Kaupallinen yhteistyö ⎮ Posti & Indieplace

---

Elokuu on aikaa, jolloin s-sanan käyttö herättää vahvoja tunteita. Syksyn mainitseminenkin tärähtää joillekin kuin kipinä kuivaan ruutiin, ja sanoissaan pitää toisinaan olla hyvin varovainen. Mutta niin se vain on, että ennen pitkää syksy ja arki ovat taas läsnä. Ja voi miten toivoisinkaan voivani sanoa, että syksy on mun lempivuodenaika, mutta ei se vain ole. Toisin kun tällaisen vahvasti introvertin ihmisen kohdalla voisi ajatella, ajatuskin ahdistaa. Toki yritän muuttaa suhtautumistani, pitää leuan irti rinnasta ja selän suorana, mutta vaikeaa se välillä on. Kaikenlainen itsensä tsemppaaminen on tarpeen ja jokainen ulkopuolelta tullut positiivisuus on kultaakin kalliimpi. Asenne pitää olla kohdillaan, muuten ei jaksa. Hyvä on kuitenkin helppo laittaa kiertämään ja iloakin pystyy levittämään. Konstit on monet, mutta tänään niitä yksinkertaisimpia ja perinteisimpiä tapoja kaupallisessa yhteistyössä Postin kanssa.

Toisille sopii tunnetut mietelauseet, mutta olemme erilaisia.  Jokainen tuntee ystävänsä ja tietää, että päälleliimattu iskulause voi olla toisille kuin punainen vaate, samoin kuin musta huumori toiselle. Toimivia tapoja molemmat, kunhan kohde on oikein valikoitu. Mutta oli lähestymistapa mikä tahansa, postikortti arkisen laskupinon välissä tuskin jättää ketään kylmäksi. Hyvää voi levittää pyytämättä ja yllättäen, aika pienellä vaivalla. Suuremmat ajatukset voi rustata kirjepaperille ja sujauttaa kuoreen. Jopa ne hauskimmat kesämuistot, joita ei tohdi jättää ulkopuolisten nähtäväksi.

Se on hassu juttu, että vaikka itse välillä haikailen vanhojen aikojen perään, kauas Brontën sisarusten aikaan tai vaikka vain omaan lapsuuteen, jossa ihmiset eivät olleet aina tavoitettavissa, niinkin yksinkertainen asia kuin postikortti tai kirje on tuntunut vieraalta ja kaukaiselta tavalta pitää yhteyttä. Ja silti teekupin äärellä, kynttilän luomassa tunnelmassa rustattu tervehdys kuulostaa huomattavasti kauniimmalta kuin hätäisesti kopioitu hauskuus puhelimella lähetettynä. Ja siinähän se syntyisi, samalla kun viikkosoppa porisee liedellä tai odottaessa pyykkikoneen viimeisiä linkouskierroksia. Ehdottomasti hyggeilyä parhaimmillaan. 

Arjen ilostuttaja
annoksia haluttu määrä / helppo

nippu kauniita postikortteja
vastaava määrä ikuisuuden voimassa olevia ikimerkkejä
toimiva kynä

Nappaa seuraavalla kauppareissulla mukaan muutama ikimerkki ja valitse nippu kauniita postikortteja. Ripusta ne vaikka jääkaapin oveen. Pidä taloudessa ainakin yksi toimiva perinteinen kynä. Istu alas ja kirjoita kiva tervehdys valitsemaasi korttiin. Liitä mukaan ystävän nimi ja osoitetiedot. Liimaa postimerkki ja kiikuta lähimpään postilaatikkoon seuraavan kauppareissun yhteydessä.

Valmistusaika n. 5 minuuttia + kuljetus.

Antamisen ilo ei juuri helpommaksi voi käydä. Ja miten ihanaa, jos joku vaikka sattuu vastaamaan!

Saunan seinustalla on tullut tänä kesänä istuttua paljon. Paitsi löylyjen lomassa vilvoitellen, myös katsellen trampoliinilla esitettäviä hyppynäytöksiä. Samalta paikalta voi ihailla myös daaliapenkin kasvua ja bongata ensimmäisiä aukeavia kukkia. Ehdin jopa miettiä, pitäisikö ikivanha sään pieksemä penkki korvata uudella, mutta antaa olla. Se on ihan hauska just noin.

