Hassu juttu, mutta vaikka tällä viikolla pakkasmittari on näyttänyt talvisempia lukemia, kuin esimerkiksi viikko sitten, oloni muuttuu keväisemmäksi päivä päivältä. Liekö valolla olla merkityksensä, vaikkei aurinko tänään suoranaisesti paistanutkaan.

Itselleni kevät on yleisesti vaaleampiin sävyihin siirtymista, vaikka toki kesävaatteet odottavat vielä pitkään sandaalikelejä. Jossain kohtaa omistin hyvin vähän mustia vaatteita, mutta parin viime vuoden aikana musta on hiipinyt salakavalasti vaatehuoneeni kätköihin. Mutta, se samainen syy, jonka vuoksi musta oli pitkään nounou -listallani, on saanut minut kaivelemaan esiin vaaleampia sävyjä. Minä nimittäin ajattelin pitkään, että ihmisen mieli on valoisampi vaaleissa vaatteissa. Pohjasin tätä kuulemaani väittämään, jonka mukaan valo ei pääse sieluun mustien vaatteiden läpi. No joo, huuhaatahan se, jos vaikka miettii nunnia, joiden pitäisi kai olla mustissa kaavuissaan hyvinkin valaistuneita. Mutta, jokin perä siinä on, että tunnen itseni energisemmäksi ja iloisemmaksi, kun vaihdan mustan kevyempään.

Tässä jokin aika sitten tein pikakatselmuksen kevään trendeihin ja huomasin, että musta on yhä vahvasti esillä. Toki kaveriksi ehdotetaan ikuista kevätklassikkoa, pastellisävyjä, mutta selkeä mustalinjaisuus jatkaa voitokasta tietään.

Niinpä ajattelin olla rehellisesti epämuodikas (edelleen), ja jatkaa sävyissä, jotka tuntuvat omilta. Tässä tämänpäiväinen kokoonpano.

Poika muuten kysyi tässä taannoin taas lempiväriäni, ja kun vastasin että “varmaan taupe“, jouduin pienen selittelyn eteen. Tosin olen kuullut monelta aikuiseltakin, että harmahtavan ruskeat ja rusehtavan harmaat lempisävyni eivät oikeastaan ole minkään värisiä. 🙂

Pusero|Zara
farkut|Please Jeans
pipo ja helmikaulakoru|H&M
rannerengas|Pernille Corydon
laukku|Mulberry
shaali|By Pias

Jahas, ja nyt rullavoileipäkakkuja loihtimaan! Ihanaa iltaa!

No nyt se perjantai sitten tuli. Ja on mulla kyllä ihan perjantaifiiliskin, ulos syömään, leffaan, mitä näitä nyt olisi… Ehkä lasi viiniä, rentoutumista, sellaista perjantaijuttua… Mutta en mä ihan reporangaksi ole heittäytynyt, sain nimittäin aikaiseksi käydä hiukan komeroiden kimppuun. Tarkoitus kun olisi saada talon kiinteistä komeroista oikeasti käyttökelpoista säilytystilaa, ja pistää kiertoon esimerkiksi kenkiä ja muuta mukavaa, mitä nyt ei enää tule itse käytettyä. Kengät nimittäin vievät ihan hurjasti tilaa!

Sinä samalla  penkoessani, aloin pohtia, että olen viimeisen vuoden aikana ostanut aika vähän vaatteita. Kaapeista löytyy hurjan paljon tavaraa jopa kuuden vuoden takaa, ja pieni osa paljon sitä vanhempiakin. Lähinnä vaatteiden koko on ollut se karsintaperuste… Näin bloggaajana toki välillä oikein huvittaa, kun kysytte vaatteideni alkuperää, ja kyseinen gledju onkin ostettu jo viisi vuotta sitten, eikä sitä löydy enää edes alennustangosta. En siis voi väittää olevani järin muodikas.
Please Jeansin farkut ja housut ovat tosin parin viime vuoden aikana olleet kovasti käytössä, ja niitä on tullut hankittua useampi pari. Jokainen kuitenkin maksanut itsensä monin verroin takaisin. Tosin tuossa joulun alla tilasin taas yhdet, ja nettikaupan kuvat olivat sen verran harhaanjohtavia, että nyt mulle on jo kolmannet tätä samaa sävyä. Ehkä nekin siis päätyvät eteenpäin.

