintaan. Nimittäin oikeastaan vain sovittamalla pystyy tuntemaan sen, mikä omasta mielestä on liian arkinen tai liian juhlava.

Tuolla tilaisuudessa oli hauska seurata ihmispaljouden toimintaa ja reaktioita silmälasien parissa. Totesin, että naiset todellakin suhtautuvat kehysmuotiin, kuin koruihin tai ylellisiin laukkuihin. Ensin vain katsellaan ja hypistellään, mutta siinä vaiheessa kun siirrytään peilin eteen sovittamaan, leuka nousee kauniin ylväästi pystyyn, ja huulilla karehtii hymy. Omaa kuvaa mittaillaan eri profiileista ja peilikuvalle hymyillään ystävällisesti. Silmälaseilla, ja varsinkin kauniisti istuvilla ja kauniilla sellaisilla, on ihan selvästi itsetuntoamme nostattava vaikutus. Sen pienen ja lyhyen sovitushetken aikana ihminen hyppää ikään kuin uuteen rooliin. Kyse ei siis ole enää pakollisesta pahasta, jolla korjataan näköa, vaan myös ylellisyystuotteesta, jolla fiksataan ulkonäköä.

Heritagen malliston klassisuus yllätti siinäkin mielessä, etten kokenut yksiäkään laseja liian koristeellisiksi, vaan lähinnä ylellisiksi. Kilpikonnakuosin lämpimät sävyt ovat olleet aina mieleeni, ja tästä mallistosta löytyikin kauniita ruskeansävyjä. Mukana oli myös paljon pehmeän pyöreitä malleja, joihin olen tällä hetkellä tykästynyt huomattavasti kulmikkaita enemmän. Etsinnässä on siis jotakin vastaavaa, kuin tuolla mainoksen kuvankauniilla mallilla. Hiukan menneiden aikojen glamouria. Ja kyllä, seuraaviin silmälaseihini aion ehdottomasti valita jotakin naisellista ja ylellistä.

“Heritage brändi tarjoaa ylellistä kehysmuotia naisille ja miehille. Brändi viestii luksusta ja
ajatonta tyylikkyyttä. Heritage-kehysten valmistuksessa käytetään ensiluokkaisia materiaaleja,
jotka takaavat kehysten korkean laadun. Kehysten muotoilu on saanut inspiraationsa menneiden
aikojen klassisesta tyylistä.
Heritagen ja Swarovskin ainutlaatuinen yhteistyö on mahdollistanut vieläkin ylellisemmän
kehysvalikoiman luomisen. Laadukkaat Swarovskin kristallit koristavat
kehyksiä korostaen molempien brändien parhaita ominaisuuksia.”

Yksi loppuvuoden tehtävistäni on siis metsästää juuri ne täydelliset silmälasit. Ne, jotka haluaa pitää päässään niin kotona kuin juhlissakin. Lämpimän ruskeaa, pehmeitä linjoja ja naisellisia yksityiskohtia. Siinä kai mun muistilista optikkoliikkeeseen astuessa. 🙂

Rentouttavaa iltaa! Mulla vuorossa huomisen ruokahuollon valmistelut…

Ajattelin vain tulla tunnustamaan, että nyt se sitten alkoi. Nimittäin jouluun virittäytyminen! Ihanaa on tietty se, että ainakin esikoinen on yhtä innoissaan kuin äti, ja himpun verran pitääkin painaa jarrua, koska poika olisi aivan valmis kuusen koristeluun ja tonttujen esille nostamiseen.

Tänä vuonna toteutin tosin haaveeni joulunodotuspuusta, ja vieläpä kestävästä sellaisesta. Tällä fiilistellään ennen sitä varsinaista aattokuusta ja luodaan sellaista semijouluista tunnelmaa. Ja saahan sitä toki koristellakin!

Mutta palailen aiheeseen myöhemmin, ja joulujuttuja tulee nyt varmasti blogiinkin tasaisesti.

Huisia tiistaita!