Joku voisi sanoa ensimmäisen daaliakimppuni värejä syksyisiksi, mutta itse ajattelin, että ne on auringon sävyjä. Lämpimiä kuten kesä. Miten se muuten onkin, että nämä keltaiset, oranssit ja punaiset aukeavat aina ensin. Ei välttämättä värejä, joita lähtisin nyt kukkakaupasta ostamaan, mutta hei, omat daaliat. Ei ole väreillä väliä. Ja eihän niistä nyt ihan kimppua tullut, mutta käytin sitä lasista kukkatukea ja sain aikaiseksi pienen asetelman maanantai-illan iloksi. Ja uuden pöydän kunniaksi. Ai että, tykkään siitä ihan valtavasti!

Ihanaa iltaa 💛

 

 

Rottinkinen riippukeinu roikkuu vihdoin katossa!  Tämä projekti ei mennyt ihan kuten olin suunnitellut. Itse asiassa se vanha keinu roikkuu yhä piharakennuksessa ja odottelee uutta intoa. Pinnan hionnan jälkeen nimittäin huomasimme, miten ulkoilu oli jättänyt jälkensä rottinkiin. Totesimme, että ehkä keinusta ei kuitenkaan enää tule olkkarikelpoista. Vaikka edellisessä kodissamme keinu roikkui katoksen suojassa, kosteus ja sade pääsivät kuitenkin kosketuksiin rottingin kanssa. Ja vaikka kuiva huoneilma ei ole tämänkään luonnonmateriaalin paras ystävä, kosteutta tuli liikaa yhtäjaksoisesti. Lasitettu terassi tai parveke olisivat olleet ehdottomasti parempi paikka.
Mutta nyt on sitten toinen ulkokäyttöön ja toinen sisäkäyttöön.

Kirjoitin jokin aika sitten riippukeinusta ja ylipäätään näistä meidän projekteista, jotka ovat vain siirtyneet ja siirtyneet, ja uhosin myös jonkinlaista loppukiriä, jotta ei taas tarvitse odotella sitä seuraavaa kesää. No, keittiön pöytä ei ole tosiaankaan valmis, mutta eteenpäin on menty myös siinä asiassa. Tuppeensahatut lankut on vihdoin kantattu ja höylätty ja materiaali on valmiina. Tästä kiitos kylläkin ihan muualle kuin meille itsellemme (kiitos, Mikko!). Mutta koska visio on vahva, jaksan uskoa, että arjen alkaessa meillä on keittiössä taas suuri pöytä jonka ääressä viihtyä.

Yksi projekti on ollut myös nuo Marimekon Rosarium-tyynynpäälliset. Niidenkin suhteen menin sieltä mistä aita on matalin, ja sen sijaan, että olisin ottanut riskin jo tovin hillotun kankaan kanssa, kiikutin materiaalin paikalliselle ompelijalle. Valmista tuli parissa päivässä. Palvelu oli myös sen verran edullinen, että ehkä sitä piilovetoketjun ompelemista ei kannata ensi kerrallakaan itse alkaa muistelemaan.

Niin että jos hyvin käy, meillä on elokuussa taulut seinässä ja keittiössä pöytä. Ja ehkä jopa enemmän kuin kaksi pestyä ikkunaa! Onneksi kesää on yhä jäljellä. Ja vaikka nämä projektit on tärkeitä noin niin kuin yleisellä tasolla, on kesässä onneksi myös paljon muitakin tärkeitä juttuja. Eilen saatiin Kokkipotti-Hannele meille kylään, ja voi vitsi miten ihanaa oli nähdä taas pitkästä aikaa. Niin kivaa, että tuntuu kuin olisi jo viikonloppu, vaikka ollaan vasta torstaissa! Nämä on niitä asioita, joita syksyn koittaessa on taas vaikeampi toteuttaa. Niitä, jotka tekevät kesästä kesän ja arjesta juhlaa.