Perjantain astetta skarpinpi asu koostuukin täysin oldie goldie matskusta. Pari vuotta vanhat farkut, ja pikkuisen vanhempi Benettonin jakku. Ikivanha Day Birger et Mikkelsenin pusero ja Klaaraa odottaessani hankkimani, tukevat Sixtysevenin nahkanilkkurit. Kaulakoru on joskus tullut hankittua sellaisesta tinkelitankelikaupasta, joita ostoskeskuksissa on. Tiedättehän, paljon koruja… Nyt se vain sattuu mätsäämään (edelleen) joulunpunaisiin kynsiini.  Vain Pernille Corydonin rannerengas on pikkuisen uudempi, joulukuulta. Todellinen oldie goldie on kuitenkin Mulberryn Roxanne, vanha räyskä, jonka kierrättämistä mietin vähintään kerran vuodessa, kunnes tajuan, että pidän siitä aivan liikaa laukusta luopuakseni.

En tietenkään väitä, että voisin kehuskella ostamattomuudellani, toki hankin vuosittain jotain uutta – useammankin vaatteen. Mutta toisaalta, hankin harvemmin kertakäyttövaatetta. Jotain mikä on hirveän in vain hetken. Epämuodikkuuden sijaan musta kyse on enemmänkin omasta tyylistä. Siitä, että aikuisena ei enää tarvitse tarttua joka napapaitatrendiin ja nahkalippiksiin, vaan voi ihan huoletta näyttää itseltään.
Sama pätee tietenkin myös meikkaamiseen ja hiuksiin. Nuorempana on kyllä tullut kokeiltua kaikkea, mutta silti ihan perus raidoitetut hiukset ja nudemeikki ovat se mun juttu. Niistäkin kun voi löytää uusia vivahteita!

Oli miten oli, ehkä muotia ja tyyliä tärkeämpää on se, missä itse viihtyy. Mutta, olisi kiva kuulla teidänkin kokemuksia. Onko oma tyyli ihan valmis jo? Joku tietty väri, joka kantaa vuodesta toiseen, ja toimii kulmakivenä. Ikuinen farkkutyttö vai mustaan luottava tyylinikkari? Onko kiva leikitellä, kokeilla ja katsoa, vai onko vaatekaapissasi täydellinen klassikoiden kokoelma?

Kivaa perjantaita, ja leppoisaa viikonloppua!

Heippa!

Mitenkäs teidän uuden vuoden tavoitteet ja lupaukset? Alkaa tammikuun puoliväli lähestyä, ja mietin, olenko ainoa, joka ei ole vielä oikein saanut jutusta kiinni? Sokeriton tammikuukin vaihtui sokerittomaan kymmeneen päivään, mutta sitä en jaksa murehtia. Tulin siihen tulokseen, että olen paljon iloisempi ihminen, kun saan välillä suklaata. Enemmänkin harmittaa, että tavoittelemani pidemmät yöunet eivät oikein ota tuulta purjeisiinsa. Hitto, että onkin vaikeaa kömpiä ajoissa nukkumaan. Pitää muka rentoutua ensin. No, tänään kun kello taas viideltä pirisi, päätin vakaasti olla illalla kymmeneltä vuoteessa! Enkä ota tästä mitään vuoden tai tammikuun tavoitetta, ihan päivä kerrallaan riittää mun tapauksessa, ettei vaan tule paineita – kuten tuli sen sokerin suhteen! 😉

Täällä on yhä sairastupa. Tai pitäisikö sanoa toipilastupa, kun tuntuu tauti olevan jo lähes poissa. Potilas selaili aamupäivän nimpparilahjaksi saamaansa keittokirjaa, ja lupasin että iltapäivällä leivotaan yhdessä keksejä. Hrkkuja siis tiedossa! Niin, ja olishan se nyt aika tylsääkin, jos äiti olisi jollain sokerittomalla.

