long time no see

16.1.2022

Moikka pitkästä aikaa!

Satuin haalimaan itselleni tähän vuoden vaihteen molemmin puolin melkoisen määrän töitä, ja tuon suman selvittäminen on ottanut jokseenkin kaiken ajan ja kaikki voimat. Illan hiihtolenkkejä lukuunottamatta tuntuu, että olen tehnyt viimeisen kuukauden töitä arjet ja viikonloput. Jopa joulu meni jossain määrin töiden parissa. Ehkä sain ladattua syyslomalla akut sen verran täyteen, että koin olevani joku yli-ihminen tai jotain.

Samaan aikaan meillä on tehty pientä remppaa, joka itse asiassa lähti sekin liikkeelle jo välipäivinä. Yläkerran vessa (joka on kooltaan siis alle 2m²) on sähkäriä ja putkaria (sekä muutamaa pikkujuttua) vaille valmis. Keittiön pikkuremppa alkoi pitkään haaveilemani skafferin rakentamisella. Vaikka nämä projektit on olleet kovin peiniä, tuntuu, että meillä on eletty jonkinmoisen kaaoksen keskellä viimeiset kolme viikkoa. Keskiviikoksi raivasin kuitenkin kaiken rojun ja ylimääräisen veks lattioilta ja laitoin jopa joulukuusen pois. Ja tuntuikin uskomattoman ihanalta tulla siivottuun kotiin. Olosuhteisiin nähden siivousfirma oli tehnyt niin hyvää työtä, että melkein päästin itkun! Skafferi on tosin sisältään just sen näköinen, että sinne on kiireellä vain sullottu se, mikä piti saada pois jaloista, mutta tulevat viikonloput olen ajatellut pyhittää sisustamiselle ja sille kaikelle kotityölle, mikä nyt on jäänyt roikkumaan. 

Yhdet tulppaanit jo ostin tammikuun iloksi, mutta ne olikin sitten jo valmiiksi ihan kuolleita (kuivasäilytys hämäsi jälleen), mutta onneksi joulukukkia on yhä jäljellä. Tasoittavat kai myös sitä, että meillä roikkuu myös jouluvalot edelleen paikallaan. Tähdet ja snöblommat ikkunoissa ovat jotenkin tuntuneet vielä niin tunnelmallisilta, etten ole tohtinut laittaa niitä pois.

 

Mitenkäs teillä on lähtenyt vuosi käyntiin?

 

 


pääsiäisneule ja vanhoja aarteita

24.3.2021

Tuossa kun lapseni kanssa keskustelin uuden huonekalun tuoksusta, tulin miettineeksi, miten vähän meillä on tähän kotiin ostettu uusia huonekaluja. Oikeastaan lähes kaikki on vanhasta kodista ja suuri osa tietenkin myös vanhoja huonekaluja. Sänkyä, bambupöytää, työpöytää ja joitakin tuoleja lukuunottamatta ollaan menty vanhoilla. Ja niistä mä tykkäänkin. Joskus mietin, että uudenaikaiset liukuovikaapit kai nielisivät enemmän tavaraa sisuksiinsa, mutta kyllä nuo vanhat kaapit on huomattavasti kauniimpia. Ja samoin toki tykkään meidän kirjakaapeista, vaikka ne ei mitään antiikkia olekaan. Mutta ajattomat omalla tavallaan. Ja onhan ne toki aikanaan ollut meidän häälahja itsellemme, joten kiva ihan siinäkin mielessä, että kestävät aikaa. :D

Mun pääsiäsineule, tai tipuneule, valmistui viimein. Kerran jo nakkasin sen seinään, kun onnistuin epähuomiossa neulomaan helman aika pitkäksi, mutta kierteelle. Itse asiassa kahdesti! Mutta sitten kaivoin sisuni ja neuleen esiin, ja lopulta siitä tuli tosi ihana! Mä ehdin vuosia ajatella, että neulominen ei vain yksinkertaisesti ole mun juttu. Äitini on superkäsityöihminen, joka pitää villasukissa ties millaisen määrän ihmisiä ja neuloo lähinnä vain palmikko-, pitsi- tai kirjoneulesukkia, virkaa parisängyn peitteitä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Äiti on myös pitänyt kohta puolen sukua islantilaisneuleissa ja neuloo välillä parisataa pipoa ja junasukkia sairaalaan. Ihan vain välityönä. Samoin siskoni innostui käsitöistä ja islantilaisneuleita ja kirjoneulesukkia tulee melkoisella vauhdilla. Molempien tuotoksia olette nähneet paljon täällä blogissa, joten voitte ehkä uskoa, mistä puhun. No, joka tapauksessa mä ajattelin aina, että musta ei yksinkertaisesti ole tuohon. Mutta en tiedä, onko se tämä korona-aika vai mikä, mutta loppuvuodesta sain päähäni, että neulon villapaidan. Ja neuloin. Sellaisen tasona tehdyn ainaoikein neuleen, joka oli niin tylsän värinen, että tein sen lopulta ihan kiukulla loppuun ja päätin, että panostan sen jälkeen väreihin. Ja tämä on toiminut. Onneksi mulla on tosin kaksi ihanaa opettajaa. Ja tuntuuhan se nyt aikuisenakin aika hyvälle, kun oma äiti sanoo olevansa minusta ylpeä. :D Tosin olen kyllä todennut, että äiti saa yhä pitää meidän perheen villasukissa.
Mutta tämä siis sinulle, joka ajattelit, ettei käsityöt ole sua varten tai että et osaisi. Jos minä pystyn, niin voisin vaikka vannoa, että kaikki joilla on kaksi toimivaa kättä pystyvät! Tärkeää on muistaa vain, ettei tarvitse olla yhtä hyvä kuin joku muu. Ei mulla ole mitään saumaa kilpailla äitini tai siskoni kanssa, mutta sen mä olen myös hyväksynyt. Olen ehkä sitten jossakin muussa jutussa parempi.

Täällä on muuten lumet kadonneet ja katujen harjaus on jo hyvässä vauhdissa. Jälleen kerran mulla jäi istuttamatta iso kasa kukkasipuleita syksyllä ja ajattelin, että ne olisi kiva kaivaa maahan vaikka viikonloppuna. Kevättä kohti mennään, ja se tuntuu jotenkin todella ihanalta!