Jaa niin. Tämä on se Tokmannin alemekko. Aika kiva, eikö!?

Lapsena, tai silloin pienenä koululaisena, mulla oli tapana aina loman loppupuolella siivota huoneeni kunnolla. Se käsitti jokaisen kaapin ja laatikon läpikäymisen, ja jokaisen nurkan koluamisen. Olin nuorempana aika fanaattinen siivoaja ja kouluaikaan siskolleni tuotti suurta hupia se, että koulupöydälläni asiat olivat sinitarralla kiinni. En halunnut, että mikään on ristiriidassa pöydän kulmien tai suorien linjojen suhteen. Sinänsä sisko toisaalta varmaankin myös nautti tilanteesta, sillä ennen koulunalkua siivosin yleensä myös hänenkin huoneensa. Pyyhin pölyt jokaisesta posliinikissasta ja kampasin varmaan lopuksi vielä matonvipsut.

Elämä, vuodet, parisuhde, lapset ja iso talo ovat hioneet minustakin pikkuisen löysemmän, eikä meillä taida mikään olla suorassa linjassa pöydänkulmien tai muunkaan kanssa. Joskin välillä yritän oikaista lehtipinoa pöydällä, mutta vaikutus on melko väliaikainen. Silti jotakin on jäänyt. Edelleen elokuu on minulle kuin puhdas pöytä. Se pinta, johon asiat on aseteltu oikeaan järjestykseen sinitarralla. Vuoden taitekohta, uusi alku. Ja edelleen elokuu tuo mukanaan tarpeen siivota ja järjestää, oikoa ja selkiyttää. Arjen helpottamiseksi sitä kai kutsutaan. Kun tavaroilla on omat paikkansa, tuntuu kuin pääkin olisi sopivassa järjestyksessä.

Viimeaikojen sääennusteet eivät ole juuri ihmeitä lupailleet, ja kun eiliselle sattuikin liki odottamatta kesäisen kuuma ja aurinkoinen päivä tuli sellainen olo, että nyt jos koskaan pitää elää kuin viimeistä kesäpäivää. Vetää keuhkot täyteen kesää, lämpöä, tuoksuja ja aurinkoa. Nauttia kaikesta siitä, mitä kesä on, miltä se tuntuu ja mihin se pystyy. Niinpä pitkästä aikaa puuhastelin rikkaruohojen parissa, istuskelin kasvihuoneessa, kuljin kesämekossa, söin jäätelöä ja ihan vaan nautin ulkona olemisesta ja auringosta. Tänä aamuna komensin lapset pikaisesti ulos. Äkkiä nauttimaan, ennen kuin sataa. Ja mehän nautittiin.

Sade kuitenkin tuli, aurinko meni piiloon ja sisälle oli tultava. Niinpä tartuin ikkunanpesuvälineisiin ja hommaan, jota olen siirtänyt ja siirtänyt. Päätin, että ikkuna tai kaksi kerrallaan, homma tai pari päivässä. Että se elokuun siivous voi alkaa vaikka heinäkuussa ja silloin jokaisen aurinkoisen ja kesäisen hetken voi pyhittää kesästä nauttimiseen.  Että jos elokuussa paistaakin, minä en ole se joka kampaa sisällä matonvipsuja ja mittailee kulmia, vaan niitä, jotka nauttivat kesästä.

Hyvässä seurassa aika rientää, ja nopeasti meni taas tuo siskon vierailu. Mutta josko nyt nähtäisiin jo ennen joulua. Aika näyttää mihin syksy ja korona johtavat. Ihan vaan olemisen lisäksi käytiin siskon kanssa myös shoppailemassa. Meidän triplassa, kuten totesin. Lidl, Tokmanni ja kirppis. Siinä se maalaisen ostosparatiisi. 😀

Löysin kirppikseltä tuollaisen ihanan Bo Bjurströmin grafiikan, jonka ajattelin laittaa pianohuoneen seinälle, kunhan joskus saan aikaiseksi taas asetella taulut paikalleen. Kirppikseltä löytyi myös pieni ryijy, jonka lähetin äidille pesulaan vietäväksi, sekä käsin neulottu villapaita. Niin ja Tokmannilta mekko! Mutta niistä ehkä enemmän joskus toisella kertaa.