Vaikka tämä ensimmäinen kokonainen arkiviikko nyt alkoikin poikkeuksellisesti eskarilaisen sairasteluilla, musta tuntuu silti, että jonkinlaisen ryhdin tuo arki on heittänyt elämään. Ehkäpä tässä unirytmit ja kaikki muukin, menee pikkuhiljaa uomalleen, kunhan arki rullaa tasaisesti. Tiedän että arki on monelle kuin kirosana, mutta mulle se tuo tunteen pysyvyydestä, ennustettavuudesta, säännöllisyydestä ja kaikesta muustakin, jonka varaan tykkään elämäni heittää. Ja hei, jos arjesta ei tykkää, niin silloin kannattaa miettiä, että missä mättää. Siitäkin kun voi tehdä parempaa, ja kannattaakin, kun arkeahan tämä elämä pääosin on!

Yksi uuden vuoden tavoitteistani on kuitenkin kantanut jo Nuutin-päivään asti. Nimittäin se että tarttuu jokaiseen päivään. Jos syksyllä jäi pukematta ja hampaat pesemättä, olen nyt ottanut takaisin. Ja kyllä se tekeekin ihmeitä, kun heittää heti aamulla ripsarit silmille ja ripustaa lempparikorut kaulaan ja ranteeseen. Ei arkena tarvitse hienostella, mutta itsensä piristämisessä ei ole mitään vikaa. Oikein harmittaa, miten monta päivää annoin viime vuodesta kulua hukkaan pyjamassa, ja päiviin kunnolla tarttumatta.

Mutta nyt pikkuleipätaikinaa vääntämään! Vielä hetki saadaan olla kaksin, ennen kuin pikkumaistaja herää kauneusuniltaan.

Pakko myöntää, että onhan siihen viime vuoteen mahtunut myös paljon kivoja juttuja! Iloisia ja onnellisia hetkiä, uusia kokemuksia, itsensä voittamista ja sitä hyvää oloakin. Kokosin kuvia vuoden varrelta, sekaisin kaikenlaista 12 kuukauden ajalta.

Vuosi 2014 oli ehdottomasti remonttivuosi! Sauna, työhuone, vaatehuone, eteinen, keittiö. Remonttia, remonttia. Edellä mainittujen lisäksi on maalattu olkkaria ja sen kattoa, laitettu arkieteinen kuntoon. Kaikki tämä oli tietenkin helpompaa vauvavuoden jälkeen, mutta työtä on yhä ja jatkamme siitä, mihin jäimme. Myös puutarhassa tapahtui kesällä enemmän, kuin olin uskaltanut edes toivoa.

2014 oli myös reseptivuosi. Blogiin tallentui hurja määrä reseptejä ja ohjeita. Supersuosittuja olivat nutturapullat, mutta amerikkalaisten pannukakkujen ohje taitaa olla yksi vuoden luetuimmista postauksista. Myös pulled pork ja karamellisoidut punasipulit olivat suosittua luettavaa.

2014 blogin kautta tuli tehtyä myös useampi ulkomaanmatka. Catwalkilla ja ammattikuvaajien edessä tuli voitettua monet pelot ja kammot, ja olenkin useita kokemuksia rikkaampi. Sijoittuminen keväällä Indiedays Blog Awardseissa oli tietenkin yksi blogivuoden kohokohta, ja siitä suuri kiitos edelleen teille! Vuonna 2014 puhuttavimmat aiheet olivat nettikiusaaminen, syömishäiriöt ja perheenäidin treenaaminen. Kolme täysin erillistä aihetta, jotka valitettavasti nidottiin liian tiukasti yhteen.

Beauty osastolta suosituimmiksi postauksiksi nousivat rento nuttura hiusklipsin avulla, peittävä meikkipohja ongelmaiholle ja piiloon letitetty otsis.

Mahtuuhan sitä todellakin yhteen vuoteen vaikka mitä! Suuret kiitokset vielä matkaseurasta, ja loistavaa vuodenalkua!

