Maanantaita muruset. Aurinko pysyttelee edelleen piilossa, ja suoraan sanottuna tämä maanantai vaati vähän enemmän tsemppiä kuin ystävänsä yleensä. Aamulla selvisi, että pikkupotilaamme sai puolitoista viikkoa sitten väärän lääkkeen, ja nyt ollaan edelleen lähtökuopissa. Harmittaa, ärsyttää ja pisti jopa suututtamaan, mutta miksikä ne asiat siitä muuttuvat. Sen sijaan otettiin avuksi kaikki mahdollinen maanantaimukava (hammashoitolakäyntiä ei nyt lasketa tähän sarjaan) ja viritetään asenteemme positiiviselle taajuudelle.
Vuosien saatossa tekemäni empiirinen tutkimus stressin ja harmituksen lieventäjistä on nostanut kaksikin erilaista toimintaa muiden ylitse; Sormensa voi upottaa joko multaan tai taikinaan, ja tulos on taattu! Niinpä me aloitettiin tänään viherterapialla, eli kukkamultien möyhimisellä. Tästä homma jatkuu ohran kylvöllä ja sämpylätaikinan vaivaamisella. Ja on kuulkaas sen verran tehokasta puuhaa, että ensimmäinen vaihekin jo vetää hymyn huulille. Maanantai on pelastettu! 🙂
Mårbackan pistokkaat alkavat jo puskea uutta kasvua siihen malliin, että voin katsoa juurtumisen ainakin alkaneen onnistuneesti. Nyt nuo taimet kaipaavat jo kosteuttakin vähemmän. Näiden kanssa on oikein ihana odotella kesää!
Mieltäni piristää myös eräs aivan ihana juttu, joka on nyt päätetty sisällyttää tulevaan kevääseen. Muistatte ehkä kun keroin käyneeni katsomassa pientä yksiötä “sillä silmällä”. Yksiö tosiaankin paljastui meidän saunan yläkerrassa sijaitsevaksi kauppa-apulaisen hellahuoneeksi, josta on alun perinkin on ollut tarkoitus taikoa jonkinlainen kesähuone. Vaan kun tuon tilan remontti pitäisi ajoittaa juurikin siihen lämpimämpään ja kuivempaan aikaan vuodesta, eli juuri siihen puutarhakauteen, jolloin pihatyöt ovat huutaneet tekijäänsä ja sisällä on jouduttu jättämään remontti syksyä odottelemaan. Eli oikeastaan kaikki “tärkeämpi” on ajanut kesähuoneen edelle jo neljän kevään ajan. Nyt kuitenkin kun sisällä on päästy suurimpien uurastusten yli, ja pihakin on raivattu siihen malliin, että siitä saadaan alkaa muodostamaan jonkinlaista puutarhaa, kesähuone pääsee viimein käsittelyyn. Tarkoitus siis on, että tila on jo ensi kesänä asuttavassa (yövyttävässä) kunnossa. Ja ai että, mutta tunnen ihan hyriseväni onnesta! Pinterestiin olenkin joskus tehnyt kansion tuota tilaa ajatellen, mutta vielä se sisältö on melko laiha. Nyt onkin kiva inspiroitua ja pinnailla kansioon kaikkea kivaa. Ja josko tekin haluatte seurata tuon yksiön muodonmuutosta täältä blogista käsin!?
Pirteää ja positiivista maanantaita meille kaikille. ♡
Vähän sisustusjuttuja taas tiistain ratoksi! Joku kyselikin alakerran pohjapiirros -postauksessa, enkö kuitenkin voisi tehdä jonkinlaisen postauksen aiheesta ja kertoa vähän siitä, millainen kylpyhuone meille aikanaan tulee, kun kosteat tilat tulevat remontin kannalta ajankohtaiseksi. Tuolloin jo vinkkasin, että loppukuusta aiheesta todellakin on tulossa juttua, ja se on nyt, kun teen Unelmieni kylpyhuone ja WC -kampanjapostauksen kaupallisessa yhteistyössä IDO:n kanssa.
Aikaisemmin Arabia -brandinimellä toiminut IDO on Suomen ainoa saniteettiposliinin valmistaja. IDO oli vuosi kymmeniä myös pohjoismaiden ainoa alan toimija. Yrityksen juuret yltävät aina 14o vuoden taakse, aikaan, jolloin vesijohtoverkoston rakentaminen Helsingissä aloitettiin. Helsingin Arabiasta tehdas on jo muuttanut pois, mutta ei suinkaan ulkomaille, vaan Tammisaareen, jossa vuosittain valmistetaan puhtaista luonnon raaka-aineista valamalla noin 300 000 wc-istuinta. Voinen siis väittää, että meistä jokainen on joskus istunut yrityksen valmistamalla wc-istuimella. 🙂
Saamassani ohjeistuksessa pyydettiin leikittelemään unelmien kylpyhuoneella, ja ajatuksella rajattomasta budjetista, mutta päätin kuitenkin toteuttaa postaukseni jossain määrin kohtuuden rajoissa. Toki olisi ihanaa, jos olisi 40 neliön koti-spa suurilla ikkunoilla, mutta koska meillä tosiaan kylpyhuone on pieni koppi, joka on rakennettu taloon jälkeenpäin lohkaisemalla tila keskeltä taloa, luonnonvalon ja neliöiden suhteen rajoitteet sanelevat tietynlaiset ehdot.
Koska meillä kylpyhuone ja wc ovat yhdessä samassa tilassa, on kylppärin suunnittelussa toimivuus ihan ensimmäinen juttu, joka tulee ottaa huomioon. Itselleni toimivuus tarkoittaa helppoutta niin käytössä, kuin siivouksessakin, sekä sitä, että kylpyhuoneen säilytyskalusteet ovat tarkoituksenmukaisia. Tässä postauksessa sen sisustamisen ja loppusilauksen lisäksi siis myös pohdintaa pienen kylpyhuoneen toiminnallisuudesta.