Oikeasti sade ja pionit ei oikein sovi yhteen, mutta tämän kesän aleostos piristää kummasti sadepäivää. Tilasin alunperin saman kuosin mekkona, mutta siinä mulla oli lievästi sellainen fiilis, että näytin Muumimammalta. Toimii mun päällä puserona ehdottomasti paremmin. Ja just mun värinen, kuten olen kuullut.

Ensimmäisiä yksittäisiä daalioita aukeilee melkein päivittäin. Pari valkoista pompomia pääsi painon päälle viikonlopun viettoon. Itse ajattelin lysähtää sohvalle. Ehkä ensi viikolla innostun pesemään vaikka niitä ikkunoita. Tai sitten en…

Ihanaa viikonloppua!

 

 

Joka heinäkuu mä mietin kotiin ajellessa, että miten onnellinen olen, kun saan elää täällä missä tienvarret säihkyy kirjavana luonnonkukista. Kissankelloista, pietaryrtistä, puna-apilasta, hiirenvirnasta, keltamatarasta, siänkärsämöstä, kurjenpolvista… Se on kuin sellainen räsymatto, joka kiemurtelee tien molemmin puolin. Ja sitten ennen koulujen alkamista se ajetaan pois. Koko maisema siiliksi, noin vain, ihan hetkessä. Puff, sinne meni kesä!
Ja mä voisin vaikka vannoa, että se tehdään aina vasta ihan heinäkuun lopussa tai elokuun puolelle, mutta nyt se tehtiin jo maanantaina. Ja miten kauhealta se tuntuikin! Piti oikein itseään muistuttaa, että heinäkuuta on yhä jäljellä. Kesääkin yllin kyllin. Eli eikun kukkia maljakkoon, kesämekkoa niskaan ja sateesta viis. Just nyt on hyvä näin.

Toki niitä luonnonkukkia kasvaa muuallakin kuin ihan tienpientareella, etsimään ei sentään tarvitse ryhtyä. Mutta tuo tienpientareiden parturointi, samoin kuin keltaisten kukkien lisääntyminen omassa pihassa, tuovat jotenkin aina sen loppukesän fiiliksen, ja sitä ei nyt yhtään kaipaisi. Voisi vaikka aloittaa alusta, kelata kesäkuun alkuun ja elää uudestaan helteet, juhannuksen ja jopa sen sadejakson. Mutta vasta tämän viikon jälkeen. Saatiin nimittäin tänään sisko lapsineen kylään. Yhdessä ensimmäistä kertaa sitten joulun, joten nyt nautitaan tästä! ❤️

Tomaattitarhuri täällä hei!

No, helpommalla toki pääsisi kun ostaisi kaupasta. Varmemmalla ja varmaan myös halvemmalla. Mutta se omavaraisuus ei kai ollutkaan ideana, kun kevättalvella ripottelin siemeniä multaan. Lähinnä harrastus, puuha, ajanviete ja mitä näitä nyt on. Liian tosissaan ei pidä ottaa, kun kuitenkin ajatuksena on lähinnä vain puuhastella. Mutta jokainen tomaatti on tietty kauhean kiva juttu. Tosin yksikään ei ole vielä päätynyt omaan suuhuni. Ihan pelkkä tuoksukin riittää. Nimittäin tomaatit tuoksuvat niin ihanalle. Kesälle ja auringolle. Ja vaikka sato jäisikin laihaksi, niin ensi vuonna tietenkin uudestaan. Ihan vain koska se on hauskaa.

Tänä vuonna istutin myös osan daalioista ruukkuihin ihan syyskesää ja kylmiä öitä ajatellen. Jotta ihan kaikki eivät paleltuisi samaan aikaan. Toivotaan, että tästä on jotakin hyötyä. Jatkoon menee myös kelloköynnös, joka on nyt aivan liian pienessä ruukussa ja kasvaa paitsi kohti taivasta, myös melko napakasti kiinni mattoon. Ihana just tuollaisena – vaikka ei tulisi yhtään kukkaa.