Vuosi 2014 ei ehkä ollut minun vuoteni. Kauniisti ilmaistuna parempiakin on tullut elettyä. Tai, ehkä sittenkin on väärin sysätä kaikki paha koko vuoden niskaan, ehkä mielummin sen viimeisen puolikkaan päälle. Sanotaanko vaikka ajanjaksolle juhannuksesta jouluun.

Vuosi sitten olin täynnä tarmoa, uusia ideoita, unelmia ja haaveita. Energiaa riitti projektista toiseen, mutta kesän koittaessa jotakin tapahtui. Moni asia alkoi mennä pieleen. Tuntui että jatkuva kiire ei hellitä koskaan, eikä aikaa perheelle ja parisuhteelle löydy mistään. Uskottelin itselleni, että kuopassa sitä on ennenkin oltu, ja aina sieltä on vain noustu. Mutta samaan aikaan kun puskin väkisin eteenpäin, työntäen huolet ja murheet taka-alalle, alkoivat ongelmat ja murheet pesiytyä vahvemmin sisälleni. On ehkä vaikea selittää, että kahden lapsen naimisissa oleva, ja kutakuinkin puhelias ja sosiaalinen, äiti kokee itsensä yksinäiseksi, mutta niin vain tapahtui. Syksyn aikana muutuin entistä yksinäisemmäksi haudatessani pahaa oloa sisälleni. Alkuun olin ehkä yksinäinen omassa pienessä kuplassani, mutta syksyn edetessä irtaannuin lahjakkaasti myös sosiaalisesta elämästäni.

Syksy toi tullessaan kivut ja säryt. Pelkkä toisen kosketus teki välillä kipeää. Vanha olkapäävaivakin yltyi entisestään, eikä tavarat pysyneet kädessä. Saliharrastuksen suhteen oli pakko nöyrtyä, enkä keksinyt itselleni mitään korvaavaa henkireikää. Oli päiviä joina en saanut aikaiseksi pestä hampaitani, saati pukea rintaliivejä päälleni. Uusi elämä ja energia olivat aina tulossa huomenna. Oli päiviä kun ruoka ei maittanut tippaakaan, ja päiviä, joina olisin voinut syödä suruuni kaiken sillä hetkellä irtoavan. Tuntui, että peilistä tuijotti päivä päivältä vanhemmat kasvot, uupuneet ja onnettomat.

Jossain kohtaa kaikki padot murtuvat, ja niin kävi onneksi hieman ennen joulua. Pahat ja rumatkin asiat pitää sanoa välillä ääneen. Pelkkä muutoksen ajattelu ei tuota tulosta, vaan kissa on nostettava pöydälle. Asioita ei välttämättä voi korjata hetkessä, mutta aloittaakseen matkansa on löydettävä ne heikot kohdat, jotka kipeimmin muutosta kaipaavat. Ylisuorittajan ja itsekyykyttäjänkin ensimmäinen askel on todeta, että vähempikin riittää.

Eniten ehkä harmittaa se, miten olen kohdellut itseäni. Onhan sitä ennenkin uudenvuodenlupauksia rikottu, mutta tällä kertaa se saavutti odottamattomat mittansa. “Pidän itsestäni huolta ja annan aikaa itselleni”. Suuret ja kauniit ajatukset jäävät niinkin yksinkertaisen asian jalkoihin, kuin arki. Jossakin kohtaa lakkasin vain välittämästä. Tällä hetkellä en rehellisesti edes tiedä mitä painan. Alkaako painoni kuutosella vai seiskalla, ei hajuakaan! Saattaa ensi alkuun kuulostaa jopa ihan hienolta jutulta, mutta välinpitämättömyys toi mukanaan paljon muutakin – huomattavasti vähemmän kaunista.

Viimeisen puolen vuoden aikana sähköpostini luonnoksiin on tallentunut kaksi erokirjetta Indiedaysille. Ei siksi, että olisin innoissani hypännyt omalle alustalle, vaan koska tuolloin tuntui, että loppu on tässä. Että se, mikä minusta irtoaa on sanottu ja kuvattu, muuta ei enää ole. Noiden kahden päivän aikana uskoin, että asiat eivät järjesty, eikä tilanteesta ole ulospääsyä.