Yksi ehdottomasti tämän syksyn parhaista vaatehankinnoista on ollut beige cashmere poncho, jota onkin tullut roikotettua hartioilla melkein tilaisuudessa kuin tilaisuudessa, ja lähinnä siitä syystä, että se sopii seuraksi niin monelle asulle.
Vuosituhannen vaihteessa oli muodissa erilaiset hippiponchot, joita mullakin oli useampi. Oli isoäidinneliöitä ja hapsuja ja vaikka mitä. Noh, se oli aikansa nuorisomuotia, mutta jätti mulle henkilökohtaisesti sellaisen pienen assosiaation hippityttökasvissyöjästä ja metsänvihreistä vaatteista.

Juuri noiden muistijälkien ja mielleyhtymien vuoksi olen tainnut jättää ponchot rauhaan yli viideksitoista vuodeksi, kunnes viime keväänä päädyin kokeilemaan pientä ohutta versiota nykyajan ponchotarjonnasta. Ja, pakko muuten myöntää, että tämäkin hankinta laittoi pohtimaan, ostanko nyt taas jotakin vaatehuoneen täytettä, vai oikeasti vaatekappaleen, jota tulee käytettyä. Poncho on kuitenkin osoittautunut muistamaani käytännöllisemmäksi näppärän kokonsa ja hapsuttomuutensa myötä. Niitä teiniponchoja taidettiin myös käyttää eri tavalla (tai ne olivat itse asiassa eri mallisia), kun taas tämä yksilö on ommeltu niin, että pisimmät liehukkeet laskeutuvat käsien päälle, ja eteen ja taakse jää matalampi helma. Takin kanssa olen vain nostanut ponchon roikkumaan kaulaani, jolloin kädet jäävät täysin vapaiksi kapeitakin takinhihoja ajatellen.

By Pia’s cashmereneuleisiin ihastuin vuosi sitten, kun sain blogin kautta kauniin shaalin, jolle hankinkin kaveriksi pipon sävysävyyn. Niin pipo, kuin shaalikin, ovat olleet kovassa käytössä, ja selvinneet nyppyttömänä, joten (laatuun luottaen) hankin ponchonikin samalta merkiltä. Beige väri on tosi ihana, ja juuri sellainen kivan vaalea, että asusta ei missään nimessä tule synkkä.

Poncho siis palasi, eikä se hippityttökään kuulemma ole ihan täysin vuosien saatossa kadonnut. 🙂

Poncho|bypia’s|täältä
farkut|Please
korut|Ajlajk & Indiska

Tiistai-iltaa ihanaiset! Meillä on kuulkaas ihan aurinkokin jaksanut tänään näyttäytyä.

Siitäkin huolimatta, että viime vuonna aloitin paperitähdillä joulun laittamisen jo marraskuun alussa, en ole vieläkään toimertunut tekemään minkäänlaisia jouluisia sisustusratkaisuja. Tai no, ostin jo syksyllä viikunanpunaisia tuikkukippoja joulupöytää ajatellen, mutta tosiaankin odottavat sitä joulupöytää. Tähän asti olen nauttinut Pinterestin ja Instagramin tarjoamista jouluinspiraatioista, mutta esimerkiksi kaikki vanhat joululehteni olen vieläkin jättänyt selaamatta. Ja kyllä, todellakin mulla on säästössä joululehtiä kymmenenkin vuoden takaa, mutta nyt kaivoin esiin lehtiä vain muutaman vuoden ajalta, ja niistäkin aluksi vain osan. Sinänsähän joulu on ainakin mulle huomattavasti ajattomampi, kuin sisustusjutut yleensä, ja huomaahan sen joululehdistäkin, että samoja koteja ja kuvia pyöritellään useampi vuosi. Juuri taisin nimittäin bongata jostakin uudesta joululehdestä jutun, jonka luin pari vuotta sitten toisesta lehdestä. Niin, että ei noilla inspiksillä oikein ole mitään parasta ennen -päivämäärää. Sinänsä kiva, tsemppaa myös vähän erilaiseen kuluttamiseen. Joulussa pitää olla traditioita, muistoja ja tunnearvoa. Jokaista joulukoristetta ei pidä uusia vuoden välein.