Mutta ennen kaikkea olen tämän kesän aikana tajunnut sen, miten ihanaa on kun ympärillä on vihreää. Lumeton talvi ja ainainen musta ja pimeä veivät voimia. Nyt pitää nauttia tästä. Ja jos nyt kysyttäisiin, mä kertoisin lempivärikseni vihreän. Ehdottomasti!

“Jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan. Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin. Jos haluat olla koko elämän onnellinen, aloita puutarhanhoito.”

En nyt ole ihan varma, miten tuo kiinalainen sananlasku alunperin kuuluu (ja onko se edes kiinalainen), mutta noin mä olen sen oppinut. Sinänsä hauska, ja mitenkään avioliitonkaan satamaa vähättelemättä, kaipa siinä jokin peräkin on. Tai ainakin koen, että puutarha on niitä asioita, jotka lisäävät onnellisuutta omalla kohdallani ihan ympäri vuoden. Syksyllä ja talvella on muistot ja suunnitelmat, keväällä ja kesällä työ ja nautinto. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin tuskin mikään vaihe olisi yhtä kiva ilman muita.

Se lupailee sadetta loppuviikoksi, ainakin tänne. Niin että nyt ulos ja nauttimaan!

Jestas, miten ihanalta nämä lämpimät ja aurinkoiset päivät on tuntunut. Ehdin jo pelätä, että kesä oli siinä. Että sitten vaan odotellaan sateen taukoamista taas ensi kevääseen. No mutta onneksi näin! Ja huolimatta tuosta sateisestakin jaksosta, tämä kesä menee kyllä ihan listaykköseksi heittämällä. On vaan ollut jotenkin tosi kivaa, vaikka harmittaakin, ettei aika riitä ihan joka juttuun ja paljon jää kuitenkin ehtimättä, kokematta ja tekemättä. Mutta vielä on onneksi aikaa!

Kuten viimeksi kirjoitin, meillä ei oikeasti ole oikein mikään projekti edennyt kesän aikana, mutta olkkarissa on nyt vihdoin uusi valaisin. Olen himoinnut tuota lasipalloa Ellokselta jo vaikka kuinka kauan, mutta en ole raaskinnut ostaa. Nyt kun se viimein oli kivassa alessa ja nettikaupasskin luki, että vain kolme jäljellä, ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Ja se on kyllä paljon ihanampi kuin uskalsin edes kuvitella. Olkkari on sellainen huone, että se jotenkin vaatii kookkaan kattovalaisimen, mutta sitten siitä tulee helposti sellainen tilanjakaja, kuin siitä edellisestä. Tää on jotenkin ihana, kun vaikka valaisin on iso, se ei katkaise huonetta. Ja tuo harjattu messinki ja tekstiilijohto jotenkin “lämmittää” valaisinta. Se on tavallaan uudenaikainen, mutta sitten kuitenkin tosi klassinen. Edelliseen valaisimeen en saanut koskaan aikaiseksi hankkia edes sitä kattokuppia, joten nyt fiilis on senkin suhteen vähän enemmän viimeistelty.
Projekti keittiön pöytä lähtee etenemään toivottavasti ensi viikolla. Se jatkopalojen pois ottaminen vanhasta pöydästä oli muuten siinäkin mielessä hyvä idea, että nyt on ikään kuin tarve saada se isompi pöytä ja mieluummin aika nopeasti.

Tämä mun vitosen aletoppi nousi heti kesäsuosikiksi kun ostin sen, mutta sitten tulikin vesisateet ja toppi oli pakko jättää hetkeksi tauolle. Hame on viime kesän alelöytö ja ehdottomasti myös yksi lemppareistani. Lautasella on marja-hedelmäsalaatti. Pehmeitä persikoita, mustikoita ja vadelmia. Uunissa paahdettuja mantelilastuja, hunajaa ja tuoretta timjamia mausteena.

Ai niin, kävin kampaajalla! Ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun alun. Laitettiin vähän tummaa raitaa. En nyt tiedä, että onko se liian tumma vai ei, mutta ehkä siihen äkkiä tottuu.