Onneksi päätöksenteko ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani. Olen nuoruuden äkkipikausuuksien myötä oppinut nukkumaan yön yli. Tästä taidosta olen nyt kiitollinen monessakin suhteessa. Iman (useammankin) yön yli nukkumista asiat voisivat olla vuoden 2015 alussa melko lailla eri tavalla. Näin on kuitenkin hyvä.

 “Ei enää koskaan tämän kaltaista vuotta!”
Näin totesimme eilen mieheni kanssa. Päätin, että siinäpä on uudenvuodenlupausta kerrakseen. Tällä kertaa aion myös pitää lupauksestani kiinni. Sokeriton tammikuu on sekin mielessäni, hyvän olon metsästäminen tulee kuulumaan vuoteeni 2015. Virheistään onneksi oppii, ja joka vuosi viisastuu. 🙂

Suuret kiitokset teille kaikille, jotka olette kanssani tämänkin vuoden jakaneet. Ylä ja alamakiä mahtuu meidän jokaisen elämään, ihmisiä kun ollaan – niin siellä kuin täälläkin. Täysin töyssyttä tuskin kukaan selviää, mutta koko sydämestäni toivon teille kaikkea hyvää uuteen vuoteen 2015! Tehdään siitä parempi, tai vaikka entistäkin ehompi.

Halauksin, rutistuksin ja kiitoksin,
Emilia

Joulua nimittäin. Ei liikaa, tai liian suurella stressillä, se kai on mulle se toimivin tapa. Eilen illalla keitin lanttuja ja porkkanoita, leivoin joululimppuja jne. Sopivassa suhteessa kuitenkin niitäkin. Pidän keittiössä hääräämisestä, mutta leipien paistuessa oli ihan hyvää aikaa istuskella sohvalla joulunpunaista siemaillen, suklaata syöden ja Netflixiä katsellen. Sain myös illalla paketoitua suurimman osan lahjoista, ja tänään postitettua kaikki postitettavat paketit, joten saan nyt huokaista helpotuksesta ja syvään. Ehdottomasti stressaavin asia nuo lahjat!

Jouluvalmistelujen osalta jatkoin tänään. Nyt on laatikot paistovalmiinaja pakastimessa. Limppuja leivon lisää, mutta ihan vain koska ne on niin hyviä, ja koska tykkään leipoa. Sama pätee pipareihin, jotka lapset tuhosivat ennätysnopeasti. Jäljellä on enää murusia. 🙂

Aherruksen vastapainoksi hiukan kevyempää joulufiilistelyä uusien punaisten kynsien kanssa. Jos ei muuta, niin piristävät ainakin harmauden keskellä.

Eilen iltapäivällä koin hetkellisesti sellaisen ihmeellisen joulufiiliksen. Se tuli ihan vain autossa, oman kylän “ruuhkassa” postilla ja liikenneympyrässä. Iltapäivän viimeiset säteet osuivat kuuraisiin tienpientareisiin, ja hetken tuntui joululta. Tunne meni nopeasti ohi, mutta oli lohduttavaa huomata, että sen voi todellakin saada kovin pienistä asioista.

Niin, että se siitä kadonneesta joulumielestä. Tulee jos on tullakseen. Joulu tulee kuitenkin, joten mitäs sitä murehtimaan!

Kivaa keskiviikkoa!

Varma merkki lähestyvästä joulusta ovat tietenkin erilaiset joulujuhlat. Tänään tonttuiltiin Niilon koululla, herkisteltiin ja vetisteltiin. Huomenna on äidin vuoro irtautua hetkeksi “tonttuilemaan”.