Kuvat: käsisaippuat Tine K, viherkasvi Plantagen, pyyhekuva Ellos
Kun neliöitä on rajallisesti (oli kyse melkein mistä tahansa tilasta), pidän tärkeänä sitä, että pohja on selkeä. Haaveilen kovasti marokkolaisista kuviolaatoista lattiaan, mutta pienessä tilassa kuviolaatta antaa helposti levottoman fiiliksen ja tästä syystä yhdistäisinkin kuviollisen lattian melko vähäeleisiin ja selkeälinjaisiin kalusteisiin. Alla oleva kuva on IDO Glow –sarjan kalusteista, ja niissä itseäni kiehtoo virtaviivaisuus, sekä kiiltävän valkoinen pinta, jotka antavat tilantuntua kylpyhuoneeseen. Vaikka pesualtaat ilman allaskalustetta hienoja ovatkin, ei ainakaan meillä tultaisi toimeen ilman tilavaa allaskaappia, jonka vetolaatikoissa purnukkakomppania pysyy siistissä järjestyksessä. Sama pätee peilikaappiin. Niin kauniita kuin irtopeilit ovatkin, peilikaappi tuo sitä tarvittavaa säilytystilaa.
Muuttaessamme tänne, lisäsimme kylppäriin juuri tuollaisen kuvassakin näkyvän sisään- ja ulospäin kääntyvän suihkunurkan, joka säästää tilaa, ja pitää pienen kylpyhuoneen kuivana.
Alla oleva kuva on myös hieno esimerkki siitä, että neutraalin väripaletin tekstiileillä hyvin yksinkertainen ja simppeli kylpyhuone muuttuu lämpimäksi ja maanläheiseksi. Jos kuvassa olisi kirkkaansinisiä ja keltaisia tekstiilejä, ja lyhdyn tilalla muovinen pyykkikori, tunnelma olisi aivan toinen.
Kuva IDO
Tällä hetkellä kylpyhuoneemme suihkunurkka on juurikin tuo edellisen kuvan pyöreämuotoinen, mutta nyt valitsisin suorat lasit juuri kulmikkuuden tuoman selkeyden vuoksi. Alla olevassa kuvassa IDO Showerama 10-2-suihkunurkka, joka siintää haaveissani. Koska seinään kiinnitettävä wc-istuinta ei saa kylpyhuoneemme erikoiseen kulmaan asennettua, istuimen pitää jatkossakin olla säiliöllinen lattiaan kiinnitettävä malli. Huuhtelukauluksettoman IDO Glow -wc-istuimen muotoilu on ehdottomasti siivousta helpottava, ja lyö ulkonäöllään perinteisemmät mallit.
Kuvat IDO
Tällä hetkellä kylpyhuoneemme kalusteet ovat tosiaankin edellisen omistajan valitsemia, ja tumma puu ei oikein istu omaan makuuni. Allaskalusteessa on vain yksi älyttömän korkea laatikko, jonka siistinä pitäminenkin on työlästä. Tavaroita kun on pakko kasata päällekkäin. Nykyisessä kalusteessa miinusta ovat myöskin jalat, jotka vaikeuttavat siivoamista, ja lattian kuivausta. Seuraava kaluste tuleekin olemaan kahdella laatikolla varustettu, seinään kiinnitettävä ja väriltään ehdottomasti valkoinen. Vetimettömyys viehättää myös, ja siksi valistin alla olevaan kollaasiin IDO Glow -alakaapin. Yksittäin se näyttää melko kliiniseltäkin, mutta kylpyhuoneen lopputulos syntyy aina yksityiskohdista. Kauniit tekstiilit ja kosmetiikkapurkit ovat paitsi käyttötavaroita, mutta niillä on suuri merkitys myös sisustuksellisesti.
Seinien suhteen meillä ei edelleenkään ole vielä selkeää suunnitelmaa. Mieheni haluaisi kovasti jonkinlaisen mikrosementtipinnoitteen, kun taas itse pohdin, tekeekö mattapintainen ja harmaa seinä tilasta pimeän. Siksi olen itse koittanut lobata kiiltävää valkoista kaakelia. Myös “subway tiles” valkoisella saumauksella oli jossakin kohtaa puheissa, mutta nyt olen sitä mieltä, että ainakin kirjavaan lattialaattaan yhdistettynä liian pieni kaakeli on liikaa piskuisessa kylpyhuoneessa. Niinpä olen ehdottanut suurta valkoista laattaa tiililadonnalla, kuten edellisessä kodissammekin oli, mutta tällä kertaa valitsisin mattapinnan sijaan kiiltävän kaakelin. Tämä valoisuuden, mutta myös puhtaana pitämisen vuoksi.
Mitä tulee kylpyhuoneen sisustamiseen, tässä kohtaa kannattaa mielestäni katsoa hieman sinne laatikon ulkopuolelle. Tunnelmaa voi nimittäin viimeistellä monin eri tavoin, eikä tuotteiden aina tarvitse olla sieltä kylpyhuoneosastolta, mutta ei myöskään turhaa sisustusrompetta. WC-paperirullat kauniiseen koriin. Pelikaapin päälle, tasolle tai hyllylle kaunis lyhty. Kammat, sekä siveltimet ja muu pikkutavara kauniisiin purkkeihin tai laseihin. Kun valitsee ne pienet yksityiskohdat huolella ja hankkii kauniit käyttöesineet, kaikkea ei välttämättä tarvitse piilottaa kaappiin. Valkoinen ja pelkistetty kylpyhuone “lämpenee” kummasti, kun tilaan tuo luonnonsävyjä ja -materiaaleja. Alla muutamia juttuja, joilla myös kylppäriin voi tuoda luonnollista ja rauhallista fiilistä.