Viime jouluksi saimme vihdoin keittiön valmiiksi, ja pelkkä keittiö oli mulle niin iso juttu, etten kauheasti kaivannut joulukoristeita. Toki lasten iloksi laitettiin kaikenlaista tontusta possuun esille, mutta oma koristelun tarve oli aika vähäistä. Enkä nyt tarkoita, että kotini olisi muuttumassa miksikään runsaudensarveksi, mutta musta tuntuu, että tänä vuonna joulukoristeet ja -koristelut kiinnostavat huomattavasti enemmän. Joka vuosihan tulee hankittua jotain uutta ja jouluista, jos ei muuta niin ainakin yksi koriste kuuseen. Ehkä tänä vuonna innostun enemmän.

Ennen joulua meillä olisi kuitenkin vielä jonkin verran remontoitavaa. Ja sitten niitä ihan pikkuisia juttuja, jotka vaan jäävät tekemättä, kuten vaikka tuon takanani näkyvän vihreänkirjavan maadoitusjohdon piilottaminen. Jonkinlainen ryhtiliike tässä pitäisi tehdä, ja tarttua asioihin, jotta joskus tulisi valmistakin.

Mutta joululehtiä on ihana selata. Uppoutua hetkeksi siihen taianomaiseen fiilikseen ja odotukseen, joka jouluun aina liittyy; Ihmisten hyvään tahtoon ja rauhaan maan päällä. Sillä suunnitellessa ja haaveillessa kaikki on vielä mahdollista!

Eli glögiä ja joululehtiä. Niillä selätetään pimeyden tylsyys ja nojatuolimatkaillaan talven ihmemaahan. Kun vielä samalla hyräilee Sylvian joululaulua, ei kuule miten syyssade ropisee ikkunoihin.

Joulukoneistoni hurahti käyntiin.

Ihanaa iltaa!

Tiistaita!

Ja heti kärkeen hurjasti kiitoksia tuosta eilisen postauksen vastaanotosta. Olin ehkä varautunut hiukan toisenlaiseen kommentointiin, mutta olikin tosi lohduttavaa kuulla, että ajatukseni ja tuntemukseni jakaa joku toinenkin. Ja, kuten eilen jo jossain välissä totesin, on se onni, että meitä on niin erilaisia, eikä kaikilla ole pakottavaa tarvetta asua ydinkeskustoissa, saati ruuhka-Suomessa. Erilaisuus nostattaa väillä karvoja pystyyn, mutta harva lopulta olisi valmis prässättäväksi yhteen muottiin. Niin, että täällä on nyt hyvällä omallatunnolla nautittu rauhasta ja rauhallisuudesta, kunnes taas kohdataan hälinä ja vilinä. Ehkä sitä tosiaan osaa jatkossa olla armollisempi itselleen, ja tunnistaa myös paremmin omat rajansa.

Mutta asiasta perunoihin. Tai oikeammin jouluun! Nimittäin mun Facebook ilmoitti mulle eilen vuodentakaisen muiston, jossa olin hehkuttanut ripustaneeni jo paperitähdet Vanhan Herran oviin. Joo, ihan oikeesti meillä näytti vuosi sitten 2.11. tältä! Tosin marraskuun alussa ei ollut vielä tietoakaan, saadaanko keittiöön allasta, saati tasoa, jouluksi. Eli, siinä mielessä elettiin jänniä aikoja, ja varmaan paperitähdillä oli hurjan iso henkinen vaikutus keskeneräisyyden sietoon. Oli miten oli, ja keskeneräisyyttä tai ei, mä taidan tänään kaivaa jokusen joululehden esiin ja vähän fiilistellä joululla. Siitäkin huolimatta, että ulkona on melko “ei jouluinen” keli, ja lämpöasteetkin muistuttavat viime kesästä