Ennen lähtöä ehdittiin kuitenkin napata parit potretit, joissa eläväisten lasten energia onneksi tasoittavaa vähän väsyneen äidin naamataulua. (Pitäisi varmaan kuroa univelkoja pikkuhiljaa pois!) Klaaran tylliunelma on Jeanne d’arc livingin, ja se oli laitettu meille postissa maalinäytteiden mukaan. Turha varmaan sanoa, että tyttö rakastaa rimpsujaan. 🙂

Eilen saatiin muuten viimein tuo altaan alla olevan jätevaunun viimeinen “valelaatikko” paikallee. Työkalut olivat lainassa, joten projekti jäi vähän roikkumaan. Koska betonitaso nosti allasta hiukan ylemmäs, piti askarrella vielä tuollainen ohut soiro peittämään koko altaan alaosa. Veisteltiin siihen nuo altaan muodot ja kiinnitettiin silarilla paikalleen. Nyt pitää ihan oikeasti avata laatikko, kun aikoo laittaa roskia roskikseen, muutos sekin, kun on tässä totuttu, että jäteastia on leväällään. 🙂

Univelkoja uhmaten aion nautiskella tänään ihan rauhassa Netflixin tarjonnasta. Mulla on pitsataikina kohoamassa ja kinkut ja rucolat odottamassa.

Eli, oikein hauskaa iltaa sinne ja tänne.

Kuten jo viikon alussa varoittelin, tämä viikko on ollut blogin kannalta hiukan haasteellisempi, koska kaikenlaista tekemistä on pitänyt mahduttaa vuorokausiin. Niitä kuluumisiakin on tänne tullut kirjattua ihan liian vähän, joten pahoittelut siitä. Perjantai ei nyt sinänsä tuo suurtakaan muutosta tahtiin, sillä hommaa on viikonlopuksi yllinkyllin, ja käsiä yhä vain kaksi, mutta tänään ollaan taas viikko lähempänä joulua ja sitä myöden myös rauhoittumista.

Facebookin ja Instagramin seuraajat saivatkin jo kurkkauksen keittiön uusista tasoista, tosin tuolloin tasojen väri oli vielä jonkin verran tummempi, kuin nyt. Tällä hetkellä sävy on siis jotakuinkin se, millaiseksi sen on tarkoituskin jäädä. Pinta odottaa vielä hiontaa, ja käsittelyä, jolla saadaan suoja, joka estää elintarvikkeiden ja rasvojen imeytymisen betoniin. Käsittelyaine on Z Counterformin tuote, eli ostimme sen betonitasotarvikepaketin mukana. Pullon kyljessä lukee, että käsittely muuttaa valmiin betonin sävyä vain hiukan tai ei ollenkaan, ja elän nyt sitten siinä toivossa.

Eilen, laitettauni lapset nukkumaan, aloitin lattioiden maalausurakan, joka sekin tuntuu nyt paljon hauskemmalta, kun pystyy kuvittelemaan valmiita pintoja. Suoraan sanottuna, tämä odotteluvaihe sai mut aika saamattomaksi. Miten oikeastaan millään on ollut kauhean väljä, kun kuitenkin kaikki vaan repsottaa keskeneräisyyttään. Mutta nyt on asiat toisin, ja pikku puhteita tekee ihan uudella innolla. Lattioiden maalaus jatkuu tänään, ja huomenna aion siirtyä oviin ja karmeihin. Yötöitähän nämä maalaamiset lapsiperheessä ovat, mutta silloin on tehtävä, kun saa mahdollisuuden työrauhaan.:)

Ennen illan maalausurakkaa, on tähänkin päivään mahtunut kaikenlaista puuhaa. Ajelua Ikeaan ja rautakauppaan, sähkömiehen vierailu ja tietenkin ne päivän perusjutut muuten. Kaakeliliimaa, saumauslaastia, silikonia jne. Vielä pitäisi hio tuo tasokin, jotta saadaan ensimmäinen käsittelykerta pois alta. Huomenna nimittäin onkin jo seinän vuoro, ja hiplailen täällä innoissani jo kaakeleita. Vihdoin saadaan nekin seinään!

Että sellainen viikko, ja sellainen perjantai!

Viikonloppu tuo mukanaan virallisenkin joulunodotuksen kun sunnuntaina vietetään ensimmäistä adventtia. Jouluradio mulla onkin jo pauhannut työmusiikkina; Ihan kiva maalailla kaikessa rauhassa, ja laulella ikivihreiden klassikoiden mukana.