Kuvat: wc- ja kylpyharja Iris Hantverk, muut Tine K
Jos siis pitäisi kasata jonkinlainen sisustusfilosofia pienen kylpyhuoneen (miksei suuremmankin) uudistamiseen, menisi se jokseenkin näin:
Sijoita toimiviin ja oikean kokoisiin, kalusteisiin. Huomioi puhtaanapito, helppous ja käytännöllisyys. Jos jo suunnitteluvaiheessa mietit, satsatako säilytystilaan vai ulkonäköön, satsaa säilytystilaan. Mitä todennäköisemmin sitä ei koskaan voi olla liikaa. Kaiken ei kuitenkaan tarvitse mahtua kaappeihin ja laatikoihin. Hanki kauniita koreja ja purkkeja, myös kauniit keramiikka-astiat käyvät säilytyspaikaksi meikeille ja koruille. Suunnittele pistorasiat niin, että hammasharjat ja muut ladattavat laitteet voi pitää johdon päässä myös piilossa. Panosta myös käyttöesineisiin; WC-harja, naulakot ja pyyhkeet ovat iso osa WC:n ja kylpyhuoneen viimeistelyä. Näin erillisiä sisustustuotteita ei tarvita.
Pidä kokonaisuus selkeänä: Kun pohja on yhtenäinen ja rauhallinen, ja materiaalit sekä kalusteet laadukkaita, kylpyhuone kestää aikaa ja sen ilmettä on helppo uudistaa uusilla tekstiileillä ja pienillä yksityiskohdilla.
Oma unelmieni kylpyhuone ja WC noudattaisi tyyliltään melko samanlaista linjaa, jota meillä on käytössä muutenkin. Saatoitte tämän ehkä arvatakin! 🙂 Kiva olisi kuitenkin kuulla myös teidän kylpyhuoneajatuksia.
IDO:n tuotteisiin pääset tutustumaan tästä linkistä.
Lupasin teille pohjapiirustusta kodistamme, ja tässäpä sitä olisi tarjolla. Tosin nyt alkuun vain alakerran osalta, niin ei tule postauksesta kauhean pitkää. Eikä tuo pohjapiirros ole mikään luotisuora tai millintarkka, mutta ei kyllä ole talokaan, joten tämä riittänee tässä tapauksessa antamaan hieman sitä osviittaa huoneiden järjestyksestä. 🙂
Me tosiaan kuljetaan tuosta kuistin kautta yleensä sisään. Kuvia kuistilta löytyy täältä, mutta kaikkia postauksia en ole tähän kansioon vielä ehtinyt laittaa, joten kuistin kuvia on blogissa kyllä enemmänkin.
Kuistin jälkeen tulee meidän pikkueteinen, tai arkieteinen – tila, johon ulkovaatteet ja kengät jätetään. Eteisestä ei ole montaa postausta blogissa, mutta pari (joista hahmottaa tilan funktion) laitoin pikkueteinen -tunnisteen alle. Löydät ne täältä.
Pikkueteisen rinnalle jää vaatehuone, josta erillistä kansiota ei ole, mutta kuvia löytyy kyllä joistakin postauksista. Koska kyseessä ei nyt kuitenkaan ole mikään muotibloggaajan walk in closet, vaan ihan tavallinen kahden aikuisen vaatehuone, tila ei noin sisustuksellisessa mielessä ole kovinkaan relevantti.
Ja sitten ollaankin jo työhuoneessa. Tässä huoneessa on tosiaan toinen alakerran tulisijoista, musta Upo, joka oli täällä jo valmiina kun muutimme. Nuohoojan kertomuksen mukaan sen paikalla on aikoinaan ollut puuliesi, ja tämä tila on tosiaan toiminut keittiönä.
Työhuoneen jälkeen ollaan sitten tuossa isommassa eteisessä. Tästä tilasta on aikoinaan lohkaistu myös meidän piskuinen kylppäri. Joku kysyikin eteispostauksessa kylppärin kuvia, mutta tosiaan niitä ei blogista löydy. Edellinen asukas oli juuri tehnyt kylpyhuoneremontin, ja päätimme heti, että kylppäri ei yksinkertaisesti kuulu remontin ensimmäiseen viisivuotissuunnitelmaan. Toki jouduimme sitäkin vähän järkeistämään peilikaapilla ja kääntyvillä suihkuseinillä (jotka vaativat vähän putkien uudelleen vetoa ym.), mutta noin muuten wc-kylppäri on edellisen asukkaan jäljiltä. Ja tosiaan kyseessä on tuollainen pienen kerrostalokylppärin kokoinen tila, joten mitään spa-osastoa meiltä ei löydy. 🙂 Kylpyhuoneen kohdalla on aikaisemmin ollut ovi meidän nykyiseen pianohuoneeseen, eli tätä tarkoitin, kun kirjoitin tiistaina, että tämä puoli talosta on kokenut eniten muutoksia vuosien varrella.
Seuraavaksi keittiö. Eli talon laajennusosa, jossa on aikoinaan toiminut kauppa. Tämän 50 neliöisen tilan alla meillä on tosiaan kellarikerros, eli kyseessä on se talon lämpimin huone (kylmä ei hohkaa lattianraoista). Keittiön oleskelutilapäädyssä (bambutuolien takana) on muuri, joka lämmittää keittiötä sekin. Kellarissa on lämmityskattila, jossa meillä palaa miltei ikuinen tuli – ainakin talviaikaan. Puilla hoidetaan niin vesikiertoinen lämmitys, kuin käyttövedenkin lämmittäminen.