Kivaa viikonloppua!

Siinä kohtaa kesää kun Tarha-alpi ja nauhukset kukkivat, koen että ollaan kesän taitekohdassa: Alkukesä takana ja loppukesä edessä. Tulee sellainen olo, että pitäisi ottaa loppukiri kesästä nauttimisen suhteen ja onneksi tänä vuonna myös ilmojen herrat ovat kanssani samaa mieltä ja taikoivat heti ilokseni aurinkoisen päivän. Mutta sitten sen kesästä nauttimisen lisäksi tulee mieleen ne kaikki jutut, jotka työnsi kesälle ja ajatteli, että sitten sitä ehtii kun päivät ovat pitkiä, illat valoisia ja elämä yhtä aikataulutonta juhlaa. Ja kun se Tarha-alpi ja nauhukset sitten puskevat keltaista sitä huomaakin, että mikään projekti ei ole edistynyt millään muotoa. Ei vaikka ne olisi aloitettu jo viime syksynä. 😀

Yksi esimerkki tällaisesta pitkittyneestä projektista on se rottinkisen riippukeinun entisöinti. Idea oli hyvä ja intoakin aluksi, mutta homma tyssäsi heti osaltani siihen, että keinu oli ulkovarastossa niin pahassa paikassa, etten saanut sitä. Ja vaikka lopulta koko ulkovarasto tyhjennettiin se keinu on edelleen ihan kamalassa kunnossa. Tosin nyt viimeisten hiontayritysten jälkeen pohdimme, ettei siitä ehkä enää kovin kummoista tule. Mutta saatiinpa puoli vuotta kulumaan tätäkin asiaa pohtien.

Toinen, jo surullisen kuuluisaksikin muuttunut projekti, on ehdottomasti se keittiön pöytä. Siellä se on ulkovarastossa lukuisten maalinpoistojen jäljiltä, mutta sitten homma ei oikein edennytkään. Nimittäin tuo puolisoni oli sitä mieltä, meidän keittiöön ei laiteta tavallista kuuden hengen ruokapöytää. Jonkin aikaa tätä pettymystä nieleskelinkin, mutta sitten viime viikolla asia nytkähti taas ihan pikkuisen eteenpäin, kun kävimme ostamassa puutavaraa uutta pöydänkantta varten. Ja eilen, ikään kuin demostroidakseen asiansa, mies otti tuosta meidän nykyisestä pöydästä (siskolta peritty vanha Ikea) jatkopalat pois, ja niinpä minä tosiaan hahmotin millainen postimerkki tavallinen kuuden hengen pöytä meidän keittiössä on. Toki ne jatkopalat irrotettiin ihan senkin vuoksi, että tutkittiin pöydän runkoa, jonka päälle uusi kansi olisi tarkoitus rakentaa.

Mutta siis suuremman pöydän puolesta ei puhu ainostaan keittiön koko vaan se, että pöydän ympärille pitää mahtua ihmisiä. Mieluummin paljon ihmisiä. Vaikka se onkin meidän nelihenkisen perheen keittiö ja pöytä, alkuperäinen idea kuitenkin oli, että meillä olisi suuri keittiö ja suuri pöytä, jonka ääressä voisi istua isommallakin porukalla. Ja onhan siinä istuttu. Kahdeksan aikuista vähän leveämmin ja 14 hiukan ahtaammin. Mutta se on meidän keittiön ja kodin sydän, just se paikka jossa vietetään paitsi se ihan tavallinen makaronilaatikon makuinen arki, mutta myös ne juhlat ja aamun tunneille venyvät illat.

Ensi viikolla päästään toivottavasti rakentamaan uutta pöytää ja toivottavasti siitä tulee sellainen, mistä olen haaveillut. Joka tapauksessa pääsen onneksi eroon monta kertaa maalatusta kannesta ja saan vihdoin kauniin puupinnan pöytääni. Siis toivottavasti. Nimittäin kun itse tekee, tuppaa saamaan just sitä mitä tulee.