Mutta voihan viitta! Samaan aikaan hurjan kätevä ja helppo lämmike, mutta silti aina jotenkin tiellä. Käyttö vaatisi ehkä hiukan opettelua ja totuttelemista, sillä näilläkin keleillä viitta olisi älyttömän hyvän esimerkiksi autolla matkatessa: Ei liian lämmin, eikä liian kylmä. Lisään siis kyseisen vaatekappaleen käytön listaani, johon kirjaan asioita, joita naisen tulisi kai keski-ikään saavuttaessa osata tehdä luontevasti. No ei vaiskaan! Haaveilen vain yhden viitan hankinnasta, mutta koska multa löytyy tämä aikoja sitten ostettu kauhatana, jossa on yhä laput paikoillaan, kyseenalaistan hiukan sitä varsinaista viitan tarvettani. Toisin sanoen, yritän nyt tehdä itselleni jonkinlaisen viittariippuvuuden oikeuttaakseni uuden hankinnan! 😉

Arskaa, arskaa! Nautitaan siitä!

housut|Day Birger et Mikkelsen
neule|By Pia’s
viitta|Lindex
kengät|Zign
koru|Pernille Corydon

Ihan pakko hehkuttaa tätä pipokauden ihanuutta. Olen ollut vähän laiska hiusteni suhteen viimeisen viikon ajan, enkä ole jaksanut tehdä kuontalolle muuta kuin pakolliset pesut. Kotona hiukset on näppärä nostaa päälaelle ison klipsin avulla, ja kotoa poistuessa pipo pelastaa tilanteen. Vähän öljyä latvoihin ja myssy korville. Talviajan helpoin kampaus! Siis jos ei tarvitse ottaa sitä pipoa pois!!! Pari kertaa olen nimittäin joutunut tilanteeseen, jossa onkin pitänyt riisua ulkovaatteet naulakkoon. Pipon alle lässähtänyt tukka on muuten vähintään yhtä nolo kaivaa esiin, kuin kokatessa tahriintunut pusero, jota ei viitsinyt vaihtaa, kun kukaan ei kuitenkaan näe sitä takin alta, tai pohjasta puhki kuluneet villasukat, joita ei vaan raaski heittää menemään. Siinä kun sitten jättää takin päältään, kengät jalastaan ja pipon päästään, onkin kaikkea muuta kuin huoliteltu olo! 🙂

Mutta, tänään on kuitenkin se ihana päivä, kun saa istahtaa kampaajantuoliin. Tosin, jos se talvi nyt tosissaan tekee tuloaan, taitaa tämä pipokauden ihanuus jatkua taas jollakin muotoa keväälle asti. 🙂

Kiitoksia muuten kaikille Nova Melina -arvontaan osallistuneille!
Arpakone suosi tällä kertaa nimerkkiä Helinä, kommentilla:
Värikylläisyyttä syksyyn..
Golden pussukka oli mun suurin suosikki! :)/12.10.2015 klo 19:54

Aurinkoista pakkaspäivää!

Kas päivää taasen!

Ikkunoiden pesussa, tai oikeammin ikkunoiden pesun suunnittelussa, on se pieni vika, että likaisuus ottaa aivoon, kun aurinko paistaa suoraan lasiin, mutta ongelma ei oikeastaan ylitä ärsytyskynnystä kun aurinko kiertää kulman taakse, ja lasit olisivat otollisessa tilassa pesua ajatellen. Homma menee niin, että keittiön valoaukot huutavat pesua aamupäivällä, mutta iltapäivällä kun työhön auringon puolesta voisi ryhtyä, mua ei kiinnosta tai häiritse niiden sotkuisuus ollenkaan. 🙂

Tämänkaltainen mielestä siirtäminen ja asioiden lykkäys on vaivannut mua jo jonkin aikaa. Mulla on nimittäin ollut puolisen vuotta äitini nahkasaapikkaat vaatehuoneessa, koska lupasin toimittaa ne suutarille. Jep, puoli vuotta! Samalla olin ajatellut viedä yhdet omat, käyttämättä jääneet nilkkurit, suutarin paranneltaviksi, koska pohjat ovat silkinsileät, ja kivasta ulkonäöstään huolimatta, kengät ovat mahdottomat käyttää.