Tämä tila on se, missä meillä pääsääntöisesti arkea eletään. Keittiössä ollaan aina, ja useimmiten vieraatkaan eivät tämän pidemmälle meillä päädy. Eräs blogini ahkerimmista kommentoijista muistuttaa myös jatkuvasti, että blogissani on liikaa kuvia keittiöstä, joten tämän huoneen syvin olemus lienee teille kaikille jo selvä. 🙂 Alla olevassa kuvassa näkyy ovi yläkertaan vieviin rappuihin ja piano-/olohuone -tilaan. Keittiön vesipisteen takana on eteisestä kulku kellariin, tieto, joka ehkä helpottaa huoneen hahmottamista. Niitä keittiökuvia viimeisen vuoden ajalta löytyy täältä, mutta onpa tilasta valtavasti blogissa myös niitä vanhempia kuvia, joita en ole vielä ehtinyt laittamaan tuonne keittiö-tagin alle.
Ja sitten on pianohuone. Huone joka sai nimensä miehen heräteostoksen pakkosijoittamisen myötä. Pianon takana näkyy yläkertaan vievät rappuset ja tähän tilaan tosiaan asennettiin kamina silloin heti muuttomme jälkeen.
Ja viimeisenä olkkari. Edelliseen huoneeseen isolla oviaukolla yhdistyvä (ja liukuovilla erotettava) tila, joka edellisen omistajan käytössä oli makuuhuone. Talon kylmin huone, josta on kulkuyhteys sinne meidän arkieteiseen, vaikka ovea ei juuri käytetä. Tarpeen tullen talon alakerran pääsee kuitenkin kävelemään ympäri.
Eli sellainen kierros. Osalle teistä tässä ei nyt ollut mitään uutta tietoa, koska kaikki nämä tiedot jo blogista löytyykin. Mutta kenties tosiaan tuon pohjapiirroksen (tai sitä muistuttavan) avulla voi hahmottaa paremmin huoneiden järjestyksen ja kuvien suunnan.
Tuolta blogin oikeasta laidasta löytyy tosiaan tuo avainsanapilvi, ja siitä eri huoneita. Niihin en ole kuitenkaan vielä ehtinyt kaikkiin kategorisoimaan postauksia kuin vasta viimeisen vuoden ajalta. Postauksia voi tietysti hakea myös tuolla haku-toiminnolla, joka löytyy sekin oikeasta laidasta. Joku kyselikin kuvia ja juttuja meidän pihasta ja puutarhasta, siitä minkä värinen talo meillä on jne. Esimerkiksi näitä juttuja löytyy tuolta puutarhassa– ja koti -tunnisteiden alta. Koti-kategoria pitää sisällään myös enemmän sitä remppaa ja taloa koskevaa sisältöä (kuten tulevaisuudessa myös tämän postauksen). Myös Instagramista löytyy joitakin juttuja, mitä blogissa ei ole, ja Facebookista tietysti ne kaikki ennen -kuvat ja kuvia remontin keskeltä.
Että sellainen! Nyt toivottelen teille oikein ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!
Oli tarkoitus kirjoitella blogiin ihan muita juttuja, mutta mattovalssi jotenkin suisti ajatukseni raiteiltaan. Niin, että tänään tarjolla on kuvia meidän eteisestä.
Tämä on siis se tila, joka ei varsinaisesti ole meillä niinkään eteiskäytössä, vaan toimii enemmänkin läpikulkureittinä. Uloskäynnin lisäksi tästä tilasta löytyy ovi kylppäriin, kellariin ja työhuoneeseen, sekä ovi-aukko keittiöön. Tähän on joku joskus rakentanut myös jonkinlaisen (peri suomalaisen) tuulikaapin ulko-oven ympärille, ja sen rinnalle pienen kiinteän komeron, joka toimiikin meillä siivouskaappina.
Tämä eteistila ja työhuone olivat ne talon ainoat huoneet joista ei löytynyt vanhaa puulattiaa purkamisen tuloksena. Nämä ovat myös ne kaksi huonetta, jotka ovat aikoinaan kokeneet eniten muutostöitä. Meidän työhuone on nimittäin alunperin ollut keittiö ja kylpyhuonettahan talossa ei ole alkujaan ollutkaan. Myöhemmin kun tilaa on jaettu kylpyhuoneelle, vaatehuoneelle, tuulikaapille, ja muille väliseinille, tästä puolesta taloa onkin tullut vähän sellainen sekamelska. Vaikka siihen itse onkin neljässä vuodessa tottunut, huomaan usein, että meillä ensimmäisiä kertoja kylässä olevat ovat usein vähän hukassa, kun lähtevät selvittämään keittiöstä tietään eteiseen josta tulivat. 🙂
Hyvin tuo Elloksen matto tähänkin tilaan sopii, vaikka omaa silmää ärsyttääkin, ettei maton reuna koskaan mene ihan tasan kaapin kanssa. 😀
Eteinen ja työhuone tosiaan viimeisteltiin ennen joulua uusimalla sähköjohtoja ja -kalusteita. Työhuone sai myös kalkkimaalin lisäksi vihdoin listat, joten nyt kokonaisuus alkaa olla valmiin oloinen. Oikeastaan tuntuu aika oudolta ajatella, että niitä listoja ja sähköjä alkaa olla jo joka paikassa. Jotenkin kun siihen keskeneräisyyteenkin ehti tottua.
Ja vaikka nämä neljä vuotta ovatkin olleet yhtä Iisakinkirkon rakentamista, niin onhan sitä tulostakin oikeasti syntynyt. Eteisessä tuo tarkoittaa katon nostamista (melkein) alkuperäiseen korkeuteensa, sekä korkin ja kovalevyn korvaamista puulattialla. Niin ja tietenkin kaikki ne maalaamiset, listoittamiset ja sähköjutut.