Mulla on muutama muukin projekti, joiden onnistumisen olen laskenut kesän varaan. Tiedän, että mikäli en saa kesällä aikaiseksi, asiat siirtyvät taas vuodella. Niinpä tässä pitää nyt sitten ottaa jonkinlainen loppukiri. Ei toki niin suurta ettei ehdittäisi ihan vain kesäelää, mutta sellainen, että asiat edes pikkuisen nytkähtävät eteenpäin. Mutta huomenna on taas Savettipäivä. Kuinkakohan monta pakettia olen ostanut käsipyyhkeitä kevään ja kesän aikana?! Toivottavasti tarpeeksi.

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Laurou

---

Korkealla pyöriviä helmoja, tylliunelmaa ja hempeitä sävyjä. Veikkaisin, että mikäli perheeseemme ei olisi koskaan saatu tätä pientä satuprinsessaa myös minä kulkisin enemmän kaksilahkeisissa vaatteissa, eikä vaaleanpunaista löytyisi kovinkaan paljon vaatekaapistani, saati olohuoneen sohvatyynyistä. Vaikka useamman vuoden lapsenkaipuussa ei sinänsä kaivattukaan lasta sukupuolen mukaan, koen, että ripaus tyttömäisyyttä teki meille kaikille oikein hyvää. Ja niin ne löysivät lopulta tylli ja vaaleanpunainenkin tiensä meille ja sydämeeni. Tänään pikkuisen pienten tyttöjen juttuja kaupallisessa yhteistyössä Lauroun kanssa.

Voin aivan rehellisesti sanoa, että minulla on mennyt lastenvaatteiden saralla moni trikoovillitys täysin ohi. Lapseni ei ole sitä sorttia joka syttyy räiskyvistä unisexprinteistä, eikä meillä niitä ole näkynytkään. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että jos lapsi haluaa pyöriä tyllimekoissa ja korostaa tyttömäisyyttään niin mikäs minä olen siinä tyylipoliisina vastaan laittamaan tai muuta ehdottamaankaan. Tytöstellään kun on sen aika. Vielä ehkä tulee sekin hetki tyllit ja unelmat eivät enää kiinnosta. Nyt on just hyvä näin.
Vaatteiden pitää kuitenkin olla mukavia, (lukuisien) pesujen kestäviä, helposti yhdisteltäviä ja helppohoitoisia. Kotimaisen Lauroun vaatteissa yhdistyy mielestäni nämä kaikki. Lisäksi vaatteet huokuvat sellaista pienen tytön balleriinaunelmaa. Käytännöllistä suomalaista muotoilua ripauksella ranskalaista eleganssia.

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvatttiin Klaaran kanssa teille kolme erilaista asukokonaisuutta, mutta käykää ihmeessä katsomassa tuolta Lauroun sivuilta aivan ihanat kuvat! Sivut on muutenkin ihan mielettömän kauniit. Liisa ihmemaassa ja ihanat teekutsut! Laitoin kuvasarjan alle aina tiedon, mitkä vaatteet asussa on. Lisäksi koodilla UUSIKUU20 saat -20% alennuksen Lauroun nettikaupasta.

Klaaran päällä on koko 122/128 ja mielestäni vaatteet ovat mieluummin reilua mitoitusta, kuin kovin naftia. Puseroista ja hameista olisi voinut jopa riittää kokoa pienemmät. Kellohameessa on kuitenkin kiristettävä vyötärö ja Bella-hameen olkaimia voi säätää, joten tämä koko menee meillä varmasti pitkään.

BELLA Hame, BALLET Pusero ja BEBE Tulle Hiuspanta

ELSIE Mekko, 4 O`Clock, BEBE Tulle Hiuspanta & ROSE Tulle Hiuspanta

BEATRICE Paita ja ISABEL Hame, 4 o’Clock

 

Täällä on juuri palailtu kotiin viikonlopun riennoista ja sateinen sunnuntai-ilta meneekin pyykinpeussa ja kotoilussa. Tai sitten lähdemme ystävien luokse kahville. Elämä on onneksi täynnä valintoja. 😀 Mukavaa iltaa joka tapauksessa teillekin.