Mutta hei, asia kerrallaan! Tänään nimittäin poikkesin suutarin luona (nappasi aikaani viisi minuuttia), ja viikon päästä pitäisi olla kaksi kenkäparia valmiina noudettavaksi. Tosin ei kauheasti lohduta ajatella, että tällä taktiikalla saan ne samperin ikkunat puhtaiksi ensi keväänä! 🙂

Viimeisen puolen vuoden aikana olen toki ehtinyt hautomaan paljon muitakin asioita, kuin äidin nahkasaappaita. Moni juttu liittyy ihmissuhteisiin, terveyteen ja muihin henkilökohtaisen elämän osa-alueisiin, joita meille ihan jokaiselle tipahtelee pyytämättä ja yllättäin, mutta yksi niistä on kuitenkin blogi. Kuten varmaan olette huomanneet, tässä samassa ajassa moni kiva blogi on sulkenut ovensa, toiset avanneet ovensa uudelleen ja toiset sitten vain jääneet elämään hiljaiseloa. Joskus aikoinaan väitettiin, että blogin elinkaari mahtuu kolmeen vuoteen, mutta mielestäni väittämä on tullut todistettua vääräksi jo moneen kertaan. Kalenterin lehtien kääntymistä enemmän, jokaisen päätökseen vaikuttaa varmasti juuri se oma elämä ja elämäntilanne.
Itselleni on koko tämän ajan ollut täysin selvää, että tahdon tehdä blogia, mutta välillä kysymys voinko, jaksanko tai pystynkö, jatkamaan bloggaamista on kummitellut mielessäni. Tästä syystä päätin kesällä himmailla bloggaustahtia ja käyttää kaiken säästyvän ajan sen henkilökohtaisemman elämän elämiseen, sillä tiedän, että harvalla bloginsa sulkeneella bloggaajalla se päällimmäinen syy lopetukseen on ollut puhtaasti halun tai tahdon puute.

Vaikka koko ajan olenkin halunnut jatkaa bloggaamista, huomaan, että sekin tunne on alkanut syksyn mittaan vahvistua. Hassu pieni harrastus, josta kasvoi mulle vuosien mittaan sekä työ, että äärimmäisen tärkeä henkireikä. Joidenkin mielestä (tällaiselle yli kolmekymppiselle) vähän nolokin harrastus, joka kuitenkin on vuosien ajan saanut mut tallentamaan niitä arjen pieniä kultareunuksia, ja välillä myös pakkottanut etsimään niitä. Olisihan se vähän hassua olla tekemättä sitä mistä tykkää. Ihmisen arkeen ja elämään kun mahtuu kuitenkin myös niitä juttuja, joita on vain tehtävä, vaikkei niin välittäisikään, ja kaikki me välillä sekoittamme keskenään kaksi täysin eri asiaa; Mitä me haluamme tehdä, ja mitä meidän pitäisi tehdä.

Viimeisen puolen vuoden ajan blogin lopettaminen ja ovien sulkeminen on ollut yksi vaihtoehto. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että tämä harkinta-aika on käytetty loppuun, ja kyseinen vaihtoehto tyrmätty lopullisesti. Tiedän, että kaikella on elinkaarensa, ja joskus tämäkin blogi sulkee ovensa todetessani, että kaikki sanottava on sanottu ja kuvattava kuvattu. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä!

pöksyt ja vaarinpaita|H&M (vanhat)
kashmirneule|By Pia’s
kengät|? (vanhat)
korut|Ajlaik, Bud to Rose ja Gina Tricot

Kivaa keskiviikkoa, ja kiva kun olette edelleen siellä. ❤︎