Ja hei, kaikkein palkitsevinta on aina vanhoihin kuviin vertaaminen. Vai mitä olette mieltä tästä ennen ja jälkeen -parista?
Sain eilen pyynnön esitellä meidän kotia ja sen pohjapiirustusta, mutta mietin, että kiinnostaako tämänkaltaiset kotipostaukset vielä muitakin, vai onko neljän vuoden aikana tullut jo ihan riittämiin samoja nurkkia? Puhukaa nyt tai vaietkaa iäksi! 😀
Täällä alkaa väsymys painaa silmiä ja turnauskunto käydä loppuun. Oma vika tietenkin, että nämä pienet remppatyöt, jotka haluttiin valmiiksi ennen joulua, piti jättää juuri joulua edeltäville viikoille. Kun niihin olisi voinut vaikka pureutua alkusyksystä. Mutta pah, kiire on kai sitten kuitenkin paras sparraaja. 🙂
Kirjoittelinkin syksyllä, että työhuoneen mustavalkoinen ilme on alkanut tuntua liian kylmältä. Koska tämä on talon ainoa huone, jossa ei ole patteria, se kylmyyden tunne voi tietenkin johtua ihan lämpötilastakin. Siitä huolimatta huoneen ilme vaati pientä pehmitystä, ja se tehtiin (yllätys yllätys) kalkkimaalilla. Myöskin mustat pöydänjalat saivat häipyä, ja tilalle hankittiin valkoiset. Näissä jaloissa onkin kaksi isoa plussaa entisiin verrattuna. Toinen on se, että tulostin mahtuu nyt lepäämään tuolla alhaalla, ja toinen se, että pöytätason korkeutta on helppo säätää. Nyt kun pöytä on himpun korkeampi, mahtuu tuolinkin sen alle paremmin.
Kiva vaaleanharmaa väri saatiin aikaiseksi sekoittamalla sävyjä Nougat ja Ivory (Kalklitir -kalkkimaali). Sopivasti kontrastia valkoiseen, mutta huone säilytti valoisan fiiliksensä. Tulisijan ympärillä oleva rapattu seinä jätettiin kuitenkin valkoiseksi.
Olen oikeastaan niin tyytyväinen, että tekisi mieli sutia vastaavalla sävyllä myös molemmat eteiset, joiden väliin työhuone jää. Ei tosin nyt, mutta ehkä inspiraatio sitten iskee joulun alla 2017. 🙂
Kuopus saatiin loppuviikolla viimeinkin terveeksi, mutta tänään oli esikoisen vuoro jäädä petipotilaaksi. Juuri nyt tämä huono tuuri ja tavaksi tullut yövalvominen alkavat pikkuisen kiristää mielialaa. Mutta eihän näille voi mitään. Jossain kohtaa ne tartunnat olisi kuitenkin tulleet, joten parempi nyt ennen joulua, kuin sitten joulunpyhinä.
Heittelin aamulla tyynyt, peitot ja petauspatjat pakkasukon pureksittavaksi. Pakastinkin kaipaisi sulatusta ja siivousta, mutta sen jätän suosiolla joulun jälkeiseen aikaan. Optimisti kun olen, jaksan uskoa, että näitä kirpakoita talvipäiviä saadaan vielä seuraavinakin talvikuukausina. 🙂
Lauantaita! Täällä on juuri aivan ihmeellisen rauhallinen ja hiljainen hetki. Toinen lapsista on syntymäpäivillä, ja toinen ulkoilee isänsä kanssa. Minä hiivin villasukissani ja sytyttelen kynttilöitä. Ennen kirjaan tarttumista ajattelin kuitenkin napata muutaman kuvan sillä kylmä ja harmaa päivä saa kodin näyttämään erityisen kodikkaalta ja fiiliskin on sen mukainen.
Mutta mikä tekee kodista sitten kodikkaan? Varmasti jokaisella on oma ajatuksensa tästä, kuten sisustuksesta ja muustakin kodin tunnelmasta. Itse kuitenkin huomaan näin syksyisin sen kodikkuuden tarpeen lisääntyvän. Kesällä eletään puolittain ulkona, mutta lyhenevät päivät ajavat sisään ja houkuttelevat käpertymään oman kodin tunnelmaan.
Kuten tiedätte, meidän koti ei ole millään tavalla kliinisen minimalistinen. Se on enemmänkin rönsyilevä ja kerroksellinen, eikä sille varmaan lopultakaan löydy yhtä yksiselitteistä tyylisuuntaa, vaikka sitä joskus yritin teiltäkin kysellä. Mutta tyylisuunnasta ja lokeroinnista huolimatta, jokainen koti on asukkailleen kodikas omalla tavallaan.
Mulle kodikkuus syntyy tunnelmasta, joka ei välttämättä ole edes sidottu sisustukseen. Toki päälisin puolin siisti koti tuntuu kutsuvammalta, kuin koti jossa kaikki on hujan hajan, mutta mulle on tärkeää, että tunnelmassa näkyy myös eläminen. Myös tuoksuilla on iso merkitys. Koska kotimme ja käyttövetemme lämpenee kokonaan puilla, meillä on sellainen puulämmityksen tuoksu. Tämän lisäksi poltan mielelläni tuoksukynttilöitä, ja kokkailu ja leipominen luovat omaa tunnelmaansa. Tuli on oikeastaan yksi kodikkuuden lähde. Palaa se liekki sitten lämmityskattilassa, kynttilässä tai takassa, se luo aina omaa tunnelmaansa.