Päivän rento asiointiasu. Pitsit, niitit ja tekoturkikset – kaikki sulassa sovussa. 🙂

Ihanaa perjantai-iltaa!

Lauantaiterkut!
Tännekin luvattiin eilisillaksi ja viime yöksi kunnon pyryä, mutta se jätti saapumatta. Maassa on kuitenkin kevyttä pakkashiutaletta sen verran, että voi sanoa sataneen lunta. Ei ehkä vielä hiihtokelit, mutta alku se on tämäkin.

Täällä elellään leppoisaa lauantaita, ja kotipäivää. Villasukkia, kynttilöitä ja joululehtiä, siinäpä ne suurimmat suunnitelmat ovat.

Pikku pakkasessa on tänään punattu poskia ja nautittu pilvisen päivän valoisuudesta. Ihanaa, ja tulee aika jouluinen fiiliskin!

Levollista viikonloppua, ja tunnelmallista lauantai-iltaa.

Ja, jälleen takaisin tavalliseen Emiliaan ja tavallisiin juttuihin! 🙂

Ihana ihana pikkupakkanen on tänään piristänyt mieltäni oikein kunnolla. Vaikkei tulisi luntakaan, niin pysyisi edes miinuksen puolella. Huomattavasti vähemmän pyykättävää ja siivottavaa!

Tämä torstai tosin on ollut sellainen puolisiivouspäivä. Pakkollinen remppatauko tulee loppuviikoksi, kun työt haittaavat harrastamista, joten katsoin aiheelliseksi kerätä ruokapöydältä porakoneen, rautasahan, silikonipyssyn ja tuhannen muuta, ei niin sisustuksellista elementtiä. Ja, lattioilta tietenkin samoin ne tuhannen pahvilaatikkoa ja suojapahvia, akkulaturit ym. tunnelmanpilaajat. Onhan se toki kätevää, että kaikki mahdollinen on kädenulottuvilla, mutta kun niitä ei nyt pariin kolmeen päivään kuitenkaan tarvita, niin olkoot hetken poissa silmistä.

Raivaamisen lisäksi tänään on toki pesty pyykkiäkin. Kun kone ei ole varattuna kuraisille ulkovaatteille, voi välillä pestä sitä kaikkea muutakin pyykkiä, kuten ne tuhannen keittiöpyyhettä, joilla pyyhin eilen maitoa, litran purkin kaatuessa siihen ruokapöydälle, kaiken tuon edellämainitun joukkoon. Hulvattoman arvaamatonta tämä ihmisen elo! 🙂

Tekoturkisliivi löytyi vaatehuoneen uumenista, ja nyt täytyy kyllä myöntää, että olin unohtanut koko vatekappaleen olemassaolon. Ja ihmettelenpä myös sitä, että miksi kummassa olen liiviä edes säilyttänyt! Ehkä se ei ole kelvannut kellekään muulle, tai sitten mulla on ollut joku hyvä idea kuten naamiaisasu tai jokin askarteluprokkis. No, anyway, kiva kun löytyi, ja pääsipä heti käyttöönkin. Ei kovinkaan laadukas yksilö, mutta ihan hyvä asuste muuten niin kovin tavallisen puuvillapuseron kanssa.

Nyt kun paikat ovat, ainakin päälisinpuolin, siistissä kunnossa, minä sytyttelen kynttilöitä ja virittäydyn pakkasillan tunnelmaan. Leivontasormeni kovasti syhyää, ja tässä pidän pienimuotoista reseptiarvontaa pääni sisällä.

By Pia’s -arvonta on nyt sekin suoritettu, ja onnekas voittaja on tällä kertaa Sanna, joka saikin multa meiliä jo aikaisemmin tänään, joten pipo lähtee uudelle omistajalleen heti huomenna. Onnea vielä voittajalle, ja kiitokset kaikille osallistujille!

Sellainen perus perunasoppapäivä täällä.
Pitäkäähän varpaanne lämpiminä. Kivaa iltaa!