En juuri perusta ylimääräisille koriste-esineille, mutta käyttötavaroiden ulkonäön suhteen olen sitäkin vaativampi. Iso merkitys on esimerkiksi astioilla, joiden tykkään näkyvän ja olevan helposti saatavilla. Kukat ja kasvit luovat kynttilöiden tapaan tunnelmaa. Meillä on paljon koreja, kasseja ja pusseja, jotka kätkevät sisäänsä kaikenlaista tarvittavaa. Toisin kuin hyvin modernissa kodissa, ne saavat näkyä ja olla esillä.
Myös materiaaleilla on oma merkityksensä. Luonnolliset pinnat, karheus, pehmeys ja rauhalliset sävyt. Nuo kaikki tuovat mulle kodikasta tunnelmaa. Mutta ulkoisista tekijöistä huolimatta uskon, että sillä omalla fiiliksellä on kodikkuuden suhteen suurin merkitys. Rauhallinen ja levollinen olo ovat nimittäin ehkä niitä suurimpia tekijöitä tässä asiassa. Koti jaetaan rakkaimpien kanssa, ja siellä eletään se tavallisen elämän tärkein, eli arki. Koti on paikka jossa saa olla oma itsensä, paikka jossa pitää tuntea olevansa turvassa.
Niin, että kun se rauhallinen illuusioni nyt päättyikin siihen, että eteisestä kuuluu järkyttävää kiukuttelua, kodikkuus ei kuitenkaan kadonnut minnekään. Nimittäin, yhtä varmasti kuin natiseva puulattia, tähän taloon kuuluu myös tuo Känkkäränkän vierailu. (Aion tosin yrittää neuvotella itselleni vielä hetken myös sitä lukuaikaa.)
Mies luki eilen autossa uutisotsikon, jonka mukaan tanskalaiset ennustavat Skandinaviaan kylmää ja lumista talvea. Tänä aamuna Facebook muistutti, että tasan kolme vuotta sitten tänä päivänä satoi ensilumi. Johtuen ehkä näistä kahdesta, tai sitten muuten vain maanantain moodista, tänään on laitettu pihaa talvisempaan kuntoon. Haravoitavaa on vielä vaikka kuinka, mutta tänä vuonna lehdet ovat onneksi ihanan kevyitä ja kuivia. Hyvän sään aikana kun toimii, pääsee nyt aika vähällä. 🙂
Kolmekymmentä callunaa tuli ripoteltua pitkin pihaa. Haravointia, lakaisua, villiviinikransseja, ruukkujen ja lyhtyjen putsailuja ja kaikkea muuta syyspuuhaa, mitä nyt pihalla tässä vaiheessa vielä on jäljellä. Oikeastaan kun nämä syyspuuhat saa nyt alta pois, voi aloittaa huoletta jouluttelut. Ja tänä vuonna nekin himpun keveämmin mielin, sillä lokakuun aikana olen onnistunut hankkimaan miltei kaikki joululahjat valmiiksi. Halleluja!!! Minä, joka yleensä aatonaattona vielä säntäilen ruuhkaan ostoksille ja paketoin yömyöhään asti. Nyt tosin on se tilanne, että pitää varmaankin aloittaa paketointipuuhat ja keksiä lahjoille jokin järkevä paikka. Nimittäin vaarana on se, että unohdan jouluun mennessä puolet noista, mitä ihmeellisimpiin paikkoihin jemmatuista, lahjoista.
Lokakuulle laatimastani to do-listasta olen miltei suorittanut sen pahimman osuuden. Loput onkin silkkaa huvia! Ainakin sormet jo syyhyävät painamaan joulupaperia! 🙂
Täällä tankataan kohta kanakeitolla ja illan huipentaa pieni konsertti.
Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, että kirjoittaisin vähän aiheesta “asuminen pienessä kaupungissa”. Tämä siitä syystä, että miltei 50 prosenttia blogini lukijoista on Helsingistä, ja seuraavillakin sijoilla komeilee suuremmat kaupungit kuten Tampere, Espoo, Turku ja Vantaa. Toki Google Analytics tässä kohtaa oikoo hiukan mutkia, sillä sivusto laskee esimerkiksi itseni Porilaiseksi, jota en tietenkään ole sitten millään muotoa. 🙂
Olen elämäni aikana joutunut aika monta kertaa tilanteeseen, jossa pitää esitellä itsensä, ja luonnollisesti kertoa mistä päin Suomea tulee. Kertoessani kotikaupunkini nimen, näen aika usein keskustelukumppanini ilmeestä, ettei hänellä ei ole minkäänlaista hajua siitä, missä kyseinen kaupunki sijaitsee, ja aika usein jatkankin heti selittämällä enemmän maantieteellisiä faktoja kotikunnastani. Kertoessani, että asun pikkukaupungissa, saan myös myötätuntoisia huomautuksia. Moni tietää kokemuksesta mikä on pikkukaupunki; Osahan on asunut Vihdissä, hurjimmat jopa Valkeakoskella!
Nuo kaksi kaupunkia ovat jääneet keskusteluista mieleeni vuosien varrella, joten käytän niitä nyt alustavassa esimerkissäni ikään kuin vertailupohjana:
Googlen mukaan Valkeakoskella on yli 21 tuhatta asukasta ja Vihdissä 29 tuhatta. Täällä meillä asukkaita on 7,5 tuhatta. Valkeakosken väestötiheys on 78,54 asukasta per neliökilometri, Vihdissä vastaava luku on 55,56. Arvaatte varmaan, että tässäkin kohtaa kotikaupunkini jää puhtaasti kolmikon hännille. Jep, täällä asukkaita on neliökilometriä kohden 15,8.
Se, miten kukakin pikkukaupungit kokee asuinpaikkanaan, riippuu varmaan aika paljon henkilökohtaisista mieltymyksistä, ja totta kai tottumuksesta. Helsinkiläinen ystäväni totesi taannoin, että täällä on ihana käydä, mutta hulluksi tulisi jos pitäisi jäädä asumaan. Ja myönnän kyllä, että samankaltaista shokkia kävin itsekin läpi reilut seitsemän vuotta sitten kun tänne muutin. Siitäkin huolimatta, että olen syntynyt ja kasvanut vain hiukan isommassa kaupungissa. Synnyinkaupungissani kun esimerkiksi olin tottunut vaihtuvaan opiskelijaväestöön, mutta täällä tuntui, että jokainen vähintään tunsi toisensa (nykyisin ajattelen, että kaikki ovat jollakin tapaa sukua toisilleen :)). Muistan yhä aika elävästi kesäillan viiden vuoden takaa. Silloin koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen ajellessani hiljaista kylänraittia. Jostain mieleni sopukoista kumpusi ajatus, joka käänsikin ulkopuolisuudentunteen voitoksi. Lopulta tuntui aika hauskalta ajatella, että nämä kaikki tuntevat toisensa, mutta kukaan ei oikeastaan tunne minua.
Tuosta kesäillasta asiat ovat muuttuneet paljon. Nykyisin käteni irtoaa autonratista tervehdykseen oikeastaan jokaisella valoisaan aikaan tehdyllä matkalla, ja ulkopuolisuuden tunne on kadonnut miltei kokonaan. Koen saaneeni kasapäin tuttavia, sekä ihania ystäviä. Minkäänlaista tarvetta täältä lähtemiseen en koe.
Tosiasiassa elämä pikkukaupungissa on kuitenkin hyvin erilaista, kuin Gilmoren tyttöjen Stars Hollow’ssa. Ei meillä ole Luken kahvilaa, runsauden sarvea muistuttavaa kukkakauppaa, kaupunkikokouksia, antiikkiliikettä tai Taylorin kauppaa. Yhdistävä tekijä löytyy julkisen liikenteen puutteesta, tosin Stars Hollow’n asukkaat tuntuvat kaikki asuvan kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta – palveluista joiden olomassaolo perustuu silkkaan mielikuvitukseen, ei kannattavuuteen.
Vaikka olenkin tyytyväinen elämääni juuri täällä, on tietenkin lista asioita, joita muuttaisin jos voisin. Unelma olisi, että julkinen kaukoliikenne olisi parempaa, ja esimerkiksi junalla kulkiessa Helsingissä voisi viipyä ilta seitsemää pidempään. Bussilla matkatessa Helsingissä voi viihtyä jopa ilta yhdeksään, mikä sekin tuntuu vähältä, kun muistaa linja-autovuorot, joita vielä reilu vuosi sitten kulkivat tunnin välein vuorokauden ympäri. Verotoimistosta voisi olla joskus hyötyä, mutta Kela sentään tarjoaa palveluitaan vielä kahtena päivänä viikossa. Kylän ainoa Otto-automaattikin aiheuttaa välillä päänvaivaa. Lääkäri- ja terveyspalveluiden jatkuva väheneminen ja siirtyminen kauemmas aiheuttaa hiusten repimistä, ja myönnän, että tälläkin hetkellä olen täysin pihalla siitä, mihin päin mihinkin vuorokaudenaikaan pitäisi lähteä, jos sattuisi tarvitsemaan julkista terveydenhuoltoa. Terveyskeskuksen vuodeosastoa ei enää ole, mutta onneksi neuvolapalvelut löytyvät vielä suurimman osan vuodesta omasta kunnasta. Apteekissakin olisi kiva asioida iltaisin tai sunnuntaisin. Unohdetaan tässä kohtaa kahvilat ja ravintolat, selektiivinen kosmetiikka, muoti-, urheilu- ja muut erikoisliikkeet. 🙂
Entä hyviä puolia?
Lapseni on maailman parhaassa hoidossa perhepäivähoitajalla, ja toinen koulussa jonka ystävällistä ja lämmintä ilmapiiriä ihastelin juuri eilen koulun avoimet ovet -tapahtumassa. Meillä on mahdollisuus saada Musiikkiopiston palveluja naapurikunnalta ja kaupungissamme on tarjolla laaja kirjo liikuntamahdollisuuksia (jos nyt ei välttämättä vaadi spinning -tuntia tai saunajoogaa). Seurakunnan lapsityö on aktiivista ja kerhoihin pääsy helppoa. MLL, Naisvoimistelijat, 4H -yhdistys, Martat ja Kansalaisopisto lisäävät harrastusmahdollisuuksia. Kirjaston hyllystä löytyy uutuuskirjat, ja mikäli näin ei ole, kirjan saa varmasti lainaan parissa viikossa. Ylipäätään jonottaminen kaikissa sen muodoissa on pikkukaupungissa aika vähäistä.
Varsinaista lintukotoa tuskin onkaan, mutta koen myös kotikaupunkini turvalliseksi. Ihmiset ovat ystävällisiä ja leppoisia (vaikkakin Santakuntalaiseen tapaan kuuluu olla kateellinen ja ostaa mieluummin naapurikunnasta kuin omasta). Ai niin, ja hyvä suutari! Yksi kylän helmistä, kuten olen aiemminkin kertonut! Toiseen päähän kylää (taajama-alue) ehtii autolla muutamassa minuutissa. Siitäkin huolimatta, että siltaremontti on yhä kesken, ja kaupunkimme katukuvaa värittää edelleen ne liikennevalot – ja näin syksyisin myös traktorit.
Nyt olisi tietysti ihan mahtavaa kuulla siitä, millaisissa kaupungeissa te asutte. Tyytyväisinä, vai tyytymättöminä, alkuperäisasukkaana, paluumuuttajana vai uudisraivaajana?
Ihanaa perjantai-iltaa kaikille. Täällä mennään leppoisissa merkeissä, ja ainakin sämpylätaikina odottelee leipojaansa.
Tiedättekös sen suloisen näyn, kun pikkuinen orava kantaa tammenterhoa piilottaakseen sen hyvään jemmaan talven varalle. No, mulla oli vähän samanlainen olo tänään kun kannoin vielä ekstrakorillisen puita työhuoneeseen. Ihan vain niiden kylmien päivien varalle. Se on nimittäin niin, että siinä vaiheessa kun on kylmä, meidän työhuoneessa on sitä sitten ihan koko rahalla. Tuossa kun istuu päivän, jalat vetoisalla lattialla, ei siitä syväjäästä pääse eroon kuin ehkä saunassa.
Viime talvena keksin ottaa jalkojeni alle marokkolaisen pouf-rahin, ja se muistutti siitä, miksi rahit tai matot ylipäätään on aikoinaan keksitty. Ehei, ei ne olleet sisustustuotteita, vaan niillä pidettiin paikat lämpiminä!
Vaikka juuri nyt en kyllä kaipaa iltapäivän auringon lisäksi itselleni enää muuta lämmikettä työhuoneeseen, antaa puukorit silmäniloa. Tuossa rehdissä puussa kun on jotakin niin kaunista. Sävyt ja fiilis, ne on ihan parhaita.
Työhuoneen muodonmuutos ei ole (kuten ehkä huomaatte) edennyt ajatuksen tasolta sen pidemmälle. Pitäisi ottaa itseään niskasta ja toimertua vaikka aloittamaan noista pöydänjaloista. Ja jos sitten sitä kalkkimaaliakin saisi seinille.
Mutta nyt Klaaran kanssa jumppaan. Tässä on ollut kaikenlaista menoa viime aikoina, eikä olla miehen kanssa ehditty juuri viettää aikaa yhdessä. Tänään tuli viesti, että miten olisi illalla punkku + pitsa. No, eihän tuollaisesta voi kieltäytyä (kun sinne pitsalle ei eilen päästykään), varsinkin kun Yle Areenasta löytyy se eilen alkanut Nousuvesi -sarja.
Treffi-ilta siis. Ja oikein kiva ollakseen maanantai! 🙂
Aurinkoa ihanat! Tänään oli sellainen aamu, jonka vietin aika pitkälle pyjamassa (kotona työskentelemisen hyöty, silloin kun ei tarvitse viedä lapsia aamulla minnekään), ja kun tuli pukeutumisen aika, koko koti kylpi auringonvalossa ja sisällä oli pitkästä aikaa oikein lämmin, jos ei melkein kuuma. Päivänvalossa kaikki näyttää jotenkin energiseltä, ja niin kaikki siniset tekstiilitkin, toki saattoihan se johtua ihan siitäkin, että mies hakkasi niistä eilen ison tomukerroksen pois. No, joka tapauksessa teki itsekin mieli pukeutua siniseen, ja kas, mullehan tuli oikein kesäinen fiilis!
Samalla kun siinä hyrisin energisessä fiiliksessäni aloin pohtia, että mun “feelin blue” tarkoittaa kyllä jotain ihan muuta kuin sitä, mitä sanonnalla yleisesti haetaan. Niinpä näppäränä tyttönä käännyin herra Googlen puoleen ja selvitin, että miksi ihmeessä noinkin energinen väri ja alakuloinen, tai jopa masentunut mieliala, liitetään yhteen. Pääsin jopa 1300-luvulle, tai oikeastaan Kreikkalaiseen mytologiaan (luin täältä), mutta päätin lopulta että kunkin henkilökohtainen värikokemus ja mytologia olkoon tässäkin asiassa se tärkein. Eli mulla on tänään varsin siniset fiilikset, ja se tuntuu oikein hyvältä jopa suomalaisen alakuloisessa mittakaavassa. 🙂
Suuren värimytologian lisäksi mielessäni on tänään pyörinyt toki moni muukin asia. Yksi niistä on meidän remontin viisivuotissuunnitelma, jonka suhteen ollaan havaittu pientä joustamisen tarvetta. Se on nimittäin niin, että me ollaan tänä syksynä asuttu tässä talossa neljä (no juu, NELJÄ) vuotta, ja ehkä joudummekin mahduttamaan vähän lisäremonttia tulevaan vuoteen siitäkin huolimatta, että niin ei ollut tarkoitus. Mutta hei, ehkä voidaan sitten seuraavaksi ottaa käyttöön seitsenvuotissuunnitelma vähän kuin vanhassa hyvässä Neuvostoliitossa aikoinaan. 😀
Mutta homman nimi on se, että edellinen asukashan oli juuri remontoinut sekä keittiön, että kylppärin, ja kun tänne muutimme, päätimme, että keittiö kuuluu ensimmäiseen viisivuotissuunnitelmaan, mutta kylppäri ei. Toki jälkimmäiseenkin tehtiin muutoksia, vaihdettiin putkien paikkaa, jotta saatiin lasiset suihkuseinät kylppäriin ja lisättiin säilytyskalustetta ym., mutta ei se nyt oikein tunnu riittävän. Ajatuksen tasolla ollaan toki vasta tässäkin, mutta kokemus on opettanut, että se ajattelu ja suunnitteluaika ovat yleensä itse toteutusta mielekkäämpää.
Torstai on täynnä paitsi toivoa, myös ohjelmaa, joten nyt on aika rientää. Pari harrastuskierrosta, mutta sokerina pohjalla myös vähän äidin omaa aikaa. Ja hei, ei paha, jos sitä pääsee viettämään naisporukassa karamellitehtaalle. 😉
